Lontoossa järjestettiin mielenosoitus maan väestöpolitiikkaa vastaan. Siihen osallistui brittipoliisin arvion julkaisseen Yleisradion uutisen mukaan yli 110 000 ja ehkä peräti 150 000 ihmistä – tosin nämä luvut on myös kiistetty ja väitetty kaduilla olleen jopa miljoonia ihmisiä (esimerkki, toinen).
Oli todellinen osallistujen määärä sitten mikä tahansa, on selvää, että alhaisimpienkin arvioiden mukaan mielenosoittajia oli todella paljon. Ja on kiistatonta, että suuri määrä kertoo siitä tyytymättömyydestä, joka Britanniassa vallitsee siellä harjoitettua väestöpolitiikkaa sekä siihen liittyviä lieveilmiöitä kohtaan.
Nähtäväksi kuitenkin jää, miten Iso-Britannian hallinto reagoi mielenosoittajien vaatimuksiin. Ja ennen kaikkea, miten britit äänestävät seuraavissa parlamenttivaaleissa, joihin tosin menee vielä vuosia, sillä edelliset järjestettiin kesällä 2024.
* * *
Juuri nyt saarivaltion tilanne on sellainen, että Reform UK puolueen kannatus on selvästi korkein noin 31 prosentin kannatuksella. Toisena on hallituksessa istuva Työväenpuolue, jota äänestäisi noin 21 prosenttia ihmisistä. Toista perinteistä valtapuoluetta, eli Konservatiiveja kannattaa vain 17 prosenttia äänestäjistä.
Nämä luvut tarkoittaisivat Suomessa sitä, että Reform UK:sta tulisi pääministeripuolue – tai mikäli muut puolueet eivät suostuisi siihen – syntyisi maahan vaikea hallituskriisi. Britannian yhden edustajan vaalipiirit voivat kuitenkin johtaa siihen – kuten on käynyt jo aiemmin – että perinteisten puolueiden kannattajat keskittävät äänensä toisilleen kaikissa niissä vaalipiireissä, joissa Reform UK:n ehdokas näyttäisi voittavan, ja näin parlamenttipaikka säilyisi vanhoilla vallanpitäjillä.
Tätä voisi kutsua Veikko Vennamon (smp) aikanaan lanseeraamaksi pelin politiikaksi, mutta se on karua realismia Iso-Britanniassa. Ja siksi on täysin mahdollista, että saarivaltiota hallitsevat myös jatkossa konservatiivit tai työväenpuoluelaiset – eikä sikäläinen maahanmuuttopolitiikka muutu seuraavissakaan vaaleissa oleellisesti nykyisestä, vaan Yhdistyneiden Kuningaskuntien väestörakenne muuttuu myös jatkossa siten, että Englannin, Walesin ja Skotlannin kantaväestöt jäävät lopulta vähemmistöiksi omilla kotikulmillaan.
Briteissä puhutaan jo täysin avoimesti sisällissodasta, jos mikään ei muutu. Ollaan siis siinä tilanteessa, että tavallinen kansalainenkin on ymmärtämässä että tämä ei hyvin pääty, jos jotain radikaalimpaa ei asialle tehdä.
VastaaPoistaYLE:n ja HS:n uutisoinnit ovat säälittäviä, koska ÄÄRI-oikeisto. Jos kyseessä olisi ollut vasemmiston järjestämä miekkari, olisi puheenparsi myötämielistä, ruumiskasoista riippumatta.
VastaaPoistaTeksti olisi ehkä ollut: "Muutosta tarvitaan".
No, onhan meillä pääministerinä - konservatiivi - P. Orpo: ääritekopyhyyden ruumillistuma.
YLE:n ja HS:n Anna Kontulan - porno - uutisointi oli loistava esimerkki asioiden "painotuseroista".
Jos Teemu Keskisarja olisi pornoillut vuonna yksi, kuulisimme siitä vieläkin.
Briteissä poliisi on kääntynyt ihan suoraan kansaa vastaan ja kohtelee noita kun olisivat pahimpia rikollisia. On jopa videoita missä vanhukset kantaa lippua, yhdessa oli arvolta lähes 80 vuotias mummo jota poliisi löi nyrkillä päin naamaa ja kaatoivat rajusti maahan vanhan ihmisen. Ei ole ihme jos kansalla alkaa viha nousemaan. Siellä päättäjät haukkuu lippuja heiluttavia rasisteiksi ja jopa terroristeiksi. Miettikääpä miljoona kulkijaa eikä mitään paikkoja hajotettu, ei sytytetty autoja palamaan, ei kivitetty joka liikeen ikkunoita sisään varasaten kaikki mikä irti lähtee. Jos tuo olisi ollut islamiien ja vasemmistoaatteen mielenilmaus kaikki tuo minkä kirjoitin olisi tapahtunut, silti hallituksille euroopassa nuo on niitä rauhallisia mielenilmaisijoita.
VastaaPoistaEllei olisi sosiaalista mediaa, eivät al-Yleera ja Hamasin Sanomat olisi uutisoineet edes tämän vertaa.
VastaaPoistaMuuten olen sitä mieltä, että Ylen veroperusteinen rahoitus on lopetettava. Ne hankkivat maksukortin joita kiinnostaa.
Sehän oli YLE:n mielestä nimenomaan LAITAOIKEISTO, joka tämän mielenosoituksen järjesti. 30 poliisia loukkaantui, mutta ehkä miljoonasta mielenosoittajasta kukaan ei siis loukkaantunut vaikkapa poliisien otteista. Ainakaan YLE ei maininnut. Suomessahan taas LAITAVASEMMISTO saa tehdä suurin piirtein mitä haluaa, kuten mm. Elo-kapinaliike on osoittanut. Ihmetyttää, miksi tällaista selvää rikollisjärjestöä ei voi kieltää.
VastaaPoistaKumpi puoli voittaa, fasaaninmetsästäjät vai lähi-idän ja Afrikan sodista kokemusta hankkineet värilliset?
VastaaPoistaOn niitä mielenilmauksia paljon muuallakin.
VastaaPoistaNiistä ei vaan jostain syystä mainita mitään meidän mediassamme.
https://www.youtube.com/watch?v=Yg97qG8I-lQ