Koleaa, hellettä vai jäätävän kylmää?

Viime aikoina on kovasti kauhisteltu (esimerkki ja toinen) siitä, kuinka ilmastonmuutos on alkanut lopultakin vaikuttaa niin, että myös ihmiset huomaavat sen. Näin siitä huolimatta, että kesäkuun keskilämpö oli Suomessa selvästi alle pitkäaikaisen keskiarvon, eikä tämän päivän ennustekaan lupaa ennätyshelteitä. 

Syynä viime päivien kauhisteluun ei siten olekaan meidän oma lämpötilamme, vaan Keski- ja Etelä-Euroopan helteet. Eikä niiden ikävyyttä voi tietenkään vähätellä, sillä Espanjassa mitattiin viikko sitten kaikkien aikojen korkein kesäkuun lämpötila 

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että myös Argentiinassa ja Chilessä on nähty epätavallisia lämpötiloja. Tosin siellä ei ole ollut helteitä vaan pikemminkin ennätyksellisen kylmää. 

* * *

On siis kysyttävä, että miten ilmastomallien mukaan lämpenemiseen kaikista maapallon kolkista herkimmin reagoivan arktiksen jääpeitteen pinta-ala on kehittynyt kesäkuussa. Vastaus löytyy - kuten ennenkin - National Snow and Ice Data Centerin nettisivuilta, joten piirsin siitä kuvan.

Kuten arvoisa lukijani huomaa, on pohjoisen jäämeren kesäkuisen jääpeitteen keskimääräinen pinta-ala (mitä kuva esittää) pienentynyt kahtena vuotena peräkkäin. Siitä huolimatta se oli jonkin verran suurempi kuin vuosina 2007, 2012 ja 2016. 

Kaiken kaikkiaan ylle piirretty kuva vahvistaa sitä käsitystä, että maapallon ilmasto olisi lämmennyt varsin nopeasti 1990-luvun ja vuoden 2007 välillä ja jäänyt sen jälkeen melko vakaasti uudelle tasolle. Tai ainakin, että maapallon pohjoisimpien merialueiden vesien lämpötila olisi tehnyt näin. 

* * *

Koska en ole ennustajaeukko enkä selvännäkijä, en uskalla ennustella sitä, miten pohjoinen merijää kehittyy tulevina kuukausina. Sanottakoon nyt kuitenkin tässä, että odotan suurella mielenkiinnolla syyskuun tilastoa, koska silloin puheen oleva napajää saavuttaa vuotuisen minimikokonsa, jonka "ennätys" on niinkin kaukaa menneisyydestä kuin vuodelta 2012. 

Siksi alkaisi vähitellen olla aika rikkoa tuo ennätys. Ainakin siinä tapauksessa, että maapallon ilmasto tosiaan lämpenee vuosi vuodelta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuumat paikat pohjoisessa
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Rypälemehu ilmastomittarina

Olen tässä blogissa - ja sen englanninkielisessä sisaressa (esimerkki) - seurannut ilmastonmuutoksen ja ilmastotieteen edistymistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Siksi ajattelin, että tänä aamuna olisi jälleen sopiva hetki palata aiheeseen. 

Näin siksi, että huomasin tieteellisen julkaisun, jossa testattiin viiniä varten valmistettavan rypälemehun makeuden käyttöä ilmaston lämpenemisen proxyna, koska siitä on tietoa pitkältä ajalta. Menetelmää voitaisiin käyttää erityisesti sellaisissa paikoissa, joissa menneiden aikojen ilmastotieteen perustyökalu eli puiden vuosilustojen leveysmittaukset eivät toimi. 

Artikkelin mukaan tutkijoiden kehittämä ja ilmastotietoihin kalibroitu tilastollinen malli ennusti 75 % Keski-Euroopan ilmastovaihtelusta, mikä osoitti viinin rypälemehun laadun korkean potentiaalin ilmastomittarina. 

Kymmenvuotisjaksoina tarkasteltuna rypälemehun keskimääräinen laatu oli korkeimmillaan vuosina 1470–1479, 1536–1545 ja 1945–1954, jolloin säät olivat lämpimiä. Huonoja satoja kerättiin jaksoina, jolloin vallitsevana oli kylmät ja märät kesät. Sellaisia oli vuosina 1453–1466, 1485–1494, 1585–1614, 1685–1703, 1812–1821 ja 1876–1936. 

Merkittävä oli myös havainto, jonka mukaan 1990-luvun jälkeen viiniin käytetty rypälemehu on ollut odotetusti säännönmukaisen korkealaatuista. Se tukee käsitystä siitä, että elämme parhaillaan ilmastollisesti poikkeuksellisen lämmintä aikaa. 

