Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi

Syyttäjä teki oudon päätöksen tullessaan siihen ratkaisuun, ettei sen enempää Wille Rydman (ps) kuin Helsingin sanomatkaan joudu oikeuteen viime kesän tapahtumista. Sanon näin siksi, että ratkaisulla on ainakin kaksi - ja luultavasti kolme - seurausta, joita ei voi mitenkään pitää hyväksyttävinä. 

Ensinnäkin se jättää suuren yleisön pariin epäilyksen varjon Rydmanin käyttäytymisestä nuoria naisia kohtaan. Näin siitä huolimatta, että tämä on pystynyt osoittamaan dokumentoiduin todistein suuren osan hänestä Helsingin sanomien aikanaan julkaistussa jutussa kirjoitetuista seikoista valheellisiksi. 

Toiseksi tapaus jättää auki mahdollisuuden mustata kenen tahansa julkisuuden henkilön maineen, mikäli useampi henkilö on valmis kertomaan tästä paikkansa pitämättömiä - mutta samansuuntaisia - asioita. Ja löytyy löyhämoraalinen journalisti, joka haluaa saattaa ne ihmisten tietoisuuteen. 

Jälkimmäinen mahdollisuus tuli syyttäjän päätöksessä erikseen mainituksi, koska Helsingin sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvi on sanonut, että "päätöksessä korostettiin myös sitä, että työ oli tehty huolellisesti, riippumattomia lähteitä oli useita ja sävy oli asiallinen. Tämä antaa aika paljon tukea meidän journalismille ja vahvistaa niitä periaatteita, joilla työtä on tehty tähänkin asti."

Tästä seuraa kahden edellä mainitun lisäksi mahdollisesti kolmas ongelma. Eli se, että mediatalot voivat tästä eteenpäin luottaa siihen - kuten Yläjärvikin totesi - etteivät ne joudu vastuuseen törkyjournalismista, mikäli onnistuvat löytämään useamman henkilön, jotka ovat valmiita kertomaan totuudenvastaisia, mutta toisiaan tukevia, tarinoita julkisuuden henkilöistä. 

Tämä kaikki olisi voitu välttää, mikäli syyttäjä olisi antanut jutun oikeuden päätettäväksi. Silloin olisi selvitetty jokaisen juttuun liittyvän henkilön kertomuksen ja tekstiviestin aitous, sekä voitu tehdä sen pohjalta lakiin perustuva ratkaisu joko Rydmanin tai Helsingin sanomien eduksi. 

Nyt syyttäjä teki erityisesti Rydmanista, mutta myös hänestä toimittajalle puhuneista naisista sekä jutun kirjoittaneesta toimittajasta, niin sanotusti löysässä hirressä roikkuvia. Ja itse kukin voi päättää ihan itsessään kenet haluavat nähdä tapauksen roistona - kansanedustajan, toimittajan vai hänelle tarinoineet naiset. 

* * *

Rydman on kuitenkin sikäli onnekas, ettei häntä kohtaan sentään tehty väkivaltaista hyökkäystä. Toisin oli Tanskan pääministeri Mette Frederiksenin, joka joutui fyysisen hyökkäyksen kohteeksi. Ja jo aiemmin Slovakian pääministeri Robert Ficon, jota ammuttiin jokin aika sitten. 

Tällaiset hyökkäykset demokraattisesti valittuja päättäjiä kohtaan eivät ole hyväksyttäviä. Siksi sekä Slovakian että Tanskan oikeuslaitosten on syytä olla valveutuneempia kuin Rydmanin/Helsingin sanomien tapauksen syyttäjä ja langettaa hyökkääjille sellainen rangaistus, että sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus poliittiseen väkivaltaan turvautumista tulevaisuudessa mahdollisesti harkitseville. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihapuheesta
HS katkeroituneen naisen työkaluna
HS harhautti Tanskan kriminaali­politiikan hyödyistä

Vihapuheesta

Slovakian pääministeri Robert Fico joutui murhayrityksen uhriksi. Syyt siihen ovat edelleen arvelujen varassa, mutta jo tässä vaiheessa on selvää, että taustalla on slovakialaisen yhteiskunnan syvä polarisoituminen.

Myös Suomessa on viime aikoina noussut esille poikkeuksellista poliittista vihapuhetta. Siihen on syyllistynyt etenkin nykyinen oppositio, jonka retoriikka on ollut lievästikin sanottuna hämmästyttävää käyttäessään hallituksesta sellaisia nimityksiä kuin "ihmisvihaaja" ja syyttäen yhtä siihen kuuluvaa puoluetta rasistiseksi.

Eikä tämä sanoma ole jäänyt huomiotta, kuten saimme äskettäin lukea Ylen uutisesta, jonka mukaan jotkut suomalaiset ovat valmiita turvautumaan jopa väkivaltaan vastustaakseen hallituksen talouspoliittisia toimia! Ja olihan meillä juuri sellainenkin tapaus, joka vaati poliisin puuttumista tilanteeseen.

Olisiko siis Suomessa poliittisten kuumapäiden tullut aika harkita poliittista retoriikkaansa, jotta täällä vältettäisiin samankaltaiset tapaukset kuin Slovakiassa? Ja palata vihapuheesta asiallisen vuoropuheluun niin eduskunnassa, medioissa kuin omille kannattajille suunnatuissa poliittisissa esiintymisissäkin?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistolainen poliittinen väkivalta
Mitä enemmän "vittua" ja "paskaa" viestinnässä on, sitä epä-älyllisemmältä se vaikuttaa
Lindmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918

Ukrainan vaikeuksista on otettava oppia myös Suomessa

Aamun uutistarjonnan perusteella Ukrainan vaikeudet lisääntyvät jatkuvasti. Länsimaiden avun kangertelu on presidentti Volodymyr Zelenskiyn mukaan johtamassa siihen, että "ohjukset saattavat loppua" ja maa joutuu valitsemaan yhä tarkemmin mitä kohteita se suojelee ilmahyökkäyksiltä.

Suurin syyllinen asiaan on Yhdysvaltain kongressi, joka on jo lähes puoli vuotta estänyt Bidenin hallinnon suunnitteleman reilun 60 miljardin dollarin apupaketin toimittamisen Ukrainalle. Presidentti Vladimir Putin on luonnollisesti äärimmäisen tyytyväinen tähän asiaintilaan. Kuten myös eurooppalaisten maiden harjoittamaan parikymmentä vuotta jatkuneeseen omien puolustusvoimiensa laiminlyönteihin, joiden seurauksena niiden kyky korvata USA:n avun takertelu on vajavainen. 

