Vaikeuksien kautta voittoon sekä urheilussa että suomalaisessa yhteiskunnassa

Birhinghamin EM-kilpailujen viimeinen päivä tuotti odotetun kultamitalin. Sen sijaan odotettua ei ollut, että sen voittaja – Alisa Vainio – olisi ollut niin järjettömän ylivoimainen kuin hän oli. 

Näin 28-vuotias Alisa osoitti, että kovalla tahdolla, päättäväisyydellä ja suomalaisella sisulla lähes mahdotonkin muuttuu mahdolliseksi. Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä reilun neljänkympin taivallusta vaan hänen koko uraansa. 

* * *

Alisa Vainio oli kymmenisen vuotta sitten suomalaisen kestävyysjuoksun suuri lupaus. 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa hän saavutti pronssia ja sijoittui 5 000 metrillä neljänneksi. Alle 20-vuotiaiden SM-kisoissa elokuussa 2015 Vainio voitti 3 000 metrin estejuoksun ikäluokkansa Euroopan kärkiajalla ja voitti kultaa alle 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa 3 000 metrin esteissä.

Syyskuussa 2015 Vainio juoksi elämänsä ensimmäisellä maratonilla ajan, joka alitti Rion olympialaisten tulosrajan ja sijoittui Suomen kaikkien aikojen listalla kuudenneksi. Hän ei kuitenkaan voinut osallistua olympiamaratonille, koska oli sääntöjen mukaan liian nuori.

* * *

Sitten seurasivat vaikea vuodet ja moni lienee jo pitänyt Vainiota Suomelle tyypillisenä nuorisotähtenä, joka ei koskaan noussut sille tasolle, jota juniorikilpailut olisivat edellyttäneet. Edelleen varsin nuori nainen ei kuitenkaan luovuttanut ja ura lähti kuin lähtikin vähitellen nousuun. 

Siitä nähtiin välähdyksiä jo neljä vuotta sitten, mutta varsinainen läpimurto tapahtui viime vuoden MM-kisoissa Tokiossa, joissa Vainio sijoittui maratonilla viidenneksi. Hän oli kilpailun paras eurooppalainen juoksija ja sivusi Suomen kaikkien aikojen parasta naisten maratonin sijoitusta MM-kisoissa.

Kehitys ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan eilinen päivä toi mukanaan mykistävän osoituksen kehityksen jatkumisesta. Ja siksi voitaneen sanoa jo nyt, että mikäli Vainion kehitys jatkuu – ikänsä puolestahan hän on edelleen nuori maratoonariksi – voi Los Angelesin olympialaisissa kahden vuoden kuluttua olla odotettavissa sellainen suoritus, jolla vaalea suomalainen nähdään pitkästä aikaa maailman parhaana kestävyysjuoksijana. Olympiavoittajana.

* * *

Riippumatta siitä tuleeko tuoreesta euroopanmestarista olympiavoittajaa tai ei, on hän osoittanut, ettei vaikeuksien edessä kannata luovuttaa. Sisulla, periksiantamattomuudella ja päättäväisyydellä ne on mahdollista voittaa ja päästä tavoitteeseen.

Tämä olisi hyvä muistaa myös muilla elämänalueilla. Eikä vähiten politiikassa, jossa poliitikkojemme vuosikymmeniä jatkunut leväperäisyys on johtanut suomalaisen yhteiskunnan lähes voittamattomalta näyttävään velkakierteeseen ja samaan aikaan epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksena myös etnis-kulttuurisiin vaikeuksiin. 

* * *

Ratkaisu näihin ongelmiin ei löydy periksi antamisesta vaan määrätietoisesta poliittisesta tahdosta ratkaista molemmat ongelmat. Se ehkä vaatii meiltä suomalaisilta joistain eduista luopumista ja maahanmuuttajiin kohdistuvien vaatimusten kiristämistä. Mutta toki tarvittaessa myös radikaaleja ratkaisuja.