Harmi kyllä, tutkimus ei vastannut kysymykseen siitä, kuinka poikkeuksellinen nykyinen lämpökausi on. Eli vahvistaako se ilmaston lämpötilan kohoamisen jo ohi keskiajan lämpökauden tai onko ilmasto suorastaan lämpimämpi kuin niin sanottu Atlanttinen lämpökausi, jolloin Suomessakin kasvoi järeitä metsiä tuntureiden huipulla.  

Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä monestakin syystä, mutta erityisesti siksi, että suomalaisen metsänrajamännyn mukaan näin ei olisi käynyt ainakaan jälkimmäisessä tapauksessa. Sen sijaan tutkittujen puiden vuosilustoista voidaan päätellä, että maapallon ilmasto vaihtelee monenlaisten syklien mukaisesti ja elämme juuri tällä hetkellä yhtä ilmakehän lämmön huippukautta. 

Tai ehkäpä olemme sen jo ohittaneetkin, koska pohjoisen merijään - erinomainen proxy sekin - sulaminen ei näytä edenneen vuoden 2012 jälkeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nostaako El Niño maapallon keskilämpötilan uuteen ennätykseen?
Ilmastotutkimus ei oikeuta ihmisten elämän vaikeuttamista eikä nuorison ahdistamista
Uutta tietoa ilmastomalleista

Suomenvenäläiset ja Jussi Halla-ahon ajatus

Suomenvenäläiset saivat eilen julkisuutta vaatiessaan maamme hallitusta avaaman itärajan. Heidän mukaansa sen sulkemisesta aiheutuu hankaluuksia heille ja muille ihmisille - mukaan lukien kantasuomalainen väestö. 

Tältä osin suomenvenäläisten analyysi osuu oikeaan: rajan sulkemisesta luonnollisesti kärsivät kaikki, jotka syystä tai toisesta haluaisivat matkustaa maanteitä pitkin Venäjälle. Minulla ei ole sellaiseen tarvetta, mutta ymmärrän toki, että monilla muilla saattaa olla. 

Sen sijaan olen eri mieltä suomenvenäläisten väitteestä, jonka mukaan Suomi rikkoo omia lakejaan sulkiessaan rajansa. Tätä ei kuitenkaan ei tapahdu, koska oikeuskansleri on hallituksen kokouksessa asiaa varmistamassa. 

Asiaa ei myöskään auttaisi suomenvenäläisten vaatimus siitä, että heidän kanssaan neuvoteltaisiin. Eihän heillä ole juuri minkäänlaista poliittista vaikutusvaltaa sen enempää suomalaisiin kuin venäläisiin päätöksentekijöihin. 

On myös outoa, että suomenvenäläisten edustaja kertoi, ettei hänellä - tai hänen viiteryhmällään - ole minkäänlaista mielipidettä siitä, kuka on ongelman taustalla. Eihän siinä pitäisi olla mitään epäselvyyttä. 

Positiivista kuitenkin on, että suomenvenäläiset sinänsä haluavat hakea rajaongelmaan ratkaisua. Siksi kehotan heitä tunnustamaan tosiasiat ja ryhtyvän taivuttelemaan todellista syyllistä eli Venäjän diktaattoripresidentti Vladimir Putinia lopettamaan rajasopimuksen rikkomisen ja heidän ihmisoikeuksiensa polkemisen. 

Tämän Putin voisi tehdä yksinkertaisesti estämällä kehitysmaalaisten virran Suomen rajalle - eli lopettamalla näiden yllyttämisen, avustamisen ja mahdollisesti jopa pakottamisen.

* * *

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho (ps) totesi eilen oleellisia asioita Suomen suhteesta Venäjään. Hänen mukaansa "on ehkä hyvä, että Suomi ei liittynyt Natoon 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa. Monet silloin Natoon liittyneet tai kuuluneet maat ajoivat omat puolustusmenonsa alas, mikä on osoittautunut aika lyhytnäköiseksi ja virheelliseksi ratkaisuksi. Meille ei tullut yhtä voimakasta kiusausta lähteä hakemaan säästöjä puolustusmenoista."

Tämä on erinomainen huomio, joka on hyvä muistaa myös sitten, kun maailmassa näyttää jälleen vallitsevan "ikuinen rauha", kuten Keski-Euroopassa kuviteltiin tapahtuneen Neuvostoliiton hajottua yli kolmekymmentä vuotta sitten. Suomessa tähän luuloon ei kuitenkaan langettu.

