lauantai 15. kesäkuuta 2024

12-vuotiaan puukotus johti vasemmiston poliittiseen ilakointiin

Oulussa nähtiin saman päivän aikana kaksi puukotusta. Niistä yhdessä tapauksessa maahanmuuttajan värinen henkilö puukotti kuoliaaksi aikuisen miehen. 

Toisessa tunnettu tunnetusti väkivaltainen natsi, joka useista väkivaltarikoksistaan huolimatta sai - suomalaisen oikeuskäytännön mukaisesti - kulkea vapaalla jalalla, puukotti 12-vuotiasta maahanmuuttajaa takaapäin. Lapsi on tätä kirjoituksessa hengissä ja natsi poliisin hallussa. 

Oikeuslaitos sitten aikanaan kertoo, kuinka pian hän on jälleen vapaa jatkamaan kanssakulkijoilleen vaarallista toimintaansa. 

* * *

Edellä mainitsemistani kahdesta puukotuksesta juuri jälkimmäinen tapaus on saanut suurta huomiota ja myös tekijän henkilöllisyys on poikkeuksellisesti uutisoitu, koska "kyseessä on vakava teko, jolla yhteiskunnallista merkitystä ja epäilty on tuomittu jo aiemmin äärioikeistolaiseen toimintaan liittyen". Tästä voitaneen päätellä, ettei ensimmäiseksi mainitsemani tappo/murha ollut asiasta kirjoittaneiden journalistien mielestä - uhrin kuolemasta huolimatta - vakava eikä sillä ollut yhteiskunnallista merkitystä. 

Sen sijaan toinen on sitä toden totta, sillä valtionvarainministeri Riikka Purra (ps) erehtyi vihjaamaan, että sen tekijä olisi ollut maahanmuuttajataustainen - mikä ei ole ihme ottaen huomioon maahanmuuttajataustaisten henkilöiden harjoittaman lasten ja nuorten väkivallan lisääntymisen viime aikoina. Toki hän murhaajan todellisen etnisyyden selvittyä korjasi näkemystään.

Tämä ei ole estänyt ääri-, laita- tai maltillisen vasemmiston ilakointia puukotuksen uhrin kohtalolla. Näin ovat nimittäin tehneet ainakin Li Andersson (vas), Ville Niinistö (vihr), Sofia Virta (vihr) ja Timo Harakka (sd). Heillä ei kuitenkaan näyttäisi olleen mitään sanottavaa tummahipiäisen henkilön toimittamaan aikuisen miehen hengenmenetykseen. 

* * *

Tässä tilanteessa on syytä todeta - siis totean itse - että molemmat teot olivat törkeitä, eikä niitä ole syytä puolustella millään tavalla. Tämä ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, ettei maahanmuutosta - sen hyödyistä, arkipäiväisyyksistä tai haitoista - voisi keskustella myös jatkossa. 

Sen sijaan tapaukset alleviivaavat hallituksen - ja myös opposition - oikeutta ja velvollisuutta pyrkiä maksimoimaan maahanmuutosta saatavia hyötyjä sekä minimoimaan siihen liityviä haittoja. 

Jälkimmäinen koskee sekä maahanmuuttajien omia että kantaväestön heistä motivaationsa saaneiden marginaaliryhmien tekemisiä. Siis sellaisten kuin nyt nähdyn lapsen puukotuksen tekijän viiteryhmänä toiminut Pohjoismainen vastarintaliike, jonka USA tuli juuri luokitelleeksi terroristijärjestöksi. 

Suomessa korkein oikeus määräsi PVL:n lakkautettavaksi jo vuonna 2020. 

