Mies puri koiraa ja iranilaiset amerikkalaisia

Ketään ei kiinnosta, mikäli koira puree miestä. Niinpä sellaisesta ei myöskään kirjoiteta tiedotusvälineissä, eikä ainakaan tehdä suuria otsikoita. 

Toisin on, jos mies puree koiraa. Se on odottamatonta ja siksi myös otsikoiksi kelpaavaa uutisvirtaa.

* * *

Tämä tuli mieleeni, kun käytännössä kaikki merkittävät suomalaismediat uutisoivat (Iltalehti, MTV3, Uutissuomalainen, Erkkomedia, Yleisradio) Iranin asevoimien onnistuneen tappamaan kaksi ja haavoittamaan neljää amerikkalaista sotilasta. Edellisen kerran Iran onnistui ottamaan hengen vihollisestaan viime maaliskuussa ja kaikkiaan se on käynnissä olevan sodan aikana saanut tapetuksi viisitoista amerikkalaissotilasta. 

Wikipedian mukaan iranilaiset olisivat samaan aikaan menettäneet 1 221 sotilastaan. Siten yhden amerikkalaissotilaan hinnaksi tulee noin 81 iranilaista. Eli yksi jenkki vastaa yli kahdeksaakymmentä persialaista muslimia.

Lukua voi verrata vaikkapa talvisotaan, jossa kuoli tai haavoittui noin viisi puna-armeijan taistelijaa jokaista suomalaisten menettämää sotilasta kohti. Tämä viittaa siihen, että amerikkalaiset ovat tänä vuonna iranilaisiin nähden noin 16 kertaa ylivoimaisempia kuin suomalaiset olivat talvisodassa suhteessa venäläisiin. 

* * *

Oleellista tässä kaikessa on kuitenkin se, että jos suomalaisten viisinkertainen ylivoima riitti pysäyttämään puna-armeijan hyökkäyksen, niin riittääkö amerikkalaisten 16 kertaa talvisodan suomalaisia suurempi – eli kaikkiaan yli 80-kertainen – ylivoima vihollistaan vastaan kukistamaan iranilaiset. Juuri nyt ei näytä siltä, vaikka amerikkalaiset ovat toki aloittaneet tapahtuneen johdosta kostoiskut.

Sellaisilla ei kuitenkaan voiteta sotia, eikä nähtävästi kyetä edes kaatamaan hallituksia. Sellainen vaatisi maavoimien käyttämistä, mikä tarkoittaisi myös amerikkalaisten sotilastappioiden oleellista kasvua. 

Tähän ei liene valmis edes presidentti Donald Trump, sillä myös hän muistaa Afganistanin sodan, jossa kuoli 2 328 Yhdysvaltain sotilasta. Ja joka päättyi kotirintaman painostuksesta amerikkalaisten – ja heitä avustaneiden eurooppalaisten – tappioon. 

* * *

Edelle kirjoittaman perustella on todennäköistä, että Trumpin sota iranilaisia vastaan päättyy amerikkalaisten nöyryyttävään tappioon. Sen suurimpina kärsijöinä ovat tavalliset iranilaiset, jotka olivat toivoneet keskiaikaisia arvoja noudattavan hallintonsa kukistumista. Sekä tietenkin kaikki maailman ihmiset, jos ja kun Hormuzin salmesta tulee jatkossa iranilaisten kontrolloima kauppareitti, josta läpi pääsemiseen vaaditaan tullimaksu. 

Toinen merkittävä seuraus on se, että iranilaisten vastarinta osoitti amerikkalaisten sotilasmahdin olevan luultua vähäisempi. Tämä on asia, joka on varmuudella pantu merkille Beijingissä, jolla on omia intressejään Itä-Aasiassa. Ja siksi erityisesti Taiwanissa, mutta myös Japanissa, on syytä varautua kiinalaisen imperialismin nousuun.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iranin sota – salaliitto, epäily ja jälkikäteinen besserwisserismi
Kiinalainen juttu
Onko Donald Trump häviämässä Iranin islamisteille omaa tyhmyyttään?

Iranin sota – salaliitto, epäily ja jälkikäteinen besserwisserismi

Yleisradio on seurannut tiiviisti Iranin diktaattorin Ali Khamenein hautajaisia. Samalla se on kertonut, ettei uusi ajatollah Mojtaba Khamenei näyttäydy hautajaisissa eikä häntä ei ole nähty kertaakaan julkisuudessa sodan alkamisen jälkeen. 

Iranissa on kyllä luettu Khamenein julkaisemiksi lähetettyjä viestejä jo aiemmin. Lisäksi Yhdysvalloilla ja Israelilla on kerrottu olevan tiedustelutietoja, joiden perusteella näyttäisi siltä, että Mojtaba on elossa. 

Näin saattaa tietenkin olla tai olla olematta. Selvää kuitenkin on, ettei rotan lailla piilossa oleva valtionpää voi olla todellinen hallitsija – ei edes Iranissa – vaan hänen sijastaan valtaa käyttää joku muu. Siis joku, joka ei halua nimeään mainittavan julkisuudessa, vaan panee omat määräyksensä Mojtaban nimiin.

Jos taas Mojtaba kaikesta huolimatta on kuollut, olisi varsin hyvin ymmärrettävää, ettei todellinen vallankäyttäjä siinäkään tapauksessa haluaisi nimensä kirkuvan otsikoissa. Sen sijaan hänelle olisi varsin edullista väittää tämän elävän ja johtavan maataan salaisesta bunkkerista kuin Adolf Hitler vuonna 1945. 

* * *

Tunnustan toki, että edelle kirjoittamassani tekstissä on salaliittoteorian piirteitä. Nähtäväksi siis jää, palaako Mojtaba takaisin Iranin näkyväksi uskonnolliseksi johtajaksi ja valtionpäämieheksi kun rauha lopulta koittaa Iraniin. 

Omalta osaltani epäilen – edesmennyttä Matti Nykästä lainaten – tämän todennäköisyyden olevan enintään fifty-sixty. Sitä ennen jää nähtäväksi, onnistuuko Donald Trump lopulta irtautumaan Iranista ilman, että hänen katsotaan kärsineen nöyryyttävän tappion. 

Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei Iran luovu sen enempää rikastetusta uraanistaan kuin islamistisesta hallinnostaankaan. Ja jopa laivaliikenteen vapauden palauttaminen Hormuzin salmen vesille vaikuttaa epätodennäköiseltä. 

* * *

Jos ja kun kerran aloitin salaliittoteorialla, niin lienee paikallaan lopettaa jälkikäteisellä besserwisserismillä. Trump ja USA eivät olisi nykyisessä tilanteessa, mikäli maan armeija olisi jatkanut kesän 2025 käsittämättömän menestyksellistä hyökkäystään Iraniin. 

Trump ei kuitenkaan halunnut sen tekevän niin vaan jätti hyökkäyksen kesken, ja antoi Iranille aikaa toipua sekä ottaa opiksi – minkä se myös teki. Lopputuloksena oli iranilaisten sotilaallisen kyvykkyyden oleellinen koheneminen ja nyt nähtävissä oleva pattitilanne, jossa amerikkalaiset voivat parhaimmillaankin saavuttaa vain jo ennen hyökkäystä vallinneen tilanteen – eikä välttämättä edes sitä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiinalainen juttu
Onko Donald Trump häviämässä Iranin islamisteille omaa tyhmyyttään?
Ystävämme Donald Trump

Kiinalainen juttu

Helsingin Sanomien mukaan New York Times olisi kertonut, että Iran on suostunut luopumaan rikastetusta uraanistaan. Saman uutisen mukaan CNN olisi kertonut, että "Iran on suostunut siihen, että salmen kautta kulkee jatkossa sama määrä laivoja kuin ennen sotaa. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että Hormuzinsalmi aukeaa samalla tavalla, miten se oli ennen sotaa".

Näiden myönnytysten seurauksena USA:n ja Iranin välinen sota olisi päättymässä, mikä olisi erinomainen uutinen maailmanrauhalle. Ja samalla pöyristyttävä tieto etenkin iranilaisille naisille – mutta myös tavalliselle kansalle ja nuorille, jotka jäisivät edelleen mielipuolisen muslimihallinnon vallan alle. 