Ne kannattaa kuitenkin ottaa, sillä – kuten Vainion esimerkki meille osoittaa – hyvä lopputulos on saavutettavissa, mikäli niin halutaan. Ja itse asiassa: se on kokonaiselle yhteiskunnalle paljon helpompaa kuin yksinäiselle nuorelle naiselle, jonka tämän kesän onnistuneena (!) tavoitteena oli kukistaa kaikki muut eurooppalaiset naiset. 

Suomelle riittää hyviin se, että säilytämme perinteisen yhteiskuntamme yhtenäisyyden,  vältämme etnis-kulttuurisen segregaation ja rikollisuuden sekä tasapainotamme julkiset menot tuloja vastaaviksi. Toivon mukaan suomen kansa sekä poliitikkomme vasemmalta oikealle ja arvoliberaaleista konservatiiveihin ymmärtävät tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sekä Tokion paras että tyhmin selvisivät tänään
Ai, ai, Arto
Nuoria lahjakkuuksia

Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa

Viime aikoina Suomessa on keskusteltu paljon rasismista, mutta mediat eivät ole unohtaneet myöskään feminismiä. Jälkimmäinen koskee myös koulutusta, jossa on kiinnitetty huomiota muun muassa naisten alhaiseen osuuteen tekniikan alan korkeimmassa opetuksessa. Näin siitä huolimatta, että heidän osuutensa kaikista korkeakouluopiskelijoista on selvästi miehiä suurempi.

Yksi kestoaihe tässä keskustelussa on ollut yliopistoprofessoreiden sukupuolijakauma, joka on edelleen miesvoittoinen. Lienee kuitenkin vain ajan kysymys, milloin opiskelijoiden sukupuolijakauma näkyy myös maamme professorikunnan koostumuksessa. 

Tässä mielessä oli mielenkiintoista huomata, että amerikkalaisten tiedeakatemioiden National Academy of Science (NAS) ja American Academy of Arts and Science (AAAS) jäsenistö on ollut suurten muutosten kohteena. Tähän aiemmin lähes pelkästään miehistä koostuneeseen huippututkijoiden joukkoon on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana noussut paljon naisia ja aivan viime vuosina aikana he ovat muodostaneet jo noin 40% uusista jäsenistä molemmissa akatemioissa. 

Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa oli verrattu psykologian, matematiikan ja taloustieteen tutkijoiden meriittejä toisiinsa sekä analysoitu muutosta naisten valinnan todennäköisyydessä NAS:n ja AAAS:n jäseniksi 1960-luvulta tähän päivään. 

Kerätyn aineiston mukaan tutkimusjakson varhaisina vuosina naisilla oli vähemmän mahdollisuuksia tulla valituksi jäseniksi verrattuna miehiin, joilla oli vastaavat ansiot. 1990-luvulla valintaprosessi molemmissa akatemioissa oli kuitenkin muuttunut suunnilleen sukupuolineutraaliksi julkaisujen ja viittausten perusteella. 

Kehitys ei kuitenkaan pysähtynyt sukupuolineutraaliin tilanteeseen - kuten olisi voinut luulla - vaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on kaikilla kolmella alalla ilmennyt ja vahvistunut naisten suosiminen. Tällä hetkellä naisilla on meriitteihinsä nähden peräti kolmesta viiteentoista kertaan todennäköisempiä tulla valituksi AAAS:n ja NAS:n jäseniksi kuin miehillä, joilla on vastaavat julkaisu- ja viittausansiot. 

Toisin sanoen naistutkijoiden arvostus ja asema ovat ainakin USA:ssa muuttuneet aivan oleellisesti, ja sitä kautta miehistä on tullut tieteessä syrjitty sukupuoli, jonka meriitit saavat kauniimpaa sukupuolta vähemmän arvostusta ainakin tiedeyhteisön omissa rakenteissa. 

