Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja niiden huomioon ottamista

SAK:n jäsenliitot ilmoittivat eilen pyrkivänsä kymmenen prosentin palkankorotuksiin seuraavan kahden vuoden aikana. Sekä pienimpiin palkkoihin vieläkin suuremmat nostot, sillä liittojen mukaan korotusten tulisi olla vähintään 250 euroa.

Tässä on aika helppo nähdä revanssin hakeminen hallituksen aiempiin tekemiin työelämän muutoksiin. Eikä näkymä varmaankaan ole kokonaan väärä.

Toisaalta on myös totta, että Suomen inflaatio laukkasi kohtuullisen voimakkaasti Sanna Marinin hallituskaudella, mikä vähensi palkkojen ostovoimaa. Ja siten ammattiliittojen korkeille vaatimukselle on olemassa myös kiistatonta reaalitaloudellista perustaa.

Sitten on vielä kolmas asia, joka on - tai ainakin sen pitäisi olla - kumpaakin edellä mainitsemaani seikkaa tärkeämpi. Se on suomalaisten yritysten kilpailukyky, joka on viime vuosina heikentynyt suhteessa muihin maihin. 

On myös huomattava, että yrityksillä on eroa. Osalla menee edelleen hyvin (esimerkki) ja toiset elävät konkurssiuhan alla (esimerkki). Ja siksi niiden palkanmaksukyvyssä on suuria eroja. Siten kymmenen prosenttia kaikille palkansaajille veisi monelta työntekijältä työpaikan - ja yrityksiltä tulevaisuuden.

SAK:n liittojen ilmoitus herätti odotetusti kauhistelua työnantajaleirissä. Eikä eilinen Ylen A-studiossa käyty keskustelu Jarkko Elorannan ja Jyri Häkämiehen välillä tarjonnut juurikaan rakentavia aineksia sovun saamiseksi. 

Toivoa kuitenkin sopii, että molemmat osapuolet - siis työnantajien ja työntekijöiden edustajat - pystyisivät löytämään neuvotteluteitse ratkaisun, johon kaikki osapuolet pystyisivät tyytymään. Se edellyttäisi kuitenkin molemminpuolista tosiasioiden tunnustamista sekä käytettävien argumenttien rehellisyyttä ja niiden huomioon ottamista. Sekä järjen käyttöä.

Pahintahan Suomelle ja suomalaisille olisi tässä tilanteessa pitkällinen lakkosuma, joka pitkittäisi jo taittumassa olevaa taloudellista taantumaa sekä ajaisi heikoimmassa tilanteessa olevat yritykset ja alat suoranaiseen kaaokseen ja konkurssiin. Toivottavasti tämä ymmärretään molemmilla puolilla neuvottelupöytää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Iranilaista perheväkivaltaa ja käänne parempaan
Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Jarkko Elorannan alleviivaus

Ammattiyhdistysliike lähti pelaamaan äärimmäisen kovilla panoksilla suomalaista demokratiaa ja elinkeinoelämää vastaan julistaessaan kahden viikon mittaiset lakot vientiteollisuutta vastaan. Pelin tarkoituksena on painostaa elinkeinoelämän nostattaminen hallituksen suunnittelemia työelämämuutoksia vastaan. 

Lakkokenraali Jarkko Elorannan hyökkäys ei kuitenkaan ole johtanut hänen toivomaansa tulokseen, vaan elinkeinoelämä on pysynyt maan hallituksen tukena. Esimerkiksi Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän totesi, että "on täysin vastuutonta, että SAK toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia entisestään."

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies puolestaan muistutti, että "viimeistään nämä rajut poliittiset lakot osoittavat, että lainsäädäntömme pitää muuttaa kilpailijamaiden tasolle. Hallituksen ei tule antaa periksi ay-liikkeen massiivisen lakonuhan edessä."

Häntä säesti saman järjestön työlämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala linjaamalla, että "SAK:n jäsenliittojen juuri ilmoittamat täysin vastuuttomat lakot osoittavat tarpeen toteuttaa hallituksen esittämän työrauhauudistuksen. Taloudellinen tilanne on huono ja tulee lakkojen seurauksena huonontumaan."

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok) muistutti, että "ei asiat lakoilla ratkea. Suomen julkisen talouden tilanne on jo entuudestaan vaikea. Hallitusta vastaan suunnatut pitkät ja massiiviset poliittiset lakot aiheuttavat suurta vahinkoa Suomen taloudelle ja tulevat kalliiksi veronmaksajille."

Lisäksi hän ohjeisti korporaatiojohtajia demokratian pelisäännöistä, joiden mukaan "SDP teki juuri välikysymyksen työmarkkinatoimista ja hallitus sai eduskunnan luottamuksen. Työmarkkinauudistuksille on eduskunnan enemmistön tuki". 