JK kello 7:58. Tuoreen tiedon mukaan Oulussa on jälleen puukotettu. Tällä kertaa oli hyökätty porukalla yhden ihmisen kimppuun noin puoli yhden aikaan viime yönä. Sen seurauksena uhri toimitettiin sairaalahoitoon teräaseen aiheuttamien vammojen takia. Tämäkään tapaus ei liene vakava teko, jolla olisi yhteiskunnallista merkitystä, koska tekijäjoukosta ei ole julkaistu minkäänlaisia tuntomerkkejä saati henkilöllisyyksiä. Onneksi poliisi on kuitenkin ottanut heidät talteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monenlaista väkivaltaa ja terrori-iskujen torjuntaa
Huumekaupan motivoimia jengisotia myös Suomeen?
Keskimääräisestä erottuva maahanmuuttaja on otettu kiinni

55 kommenttia:

  1. Tuolla tominnallaa mediat ja hallitus ja eduskunta alkaa kiehuttaa yhteiskuntaa kun ainostaan värillisten elämällä näyttää olevan noille väliä, loukkaantunutkin värillinen on valtamedialle ja eduskuntapuolueille tärkempää kun värillisen murhaama valkoihoinen. Itseppä ovat tiensä valinneet ja tulee aika vielä kun siitä joutuvat vastuuseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt kuitenkaan sekoita nyk. hallitusta tähän...

      Poista
    2. Olet ano 7:50 oleellisen äärellä: mediat ja nykyinenkin hallitus ovat puolensa valinneet - eikä se ole suomalaisten puoli. Sisäministerikin yhtyi hyveellisten susien ulvovaan laumaan. Hän olisi voinut hoitaa lausuntonsa tyylikkäämminkin muistuttamalla kaikenlaisen väkivallan tuomittavuudesta. Nyt tuomittiin vain poliittisesti sopiva sellainen.

      Ja se, että vain muukalaisten elämällä on medialle ja hallituksille väliä, on näkyvä merkki yhteiskuntamme hajoamisprosessin etenemisestä. Mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei vastusta kansallista hajoamista.

      Historioitsija Keskisarja on osuvasti kuvannut hajoamisen kulttuuriset, demografiset ja valtiolliset seuraukset. Siksi ihmettelen sitä apatiaa ja passiivisuutta, jolla kansa suhtautuu suomalaisiin kohdistuviin jatkuviin väkivallantekoihin. Joko poliittisen eliitin propaganda toimii erinomaisesti, kansalaiset ovat menettäneet elinvoimansa tai kumpaakin.

      Joka tapauksessa oman elinpiirin ja sen rajojen puolustamista ei enää nähdä tarpeellisena. Tämäkin ilmiö on osa yhteisömme kriisiytymistä ja hajoamista.

      Tosiaan, yhteiskuntamme vettä kiehutetaan kattilassaan, mutta suomalaisten enemmistö istuu paikoillaan tyytyväisinä sammakoina…

      Poista
    3. "Älä nyt kuitenkaan sekoita nyk. hallitusta tähän..." en sekoita mitään. Vai onko Purra tai muutkaan persut osoittanut mitään elettä värillisen tapettua Suomalaisen, ei ole. Koko hallitus ulisee opposition kanssa vammaisen valkoihoisen puukotettua värillistä joka ei edes kuollut eikä vammautunut.

      Poista
    4. Sitähän emme tiedä ovatko olleet edes tietoisia tuosta toisesta tapauksesta..itsekin huomasin asian vasta nyt

      Poista
    5. Kyllä takuulla tiesivät, tapahtui aikaisemmin. Mutta nyt ainakin ovat olleet tietoisia, eipä vain tunnut kiinnostavan. Eikä yhtäkään hallituksesta kiinnosta alkaa erottamaan Suomea eu:sta, päinvastoin, vain syventää maamme uppoamista eu:n kurkusta alas. Mitä vain eu keksii, sen hallitus toteuttaa vaikka ennen vaatimustakaan. Mikään tässä maassa ei paremmaksi muutu jos eu:sta ei erota, sillä Suomi ei saa omia rajojaan valvoa, eikä päättää rajapolittikasta mitenkään, sillä eu päättää nuo kaikki.