Tässä puheena olleen tutkimuksen tekijät arvelivat, että tämä saattaisi johtua sen pelosta, että naiset saisivat vähemmän tunnustusta työstään ja heidän olisi siksi vaikeampi saada julkaisujaan tieteenhuippusarjoihin. Ja tämän kompensoimiseksi tiedeakatemiat harjoittaisivat heihin kohdistuvaa positiivista syrjintää.

Toisin sanoen taustalla olisi heijastus USA:ssa vallinneesta wokelluksesta, jonka asettamien yhä voimakkaampien yhteiskunnallisten paineiden pelko näkyisi sikäläisten tiedeakatemioiden jäsenvalinnoissa. Ja sitä kautta olisi johtanut miesten erittäin voimakkaaseen syrjintään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tasa-arvovaltuutetun kannanotto salolaiskoulun tapaukseen on virheellisesti perusteltu
Totuuden jälkeinen aika
Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista

Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este

Kuten arvoisa lukijani varmasti tietää, on monissa kulttuureissa tapana naittaa nuoret neitsyet sukulaismiehille. Tällainen sisäsiittoisuus aiheuttaa geneettisiä ongelmia, koska lapsille siirtyy samoja geenimuotoja molempien vanhempien kautta - ja jokaisella ihmisellä on perimässään resessiivisesti periytyviä geenejä, jotka molemmilta vanhemmilta perittynä aiheuttavat enemmän tai vähemmän vakavia ongelmia. 

Perinnöllisten vaikutusten lisäksi sukulaisavioliittoperinteellä on väitetty olevan myös yhteiskunnallisen kehityksen kannalta negatiivisia vaikutuksia. Tämän hypoteesin testaamiseksi julkaistiin äskettäin tutkimus, jossa asiaa selvitettiin hyödyntämällä Yhdysvaltain osavaltioiden eroja suhtautumisessa serkusten avioliittoihin. 

Tutkimuksessa analysoitiin miljoonien ihmisten tietoja 1700-1900-luvuilta ja havaittiin, että serkukset, jotka ovat menneet naimisiin keskenään, asuvat muita useammin maaseudulla ja käyvät vähemmän palkkatöissä. Toisaalta serkusten avioliittokiellot johtivat ihmisten muuttamiseen maatiloilta kaupunkialueille, minkä seurauksena he siirtyivät paremmin palkattuihin ammatteihin. 

Tutkijoiden saamat tulokset viittasivat myös siihen, että muutokset johtuivat vähäisempien perhesiteiden sosiaalisista ja kulttuurisista vaikutuksista eivätkä niinkään geneettisistä tekijöistä. Samalla ihmisten tuki sukulaisilleen väheni, minkä seurauksena esimerkiksi vanhukset hoidettiin sisäsiittoisia perheitä useammin laitoksissa. 

Kaiken kaikkiaan tässä käsittelemäni tutkimus vahvistaa sitä näkemystä, että maahanmuuttopolitiikassa tulisi tavoitella sukulaisavioliittoperinteen katkaisemista niissä maahanmuuttajaryhmissä, joissa se on tavallista. Eikä tätä asiaa tulisi nähdä jonkinlaisena tasa-arvo- tai ihmisoikeuskysymyksenä, vaan luonnollisena osana - ympärileikkausten tai verikoston kaltaisten - haitallisten kulttuuristen perinteiden poistamista maahanmuuttajien yhteiskunnallisen integraation ja yksilöiden menestyksen tieltä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sisäsiittoisuuden seurauksia pitäisi tutkia
Mitä serkumpi, sitä herkumpi
Sisäsiittoisuudesta on etua monikulttuurisessa yhteiskunnassa

Suomen koulutus Chilen ja Turkin tasolla, mutta miksi?

Suomessakin on lopulta herätty siihen, että nuorisomme oppimistulokset ovat heikentyneet. Ja selvitystä asiaan vaaditaan aina ministeriötä myöden. 