Pääministeri linjasi myös, että "liitot osoittavat lakoillaan tarpeen rajoittaa poliittisia lakkoja". 

* * *

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko ammattiyhdistysliike horjuttamaan suomalaista demokratiaa vai onko se lopulta taivuttava. Toistaiseksi liittojen toimet ovat olleet yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta haitallisuudestaan huolimatta laillisia, mutta tilanne muuttuu heti kun hallituksen esitykset on hyväksytty eduskunnassa. 

Mikäli ay-liike vielä sen jälkeenkin jatkaisi toimiaan, ei kyse olisi enää laillisesta edunvalvonnasta vaan suorasta kapinasta suomalaista demokratiaa vastaan. Ja sen myötä lakkokenraalin rooli vaihtuisi kapinakenraaliksi, jonka toimintaa tarkasteltaisiin rikoksena. 

Tästä syystä suosittelen Jarkko Elorannalle juuri nyt sen pohtimista, että olisiko suomalaisen talouselämän tuhoamisen sijaan parempi keskittyä tekemään hallitukselle esityksiä siitä, millä tavalla Suomen julkisen sektorin velkaantuminen saataisiin taitettua muilla kuin hallitusohjelmassa mainituilla keinoilla - jos sellaisia on löydettävissä. Sekä hyväksymään poliittisten lakkojen rajoittamisen yhteen vuorokauteen, jotta nyt käynnissä olevan arvottoman näytelmän toistuminen voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymys, johon en löytänyt vastausta
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta perusteli työntekijöiden poliittista lakkoilua suuttumuksella ja sillä, että maan hallitus toimii perustuslain suomin valtuuksin antamatta järjestölle sille kuulumatonta valtaa. Jälkimmäisen vaatimuksen taustalla on eräänlainen maan tapa, jota on luonnehtinut aiempien hallitusten noudattama käytäntö delegoida valtaa työmarkkinajärjestöille. 

Tämä tilanne on tietenkin absurdi jo sellaisenaan, etenkin kun Eloranta perustelujensa lisäksi katsoi asiakseen esittää hallitukselle myös suoria uhkauksia. Ei sentään fyysisestä väkivallasta, mutta joka tapauksessa entistä vakavammin ja pidempään maamme taloutta häiritsevistä toimista.

Tosiasia tietenkin on, ettei hallitus ole pyytänyt ay-liikettä ja työnantajia niin sanottuihin kolmikantaneuvotteluihin. Toisaalta työministeri Arto Satonen (kok)  on kuitenkin pyytänyt työmarkkinajärjestöiltä ehdotuksia mallista, "joka täyttää ne tavoitteet, jotka hallitusohjelmalla on, niin silloin se on rinnakkainen vaihtoehto. Silloin voidaan luopua tästä hallitusohjelman kirjauksesta."

Valitettavasti työmarkkinajärjestöt eivät ole kyenneet tekemään työministerin pyytämää esitystä, eikä hallitus voi jäädä sellaista myöskään ikuisesti odottamaan. Tämän tosiasian alleviivasi kylmäävällä tavalla tuore tieto, jonka mukaan Sanna Marinin (sd) punavihreän hallituksen jättämä rahoitusvaje kuluvalle vuodelle oli yllättäen peräti 3,2 miljardia suurempi kuin aiemmin oli luultu. 

Lisäksi Valtionvarainministeriö kertoi pari kuukautta sitten, että "Suomen talous on taantumassa loppuvuoden" ja "julkinen talous heikkenee tästä vuodesta lähtien, ja julkisyhteisöjen alijäämä on 3 prosenttia, tai yli, vuosina 2024–2026". Toisin sanoen Suomen asiat ovat menossa päin helvettiä ja maan talous on vaipumassa yhä suurempiin ongelmiin, joista nouseminen käy sitä vaikeammaksi, mitä pidempään tilannetta korjaavien päätösten tekemiseen ja toimeenpanoon kuluu. 

Tilanne on siis vakava mutta ei vielä toivoton. Valtionvelka on kaikesta huolimatta vielä hiukan matalampi suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin se oli 1990-luvun puolivälissä, jolloin maa oli todellisessa vaarassa menettää luottokelpoisuutensa ja sen myötä taloudellisen itsenäisyytensä. Siksi Suomen julkisen talouden ongelmat voidaan edelleen ratkaista, kunhan toimeen ryhdytään välittömästi sekä riittävän voimakkaasti. 

