perjantai 17. maaliskuuta 2023

Nuoria vantaalaisia ja vanha oppikoululainen

Yle kertoi nuoresta vantaalaisnaisesta, joka mainitsi, että "harkitsen vielä, äänestänkö vai en. En oikein tiedä, ketä äänestäisin ja mihin tämä äänestäminen liittyy". 

Nainen kertoi jutussa myös, että vaalit ovat hänelle hankala kysymys, koska häntä ei maailmanmeno kiinnosta ollenkaan. Siitä huolimatta hänelläkin oli mielessä muutamia tärkeitä asioita: eläinten hyvinvointi, luonto sekä nuorten hyvinvointi. Lisäksi hän haluaisi puututtavan hyväksikäyttöön ja huumeisiin sekä roskaamiseen.

Samassa jutussa seurakuntanuori valisti meitä ikäloppuja siitä, mikseivät monet nuoret äänestä. Hänen mukaansa "nuoret eivät saa tietoa. Ei tiedetä, missä on äänestyspaikkoja, ja sitten se, että ei vain jaksa äänestää. Jos ei ole ketään kiinnostavaa tuttua, eivät he jaksa mennä äänestämään."

Siksi hänen mielestään pitäisikin saada "enemmän nuoria ehdokkaiksi. Eivät he halua äänestää ketään yli 40-vuotiasta". 

Näin siis vantaalaiset alle kaksikymppiset nuoret. Ensijärkytykseni jälkeen jäin itse pohtimaan, että olisikohan sittenkin parempi, etteivät he äänestäisi ainakaan ennen, kuin jaksavat selvittää mistä politiikassa on kyse ja mitä erilaisista poliittisista vaihtoehdoista seuraa.

Samoin jäin pohtimaan omaa nuoruuttani viime vuosisadan ylipolitisoituneimpina vuosina. Kyllä silloin itselläni ja kavereillani olivat hyvinkin tiedossa poliittiset vaihtoehdot ja niiden mahdollisen valtaanpääsyn seuraukset - ja ne olivat yleisiä keskustelun aiheita myös vapaa-ajalla. 

En myöskään muista kenenkään pohdiskelleen äänestämättä jättämistä sitten, kun sen aika lopulta tuli. Vaikka toki silloinkin moni muu nuori taisi jättää äänestämättä. Ehkäpä asia oli niin, että oppikoulua käyvänä vietin aikaani erilaisessa seurassa kuin jotkut muut nuoret.  

23 kommenttia:

  1. Jotkut mieltävät äänestämättömyyden ongelmaksi ja ehdottavat ratkaisuksi äänestysikärjan laskemista viiteentoista vuoteen. Odotellaanpa vain niin näistä älykkäimmät ehdottavat kohta, että nuorten äänestämistä aktivoidaan tukiaisilla.

    VastaaPoista
  2. Professorin ja minun nuoruudessani oli selvää, ettei kannata ainakaan kommareita äänestää, jos ei halua elintason romahtavan Neuvostoliiton tasolle. Lisäksi elettiin itsenäisyyden ja demokratian aikaa. Yleisesti tiedettiin, mita aatetta mikin puolue kannattaa.

    Nyt elämme Eurostoliitossa, jossa lähes kaikki puolueet yhteen ääneen vannovat ilmastohysterian, epämääräisen oikeusvaltioperiaatteen, Euroopan liittovaltion edistämisen, tasa-arvon ja kaikenlaisen hyvesingaloinnin nimeen. Kaipa siksi nuoret mieltävät vaalit pääasiassa henkilövaaleiksi. Kun vaalimainoksista ei löydy hyvää selfietä, ei oikein tiedä, ketä peukuttaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan! Allekirjoitan joka sanan.

      Poista
  3. Höh. Miten minä onnistuin lähettämään tämän tuplana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, hyvän analyysin voi tuplata.

      Poista
  4. Vihreiden ja vasemmiston kohtalainen menestys johtuu juuri nuorten ( miksei vanhempienkin) tietämättömyydestä. Vihreisiin liittyy perinteinen ajatus luonnon- ja ympäristönsuojelusta ja vasemmistoon tulojen tasaus "rikkailta" köyhille. Nämä vetoavat erityisesti tunteella eläviin nuoriin naisiin. Valitettavasti vain näiden aatteiden lisäksi vihervasemmistolta saadaan täysin järjetöntä maailmanparannusta ja suuruudenhulluutta Suomen todellisiin resursseihin nähden. Ja oman kansan etu jää toissijaiseksi, kuten Tuppurainen lausunnollaan todisti.