      Poista
    6. "Vai onko Purra tai muutkaan persut osoittanut mitään elettä värillisen tapettua Suomalaisen, ei ole."
      Kylläpä sitä vähästä suututaan.Eikö nyt persut ole ottaneet ihan kiitettävästi tällaisia tapauksia esille.
      Ja pääasia että sinä ja minä tiedämme :)

      Poista
    7. Purra on surrut ainostaan värillistä kersaa kuten kaikki eduskunnassa, oikea oksetuslaitos. Suuttunut, en toki. Jos olisin, silloin käyttäisin lauseen lopussa huutomerkkiä.

      Poista
  2. Kiitos professorille hyvästä kirjoituksesta. Median ja poliitikkojen kaksoisstandardi käy hyvin ilmi. En ole kaupalliselle medialle maksanut sentin puolikastakaan moneen vuoteen. Ikävä kyllä Yleltä ei sittenkään saatu mitään leikattua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari päivää sitten oli joku juttu, että suunnitelma on - 200 miljoonaa € leikataan.

      Poista
    2. Sitä Suomea, jonka ennen tunsimme, ei enää ole. Eikä se palaa. Nykyinen ja tuleva on mielisairas, eikä se ole Suomi, vaan Tonttula. Mutta "ne" haluavat ja tilaavat tämän. Sekä mitä älyttömämpää touhua, sen kiihkeämmät torjuntatoimet kaiken kritiikin vaimentamiseksi meiltä vähintään jokseenkin normoilta.

      Poista
  3. Kohta joku andersson tekee välikysymyksen Riikka Purran erehdyksestäkin.
    On tämä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vitutuseläin" Andersson ja muut laitavasemmistolaiset ovat taas aloittaneet hallituksen kaatamistalkoot. Nämä puukotustapahtumat yhdessä ministeri Rydmanin tapauksen kanssa ovat saaneet valtamedian kiimaan, jolla tuetaan oppositiota kritiikittä. Viime kesänä oli sama meininki, silloin teemana oli "rasismi".

      Poista
    2. Kepun Saarikko katsoi vielä asiakseen jäähyväispuheen lopuksi kertoa tärkeimmän, Riikka Purran "rasistisen kommentin" Oulun puukotuksesta.
      Voi voi...

      Poista
    3. Ja Ylellä varsinainen tiedonantaja ja Helsingin yliopistoa edustava Emilia Palonen saa selittää, että KANSA vaatii Purran eroa!

      Poista
  4. Miksi poliitikot ottaa yhteikunnallista kantaa tapahtumaan jonka taustoja ei ole vielä edes selvitetty? Jospa puukotettu oli joku koulukiusaaja ja nöyryyttäjä tms. ja tämä "laitaoikeistolainen" päätti ottaa oikeuden omiin käsiin, koka sitä ei näytä yhteiskunnan taholta tapahtuvan. En puolustele tekoa, tämä on vain eräs skenaario joka poliitikkojenkin olisi ennen ennenaikaisia möläytyksiään pitänyt ottaa huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka näin olisikin, se ei oikeuta puukottamista. Ei varsinkaan lapsen.

      Poista
    2. Mikään ei oikeuta puukottamaan, mutta jos tämä natsin puukotuksen kohde olisi ollut kantaväestöön kuuluva, olisko tullut samanlaista haloota? ,mitä proffa arvelee ..
      -jpt-

      Poista
    3. Tuli tuossa mieleen olisikohan Purralle annettu joltakin taholta väärää tietoa puukottajan taustasta tahallisesti...

      Poista
  5. Tämä toinenkin Oulun puukotus oli mainittu kyllä Iltalehdessä mutta kommentointiosuus oli jätetty pois. Olisin kysynyt minkälainen tausta ja minkä niminen mies puukotti, mutta ei se käynytkään. Selvästi tiedettiin että puukottaja oli tummaihoinen. Otsikossa olisi voinut olla että afrikkalaistaustainen mies puukotti hengiltä toisen.

    VastaaPoista
  6. Joo se on vasemmisto nyt voimainsa tunnossa, hyvä etteivät kansainvälistä hoilottele.

    VastaaPoista
  7. Kovaa peliä Oulussa.