Tämä kaikki näyttää kuitenkin olevan liian vaikeaa Jarkko Elorannan ymmärrettäväksi. Samoin kuin se, että jos järkevä ihminen ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi itselleen ja ympäristölleen, tekisi hän kaikille kanssaeläjilleen palveluksen toteamalla tilanteen ja astuen syrjään tehtävistä, joita ei kykene hoitamaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Demokratian vastainen korporaatio
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Demokratian vastainen korporaatio

Suomea on totuttu pitämään vakiintuneena demokratiana. Siis sellaisena, jossa jokaisella kansalaisella on oikeus ilmaista poliittinen tahtonsa säännöllisesti järjestettävissä vaaleissa, joiden seurauksena syntyneet instituutiot - europarlamentti, eduskunta sekä alue- ja kunnanvaltuusto - käyttävät valtaa päätettäessä yhteisistä asioista. 

Näin kansalaisten tahto siirtyy - ainakin periaatteessa - sitä heijastaviin päätöksiin. Toki järjestelmässä tiedetään olevan valuvikoja, joista parhaiten tunnettu lienee niin sanottu pakkoruotsi, joka on säilynyt siitä huolimatta, että kansalaisten ylivoimainen enemmistö haluaisi luopua siitä. 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tänään kirjoittaa pakkoruotsista, vaan ammattiliittojen käymästä demokratian vastaisesta sodasta, joka on juuri nyt akuutissa vaiheessa, koska ay-liike organisoi lakkoja, joiden tarkoituksena on estää demokraattisen prosessin toteutuminen. Eli kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon tyhjäksi tekeminen järjestämällä hallitusohjelman vastaisia lakkoja. 

Tässä asiassa on erotettava ay-liikkeen legitiimi tehtävä puolustaa työntekijöitä työnantajien yksipuolista vallankäyttöä vastaan. Äärimmäisenä toimena tämä tarkoittaa lakkoilua tilanteessa, jossa työnantaja- ja työntekijäosapuoli eivät työehtoneuvotteluissa pääse yksimielisyyteen työnteon ehdoista. Tämä oikeus on sekä tarpeellinen että yleisesti hyväksytty (ainakin lähes) koko kansan parissa.

Nyt käynnissä oleva lakkoilu ei kuitenkaan koske työnantajan ja työntekijän välistä neuvottelua vaan demokraattiseen prosessiin vaikuttamista. Tämä ilmenee selvästi esimerkiksi siitä, että SAK:n puheenjohtaja Jarmo Eloranta on kertonut järjestönsä puolustavan "työntekijöiden asiaa ennen kuin hallitus riistää meiltä ja heiltä oikeuden työtaisteluihin". 

Eloranta on asiassa puoliksi oikeassa. Hallitushan on tosiaan rajaamassa lakko-oikeutta siten, ettei jatkossa enää voisi järjestää poliittisia lakkoja, joiden tarkoituksena on estää demokraattisen päätöksentekoprosessin toiminta. Tosin näitäkään ei kiellettäisi kokonaan, vaan ainoastaan rajattaisiin niiden kestoa siten, etteivät ne häiritsisi oleellisesti talouden toimintaa. 

Nyt käynnissä olevassa työmarkkinaselkkauksessa ei siis ole kyseessä minkään yrityksen sisäinen työtaistelu, vaan rajanveto sen välillä mistä asioista päätetään demokraattisella prosessilla ja mistä asioista korporaatioiden välisillä neuvotteluilla. Ja tämä asia on akuutti nimenomaan siksi, ettei Suomen talous mm. väestörakenteen seurauksen pysty enää ylläpitämään menneiden vuosien kaltaista hyvinvointivaltiota - jonka kulut ovat suuremmat kuin kansantalouden kautta syntyvät tulot.   

Tästä syystä hallitus on halunnut rajata työnantajien ja -tekijöiden oikeutta neuvotella palkoista siten, että  pelivara määräytyisi vientiteollisuuden tekemien ratkaisujen mukaisesti. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että vaikka asia koskeekin palkkoja, kyse ei silti ole työntekijöiden ja -antajien välisestä kiistasta - eikä siten työmarkkinoille kuuluvasta asiasta - vaan demokraattisesta päätöksenteosta, jolle on syntynyt valtuutus viime kesän eduskuntavaaleissa, joissa jokaisella täysi-ikäisellä suomalaisella on ollut täsmälleen samanlainen valta vaikuttaa. 

Tähän asiaan otti kantaa myös elinkeinoministeri Wille Rydman (ps). Hänen mukaansa "hallitus kuulee mielellään työmarkkinajärjestöjen näkemyksiä" ja on valmis muuttamaan hallituksen suunnitelmia, mikäli niiltä tulee ehdotuksia, joilla hallitusohjelmaan kirjattu tavoite Suomen talouden tasapinottamiseksi täyttyy muilla keinoilla. Toisin sanoen hallitus on edelleen valmis kuuntelemaan työmarkkinajärjestöjä, kunhan niiden ehdotukset täyttävät demokraattisen prosessin kautta määritellyn tavoitteen, joka on tarpeen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisen perustan säilyttämiseksi.

