Maahanmuuttajien sosiaaliturva on demokratiakysymys

Kirjoitin pari päivää sitten Suomen maahanmuuttopolitiikkaan tulossa olevista muutoksista mainiten professori Heikki Hiilamon niille antaman – ainakin itselleni – yllättävän tuen. Tänä aamuna kävi sitten niin, että kahvikuppini – kuvaannollisesti – putosi tietokoneeni näppäimistölle lukiessani hänen kolumniaan Ylen nettisivulla.

Hiilamo nimittäin totesi – aivan oikein – että "maahanmuuttajien sosiaaliturva ei ole vain ihmisoikeus- tai perustuslakikysymys – se on myös demokratiakysymys. Demokratia ei lepää vain lakien ja oikeuksien varassa. Se tarvitsee yhteisön, joka kokee kuuluvansa yhteen. Ilman jaettua identiteettiä luottamus rapautuu. Juuri luottamus on demokratian hiljainen käyttövoima."

Lisäksi hän huomautti, että "vasemmistolaisille voi olla vaikeaa myöntää, että luottamusta vahvistava kansallismielisyys tukee demokratiaa, ja ettei varauksellinen suhtautuminen maahanmuuttoon automaattisesti ole rasismia. Se voi ilmaista myös huolta siitä, kestääkö yhteinen projekti."

Tällä yhteisellä projektilla professori viittasi viimeaikaiseen keskusteluun maahanmuuttajien takuueläkkeestä, johon Suomessa saa oikeuden kolmen vuoden asumisen perusteella, kun Ruotsissa vastaavaan etuun vaaditaan 40 vuotta. Ja jonka tiedetään vähentävän työssäkäyntiä.

* * *

Jää tietenkin nähtäväksi onko Hiilamon kolumnilla mitään vaikutusta suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan tai edes siitä käytävään keskusteluun, sillä poterot ovat niin syvät, että niistä on vaikea nähdä vastapuolelle rikkomatta omaa poteroaan. Ja siksi on syytä pelätä, että myös nykyisen hallituksen aikaansaamat parannukset maamme suhtautumiseen kansainväliseen muuttoliikkeeseen ja sen seurausten hallintaan vesitetään ensi vuoden vaalien jälkeen. 

Toisaalta Hiilamon kolumni osoittaa, että maahanmuuttoasioihin voi suhtautua myös kiihkottomasti ja tosiasiat tunnustaen. Onhan hän kuitenkin henkilö, jonka en ainakaan itse ole aiemmin huomannut osoittaneen maahanmuuttokritiikkiä ja siksi toivottavasti kykenevä mataloittamaan niitä poteroita, joita aihe on suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun tuottanut. 

Tästä syystä jään odottamaan erityisesti sellaisia vihervasemmiston suunnalta tulevia poliittisia linjauksia, joissa suhtaudutaan realistisesti niihin ongelmiin ja tosiasioihin, joita kehitysmaista tuleva maahanmuutto aiheuttaa ja on jo aiheuttanut. Sekä ratkaisuja, jotka ovat muutakin kuin kritiikitöntä sanahelinää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Maahanmuuttopolitiikka rajoittaa ihmisten valinnanvapautta
Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia

Päivi Arvonen, kenialaiset naiset ja feministinen todellisuus

Tulipa luetuksi merkillinen kolumni. Siinä minulle tuntematon journalisti, Päivi Arvonen, kertoi kenialaisista naisista. Hänen mukaansa he ovat ihailtavan ylpeitä naiseudestaan. 

Kirjoituksen mukaan kenialaiset naiset ovat henkisesti ja fyysisesti vahvoja ja tekevät etenkin maaseudulla fyysisesti raskaita töitä - kuten veden kuljettaminen pitkiäkin matkoja. Myös talojen rakentaminen ja kunnossapito ovat hänen mukaansa ainakin maasailaisten naisten vastuulla. 