* * *

Mikäli edelle kirjaamani tiedon pitävät paikkansa, on myös selvää, että erityisesti Israelissa on syytä olla tyytyväinen Iranin aiheuttaman eksistentiaalisen ydinaseuhan poistuessa. Amerikkalaisille puolestaan jää käteen tietoisuus siitä, ettei sen sotilaallinen kyvykkyys ollut sittenkään sitä, mitä he – ja koko maailma – olivat kuvitelleet sen olevan. 

Tämä johtanee suuriin muutoksiin Yhdysvaltain armeijassa tilanteen korjaamiseksi, mutta avaa samalla Kiinalle tilaisuuden harkita vakavasti etenemistä Taiwanin tilanteessa. Ja monen mielestä saattaa olla jopa yllättävää, ettei näin ole jo tapahtunut. 

* * *

Syitä tälle voi tietenkin olla monia, mutta omasta mielestäni vakavimmin otettava vaihtoehto on se, ettei Xi Jinpingillä edes ole aikomusta ratkaista Taiwanin kysymystä aseellisesti. Olisihan Formosan saaren valtaaminen tietenkin historiallinen voitto, mutta samalla valtava riski kiinalaisten johdolle – jolle amerikkalaisten kyvyttömyys kaataa Iranin hallinto on lisäksi tarjonnut varoittavan esimerkin.  Kuten myös Putinin armeijan juuttuminen Ukrainan aroille. 

Siksi luulen, että Xi panostaa parhaillaan sodan sijasta Venäjän alistamiseen Kiinan taloudelliseksi vasalliksi ja ennen kaikkea raaka-ainereserviksi. Siinä onnistuminen tarjoaisi kiinalaiselle kommunistijohdolle pitkäaikaista hyötyä ja mahdollisuuden ylläpitää kestävää taloudellista kasvua siitä huolimatta, että maan väestörakenne on muuttumassa vuosi vuodelta yhä haastavammaksi. 

* * *

Suomen pankin mukaan Kiinan väkiluku on viime vuosina kääntynyt laskuun ja syntyvyys pudonnut jopa maan yhden lapsen politiikan aikasta tasoa alemmaksi: maassa syntyy nykyisin vain noin yksi lapsi naista kohden, mikä on oleellisesti vähemmän kuin vaikkapa Suomessa. Ja samaan aikaan vanhusten määrä kasvaa nopeasti.

Siksi olisi suoranaista hulluutta lähteä valloitusretkelle Taiwaniin, missä varmuudella kuolisi joukoittain nuoria sotilaita. Näin siitäkin huolimatta, että kiinalaisten robottiteknologinen osaaminen epäilemättä mahdollistaisi samankaltaisen teknologisen sodankäynnin, jota ukrainalaiset harjoittavat omalle maaperälleen tunkeutuneita venäläisiä vastaan.

* * *

Valloitussota sisältäisi myös valtavan riskin sille, että ainakin osa Kiinan kansasta kääntyisi Xin hallintoa vastaan. Ja siksi hänen kannaltaan on paljon järkevämpää varmistaa oman asemansa säilyminen keskittymällä rakentavampaan ulkopolitiikkaan niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa. 

Siis samaan tapaan, jolla kiinalaiset ovat tehneet monista Afrikan maista eräänlaisia siirtomaita, joista maa tuo nykyaikaisessa teollisuudessa keskeisiä kobolttia, litiumia, alumiinia, kuparia sekä harvinaisia maametalleja sekä raakaöljyä ja maataloustuotteita. Ja samalla se vie sinne kiinalaisia aseita ja elektroniikkaa sekä rakentaa infrastruktuuria. 

* * *

Edellä kuvaamani tilanne on kiinalaisille ja erityisesti maan yksinvaltiaalle johtajalle aivan liian hyvä – ja tämän kirjoituksen alussa kuvaamani USA:n ja Venäjän esimerkit järkyttävän pelottavia esimerkkejä – jotta Kiinan johto lähtisi seikkailemaan Taiwaniin juuri nyt. Samalla on kuitenkin syytä huomata, että mikäli Xin – tai tulevien kommunistijohtajien – asemassa tapahtuisi merkittävää heikkenemistä, nousisi Taiwanin kysymys varmasti yhdeksi mahdollisuudeksi katkaista tällainen kehitys: onhan hyökkäyssota ollut maailman sivu yksi mahdollisuus epäsuositulle hallinnolle hakea kansan tukea sodan synnyttämän isänmaallisen hurmoksen seurauksena.  

Toistaiseksi näin ei ole, vaan Xi voi hyödyntää amerikkalaisten ja venäläisten Iranissa ja Ukrainassa kokemien epäonnistumisten tarjoamia mahdollisuuksia. Ja nostattaa – tai ainakin ylläpitää – omaa suosiotaan niillä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taiwanin kysymys uuteen vaiheeseen?
YK:sta ei ole rauhan, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistäjäksi
Poistaako kiinalainen kapitalismi afrikkalaisten ruokapulan?

Onko Donald Trump häviämässä Iranin islamisteille omaa tyhmyyttään?

Kirjoitin eilisessä tekstissäni, että Kaarle Suuren valtakunnan laajeneminen "oli mahdollista, koska Kaarle kävi jatkuvasti sotia eikä antanut vihollisille aikaa toipua". Tämä tuli mieleeni nyt aamulla, kun luin lehdestä, ettei Donald Trumpin ja Iranin johdon neuvotteluista tullut mitään, koska jälkimmäisen edustajat olivat poistuneet neuvottelupaikalta.

Amerikkalaiset olivat kuitenkin saaneet jo uuden neuvottelutarjouksen, jossa Iran olisi Trumpin mukaan "tarjonnut paljon, mutta ei vielä riittävästi". Eikä hän ollut ajatellut vielä sodan jatkamista. 

Minun nähdäkseni tämä on tyhmää, sillä Iranin taktiikka vaikuttaa siltä, kuin se olisi suunniteltu Kaarle Suuren valtakunnan historian perusteella. Ja sen seurauksena – jos ja kun on selvitty Yhdysvaltain ja Israelin ensihyökkäyksestä – pyritään käynnissä olevaa rauhanprosessia venyttämään, jotta omaa sotilaallista kyvykkyyttä voitaisiin kohottaa ja kehittää. 

* * *

Iranin johtoa epäilemättä rohkaisee se, että vaikka heidän armeijansa ei pystynyt puolustautumaan juuri lainkaan USA:n ja Israelin viime kesän hyökkäyksen aikana, se on nykyisten sotatoimien aikana kyennyt aiheuttamaan paljonkin tuhoa – etenkin USA:n liittolaismaissa, mutta myös USA:n ilmavoimille. Tämä osoittaa, että Iranin islamistijohdolla on kyky tehostaa oman armeijansa taistelukykyä ja selviytyä nykyisestä hyökkäyksestä, mikäli sille annetaan siihen mahdollisuus. 

Nähtäväksi siis jää, mikä on lopulta sodan loppusaldo. Onko se sittenkin islamistisen Iranin vahvistuminen sen sijaan, että maahan nousisi maltillisempi hallinto tai jopa demokratia? 

* * *

Siksi on ollut surullista huomata, ettei Donald Trump selvästikään tunne maailmanhistoriaa ja sen opetuksia, vaan lähti soitellen sotaan ilman, että olisi varautunut sen takkuamiseen nyt nähdyllä tavalla. Jos ja kun näin on, tulevat suurimpia kärsijöitä olemaan iranilaiset naiset, jotka alistetaan entistä tiukemmin keskiaikaiseen helvettiin ja tapetaan tarvittaessa. 

Mutta eivät ainoita kärsijöitä ole iranilaiset, vaan  häviäjien joukkoon kuuluu myös maailmanlaajuinen turvallisuus. Onhan Iran tunnetusti ollut islamilaisen terrorismin merkittävin taustavoima. 