Olisi tietenkin hienoa, mikäli ay-liike kykenisi esittämään tällaisen vaihtoehdon. Mutta jos ja kun se ei siihen kykene, on hallituksen joka tapauksessa toimittava ja pelastettava se, mikä pelastettavissa on. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä
Suomalaiset eivät halua sosialismia - eivätkä vasemmiston eduskuntaperformansseja
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Suomen talous on ajettu viimeisen 15 vuoden aikana velkaantumiskierteeseen, joka on saatava pysähtymään tällä vuosikymmenellä. Asiaa ei ainakaan helpota se, että suomalaisnuoria ei juurikaan kiinnosta lasten tekeminen eikä sekään, että maahan on otettu joukoittain väkeä, joille ajatus itsensä elättämisestä työtä tekemällä näyttäisi olevan outo ajatus.  

Tästä syystä maan nykyisen hallitus ja vielä sen seuraajakin joutuvat vähentämään aivan oleellisesti julkista rahankäyttöä ja samaan aikaan huolehtimaan suomalaisten yritysten toimintaedellytysten parantamisesta. Tämä ei näytä käyvän vasemmiston hallitsemalle ammattiyhdistysliikkeelle. 

Tässä esimerkkiä näytti eilen SAK, jonka puheenjohtaja Jarkko Eloranta uhosi valtakunnan pelastamisen sijaan pysäyttävänsä maan teollisuuden. Hän käytti suorastaan mafiamaista kieltä kertoessaan, että "olemme valmiit tuntuviin toimiin, että hallituksen linja muuttuu oikeudenmukaisemmaksi. Voiko sanoa, että tämä on viimeinen varoitus? En lähde spekuloimaan sillä, mitä tämän jälkeen voi tapahtua."

Kyseessä on selkeästi ulkoparlamentaarinen hallitusta ja sen ohjelmaa vastaan suunnattu eli poliittinen painostus, jossa ajetaan vasemmiston agendaa keinoilla, joista joutuvat viime kädessä kärsimään tavalliset kansalaiset ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevat eli julkisista palveluista riippuvaiset - lapset, sairaat ja vanhukset - ihmiset. Siten Elorannan käytös suorastaan alleviivaa sitä, että hallituksen on vietävä läpi aikomuksensa poliittisten lakkojen rajaamisesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset eivät halua sosialismia - eivätkä vasemmiston eduskuntaperformansseja
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain
Karu kommentti

Elorannan uusi avaus murtaisi työnantajan asemaa

Ammattiyhdistysjohtaja Jarkko Eloranta ehdotti 55 vuotta täyttäneille subjektiivista oikeutta lyhentää työpäiviään omalla kustannuksellaan. Ehdotus on mielenkiintoinen, sillä Elorannan mukaan sitä seuraisi "myöhempi eläköityminen, vähemmän tarvetta työkyvyttömyyseläkkeelle, parempi työssä jaksaminen, kohoava työhyvinvointi ja tuottavuus"

Niinpä hän väitti, että ehdotuksen kiinnostaisi myös työnantajaa. Ja kyseli että "onko uskallusta lähteä katsomaan kortit".

Erityisen mielenkiintoisen Elorannan ehdotuksesta tekee se, että siinä puututtaisiin työn maksajan oikeuteen määrittää yksi aivan oleellinen työnteon ehto. Tähän astihan se on ollut työnantaja, joka on määrittänyt työpäivän pituuden ja sitä kautta organisoinut yrityksensä toiminnan. 

Jos nyt työntekijälle tulisi subjektiivinen oikeus päättää työpäivänsä pituudesta, päädyttäisiin helposti vaikeuksiin tehtävissä, jotka edellyttävät yhdeltä - ja vain yhdeltä - henkilöltä täyden työpäivän tekemistä. Yksinkertaisimmillaan tämä näkyisi hyvin pienissä eli yhden palkatun henkilön yrityksissä, jollaisissa työnantaja joutuisi työntekijän päätettyä lyhentää työpäiväänsä joko pidentämään omaa työpäiväänsä tai palkkaamaan toisen henkilön tekemään tekemättä jääneet työt - vaikkapa parin tunnin työpäivälle saattaisi kuitenkin olla vaikea palkata sitoutuvaa työvoimaa. 

Samankaltainen ongelma syntyisi myös isompiin yrityksiin, mikäli niissä olisi yhden ihmisen työpanoksella pyöritettäviä tehtäviä. Myös niiden organisointia olisi muutettava samaan tapaan, eli allokoitava tehtävään liittyviä töitä muille työntekijöille. Erityisen hankalaa tämä olisi erityistä ammattitaitoa vaativissa tehtävissä. 