Tämä kokonaisuus on syytä panna merkille myös Suomessa. Mehän olemme nyt läntisen puolustusliiton jäsenmaa ja sikäli oletamme saavamme mahdollisen Venäjän hyökkäyksen tapahtuessa riittävän avun puolustustoimillemme. 

Ukraina ei tietenkään ole NATO:n jäsenmaa, eikä länsimailla siinä mielessä ole velvoitetta auttaa sitä taistelussaan Putinin sotajoukkoja vastaan. Mutta toisaalta eurooppalaisten NATO-maiden fundamentaalinen kyvyttömyys Ukrainan tukemiseksi koskee yhtä lailla Suomea kuin sitäkin.

Siksi Suomen on NATO-maana edistettävä sitä, että jokainen jäsenmaa huolehtii omasta sotilaallisesta kyvykkyydestään. Ja muistuttaa siinä yhteydessä myös siitä, että niiden resurssien on riitettävä tarvittaessa oman puolustautumisen lisäksi myös helpottamaan mahdollisen hyökkäyksen kohteena olevien jäsenmaiden taistelua oli kyseessä sitten Suomi tai jokin muu sotilasliiton jäsenmaa. 

* * *

Slovakiassa käytiin presidentinvaalit, joiden voittaja Peter Pellegrini suhtautuu negatiivisesti Ukrainan tukemiseen sen puolustustaistelussa Venäjän hyökkäystä vastaan. Näin entisen Tshekkoslovakian pienemmän puoliskon kansa jatkoi suomettumispolitiikkaansa Venäjän suhteen huolimatta siitä, että se on myös NATO:n ja EU:n jäsenmaa.

Me suomalaiset luonnollisesti tiedämme mitä suomettuminen tarkoittaa. Ja mihin se voi pahimmillaan johtaa. Nähtäväksi siis jää minkälaisia lieveilmiöitä Slovakiaan syntyy sen seurauksena.

Ukrainan osalta pääkysymys on kuitenkin se, että asettuuko Slovakia jossain vaiheessa vastustamaan Euroopan Unionin yhteisiä toimia Ukrainan auttamiseksi. Ja saako se siihen tukea esimerkiksi Unkarin samanmieliseltä hallitukselta.

Slovakia on kuitenkin demokratia ja vaalit olivat rehelliset, joten vaalitulosta on sikäli kunnioitettava myös täällä Suomessa. Samalla on kuitenkin syytä ymmärtää, että myös se korostaa tarvetta huolehtia Suomen oman puolustuskyvyn riittävyydestä ehkäisemään jo ennalta Venäjän mahdolliset aiheet loukata omaa suvereniteettiamme. 

Onneksi tästä asiasta vallitsee kohtuullisen suuri yhteisymmärrys suomalaispoliitikkojen kesken. Toivottavasti näin on myös jatkossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä
Lännen väsymys, Ukrainan saamattomuus ja Venäjän voiton hinta
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

Timo Soini on ymmärtänyt väärin

Ministeri Timo Soini (sin) on lausunut intialaislehdelle näkemyksensä EU:n maahanmuuttopolitiikasta. Hänen kommenttinsa ovat siksi valaisevia, etten malta olla kommentoimatta niitä.

Soinin mukaan "meidän on oltava inhimillisiä, mutta myös ymmärrettävä, että on oltava sivistynyt ja sääntöihin perustuva tapa tulla Eurooppaan. On myös ihmisten uudelleensijoittamisen ja -asuttamisen ongelma."

Tästä on helppo olla periaatteellisella tasolla samaa mieltä. Ainakin mikäli Soini tarkoitti sitä, että maanosaamme tulo pitää järjestää kontrolloidusti ja asettamalla tulijoiden määrä sellaiseksi, että heistä (käytännöllisesti katsoen) kaikki saadaan asutetuksi ja sijoitetuksi yhteiskuntaan siten, että tulijoista muodostuu maanosallemme rakentava voima.

Toiseksi Soini totesi, että "jotkut näistä itäisen Euroopan maista eivät ota vastaan ketään. Tämä tietenkin ihmetyttää. Jos et ota vastaan ketään, miksi jonkun toisen täytyisi."

Tässä Soini on kyllä pahasti erehtynyt, sillä eiväthän esimerkiksi Unkarin, Tshekin, Slovakian tai Puolan poliittiset johtajat ole vaatineet muita EU-maita ottamaan vastaan kehitysmaalaisia? Sellaisia vaatimuksia on esitetty ainoastaan toisin päin mm. EU:n toimielimistä käsin.

Edelleen Soinin mukaan "Afrikka on... elintärkeä kysymys Euroopan unionille. Meillä on suojattu talous, etenkin maataloudessa. Fakta on, että jos emme anna afrikkalaisille reilua mahdollisuutta saada tuotteitaan myyntiin Euroopassa tai kilpailla Euroopassa, on toinen vaihtoehto ottaa vastaan heidän väkeään. Kyse on joko tuotteista tai ihmisistä. Mielestäni tuotteet ovat parempi vaihtoehto."

Olen samaa mieltä EU:n suljetusta maataloudesta ja afrikkalaisten tuotteiden liikkuvuuden paremmuudesta sikäläisiin ihmisiin nähden. Sen sijaan Soini on ymmärtänyt afrikkalaisen maahanmuuton perussyyn ja asiaan liittyvän realismin väärin.

Soinin kommentista syntyy nimittäin sellainen vaikutelma, ettei hän tietäisi afrikkalaisten naisten synnyttävän keskimäärin 4,7 lasta. Se tarkoittaa, että vuonna 2100 afrikkalaisia on yhteensä 4,4 miljardia ellei syntyvyydessä tapahdu muutosta. Koska Afrikassa elää nykyisin noin  1,2 miljardia ihmistä, se tarkoittaa tämän vuosisadan loppuun mennessä 267 prosentin lisäystä.