    Debatoija

    VastaaPoista
  8. Pannaan tapausten joukkoon vielä Vuosaaren vauvamurha, jonka teki maahanmuuttajaäiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IS tänään

      Vauvansa murhasta epäilty äiti peitti kasvonsa oikeudessa

      Vauvansa murhasta epäilty esiintyi oikeudessa rauhallisena.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010502234.html

      Poliisin saapuessa paikalle vauva oli ollut kuolleena jo jonkin aikaa. Vangitsemistietojen perusteella epäillyn murhan arvioidaan tapahtuneen viime perjantain ja maanantain välisenä aikana eli 7.–10. kesäkuuta.

      -------------------

      Valokuvan perusteella maahanmuuttajan värinen tekijä.

      Poista
  9. Paljonkos ns proffa saa mainostuloja tästä lässytyksestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä "lässytyksestä" ?, minun mielestä sinä siihen syyllistyt.

      Poista
    2. Ymmärrän hyvin, tarpeen anonyymiteettiin.
      Kun ano ei kykene ajatteluun, tyhmyys ylikorostuu sanomisissa ja kirjoitelmissa. Silloin on helpointa huudella vain takarivistä...

      Poista
    3. @tapio, jep, näin on, jos ns proffa kirjoittas omalla nimellä se sais kenkää ärrän kassan duunistaan

      Poista
    4. ano 11.30. On täydellisen väsyttävää lukea kaltaistesi uskonnollisia jaarituksia, joiden ainoa motivaattori on oma, kiihkeä ideologia.
      Perusteet, sekä syy-seuraussuhteet eivä sinulle merkitse mitään.
      Minä kirjoitan nimelläni, koska tiedän sen, että kaltaistesi, uskonkiihkoiset lätinät ovat faktoilla vääriksi osoitettavissa.

      Poista
    5. Jos mahdollista kerro vielä miten päädyit tuollaisiin päätelmiin? Avaa hieman pidemmin tuota.

      Poista
    6. Sorry, kone teki omiaan.
      Kun päädyin tuollaiseen: kysymys on siitä, että toteutat itse saramolais/anderssonilaista "filosofiaa":
      Kun faktat ovat kiistattomia, niin saramolaisittain, kiistät kovalla huudolla kaiken.
      Tutustuisit mieluummin fenomenologisiin, älylliseen ongelmien ratkaisumalleihin, enemmän kuin kommunistisiin julistuksiin.

      Poista
    7. Tarkoitin tuota aloituksen tehnyttä anoa jonka ajatukset tiedän mutten ymmärrä kuinka tuohon tilaan ajaudutaan kuinka paljon siitä on perimää ja millaisen ympäristön vaikutus johta tuollaiseen järjen köyhyyteen..

      Poista
  10. Eli ilman mamuja, ei näitä puukotuksia olisi tapahtunut ollenkaan.
    Mitä siitä voi vetää johtopäätökseksi?

    Maamme olisi paljon rauhallisempi paikka ilman tarkoituksellista haittamaahanmuuttoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puukkohippasia on harrastettu Suomessa ennenki, mutta silloin uutisissa ei ole samanlailla peitelty tekijöiden taustoja ...
      Rasismista syyttäminen on nykyään niin helppoo ja sillä leimaaminen ..

      Poista
  11. Sosialisteilla on riemujuhlat. Uuden Sosialistin Puheenvuorossa sosialisti Timo Kärkkäinen tuo laitavasemmistolaisen typeryytensä esiin blogissaan, jota mainitun sivuston selkäänpuukottajasosialistit kannustavat yhteisvoimin: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/timokrkkinen/tekopyha-purra-vaatii-lopettamaan-hyssyttelyn-aarioikeistolaisesta-rasismivakivallasta-jota-on-itse-lietsonut-tarkoituksella/

