Raha ratkaisee

Helsingin sanomat kertoi eilen Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen selvityksestä, jonka mukaan maahanmuuttajalapset - erityisesti pojat - pärjäävät koulujen alaluokilla erittäin huonosti. Osa heistä ei osannut edes lukea kunnolla siirtyessään kolmannelle luokalle.

Tänään oli sitten selitysten ja korjaustoimien aika. Niinpä helsinkiläisen maahanmuuttajarikkaan kaupunginosan koulun rehtori kertoi, että kaupungilta saadulla ylimääräisellä "rahalla on palkattu enemmän opetushenkilökuntaa, hankittu monipuolisia oppimateriaaleja sekä pidetty luokkien oppilasmäärät kohtuullisina". 

Irwinin laulun sanoinhan "raha ratkaisee", mutta näin käytetty rahamäärä on pois jostain muusta tarkoituksesta. Vaikkapa sitten muiden kuin maahanmuuttajalasten opetuksesta tai kaupungin vihreästä siirtymästä. 

Ministeri Li Andersson (vas) pääsi taas kertomaan, että "on ollut tiedossa, että emme ole riittävän hyviä tukemaan vieraskielisiä oppilaita". Ja löysi luovan ratkaisun ongelman ratkaisemiseksi: hänen mukaansa meidän "täytyy tasata tilannetta tasa-arvorahoituksen avulla". 

Tasa-arvorahalla on tarkoitus vahvistaa opetusta siellä, missä on eniten ongelmia. Vuosille 2022–2023 sitä on varattu valtion budjettiin yhteensä 90,4 miljoonaa euroa.  Siten Helsingin koulujen ongelmat siirtyvät pääkaupunkilaisilta myös koko Suomen veronmaksajien kontolle. Koska raha ratkaisee. 

Niinpä ministerin mukaan "tätä asiaa ei voi tarkastella maahanmuutto-ongelmana". Ja siksi tarvitaan entistä enemmän resursseja vieraskielisten lasten opetukseen. Koska raha ratkaisee.

Oululaisen koulun rehtori puolestaan kertoi, että "jos lapsi ei ole ollut varhaiskasvatuksessa, hänellä voi olla isoja vaikeuksia ihan tällaisissa perusjutuissa, kuten miten koulussa ollaan, miten toimitaan ryhmässä tai miten omaa vuoroa pitää koulussa odottaa". Niinpä eroa on alkuopetuksessa pyritty kuromaan pitämällä opetusryhmät tavallista pienempinä. Eikä se ole ilmaista.

Oululaisrehtori kertoi myös, etteivät ongelmia muodosta ainoastaan lapset. Hänen mukaansa "siinäkin on kulttuurisia eroja, mitä lapselta odotetaan missäkin iässä. Opettajat voivat joutua opettamaan myös vanhempia siinä, mitä koulunkäynti Suomessa tarkoittaa." 

Synkältä siis kuulostaa. Mutta onneksi jotkut pystyvät näkemään myös ratkaisuja. 

Sellaisen pohjaksi turkulaisen koulun rehtori totesi, että maahanmuuttajalapset, jotka "ovat käyneet suomalaisen päiväkodin ja esikoulun ja joilla on suomen- tai ruotsinkielisiä kavereita, aloittavat opinnot yleensä ihan samalta viivalta kuin kantasuomalaisetkin, vaikka kotona jotain muuta kieltä puhuttaisiinkin". 

Lapsiasianvaltuutettu puolestaan sanoi suoraan, että "niiden lasten, joiden kotona ei puhuta äidinkielenä suomea, olisi tärkeä päästä viimeistään kolmivuotiaina suomenkieliseen kieliympäristöön". Ja tämä - juuri tämä - olisi myös opetusministerin ymmärrettävä. 

Jos ja kun maassamme on harjoitettu sellaista maahanmuuttopolitiikkaa kuin on harjoitettu, tulisi meidän toimia siten, ettei ongelmia enää lisättäisi hyvää tarkoittavalla - mutta yhä pahempiin ongelmiin johtavalla - tasa-arvopolitiikalla. Sen sijaan tulisi tunnistaa tosiasiat ja velvoittaa humanitaarisin syin maahamme tulleet maahanmuuttajat - joiden lapset epäilemättä ovat tässä puheena olevan ongelman keskiössä - viemään lapsensa viimeistään kolmivuotiaana suomen- tai ruotsinkieliseen päiväkotiin. 