Tähän asiaan saattoi vaikuttaa se, että myös maailmansotien välisenä aikana kuviteltiin sotien loppuneen. Tämä johtui kahdesta syystä: ensinnäkin oli perustettu Kansainliitto, jonka ajateltiin kykenevän ratkaisemaan kaikenlaiset kriisit ja toiseksi arveltiin ensimmäisen maailmansodan kauhujen ehkäisevän ihmisten halukkuutta sotimiseen.

Näin ajateltiin myös Suomessa, minkä seurauksena nuoren valtion varustautumiseen ei kiinnitetty riittävästi huomiota tai ainakaan siihen ei allokoitu riittäviä määrärahoja. Sen seurauksena vuonna 1939 suomalaisia miehiä vietiin rintamalle jopa omissa varustuksissa - asiaa syntyi kuvaamaan termi "malli Cajander".

Suomi ei silloin ollut ainoa höynäytettävä, vaan sama koski Ruotsia, mikä oli osasyy sille, ettei länsinaapurista saatu talvisodan sytyttyä kovin merkittävää apua aivan taisteluiden loppua lukuun ottamatta. Toki asiaan vaikutti myös se, että länsinaapurimme pelkäsi Saksan hyökkäävän etelästä, joten sillä oli vahva motiivi pitää kiinni edes siitä varustuksesta, joka sillä oli. 

Päätös saattoi länsinaapurimme kannalta olla fiksu, sillä lopulta Ruotsi säästyi koko toisen maailmansodan rasituksista ja nousi sen jälkeen yhdeksi maailman vauraimmista valtioista. Ja pääsi siinä sivussa seuraamaan aitiopaikalta kuinka Suomi joutui maksamaan raskaat sotakorvaukset ennen kuin pääsi nostamaan oman kansansa elintasoa.

Ehkäpä tämä ero Suomen ja Ruotsin toisen maailmansodan aikaisissa kokemuksissa selittää myös sen, miksi suomalaiset eivät lähteneet Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen rapauttamaan omaa armeijaansa - vaikka Ruotsi monien muiden Euroopan valtioiden tavoin ryhtyikin siihen - vaan alkoi pikemminkin vahvistaa sotavoimansa toimintakykyä. Ostettiin amerikkalaisia Horneteja ja saksalaisia Leopardeja sekä vahvistettiin armeijan rekrytointipohjaa sallimalla asepalvelus myös naisille. Sekä pidettiin puolustusvoimien osuus budjetista korkealla ja hakeuduttiin läntiseen puolustusliittoon.

Tulevaisuus on tietenkin sumea, mutta juuri nyt Suomen turvallisuustilanne on erinomainen. Sen takaa Yhdysvallat, joskin pientä huolta aiheuttaa edelleen eurooppalaisten NATO-maiden katastrofaalisen surkea varustautuminen. Toivoa sopii, että myös niiden johtajat heräävät todellisuuteen, jotta voimme varmistaa sen, että - Jussi Halla-ahon sanoin - suomalaisilla on taloudellista ja fyysistä turvallisuutta, jonka varassa he pystyvät rakentamaan sellaisen henkilökohtaisen elämän, jonka haluavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvisodan henki
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Venäjän hybridisota alkoi - mutta se ei alkanut kuin Strömsössä

Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka

Suomessa on viime päivänä käyty erittäin valaisevaa keskustelua. Sen viimeisen vaiheen alku nähtiin, kun Helsingin sanomat julkaisi ympäristö- ja ilmastoministeri Kaj Mykkäsen (kok) haastattelun, jossa tämä totesi, että "on löydettävä ratkaisu, jossa EU ei rakenna vuosien 2030 ja 2040 tavoitteita siten, että Suomessa epäoikeudenmukaisuuden tunne kasvaa siitä, että meidät laitetaan maksamaan samalla kun Suomen metsät ovat EU:ssa paljon kokoamme suurempi nielu jo tällä hetkellä."

Siitä pillastuivat vihervasemmistolaiset, joista Li Andersson (vas) väitti, että "tällainen puhe on huolestuttavaa. Totta kai Suomen pitää kaikin keinoin pyrkiä saavuttamaan maankäyttö­sektorin ilmastotavoitteet. Vähintään siksi, että kukaan ei vielä tiedä, millainen lasku tavoitteista lipsumisesta tulee."