Syytä onkin, sillä suomalaisten nuorten aikuisten koulutustaso on OECD-vertailussa pudonnut Turkin ja Chilen väliin. Eikä tämä luo hyvää pohjaa korkeaan osaamiseen perustuvan yhteiskunnan ylläpitämiselle - saati sen edelleen kehittämiselle. 

Näin vanhempana professorina minusta kuitenkin tuntuu, etteivät asiasta vastaavat - tai ainakaan siitä puhuvat - tahot halua katsoa tosiasioita silmiin. Vedotaan siihen, että julkiset koulutusmenot ovat maassamme pienentyneet kahdella promilleyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen tai että hyvinvointivaltiossamme sosioekonomiset erot ovat jonkin verran kasvaneet. 

Syyttävä sormi osoittaa myös yhteiskunnan teknologiseen muutokseen, joka on tunnetusti johtanut lasten ja nuorten vapaa-ajan mullistumiseen siten, etteivät he enää lue likimainkaan yhtä paljon kuin ennen. Tässä saattaa toki jo olla vähän perääkin, ainakin jos puhumme tekstin ymmärtämisestä ja tuottamisesta.

Jos minulta kysyttäisiin, nostaisin esille eli selvitettäväksi erityisesti kaksi seikka. 

Niistä ensimmäinen ja tärkeämpi on siirtyminen vanhoista opetusmenetelmistä uusiin. Siinä missä opettaja ennen vanhaan opetti ja piti kuria - ja oppilaat oppivat - on opetus yhtä enemmän painottunut lasten ja nuorten omaehtoiseen puuhasteluun tai siitä luistamiseen. Tämä sopii kyllä erinomaisesti niille, jotka ovat oman kehityksensä myötä siihen valmiita, mutta ei sellaisille, joiden aivot saavuttavat aikuisuuden asteen vasta kolmannen elinvuosikymmenensä puolivälissä.  

Tätä näkemystäni tukee se, että koulutuksessa on revennyt ero poikien ja tyttöjen välille jälkimmäisten hyväksi, joka korreloi vahvasti siihen, että poikien henkinen kehitys on tyttöjä hitaampaa. Ja sen seurauksena etenkin korkeakoluissa opiskelevien sukupuolijakauma on kääntynyt vuosi vuodelta yhä naisvaltaisemmaksi. 

Toinen seikka, johon kiinnittäisin erityistä huomiota on maamme etnis-kulttuurisen väestörakenteen muutos. Erityisesti olisi syytä tutkia kehitysmaataustaisten lasten heikon koulumenestyksen syiden lisäksi heidän vaikutustaan etnis-kulttuurisesti suomalaisten luokkakavereidensa menestykseen. Minulle kantautuneen ns. puskaradiotiedon mukaan vaikutus on valtava.  

 

Nähtäväksi siis jää, polkaiseeko Li Anderssonin (vas) ja Petri Honkosen (kepu) johtama opetus- ja kulttuuriministeriö pystyyn selvityshankkeen, jossa tutkitaan (myös) edellä mainitsemiani seikkoja, vai pidättäydytäänkö niiden huomioimisesta esimerkiksi jonkinlaisten poliittisen korrektiuden vaatimusten tähden. Ministeriössä olisi kuitenkin hyvä huomata, etteivät ikävät ongelmat katoa unohtamalla. Ja siksi edelle esittämieni seikkojen maton alle lakaiseminen olisi karhunpalvelus koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Andersson pesi kätensä Kaarinan kouluhelvetistä
Pitääkö lapsille antaa haasteita vai suojella sellaisilta?
Uussuomalaiset kouluhäiriköt heikentävät myös kantaväestön oppimistuloksia

Menestyksen avaimia kaikille Ylä-Savosta

Silmiini sattui vasta nyt Taloussanomien juttu Ylä-Savon yritystoiminnasta. Suosittelen artikkelin lukemista alusta loppuun etenkin niille, jotka asuvat riutuvalla maaseudulla ja taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla.