Toki suurimmalle osalle suuria yrityksiä - joissa on useita henkilöitä hoitamaan kutakin ammattitaitoa vaativia tehtäviä, Elorannan ehdotus toimisi todennäköisesti ilman ongelmia. Mutta luulisin, että sellaisissa tehtävissä työajan lyhentämisestä omalla kustannuksella on mahdollista ja jopa helppoa sopia työnantajan kanssa jo nyt. Siten muutoksen ainoa todellinen seuraus olisi työnantajan oikeuksien kaventaminen siirtämällä hänelle kuuluvaa päätöksentekoa työntekijöille. 

Ja tämä kai Elorannan perimmäinen tarkoitus olikin? Siis työnantajan aseman murtaminen omassa yrityksessään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymyksiä Jarkko Elorannalle (SAK)
Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu kaikille sen maksajille
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin

Kysymyksiä Jarkko Elorannalle (SAK)

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on käynyt taisteluun ammattiliittojen vallan puolesta. Hänen mukaansa metsä- ja teknologiateollisuuden lanseeraama paikallinen sopiminen johtaisi siihen, että työntekijöiltä katoaisivat niin lomarahat, ylityökorvaukset, vuoro- ja pyhälisät, palkalliset vanhempainvapaapäivät, palkallinen sairausloma, neljää viikkoa pidemmät alakohtaiset vuosilomat, 37,5-tuntiset työviikot, sairaan lapsen hoitomahdollisuudet, sairausajan palkka, työajan lyhennykset sekä ilta-, yö- ja lauantailisät.

Kovaa tekstiä ay-johtajalta. Mutta onko meidän uskominen sitä?

Tukea hänen ajatuksilleen antaa se, että historiallisesti tarkasteltuna työnantajat ovat olleet haluttomia antamaan työntekijöille tes-neuvotteluissa uusia etuja eivätkä he liene koskaan myöskään ehdottaneet yleistä palkkatason nostamista. Mutta oleellinen kysymys tässä yhteydessä on se, että miten hyvin tämä menneisyys kuvaa tulevaisuutta?

Tosiasiahan kuitenkin lienee, että Suomessa eletään jatkossa pikemminkin työvoimapulan kuin työvoiman puutteen tilassa. Tästä kertoo myös se, että maamme hallitus haluaisi kiireellä helpottaa myös alhaisen koulutuksen saaneiden työperäisten maahanmuuttajien Suomeen saapumista - korkeasti koulutetuille suuripalkkaisille ulkomaalaisille asiantuntijoillehan ei ole ollut sen kummempia esteitä aiemminkaan. 

Oleellista tässä on ymmärtää, ettei suomalaisten työmarkkinoiden historiassa ole ollut työvoimapulaa oikeastaan koskaan, sillä Suomen väestö on kasvanut nopeasti aina 1700-luvulta lähtien. Sikäli tilanne on kuitenkin muuttunut, että väestömme on nyt vanhenemassa nopeasti, mikä on johtanut huoltosuhteen nopeaan alenemiseen eli työikäisen väestön suhteellisen osuuden vähenemiseen.

Näin ollen työntekijöistä tulee olemaan jatkossa pulaa. Markkinatalouden oloissa se tarkoittaa, että yritysten välinen kilpailu työntekijöistä kiristyy. Eli jokaisen työnantajan intressi houkutella hyviä työntekijöitä lisääntyy aiemmasta. Sen sijaan automaatio tulee korvaamaan bulkkitehtäviä hoitavia ihmisiä, jotka muuttuvat tarpeettomiksi sitä nopeammin, mitä korkeampaa korvausta he saavat suhteessa omaan tuottavuuteensa - riippumatta millä mekanismilla nämä edut on saavutettu.  

Siksi haluaisin kysyä SAK:n puheenjohtajalta, että millä logiikalla tässä tilanteessa työnantajan kannattaisi heikentää työvoiman työsopimusehtoja kautta linjan? Eikö sen pikemminkin kannattaisi henkilöstöpolitiikassaan huolehtia siitä, etteivät etenkään työnsä asiallisesti hoitavat henkilöt halua siirtyä pois palveluksesta? Eli tarjota heille entistä parempia sopimuksia, jollaisia jo nyt on tapana tarjota erityistä osaamista omaaville asiantuntijoille.

En tietenkään voi näitä kysymyksiä esittää - tai siis saada niihin vastauksia - mutta en myöskään usko, että puheenjohtaja osaisi antaa niihin uskottavasti perusteltuja vastauksia. Sen sijaan olen varma siitä, että hänen ulostulonsa on hätähuuto ay-liikkeen vaikutusvallan säilyttämisen puolesta.