Tosin eivät päiväkotipaikatkaan ole ilmaisia. Mutta vielä kalliimmaksi tulevat länsimaiseen yhteiskuntaan kelvottomat, yläkoulussa koulukavereitaan terrorisoivat ja lopulta rikolliselle polulle hakeutuvat maahanmuuttajanuorukaiset. Siksi tässäkin asiassa ratkaisee raha - kunhan se sijoitetaan viisaasti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen koulutus Chilen ja Turkin tasolla, mutta miksi?
Li Andersson pesi kätensä Kaarinan kouluhelvetistä
Onnistunut maahanmuuttajakoululaisten inkluusio, vai...

Maija Alander sanaili fanatismista täydellisen ymmärtämättömyyden antamalla varmuudella

On totta, että välinpitämättömyys erilaisista asioista aiheuttaa ongelmia. Otetaan nyt vaikka teollisuuden alkuaikojen saasteet. Suomessakin vesistöt pilattiin paperiteollisuuden tuoman hyvinvoinnin takia niin näyttävästi, että aihe pääsi jopa Irwin Goodmanin esittämään lauluun Lievestuoreen Liisa. Siinähän todetaan naishenkilön suulla, että "tehdas haiskoon, leipää tuo se vain".

Tosiasia kuitenkin on, että hengitysilman ja vesistöjen pilaaminen oli epämiellyttävää myös tuolloisille poliitikoille, jotka painostivat puunjalostusteollisuuden pamput 1970-luvulta alkaen ohjaamaan tehtaiden jätevedet kulkemaan yksi toisensa jälkeen jätevedenpuhdistamojen kautta. Samalla myös savupiipuista tupruavia hajuhaittoja ryhdyttiin vähentämään. 

Vain hiukan aiemmin myös tavallisten ihmisten paskavesiä oli alettu puhdistaa, vaikka asiasta ei olekaan tehty sen suurempaa numeroa. Ei ainakaan teollisuuden syyllistämiseen verrattuna. 

Ympäristön vähitellen parantuneesta tilanteesta huolimatta aiheeseen liittyvä aktivismi teki vahvaa nousua saavuttaen aika ajoin fanatismin piirteitä. Suomessa - ja muuallakin - ympäristöaktivismi saavutti huippunsa vasta 1980-luvulla, jolloin poikkeukselliset - sääolot johtivat niin Keski-Euroopassa kuin Suomessakin metsissä näkyviin muutoksiin, joita väitettiin happosateiden aiheuttamiksi. Sitä ne eivät kuitenkaan olleet, koska metsissä näkyvät muutokset katosivat ilmojen palattua normaaleiksi. 

Tämän huippukohdan jälkeen ympäristöjärjestöt katosivat pitkälti julkisuudesta. Asiaan lienee vaikuttanut myös 1990-luvun lama, joka nosti politiikan keskiöön huolen akuutimpi huolia ihmisten toimeentulon jatkumisesta ja velkaantuneiden ahdingosta. 

Tätä historiallista taustaa vastaan on ollut mielenkiintoista huomata, että ilmaston lämpenemiseen liittyvät mallit ovat vähitellen nostaneet ympäristöliikkeet jälleen politiikan ehdottomaan keskiöön. Ja samalla äärevoittänyt niiden toimintaa aina fanatismiin saakka - ja samalla saanut valtamediassa lähes yhtä vahvan aseman kun aikanaan 1980-luvulla saivat ns. happosateet. 

Tästä antoi esimerkin toimittaja Maria Alander Helsingin sanomissa, joka kirjoitti positiiviseen sävyyn kulttuurihistoriallisen aarteen tuhoamisesta ympäristöfanatismin nimissä. Kotimaiseksi ihailun kohteeksi hänelle valikoitui erityisesti Elokapinan toiminta, joka pyrkii saamaan huomiota tavallisten ihmisten elämää mahdollisimman tehokkaasti hankaloittamalla - vaikka heidän vaatimansa asiat ovat olleet jo pitkään poliittisen päätöksenteon keskiössä ilmastotieteilijöiden ja päättäjien välisen vuorovaikutuksen seurauksena.

