Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulkkaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. elokuuta 2026

SDP kertoi kääntäneensä maahanmuutto- ja koulutuspoliittisen linjansa

Suomen sosialidemokraattinen puolue pääsi yllättämään pahemman kerran. Ja vieläpä positiivisesti. Ehkä. 

Eilisen uutisen mukaan SDP nimittäin haluaa kovennuksia järjestäytyneen rikollisryhmän osana tehtyihin rikoksiin, alaikäisen yllyttämiseen vakavaan rikokseen sekä toistuvaan vakavaan väkivalta- tai seksuaalirikollisuuteen. Tärkeimpänä demarit kuitenkin korostavat alueiden eriytymisen torjuntaa ja ennaltaehkäiseviä palveluita.

SDP linjasi myös, että maahanmuuttajien tulee sitoutua suomalaisen yhteiskunnan keskeisiin arvoihin ja toimintatapoihin sekä hylätä sellaiset lähtömaansa tavat, jotka eivät ole näiden kanssa yhteensopivia. Varapuheenjohtaja Tytti Tuppuraisen mukaan demokratia, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ovat arvoja, joista demarit pitävät kiinni. Ja siksi he vaativat, että kaikkien täällä elävien täytyy noudattaa niitä.

Demarit vaativat Suomeen asettuneilta maahanmuuttajilta myös Suomen kielen oppimista. Tämän edistämiseksi he olisivat valmiita harkitsemaan maahanmuuttajien sosiaaliturvan sitomista kielen opiskeluun sekä maksuttomien tulkkauspalveluiden saatavuuden rajoittamista tietyn maassaoloajan jälkeen.

Koulupolitiikassaan puolue olisi valmis palaamaan kohti toimivaksi todistettuja perusteita, joissa korostuvat selkeät ja vakaat rakenteet, rauhallinen ympäristö, säännöt ja turvallinen aikuiskontakti. Eikä siinä kaikki, sillä demarit haluavat myös, että kouluilla tulee olla valmius palata eriytettyihin oppimisympäristöihin.

* * *

Ihan kuin olisin kuullut yhdeltä suomalaiselta puolueelta tällaisia linjauksia jo vuosia sitten. En nyt viitsi mainita miltä, mutta huomasin, että Tuppurainen kielsi demareiden ottavan askeleita juuri tällaisista linjauksista epäilemäni puolueen linjan suuntaan.

Tai sitten demarit vain juksasivat. Ovathan seuraavat vaalit vasta ensi huhtikuussa, joten tuskin he vielä päästelevät suustaan luikur... hrmhm... valhei... ei kun katteettom... siis rehellisiä  vaalivalh... kröhöm vaalipuheita. 

Hyvä kuitenkin, että demarit näin tunnustivat perussuomalaisten maahanmuutto- ja koulutuspolitiikan järkevyyden verrattuna vihervasemmiston perinteisiin linjauksiin. Näin siitä huolimatta, että he – mitä ilmeisimmin vaalitaktisista syistä – kielsivät tehneensä näin. 

* * *

Vaikka demareiden puheita tuskin kannattaa vielä ottaa tosissaan, tuo julkilausuma vaikuttaa sellaiselta, ettei hallitusyhteistyö Perussuomalaisten kanssa ole sittenkään – ainakaan ohjelmapoliittisista syistä – mahdotonta, vaan Riikka Purra (ps) voisi jatkaa ministerinä jopa demarivetoisessa hallituksessa. Tai päinvastoin: ehkäpä Perussuomalaisten kannatuksen nousu jatkuu seuraavien kahdeksan kuukauden ajan ja Antti Lindtman (sd) ryhtyy Riikka Purran ensimmäisen hallituksen valtiovarainministeriksi. 

Siis mikäli demaripuolue on vakavissaan maahanmuutto- ja koulutuspoliittisissa linjauksissaan. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle, vaan katsotaan ensin, miten puolue ja etenkin sen sisäisen opposition kärkinainen – Nasima Razmyar – noudattavat puheissaan ja teoissaan puolueensa uusia linjauksia. Vai noudattavatko lainkaan.

tiistai 14. huhtikuuta 2026

Epäillyn kunniamurhan tulkkauskulut

MTV3 kertoi, että erään espoolaismiehen kaksi vuotta Suomessa oleskelleen sukulaisen oikeudenkäynti keskeytettiin, koska oikeuden puheenjohtajan mukaan "tulkkaus on liian epätarkkaa, joten emme voi jatkaa. Kyse on kuitenkin hyvin vakavista syytteistä". 