    VastaaPoista
  12. Kun taannoin, Helsingin yliopiston kahvilassa keskustelimme ensimmäisen somaliaallon oikeutuksesta ja sen vaikutuksista, kannanotot olivat, varsinkin naisopiskelijoiden puolelta jyrkän myötämielisiä somali-invaasiolle.
    Kuvaavaa oli, että asian vastustaminen oli tulkittavissa vähä-älyiseksi ymmärtämättömyydeksi.
    Kustannusvaikutuksista oli vakiintunut kestohokema, kuin Juicen laulussa: "Maksamme velkaa".
    Samoinhan myös ylläolevan mamun tekemä puukotus on tulkittavissa uhrin syyksi: ja juuri siksi ko. tapaus ei ole mainitsemisen arvoinen.
    Se että Afrikassa ja Haitilla menee miten menee, on valkoihoisen syy.
    Pauli Vahteran mukaan mamukulut ovat 78% valtiovelasta. Sanoppa se punavihreälle! Huutomyrsky on hirvittävä.
    Vaikka toisaalta, arhinmäkeläisittäin, eihän sitä velkaa tarvitse maksaa takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas niitä valkoisia tarvitaan:

      IS tänään

      Nelson Mandelan puolue otti ”valkoisten puolueen” hallitukseen – radikaali oppositio raivostui

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010502052.html

      Artikkelista poimittua

      Suurimpana kumppanipuolueena on entinen pääoppositiopuolue DA, joka sai vaaleissa 22 prosenttia äänistä.

      Sen kannatus tulee etenkin valkoisesta liberaalista keskiluokasta. Puoluetta on pidetty myös muun muassa aasialaisväestön oikeuksien puolestapuhujana.

      – Tämän kansallisen yhtenäisyyden hallituksen ytimessä ovat jaettu kunnioitus perustuslaillemme ja oikeusvaltiolle sekä niiden puolustaminen, DA:n valkoinen puheenjohtaja John Steenhuisen kertoi.

      Poista
    2. Ei taida yliopistokahvilassa olla oikein historian tietoa tuosta, kun ensimmäiset somalit saapuivat suomeen kiitos johanna suurpään oli poliisi tv:ssä heti juttua miksi somalit joukkoraiskaavat, silloin se oli nimittäin vielä yhteiskunnallisesti merkittävää. Ja kuten hyvin muistamme silloin tämän maahantulon organisoijat julistivat, että "somalit palaavat heti kotimaahansa eivätkää jää tänne meidän rahoilla elämään kun tilanne somaliassa rauhoittuu" tietävätkö ne edes, että afrikkalaisia piti tuoda tänne koska ruotsalaiset halusivat jalostaa suomalaista geeniperimää? Ihan avoimesti jatkoivat eugeniikka ohjelmaansa.

      Btw. Juice sanoi, että ainut mitä se tuotannossaan katuu on tuo "maksamme velkaa"

      Poista
  13. Niin, huomioiden vasemmiston itse reilut 100 vuotta harjoittaman vihapropagandan, on uskomattoman röyhkeä heiltä ruveta nyt arvostelemaan heidän vastapoolinsa sanomisia, etenkin kun jälkimmäisen sanomiset ovat kuin lastenlaulusta verrattuna vasemmiston sanomisiin (yksi vasemmiston henkisiä äitejä mm. lausui, että parempi sata syytöntä tuomiolle kuin yksikään syyllinen (=porvari) vapaan).

    Toinen asia on sitten nykypoliitikoiden kiima kommentoida jokaista asiaa. Vaikea olisi kuvitella, että vaikkapa talvisodan ulkoministerimme olisi antanut lausuntoja yksittäisistä rikostapauksista tai kriminaalipolitiikasta ylipäätään. Olisiko liikaa vaatia etenkin järkipuolueena esiintyvän PS:n poliitikoiden osoittaa rytimäistä viileyttä julkisissa lausunnoissaan. Ilmiselvästikään kaikilla ei ole Halla-ahon ja Keskisarjan sanallista lahjakkuutta kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...Halla-ahon ja Keskisarjan sanallista lahjakkuutta kirjoittaa."
      Juurikin näin, tuo kansan edustusto on perin kirjavaa.
      Yhdenlaista äärilaitaa edustaa T.Tuppurainen: kun hän avaa suunsa, jaksan - lievästi sanoen -hämmästellä.