Siltä varalta, ettei arvoisa lukijani kehotuksestani huolimatta klikkaisi auki alussa mainittua Taloussanomien juttua, kopioin ennen omien johtopäätösteni tekemistä muutaman suoran lainauksen siinä haastatelluilta ihmisiltä.

* * *

Onnistumisen edellytyksistä: "Ylä-Savossa on useita onnistumisen tarinoita Koljonvirralla taistelleesta Sven Tuuvasta Einari Vidgreniin tai Sarvelan veljeksiin tai Genelecin huippukaiuttimiin. Niille on yhteistä peräänantamattomuus ja onnistuminen."

Menestyvästä kulttuuriympäristöstä: "aivan kuten ihmiset ja eläimet pyrkivät levittämään geenejään, samalla tavalla kulttuurigeenit eli meemit pyrkivät leviämään. Ja tarinoiden kertominen ovat kustannustehokkain tapa levittää meemejä."

Ideologisista työttömistä: "kuka maksaa sellaisen elämän? Jos työttömyys on oma valinta, miksi yhteiskunnan pitäisi se rahoittaa?"

Työmoraalista: "täällä ihmiset ovat oppineet tekemään töitä".

Opettaja nuorisosta: "oppilaat ovat täällä tunnollisia ja suhteellisen ahkeria". Sekä nuoren itsensä suusta: "uskon, että täältä löytyy työtä".

Kesätöistä: "se oli ihan hauskaa".

Yhteiskunnan roolista: "elinvoimaisen yritystoiminnan ja alueen ihmisten kannalta tarpeellisten oikeuslaitos- ja terveydenhuoltotoimintojen leikkausajatukset huolettavat. Se voi vaikuttaa kielteisesti ihmisten muuttohalukkuuteen ja yritysten työvoimansaantiin."

* * *

Taloussanomien kirjoitus vahvistaa sen, mistä olen muutamaankin kertaan kirjoittanut. Esimerkiksi tässä kirjoituksessa totesin, että "jos maaseutua halutaan pitää asuttuna, on siitä ensisijainen vastuu asukkailla itsellään. Perinteisistä maaseudun elinkeinoista ainoastaan metsätalous ja turkistarhaus ovat taloudellisesti kannattavia. Sen sijaan varsinainen maatalous elää tukiaisten varassa ja näivettyy heti, mikäli tuet lakkaavat.

Niinpä maaseudulle tarvittaisiin uudenlaista taloudellista toimeliaisuutta, erityisesti yrittäjyyttä... avaimet maaseudun tulevaisuudesta ovat kunkin pitäjän nuorison käsissä: onko heidän kotiseuturakkaudellaan riittävästi voimaa, jotta heistä riittävä osa innostuu yrittäjyydestä kotipaikkakunnallaan sen sijaan, että tyytyisi ison kaupungin tarjoamiin mahdollisuuksiin."

Tulevaisuuden rakentaminen omin käsin koskee tietenkin muitakin kuin suomalaisia maaseudun asukkaita. Kyllä hyvinvoinnin avaimet ovat yhtä lailla taantuvien kaupunkien tai kehitysmaiden asukkailla itsellään.

Tässä yhteydessä on syytä todeta, että myös Suomeen saapuneilla ja saapuvilla maahanmuuttajilla pitäisi olla vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Näin riippumatta siitä olivatko heidän muuttonsa motiivit pakolaisuudesta tai elintason nostamisesta lähteviä.

