Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja niiden huomioon ottamista

SAK:n jäsenliitot ilmoittivat eilen pyrkivänsä kymmenen prosentin palkankorotuksiin seuraavan kahden vuoden aikana. Sekä pienimpiin palkkoihin vieläkin suuremmat nostot, sillä liittojen mukaan korotusten tulisi olla vähintään 250 euroa.

Tässä on aika helppo nähdä revanssin hakeminen hallituksen aiempiin tekemiin työelämän muutoksiin. Eikä näkymä varmaankaan ole kokonaan väärä.

Toisaalta on myös totta, että Suomen inflaatio laukkasi kohtuullisen voimakkaasti Sanna Marinin hallituskaudella, mikä vähensi palkkojen ostovoimaa. Ja siten ammattiliittojen korkeille vaatimukselle on olemassa myös kiistatonta reaalitaloudellista perustaa.

Sitten on vielä kolmas asia, joka on - tai ainakin sen pitäisi olla - kumpaakin edellä mainitsemaani seikkaa tärkeämpi. Se on suomalaisten yritysten kilpailukyky, joka on viime vuosina heikentynyt suhteessa muihin maihin. 

On myös huomattava, että yrityksillä on eroa. Osalla menee edelleen hyvin (esimerkki) ja toiset elävät konkurssiuhan alla (esimerkki). Ja siksi niiden palkanmaksukyvyssä on suuria eroja. Siten kymmenen prosenttia kaikille palkansaajille veisi monelta työntekijältä työpaikan - ja yrityksiltä tulevaisuuden.

SAK:n liittojen ilmoitus herätti odotetusti kauhistelua työnantajaleirissä. Eikä eilinen Ylen A-studiossa käyty keskustelu Jarkko Elorannan ja Jyri Häkämiehen välillä tarjonnut juurikaan rakentavia aineksia sovun saamiseksi. 

Toivoa kuitenkin sopii, että molemmat osapuolet - siis työnantajien ja työntekijöiden edustajat - pystyisivät löytämään neuvotteluteitse ratkaisun, johon kaikki osapuolet pystyisivät tyytymään. Se edellyttäisi kuitenkin molemminpuolista tosiasioiden tunnustamista sekä käytettävien argumenttien rehellisyyttä ja niiden huomioon ottamista. Sekä järjen käyttöä.

Pahintahan Suomelle ja suomalaisille olisi tässä tilanteessa pitkällinen lakkosuma, joka pitkittäisi jo taittumassa olevaa taloudellista taantumaa sekä ajaisi heikoimmassa tilanteessa olevat yritykset ja alat suoranaiseen kaaokseen ja konkurssiin. Toivottavasti tämä ymmärretään molemmilla puolilla neuvottelupöytää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Iranilaista perheväkivaltaa ja käänne parempaan
Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Lakko aiheuttaa tuhoa perheyrityksissä, mutta osoittaa myös säröilyn merkkejä

Perheyritysten liitto selvitti käynnissä olevien poliittisten lakkojen vaikutusta jäseniinsä. Syksystä asti pidetyt poliittiset lakot ovat aiheuttaneet puolelle näistä Suomen talousmenestyksen avaintekijöistä vähintään jonkin verran haittaa ja lähes viidennestä ne ovat haitanneet melko paljon ja viittätoista prosenttia erittäin paljon.

Käytännössä hallituksenvastainen lakkoilu on heikentänyt yritysten tulosodotuksia ja kasvunäkymiä sekä vaikeuttanut toimitusketjuja. Tämä ei ole vähäinen asia, sillä perheyritykset työllistävät yksityisen sektorin työvoimasta yli kaksi kolmasosaa ja koko maamme  työvoimasta 48 prosenttia.

Perheyritysten toimitusjohtajan mukaan "poliittiset lakot, jotka kohdistuvat satamien sulkemiseen, ovat erityisesti vientiä tekeville perheyrityksille haitallisia. Kansainvälisessä kaupassa luotettavuus on todella tärkeää. Jos tilauksia ei pystytä lakkojen vuoksi toimittamaan, luottamus on mennyttä."

Näin AKT:n johtomiesten ja muiden ay-mafiosojen vaikutusvallan tulevaisuudesta tulee pahimmillaan näkymään pitkälle tulevaisuuteen. Ja siksi olisi tärkeää, että SAK:n puheenjohtaja Jarmo Elorannan ja työministeri Arto Satosen (kok) välisissä neuvotteluissa löydettäisiin tänään yhteisymmärrys siitä, miten työtaistelu saataisiin loppumaan ilman, että Suomen kroonisesti konkurssikypsän talouden tervehdyttämistoimista tingittäisiin.

Tässä suhteessa toiveikkuuteen on sikäli syytä, että Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan osa Oulun sataman työntekijöistä on ottanut järjen käteen ja jättänyt lakkoilun sikseen. Toivottavasti he näyttävät esimerkkiä myös muille vastuullisille AKT:n jäsenille, jotta lakkorintamaan syntyisi enemmänkin säröjä, jotka ajaisivat ay-johtajat umpikujaan ja sitä kautta pakottaisivat ne - oman valtansa puolesta taistelun sijaan - keskustelemaan hallituksen kanssa työelämään tehtävien uudistusten yksityiskohdista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korporaatiovallan väärinkäyttö oikeuttaa veropohjan laajentamisen
Silmiä avaava keskustelu
Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, on SAK lähtenyt taisteluun sellaisen korporatiivisen yhteiskunnan puolesta, jossa niillä olisi tosiasiallinen sananvalta yli demokraattisen hallinnon. Kyse ei siten ole ensisijaisesti lakkolaisten taistelusta omien työehtojensa puolesta vaan veto-oikeuden vaatimisesta hallituksen ja eduskunnan päätöksiin. 