Ja juuri tässä on Soinin suurin väärinymmärrys. Nämä luvut - 3,2 miljardia eli 267 prosenttia enemmän afrikkalaisia - ovat niin suuria, etteivät niistä johtuvat ongelmat voi mitenkään ratketa reilun kaupan keinoin. Ei vaikka kaikki 508 miljoonaa EU-kansalaista ostaisivat eurooppalaisten sijaan pelkästään afrikkalaisia maataloustuotteita.

Eikä Soini tainnut maatalouden vapauttamisen vaihtoehdosta puhuessaan ymmärtää sitäkään, ettei liene realistista olettaa kaikkien 508 miljoonan EU-kansalaisen vauvasta vaariin haluavan (tai edes suostuvan) ottamaan elätettäväkseen noin kuutta tai seitsemää afrikkalaista, jotta kaikki 3,2 miljardia lisäafrikkalaista saataisiin asutetuksi tänne Välimeren pohjoispuolelle.

Mutta saahan Soini tietenkin jutella. Eikä hän valitettavasti ole ymmärryksensä vajavaisuuden kanssa maamme hallituksessa mitenkään poikkeuksellinen yksilö. Ei, vaikka edelle kirjoittamani tosiasiat eivät mitään korkeampaa matematiikkaa, ekonomiaa tai ihmispsykologiaa olekaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä rasistinen väkivaltatapaus kertoo
Timo Soinille Syyrian mielenosoituksesta
Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?

Lehdistöllä on valta ja vastuu

Itävaltaan valittiin Vihreä presidentti, Alexander van der Bellen, mutta lehdistö puhuu vain vaalit niukasti hävinneestä ehdokkaasta. Siis äärioikeistolaiseksi tai oikeistopopulistiseksi luonnehditusta Vapauspuolueen Norbert Hoferista.

Viimeinen aiheesta lukemani kirjoitus oli tämän aamun Helsingin Sanomissa. Siinä kauhisteltiin sitä, kuinka "noin puolet länsimaisen valtion äänestäjistä on valmis äänestämään maansa johtoon ehdokasta äärioikeistolaisena pidetystä puolueesta".

Samassa jutussa puhutaan myös Unkarin ja Slovakian politiikasta. Näin syntyneen kokonaisuuden toimittaja vetää yhteen seuraavasti: "huolestuttavampaa on se, että äärioikeistolaisesta politiikasta ja muslimivastaisuudesta on tullut jo valtavirtaa."

Kansan mielipiteestä huolestuneelta toimittajalta jäi kokonaan kertomatta - ja ehkä myös ymmärtämättä - ettei kansa äänestä väärin, vaan valinnat johtuvat vallassaolijoiden väärinkäytöksistä. Itävallan vanhat mahtipuolueet hävisivät Vihreille ja Vapauspuolueelle siksi, että ne ajoivat väestönvaihtopolitiikkaa ja heräsivät maan kulttuuria, turvallisuutta ja taloutta uhkaavaan kansainvaellukseen vasta sitten, kun nyt tapahtunut alkoi näyttää ilmeiseltä.

Tämä on osa sitä muutosta, joka seuraa parempaa elintasoa hakevien kehitysmaalaisten ryntäyksestä Eurooppaan. Kansa vastaa kun sitä petetään: vielä tällä kertaa Itävallan presidentiksi pääsi vanhaa valtaa kannattava puoli, mutta sitä ei valittu oman erinomaisuutensa perusteella vaan siksi, että Vapauspuolue on - syystä tai syyttä - demonisoitu natsien perilliseksi.

Tästä huolimatta hänelläkään ei voi olla kuin yhdenlainen maahanmuuttopolitiikka, mikäli Vapauspuolueen nousu halutaan pysäyttää. Ja se on Vapauspuolueen maahanmuuttopolitiikka. Eli Itävallan islamisaation ja kehitysmaalaistamisen pysäyttäminen.

Siis aivan samanlainen politiikka kuin HS:n jutussa kerrottu Unkarin hallitsevan Fidesz-puolueen tiukka maahanmuuttopolitiikka, jonka "takuumiehenä" on vielä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa vaativa äärioikeistolaiseksi luonnehdittu Jobbik. Niinpä vaalin lopputuloksella ei lopulta ollut kovin suurta merkitystä meille Itävallasta pohjoiseen asuville, sillä maan rajat pysynevät kiinni myös jatkossa. Tai sitten Vapauspuolueelle aukeaa oopperamaan seuraavissa vaaleissa tie lähes rajattomaan valtaan.

* * *

Jos tästä halutaan oppia jotain Suomessa, niin järkevällä maahanmuuttopolitiikalla vaalivoiton saavuttaneiden Perussuomalaisten tulee hallituksessa pitää huoli siitä, ettei meillä ajauduta enää toista kertaa holtittomaan maahanmuuton kohteeksi. Vain siten voidaan säilyttää suomalainen moniarvoinen poliittinen järjestelmä, joka kaikista heikkouksistaan huolimatta tarjoaa äänestäjälle mahdollisuuden löytää omia mielipiteitään lähellä oleva puolue kulloisissakin vaaleissa. Sekä säilyttää yhteiskuntarauha maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista huolimatta.

Tässä asiassa lehdistöllä on suuri vastuu ja valta. Sen tulisi lopultakin oivaltaa, että maahanmuutto on ongelma kaikille sen uhreiksi joutuneille ihmisille. Siis esimerkiksi niille, jotka kokevat heidän takiaan turvattomuutta. Tai niille, joiden verorahat palavat heidän hyysäämiseensä. Tai niille, jotka jäävät positiivisen syrjinnän takia työtä vaille. Tai niille, jotka jäävät asuntojonossa tai terveyspalveluissa maahanmuuttajien jalkoihin. Siis lähes kaikille etnisesti suomalaisille.

Tässä tilanteessa tarkoitan lehdistön vastuulla sitä, että sen pitäisi lopettaa höperehtivä ja epärehellinen uutisointi maahanmuutosta ja sen aiheuttamista ongelmista. Ja sen sijaan huolehtia siitä, että poliittiselle järjestelmälle asetetaan riittävä paine huolehtia Suomen säilymisestä Suomena - eli sellaisena kuin suurin osa suomalaisista haluaa sen olevan.