Tosiasia kun joka tapauksessa tulee olemaan, että työvoiman vähentyessä palkka- ja etuushaitarit tulevat kussakin tehtävässä kasvamaan. Asiansa hyvin hoitava työvoima tulee saamaan työnantajiltaan parempaa korvausta uhraamastaan ajasta kuin työnsä leväperäisesti hoitava joukko. Siten osa ihmisistä tulee kokemaan muutoksen vapauttavaksi toisten tuntiessa itsensä kaltoin kohdelluksi. 

Työnantajien kannalta työvoimakustannukset tulisivat paikallisesti sopien kuitenkin jakaantumaan tarkemmin työsuoritusten ja yrityksen kannattavuuden mukaan kuin nykyisessä järjestelmässä. Parhaassa tapauksessa tämä voisi johtaa myös suomalaisen elinkeinoelämän nykyistä parempaan kannattavuuteen, mikä lienee myös paikallista sopimista ajavien perimmäinen tarkoitus. Nykymuotoiselle ay-liikkeelle työmarkkinoita jäykistävänä elementtinä tässä yhtälössä ei sen sijaan näyttäisi jäävän paikkaa - ei ainakaan ilman oleellista ajatusten ja tavoitteiden uudistamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älyllisesti epärehellisen palkka
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin
Miksei It-veteraani työllisty?

Selkärangaton, vastuuton ja sukupolvirasistinen budjettiesitys

Hallitus teki budjettiriihessään monenlaisia päätöksiä, joiden avulla maamme olisi tarkoitus selättää korovankriisi, edistää siirtymistä hiilineutraaliin talouteen ja turvata maamme talouden kasvu sitten, kun maamme palaa normaaliaikaan. Päätökset jokainen voi lukea edellä linkittämästäni Ylen jutusta, joten en ala tässä toistamaan niitä. Sen sijaan keräsin yhteen kommentteja, joita yhteiskunnan toimijat ovat niistä sanoneet. 

Aloitetaan pääministeristä. Hänen mukaansa budjetti on elvyttävä. Ja niin se totta vieköön onkin koska nettovelkaa otetaan aiempaan verrattuna noin viidennes lisää. 

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta myötäili puoluetoveriaan ja arveli, että budjettiriihessä sovitut panostukset osaamiseen, työttömien työnhaun tukemiseen ja palkkatukeen ovat oikean suuntaisia. Elorannan mielestä elvytyksen jatkaminen ja siitä johtuva julkisen talouden velkaantuminen ovat perusteltuja tässä tilanteessa.

Hänen vastapelurinsa eli Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies pahoitteli, että "menoja kasvattavat muun muassa panostukset julkisiin työvoimapalveluihin, oppivelvollisuusiän nosto ja varhaiskasvatusmaksujen alentaminen. Näiden kustannusten huomiointi tiputtaa ilmoitettua työllisyyslukua alaspäin, koska työllisyystavoite on mitoitettu siten, että uudet työlliset saadaan ilman valtion tukea." 

EK näkee kuitenkin järkevinä päätöksinä sähköveron laskemisen EU:n minimiin ja väylämaksun puolituksen jatkamisen sekä liikenneinfran rahoituksen lisäämisen. Kilpailukyvyn ja uudistumisen eteen olisi sen puheenjohtajan näkemyksen mukaan tarvittu enemmän konkreettisia päätöksiä tässä ja nyt. 

Kokoomuksen Antti Häkkänen totesi, että "tilapäistä elvytystä tarvitaan jonkin verran, mutta samalla pitäisi tehdä talouskasvua ja työllisyyttä vauhdittavia päätöksiä". Ja kysyi, että "minkä ihmeen takia työllisyyspäätökset vesitettiin riihessä?"

Raskainta kritiikkiä hallitus sai kuitenkin puheenjohtaja Jussi Halla-aholta (ps), joka totesi hallituksen toimien rapauttavan "Suomen kilpailukykyä etenkin vientiteollisuuden alueella". Samalla "polttoaineverojen korotukset osuvat tavalliseen kotitalouteen, liikkumiseen ja asumiseen etenkin suurten kaupunkien ulkopuolella... Ainoa tapa, jolla julkinen talous saadaan tasapainoon on se, että Suomeen syntyy uutta tuottavaa työtä ja tämä hallitus ei valitettavasti toimillaan sitä edistä".

Toisin sanoen hallitusta poliittisesti lähellä olevat toimijat kehuivat päätöksiä ja oppositio tyrmäsi ne rankoin sanakääntein. Siksi on lopuksi syytä kuulostella riippumattoman toimijan näkemyksiä. Sellaisen lausui Helsingin yliopiston työelämäprofessori Vesa Vihriälä.

Hänen mukaansa "on hyvä, että budjetissa laitetaan paljon paukkuja siihen, että koronakriisi saadaan hallintaan esimerkiksi testauksen kautta... Saadaanko Suomen talous oikenemaan keskipitkällä aikajänteellä. Siihen ei tänään julkistetussa kestävyystiekartassa ole mielestäni askelmerkkejä... työllisyyspolitiikan kunnianhimon taso ei ole ihan sitä, mitä hallitusohjelmassa sovittiin."