Tällä viikolla järjestö on ottanut käyttöön järeimmän aseensa eli suomalaisen vientiteollisuuden toimintaedellytysten tuhoamisen. Tämä tapahtui pysäyttämällä vientisatamien toiminta, mikä vaikeuttaa entisestään Suomen muutenkin hankalaa taloudellista asemaa. 

Tähän reagoi maamme suurin metsäteollisuuskonserni UPM, joka ilmoitti heti lakon alettua lopettavansa palkanmaksun SAK:n toimien takia pysäytettävillä tehtaillaan. Näin liittonsa kassasta lakkoilustaan muhkeat korvaukset saavien ahtaajien lakon vaikutukset ulottuvat myös paperitehtaiden työläisiin, mikä saattaa heikentää eri työntekijäryhmien keskinäistä solidaarisuutta - mikä epäilemättä on myös toimenpiteen tarkoitus. 

UPM:n mukaan "poliittisten lakkojen julkilausuttuna tavoitteena on vaikuttaa työntekijöiden työehtoja koskeviin lakimuutoksiin. Kyseessä on tulkintamme mukaan työsopimuslaissa tarkoitettu riippuvuussuhde lakkojen ja niiden johdosta ilman työtä jääneiden työntekijöiden työehtojen välillä. Työnantajalla ei tällöin ole velvollisuutta maksaa palkkaa lakkojen vuoksi ilman työtä jääneille työntekijöille."

Ammattiyhdistysväki luonnollisesti kiistää tämän tulkinnan. Heidän mukaansa yhtiöllä olisi seitsemän päivän palkanmaksuvelvoite, koska työn tekeminen on estynyt toisen työntekijäryhmän työtaistelun takia. Siten UPM:n toiminnan laillisuus tultaneen myöhemmin ratkaisemaan oikeudessa, jonka tulee käytännössä ottaa kanta siihen, onko lakko suunnattu UPM:n palkollisten työehtoja koskeviin lakimuutoksiin vai ei. 

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa tähän asiaan, vaikka mielestäni se onkin varsin yksiselitteinen. Sen sijaan totean, että nyt pelataan suomalaisessa työelämässä poikkeuksellisen kovilla panoksilla. Eikä se ole jäänyt näkymättä myöskään julkisessa sanassa. 

Omalla kohdallani hätkähdin erityisesti eilistä Ylen pääuutislähetystä seuratessani. Se tapahtui tämän tallenteen kohdassa 5 minuuttia 19 sekuntia, jolloin uutisankkurin taakse ilmaantui kuva, jossa verorahoitteisen mediamme uutistoimitus piiloviestitti - vai pitäisikö sanoa suorastaan huusi koko maailmalle - kissankokoisilla kirjaimilla valinneensa puolensa nyt käynnissä olevassa prosessissa ja tukevansa ammattiliittojen toimintaa Suomen hallitusta vastaan: "HALLITUS. NYT ON JULMAA, KYLMÄÄ JA RUMAA". 

Omalta osaltani tämän jälkeen on selvää, ettei koko kansan rahoittamaa Yleisradiota voi mitenkään pitää työmarkkina-asioissa tai ylipäänsä poliittisessa uutisoinnissa puolueettomana toimijana. Enkä siksi näe syytä, miksi sitä - sellaisena kuin se eilen esiintyi - pitäisi rahoittaa lainkaan koko kansalta perittävistä verotuloista. Ei ainakaan ennen kuin talon johto on saatettu vastuuseen nähdystä performanssista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ay-liike ja vasemmisto ajavat USA:n talouden tukemista suomalaisella rahalla
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta

Jarkko Elorannan alleviivaus

Ammattiyhdistysliike lähti pelaamaan äärimmäisen kovilla panoksilla suomalaista demokratiaa ja elinkeinoelämää vastaan julistaessaan kahden viikon mittaiset lakot vientiteollisuutta vastaan. Pelin tarkoituksena on painostaa elinkeinoelämän nostattaminen hallituksen suunnittelemia työelämämuutoksia vastaan. 

Lakkokenraali Jarkko Elorannan hyökkäys ei kuitenkaan ole johtanut hänen toivomaansa tulokseen, vaan elinkeinoelämä on pysynyt maan hallituksen tukena. Esimerkiksi Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän totesi, että "on täysin vastuutonta, että SAK toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia entisestään."

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies puolestaan muistutti, että "viimeistään nämä rajut poliittiset lakot osoittavat, että lainsäädäntömme pitää muuttaa kilpailijamaiden tasolle. Hallituksen ei tule antaa periksi ay-liikkeen massiivisen lakonuhan edessä."

Häntä säesti saman järjestön työlämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala linjaamalla, että "SAK:n jäsenliittojen juuri ilmoittamat täysin vastuuttomat lakot osoittavat tarpeen toteuttaa hallituksen esittämän työrauhauudistuksen. Taloudellinen tilanne on huono ja tulee lakkojen seurauksena huonontumaan."

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok) muistutti, että "ei asiat lakoilla ratkea. Suomen julkisen talouden tilanne on jo entuudestaan vaikea. Hallitusta vastaan suunnatut pitkät ja massiiviset poliittiset lakot aiheuttavat suurta vahinkoa Suomen taloudelle ja tulevat kalliiksi veronmaksajille."

Lisäksi hän ohjeisti korporaatiojohtajia demokratian pelisäännöistä, joiden mukaan "SDP teki juuri välikysymyksen työmarkkinatoimista ja hallitus sai eduskunnan luottamuksen. Työmarkkinauudistuksille on eduskunnan enemmistön tuki". 

Pääministeri linjasi myös, että "liitot osoittavat lakoillaan tarpeen rajoittaa poliittisia lakkoja". 

* * *

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko ammattiyhdistysliike horjuttamaan suomalaista demokratiaa vai onko se lopulta taivuttava. Toistaiseksi liittojen toimet ovat olleet yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta haitallisuudestaan huolimatta laillisia, mutta tilanne muuttuu heti kun hallituksen esitykset on hyväksytty eduskunnassa. 