      Poista
  14. jos kerran "natsit" ja oikeistoliaset ovat joka tapauksessa raukkamaisia neekerreitä selkään puukottavia, vasemmiston mielestä, niin miksi siten on niiin suuri haloo, jos joku ex-natsihko puukottaa pikipäätä, joka ei edes kuollu?
    eikö se ollutkaan arkipäivää?

    VastaaPoista
  15. Mitähän tämän tapauksen taustalla on:

    Vakava väkivallanteko Järvenpäässä - poliisi hyvin vaitonainen.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/642d9b84-49ba-44b1-ac34-bd369838307b

    Jamppa vaan

    VastaaPoista
  16. Yhteiskunnallisen keskustelua tasoa ei tosiaan kannata kehua, ja itseäni on viime aikoina mietityttänyt varsinkin kysymys siitä, miten paljon puhumattomuuden kulttuuri on seurausta ihmistieteiden akateemisesta alennustilasta.

    Suhtaudumme poliittisiin ideologioihin kun nillä olisi jonkinlaista totuusarvoa. Se on minusta aika karmaisevaa, kun ei akateemisella sosiologiallakaan enää ole totuusarvoa.

    Kai se on niin, että Eurooppa tekee "outoa itsemurhaa". Tapa jolla suojeltavien vähemmistöjen oikeudet nostetaan kokonaan toiseen potenssiin ja jolla kaikki todellinen tasa-arvo-ajattelu totaalisesti -- sanoisin että totalitaristisesti -- torpataan, on ihan kammottava.

    Eurooppalaisen uuden ajan ajattelu on ihmisen historiassa ollut niin erityinen kognitiivinen emergenssi, että sen tunteminen ja säilyttäminen olisivat paras palvelus jonka ihmisyydelle voisimme tehdä. Mutta emme ymmärrä mitään siitä, ja niinpä pienet mutta monelle meistä ahh, niin ihanan ekstriimit monikulttuurisuuskokemukset ovat jo syöneet oman ajattelumme kantavat ominaisuudet.

    Eurooppa alistuu kuten Houellebecq kirjassaan kuvaa. Vaikka vanhoissa kielellis-kulttuurisissa kansallisvaltioissa syntyy kulttuurisia hylkimisreaktioita, niiden merkitystä ei ymmärretä, vaan ne tullaan painamaan puhumattomuuden kulttuurin pinnan alle. Poliittiset ideologiat sementoivat ja sulkevat yhteiskunnallisen keskustelun pinnan, ja pinnan alla hajoavat ne tajunnalölliset alkiot joihin maailman nykyinen hyvinvointi oli perustunut.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tarkoitan ja peräänkuulutan tässä lähinnä sitä etteivät edes akateemiset ihmistieteet enää jäljitä ihmiselle lajityypillisesti yhtridöolenyona ominaisia ominaisuuksia, vaan akatemiatkin ovat taantuneet julistamaan ideologisia totuuksia.

      Ikuinen totuus on esimerkiksi se, että aggressiot tuovat mukanaan regression, ja joukkomittaiset taantumat tuovat mukaan yhteisöllisen väkivallan. Siinä missä ideologit haluavat nähdä yhteiskunnissa tai valtioiden välissä hyvän ja pahan keskinäisen taistelun, siinä sosiologin pitäisi ymmärtää yhteisövoimia, jotka eivät johdu ideologioista, vaikka esiintyvätkin aina ideologioiden käsitteellisissä kulisseissa.

      Riikka Purran tapaisten poliitikkojen on liian helppoa sortua harkitsemattomiin lausuntoihin yksittäistapausten yhteydessä. Parempi perehtyminen ihmistieteden perusteisiin voisi opettaa heitä muotoilemaan lausuntonsa niin, että kansallekin voisi vaöjeta, että esimerkiksi monikulttuuristumisen yhteiskuntaa hajottavat vaikutukset tulevat näkymään rikostilastoissa, ja väkivalta yhteiskunnassa tulee lisäääntymään kulttuuristen hylkimisreaktioiden puolin ja toisin.