Yhteenvetonsa hallituksen suunnitelmista maamme talouden oikaisemisesta koronakriisin jälkeen Vihriälä muotoili sivistyneesti ja kiihkottomasti. Sen mukaan "tiekartta on minun nähdäkseni vielä aika löysä harjoitus, jota on tarpeen täsmentää viimeistään keväällä".

Nähdäkseni Vihriälän näkemys on sekä perusteltu että todenmukainen. Vähemmän sivistyneesti sanottuna hallitus epäonnistui budjettiin kirjattujen toimenpiteiden suhteen täydellisesti. Kalle Isokallion kommenttia lainatakseni "hallitus uskoo, että narun työntäminen on helpompaa, kuin narun vetäminen".

Itse kysyin edellisessä aihetta koskevassa kirjoituksessani, että kumman tien hallitus valitsee: ongelmien jättämisen seuraajilleen vai niihin tarvittavien ratkaisujen huomioimisen jo nyt. Eilen samamme vastaus oli selvääkin selvempi: Sanna Marin ja kumppanit valitsivat ensimmäisen vaihtoehdon, joka on selkärangaton, vastuuton ja myös sukupolvirasistinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poikkeuksellisen tärkeät budjettineuvottelut 
Autoilijan uusi lisävero
Totisesti on Sanna Marin nyt karvansa näyttänyt

Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin

Etlan uudesta selvityksestä on syntynyt mielenkiintoinen debatti suomalaisessa julkisuudessa. Kyse on siis työnantajaleiriin kuuluvan tutkimuslaitoksen näkemyksestä, jonka mukaan taannoinen kilpailukykysopimus olisi lisännyt työpaikkojen määrää Suomessa kymmenillä tuhansilla.

Jännittävästi ja ehkä vähän poikkeuksellisesti myös SAK myönsi työajan pidennyksen lisänneen työpaikkoja - toki hiukan vaatimattomammin kuin Etla sanoi. Tämä lähtökohta on hyvä jatkokeskusteluille.

Tosin SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan kommentti siitä, ettei Suomen talouskasvu voi olla ilmaisen työn varassa on vähintäänkin outo. Tai ainakaan minä en ole kuullut, että kilpailukykysopimuksen varjolla olisi teetetty ilmaista työtä - sen sijaan sitä kautta voitiin nostaa jonkin verran työnteon kustannustehokkuutta alentamatta ihmisten kuukausiansioita eli elämiseen jäävää rahaa.

En myöskään usko, että Eloranta oikeasti kuvittelisi työnantajien teettävän kilpailukykysopimuksen varjolla ilmaista työtä. Sen sijaan hän on keksinyt oivan sloganin, jolla voidaan lisätä työntekijöiden ennakkoluuloja työnantajia kohtaan ja sitä kautta vahvistaa oman leirin yhtenäisyyttä tulevissa työmarkkinaneuvotteluissa. Sekä ehkäpä aikanaan myös ohjata ihmisten äänestyskäyttäytymistä kohti poliittista vasemmistoa.

On siis syytä onnitella Elorantaa hyvästä oivalluksesta. Sekä toivoa, että työmarkkinaneuvotteluissa lähdettäisiin siitä huolimatta molemmilla puolilla tosiasioiden tunnustamisesta pyrkimyksenä ohjata Suomi kerrankin tulossa olevan talouden laskusuhdanteen yli hyvässä kunnossa, jotta vastaan aikanaan tuleva uusi nousukausi voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti.

Tässä opettavaisena kertomuksena toimikoon niin ikään hieno slogan Sari Sairaanhoitajasta, jonka avulla elinkeinoelämämme kilpailukyky saatiin romahtamaan juuri ennen alkamassa ollutta talouden laskukautta, eikä sitä saatu kuntoon ennen kuin aivan nyt päättymässä olevan nousukauden lopussa. Ja siihenkin tarvittiin vihervasemmiston jättäminen pois hallituksesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ann Selin perussuomalaisella linjalla
Vasemmistonaiset upottavalla suolla
Kilpailukykysopimus maaliin ja Sipilälle sulka hattuun

Vasemmistonaiset upottavalla suolla

Olemme saaneet viime päivinä seurata yhtä mielenkiintoisimmista etapeista Vasemmistoliiton muutosprosessissa työväenpuolueesta vihervasemmistolaisen aatemaailman ajajaksi. Tarkoitan tietenkin kansanedustaja Anna Kontulan (vas) ja ammattiyhdistysväen julkisuuteen noussutta nokittelua.