Mikäli ay-liike vielä sen jälkeenkin jatkaisi toimiaan, ei kyse olisi enää laillisesta edunvalvonnasta vaan suorasta kapinasta suomalaista demokratiaa vastaan. Ja sen myötä lakkokenraalin rooli vaihtuisi kapinakenraaliksi, jonka toimintaa tarkasteltaisiin rikoksena. 

Tästä syystä suosittelen Jarkko Elorannalle juuri nyt sen pohtimista, että olisiko suomalaisen talouselämän tuhoamisen sijaan parempi keskittyä tekemään hallitukselle esityksiä siitä, millä tavalla Suomen julkisen sektorin velkaantuminen saataisiin taitettua muilla kuin hallitusohjelmassa mainituilla keinoilla - jos sellaisia on löydettävissä. Sekä hyväksymään poliittisten lakkojen rajoittamisen yhteen vuorokauteen, jotta nyt käynnissä olevan arvottoman näytelmän toistuminen voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymys, johon en löytänyt vastausta
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta perusteli työntekijöiden poliittista lakkoilua suuttumuksella ja sillä, että maan hallitus toimii perustuslain suomin valtuuksin antamatta järjestölle sille kuulumatonta valtaa. Jälkimmäisen vaatimuksen taustalla on eräänlainen maan tapa, jota on luonnehtinut aiempien hallitusten noudattama käytäntö delegoida valtaa työmarkkinajärjestöille. 

Tämä tilanne on tietenkin absurdi jo sellaisenaan, etenkin kun Eloranta perustelujensa lisäksi katsoi asiakseen esittää hallitukselle myös suoria uhkauksia. Ei sentään fyysisestä väkivallasta, mutta joka tapauksessa entistä vakavammin ja pidempään maamme taloutta häiritsevistä toimista.

Tosiasia tietenkin on, ettei hallitus ole pyytänyt ay-liikettä ja työnantajia niin sanottuihin kolmikantaneuvotteluihin. Toisaalta työministeri Arto Satonen (kok)  on kuitenkin pyytänyt työmarkkinajärjestöiltä ehdotuksia mallista, "joka täyttää ne tavoitteet, jotka hallitusohjelmalla on, niin silloin se on rinnakkainen vaihtoehto. Silloin voidaan luopua tästä hallitusohjelman kirjauksesta."

Valitettavasti työmarkkinajärjestöt eivät ole kyenneet tekemään työministerin pyytämää esitystä, eikä hallitus voi jäädä sellaista myöskään ikuisesti odottamaan. Tämän tosiasian alleviivasi kylmäävällä tavalla tuore tieto, jonka mukaan Sanna Marinin (sd) punavihreän hallituksen jättämä rahoitusvaje kuluvalle vuodelle oli yllättäen peräti 3,2 miljardia suurempi kuin aiemmin oli luultu. 

Lisäksi Valtionvarainministeriö kertoi pari kuukautta sitten, että "Suomen talous on taantumassa loppuvuoden" ja "julkinen talous heikkenee tästä vuodesta lähtien, ja julkisyhteisöjen alijäämä on 3 prosenttia, tai yli, vuosina 2024–2026". Toisin sanoen Suomen asiat ovat menossa päin helvettiä ja maan talous on vaipumassa yhä suurempiin ongelmiin, joista nouseminen käy sitä vaikeammaksi, mitä pidempään tilannetta korjaavien päätösten tekemiseen ja toimeenpanoon kuluu. 

Tilanne on siis vakava mutta ei vielä toivoton. Valtionvelka on kaikesta huolimatta vielä hiukan matalampi suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin se oli 1990-luvun puolivälissä, jolloin maa oli todellisessa vaarassa menettää luottokelpoisuutensa ja sen myötä taloudellisen itsenäisyytensä. Siksi Suomen julkisen talouden ongelmat voidaan edelleen ratkaista, kunhan toimeen ryhdytään välittömästi sekä riittävän voimakkaasti. 

Tämä kaikki näyttää kuitenkin olevan liian vaikeaa Jarkko Elorannan ymmärrettäväksi. Samoin kuin se, että jos järkevä ihminen ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi itselleen ja ympäristölleen, tekisi hän kaikille kanssaeläjilleen palveluksen toteamalla tilanteen ja astuen syrjään tehtävistä, joita ei kykene hoitamaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Demokratian vastainen korporaatio
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Orpon hallituksella on tuhannen taalan paikka

Uutissuomalaisen julkaiseman mielipidetiedustelun perusteella yrittäjien tyytyväisyys hallitusta ja sen ministereitä kohtaan on kasvanut kuluneen syksyn aikana. 

Sen mukaan 56 prosenttia heistä oli tyytyväisiä hallituspohjaan ja 54 prosenttia siihen tapaan, millä hallitus johtaa maata. 59 prosenttia ilmaisi tyytyväisyytensä itse hallituspohjaan. Elokuussa hallitusohjelma oli miellyttänyt 51 prosenttia ja hallituspohja 53 prosenttia yrittäjistä, mutta heistä vain 23 prosenttia piti hallituksen alkuvaihetta onnistuneena. 

Tämä on tärkeä havainto, sillä kyselyn kohderyhmän edustajat ovat ratkaisevia maan talouden kannalta. Tästä kertoo se, että vuosina 2001–2019 pk-yritykset loivat työpaikkoja yli 160 000 hengelle. Näistä työpaikoista noin 81 000 syntyi alle 50 hengen yrityksiin. 

Yritysten 445 miljardin euron liikevaihdosta yli puolet (57,5 %) syntyy pk-yrityksissä ja niiden osuus Suomen BKT:sta on runsaat 40 prosenttia. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että maan hallituksen toimet tukevat niiden toimintaa eli saavat niiden omistajien hyväksynnän. 