      Nykyinen puhumattomuuden kulttuuri kuitenkin aiheuttaa nimenomaan sen, ettei kulttuurisista hylkimisreaktioista voida tiedonvälityksen julkispinnalla puhua, ja tämä tulee vahvistamaan yhteiskunnallista taantumaa. Eurooppalaisella uudella ajalla syntyneen, erityiseen edustuksellisuuden kognitioon perustuneen demokratian tajunnalliset edellytyksethän olemme käytännössä jo menettäneet.

      Poista
    2. Po ... yhteisöolentona ... Sorry, kirjoitan näitä liian kiireisesti.

      Poista
    3. Riidalla saattoi mennä sekaisin kaksi lähes samanaikaista puukotustapausta. Ainakin mulla meni aluksi.

      Poista
    4. Kyse oli Riikasta, ei Riidasta.

      Poista
    5. Rikastuspuukotus tapahtui ilmeisesti noin tuntia ennempää.

      Poista
  17. MTV uutiset tänään

    Bild: Veitsihyökkäys Saksassa – poliisi ampui miehen

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/bild-veitsihyokkays-saksassa-poliisi-ampui-miehen/8958574

    Artikkelista poimittua

    Ainakin kolme ihmistä joutui Bild-lehden mukaan hyökkäyksen kohteeksi yksityisessä jalkapallojuhlassa perjantaina Magdeburgin lähellä. Kaksi heistä loukkaantui vakavasti. Bild-lehden tietojen mukaan tekijän kerrotaan aiemmin tappaneen miehen kerrostaloalueella.

    Mies hyökkäsi myös poliisien kimppuun, jonka jälkeen poliisit ampuivat miehen Wolmirstedtissä Magdeburgin pohjoispuolella perjantai-iltana. Asiasta keroo muun muassa saksalaismedia Der Spiegel. Hänen kerrottiin kuolleen tapahtumapaikalla.

    VastaaPoista
  18. Onkohan jonkunlainen herääminen tulossa, ja silmä silmästä ja hammas hampaasta saa uuden merkityksen? Aletaan antaa samalla mitalla takaisin?

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a5bbb37f-e6c6-47f0-99c4-8a582e203209

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tapaus ei edennyt poliisin käsittelyssä, joten tyttö päätti poikaystävänsä kanssa kostaa taksimiehelle. Mukaan tuli poikaystävän kolme veljeä."
      Mikähän on koko porukan etnisyys? Ovatkohan svenskejä kumminkaan?

      Poista
  19. Kaikkonen, uusi Kepun puoluejohtaja: "Pelkään Suomen kielen, kulttuurin ja kansakunnan puolesta".
    Sitä yritetään saada persuille menetettyjä äänestäjiä takaisin.
    Laskelmoivaa, niin laskelmoivaa...

    SK

    VastaaPoista
  20. Yle 15.6.2024

    Veitsihyökkäys Oslossa – yksi loukkaantui, poliisi ottanut kaksi nuorta kiinni

    Myös eilen Oslossa tapahtui kaksi puukotusta. Poliisi on huolissaan väkivallan lisääntymisestä nuorison keskuudessa.

    https://yle.fi/a/74-20094326

    Artikkelista poimittua

    Kaksi ihmistä pidätettiin, poliisi kertoi lauantai-iltana. Pidätetyt henkilöt ovat 20-vuotiaita miehiä, NRK uutisoi.
    Uhri, yli 40-vuotias mies, kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Hänen tilastaan ei ole kerrottu.

    Puukotuksia Oslossa myös eilen

    Oslon poliisin keskusyksikön päällikön Frode Gunnar Larsenin mukaan myös perjantaina poliisilla oli puukotukseen liittyviä tehtävä Oslossa.
    Kahta ihmistä puukotettiin kahdessa eri paikassa Oslossa perjantai-iltana.

    Yksi henkilö loukkaantui veitsihyökkäyksessä, jossa oli osallisena useita nuoria.
    Poliisin mukaan 16-vuotias nuori nainen loukkaantui vakavasti.

    Poliisi otti kiinni neljä nuorta heti teon jälkeen. Nuoret ovat poliisin mukaan 15–16-vuotiaita.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!