Käytännössä maankäyttösektorin ilmastotavoitteet tarkoittaisivat metsiemme hyötykäytön vähentämistä eli niiden taloudellisen vaikutuksen pienentämistä. Sillä olisi valtava vaikutus maassa, joka on velkaantunut korviaan myöden ja jossa yhteiskunnalle kaksi suurinta taloudellista hyötyä tuottavaa yritystä perustaa toimintansa metsiin. 

Tänään sitten ministeri Mykkänen totesi, että "hänen mukaansa teollinen talteenotto on luotettavampi keino kuin metsien ja maaperän hiilinielujen vahvistaminen". Tässä hän viittasi nopeasti muuttuviin laskelmiin metsien ja maaperän hiilinieluista, mutta ehkä vieläkin oleellisempi seikka tässä asiassa olisi ollut huomata Keski-Euroopassa nähdyt metsätuhot, jotka ovat aiheuttaneet erityisesti Saksassa ja Tshekin tasavallassa hiilinielujen romahduksen. 

Sama olisi todennäköisesti edessä myös Suomessa, mikäli metsät jätettäisiin vanhenemaan itsekseen. Tuhohyönteisethän eivät suinkaan ole mikään metsätalouden anekdootti, vaan tärkeä metsien luonnollisen uudistumisen ajuri. 

Mykkänen totesi myös, että "ministerinä olisin epärehellinen, jos en sanoisi suoraan, että meille on syntynyt ennen tätä hallitusta niin suuri nieluvelka, että sen lappaminen umpeen kahdessa vuodessa on käytännössä mahdotonta... Sanoin ikävän tosiasian ja sen tosiasian peittely ei vie eteenpäin, vaikka se olisi itsellenikin helpompi vaihtoehto."

Itse jäin tässä keskustelussa ihmettelemään sitä, kuinka vihervasemmisto ei näytä ymmärtävän sitä, että ihmiskunta on saavuttanut edistystä nimenomaan tieteen ja teknologian kautta. Ja tässä asiassa sitä ovat teollisuuden päästöjen talteen ottaminen ja niiden jatkohyödyntäminen. Sekä uusiutuvien luonnonvarojen - joita Suomessa ovat erityisesti metsät - kestävä hyödyntäminen.

Koko keskustelu toi jälleen kerran mieleeni Spede Pasasen taannoin lanseeraaman sketsisarjan naisten logiikasta, jota Maria Ohisalokin (vihr) taannoin harrasti. Tosin kyse ei liene niinkään ihmisten sukupuolesta vaan heidän poliittisista näkemyksistään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Taalas: vuoden 2035 tavoite on semantiikkaa
Virheellistä argumentointia
Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka

Johtuivatko metsäkuolemat happosateista?

Helsingin Sanomat julkaisi jutun, jossa puhuttiin puolen vuosisadan takaisista happosateista ja sen yhteydessä mainittiin, että "Keski- ja Itä-Euroopassa koettiin laajoja metsäkuolemia". Suuresta kohusta huolimatta yhteyttä happosateiden ja metsissä havaittujen tuhojen välillä ei kuitenkaan koskaan onnistuttu osoittamaan.

Sen sijaan tutkimukset osoittivat, että ajoittaiset neulaskadot johtuivat kuivuudesta, puiden korkeasta iästä, vuoristoisuudesta, meren läheisyydestä sekä hyönteis- ja sienituhoista. Ja itse asiassa happosateita aiheuttaneet typpilaskeumat lisäsivät Keski-Euroopan metsien kasvua viime vuosisadalla.

Myös Suomessa kohkattiin 1980-luvulla metsäkuolemista. Syynä oli erityisesti mäntyjen huonovointisuus, jonka Keski-Euroopan keskustelun ja yleisen ympäristötietoisuuden kasvun vaikutuksesta väitettiin myös meillä johtuneen happosateista ja saasteista. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kyseessä oli sienitauti, joka hyötyi 1980-luvun kylmistä kesistä. Pohjois-Suomessa tuhoja aiheutti myös porojen ylilaidunnus.

En tällä kirjoituksella tarkoita, etteikö maaperää ja vesistöjä happamoittavien päästöjen väheneminen
olisi ollut hyvä asia. Kyllä se tietenkin oli, vaikka toimet perustuivatkin valheellisiin väitteisiin, joita näköjään toistellaan edelleen.

Sen sijaan korjaan virheen, joka pisti silmiini ja aiheutti muistoja oman nuoruuteni kiihkeästä ympäristökeskustelusta. Kirjoitin siitä ihan ensimmäisessä blogitekstissäni vuonna 2010.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tutkijoilta uusi metsäkannanotto
Talvivaaran jätevedet Nuasjärveen ja silmät kiinni?
Katastrofismi ja ilmastonmuutos