Samassa kyselyssä mitattiin myös yrittäjien tyytyväisyyttä pääministeriin ja valtionvarainministeriin. Petteri Orpon (kok) toimintaan ilmaisi tyytyväisyytensä 55 prosenttia yrittäjistä, mikä tarkoitti kymmenen prosenttiyksikön nousua elokuuhun. Riikka Purran toiminta sai puolestaan hyväksynnän 49 prosentilta vastanneista, mikä tarkoitti 15 prosenttiyksikön nousua suhteessa elokuiseen kyselyyn. 

Merkillepantavaa oli myös opposition saama tuomio maamme yrittäjäkentältä. Siihen oli tyytyväisiä ainoastaan 13 prosenttia vastanneista. 

Yrittäjien edusmiehen Mikael Pentikäisen mukaan tämä johtuu siitä, että oppositio kyllä räksyttää, mutta ei esitä minkäänlaisia ratkaisuja maan talouden ja työllisyyden kohentamiseksi. Huomio vaikuttaa valitettavan oikealta.

* * *

Edellä selostamani kyselyn tulokset ovat sikäli äärimmäisen mielenkiintoisia, että Suomessa on viime aikoina ajautunut konkurssiin tai ainakin talousvaikeuksiin useita merkittäviä yrityksiä, mutta siitä huolimatta yrittäjät ovat tyytyväisiä hallituspolitiikkaan. 

Tämä viittaa vahvasti siihen, että yritysten tämänhetkiset vaikeudet nähdään pikemminkin edellisen hallituskauden aikaansaannoksiksi kuin nykyisen hallituksen synniksi. Mikä vastaa myös omaa käsitystäni.

Tässä mielessä oli mielenkiintoista huomata myös se, että työntekijäpuolella usko ammattiliittoihin on hiljalleen rapistunut. Sen merkkinä YTK Työttömyyskassa ohitti jäsenmäärällään suurimman ammattiliiton eli SAK:n, joka on viime aikoina järjestänyt erilaisia performansseja taistellakseen poliittisen lakko-oikeutensa puolesta.

SAK:n lisäksi myös STTK:n jäsenmäärä on ollut pudotuksessa ja vain Akava on onnistunut kasvamaan - tosin loivemmalla kulmakertoimella kuin kummankaan edellä mainitun alamäki. Tämän perusteella näyttääkin siltä, ettei ay-liikkeen toimintaa koeta työntekijöiden etujen ajamiseksi vaan joksikin muuksi. 

   

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että Petteri Orpon hallituksella on juuri nyt tuhannen taalan paikka kehittää suomalaista yritys- ja työelämää oikeaan suuntaan. Siinä yhteydessä on kuitenkin muistettava, että hallituksen saavutuksia mitataan raaoilla luvuilla, joista tärkeimpiä ovat yritysten liikevoitot, työllisyysaste ja julkisen sektorin tasapaino, joista kaikkien tulee kolmen ja puolen vuoden kuluttua olla kunnossa tai ainakin matkalla kohti parempaa tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratian vastainen korporaatio
Riikka Purra loi toivoa paremmasta tulevaisuudesta
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

SAK ei kannata uutta eläkeleikkuria

Uutissuomalainen kertoi, että SAK vastustaa automaattisen eläkeleikkurin luomista. Näin siksi, että eläkejärjestelmään on nyt rakennettu kaksi eläkkeiden automaattista vakauttajaa. Niistä elinaikakerroin leikkaa alkavia eläkkeitä automaattisesti ihmisten elinajanodotteen pidetessä ja eläkeikä nousee automaattisesti, mikäli ihmisten elinikä pitenee edelleen.

Sen sijaan järjestelmässä ei ole varauduttu siihen, että nuoret ihmiset eivät halua tehdä lapsia edes sen vertaa, että väestö uusiutuisi. Tästä syystä työeläkemaksut ovat viime vuosina nousseet kerta toisensa jälkeen - eikä SAK vastusta niiden edelleen nostamista, koska "nykyisellä maksutasolla emme voi tulevia eläkkeitä maailman tappiin rahoittaa. Mitä aiemmin eläkemaksuja nostettaisiin, sitä pienemmillä muutoksilla pärjättäisiin."

* * *

Vaikka olenkin yleensä varsin kriittinen ay-liikettä kohtaan, olen tässä asiassa SAK:n kanssa samoilla linjoilla. Onhan niin, etteivät ihmisten maksamat työeläkemaksut ole valtion rahaa, vaan ihmisiltä pakkotoimin kerättyä varallisuutta, jonka tarkoituksen on kattaa osin heidän vanhempiensa sekä osa heidän omasta toimeentulostaan työuran jälkeen. 

Siten valtiojohdolla ei ole mandaattia sosialisoida eläkevaroja edes hyvällä syyllä - asiasta on jopa perustuslakivaliokunnan päätös. Käytännössä se voi kuitenkin tehdä niin esimerkiksi eriyttämällä entistä enemmän työstä ja eläkkeistä saadun toimeentulon verotusta - siinähän on jo nyt selkeä ero eläkeläisten maksettavaksi. 

Nyt nähdyn SAK:n ulostulon taustalla on Petteri Orpon (kok) hallituksen tahto leikata kaiken muun lisäksi myös eläkekuluista kokonainen miljardi. Ja se on siksi antanut työmarkkinajärjestöille mahdollisuuden tehdä ehdotus, millä tavalla leikkaus tehtäisiin.

Nähtäväksi jää, millä tavalla muut työmarkkinajärjestöt suhtautuvat hallituksen toimeksiantoon. Asettuvatko myös ne SAK:n rinnalle, vai syntyykö jonkinlaista ristiriitaa? Ja elleivät ne pääse yksimielisyyteen, niin minkälaiseen ratkaisuun hallitus lopulta päätyy.