Hyvän mahdollisuuden tähän tarjonnee jo ensi viikonloppu, jolloin esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Yleisradio voisivat uutisoida kattavasti niistä tapahtumista, jotka tulevat valaisemaan ruotsalaisten maahanmuuttajavaltaisten lähiöiden todellisuutta. Tätä odotellessa Ruotsin tapahtumia voi halutessaan seurailla sosiaalisesta mediasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Tuomola paljasti Luona Oy:n ongelmien syyn
Miksi suomalainen media vaikenee?
Auttaako media etnisiä rikollisia tappamaan ja raiskaamaan?

Käyvätkö EU:n päättäjät kauppaa hengenhädässä pakenevilla ihmisillä?

Helsingin Sanomat aloitti päivän käsittelemällä pääkirjoituksessaan EU:n ja Turkin välistä pakolaissopimusta. Suomalaisen demokratiakäsityksen kannalta kirjoituksen merkittävin virke oli seuraava: "Unionin päättäjät käyvät kauppaa hengenhädässä pakenevilla ihmisillä – muun muassa siksi, että päättäjien oma poliittinen asema ei horjuisi pakolaisvastaisuuden kasvaessa."

Minulla on sellainen käsitys, että EU pyrkii olemaan demokraattisten valtioiden liitto. Demokratian perusajatuksena puolestaan on Wikipedian mukaan, "että hallintovalta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa".

Kansan tahdosta ei ole maahanmuuttoasiassa epäselvyyttä. Esimerkiksi suomalaisista 96% tahtoo rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa. Eivätkä suomalaiset poikkea tässä asiassa mitenkään muista EU-kansalaisista, kuten esimerkiksi Saksan äskettäiset osavaltiovaalit osoittivat.

Edelle kirjoitetun perusteella on hieman outoa, että HS muotoilee sanottavansa alussa lainatulla tavalla. Aivan kuin lehden mielestä EU:n päättäjien tulisi toimia jotenkin muuten kuin pyrkimällä rajoittamaan tänne tulevien ihmisten vyöryä Unionin alueelle. Siis toimimalla demokratian idean vastaisesti.

Itse sopimuksen vaikutukset tulevat aikanaan nähtäväksi. Jos turvapaikanhakijavirta pysähtyy sopimuksen seurauksena, voimme kiittää poliitikkojamme. Jos ei, on näiden demokratian hengessä etsittävä muita keinoja toteuttaa EU-kansalaisten tahto.

Juuri tällä hetkellä epäilen, että edessä on kiittämisen sijaan uusien keinojen etsintä. Siihen viittaa se, että sopimus tarkoittaa nykyistä laajempaa laillista humanitaarisen maahanmuuton väylää, vaikka esimerkiksi Slovakia on ilmoittanut, ettei se tule enää ottamaan vastaan kiintiöityjä muslimipakolaisia.

Jos laillinen tulijavirta kasvaa sopimuksen seurauksena suureksi, saattavat monet muutkin maat liittyä Slovakian seuraan ja tulijataakka jakautua entistä harvempien EU-maiden jaettavaksi. Se puolestaan tulee näkymään näiden maiden kansalaisten reaktioissa - ainakaan Suomessa tai Saksassa kansalaisten tahto ei ole otollinen kovin suurten tulijamäärien ottamiseen.

Siksi minusta näyttää varsin mahdolliselta, että EU:lle tulee vaikeuksia Turkin kanssa tehdyn sopimuksen noudattamisessa. Ei sopimuskumppanin vaan itsensä takia.

Toisaalta jos sopimuksen nettovaikutus on Turkin kautta vyöryvää tulijavirtaa hillitsevä, saattaa sen seurauksena olla, kuten HS kirjoitti, myös se, "että tulijoiden reitit vain muuttuvat ja he etsiytyvät nykyistäkin vaarallisemmille reiteille." Eli ettei tulijavyöry suinkaan pysähdy, vaan jatkuu muita reittejä pitkin.

On myös hyvä huomata, että noiden vaihtoehtoisten reittien vaarallisuuden tai turvallisuuden ei pitäisi olla EU:n asia, sillä eihän se ole pakottanut laittomasti tulevia matkalleen. Kyllä he ovat liikkeellä ihan omasta tahdostaan ja epäilemättä myös tietoisia käyttämiensä kulkuväylien riskeistä.

Eivätkä heistä läheskään kaikki ole lähtiessään minkäänlaisessa "hengenhädässä", kuten esimerkiksi Suomen tarjoamiin olosuhteisiin pettyneiden joukkovaellus takaisin kotimaihinsa osoittaa. Tämäkin tosiasia olisi vihdoin hyvä tunnustaa muotoiltaessa Unionin maahanmuuttopolitiikkaa - tosiasioiden tunnustamisesta hyötyisivät EU:n omien kansalaisten lisäksi myös ne harvat, jotka ovat aidosti kansainvälisen turvapaikan tarpeessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Löyhähdys laittomuutta edistävien hyvien ihmisten maailmasta
Turvapaikanhakijat ovat rationaalisesti toimivia ihmisiä
Pikatyöpaikkoja oleskeluluvan saaneille

Hyväksyykö maailman vapain lehdistö demokratian?

Slovakiassa pidettyjen parlamenttivaalien tuloksena sosiaalidemokraattinen hallituspuolue on saanut osakseen murskatappion: puolueen ehdoton enemmistö hupeni noin 30 prosenttiin parlamenttipaikoista. Samalla Slovakian parlamenttiin nousi uusia puolueita, joita luonnehditaan Yleisradion uutisessa äärikansallismielisiksi, eurovastaisiksi, muukalaisvihamielisiksi ja uusnatsistisiksi.

Tuntematta sen enempää Slovakian politiikkaa on jälleen kerran todettava, että Ylen käyttämistä vähemmän mairittelevista sanamuodoista päätellen maailman vapaimmalla lehdistöllä näyttäisi olevan jonkinlaisia vaikeuksia hyväksyä demokratiaa. Se on toki lehdistömme mukaan maailman paras poliittinen järjestelmä silloin, kun vaalitulokset ovat toimittajien mieleen, mutta suhtautuminen kansanvaltaan on vähemmän mairittelevaa aina kun tulos ei jostain syystä miellytä.

