Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta

Silloin tällöin kuulee puhuttavan tutkimustietoon perustuvasta päätöksenteosta. Siis siitä, että päätöksissä huomioitaisiin mahdollisimman pitkälle kustakin aiheesta saadut tutkimustulokset.

Asia ei kuitenkaan ole ongelmaton. Ensinnäkään tutkimustieto ei läheskään aina ole yksiselitteistä, vaan sitä voidaan tulkita monin eri tavoin. Toiseksi myöskään poliittiset tavoitteet eivät aina ole yksiselitteisiä.

Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa metsän eri käyttömuotojen yhteensovittaminen. Siinä missä Vihreä poliitikko haluaisi vähentää hakkuita ja suojella suuria metsäalueita kokonaan talouskäytöltä, haluaisi talouskasvusta ja maaseudun elinoloista huolissaan oleva päättäjä lisätä puunkäyttöä. Ei siihen väliin oikein sovi tieteellistä tietoa, sillä kyse on asioiden arvotuksesta eikä tiedosta.

Toiseksi yksiselitteinenkään tieteellinen tieto ei takaa sitä, että päätösten vaikutuspiirissä olevat ihmiset hyväksyisivät ratkaisut. Hyvä esimerkki saatiin tänä kesänä Tenojoelta, jossa tieteellisen tiedon perusteella rajoitettiin lohen kalastusta. Asiasta nousi melkoinen meteli, vaikka päätöksen takana oli tutkimustieto ja tavoitteena turvata lohikannan ja sitä kautta pohjoisimman Suomen rahasammon eli kalastuksen tulevaisuus.

Tutkijankin kannalta tutkimustiedon käytön korostamiseen liittyy hankalia aspekteja. Se on viime aikoina johtanut Suomessa soveltavan tutkimuksen korostamiseen. Rahavirtoja on ohjattu perustutkimuksesta soveltavaan, minkä seurauksena todellista uutta tietoa tuottavan perustutkimuksen pitkäjänteisyys on vaarantunut. Vaarana on populistisen hömpän rahoittaminen tieteen sijaan.

Samaan aikaan on myös tieteenvastaisuus saanut jalansijaa kansalaisten parissa. Tästä parhaana esimerkkinä on nähtävissä rokotusvastaisuuden nousu, joka on Euroopassa saanut jo aikaan tuhkarokkoepidemian. Toki sen lienee käynnistänyt tuhkarokkoa mukanaan kantavien ihmisten virta Afrikasta, mutta sillä ei olisi ollut vaikutusta, ellei taustalla olisi ollut väestön heikkoa rokotuskattavuutta.

Edelle kirjoittamani ei tarkoita, että jotenkin vastustaisin tieteen tulosten käyttämistä poliittisessa päätöksenteossa. Päinvastoin, kannatan sitä lämpimästi - päätökset on aina syytä perustaa tiedolle aatteellisten tai uskonnollisten intohimojen, taloudellisen ahneuden tai muuten vain virheellisten käsitysten sijasta.

On kuitenkin ymmärrettävä, että tieteellisen tiedon hyödyntäminen on taitolaji. Itse tiedehän on yhteiskunnan kannalta hyödyllisintä silloin kun se toimii oman logiikkansa mukaan, koska siten toimien syntyy parhaiten uutta tietoa. Se toimii ikään kuin raamina yksittäisille päätöksille.

Sen sijaan poliittisesti motivoidut tutkimushankkeet eivät voi vastata kiireellisiin kysymyksiin. Uuden luotettavan tieteellisen tiedon saavuttaminen on siihen aina liian hidasta. Sen sijaan olemassa olevan tutkimustiedon soveltaminen on nopeaa - ja juuri tähän esimerkiksi ministeriöt pyrkivät kuulemalla tutkimuksen asiantuntijoita lakimuutoksia valmistellessaan.

Valitettavasti tieteen asiantuntijatkin ovat ihmisiä. Tenojoen kalastuksen tapauksessa tieto lienee varsin yksiselitteistä, mutta vaikkapa pakolaiskysymyksissä se ei ole sitä. Niinpä yksittäisten tutkijoiden näkemyksiin saattaa sekaantua aimo annos heidän omaa poliittista agendaansa, jonka he naamioivat tutkimuksen kaapuun. Sellainen ei palvele sen enempää tiedettä kuin sitä soveltavaa yhteiskuntaakaan.

Kaiken edelle kirjoittamani voisikin summata siten, että tutkimustietoon perustuva päätöksenteko on kaikista tarjolla olevista vähiten huono vaihtoehto. Siksi sitä kannattaa hyödyntää, mutta samalla muistaa sen rajoitukset ja väärinkäytönmahdollisuudet. Ja pitää huoli siitä, etteivät uutta tietoa tuottavat tiedeinstituutiot tukehdu poliittisten vaatimusten alle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marxilainen väitöskirja
Tiede on hyödyllisin instituutiomme
Ihmiskokeita