* * *

Tässä yhteydessä muistutan aiemmin esittämästäni ajatuksesta, jossa eläkemaksut määritettäisiin koko ongelman juurisyyn eli perheiden lapsiluvun perusteella. Eli näen tässä asiassa oikeutuksen sille, että eläkemaksuja korotettaisiin siten, että oman eläkkeensä maksajista huolehtimatta jättänyt henkilö kompensoisi ratkaisunsa seurauksia suurempien työeläkemaksujen kautta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Niin makaa kuin petaa - mutta nuorten kannattaisi tehdä lakanoiden välissä muutakin
Lapsettomuuden aiheuttama taakka
Vihreät ja kepulaiset nuoret tahtovat sosialisoida työeläkkeet

Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Suomen talous on ajettu viimeisen 15 vuoden aikana velkaantumiskierteeseen, joka on saatava pysähtymään tällä vuosikymmenellä. Asiaa ei ainakaan helpota se, että suomalaisnuoria ei juurikaan kiinnosta lasten tekeminen eikä sekään, että maahan on otettu joukoittain väkeä, joille ajatus itsensä elättämisestä työtä tekemällä näyttäisi olevan outo ajatus.  

Tästä syystä maan nykyisen hallitus ja vielä sen seuraajakin joutuvat vähentämään aivan oleellisesti julkista rahankäyttöä ja samaan aikaan huolehtimaan suomalaisten yritysten toimintaedellytysten parantamisesta. Tämä ei näytä käyvän vasemmiston hallitsemalle ammattiyhdistysliikkeelle. 

Tässä esimerkkiä näytti eilen SAK, jonka puheenjohtaja Jarkko Eloranta uhosi valtakunnan pelastamisen sijaan pysäyttävänsä maan teollisuuden. Hän käytti suorastaan mafiamaista kieltä kertoessaan, että "olemme valmiit tuntuviin toimiin, että hallituksen linja muuttuu oikeudenmukaisemmaksi. Voiko sanoa, että tämä on viimeinen varoitus? En lähde spekuloimaan sillä, mitä tämän jälkeen voi tapahtua."

Kyseessä on selkeästi ulkoparlamentaarinen hallitusta ja sen ohjelmaa vastaan suunnattu eli poliittinen painostus, jossa ajetaan vasemmiston agendaa keinoilla, joista joutuvat viime kädessä kärsimään tavalliset kansalaiset ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevat eli julkisista palveluista riippuvaiset - lapset, sairaat ja vanhukset - ihmiset. Siten Elorannan käytös suorastaan alleviivaa sitä, että hallituksen on vietävä läpi aikomuksensa poliittisten lakkojen rajaamisesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset eivät halua sosialismia - eivätkä vasemmiston eduskuntaperformansseja
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain
Karu kommentti

Elorannan uusi avaus murtaisi työnantajan asemaa

Ammattiyhdistysjohtaja Jarkko Eloranta ehdotti 55 vuotta täyttäneille subjektiivista oikeutta lyhentää työpäiviään omalla kustannuksellaan. Ehdotus on mielenkiintoinen, sillä Elorannan mukaan sitä seuraisi "myöhempi eläköityminen, vähemmän tarvetta työkyvyttömyyseläkkeelle, parempi työssä jaksaminen, kohoava työhyvinvointi ja tuottavuus"

Niinpä hän väitti, että ehdotuksen kiinnostaisi myös työnantajaa. Ja kyseli että "onko uskallusta lähteä katsomaan kortit".

Erityisen mielenkiintoisen Elorannan ehdotuksesta tekee se, että siinä puututtaisiin työn maksajan oikeuteen määrittää yksi aivan oleellinen työnteon ehto. Tähän astihan se on ollut työnantaja, joka on määrittänyt työpäivän pituuden ja sitä kautta organisoinut yrityksensä toiminnan. 

Jos nyt työntekijälle tulisi subjektiivinen oikeus päättää työpäivänsä pituudesta, päädyttäisiin helposti vaikeuksiin tehtävissä, jotka edellyttävät yhdeltä - ja vain yhdeltä - henkilöltä täyden työpäivän tekemistä. Yksinkertaisimmillaan tämä näkyisi hyvin pienissä eli yhden palkatun henkilön yrityksissä, jollaisissa työnantaja joutuisi työntekijän päätettyä lyhentää työpäiväänsä joko pidentämään omaa työpäiväänsä tai palkkaamaan toisen henkilön tekemään tekemättä jääneet työt - vaikkapa parin tunnin työpäivälle saattaisi kuitenkin olla vaikea palkata sitoutuvaa työvoimaa. 

Samankaltainen ongelma syntyisi myös isompiin yrityksiin, mikäli niissä olisi yhden ihmisen työpanoksella pyöritettäviä tehtäviä. Myös niiden organisointia olisi muutettava samaan tapaan, eli allokoitava tehtävään liittyviä töitä muille työntekijöille. Erityisen hankalaa tämä olisi erityistä ammattitaitoa vaativissa tehtävissä. 

Toki suurimmalle osalle suuria yrityksiä - joissa on useita henkilöitä hoitamaan kutakin ammattitaitoa vaativia tehtäviä, Elorannan ehdotus toimisi todennäköisesti ilman ongelmia. Mutta luulisin, että sellaisissa tehtävissä työajan lyhentämisestä omalla kustannuksella on mahdollista ja jopa helppoa sopia työnantajan kanssa jo nyt. Siten muutoksen ainoa todellinen seuraus olisi työnantajan oikeuksien kaventaminen siirtämällä hänelle kuuluvaa päätöksentekoa työntekijöille. 