Esimerkkejä lehdistön nuivasta suhtautumisesta kannatustaan nostaneisiin, mutta suomalaisten toimittajien maailmankuvan valossa moitittaviin, puolueisiin ja poliitikkoihin voi hakea esimerkiksi Ruotsista, Ranskasta, Unkarista tai vaikkapa USA:sta. Tarkoitan siis sellaisia poliitikkoja kuin Jimmie Åkesson, Marine Le Pen, Victor Orban tai aivan viimeksi Donald Trump.

Slovakian tapauksessa on kyllä pantava merkille, ettei meikäläinen lehdistö ole suhtautunut erityisen suosiollisesti edes nyt hävinneeseen pääministeriin, joka on sosiaalidemokraattisuudestaan huolimatta Helsingin Sanomien mukaan myös maahanmuutto- ja muslimivastainen.

Ehkäpä juuri siksi hän jatkaa vaalitappiosta huolimatta Helsingin Sanomien mukaan edelleen Slovakian pääministerinä. Ja tämän vuoden loppupuolella EU:n puheenjohtajamaan ykkösmiehenä hallituksessa, jossa istuu myös lehdistömme mielestä äärikansallismielisiksi, eurovastaisiksi, muukalaisvihamielisiksi ja uusnatsistisiksi katsottavia ministereitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja
Uskottava Kreikkapaketti ja tosiasiat
Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta

Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

Helsingin Sanomien pääkirjoittaja Kaius Niemi kirjoitti tämän aamun iloksi kolumnin, jossa hän pohti Visegrad-maiden eriytymisestä muiden EU-maiden politiikasta. Kirjoitus vaatii pari kommenttia, jotka teen lainaamalla Niemen kirjoituksesta pätkän kerrallaan ja sen jälkeen kertomalla mikä häneltä on jäänyt ymmärtämättä.

"Unkarin, Puolan ja Tšekkoslovakian johtajat allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Visegrádissa alkuvuonna 1991. Se tähtäsi maiden länsi-integraatioon: kaupankäynnin, pääomien ja työvoiman liikkuvuuteen, rajojen avaamiseen.... Sosialismin vuosikymmeninä kahlittu vanha eurooppalaisuus heräisi uuteen kukoistukseen. Tähän siivittäisi ensisijaisesti kulttuurinen ja historiallinen pääoma – ja vasta toissijaisesti taloudelliset tekijät"

Sopimuksen taustalla oli ennen kaikkea sopimusmaissa lähes puolen vuosisadan ajan vallinnut kommunistinen diktatuuri, jossa paikallista valtaa käytti rautaisella otteella kunkin maan puolue-eliitti, kansan ajatukset oli kahlehdittu pakkokeinoin ja (suunnitelma)talous oli kuralla. Lisäksi tavallisten ihmisten yhteydet länteen oli suljettu ja diktatuurin valvoma media syötti pelkkää kommunistipropagandaa.

Nämä olivat niitä nimenomaisia asioita, jotka haluttiin muuttaa kunkin maan sisällä. Länsi-integraatiolla taas haluttiin varmistaa, ettei lähes jokaisen ihmisen vihaama kommunistidiktatuuri enää koskaan palaisi.

"...avoimuus on kääntynyt sulkeutuneisuudeksi. Tällä kertaa maita yhdistää pakolaiskriisi. Visegrád-nelikko vastustaa voimallisesti turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamista unionin sisällä ja haastaa etenkin liittokansleri Angela Merkelin halua ratkaista kysymys yhdessä Turkin kanssa."

Kun tarkastelemme nykyistä Euroopan Unionia, on myös siellä, ellei nyt aivan kielletty, mutta kuitenkin demonisoitu näiden maiden kansojen suuren enemmistön kannattama oman maan, kulttuurin ja orastavan hyvinvoinnin vaaliminen. Räikeimmin se näkyy EU:n maahanmuuttopolitiikassa, jossa Unionin ja Merkelin ehdottamana ratkaisuna on ongelman levittäminen kaikkialle - halusi kansa sitä tai ei. EU toimii maahanmuuttopolitiikassaan siis aivan yhtä brutaalisti kuin kommunistidiktatuureissa oli tapana tehdä ennen vanhaan.

Muistutan Kaiusta siitä, että (kuten jo edelle kirjoitin) EU:n maahanmuuttopolitiikassa näkyvän tyyppinen vallankäyttö on juuri sitä, miksi Visegrad-maat halusivat lopullisesti pois kommunistileiristä ja liittyä länteen. Siksi ei myöskään ole ihme, että sopimusmaiden asukkaiden enemmistö ja siten myös poliitikot ovat pettyneitä nykyiseen Unioniin ja vastustavat heitä ikävästä menneisyydestä muistuttavaa eurooppalaista komentokulttuuria.

"Syvempi kysymys liittyy erityisesti Unkarin ja Puolan poliittiseen kehitykseen.

Molempien maiden hallitukset ovat käytännössä irtautumassa avoimen demokratian arvopohjasta. Unkarin pääministeri Viktor Orbánin toimia on seurattu huolestuneina monissa jäsenmaissa. Pakolaiskriisi on vain lisännyt kierroksia, kun hallitus on kääntynyt tavoitteissaan kohti äärioikeistolaista oppositiota. "

Kuten jo edellisessä kommentissani totesin, heijastaa unkarilainen ja puolalainen politiikka kansan tahdon noudattamista. Vaikka maissa esiintyy myös tyytymättömyyttä hallitsevia puolueita kohtaan, ovat molemmat nousseet valtaan kansan demokraattisissa vaaleissa antaman valtakirjan turvin. Ja kuten kolumnisti Niemi vihjaisikin, on Unkarissa olemassa myös valtapuoluetta merkittävästi radikaalimpi ja suuren kannatuksen omaava maahanmuuttovastainen puolue.

Jos nyt sitten kävisi niin, että Orbanin hallitus ryhtyisi sellaiseen maahanmuuttopolitiikkaan kuin kolumnisti Niemi tai liittokansleri Merkel haluaisivat, olisi seuraavien vaalien tuloksena jotain aivan muuta kuin maahanmuutolla itsensä Kreikan, Saksan tai Ruotsin kaltaisiin vaikeuksiin ajava Unkari. Sitä hallitsisi mitä luultavimmin vielä nykyistäkin maahanmuuttajavastaisempi puolue, jonka johdolla maa saattaisi jopa erota - tai tulla erotetuksi - koko EU:sta.

"Puola ja Unkari tuskin riittävät vavisuttamaan EU:n kokonaisuutta perinpohjaisesti.

Pikemminkin ne voivat olla edistämässä mahdollista dominoefektiä, jos eliittivetoiseen eurooppalaiseen malliin kyllästyminen johtaa laajemmin epävakaiden ja populististen hallitusten nousuun."

On totta, ettei Länsi-EU:n asukkailla ole laajempaa kiinnostusta seurata Puolan ja Unkarin mallia. Suurin osa ihmisistä lienee itse asiassa totaalisen tietämättömiä näiden maiden hallitusten toimista. Osin siksi, että läntisten valtamedioiden antama kuva näiden maiden tapahtumista tuskin antaa kovinkaan tarkkaa kuvaa todellisuudesta.

Siten Niemen pelkäämä dominoefektikään ei uhkaa läntisiä maita. Sen sijaan EU:n harjoittama kansan tahdon vastainen ja sen hyvinvoinnille tuhoisa maahanmuuttopolitiikka ovat omiaan vieraannuttamaan myös länsi-eurooppalaiset kansat Unionista. Niinpä olemme nähneet Ranskan Front Nationalin ja Ruotsin Sverigedemokraattien kaltaisten puolueiden nousun.

Jos EU:n poliittinen johto ja Kaius Niemen kaltaiset journalistit haluavat vastustaa niiden kaltaisia puolueita, olisi tehokkain tapa siihen täyskäännöksen tekeminen suhtautumisessa nykyiseen maahanmuuttokriisiin. Kymmenien vuosien takaisesta kommunismista lainattujen kansan tahtoa halveksivien toimien sijasta olisi pyrittävä kuuntelemaan kansan enemmistöä ja tekemään politiikkaa sen antamien suuntaviivojen mukaisesti.

Sitä kutsutaan demokratiaksi, eikä siihen kuulu nykyisin vallalla olevan kaltainen ja Kaius Niemen kolumnissaan esillä pitämä kansalaisia halveksiva besserwisserismi. Visegrad-maissa toimitaan demokraattisesti jo nyt - todennäköisesti siksi, että niiden poliittinen järjestelmä ei ole nuoruutensa takia ehtinyt vielä luutua samalla tavalla kuin Länsi-EU-maissa, joten siirtymät ovat siellä olleet huomattavasti nopeampia.

Myös Länsi-EU:ssa kannattaisi harkita luopumista sellaisesta politiikasta, joka muistuttaa pikemminkin diktatuurihallintoja kuin aitoa ja avointa demokratiaa. Samalla myös vastakkainasettelu Visegrad-maiden ja muun EU:n väliltä katoaisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ulkovaltojen poliittisesta rahoituksesta ja sen tutkinnasta
Turvapaikkapolitiikan seurauksista

Uskottava Kreikkapaketti ja tosiasiat

Suomen hallitus otti ilmeisesti Perussuomalaisten johdolla tiukan kielteisen kannan Kreikan lisärahoittamiseen. Kaikenlaiset asiantuntijat ja journalistit ennakoivat, että Kreikka tulee siitä huolimatta saamaan tukirahansa: reilut 53,5 tai jopa 74 miljardia, jos pankeille annettava tuki lasketaan mukaan.

Perusteluita tukipaketille on antanut esimerkiksi valtiovarainministeri Alexander Stubb. Kuunnellaan siis häntä.

"Ratkaisu edellyttää sitä, että Kreikalla on uskottavia ehdotuksia pöydällä, jotka liittyvät vahvaan ehdollisuuteen, rakenteellisiin uudistuksiin ja luottamukseen ylipäätään." Lisäksi "ratkaisu on se, että Kreikka esittää uskottavan ohjelman ja hyväksyy sen omassa parlamentissaan."

Stubb on siis valmis "lainaamaan" Kreikalle lisää rahaa, mikäli paperille saadaan uskottavalta kuulostava velanhoitosuunnitelma. Tosiasia kuitenkin on, että maan velka on 175 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Jälkimmäinen on Wikipedian mukaan 267 miljardia US dollaria, joten velan määräksi tulee noin 420 miljardia euroa, joka nousisi uuden lainapaketin mukaan ainakin 470 miljardiin. 

Asukkaita Kreikassa on noin 11 miljoonaa, joten uuden lainan jälkeen jokaiselle kreikkalaiselle tulisi takaisin maksettavaa suunnilleen 38 000 euroa, johon olisi laskettava päälle vielä jokavuotinen korko. Summaa voi verrata kreikkalaisten keskipalkkaan 1 004 euroon kuukaudessa. 

Suomessa velkakello näyttää tällä hetkellä vähän yli 17 800 euroa jokaista suomalaista kohti; ja keskipalkkahan meillä on saman lähteen mukaan noin 2 300 euroa kuussa. Näiden lukujen suhteista voidaan laskea, että kreikkalaisten velkataakka on kansalaisten maksukykyyn verrattuna yli viisinkertainen Suomen julkiseen velkataakkaan verrattuna. 

Edellä olevassa laskelmassa ei ole huomioitu esimerkiksi työllisyysastetta, joka muuttaa työssäkäyvien kreikkalaisten asemaa vielä mahdottomammaksi. Jos tässä tilantessa ottaa huomioon sen itkun ja valituksen, josta olemme saaneet lukea nyt, kun Suomen hallitus on alkanut listata julkisen talouden sopeutustoimia sekä kreikkalaisten negatiivisen suhtautumisen veronmaksuun, en usko hetkeäkään, että Kreikka maksaisi ikinä velkaansa takaisin. 

Jäänkin tässä tilanteessa odottamaan suurella mielenkiinnolla EU:n ja Suomen linjanvetoa Kreikan uuteen tukipakettiin, sillä kyllä jokaisen EU-maan päätöksentekijät osaavat laskea edelle kirjaamani rätingit itsekin. Mielenkiintoinen kysymys on myös se, poikkeavatko esimerkiksi Slovakian, Latvian tai Liettuan kannanotot Suomen tiukasta linjasta. Sitä en usko.

Timo Soini ja koko Sipilän hallitus ovat tässä asiassa siis paljon vartijoina. Toivottavasti nahka on tarpeeksi parkkiinntunutta kestämään kovia paineita. Se olisi kreikkalaisten ja koko Euroopan etu, kuten olen jo ajat sitten todennut. Tosiasia kun on, ettei Kreikkaan upotettuja rahoja voi saada enää takaisin tehtiin mitä tahansa tai vaikka harmittaisi kuinka paljon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Euroopan Unionin syvin olemus
Vanhoja konsteja Kreikalle
Tehdään oikein!

Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta

Eduskunta on siirtynyt vaalivapaalle eikä Stubbin hallitus vie enää uusia asioita sinne päätettäväksi. Kuten olemme saaneet lukea, jäivät lähes kaikki neljä vuotta sitten tavoitteeksi asetetut Suomen talouden isot sopeutus- ja tehostamistoimet tekemättä.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa pääministeri Alexander Stubb ei halunnut katsoa taaksepäin, mikä ei ole yllättävää hänen historian tuntemuksensa suppeuden valossa, mutta totesi: "jon­kun pi­ti kan­taa vas­tuu­ta nel­jä vuot­ta sit­ten ja jon­kun pi­ti kan­taa vas­tuu­ta vuo­si sit­ten. Oli pal­jon kes­ken­eräi­siä asioi­ta, joi­ta pys­tyim­me vie­mään eteen­päin." 

Siis mitä vastuuta? 

Siltä varalta, että hyvä lukijani olisi jo unohtanut palautan hänen mieleensä neljän vuoden takaiset tapahtumat omista muistiinpanoistani. 

Kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan rakennettu hallitusvaihtoehto kaatui vuoden 2011 vaalien jälkeen tunnetusti jälkimmäisten vaalilupaukseen, jonka mukaan suomalaisten verorahoja ei pidä riskeerata EU:n kriisimaiden epävarmaan pelastusoperaatioon. Tämän osalta perussuomalaiset eivät käytännössä voineet perääntyä, sillä negatiivinen suhtautuminen takauksiin lienee ollut suurin tekijä heidän vaalivoittonsa takana. Siten soinilaisten takinkääntö olisi ollut törkeää äänestäjien pettämistä.

Tässä tilanteessa Katainen osoitti melkoista joustamattomuutta uhratessaan EU-tukien alttarille kaikki muut asiakysymykset. Niistähän soinilaisten kanssa olisi mitä todennäköisimmin päästy helposti yhteisymmärykseen. 

Käytännössä Kataisen/Stubbin hallitusten merkittävin läpi mennyt päätös on ollut suomalaisen rahan riskeeraaminen Kreikan tukipaketteihin, tai oikeammin saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamiseen. Tämä päätös on minun nähdäkseni johtanut  käsillä olevaan Euroopan pidentyneeseen taantumaan, jonka seurauksena EU on lopulta joutunut turvautumaan eräänlaiseen setelirahoitukseen, kuten itse ehdotin jo marraskuussa 2011. 

Muut suuret päätökset sen sijaan jäivät tekemättä, vaikka jopa oppositio tarjosi ajoittain apuaan. Tärkeä syy tässä oli poikkeaminen asiantuntijoiden näkemyksestä sotkemalla esitykseen poliittisia intohimoja, jotka eivät viime kädessä olleet yhteensopivia perustuslakimme kanssa. 

Toki Kataisen/Stubbin hallitusjatkumo sai aikaiseksi monia vähäisempiä päätöksiä: esimerkiksi maamme julkisia tutkimusvaroja supistettiin rankalla kädellä, pakolaiskiintiöitä nostettiin ja Talvivaaran kaivokseen syydettiin rahaa, jotta se voitaisiin luovuttaa ulkomaiselle sijoitusyhtiölle. 

Koko vaalikauden saldoa katsoessa ei voikaan olla päätymättä viattomaan kysymykseen: missä Stubbin kehuma vastuunkanto näkyy? Olisiko Kataisen sittenkin kannattanut irrottaa Suomi Kreikan tukitoimista Slovakian tavoin ja muodostaa toimiva hallitus Perussuomalaisten kanssa? Tai olisiko Stubbin kannattanut hillitä omaa vallanhaluaan Kataisen siirryttyä poliittisen palkkiovirkaan, hajottaa koko hallitus ja järjestää pikavauhtia uudet vaalit? 

Historia on siitä ikävää, ettei sitä saa eletyksi uudelleen. Siksi jälkiviisaus on monella tavalla tyhmää. 

Toisaalta monet tällä vaalikaudella tapahtuneet asiat ovat olleet nähtävissä jo etukäteen, kuten eräistä tähän kirjoitukseen upotetuista linkeistä ilmenee. Niinpä lukijani onkin syytä siirtää katseensa eteenpäin ja harkita kannattaako kevään vaaleissa antaa ääntään menneen vaalikauden "vastuunkantajille" vai luottaa niihin, joiden toimet ovat enemmän luottamusta herättäviä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erityinen supistamiskohde
Vihreiden vaaliohjelma on puhtaasti vasemmistolaista jakopolitiikkaa
Sipilän venkoilu osoittaa Keskustan pettävän aina
Hallitus haluaa naisten juoksevan pakoon miehen nähdessään

Uuden Ajan Uljas Kansojen Vankila?

Tshekkoslovakia syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävalta-Unkarin kaksoidemokratian luhistuessa. Minun ikäpolveni muistavat sen lähinnä Neuvostoliiton vakavimpana haastajana jääkiekon herruudesta ennen kuin Kanadakin halusi ottaa tosissaan mittaa muiden maiden joukkueista.

Vimmansa ja taistelutahtonsa juuri venäläisiä vastaan Tshekkoslovakian jääkiekkojoukkue haki lähihistoriastaan, mutta enhän minä pikkupoikana sitä ymmärtänyt. Kunhan tavallisena suomalaislapsena vain halusin Neuvostoliiton häviävän - ihan sama kenelle. Niinpä olin aina Tshekkoslovakian puolella.

Takaisin asiaan. Tshekkoslovakia sai nimensä kahdesta pääväestöstään tshekeistä ja slovakeista. Nämä väestöryhmät ovat geneettisesti lähisukuisia ja myös kielellisesti erittäin läheisiä. Näin niille lienee ollut luonnollista pyrkiä hakemaan turvaa toisistaan.