Kaikki alkoi siitä, kun Kontula ryhtyi ajamaan tarveharkinnan poistoa EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta suomalaisille työmarkkinoille pyrkiviltä ihmisiltä. Tämä on luonnollisesti närkästyttänyt ammatikseen työntekijöiden etua puolustavia ay-johtajia.

Rakennusliiton toisen puheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan Anna Kontula ei ymmärrä saatavuusharkinnan poiston seurauksia ja syyttää tätä pakolaisille kumartamisesta ja tarpeesta pysyä lööpeissä.

Mielenkiintoista kyllä, Kontula oli saanut käsiinsä muistion, jonka mukaan "Kontulan lakiehdotuksen tavoitteena on edesauttaa paperittomien työnsaantia, jotta heidän ei tarvitsisi lähteä maasta. Tässä on kuitenkin ongelmia, jotka täytyy ottaa huomioon, turvallisuusnäkökulma ja työehtojen täydellisen alasajon riski".

Suokas on myös murehtinut sitä, ettei duunaritaustaiselle ikääntyneelle ay-miehelle näytä enää olevan puoluetta jota äänestää. Hänen mukaansa rakentajien joukossa ei ole lakialoitteen vuoksi enää Vasemmistoliiton kannattajia.

Omalta osaltaan hän on todennut, että "ikinä en enää äänestä Vasemmistoliittoa. Se on elitistinen porukka."

Vasemmistoliiton  puheenjohtaja ja puolueen linjanmuutosta työväenpuolueesta punavihreäksi liikkeeksi nykyisin johtava Li Andersson on tilanteesta huolissaan ja ilmoittanut, ettei puolueella ole kantaa saatavuusharkinnan tarpeellisuuteen. Mielenkiintoinen kannanotto puolueelta, joka on historiansa aikana saanut kannatuksensa erityisesti työväen etuja ajamalla.

Suomen Ammattiliittojen keskusliiton SAK:n Jarkko Eloranta on todennut, että SAK pitää saatavuusharkintaa yksiselitteisesti hyvänä asiana. Hän pelkää myös, että meneillään olevassa keskustelussa perusasiat menevät iloisesti sekaisin. Erityisesti pitäisi ymmärtää, ketä saatavuusharkinta koskee ja ketä ei.

Tätä asiaa selvitti vasemmiston ulkopuolelta viime viikolla Jussi Halla-aho (ps) Facebookissa: "esimerkiksi erityisasiantuntijat, tutkijat ja yritysten yli- tai keskijohdossa toimivat henkilöt on jo nyt vapautettu saatavuusharkinnasta... Erityisasiantuntija voi tarkoittaa esim. intialaista koodaria, jonka myyntivaltti on se, että hän koodaa halvemmalla... Esimerkiksi Uudellamaalla on oletuksena, että terveydenhoitoalan ammattilaisia, ravintolatyöntekijöitä, kotiapulaisia, siivoojia ja rakennusmiehiä ei ole saatavilla kotimaassa. Nämäkin alat on siis käytännössä vapautettu saatavuusharkinnasta... Vuonna 2016 tyypillisimmät ammatit, joihin tehtiin saatavuusharkinnan pohjalta päätös, olivat puutarhatyöntekijät, toimisto- ja laitossiivoojat sekä ravintola- ja suurtaloustyöntekijät... saatavuusharkinnan poistamisessa on kyse ovien avaamisesta hal-pa-työ-voi-mal-le."

Perussuomalaiset - toisin kuin vasemmistoliittolaiset, kristillisdemokraatit, keskustalaiset, kokoomuslaiset, ruotsalaiset, demarit tai vihreät - ovat myös yksimielisesti linjanneet, etteivät he hyväksy tarvehankinnan poistoa. Perusteena halla-aholaiset käyttävät mm. saatavuusharkinnan poistaneen Ruotsin esimerkkiä.

Sinne on tarveharkinnan poiston myötä syntynyt maahanmuuttoväylä. Äskettäin julkaistun raportin mukaan noin 40 prosenttia töihin tulleista on asettunut aloille, joilla ei ole tekijöistä pulaa ja 20 prosenttia matalapalkka-aloille, joilla työvoimasta on ylitarjontaa. Näitä ihmisiä palkkaavista työnantajista noin 70 prosenttia on itsekin ulkomaalaistaustaisia. 

Jään siis suurella mielenkiinnolla seuraamaan Vasemmistoliiton kujanjuoksua omassa upottavaa suota muistuttavassa muutosprosessissaan. Sekä odottamaan, löytävätkö Rakennusliiton Suokas ja muu perinteinen työväki itselleen puoluekentästä uuden poliittisen edunvalvojan punavihreään hömppään uppoutuvan entisen suosikkinsa sijaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anna Kontula ja Ruotsin uusi normaali
Äänestäjä on paradoksin äärellä
Mitä vasemmiston vaalivoitosta seuraisi?