Uutisen mukaan oikeudessa käsitelty henkirikos tapahtui Espoon Suurpellossa elokuussa 2025, jolloin syytetty ampui ex-vaimoaan selkään kerrostalon rappukäytävään. Tapauksella on todistajia, koska tappajan ja tapetun yhteiset lapset näkivät veriteon, eikä murhaajaksi epäiltykään ole kieltänyt ottaneensa tapetun naisen henkeä. 

Tapauksen syyksi epäillään henkirikoksen tehneen suvun kunniaa – tai pikemminkin avioerosta sille muka koituvaa häpeää. Tämän ovat sekä syytetty, että hänen avustamisestaan epäilty henkilö kuitenkin kieltäneet. 

Tapauksessa ei sinänsä liene mitään epäselvää: sekä tappaja että murha-ase ovat tiedossa ja uhri on kuollut. Siksi sijaan oikeudessa pohditaan syyllisen sijasta sitä, että oliko kyseessä murha vai tappo.

Näin siitä huolimatta, että veriteon tekijäksi alkujaan ajateltu murhaajan sukulaismies kiisti toimittaneensa aseen ja sen sijaan väitti löytäneensä sen syytetyn omistaman pizzerian kellarista tavallisesta pahvilaatikosta. Ja juonessa mukana olleen – espoolaismiehelle läheistä sukua olleen – turkkilaismiehen tiedetään lähetelleen henkensä menettäneelle naiselle kivikautiseen kunniakäsitykseen ja alhaiseen älykkyyteen viittaavia viestejä.

* * *

Blogikirjoituksen aiheeksi tämä tapaus nousi siksi, että maassamme kaksi vuotta asunut mies on tarvinnut oikeudessa tulkkia, eikä kykene itse kommunikoimaan suomen tai ruotsin kielellä. Eikä ymmärtämään oikeuden tietotarpeita edes tulkin välityksellä. 

Tämä kyvyttömyys maksaa puhdasta rahaa, jonka maksajaa ei ole kummassakaan edelle linkittämässäni uutisessa kerrottu. Kysyin siksi tätä asiaa tekoälyltä, joka valisti minua siitä, että "jos oikeudenkäynnissä tarvitaan tulkkia (esim. syytetty, todistaja tai muu henkilö ei osaa suomea/ruotsia), tuomioistuin hankkii tulkin", jonka kulut "maksetaan valtion varoista, eivätkä ne kuulu suoraan osapuolten maksettaviksi".

* * *

Tämä ei ole pieni asia, sillä tulkkeja käytetään oikeudenkäynneissä paljon. Esimerkiksi Helsingin poliisi on kertonut, että ulkomaalaisten epäiltyjen osuus pääkaupunkimme kaikissa seksuaalirikoksissa oli pari vuotta sitten noin 33 prosenttia ja raiskausten osalta noin 40 prosenttia. 

En toki ole vaatimassa oikeudenkäyntien käymistä kielellä, jota syytetyt eivät ymmärrä. Sen sijaan kaipaisin järkeä suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Ja ennen kaikkea kielen oppimiseen liittyviä ehdottomia vaatimuksia niille maahanmuuttajille, jotka jäävät maahamme pidemmäksi aikaa. 

Olen varma, että kielitaidon testaamisen kustannukset säästyisivät yhteiskunnalle toisaalta erilaisten tulkkauskulujen vähenemisen että – ennen kaikkea – maahanmuuttajien nykyistä paremman yhteiskuntaan integroitumisen ja siitä seuraavan korkeamman työllisyysasteen kautta. Enkä näe yhtään kestävää perustetta sille, etteikö parantunut kielitaito olisi myös maahanmuuttajien itsensä kannalta hyvä asia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voiko naisen sukuelimen tuhoaminen olla vähäisempi teko kuin tavallinen raiskaus?
"Tamperelaismiehistä" julkaistiin valokuva
Pari sanaa naismurhista ja turvapaikkatilastoista

maanantai 9. syyskuuta 2024

Humanitaarinen maahanmuutto on taakka ja rikollisuuden lähde

Olin eilisen kiireisen päivän jälkeen Ylen uutisia Areenasta katsellessani perin hämmästynyt siitä asenteesta, jolla kunnissa on otettu vastaan hallituksen päätös maahanmuuton kustannusten leikkaamisesta valtion budjetissa. Ja samalla tulijoiden kotouttamisvastuun siirtämisestä kunnille. 

