lauantai 15. tammikuuta 2022

Ruotsalainen paperitiikeri pullistelee

Yhteiskunnalla on paljon sellaisia toimia, joista ei ole akuuttia hyötyä vaan pelkkää rahanmenoa. Suurin niistä on armeijan eli puolustusvalmiuden ylläpitäminen. 

Suomessa tähän toimintaan kuluu vakinaisten sotilaiden ja äärimmäisen kalliin sotakaluston ylläpitäminen sekä lähes kaikkien nuorten miesten ja vapaaehtoisten naisten elämästä 6-12 kuukauden uhraaminen varusmiespalveluun. Tämä kaikki näkyy epäilemättä valtion vauraudessa. 

Tämä lienee ollut syy siihen, että Ruotsi päätti lopettaa yleisen asevelvollisuuden vuonna 2010 ja suunnata voimansa lähinnä kriisienhallintaan. Tämän linjauksen seurauksena maasta alkoi kadota koulutettu reservi, jollainen tekee Suomen asevoimista maamme kokoa merkittävästi suuremman voiman.

Ruotsi havaitsi nopeasti tehneensä virheen asevelvollisuuden lopettamisessa ja se palautettiin osittain vuodesta 2018 alkaen. Vahinko on kuitenkin pitkäaikainen, sillä kestää kauan, ennen kuin ruotsalaisten puolustuskyky saavuttaa edes kohtuullisen tason suhteessa maan pinta-alaan. 

Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävä ruotsalaisten viime päivien näyttävät toimet Gotlannissa. Keino on vanha ja tunnettu kaikenlaisista paperitiikereistä: tosiasiallinen heikkous halutaan peittää suuriin puheisiin ja aseiden näyttävään kalisteluun

Syynä ruotsalaisten aktivoitumiseen Itämeren keskellä sijaitsevassa saaressa on luonnollisesti venäläisten viime aikana kasvanut aktiivisuus Itämerellä ja laajemminkin. Eikä merkityksetöntä liene sekään, että osa ruotsalaisjoukoista siirrettiin Gotlantiin amerikkalaisella kuljetuskoneella - signaali on selvä: länsinaapuri haluaa ilmaista, ettei se ole aggression sattuessa yksin.

Tiedä sitten, mitä amerikkalaiset tekisivät tositilanteessa. Selvää on kuitenkin, ettei Ruotsi joudu sotilaallisten aggressioiden kohteeksi ilman, että ne ulottuvat myös Suomeen. 

Venäläisten uhka on Suomessa ollut kautta historian paljon Ruotsia konkreettisempi ja maassamme on juuri siksi uhrattu niin paljon oman puolustuskyvyn ylläpitämiseen. Ja se puolestaan selittää suomalaisten matalan profiilin armeijan liikkeistä - ei tarvitse uhota, jos voi luottaa oman puolustuksen pelotuskykyyn, joka tunnustetaan myös muualla. Eikä vähiten Venäjällä.



12 kommenttia:

  1. Kunhan ei kävisi niin, että havaittuaan nyt jännityksen lisääntyneen Itämerellä veli venäläinen ajaa pari laivaa Maarianhaminaan ja perustelee tekonsa pyrkimyksenä rauhoittaa tilannetta alueella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen kerran hyvästä kirjoituksesta, Professori! Samaan hengenvetoon totean, että Suomellakin on sellainen vapaamatkustaja Oolannissa, että oksat pois! Mutta kun ne kansainväliset velvoitteet... Joilla muuten ryssä nakkaa paskat mennen tullen!

      Poista
    2. Onko Ruotsi sotilaallisesti paperitiikeri? Ruotsilla on varsin voimakas laivasto sukellusveneineen, samoin Ruotsin ilmavoimat ovat voimakkaat ja ajan tasalla olevilla koneilla varustettu. Maavoimien suhteen sen sijaan Ruotsilla saattaisi olla parantamisen varaa mutta sitä Ruotsi jo tekeekin.

      Mutta kiitos laivastonsa ja ilmavoimiensa Ruotsia ei ehkä voida pitää paperitiikerinä. Ja senpä takia noussut loputon älämölö niiden noin 6 venäläisen maihinnousualuksen pörräämisessä Itämerellä oli jossain määrin huvittavaa, Ruotsin sukellusveneet ja hävittäjäkoneet meritorjuntaohjuksineen olisivat upottaneet ne kaikki tositilanteessa.
      Toisaalta veli venäläinen on tunnetusti viekas sotija, ja tietenkin he olisivat ajoittaneet mahdolliset maihinnousunsa Gotlantiin viikonloppuun ja silloinkin vasta klo 16.00 jälkeen tapahtuvaksi.