Eikä ole syytä epäillä, ettei se jatkaisi sillä linjalla – vieläpä entistäkin päättäväisemmin – mikäli USA:n poliittinen johto ja/tai sen armeija osoittautuvat kyvyttömäksi viemään hyökkäystään loppuun. Eli sodan lopputuloksesta tulee juuri sellainen, miltä tällä hetkellä näyttää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ystävämme Donald Trump
Uhkauksia ja huumoria
Tarttuvako iranilaiset tilaisuuteen?

Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?

Puolustusvoimien pääesikunnan tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Pekka Turunen, totesi sotilaallisen suorasanaisesti, että  "nykyisen Kremlin johdon näkökulmasta suurin uhka valtiolle on oma kansa. Tämän vuoksi johto rakentaa kertomusta ulkoisesta uhasta ja väittää esimerkiksi, että NATO:n laajentuminen uhkaa Venäjää. Tämän varjolla Venäjä perustelee tarvetta puskurialueille eli etupiirille."

Tämä näkemys on syytä huomioida sekä poliittisten päättäjien että meidän – heille valtakirjan vaaleissa antavien – tavallisten kansalaisten piirissä. Sehän tarkoittaa suoraan, että Putinin "kolmen päivän erityisoperaation" toistuminen missä tahansa Venäjän rajavaltiossa ei ole uhka, vaan tapahtuu vääjäämättä, mikäli Moskovassa syntyy käsitys, että sellaisella olisi menestymisen mahdollisuus.

* * *

Tämä tarkoittaa, että meillä Suomessa on syytä pitää kiinni kahdesta asiasta: puolustusvoimien riittävästä kyvykkyydestä sekä toimivista liittosuhteista. Ensin mainittu on omissa käsissämme – ja kohtuullisessa kunnossa – mutta jälkimmäisen – siis NATO:n – osalta avaimet ovat pääosin rajojemme ulkopuolella. 

Siksi on syytä toivoa, että USA:n hyökkäys Iraniin tai Espanjan haluttomuus ylläpitää riittävää puolustuskykyä Donald Trumpin  presidentin vaatimalla BKT-osuudella eivät hajota NATO:a. Eivät ainakaan ennen, kuin Euroopan suuret valtiot – Saksa, Ranska ja Iso-Britannia – ovat saaneet kasvatettua oman sotilaallisen suorituskykynsä tasolle, jonka kyvystä torjua Venäjän hyökkäys ei ole varteenotettavaa epäilystä.

Lisäksi Suomen oman puolustuskyvyn kannalta on huolestuttavaa, että maassamme on viime aikoina nähty vastuutonta pikkupolitikointia liittyen NATO-jäsenyyden velvoitteisiin. Ja että juuri samat poliittiset liikkeet näyttäisivät saavan seuraavissa eduskuntavaaleissa kannatusta niin paljon, että ne saattavat päästä neuvottelemaan hallitusohjelmasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkauksia ja huumoria
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?
Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

Ystävämme Donald Trump

Aamun uutisten mukaan presidentti Donald Trump ja Iran olisivat sopineet kahden viikon tulitauosta. Samalla – Iranin mukaan – USA olisi hyväksynyt seuraavat ehdot.

Yhdysvallat ei jatkossa hyökkää Irania vastaan.

Iran pitää jatkossakin Hormuzinsalmen hallinnassaan.

Uraanin rikastaminen sallitaan.

Kaikki ensi- ja toissijaiset pakotteet poistetaan.

Kaikki YK:n ja atomienergiajärjestön päätökset perutaan.

Iranille maksetaan sotakorvauksia.

Yhdysvaltojen joukot vedetään alueelta.

Sota päättyy kaikkialla, mukaan lukien Libanonissa.

Mikäli tämä pitää paikkansa, olisivat Iranin islamistit ottamassa rökelevoiton amerikkalaisista. Ja sen lisäksi Trump olisi pettänyt tavalliset iranilaiset jättämällä heidät maan hallinnon terrorisoitaviksi myös jatkossa. 

* * *

Eilisen uutisen perusteella Trumpin hallinnon edustaja – James D. Vance – kävi Unkarissa haukkumassa eurooppalaiset johtajat. Hänen mukaansa "byrokraatit Brysselissä ovat yrittäneet tuhota Unkarin talouden. He ovat yrittäneet heikentää Unkarin energiariippumattomuutta. He ovat yrittäneet nostaa kustannuksia unkarilaisille kuluttajille. He ovat tehneet tämän kaiken, koska he vihaavat tätä miestä."

Taustalla on tietenkin Orbánin toiminta Vladimir Putinin kolmen päivän erityisoperaation tukemiseksi estämällä – tai ainakin jarruttamalla – EU:n päätöksentekoa Ukrainan tukemiseksi (esimerkki). Ja tietenkin myös EU-maiden haluttomuus osallistua USA:n sotatoimiin Irania vastaan. 

* * *

Nähtäväksi tietenkin jää, syntyykö USA:n, Israelin ja Iranin välille viimeksi mainitun valtion islamistihallintoa suosiva rauha seuraavan kahden viikon aikana. Tai voittaako Orbán ensi sunnuntain vaalit Vancen vetoavulla, sillä ainakin  gallupien perusteella hän olisi häviämässä selvästi.

Tässä vaiheessa on syytä todeta ainoastaan se, että jos meidän ystävämme ovat sellaisia kuin USA:n nykyhallinto – sillä ystävänä sitä kai kaikesta huolimatta täytyy pitää – en edes halua tietää, millaisia ovat vihollisemme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Johanna Vuorelman mielikuvat ja todellisuus
Pitäisikö hallituksen suojella kansalaisiaan laittomilta maahanmuuttajilta?
Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

Uhkauksia ja huumoria

Iranin hallinto uhkasi tuhota Persianlahden maiden vedenpuhdistuslaitokset, mikäli USA ryhtyy tuhoamaan sen energialaitoksia. Tämän seurauksena miljoonat ihmiset joutuisivat hirvittävään tilanteeseen – olettaen, että vedentuotanto kärsisi pahasti – sillä alueen luontaiset vesivarat eivät riitä heidän tarpeisiinsa. 

Tällä uhkauksella – tai ainakin sen toteuttamisella – iranilaiset rikkovat kansainvälisiä sopimuksia, jotka kieltävät hyökkäykset siviilien elintärkeään infrastruktuuriin, kuten juomavesijärjestelmiin ja patoihin. Siis toimisivat samoin kuin venäläiset ovat tehneet Ukrainassa – ilman, että siitä on ollut heille sen kummempia seurauksia. Ja ovat tekemässä edelleen. 

Näin ollen Putinin kolmen päivän erityisoperaatiossa on luotu ennakkotapaus, joka rohkaisee iranilaisia toimimaan kyseenalaisella tavalla. Ja joka samalla osoittaa kansainvälisen lainsäädännön hampaattomuuden siviilien suojelemisen suhteen.

* * *

Jemenin huthikapinalliset on yksi merkittävimmistä Iranin proxytoimijoista alueen muita valtiota ja niiden hallintoja vastaan. Se on kuitenkin ollut suorastaan merkillisen passiivinen "isäntäänsä" kohdistuneen hyökkäyksen aikana – ehkä puhtaasti itsesuojeluvaiston pakottamana. 

Nyt huthit ovat kuitenkin ilmoittaneet aikovansa liittyä sotaan Iranin hallinnon puolella, mikäli Yhdysvallat tai Israel käyttävät Punaistamerta sitä vastaan. Käytännössä huthien kyvykkyys rajoittuisi kuitenkin vain merta kulkevien laivojen terrorisointiin. 

Valitettavasti on kuitenkin niin, että pelkästään sillä olisi merkittäviä taloudellisia seurauksia maailmankauppaan. Ja siksi – mikäli näin kävisi – joutuisi muu maailma pohtimaan, että olisiko lopultakin tullut aika ryhtyä todellisiin toimiin terroristisen huthi-hallinnon tuhoamiseksi? 

* * *

Jos kaksi edelle kirjoittamaani uhkausta ovatkin äärimmäisen vakavia, on kolmas huomiotani kiinnittänyt tapaus pikemminkin huvittava. Tarkoitan Venäjän uhkausta lopettaa bensiinin vienti ulkomaille. Tämä siis sen jälkeen kun sen öljyinfraa on kerta toisensa jälkeen tuhottu – viimeksi jopa Suomenlahden rannikon satamissa.

Toki venäläisten uhkaus osoittaa, että he ovat ymmärtäneet käyttää tapahtunutta hyväkseen. Ja keräävät pisteitä tekemällä välttämättömyydestä hyveen. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko sen uhkauksella jonkinlaista vaikutusta sodan taisteluihin, joissa Ukraina on tämän vuoden aikana päässyt selvästi niskan päälle ja näyttäisi sittenkin selviävän sodan voittajaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Tarttuvako iranilaiset tilaisuuteen?

Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

Tarttuvako iranilaiset tilaisuuteen?

Yhdysvaltojen ja Israelin isku Iraniin on ollut voimakas ja tuhoisa Teheranissa hirmuvaltaa pitäneille. On kuitenkin selvää, ettei valta vaihdu ilman iranilaisten omaa aktiivisuutta. 

Tässä suhteessa oli mielenkiintoista huomata, että Iranista on ilmaantunut sosiaaliseen mediaan video, joissa ihmiset ovat käyneet hallinnon edustajien kimppuun. Yksi tapaus ei tietenkään riitä kaatamaan hallintoa, mutta se kertoo siitä, että kynnys on ylitetty ja esimerkki annettu. 

Nähtäväksi siis jää, seuraavatko iranilaiset laajemmin annettua esimerkkiä vai tyytyvätkö he vain seuraamaan tilannetta ja toivomaan parasta, kunnes vanha valta jälleen saa otteen ja vanha meno jatkuu. Vai tarttuvatko he tilaisuuteen ja syöksevät islamistit vallasta, ja samalla ehkä myös islaminuskon, sillä suurin osa heistä ei ole syvästi uskonnollisia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Vaihtuuko Iranissa valta?
Mitä seuraavaksi, Iran?
Tunisia on matkalla kohti nykyaikaa

Vaihtuuko Iranissa valta?

Kuten arvoisat lukijani tietävät, iskivät Yhdysvallat ja Israel eilen Iraniin tappaen suuren joukon maan johtajia ajatollah Ali Khameneista alkaen. Iran on puolestaan lähettänyt omia ohjuksiaan ainakin Arabiemiraatteihin, Kuwaitiin, Jordaniaan, Qatariin, Syyriaan, Irakiin ja Bahrainiin sekä tietenkin Israeliin. Lisäksi se on sulkenut Hormuzinsalmen.

Iranilaiset ovat reagoineet tapahtumiin – ainakin Suomessa asuvien iranilaisten mukaan – juhlimalla tapahtumia kaduilla. Naiset symbolisesti hiukset vapaana ja ainakin jotkut huutaen maan entisen monarkistisuvun nykyisen johtajan Reza Pahlavin nimeä. 

Toisaalta sosiaalisesta mediasta löytyy videomateriaalia myös Iranin hallintoa kannattavista mielenosoituksista. Joukot näissä mielenosoituksissa ovat näkemäni perusteella varsin suuria.

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten tilanne Iranissa jatkuu tästä eteenpäin. Tässä suhteessa aivan keskeinen tekijä on Iranin armeija: pysyykö se islamistihallinnolle uskollisena vai siirtyykö se muutosta vaativien puolelle. Tai kuten voisin hyvin kuvitella: hajoaako se kahteen leiriin, jotka ryhtyvät käymään keskenään sisällissotaa. 

Joka tapauksessa on selvää, ettei sen enempää Yhdysvallat kuin Israelkaan tule lähettämään maavoimiaan Iraniin. Ja siksi maan tulevaisuus on edelleen täysin avoinna, eikä olisi ihme, vaikka se jatkaisi eloaan keskiaikaisessa ilmapiirissä myös tulevaisuudessa. 

Tämä vaihtoehto tulee sitä todennäköisemmäksi, mitä kauemmin vapauttaa vaativa kansa on ilman sotilaallista voimaa. Eli mitä pidempään maan hallinto saa aikaa toipua menetyksistään. 

* * *

Selvittääkseni tilannekuvaa pyysin Gemini-tekoälyltä aivan uusimpia tietoja. Sen vastasi, että "on saatu raportteja, joiden mukaan osa Iranin vakinaisesta armeijasta ja paikallisista turvallisuusjoukoista on kieltäytynyt noudattamasta määräyksiä tai jopa liittynyt mielenosoittajien puolelle. Wikipedia-lähteet ja uutistoimistot mainitsevat nyt 'aseistetut siviilit' ja 'poliisi- ja sotilasloikkarit' osana jatkuvaa liikehdintää."

Lisäksi Geminin mukaan "Kurdistanin ja Balutšistanin alueilla on raportoitu paikallisista yhteenotoista. Erityisesti kurdiryhmät (kuten PJAK ja PDKI) ovat siirtyneet valmiustilasta aktiiviseen asemien ottamiseen omilla alueillaan". Myös "maan sisällä on raportoitu tuhopoltoista ja iskuista hallinnon symboleita sekä IRGC:n paikallisia toimistoja vastaan".

Tulkitsen tämän niin, ettei vielä ole mahdollista tehdä johtopäätöksiä Iranin tulevaisuudesta. Mutta joka tapauksessa iranilaisilla on juuri nyt mahdollisuus vaihtaa islamistinen teokratiansa sivistyneempään valtiomuotoon – mutta aikaikkuna sen tekemiselle ei välttämättä ole kovin pitkä.  

* * *

Lopuksi yksi huomio mahdollisen vallanvaihdon vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan. Saattaa nimittäin käydä niin, että maasta lähtee pakolaisia kohti Eurooppaa. 

Tässä mielessä olisi ymmärrettävä, etteivät nämä ihmiset ole tavallisia iranilaisia, sillä sellaiset pikemminkin palaavat kotimaahansa, mikäli sen olot normalisoituvat. Heidän sijaansa liikkeelle saattaakin lähteä maan hirmuhallintoa palvelleita ja/tai sitä kannattaneita islamisteja. 

Tästä syystä Suomen olisi syytä ilmaista hyvin selkeästi jo nyt, ettei maassamme tulla myöntämään turvapaikkoja mahdollisille iranilaispakolaisille hallinnon vaihtuessa, vaan Iranin katsotaan olevan turvallinen maa sen kaikille kansalaisille – eivätkä tätä muuta mahdolliset tiedot islamistihallinnon edustajien joutumisesta vastuuseen puolen vuosisadan aikana tekemistään rikoksista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet
YK:n pääsihteeri onnitteli Iranin islamistihallinto
Tahallaan ja tarkoituksella

Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

USA:n presidentti Donald Trump on monella tavalla poikkeuksellinen poliitikko. Eniten julkisuutta ovat saaneet hänen monet oudolta kuulostaneet puheensa – jopa höpötyksensä (esimerkki). 

Yksi asia näyttää kuitenkin onnistuneen hienosti. Tarkoitan sitä, kun Yhdysvaltain joukot poistivat Venezuelan diktaattorin Nicholas Maduron lähes kirurgisella operaatiolla vallasta, minkä jälkeen Trump on painostanut tämän sijaisen Delcy Rodríguezin lupaamaan maahan vapaat vaalit ja tuoreimman tiedon mukaan myös vapauttamaan edeltäjänsä vangitsemat poliittiset vangit. 

Toisin sanoen näyttäisi siltä, että Trump onnistui operaatiollaan ja sitä seurannella painostuksella pakottamaan Venezuelan hallinnon demokratiaan. Ja jos näin todella tapahtuu, on maan tulevaisuus jälleen sen kansan käsissä – kuten olla pitääkin.

* * *

Presidentti Trumpilla on kuitenkin edessään jatkuvia haasteita. Yksi niistä liittyy Iraniin, jonka liepeille hän on komentanut huomattavan määrän amerikkalaista sotavoimaa. 

Mahdollisen Iran-USA-sodan lopputuloksesta ei ole epäselvyyttä, sillä jo Yhdysvaltain ja Israelin aiempi isku osoitti, ettei islamistivaltiolla ole tehokkaita puolustautumiskeinoja. Sen sijaan me emme tiedä, aikooko Trump "vain" tuhota iranilaisten ydinohjelmaan liittyvää infrastruktuuria, vai tähtääkö hän myös Iranin pappisvallan syrjäyttämiseen ja sitä kautta iranilaisten – etenkin naisten – vapauttamiseen uskonnollisesta helvetistään. 

Jos Khamenei ja kumppanit syrjäytettäisiin Iranin johdosta, olisi koko maailman syytä huokaista helpotuksesta. Samalla nimittäin poistuisi islamilaisten terroristijärjestöjen – Hamas, Hizbollah, Huthit – voimakkain ja tärkein tukija.  

Joidenkin arveluiden mukaan Yhdysvallat iskisi tulevan viikonlopun aikana. Toisaalta Trumpin on kerrottu puhuneen kymmenestä päivästä, joiden aikana nähdään, syntyykö Iranin kanssa sopimus – mutta minkälainen, se on suuri arvoitus. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että ainakin täällä Euroopassa Trumpin historiallinen arvo määritellään Ukrainan sodan rauhanprosessissa. Onhan eurooppalaisille demokraattisille voimille selvää, ettei Venäjän voi antaa hyötyä hyökkäyksestään. Eikä edes antaa sen diktaattorille Vladimir Putinille mahdollisuutta väittää sotaretkensä lopputulosta menestykseksi. 

Siksi Trumpin rauhanprosessi Ukraina-painostuksineen ja Venäjä-myötäilyineen on kuulostanut oudolta. Syitä siihen voimme vain arvailla, mutta itse epäilen erittäin vahvasti, että Putin kiristää USA:n presidenttiä tavalla tai toisella – todennäköisesti salaa kuvatulla arkaluontaisella kuvamateriaalilla. 

Siksi pidän todennäköisenä, etä Ukrainan rauhanneuvottelut eivät tuota tulosta ennen kuin hyökkääjän armeija on työnnetty pois Ukrainasta. Aivan viime aikoina tällaisesta on saatu myös viitteitä, sillä Starlink-yhteyden poistaminen venäläisiltä on johtanut aloitteen siirtymiseen ukrainalaisille, jotka ovat monin paikoin valloittaneet takaisin menettämiään alueita (esimerkki, toinen). 

Tosiasia kuitenkin on, etteivät muutokset ole olleet kovin suuria, joten ainakaan toistaiseksi Putinilla ei ole voittamisen pakkoa. Sitä paitsi, hänelle saattaa riittää sodan jatkuminen koko hänen loppuikänsä ajan, koska näin hän välttyy niiltä seurauksilta, joihin satojen tuhansien sodassa raaistuneiden miesten palaaminen siviiliyhteiskuntaan johtaisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taiwanin kysymys uuteen vaiheeseen?
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista
Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

YK:n pääsihteeri onnitteli Iranin islamistihallintoa

Kuten me kaikki tiedämme, on Iranin islamistinen hallinto tappanut brutaalilla tavalla tuhansia mielensoittajia viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa. Lisäksi se on rahoittanut ja tukenut Lähi-idässä toimivia terroristijärjestöjä kuten Hamasia ja Hizbollahia, jotka ovat omalta osaltaan tappaneet siviilejä Israelissa. Eikä tietenkään sovi väheksyä maan johdon ansioita iranilaisten naisten pakkosäkittämisessä ja sen aiheuttamassa jokapäiväisessä kärsimyksessä.

Tämä kaikki ei ole estänyt Iranin jäsenyyttä Yhdistyneissä Kansakunnissa. Eikä se estänyt YK:n pääsihteeriä Antonio Guterrezia lähettämästä Iranin hallinnolle onnittelukirjettä eilen, islamilaisen vallankumouksen voiton vuosipäivänä. Kirjeessään maailmanjärjestön pääsihteeri onnitteli nimeltä Iranin presidentti Masoud Pezeshkiania. 

Kirjeessään Guterrez kuvaili päivää myös tilaisuudeksi pohtia maan polkua, roolia ja panosta kansainväliselle yhteisölle ja kutsui iranilaiset globaaliin yhteistyöhön rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi sekä ihmisoikeuksien puolustamiseksi. Ja osoitti näin täydellistä kyvyttömyyttä maailmanjärjestön johtajana.

Tokihan Antonio Guterrez on jo aiemmin osoittautunut kelvottomaksi, mutta juuri omaa kansalaisiaan joukoittain teloittaneen terroristihallinoon onnitteleminen on suorastaan hävytön teko. Ja samalla se vie viimeisenkin rippeen YK:n uskottavuudesta maailmanpolitiikan toimijana. 

Aiemopia ajatuksia samasta aihepiiristä:
YK:sta ei ole rauhan, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistäjäksi
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista
Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

Tahallaan ja tarkoituksella

Venäjä on pommittanut ukrainalaisia siviilikohteita vuonna 2022 alkaneen sodan alusta alkaen. Muistamme toki sen, mitä tapahtui Butšassa sodan alussa, mutta nyttemmin tämä väestöön kohdistunut jatkuva terrori ei taida saada ihmisiä edes kohauttaamaan olkapäitään. 

Näin siitä huolimatta, että Gazan taannoiset tapahtumat saivat aikaan valtaisan protestiaallon ja jopa poliittisesti edistyksellisten voimien julkisuustempauksen, jossa älyllisesti epärehelliset vasemmistomaskot... hmm... siis tunnetut kansalaisaktivistit Greta Thunbergistä Renaz Ebrahimiin seilasivat laivalla paikalle.

Tämän sanottuani on todettava, että löysin toki tänä aamunakin otsikon, jonka mukaan "Venäjän isku Ukrainaan surmasi neljä ihmistä, mukaan lukien kolme pientä lasta". Se ei kuitenkaan taida aiheuttaa ihmisissä sen kummempia tunteita, koska venäläisten ukrainalaissiviileihin – jopa lapsiin – kohdistuneesta murhaamisesta on tullut liian tavallista eikä hyökkääjä ole sellainen, jota mielenosoituksista viehtynyt ihmisfraktio pitäisi vihollisenaan. 

Sellaisia eivät näytä olevan myöskään Iranin johtajat, jotka murhasivat taannoin tuhansia kansalaisiaan näiden vaadittua maahan demokratiaa. Vai onko niin, että aktivistien mielenkiinto loppui siihen kun tavallisten iranilaisten puolelle asettuivat heti tapahtumien alettua amerikkalaiset ja israelilaiset sekä jopa suomalainen poliittinen oikeisto. 

Näiden havaintojeni pohjalta en voi muuta kuin ihmetellä sitä, että eikö jokaisen siviiliuhrin kuolema ole suuri tragedia? Ja eikö sellaisten tuomitseminen – tai ainakin torjuminen – olisi aivan erityisen tärkeää silloin, kun murhat on tehty tahallaan ja tarkoituksella, kuten Ukrainassa ja Iranissa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä seuraavaksi, Iran?
Mielenterveysongelmaisia
Miksi suhtautuminen yhtä vakaviin sotarikoksiin on erilaista?

YK:sta ei ole rauhan, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistäjäksi

Yhdistyneet Kansakunnat eli YK perustettiin toisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton seuraajaksi. Sen tarkoituksena on edistää rauhaa, turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia.

Yksi syy Kansainliiton epäonnistumiseen oli sotilaallisen voiman puuttuminen. Tästä syystä YK:lle annettiin mahdollisuus lähettää kriisialueille aseistettuja kriisinhallintajoukkoja. 

Juuri nyt näyttää kuitenkin, ettei YK lopultakaan ole sen kummempi järjestö kuin Kansainliitto. Siitä toimii parhaana esimerkkinä tietenkin olemassaolostaan taisteleva Ukraina, jonka puolustamisen YK-joukoilla Venäjä – turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä – pystyy estämään täsmälleen niin kauan kuin haluaa. 

Toinen esimerkki on Iran, jota YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk vaati välittömästi lopettamaan väkivaltaisuudet mielenosoittajia kohtaan. Siitä Iranin johto luonnollisesti viis veisaa, sillä toisessa vaakakupissa on sen oma asema. 

Sen sijaan on mahdollista, että Yhdysvallat yksinään tai yhdessä muiden kanssa toteuttaa Iranissa väkivaltaisen vallanvaihdon. Sellaisen tavoitteena tuskin on sinänsä mielenosoitusten lopettaminen vaan yksinkertaisesti maan islamistisen johdon vaihtaminen länsimaille mieluisampaan hallintoon. 

Tässä suhteessa YK:lla ei ole – eikä voi olla – roolia, koska suuri osa sen jäsenmaista on nykyisin länsimaiden vastaisia. Ja ainakin Venäjällä – ehkä myös Kiinalla – on halu estää Iranin hallinnon vaihtuminen länsimieliseksi.

Siten Iranin kansan ainoa toivo kotimaansa hallinnon vaihtumiseksi on presidentti Donald Trumpissa, joka on kyllä puhunut asiasta ja lähettänyt Persianlahden suuntaan myös sotilaallista voimaa. Nähtäväksi kuitenkin jää käyttääkö hän sitä iranilaisten vapauttamiseen islamistivallasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez
Kuka on syyllinen ihmisten ampumiseen?
YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?

Mitä seuraavaksi, Iran?

Julkisuudessa on pohdittu aika vähän sitä, mitä tapahtuu sitten, jos Iranin islamistihallinto kaatuu käynnissä olevan kansalaistensa kapinan seurauksena. Astuuko valtaan – edesmenneen, diktatorisesti maata hallinneen, shaahin poika – Reza Pahlavi. Ja jos astuu, järjestääkö hän lupauksensa mukaisesti maahan vapaat vaalit, jolloin iranilaiset saisivat demokraattisen hallinnon? Vai ryhtyykö seuraamaan isänsä jalanjälkiä epädemokraattisena, mutta länsimaihin tukeutuvana johtajana? 

Vai hajoaako maa sisällissotaan, jossa erilaiset poliittiset ryhmät ottavat yhteen aseellisesti. Ja jonka lopputuloksen ratkaisevat osittain iranilaiset itse, mutta myös sen tuen määrä, mitä eri osapuolet saavat kilpailevilta suurvalloilta. Siis Trumpin Yhdysvalloilta ja Xin Kiinalta – mutta tuskin kuitenkaan omaan erityisoperaatioonsa hukkuvalta Venäjältä tai joka suhteessa levällään olevalta Euroopalta. 

* * *

Olisi tietenkin hienoa, mikäli iranilaiset pääsisivät valitsemaan vapaissa vaaleissa valistuneen maan isän, jonka johdolla maahan luotaisiin moderni perustuslaki ja sen pohjalta uudistettaisiin myös muu lainsäädäntö. Ja samalla uskonto määriteltäisiin jokaisen ihmisen omaksi asiaksi, kuten on tehty esimerkiksi täällä Pohjantähden alla. 

Kysymys kuitenkin kuuluu, että onko tämä sitä, mitä kaikki iranilaiset tahtovat? Vai onko heillä muunlaisia haaveita? Tai onko kenties suurvalloilla tai esimerkiksi naapurimailla omat lusikkansa sopassa, jota hämmentämällä he ajavat iranilaiset uskonnollisesta dystopiasta maalliseen tyranniaan? 

Ellei sitten käy niin, että maan nykyinen islamistinen hallinto onnistuu sittenkin säilyttämään asemansa ja jatkaa valtiolaivan peräsimessä käyttäen entistäkin raaempia ohjauskeinoja kansalaistensa alistamiseen.

Päivän aiempi merkintä:
Tanskalainen todellisuus ja Teemu Keskisarja

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Miksi Yle vaikenee Iranin kansannoususta?
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista
Kapina fanatismia vastaan

Miksi Yle vaikenee Iranin kansannoususta?

Toisin kuin suomalaisesta uutisvirrasta voisi kuvitella, on Iranissa parhaillaan käynnissä kansannousu, joka haastaa maan islamistihallinnon vakavammin (yksi, kaksi, kolme lähdettä) kuin kertaakaan sitten mullahien valtaannousun. Tästä huolimatta verorahoitteinen Yleisradio ei – esimerkiksi – eilisessä pääuutislähetyksessään maininnut asiasta sanaakaan (ja tämän päivän Helsingin sanomissakin kerrottiin lähinnä maanpaossa elävästä prinssistä). 

Myös britit ovat ihmetelleet, miksei BBC uutisoi kattavasti Iranin tapahtumista. Yksi sille esitetty selitys on se, että BBC News ei haluaisi "loukata" islamisteja Isossa-Britanniassa tai muualla. 

Tämän näkemyksen puolesta puhuu se, että saarivaltiossa asuu miljoonia muslimeja – heidän joukossaan myös islamisteja – joiden reaktiot Iranin tapahtumien uutisointiin voisivat olla hyvinkin väkivaltaisia. Eikä liene BBC:n toimituskunnan tai edes Keir Starmerin hallituksen intresseissä joutua heidän hampaisiinsa – puhumattakaan siitä, että uutisointi johtaisi tuhoisiin mielenosoituksiin. 

* * *

Suomessa tilanne on kuitenkin toinen, eikä meille ole vielä muodostunut samanlaisia isoja islamistisisia rinnakkaisyhteiskuntia kuin Englannin suuriin kaupunkeihin. Siten en usko, että suomalaismediat – kuten Yle – pyrkisivät varjelemaan Suomea islamistisilta väkivaltaisuuksilta. Sen sijaan selitys voi löytyä verorahoitteisen mediamme laskuun työskentelevien toimittajien poliittisesta vinoutumasta. 

Onhan esimerkiksi Gazan taannoisen uutisinnin valossa jokaiselle vähänkään ajattelukykyiselle suomalaiselle epäilemättä selvää, että Ylen – samoin kuin Helsingin sanomienkin – toimituskunnat ovat äärimmäisen antisemitistisiä. Ja siten varsin vahvasti sitoutuneita tukemaan palestiinalaisten taistelua Israelin hallintoa vastaan.

* * *

Miten tämä sitten liittyy Iranin tapahtumien salailuun? 

Iran on sekä Hamasin että Hizbollahin tärkein tukija. Ja jopa niin merkittävä, että molemmat järjestöt tulisivat käytännössä menettämään merkityksensä, mikäli Iranin islamistihallinto romahtaisi. 

Jos näin kävisi, nousisi voittajaksi erityisesti Israel. Ja siksi epäilen vahvasti, että Ylen toimittajat tuntevat juuri tästä syystä vastenmielisyyttä Iranin kansannousua kohtaan. Ja toivovat vallankumousyrityksen sittenkin epäonnistuvan, jotta Israelin vastainen terroristijärjestöjen rintama voisi jatkaa kuten ennenkin.

Jos olen oikeassa, olisi varsin hyvin ymmärrettävää, ettei verorahoitteinen mediamme halua tarttua asiaan, vaan välttelee toimituskunnalleen epämiellyttävästä asiasta uutisointia. Ja tulee samalla pitäneeksi suomalaiset pimennossa Iranin tapahtumista toivoen, että kapina kukistettaisiin tavalla tai toisella ja Israelia vastaan toimivien terroristijärjestöjen toiminta voisi jatkua kuten ennenkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista
Kapina fanatismia vastaan
Ylen eilinen pääuutislähetys oli ala-arvoinen

Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista

USA:n presidentti Donald Trumpia voi vilpittömästi onnitella siitä, että hän poisti sosialistidiktaattori Maduron Venezuelan johdosta. Se oli hyvin tehty siitäkin huolimatta, että teko oli mitä ilmeisimmin kansainvälisen lain vastainen. 

Siksi on syytä ihmetellä sitä, ettei Suomessa – eikä käsittääkseni muuallakaan – ole syntynyt keskustelua kansainvälisen lain oikeutuksesta. Eli miksei kukaan kritisoi sitä, että tämä laki suojelee kaiken maailman diktaattoreita laittomasti anastetun vallan menetykseltä? 

Omalta osaltani toivoisin, että Venezuelan tapahtumat käynnistäisivät tältä osin kansainvälisen lainsäädännön uudistamisen. Tai ainakin valmistavan poliittisen keskustelun sen tiimoilta. 