Kyse on siitä, että valtion kunnille ja hyvinvointialueille maksamia kotoutumiskorvauksia vähennetään suoraan 58 miljoonalla eurolla ja lisäksi supistetaan myös joitakin muita palveluita, jotka koskevat maahanmuuttajia. Sellainen on esimerkiksi tulkkauskustannukset, joista valtio aikoo säästää hieman yli kolme miljoonaa euroa.

Samalla nykyinen kiintiöpakolaisista kunnille maksettava neljän vuoden korvausaika lyhenee kolmeen ja muista pakolaistaustaisista käytössä oleva kolmen vuoden korvausaika kahteen vuoteen. Toisin sanoen näitä toimintoja on syytä tehostaa nykyisestä. 

Ylen uutisissa Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä kuitenkin valitti, "että me ei pystyttäis niitä velvotteita mitä uusi laki meille asettaa.. ei pystyttäis toteuttamaan sitä sillä tavalla kuin laki vaatii". Tämä ei voi pitää paikkaansa, sillä kunnilla on verotusoikeus eli tarvittaessa jokainen kunta saa rahaa nostamalla asukkaidensa äyritaakkaa. 

Jos ja kun tilanne kuitenkin on kunnille vaikea, eikä niillä ole halua nostaa kuntaveroa, kannattaisi paikallispoliitikkojen puolueeseen katsomatta ryhtyä vaatimaan kiintiöpakolaisten määrän laskemista sellaiseksi, että heidän kotouttamisestaan selvitään ilman kuntalaisten kukkarolla käymistä. Lisäksi heille ja yhtä lailla omasta tahdostaan maahan saapuville tulisi myös asettaa nykyistä parempia kannusteita kotoutumiselle, kuten esimerkiksi tarjottavien palveluiden - kuten ruuan, asumisen, taskurahan ja vaatteiden - laadun ja määrän porrastaminen edistymisen mukaan.

Jos sitten kävisi niin, että tämä olisi luku- ja kirjoitustaidottomille maahanmuuttajille liian vaativaa, kannattaisi kannustaa heitä viestittämään lähtömaihinsa siitä, ettei Suomeen enää kannata tulla. Ja ehdottaa, että he itsekin tekisivät päätöksen kotiin paluusta.

Itse asiassa Suomen ja koko Euroopan Unionin houkuttelevuuden vähentäminen afrikkalaisten parissa olisi - tuoreen Ylen uutisen mukaan - suuri humanitaarinen palvelus kehitysmaiden ihmisille, sillä heitä kuolee kuin kärpäsiä Välimeren lisäksi matkalla Kanarian saarille sekä etenkin Saharan autiomaahan. Lisäksi heitä raiskataan, orjuutetaan ja pidätetään laittomasti viimeksi mainitulla seudulla. 

Suurin tappaja Saharassa on kuitenkin liikenne, sillä ihmisiä - edelleen saman Ylen uutisen mukaan - kuolee suorastaan kuorma-autolasteittain. Ja ovatpa aavikon asukkaat keksineet myös siepata Eurooppaan matkaajia ja vaatia heidän sukulaisiltaan lunnasrahoja vapauttamisen ehdoksi. Viimeksi mainittua tuskin tapahtuisi ilman, että siepattujen sukulaisilta löytyisi myös maksuhalua ja -varoja.

Edelle lyhyesti referoimani uutiset vahvistivat omaa käsitystäni siitä, että EU:ssa tulisi suhtautua kielteisesti koko humanitaariseen maahanmuuttoon. Se on pelkkä taakka vastaanottajille - kuten vaikkapa oululaisen sivistys- ja kulttuurijohtajan lausunto osoitti - sekä on - maan luotettavimman uutiskanavan mukaan - johtanut suunnattomaan inhimilliseen kärsimykseen ja omaperäiseen rikollisuuteen pohjoisessa Afrikassa. 

Lisäksi - kuten olen monissa yhteyksissä todennut - se johtaa rikollisuuteen (esimerkki ja toinen) myös tulijoita vastaanottavissa maissa. Myös Suomessa. 



Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!