      Asiaa sivuten, jostain oli luettavissa että Uudenmaan rannikkojääkäreitä oltaisiin viemässä sotimaan Gotlantiin jos sinne hyökätään, ja vastaavasti ruotsalaisia joukko-osastoja tulisi avuksi Ahvenanmaan puolustamisessa jos sinne hyökätään.

      Mutta onkos kukaan kysynyt äideiltä että mitä he ajattelevat siitä että asevelvollisuuttaan lailla säädetyllä tavalla Uudenmaan rannikkojääkäreissä suorittamassa oleva poikansa Tero tulee jonkin Ruotsin saaren puolustamisesta kotiin sinkkiarkussa? Vai onko Uudenmaan rannikkojääkärit värvättyjä ammattisotilaita sillä asevelvollisten lähettely muitten maitten sotiin kuulostaa hiukka arveluttavalta.

      Poista
  2. JOllain pikipäille pisttyille turahlla/ vahingollisella vuosittaisella kehariavulla vois ostella muutaman sataa Leopard tankkia lisää ja myös palkata satoja sairaanhoitajia ja pönkittää terveyden..tai sairaan hoitoa!!

    ja myös nostaa sodan aikaista miesvahvuutta 60 tuhannella
    ja kakat! perhanan suvakkivassari hallitus ei ikinä niin tee. jos niistä olis kiinni pelkästään, niin koko arjeija lakkautettais ja nekin rahat pistettiäis johonkin mamutukseen ja "vihersiirtymään"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän Hesari on haastatellut pulustusvoimien juuri eläköitynyttä kansliapäällikköä Juutia, jonka puheista saa aika myönteisen käsityksen Sanna Marinin suhtautumisesta merivoimien hankintoihin. Parhaillaan ollaan tekemässä myös ilmavoimille hävittäjähankintoja. Totuuden nimissä mainittakoon, vaikka en muuten tämän hallituksen touhuista pidäkään.

      Poista
  3. Jostain syystä Global Firepower-sivulla Ruotsi on rankattu sijalle 25, kun Suomi jää sijalle 59.

    https://www.globalfirepower.com/countries-listing.php

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanovat, että Ruotsilla on tulivoimaa, mutta sotureita niukasti.

      Poista
    2. Global Firepowerin rankkauksiin vaikuttavina tekijöinä on mukana mm. kokonaisväkiluku ja siitä saatava teoreettinen asekelpoisten kansalaisten määrä sekä luonnonvarat.

      Näillä Ruotsi ohittaa Suomen, vaikka todellinen suorituskyky on jotain aivan muuta.

      Poista
  4. Ruotsilla on vielä sekin huono puoli, että heillä on paljon näitä ulkomaalaisia.
    Hehän tekevät mitä vaan rahasta kuten huumekauppaa ja epäilen, että jos jokin taho antaisi rahaa esim. laajamittaisten häiriöiden aiheuttamisesta - se raha heille kelpaisi.
    Toivottavasti Suomessa ei tule koskaan olemaan samanlaista vähemmistöä mitä käyttää kantaväestöä vastaan.

    VastaaPoista
  5. Vai semmoista.
    Totean vain että tervetuloa ryssä.
    Autan ilomielin ja teen yhteistoimintaa.
    Äärinekrunpalvojahuorien mukaanhan Suomi kuuluu kaikille - myös ja erityisesti siis ryssille.
    ISIS-syöpäläisiä paapova,palvova ja maahantuova pissiksen huorahaaremi ei myöskään ole minun hallintoni joten mitään menetystä EI tule kun aseet alkavat puhumaan.
    Päinvastoin.
    Sama homma länsipaskastanissa.

    VastaaPoista
  6. Päivän kevennys:
    - Professori kun on viisas ja koreasti koulutettu, niin hän osaa ehkä kertoa kuinka suuri prosentuaalinen osuus hoitajista on kädettömiä?

    - Ja tuli vielä mieleen, mikä on kädettömien osuus muilla työmailla?

    https://www.suomenuutiset.fi/sdpta-kannattava-tehy-pomo-hoyrahti-purralle-joka-esitti-sotealalle-lisaa-kasia-mutta-ei-ilmeisestikaan-ymmartanyt-etta-tehyn-oma-logo-esittaa-auttavia-kasia/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tosiaan aika traaginen tapaus kaikessa koomisuudessaan.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!