Kenian maaseudulla naiset avioituvat Arvosen mukaan nuorena ja alkavat myös saada lapsia, eikä kenellekään tulisi edes mieleen kyseenalaistaa tätä käytäntöä. Kaupungeissa tosin naiset saattavat haluta pelkästään lapset - eikä siis miestä. 

Tällaisista eroista huolimatta - kolumnistin mukaan - "naiseuden korostaminen, olipa sitten kyse kampauksista, manikyyristä, ehostuksesta tai vaatteista, ei ole Keniassa asia, jota kukaan kyseenalaistaisi saati moittisi. Olipa kenialainen nainen minkä kokoinen, näköinen tai muotoinen tahansa, hän kantaa kehonsa ylpeydellä, pystypäin."

Lopuksi journalisti tähdentää, että hän on jo pitkään ihaillut afrikkalaisten ja lähi-itäläisten ihmisten kykyä elää hetkessä ja iloita elämän pienistä iloista. Lisäksi hän kehuu näiden hyvää itsetuntoa ja itsensä arvostamista, joka ei tarkoita ylpeyttä tai ylimielisyyttä vaan tervettä asennetta itseään ja muita kohtaan. Ja tätä korostaakseen päättää kirjoituksensa kertomalla, että kenialaisnaisilla on "naistenpäivä joka päivä".

* * *

Kolumnin luettuani jäin miettimään, että mitähän ihka oikea kenialaisnainen mahtaisi ajatella Arvosen näkemyksestä. Onkohan hänen maailmansa tosiaan niin valoisa, kuin suomalaisjournalisti antoi ymmärtää?

Vai kaipaisiko hän sittenkin enemmän tasa-arvoa ja miesten osallistumista perheen elämään muutenkin kuin lasten siittäjänä. Näin lienee ajateltu ainakin suomalaisen kehitysavun parissa työskentelevien joukossa, koska sen tavoitteena Keniassa vuosina 2021-24 oli "pääasiassa naisten osallistumismahdollisuuksien parantamiseen, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseen, nuorten teknisen ja ammatillisen koulutuksen kehittämiseen sekä säällisten työpaikkojen lisäämiseen". 

Eikä tässä yhteydessä voi olla nostamatta esille sitäkään, että Yle julkaisi viime tammikuun 23. päivänä jutun, jonka mukaan Keniassa oli siihen mennessä eli runsaassa kolmessa viikossa murhattu ainakin 15 naista. Ja kai jotain kertoo myös kymmenen vuoden takainen uutinen siitä, kuinka kenialainen tuomioistuin oli koventanut koulutytön raiskanneiden kolmen miehen saamia tuomioita, ruohonleikkausta poliisilaitoksella - mutta vasta kansainvälisten protestien jälkeen.

Nämä helposti löytämäni esimerkit saivat minut epäilemään, että journalisti Arvosen ajatus on kulkenut pikemminkin wokellus-tyyppisen arvomaailman mukaisesti kuin tosiasioita seuraten. Siis kaikkea erilaisuutta ihailevaa ja perinteistä länsimaista elämäntapaa halveksivaa nykyfeminististä agendaa toteuttaen. Ja realisoitunut sitten absurdiksi kolumniksi, jossa jopa suuret yhteiskunnalliset epäkohdat kääntyvät kritiikittömän ihailun kohteeksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pelihimo ja takapiru 
Onko BBC:n rasistis-feministinen henkilöstöpolitiikka leviämässä Yleisradioon?
Elon Musk palautti mieleemme sen, että joka 72. vastaan kävelevä afgaani on tuomittu seksuaalirikoksesta

Balkanin ruutitynnyri kytee jälleen

Aloitan tämän aamun blogimerkintäni katsauksella 111 vuoden taakse. Silloin Itävallan kruununprinssi Frans Ferdinand ja hänen vaimonsa Sophie murhattiin 28. kesäkuuta 1914 Itävalta-Unkariin tuolloin kuuluneessa Sarajevossa, Bosniassa. 