* * *

Tässä suhteessa saattaa olla jopa kiire. Iranissa on nimittäin parhaillaan menossa kansannousu, jonka tavoitteena on poistaa vallasta maan islamistinen hallinto. Levottomuuksien syynä on se, että maan pappisvalta on siirtänyt maan keskiaikaan ja taannuttanut ihmisten – erityisesti naisten – elinolot sietämättömiksi. 

Juuri nyt saattaa olla niin, että presidentti Trump on parhaillaan valmistelemassa iranilaisten auttamiseen tähtäävää operaatiota. Mikäli asia on niin, ja USA:n asevoimat auttavat persialaisia kaatamaan oman kansansa kurittamisen lisäksi myös kansainvälisen terrorismin tukemisesta tunnetun hallituksensa, tulevat oikeusoppineet ja vasemmiston kellokkaat epäilemättä moittimaan jälleen kerran maan operaatiota kansainvälisen lain vastaiseksi. 

On tosin totta, että Iranin mullahit nousivat valtaan kansan tukeman kapinan avulla. Samoin se, että maassa on järjestetty vaaleja, joissa on valittu poliittisia päättäjiä. 

Näillä ei kuitenkaan ole ollut viimeistä sanaa maan asioista, vaan niistä ovat päättäneet islamistiset uskonoppineet. Eikä maan johdolla mitä ilmeisimmin ole maan asukkaiden enemmistön kannatusta.

Siten myös Iranin uskonnollinen johto on diktatuuri – joskaan ei sosialistinen – jonka jokainen vähänkään järjissään oleva ihminen haluaisi kaatuvan. Ja – ainakin omalta osaltani – toivoisin, että se voisi tapahtua siten, että kansainvälinen laki sallisi sen. 

* * *

Tässä yhteydessä on tärkeää huomata myös se, että presidentti Donald Trump nosti jälleen viime yönä esille Grönlannin aseman. Sen on vihjailtu tarkoittavan, että USA:n asevoimat saattaisivat valloittaa maailman suurimman saaren tanskalaisilta.

Jos näin kävisi, se olisi kansainvälisen lain vastaista. Eli arvoisa lukijani saattaa hyvinkin pohtia mielessään, että olenko tällä tekstillä – eli kansainvälisen lain ilmeisten epäkohtien korjaamisvaatimuksilla – oikeuttamassa mahdollista Grönlannin kaappaamista tanskalaisilta?

Vastausta on haettava tässä käsitellyn kolmen tapauksen taustoista. Ensinnäkin Tanskassa on vapaa demokratia, joten sen poliittinen johto on kansan valitsemaa. Sama koskee Grönlannin paikallishallintoa, joka on kyllä ilmaissut halunsa itsenäistyä.

Tämän on estänyt Grönlannin taloudellinen napanuora Tanskaan, joka on toistaiseksi estänyt ryhtymästä tuumasta toiseen. Tanskalaisille Grönlannin itsenäistyminen kuitenkin sopisi sikäli, etteivät he asettuisi vastahankaan. 

* * *

Itse tämän kirjoituksen pääasiaan liittyen on oleellista huomata tietyt rajaukset, jotka liittyvät ulkopuolisella interventiolla kaadettavan hallinnon laillisuuteen, oikeutukseen ja suosioon kansan parissa. Sekä tietenkin myös ihmisoikeuksien kunnioitus. 

Maduron hallinolla sen enempää kuin Iranin mullaheillakaan ei ole ollut – ainakaan viime aikoina – niistä mitään. Näissä diktatuureissa ihmisiltä ovat puuttuneet myös perimmäiset ihmisoikeudet, kuten vapaus ilmaista mielipiteensä, mutta grönlantilaisille mikään näistä ei ole ongelma osana Tanskan valtiota. 

Siksi olen sitä mieltä, että nykyistä kansainvälistä lainsäädäntöä pitäisi muokata siten, että nykyisin täysin kielletty aseellinen interventio vieraaseen valtioon sallittaisiin tarkoin rajatuissa tapauksissa. Nuo rajat tulisi toki määritellä tarkasti, eikä niihin saisi jättää porsaanreikiä. 

Samalla tulisi huolehtia, ettei kansainvälinen lainsäädäntö estäisi pahimpien diktaattoreiden eliminoimista silloin, kun heidän kelvottomuudestaan ei ole varteenotettavia epäilyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez
Kapina fanatismia vastaan
YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?

Kapina fanatismia vastaan

Iranilaiset protestoivat – suomalaisten uutislähteiden (Yle, Uutissuomalainen) mukaan – maan talouden heikentymisen takia. Taustalla ovat näiden juttujen mukaan länsimaiden Iranille asettamat pakotteet, mutta uskoisin, että kapinointiin on vaikuttanut myös uskonnollisten johtajien taannoinen – nöyryytykseen johtanut – uhoaminen Israelille. 

Maata johtavat islamistit ovat ryhtyneet koviin otteisiin mielenosoittajia vastaan, joten tilanne on eskaloitunut. Sen sijaan presidentti Masoud Pezeshkian on kehottanut sisäministeriä kuuntelemaan mielenosoittajien "perusteltuja vaatimuksia".

* * *

Oman mielenkiintoisen lisänsä tähän tilanteeseen on tuonut ennen islamistista hallintoa maata johtaneen shaahin poika Reza Pahlavi, joka on pyrkinyt jo jonkin aikaa nostattamaan Iraniin kansaa vallankumoukseen. Eilen hän julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän kehotti "Iranin kansaa liittymään maanlaajuisiin lakkoihin ja protesteihin: valtion työntekijät, energia- ja liikennealan työntekijät, kuorma-autonkuljettajat, sairaanhoitajat, opettajat ja akateemikot, käsityöläiset ja yrittäjät, eläkeläiset ja säästönsä menettäneet – kaikki, yhdistykää ja liittykää tähän kansalliseen liikkeeseen"".

Lisäksi hän pyysi "ulkomailla asuvia iranilaisia ​​– Australiasta ja Itä-Aasiasta Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan – tehostamaan toimintaansa 'Rise Iran' -kampanjan puitteissa vahvistaakseen Iranin kansan ääntä mediassa, kansainvälisissä instituutioissa, ulkomaisissa hallituksissa ja parlamenteissa", sekä julisti, että "me tulemme voittamaan, koska olemme yhtenäisiä ja meitä on monta".

Koska vuosi vaihtuu ensi yönä, esitän tässä omalta osaltani toivomuksen siitä, että iranilaiset lopultakin onnistuisivat suistamaan islamistit maansa johdosta ja siirtäisivät ikivanhan kotimaansa keskiaikaisesta totalistarismista demokratiaan. Ja aloittaisivat kehityksen, joka johtaisi ajan myötä uskonnollisen fanatismin heikkenemiseen koko lähi- ja keski-idän alueella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmisto sallisi Iranille ydinaseet, mutta ei henkilömiinoja Suomelle
YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?
Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?

Vasemmisto sallisi Iranille ydinaseet, mutta ei henkilömiinoja Suomelle

USA:n hyökkäys Iranin ydinohjelmaa vastaan sai aikaan melkoisen pulinan suomalaisessa vasemmistossa. Esimerkiksi vanha Moskovan juoksupoika Erkki Tuomioja (sd) kritisoi iskuja laittomiksi ja piti surullisena sitä, että Suomen ulkoministeri Elina Valtosella (kok) ilmaisi ymmärrystä "Israelin kansainvälistä oikeutta rikkovalle voimakäytölle Irania vastaan".

Vasemmisoliiton puheenjohtaja Minja Koskela puolestaan pelotteli, että "jos Suomi ei ole kykenevä vaatimaan meitä pienenä maana suojaavien kansainvälisen oikeuden, sääntöpohjaisen järjestelmän ja monenkeskisyyden vaalimista muilta, mukaanlukien Israelilta ja Yhdysvalloilta, meidän on turha odottaa muiden tekevän sitä puolestamme".

Hänen puoluetoverinsa Veronika Honkasalo puolestaan arveli, että "nyt olemme tilanteessa, jossa hän uhkaa kansainvälisen oikeuden vastaisilla iskuilla koko maailmanrauhaa ja lisää eskalaation riskiä, josta kärsimme kaikki."