Ja tämä kai Elorannan perimmäinen tarkoitus olikin? Siis työnantajan aseman murtaminen omassa yrityksessään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymyksiä Jarkko Elorannalle (SAK)
Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu kaikille sen maksajille
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin

Kysymyksiä Jarkko Elorannalle (SAK)

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on käynyt taisteluun ammattiliittojen vallan puolesta. Hänen mukaansa metsä- ja teknologiateollisuuden lanseeraama paikallinen sopiminen johtaisi siihen, että työntekijöiltä katoaisivat niin lomarahat, ylityökorvaukset, vuoro- ja pyhälisät, palkalliset vanhempainvapaapäivät, palkallinen sairausloma, neljää viikkoa pidemmät alakohtaiset vuosilomat, 37,5-tuntiset työviikot, sairaan lapsen hoitomahdollisuudet, sairausajan palkka, työajan lyhennykset sekä ilta-, yö- ja lauantailisät.

Kovaa tekstiä ay-johtajalta. Mutta onko meidän uskominen sitä?

Tukea hänen ajatuksilleen antaa se, että historiallisesti tarkasteltuna työnantajat ovat olleet haluttomia antamaan työntekijöille tes-neuvotteluissa uusia etuja eivätkä he liene koskaan myöskään ehdottaneet yleistä palkkatason nostamista. Mutta oleellinen kysymys tässä yhteydessä on se, että miten hyvin tämä menneisyys kuvaa tulevaisuutta?

Tosiasiahan kuitenkin lienee, että Suomessa eletään jatkossa pikemminkin työvoimapulan kuin työvoiman puutteen tilassa. Tästä kertoo myös se, että maamme hallitus haluaisi kiireellä helpottaa myös alhaisen koulutuksen saaneiden työperäisten maahanmuuttajien Suomeen saapumista - korkeasti koulutetuille suuripalkkaisille ulkomaalaisille asiantuntijoillehan ei ole ollut sen kummempia esteitä aiemminkaan. 

Oleellista tässä on ymmärtää, ettei suomalaisten työmarkkinoiden historiassa ole ollut työvoimapulaa oikeastaan koskaan, sillä Suomen väestö on kasvanut nopeasti aina 1700-luvulta lähtien. Sikäli tilanne on kuitenkin muuttunut, että väestömme on nyt vanhenemassa nopeasti, mikä on johtanut huoltosuhteen nopeaan alenemiseen eli työikäisen väestön suhteellisen osuuden vähenemiseen.

Näin ollen työntekijöistä tulee olemaan jatkossa pulaa. Markkinatalouden oloissa se tarkoittaa, että yritysten välinen kilpailu työntekijöistä kiristyy. Eli jokaisen työnantajan intressi houkutella hyviä työntekijöitä lisääntyy aiemmasta. Sen sijaan automaatio tulee korvaamaan bulkkitehtäviä hoitavia ihmisiä, jotka muuttuvat tarpeettomiksi sitä nopeammin, mitä korkeampaa korvausta he saavat suhteessa omaan tuottavuuteensa - riippumatta millä mekanismilla nämä edut on saavutettu.  

Siksi haluaisin kysyä SAK:n puheenjohtajalta, että millä logiikalla tässä tilanteessa työnantajan kannattaisi heikentää työvoiman työsopimusehtoja kautta linjan? Eikö sen pikemminkin kannattaisi henkilöstöpolitiikassaan huolehtia siitä, etteivät etenkään työnsä asiallisesti hoitavat henkilöt halua siirtyä pois palveluksesta? Eli tarjota heille entistä parempia sopimuksia, jollaisia jo nyt on tapana tarjota erityistä osaamista omaaville asiantuntijoille.

En tietenkään voi näitä kysymyksiä esittää - tai siis saada niihin vastauksia - mutta en myöskään usko, että puheenjohtaja osaisi antaa niihin uskottavasti perusteltuja vastauksia. Sen sijaan olen varma siitä, että hänen ulostulonsa on hätähuuto ay-liikkeen vaikutusvallan säilyttämisen puolesta.

Tosiasia kun joka tapauksessa tulee olemaan, että työvoiman vähentyessä palkka- ja etuushaitarit tulevat kussakin tehtävässä kasvamaan. Asiansa hyvin hoitava työvoima tulee saamaan työnantajiltaan parempaa korvausta uhraamastaan ajasta kuin työnsä leväperäisesti hoitava joukko. Siten osa ihmisistä tulee kokemaan muutoksen vapauttavaksi toisten tuntiessa itsensä kaltoin kohdelluksi. 

Työnantajien kannalta työvoimakustannukset tulisivat paikallisesti sopien kuitenkin jakaantumaan tarkemmin työsuoritusten ja yrityksen kannattavuuden mukaan kuin nykyisessä järjestelmässä. Parhaassa tapauksessa tämä voisi johtaa myös suomalaisen elinkeinoelämän nykyistä parempaan kannattavuuteen, mikä lienee myös paikallista sopimista ajavien perimmäinen tarkoitus. Nykymuotoiselle ay-liikkeelle työmarkkinoita jäykistävänä elementtinä tässä yhtälössä ei sen sijaan näyttäisi jäävän paikkaa - ei ainakaan ilman oleellista ajatusten ja tavoitteiden uudistamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älyllisesti epärehellisen palkka
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin
Miksei It-veteraani työllisty?

Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin

Etlan uudesta selvityksestä on syntynyt mielenkiintoinen debatti suomalaisessa julkisuudessa. Kyse on siis työnantajaleiriin kuuluvan tutkimuslaitoksen näkemyksestä, jonka mukaan taannoinen kilpailukykysopimus olisi lisännyt työpaikkojen määrää Suomessa kymmenillä tuhansilla.

Jännittävästi ja ehkä vähän poikkeuksellisesti myös SAK myönsi työajan pidennyksen lisänneen työpaikkoja - toki hiukan vaatimattomammin kuin Etla sanoi. Tämä lähtökohta on hyvä jatkokeskusteluille.

