Suosittua juuri nyt!

tiistai 13. tammikuuta 2026

Tanskalainen todellisuus ja Teemu Keskisarja

Yleisradio kertoi, että Tanskassa on noin sata rikollissukua, jotka yhdessä aiheuttavat yhteiskunnalle ainakin miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Se jopa mainitsi, että nämä suvut asuvat tyypillisesti kaupunginosissa, joita Tanskassa kutsutaan haavoittuvaisiksi alueiksi tai rinnakkaisyhteiskunniksi ja ne ovat tyypillisesti maahanmuuttajataustaisia kuten irakilaisia ja palestiinalaisia. 

Jutussa mainittiin myös, että Ruotsissa on samanlaisia sukuja, mutta vielä Tanskaakin enemmän. Tämä ei tietenkään yllätä tämän blogin lukijoita, mutta olisi mielenkiintoista tietää, onko myös Suomessa tällaisia rikollissukuja. 

Jos ja kun sellaisia on, olisi mukava nähdä myös laskelma niiden Suomelle aiheuttamista kustannuksista. Luulen, että summa saattaisi olla täälläkin yllättävän korkea. 

* * *

Viime aikoina on puhuttu paljon maahanmuuton vaikutuksista yhteiskuntaan. Erityistä huomiota tässä suhteessa sai Teemu Keskisarjan Lahdessa pitämä luento historiallisista väestönvaihdoista. 

Luennossaan hän otti esille myös paljon puhutun äärioikeistolaiseksi sanotun "väestönvaihtoteorian" toteamalla, että "en ole koskaan eläessäni kohdannut ihmistä, joka uskoo, että jokin salaliitto vaihtaa valkoisia mustiin taikka päinvastoin". Sikäli väite on uskottava, etten ole minäkään. Ja vielä vähemmän olen tavannut ihmisiä, jotka olisivat itse olleet osallisena sellaiseen.

Sen sijaan olen havainnut, että jopa eduskunnassa on ihmisiä, jotka haluaisivat ottaa maahamme mahdollisimman paljon ihmisiä, jotka sanovat olevansa vainottuja kotimaassaan tai joilla on siellä muuten vain heikot elinolot. Jos näin tehtäisiin, olisi – matemaattisesti vääjäämättömänä – lopputulemana ensin etnisesti suomalaisen väestönosan suhteellisen osuuden lasku ja lopulta sen jääminen vähemmistöksi maassamme. 

Tuosta aiheesta tulin aikanaan tehneeksi myös laskelmia. Niiden mukaan muslimien määrä Suomessa ylittäisi miljoonan rajan vuonna 2037 ja ohittaisi kantasuomalaisten määrän eli 5,5 miljoonaa vuonna 2049. Laskelma perustui muslimien määrän prosentuaaliseen kasvuun vuodesta 1990, mutta viimeisten vuosien aikana heidän maahanmuuttoaan on rajoitettu, joten mainitut islaminuskoisten – ja heidän jälkeläistensä – määrät tullaan saavuttamaan myöhemmin. 

Lopuksi todettakoon, etten itse ollut kuuntelemassa Teemu Keskisarjan luentoa – ja vielä vähemmän osallistunut sitä vastustaneeseen mielenosoitukseen. Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, kuinka paljon Lahden kirjastoon olisi ollut tulossa kuulijoita: sali oli täynnä ja lisäksi sen ulkopuolelle jäi samankokoinen joukko. Sanoisin, että melko suosittu tiedetapahtuma.

5 kommenttia:

  1. Keskisarja on todella arvostuksen ja kunnioituksen ansaitseva totuudenpuhuja ja herättelijä nykyisessä vihervasemmistolaisen woketuksen saastuttamassa politiikan ja median maailmassa. Maahanmuuton ongelmista on jaksettava puhua jatkuvasti, koska muuten ne unohtuvat tavan tallaajalta, ja median sumutus dominoi.