Ja ihan lopuksi: viime kädessä vain järjen käytöllä, uskalluksella, nokkeluudella, ahkeruudella ja tahdolla voi menestyä. Ja toisin päin: etenkään sellaisilla yhteisöillä ei ole tulevaisuutta, joiden piirissä ei edes haluta ottaa vastuuta omasta tulevaisuudestaan. Sellainen kulttuuri on katoava meemi viimeistään siinä vaiheessa kun sen suosio saavuttaa hyvinvointiyhteiskunnan rapauttavan tason.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021
Maahanmuuttajien palkkaamisen helpottamisesta ja halventamisesta
Helsingin asuntopula ja maaseutu

Hyvän pääsiäisen toivottaminen vei hautaan

Iltasanomat kertoi muslimista, joka toivotti facebookissa Iso-Britanniassa "hyvää pääsiäistä, etenkin rakkaalle kristitylle maalleni. Seurataan rakastetun, pyhän Jeesus Kristuksen tietä."

Uutisen toivotuksesta teki se, että hyvää pääsiäistä toivottanut muslimi tapettiin tunti Facebook-päivityksen jälkeen. Tappajaksi epäilty on kovan linjan muslimi. Motiivina lienee ollut sukulaisten kertoman perusteella se, että "kovan linjan muslimit pitävät meitä jumalanpilkkaajina".

Edellä kerrottu ilmentää karulla tavalla sitä, miten osa länsimaisesta muslimiyhteisöstä suhtautuu niihin uskonveljiinsä, jotka haluaisivat sopeutua uuteen kotimaahansa ja pitää uskonnon yksityisasiana. Tapahtuman voi tietenkin ohittaa olankohautuksella, kuten Suomessa epäilemättä tehdäänkin, mutta voisihan sen pohjalta tehdä myös johtopäätöksiä siitä, kuinka myös Suomen islamilainen väestö tulee toimimaan kasvaessaan suuremmaksi.

* * *

Tätä taustaa vastaan on hyvä uutinen, että viime aikoina Suomeen suuntautunut humanitaarinen maahanmuutto on osoittanut laantumisen merkkejä. Koko vuonna tulijoita on saapunut yli 2000, mutta viimeisten viikkojen aikana vain vajaa kymmenen tulijaa päivässä. Sillä tahdilla vuoden saldo jäisi jonnekin neljän ja viiden tuhannen väliin.

Maahanmuuttovirasto ei usko määrien nousevan jatkossakaan. Toivotaan niin, vaikka eihän virasto osannut ennakoida viime syksyn pääministerivetoista tulijaräjähdystäkään. Parempi kuitenkin näin päin. Ja ehkä pääministerikin on ollut oppivainen aiheuttamansa ryntäyksen yhteydessä.

Tässä tilanteessa on keskeistä huolehtia siitä, ettei turvapaikan kriteereihin tehtyjä kiristyksiä ryhdytä purkamaan. Sen sijaan tulijoille on osoitettava selkeästi, ettei Suomeen ole asiaa kuin todellisessa henkilökohtaisessa vaarassa olevilla. Tai sitten puhtaasti työperäisillä maahanmuuttajilla, joiden taidoilla on kysyntää maamme talouselämässä. Jälkimmäisille on omat lailliset kulureittinsä, eikä heitä pidä siksi sotkea turvapaikanhakijoihin.

Suomen tataarit osoittavat, että myös islamilainen yhteisö voi sopeutua länsimaiseen elämänmenoon. Sen edellytyksenä on kuitenkin yhteisön niin pieni koko, että tehokkaat kotouttamistoimet ja myös ryhmän sisäisen painostuksen välttäminen onnistuvat varmasti.

Näihin tavoitteisiin pääsemiseksi pitäisi viime viikkojenkin tulijoiden turvapaikkahakemuksista hylätä todennäköisesti ainakin 90 prosenttia. Näin siis mikäli haluamme hyödyntää Iso-Britannian vastenmielisen tragedian antamaa opetusta ja muutenkin mahdollistaa kasvavan muslimiyhteisömme integroitumisen kaikkien kannalta hyödylliseksi osaksi väestöämme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismimyönteiset asukkaamme
Niin paksua propagandaa, että se kääntyy itseään vastaan
Ministeri Lindström: tässä lisää keinoja maahanmuuttajien kotouttamiseen