Tosin SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan kommentti siitä, ettei Suomen talouskasvu voi olla ilmaisen työn varassa on vähintäänkin outo. Tai ainakaan minä en ole kuullut, että kilpailukykysopimuksen varjolla olisi teetetty ilmaista työtä - sen sijaan sitä kautta voitiin nostaa jonkin verran työnteon kustannustehokkuutta alentamatta ihmisten kuukausiansioita eli elämiseen jäävää rahaa.

En myöskään usko, että Eloranta oikeasti kuvittelisi työnantajien teettävän kilpailukykysopimuksen varjolla ilmaista työtä. Sen sijaan hän on keksinyt oivan sloganin, jolla voidaan lisätä työntekijöiden ennakkoluuloja työnantajia kohtaan ja sitä kautta vahvistaa oman leirin yhtenäisyyttä tulevissa työmarkkinaneuvotteluissa. Sekä ehkäpä aikanaan myös ohjata ihmisten äänestyskäyttäytymistä kohti poliittista vasemmistoa.

On siis syytä onnitella Elorantaa hyvästä oivalluksesta. Sekä toivoa, että työmarkkinaneuvotteluissa lähdettäisiin siitä huolimatta molemmilla puolilla tosiasioiden tunnustamisesta pyrkimyksenä ohjata Suomi kerrankin tulossa olevan talouden laskusuhdanteen yli hyvässä kunnossa, jotta vastaan aikanaan tuleva uusi nousukausi voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti.

Tässä opettavaisena kertomuksena toimikoon niin ikään hieno slogan Sari Sairaanhoitajasta, jonka avulla elinkeinoelämämme kilpailukyky saatiin romahtamaan juuri ennen alkamassa ollutta talouden laskukautta, eikä sitä saatu kuntoon ennen kuin aivan nyt päättymässä olevan nousukauden lopussa. Ja siihenkin tarvittiin vihervasemmiston jättäminen pois hallituksesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ann Selin perussuomalaisella linjalla
Vasemmistonaiset upottavalla suolla
Kilpailukykysopimus maaliin ja Sipilälle sulka hattuun

23 prosenttia suomalaisista kaipaa lisää veroja

Antti Rinne ja hänen hallitusta kätilöivät kumppaninsa ovat uhonneet nostavansa suomalaisten verotusta rankalla kädellä. Tai siis laajentavansa veropohjaa.

Rinne ja kätilöt saavat jonkin verran ymmärrystä, sillä Taloussanomat kertoi, että 23 prosenttia suomalaisista maksaisi mielellään enemmän veroja. Siis enemmän kuin joka viides, mutta vähemmän kuin joka neljäs. Toisaalta kokonaisveroasteen korottamista vastustaa 77 prosenttia - eli Rinteen verosuunnitelmat ovat selvästi kansan tahdon vastaisia.

Kyselystä luettuani jäin miettimään, että minkälaiset ihmiset sanovat haluavansa korottaa verotustaan. Ovatko he työtä tekeviä ja hyväpalkkaisia henkilöitä, joilla pelkkä tulovero ylittää reilusti 30 prosenttia - puhumattakaan välillisten verojen tuomasta lisätaakasta. Ja jotka ymmärtävät tämän kokonaisuuden, mutta haluavat siitä huolimatta syystä tai toisesta antaa osan tuloistaan yhteiseen käyttöön.

Vai ovatko he kenties ihmisiä, jotka ovat kyllä hyväpalkkaisessa työssä, mutta eivät täysin ymmärrä kuinka kova suomalaisten verorasitus on. Toki kaikki ymmärtänevät tuloveronsa, mutta välillisten verojen merkitys taitaa olla aika usealla hiukan hukassa.

Tai sosialisteja, joiden mielestä yksityistä omaisuutta pitäisi joka tapauksessa rajoittaa ja järjestää kaikkien elämä julkisten varojen varassa. Ja ehkäistä älykkyydestä, ahkeruudesta tai perinnöistä johtuvat erot ihmisten elintasossa kuten ennen naapurissa.

Vai ovatko veroja enemmän kaipaavat henkilöt sellaisia, joiden palkkatulot ovat syystä tai toisesta pienet, verot lähes nollassa eikä työntekokaan juuri rasita? Mutta onneksi tulonsiirrot pitävät leivän syrjässä kiinni sitä varmemmin, mitä enemmän veroja kerätään.

Vai sittenkin Supercellin perustajien kaltaisia miljardöörejä, joilla on varaa maksaa veroja vaikka vähän runsaamminkin ja jotka haluavat kiittää verojen muodossa siitä, että he ovat saaneet koulutuksen kautta valmiuden omalle rikastumiselleen. Tai no, näitä eivät kaikki 23 prosenttia ole, koska se on huikean suuri määrä ihmisiä - lähes 1,3 miljoonaa eikä Suomessa ole likimainkaan niin montaa erityisen rikasta.

Minulla ei ole vastauksia edelle kirjoittamiini ihmettelyihin. Mutta kuten sanottu, olisi huikean mielenkiintoista tietää ja ymmärtää onko näiden veroja kaipaavien joukossa oman edun tavoittelijoita, ymmärtämättömiä, hyvää tarkoittavia idealisteja vai kenties jotain aivan muita.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että veroissa on aina kyse jonkun ihmisen työllä tai muulla toiminnalla hankittujen rahojen sosialisoinnista. Ja siksi verojen keräämiselle pitäisi olla kansan enemmistön hyväksyntä - siihen ei 23 prosenttia riitä, vaikka se sinänsä onkin valtava määrä ihmisiä.

Jotain oleellista SDP:n ja kätilöiden suunnitelmasta tavoitti myös Jukka Kopra (kok), joka totesi että "verotuksen tiukentaminen lannistaa ihmisten työhaluja, mikä on jo nähty. Se pienentää yrittäjien motiivia ottaa riskiä ja työllistää. Tarvitsisimme juuri päinvastaisia lääkkeitä – sellaisia, että työn teosta jää enemmän käteen ja yrittäjä saa vastineen riskinotolleen."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verotuksesta ja sen oikeutuksesta
Pelimiehiä ja maksumiehiä
Iloinen veronmaksaja?