Näitä lueskellessani jäin ihmettelemään sitä, että vaikka kaikki kolme vastustivat vielä hetki sitten Suomen eroamista Ottawan henkilömiinat kieltävästä sopimuksesta, he ovat nyt valmiit sallimaan Iranille ydinaseen. Onko tämä siis ymmärrettävä niin, että suomalaisen äärivasemmiston näkemyksen mukaan Suomi - rauhanomaisena länsimaana -  ei saisi hankkia oman turvallisuutensa takaamiseen jalkaväkimiinoja, mutta monenlaisia terrorijärjestöjä tukevalle Iranille olisi sallittava jopa oma ydinase?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?
Suomi tarvitsee mahdollisimman tehokkaat henkilömiinat
Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka

YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?

USA:n presidentti Donald Trump kertoi iranilaisille, että "nyt on aika rauhalle". Tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ilmavoimat oli iskenyt kolmeen iranilaiseen kohteeseen, jotka liittyivät islamistivaltion ydinohjelmaan. 

Iskuissa käytettiin B2-pommikonetta sekä USA:n jättimäistä bunkkerin hajottamiseen tarkoitettua pommia. Iran ei kuitenkaan ole vahvistanut Trumpin väitettä, että hyökkäyksen pääkohde - Fordowin ydinlaitos - tai muut hyökkäyksen kohteena olleet laitokset olisi tuhottu. 

Trump näytti kuitenkin olevan luottavainen saavutettujen tulosten suhteen ja käytti mafiamaista retoriikkaa ilmoittamalla, että "joko tulee rauha tai Iranille koituu tragedia, joka on paljon suurempi kuin mitä olemme nähneet viimeisen kahdeksan päivän aikan". Nähtäväksi jää, miten Iranin pappishallinto siihen suhtautuu. 

* * *

Näin länsimaisena ihmisenä sitä tietenkin toivoisi, että Iranin hallitus nostaisi kätensä pystyyn, lopettaisi ydinaseohjelmansa ja avaisi ydinenergiaan liittyvät laitoksensa aidosti kansainvälisen valvonnan alaisiksi. Sekä tunnustaisi Israelin olemassaolon oikeuden ja lakkauttaisi samalla tukensa Hamasille ja Hizbollahille mahdollistaen näin myös Palestiinan arabien aseman ratkaisemisen. 

Valitettavasti kansainväliset asiantuntijat kuitenkin arvelevat, ettei näin olisi käymässä, vaan epäilevät Iran hallinnon jättävän tunnustamatta tosiasiat ja sen sijaan pyrkivän jatkossa hyökkäämään myös amerikkalaisia vastaan. Ja haaveilevan edelleen Israelin juutalaisten puskemista mereen.

* * *

Tässä suhteessa oli masentavaa huomata, että YK:n pääsihteeri António Guterres oli tapansa mukaan pihalla kuin lumiukko ja asettui Iranin tueksi ilmaisemalla huolensa Yhdysvaltain iskuista. Hän myös tuomitsi USA:n hyökkäyksen vaarallisena eskaloitumisena alueella, joka on jo valmiiksi kriisin reunalla.

Guterres väitti myös, että "sotilaallista ratkaisua ei ole. Ainoa tie eteenpäin on diplomatia. Ainoa toivo on rauha." Epäselväksi kuitenkin jäi millaisesta rauhasta hän puhui. 

Sellaisestako, jossa Iran nousee ydinasevaltojen joukkoon ja pystyy sen jälkeen jatkamaan - ilman pelkoa itseensä kohdistuvasta hyökkäyksestä - toimiaan Israelin hävittämiseksi Lähi-idästä? Sekä jatkamaan iranilaisten naisten ja tyttöjen alistamista varhaiskeskiaikaisten oppien mukaisesti? Ja toimimaan edelleen länsimaissa toimivien islamististen terroristien johtotähtenä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?
Isku ja uho
Terroriteon ensimmäisen vuoden saldo

Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?

Israelin ja Iranin konflikti on loppusuoralla, eikä voittajasta ole epäselvyyttä. Käytännössä kysymys on enää vain siitä, kaatuuko samalla Iranin islamistinen hallitus vai onko pelko iskostettu niin syvälle iranilaisiin, etteivät he uskalla nousta sitä vastaan edes silloin kun mullahit on sotilaallisesti lyöty.

Toinen avoin seikka on se, että saadaanko Iranin ydinaseohjelma lopetetuksi. Se voisi tietenkin tapahtua helposti vallan vaihtuessa, jos uusi hallinto olisi sille myötämielinen, kuten saattaisi olettaa. 

Vaihtoehtoisesti ydinaseohjelma voitaisiin lopettaa myös siten, että USA liittyisi mukaan sotaan ja käyttäisi omia ainutlaatuisia aseitaan ydinasebunkkereiden tuhoamiseksi. Iranilla tuskin olisi mitään mahdollisuuksia estää sitä, mutta tällaisilla iskuilla olisi luultavasti epäsuotuisia seurauksia esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin. 

* * *

Sosiaalisen median perusteella Iranin johtoon on juuri nyt pyrkimässä Reza Pahlavi eli maata ennen islamistista vallankumousta johtaneen shaahin Mohammad Reza Pahlavin poika. Hänellä näyttäisi olevan kannatusta myös maasta paenneiden iranilaisten parissa (esimerkki). 

Toinen vaihtoehto voisi olla - ainakin näin demokraattisesta pohjoismaasta käsin katsottuna - siirtyminen monipuoluejärjestelmään, jolloin Iranista tulisi - vapauttajansa Israelin jälkeen - alueensa toinen vapaa demokratia. Saattaa kuitenkin olla, että nostalginen kaipuu menneeseen voittaa todellisen edistysaskeleen persialaisten mielissä. 

Joka tapauksessa on selvää, etteivät ainakaan Iranin nuoret naiset jää kaipaamaan mullahien valtaa, sillä he - tai ainakin osa heistä - ovat jo nyt ryhtyneet riisumaan päältään niitä rajoitteita, joita islamistinen hallitus on heille asettanut. Ainakin sosiaalisen median mukaan näyttäisi siltä (esimerkki, toinen).

* * *

Jos ja kun Iranin sota pian päättyy onnellisesti, jäävät myös sen vaikutukset maailmatalouteen pieniksi. Tämä on tärkeää etenkin Suomen kannalta, sillä maamme kaipaisi lopultakin talouskasvua. 

Valtiovarainministeriö ei tosin luvannut paljon, mutta tuore tieto vientiyritystemme uskosta oman vientinsä kasvuun kuluvana vuonna on noussut selvästi. Kasvuunsa uskoo nyt 63,5 prosenttia yrityksistä, kun vuosi sitten kasvua odotti vain 47 prosenttia yrityksistä. 

Samaan suuntaan viittaa myös se, että asuntokauppa on lähtenyt kasvuun, mikä kertoo kuluttajien luottamuksesta omaan tulevaisuuteensa. Eikä asiaa ainakaan heikennä se, että Turun telakka onnistui toukokuussa saamaan rakennettavakseen jälleen uuden loistoristeilijän. 

Puhumattakaan siitä, että viime maaliskuussa Suomessa toimivat lääketeollisuuden yritykset sitoutuivat yli kaksinkertaistamaan investointinsa tällä vuosikymmenellä, mikäli hallitus sitoutuu turvaamaan niiden toimintaedellytykset - kuten se myös teki.

Nähtäväksi kuitenkin jää, ovatko nämä positiiviset merkit enne valoisammasta tulevaisuudesta, vai ainoastaan maailman myllerrykseen kaatuva pieni valopilkku. Joka tapauksessa on kuitenkin selvää, että kävi niin tai näin, on Iranin sodan nopea loppuminen ja islamistivallan kaatuminen hyväksi niin Suomen taloudelle, iranilaisten tulevaisuudelle kuin koko maailmalle.

Päivän aiempi blogimerkintä:

Helsingin kaupungin työntekijät varkaissa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iran Exposes the Finnish Green-Left as Intellectually Dishonest or Lacking Values

Isku ja uho

Ylen kateusjournalismia