    VastaaPoista
  5. Proffa: "Ensijärkytykseni jälkeen jäin itse pohtimaan, että olisikohan sittenkin parempi, etteivät he äänestäisi ainakaan ennen, kuin jaksavat selvittää mistä politiikassa on kyse ja mitä erilaisista poliittisista vaihtoehdoista seuraa."
    Tuossa on hyvä pointti. Kansalaisilla on myös velvollisuus valvoa edustajiensa toimintaa, se vaatii jonkinasteista perehtymistä valtion toimintaan. Niin moni äänestää "tunteillaan".

    VastaaPoista
  6. "Nuoret eivät saa tietoa. Ei tiedetä, missä on äänestyspaikkoja..."
    Luulisi, että juuri tiedonsaanti on se josta ei ole uupeloa. Toisaalta, voi olla vaikeaa varmistua mikä on ns. oikeaa tietoa. Sanojen merkitystä tahallaan muutetaan, media usein esittää tietoja omista lähtökohdistaan, eikä aina pyrikään faktoihin.

    VastaaPoista
  7. Jotkut haikailevat äänioikeuden alentamista 16 vuoteen. Äänestää saisi, mutta muutoin ei ole vastuussa elämästään.

    Ei nuorena äänestäminen ole helppoa. Omassa nuoruudessa median aivopesu oli jopa tehokkaampaa kuin tänään, koska somea ei vastavoimana ollut. Itse itkin Biafran lapsia ja menin äänestämään. Tämän päivän tiedolla äänestys ei ollut mikään järjen riemuvoitto. Enkä enää itke Afrikan lasten perään. Heitä on aivan liikaa. Jokainen syntymätön afrikkalainen on suurempi pelastus maapallolle kuin Marinin hallituksen tekemät ilmastotoimet.

    Äänestäminen on joskus mahdotonta. Jätin äänestämättä Kekkosen viimeisissä vaaleissa ja nyt aluevaaleissa. Kummassakin tilanteessa katsoin viisaammaksi jättää äänestämättä kuin ottaa kantaa asioissa, joita ei mitenkään voinut hyväksyä.

    VastaaPoista
  8. Hesarin mielipidepalstalla tänäänkin vaadittiin äänestysiäksi 15v. Tämä tietysti sopisi vihreille.
    Äänestysikä tulee korottaa 20 vuoteen ja äänestäjien on läpäistävä peruskoulussa tutkinto, jossa todistavat ymmärtävänsä mitä ja miksi äänestävät.
    Eduskunta ei ole mikään iirissuomeloiden ja saarahyrkköjen lässytysklubi, vaan siellä huolehditaan maamme elintärkeistä asioista. Sukkahousuhallituksen aikaansaannokset ovat karmeampia, kuin kansalaisten aanetaan tietää.
    Nykyisessä puoluekartassa on muka vain äärioikeisto ja liuta liberaalipuolueita.
    Vihreät peittelevät taistolaisuuttaan, vaikka stallarisatuhassin luonnollinen valinta on juuri viherkommunistipuolue.
    Kansan enemmistö ei ole äänestänyt äärivasemmistoa hallitukseen, joten missä vika ja toistuuko sama vaalien jälkeen?
    Fattim Diarrhea on vihreiden varmin ministerivalinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos tämmöinen vahinko pääsisi tapahtumaan niin valevaltamedia repii vähintäänkin kissankorkuisilla kirjaimilla ja julistaa virheiden arnakofeministien riemuvoittoa äijäkulttuurin kukistumisesta. Jolla ei taasen ole mitään tekemistä asioiden oikein hoitamisen kanssa. Pääasia on, että anarkofeminismi jyllää.
      Huru-ukko