SAK oikein nauratti

Kehuin eilen maamme hallitusta neljästä eri esityksestä. Yksi niistä koski pienille yrityksille ehdotettua mahdollisuutta rekrytoida kolme kuukautta työttömänä olleita alle 30-vuotiaita määräaikaisiin työsuhteisiin ilman erillistä perustetta. Ajatuksena oli tietenkin pyrkimys helpottaa näiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten pääsyä kiinni työelämään ja sitä kautta antaa heille mahdollisuus näyttää kykynsä työnantajille.

Ei kestänyt kauaa, kun maamme taantumuksellinen ammattiyhdistysliike jyrähti - ja ah niin ennalta arvattavasti, että oikein nauratti. SAK:n Annika Rönni-Sallinen nimittäin loihe lausumaan, että "palkansaajat tekivät osansa talouden kääntämisessä kasvuun hyväksymällä raskaan kilpailukykysopimuksen. On kohtuutonta sen jälkeen vielä lisätä työntekijöiden epävarmuutta heikentämällä työsuhdeturvaa."

Näyttäisikin siltä - kuten aina ennenkin - että SAK:lle on nyt ja aina tärkeintä vaalia hyväosaisten ihmisten oikeuksia niitä vastaan, joilla ei ole mitään. Tässä tapauksessa siis työssä olevien etuja silläkin hinnalla, että työttömät joutuvat jatkamaan korpivaellustaan päivästä ja vuodesta toiseen.

Lisäksi työsuhdeturva on yksi tärkeimmistä peruskivistä ay-liikkeen suosion taustalla. Siksi siitä lipsuminen olisi SAK:n ja sen liittojen vaikutusvallalle valtava riski. Ei siis ihme, että maan suurimman ammattiliiton näkemyksen mukaan on parempi antaa nuorten työttömien syrjäytyä kaikessa rauhassa kuin yrittää tehdä asialle jotain.

Tähän asiaan liittyen kertoi myös Jussi Halla-aho (ps) eilen Twitterissä oman näkemyksensä, jonka jaan hänen kanssaan - ja jota soisin Rönni-Sallisen ay-kollegoineen pohtivan ennakkoluulottomasti edes hetken. Halla-ahon mukaan "jotkut näkevät, että tässä on vaihtoehtoina a) pysyvä työsuhde ja b) määräaikainen työsuhde. A) on tietenkin parempi kuin b). Mutta entä jos vaihtoehtoina onkin a) määräaikainen työsuhde ja b) ei lainkaan työsuhdetta?

Valitettavasti en näe syytä pidätellä hengitystä odotellessani Rönni-Sallisen ja kumppaneiden pohtivan saati ymmärtävän Halla-ahon opetusta. Ja jonain päivänä puolustavan aidosti heikossa asemassa olevia ihmisiä. Pikemminkin odotettavissa on pelkästään kylmää piittaamattomuutta vähäosaisia kohtaan.

Toki on sitten vielä aivan eri asia, voidaanko hallituksen esityksiä viedä läpi muutenkaan. Ainakin Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen oli skeptinen siitä, kelpaako hallituksen esitys nykymuodossaan EU:lle.

Hänen mukaansa suunniteltu muutos määräaikaisiin työsuhteisiin olisi mahdollinen vain aivan pienimmille yhden tai kahden hengen yrityksille. Että se siitä viime vuonna juhlitusta Suomen satavuotiaasta itsenäisyydestä.

Nähtäväksi siis jää, saako hallitus lainkaan helpotettua nuorten työntekijöiden ahdinkoa. Ellei työllistämiskynnyksen alentaminen ole mahdollista olisi siihen olemassa myös toinen keino - eli päästää ikääntyneet ihmiset eläkkeelle tukkimasta nuorten työuraa. Tätä mahdollisuutta tuskin edes harkitaan, koska pienentyvien ikäluokkien on katsottu johtavan työvoimapulaan. Aika näyttää koska tuo hetki koittaa, vai koittaako ikinä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt on annettava hallitukselle kiitosta
Haluammeko lisää reppanoita?
Köyhät kyykkyyn vai töihin?

SAK osoitti jälleen, miksi poliittiset lakot olisi kiellettävä

Tänään minulla on poikkeuksellisen lyhyt sanoma. Se koskee perjantaista hallituksen ja demokraattisen päätöksenteon vastaista lakkoa, joka kohdistuessaan Sipilän kabinetin päätökseen vailla vaikutusvaltaa oleviin yrityksiin ja tavallisiin työntekijöihin, osoittaa jälleen kerran sen, miksi poliittiset lakot olisi kiellettävä samaan tapaan kuin useimmissa muissa maissa on tehty. Samaa mieltä näytti olevan espoolainen Nicholas Kujala.

Ja sitten vielä toinen kappale niille, jotka välttämättä halusivat ymmärtää ensimmäisen kappaleen väärin. Lakko-oikeus on mielestäni sinänsä välttämätön edellytys työmarkkinoiden toiminnalle tasapainottaessaan työnantajan ja työntekijöiden välistä epäsuhtaa, kunhan se kohdistuu pelkästään molempia osapuolia koskeviin asioihin. Samoin puolustan suomalaisten oikeutta osoittaa mieltään mistä tahansa asiasta - kunhan se tapahtuu rauhallisesti eikä siihen liity paikkojen rikkomista tai väkivaltaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Bussikuskit jälleen lakossa
Lakko ja poliittinen lakko
Konduktöörit paljastavat vatuloinnin ja otvailun poliittisessa päätöksentekojärjestelmässämme