    VastaaPoista
  2. Sattuneesta syystä saavuin eilen Kotkasta Helsinkiin linja-autokyydillä. Jostakin syystä, linjuri oli täpötäynnä lähi-itäläisiä? Uusia Venäjän tuliaisiako?
    Lärpätys oli hirvittävää: Takanani istui tumma kaveri, joka hölötti puhelimeen, kovaäänisesti, kunnes akku loppui.
    Kaverin hengitys myös haisi hirvittävästi. Kun kovaääninen äbäläväbälä jatkui jo Loviisan ohi, katsoin kaveria merkitsevästi: hieman sääti volyymiä pienemmälle.
    Kokonaisuutena porukan keskustelua käytiin jatkuvasti yli sadalla desibelillä! Ei suomalaista sitten millään.
    Mutta. Onhan meillä myös tuo Venäjän naapuruus, jossa mm. stalinin (Džugašvili) maine on suunnattomasti parantunut, suorastaan jumaluuden tasoon, nyky Venäjällä. Mies, joka murhasi noin miljoona ihmistä ja leiritti vielä enemmän ansaitsisi toisenlaisen kohtalon.
    Ja nyt, Venäjällä on syntynyt uusi buumi, jossa Putinista halutaan virallisesti Vladimir Suuri??!
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/650211d3-cfec-43e2-ab55-6950ec21312b
    Ps. "Suuri" ei kuitenkaan olla fyysinen mittaluokka, koska Putin on melko lyhytvartinen.
    Pps. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti melko tyhmiä ja maailma on hullu.

    VastaaPoista
  3. Tunnen läheisesti kohtuullisen merkittäviä ja näkyviä yliopisto-ihmisiä, tai olen vuosikymmenet tuntenut, ihan dosentteja ja rehtoreita, jotka ovat oikeastaan kaikki lähtöisin ns. porvarillisista kodesta. Ihmettelin aikoinani, kun Halla-ahon Scripta tuli julkisuteen, niin ainakin itsestäni ne vaikuttivat täysin järkeviltä ja hyvinkin loogisilta kirjoituksilta. Kun keskustelin niistä ja Halla-ahosta, niin lähes jokainen hyväpalkkainen dosentti nosteli niille kulmiaan? Kyselin siis, että mikä niissä ei pidä paikkaansa? Suoraa vastausta en saanut, enkä saa vieläkään, kuin jotakin epäselvää puhetta ihmisoikeuksista, tasa-arvosta, humanismista jne. Väistämättä tulee mieleen, jos maamme oppineisto on noin ulalla, ja ei voi katsoa totuutta, ikävääkin silmiin, niin mitä me sellaisella yliopistolla teemme? Tämähän näkyy jokikinen päivä radiossa tai televisiossa, kun näitä "asiantuntijoita" haastatellaan, niin valehtelu, asian vieresta puhuminen, ikävistä asioista vaikeneminen ja suorastaan vasemmistolaisen maailmankuvan julistaminen tuntuu olevan ainoa tarkoitus? Pahaa todellakin pelkään, että tämä vuosikymmeniä kestänyt valehtelu, ja eliitin agenda opettaa kansalaisia ajattelemaan yhdellä tavalla ja oikein suistaa meidät täydelliseen haaksirikkoon?

    VastaaPoista
  4. En anna susiotani yhdellekkään edustajalle enkä millekkään puolueelle, sen sijaan lähettäisin kaikki edustajat maan petoksista elinkautiseen ilman pääsyä vaapaaksi ikinä. Syynä siihen on hiljaisuus joka edustajalta mitä eu käskyttää ja mikä on tulossa Suomeen, eli maatilojen lopetus, siihen loppuu Suomalaiset maitotuotteet ja kaikki lihatuotteet. Jos ja kun sota tulee, ei paljoa moraali kestä taistella ilman ruokaa, sama koskee muuta väestöä myös, lisäksi vielä tämä "uusi maailma" Jonka airut on Suomen hevospresidentti. Se oksentaa digipakotteen ja käteinen raha lopeteaan ja tilalle tulee digi-id joka ihmiselle joka säätelee mitä ihminen voi marketista ostaa, miten luulette tuon muutenkaan onnistuvan sodan tultua. tuon osalta on täysi hiljaisuus tämän maan rikospäättäjillä.

    VastaaPoista
  5. Kyllä meilläkin on varsin hyvin rakennettu ja rahoitettu RIC (Riot Industrial Complex). Ei voi kuin ihmetellä, miten "spontaaneihin mielenilmauksiin" kädenkäänteessä järjestyvät bussikuljetukset ja huoltojoukot. Tarvittaessa suuret areenat saadaan hetkessä varatuiksi ja eturivin artistit paikalle.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!