      Poista
  9. Tätyy myöntää että jäin itsekin vähän ns. haavi auki kuuntelemaan tätä samaa haastattelua. Kyllä täytyy olla todella pihalla suomalaisesta yhteiskunnasta jos ei tiedä mikä on eduskuntavaalit ja missä voi äänestää. Huh huh.
    Eilinen pienpuoluevaalitentti oli kyllä todellinen tosielämän sketsihahmokilpailu. Lihansyönnin vastustajatyttö käytti kivoja termejä kuten diskurssi, joka löytyy jokaisen wokeltajan työkalupakista. Oliko sama joka ulisi myös siitä että voimmeko lopettaa tämän rasistisen keskustelun kun aihen oli rasismi. Ja se VKK:n jantteri oli myös aika epeli. Oli parempaa hupia kuin aikanaan Kummelin larppaussketsi. Aamulla kahvipöydässä pohdin rouvalle että Liike Nytin ja Korjausliikkeen kannattaisi löytää toisensa ja perustaa uusi puolue, Korjausliike Nyt. Se. Varma. Kotimainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei ollut ihan muutenkaan terävimmästä päästä tämä tytteli. Etsii kuulemma töitä hotelli- ja ravintola-alalta. Ilman koulutusta tietysti. Mutta ilman koulutustakin olevista on pk-seudulla niin kova pula, että töitä saa kun osaa kävellä johonkin ravintolaan ovesta sisälle. Tietysti jos kaikki perustavanlaatuisetkin työelämätaidot on hukassa, ja on saanut jo lähdöt useammastakin paikasta kun ei ole löytänyt edes työpaikalle työvuoron alkaessa...

      Poista
    2. Katselin pienpuolueiden tentin juuri areenalta. Yllätyin kuinka asiallisesti keskustelua käytiin, verrattuna puoluetenttiin. Oli siellä ihan asiallisiakin ehdotuksia, toki myös ei ihan realistisia.

      Poista
  10. Olin eilen kotikaupunkini kirjastossa kuuntelemassa vaalipaneelin, jossa oli 11 puoluetta. Näistä 8 oli lähettänyt paikalle torvelon.

    VastaaPoista
  11. Näin meitä alettiin viedä: Suomen EU-kansanäänestys.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_EU-kansan%C3%A4%C3%A4nestys#:~:text=Suomen%20EU-kansan%C3%A4%C3%A4nestys%20oli%2016.%20lokakuuta%201994%20Suomessa%20j%C3%A4rjestetty,tulosta.%20Suomen%20EU-j%C3%A4senyys%20astui%20voimaan%201.%20tammikuuta%201995.

    VastaaPoista
  12. Ei äänioikeuden pitäisi tulla lahjana jokaiselle jonkin määrän vuosia täyttäneelle.
    Kyllä se pitäisi ansaita jotenkin.
    Missään nimessä sen ei pidä koskaan kuulua sellaiselle, joka osoittaa ettei ymmärrä vaaleista eikä yleensäkään politiikasta yhtään mitään.

    VastaaPoista
  13. Yle toki löysi jutussaan syyksi myös rasismin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, rasismi on syy ihan kaikkeen, räntäsateeseenkin.

      Poista
    2. Rasismi on aiheuttanut ilmastonmuutoksen, joka Sanna Marinin mukaan aiheutti Covid-epidemian.

      Poista
    3. Se rasismihan on vakiosyy kaikissa ylenannon jutuissa. Ja ne monet tekosyyt siihen lisäksi.
      Huru-ukko

      Poista
  14. Itse asiassa tämä nuori vantaalaisnainen, joka sanoi "harkitsen vielä, äänestänkö vai en. En oikein tiedä, ketä äänestäisin ja mihin tämä äänestäminen liittyy" herätti minussa positiivisia tuntemuksia. Tuo mielipide kertoo harkinnasta ja pikaisissa haastatteleutilanteissa harkinta tuo mukanaan tiettyä hitautta ja epävarmuutta. Kovin usein, kuten tuossa Ylen jutussakin, haastateltavat toistavat mekaanisesti niitä samoja iskulauseita, joita kaikki toiset aina ennenkin. Niitä, joiden mukaan "pitäisi olla nuoria ehdokkaita" ja "pitäisi olla nuoria kiinnostavia asioita" ja muita vastaavia liturgioita. Ja nuo jatkuvasti toistellut samat mekaaniset mielipiteethän eivä ole yhtään mitään.

    VastaaPoista
  15. Eikös Jaska Brown aikanaan kirjottanut tuosta äänioikeutetun populaation vaiheittaisesta laadullisesta heikentämisestä?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!