Ennen toista maailmansotaa Tshekkoslovakiassa oli myös monimiljoonainen saksalainen väestö, joka Neuvostoliiton vapautettua maan toisen maailmansodan jälkeen joko karkotettiin tai tapettiin. Lisäksi maassa asui merkittäviä määriä unkarilaisia, ruteeneita ja romaneita. Niinpä sen vaiheita varjostivat aika ajoin etnisesti ja kielellisesti monimuotoisen väestön erimielisyydet.

Tshekkoslovakian länsiosa oli ollut Itävälta-Unkarin aikana kaksoismonarkian kehittyneimpiä alueita. Sen seurauksena myös Tshekkoslovakiasta tuli taloudellisesti varsin vahva maa, jossa toimi esimerkiksi Ŝkoda-teollisuuskonserni. Toisen maailmansodan jälkeen teollisuuden laatu tyypillisen suunnitelmatalouden tavoin kuitenkin vähitellen romahti, vaikka Tshekkoslovakia säilyikin yhtenä itäisen Euroopan vauraimmista talouksista.

Inhimillisen ja taloudellisen elämän jatkuvasti vaikeutuessa yritettiin Tshekkoslovakiassa vuonna 1968 kehittää sosialismia inhimillisempään suuntaan. Liikehdintä kuitenkin kukistettiin työläisten paratiisin toverillisten pansaarivaunujen ja vapauttajasotilaiden avulla, koska Prahassa ei ymmärretty, että vain leniniläinen tulkinta oli marxilaisuuden ainoa oikea tulkinta.

Lopulta työläisten paratiisikin kaatui, koska uuden ajan puoluesihteeri Mihail Gorbatshov ei ymmärtänyt, että diktatuuri pysyy pystyssä vain väkivallan avulla ja että juuri siitä syystä leninismi on marxilaisuuden ainoa oikea tulkinta. Tässä yhteydessä myös Tshekkoslovakia pääsi heittämään sosialismin ikeen harteiltaan.

Itsenäistytymisen jälkeen slovakit kuitenkin kokivat jäävänsä tshekkien varjoon ja ryhtyivät ajamaan itsenäistymistä. Se onnistui ilman dramatiikkaa rauhanomaisesti ns. samettivallankumouksessa, jonka jälkeen maat ovat jatkaneet toisistaan erillään, mutta rauhanomaisissa suhteissa.

Tshekkoslovakian sivistynyttä hajoamista voi pitää yhtenä merkkipaaluna Euroopan valtiollisessa kehityksessä, sillä vaikka esimerkiksi Norjan itsenäistytyi Ruotsin vallan alta rauhanomaisesti vuonna 1905 oli uhkana ruotsalaisten sotilaallinen hyökkäys Norjan palauttamiseksi ruotuun. Ja sekin oli sentään historiallisesti täysin poikkeavan sivistynyt kansakuntien teiden eroamistapahtuma, kuten voi todeta vaikkapa myöhemmistä Jugoslavian hajoamisesta tai Suomen itsenäistymiseen liittyvistä tapahtumista.

* * *

Skotlanti ja Englanti muodostivat personaaliunionin kuningas Jaakko ensimmäisen noustua molempien maiden hallitsijaksi vuonna 1603. Personaaliunioni vahvistettiin Unionisopimuksella vuonna 1707.

Nyt skotlantilaiset ovat päättäneet ratkaista säilymisensä Lontoosta johdetun Yhdistyneiden kuningaskuntien osana kansanäänestyksellä. Tämän äänestyksen on hyväksynyt myös pääministeri David Cameron. Kaikki näyttää siis yhtä hienolta kuin Tshekkoslovakian samettivallankumouksessa.

Yhdistyneet kuningaskunnat kuuluu Euroopan Unioniin, joka on vapaaehtoisesti yhteen hakeutuneiden eurooppalaisten maiden muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. Sen keskeisenä toimintatapana mainitaan subsidiariteettiperiaate, eli että asiat pitäisi päättää mahdollisimman lähellä ihmisiä.

Siten unioinin ei tulisi puuttua asioihin, jotka voidaan ratkaista paikallistasolla. Niinpä sille kuvittelisi olevan yhdentekevää miten Englannin ja Skotlannin jäsenmaat järjestävät oman hallintonsa.

Tätä ei liene sisäistänyt ainakaan EU-komission puheenjohtaja Jose Barroso, joka kansanäänestyksen lähestyessä on ottanut asiakseen ryhtyä uhkailemaan skotlantilaisia Unionin ulkopuolelle sulkemisella.

Tämä on merkillistä, vaikka on toki myönnettävä Barroson olevan oikeassa siinä, että Katalonian itsenäistymistä vastustavat Espanjalaiset saattaisivat heittäytyä hankaliksi. Tähän viittaa ainakin se, etteivät espanjalaiset aio hyväksyä kansanäänestyksen järjestämistä Katalonian itsenäisyydestä. Taustalla lienee pelko ainakin siitä, että seuraavaksi kansanäänestystä olisivat mitä todennäköisimmin hakemassa myös baskit.

Mutta ei Euroopan unionilla pitäisi olla mitään sanottavaa myöskään Espanjan ja Katalonian tai Baskimaan välisiin suhteisiin. Ratkaiskoon he keskinäiset välinsä demokraattisesti, ja eläköön sen jälkeen rauhanomaisessa yhteiselossa kuten tshekit ja slovakit keskenään. Kaikki muuhan olisi perin sivistymätöntä, vai mitä?

* * *

Summa summarum. Työläisten paratiisi tunnettiin myös kansojen vankilana; tosin nimitystä käytettiin jo äiti-Venäjästä. Nimitys kuvasi pienten kansojen asemaa virallisesti tasa-arvoisessa, mutta venäläisten hallitsemassa liittovaltiossa. Etenkin pienten kansojen asema oli tukala, kuten voidaan todeta vaikka monien suomensukuisten kielten katoamisesta.

Neuvostoliiton onneksi kadonneen todellisuuden, Barroson kommentin ja Espanjan kansanäänestyskielteisyyden sekä Skotlannin ja Katalonian viimeaikojen demokraattisten pyrkimysten perusteella onkin kysyttävä, että eihän Euroopan unioni vain pyri Uuden Ajan Uljaaksi Kansojen Vankilaksi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oma klaani mansikka, muu klaani mustikka
Mitäs minä sanoin?
Suomi-Ruotsi ihmisoikeusmaaottelu amerikkalaisin silmin nähtynä