Tämä näyttäisikin olevan tyypillinen tilanne todellisuuden ja fanatismin välillä. Elokapinalla tuskin on minkäänlaista vaikutusta siihen, millä tavalla ilmastopolitiikka etenee länsimaissa, koska se on hypännyt jo liikkuvaan ja yleisen hyväksynnän saaneeseen - ja siten myös fanaatikkojen kannalta turvalliseen - junaan. 

Toki historiassa on olemassa esimerkkejä myös tilanteista, joissa liikkuvaan junaan hypännyt fanatismi on saanut vallan. Tästä hyvänä - mutta harvoin tältä kantilta katsottuna esimerkkinä - toimivat kansanvallan varjolla vallan ottanut Leninin bolshevikit, jotka pystyttivät oman 70 vuotta kestäneen hirmuvaltansa tilanteessa, jossa työläisten elinolot olivat nopeasti paranemassa ympäri maailmaa - näin myös Venäjällä, missä sosiaalidemokraatit olivat ottaneet vallan vain puoli vuotta ennen Leninin vallankaappausta. 

Tämä kaikki poliittiseen fanatismiin liittyvä on ilmeisesti tuntematonta - tai ainakin jäänyt ymmärtämättä - toimittaja Maija Alanderin mielessä. Niinpä hän antaa varauksettoman tukensa oman aikamme valtafanatismille sillä varmuudella, jonka vain täydellinen ymmärtämättömyys voi antaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:  

Vasemmistolainen sanaili vasemmistosta
Suvaitsematonta fanatismia
Fanatismi on vaarallista

Terroristi kuin terroristi

Eilinen uutinen kertoi kuinka Tampereella neljän kuorma-auton polttajaksi ovat ilmoittautuneet "ekoterroristit". Minusta oli hienoa, että henkilöt kutsuvat itseään oikealla nimellä.

Sillä samaan joukkoonhan he kuuluvat kuin Al-Qaidan tai ISIS-järjestön puuhamiehet. Eli muille ihmisille harmia ja vahinkoa omien uskomustensa pohjalta tuottaviin idiootteihin.

Tällä kertaa idiootit onnistuivat iskemään neljän kuorma-auto-yrittäjän ja heidän työntekijöidensä leipäpuuhun pyrkiessään häiritsemään Valion toimintaa. Eli pieleen meni jälleen kerran - tai kuten Irwin lauloi aikanaan irvaillessaan ihan toisenlaiselle ammattikunnalle: "tuntomerkit sopi, muuten väärä mies".

Tarkoitan tietenkin sitä, että autojen kyljessä oli Valion tekstit, mutta omistaja olikin joku aivan muu. Kuten terrorismiin sinänsä sopiikin - eiväthän Turun puukottajankaan uhrit olleet mitenkään syyllisiä islamilaisen maailman kehnoon tilaan. Sen muslimiterroristi olisi löytänyt helposti vilkaisemalla peiliin.

Mieleen tuli mainitun laulun lisäksi myös vuosien takainen Greenpeacen yllätysisku kloorivalkaisua vastaan Sunilan tehtaalla, jolla oltiin juuri kokeilemassa klooritonta valkaisumenetelmää. Tehtaanjohtajan kasvoilla loistanut vahingonilo jäi mieleeni hänen kertoessaan Greenpeacen aktivisteille ja TV-uutisille meneillään olleesta kokeilusta.

Sitä vain jäin miettimään, että olisiko lopultakin tullut aika suhtautua näihin ekoterroristeihin niin kuin terroristeihin pitäisi suhtautua. Enkä todellakaan tarkoita heidän palkitsemistaan etuoikeuksilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aikamme ääri-ilmiöt nousevat punavihreydestä
Vihatekojen sarja jatkuu Helsingissä
Oravatarina