Syynä oli se, että Bosnian serbit halusivat liittyä Serbiaan ja toteuttivat tätä pyrkimystä poliittisen murhan avulla. Sen seurauksena Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914. 

Serbia sai pian liittolaisekseen Venäjän ja Itävalta-Unkari Saksan, joka välttääkseen kahden rintaman sodan hyökkäsi Ranskaan Belgian kautta. Tämä taas johti Iso-Britannian liittymiseen mukaan sotaan, josta näin muodostui ensimmäinen maailmansota. Siinä menetti henkensä noin 16 miljoonaa ihmistä.

* * *

Eläköityneen kenraalimajuri Harri Ohra-ahon tuore kolumni varoitti suomalaisia Balkanin kytevästä ruutitynnyristä. Hänen mukaansa Bosnia ja Hertsegovina horjuu syvän kriisin reunalla, jonka ytimessä on liittovaltion toisen osan eli Serbitasavallan presidentti Milorad Dodikin toiminta serbien itsenäistämiseksi. 

Dodikin johdolla Serbitasavalta on säätänyt lakeja, jotka estävät valtion viranomaisten toiminnan alueellaan. Lisäksi hänen hallintonsa on vaatinut serbeille omaa perustuslakia, joka olisi askel Bosnia ja Hertsegovinan hajoamiselle kahdeksi valtioksi. 

Taustalla on varsinaisen Serbian ja sen takana lymyilevän Venäjän vahva tuki - ja ikävä kyllä joukkoon on liittynyt myös EU-maa Unkarin presidentti Victor Orbán, joka on lähettänyt erikoisjoukkojaan harjoittelemaan serbien kanssa. Toisin sanoen kyse on osasta Vladimir Putinin laajempaa strategiaa, jonka pyrkimyksensä on siirtää läntisen Euroopan huomio Ukrainasta Balkanille.

Toistaiseksi tilanne on kuitenkin rauhallinen ja suurin osa niin bosniakeista, kroaateista kuin serbeistäkin toivoo vakautta ja näkee tulevaisuutensa EU:ssa, eikä Dodik saa yksimielistä kannatusta edes Serbitasavallan alueella. Mutta kuten hyvin tiedetään, ihmisten näkemyksiin on helppo vaikuttaa sopivalla propagandalla. 

* * *

Meidän suomalaisten kannalta asia on monella tavalla merkittävä. Ensinnäkin jokainen Putinin sotilaspoliittinen voitto lisää riskiä siitä, että Venäjä testaisi jonkun NATO:on kuuluvan rajamaan sotilaallista valmiutta tarkoitukseen sopivalla erikoisoperaatiolla. Ei ehkä välttämättä juuri Suomen rajalla, mutta luultavimmin kuitenkin lähialueillamme. 

Toiseksi Bosnia-Herzegovina on ollut yksi humanitaarisen maahanmuuton kulkuväylä, joten sen joutuminen sekasorron kohteeksi saattaisi hyvinkin lisätä EU:n alueelle saapuvia ihmisvirtoja. Ja sen seurauksena edistää niistä eniten kärsivien EU-maiden - kuten Saksan, Ranskan, Hollannin tai Ruotsin - sisäistä epävakautta. 

Näistä syistä Ohra-aho päätti kolumninsa toiveeseen, jonka mukaan "Euroopan on siksi toimittava viisaasti mutta päättäväisesti. Sanoista on siirryttävä tekoihin: lisää tukea Bosnian rakentaville voimille, selkeä viesti separatismia vastaan ja konkreettisia askelia kohti Nato- ja EU-integraatiota. Vakaus ei synny itsestään, ja Balkanilla sen arvo ymmärretään usein vasta silloin, kun se on jo menetetty."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Edistivätkö Saksan vaalit Ukrainan sodan jälkeen uhkaavaa pohjoista erikoisoperaatiota?
Putin odottaa Trumpin valtaannousua tietämättä, mitä diilimestari tarjoaa?

Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä