Saalistajista ja niiden vaikutuksesta

Yellowstonen kansallispuistossa USA:ssa tehtiin mielenkiintoinen havainto sen jälkeen kun sieltä oli hävitetty kaikki sudet 1920-luvulla. Sikäläisten hirvieläinpopulaatioiden kasvu nimittäin räjähti kasvuun ja samaan aikaan kasvillisuus alkoi kärsiä ja eroosio lisääntyä. 

Sudet palautettiin puistoon 1990-luvun puolivälissä, minkä jälkeen myös kasvillisuudessa nähtiin positiivisia muutoksia ja eroosio väheni. Tämän oletettiin ajallisen yhteyden perusteella johtuvan suden hirvieläimiin kohdistuvista saalistuksesta, joka niiden määrän lisäksi vaikutti käyttäytymiseen. Eli hirvet olivat aiempaa enemmän liikkeellä, jolloin niiden aiheuttama paine kasvillisuudelle levisi laajemmalle alueelle kuin aiemmin.

Tieteellisessä mielessä tällaista muutosta kutsutaan ekologiseksi kaskadivaikutukseksi. Mutta ongelmana oli, ettei Yellowstonen ympäristönmuutoksen ja suden yhteyttä oltu osoitettu tieteellisesti. Eli periaatteessa nämä muutokset voisivat ajallisesta yhteydestään huolimatta olla toisistaan riippumattomia. 

* * *

Siksi oli mielenkiintoista lukea tuore tutkimusraportti, jossa oli tutkittu merisaukkojen palauttamisen vaikutuksia Kaliforniassa. Siellä merisaukko on tietyssä ympäristössä samanlainen huippupeto kuin susi Suomessa tai Yellowstonessa ja eräs rapu hirven kaltainen ympäristöään muokkaava kasvissyöjä. Ja yllä linkittämäni tutkimuksen mukaan saukon palauttamisen rannikolle havaittiin vähentävän rapujen aiheuttamaa eroosiota. 

Tämä tulos vastaa Yelloswtonessa havaittua muutosta susien palauttamisen jälkeen. Mutta poikkeaa siitä sikäli, että tällä kertaa merisaukkojen palauttamisen vaikutuksia oli selvitetty tieteellisin menetelmin ja voitu siten osoittaa, että suden kaltaisten huippupetojen palauttaminen korjata ekosysteemien häiriöitä ja voi kaskadivaikutuksen kautta vähentää maaperän eroosiota ainakin vesistöjen välittömässä läheisyydessä. 

* * *

Suomessa tilanne poikkeaa edellä kuvatuista amerikkalaisista esimerkeistä, eikä meillä ole havaittu ympäristön tilan heikenneen oleellisesti susipopulaatioiden pienenemisen eikä myöskään paranevan niiden viimeaikaisen kasvun seurauksena. Sen sijaan on kylläkin havaittu, että etenkin lounaisessa Suomessa valkohäntäpeurat ovat lisääntyneet holtittomasti ja samalla puutiaisten määrä on karannut käsistä. Ja että metsätaloudelle aiheutuu hirvieläimistä valtavat kustannukset.

Siten myös meillä on todennäköistä, että mikäli lounaisen Suomen susipopulaation annettaisiin kasvaa niin suureksi, että se pienentäisi valkohäntäpeurojen määriä, vähenisivät myös puutiaiset ja niiden kantamat taudinaiheuttajat. Ja samalla myös niiden metsätaloudelle aiheuttamat tuhot. 

Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole tehty, vaan hirvieläinten määriä pyritään Suomessa säätelemään metsästämällä. Se puolestaan perustuu harrastustoimintaan, joiden harjoittajilla on vahva intressi pitää kaikki hirvieläinkannat - mukaan lukien vieraslajiksi laskettava valkohäntäpeura - niin korkealla, että niistä vuosittain saatavan lihan määrä on mahdollisimman suuri. 

Sillä on tietenkin valtava taloudellinen merkitys, jonka hinnan maksavat muut metsissä oleskelevat suomalaiset borreliooseina ja aivokuumeina. Ja myös sudet - metsästäjien harjoittamana laillisena, ja todennäköisesti myös, laittomana metsästyksenä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hengenvaarallinen vieras
Valkohäntäkauris toi punkin iholle
Krokotiilit hyötykäyttöön

Hengenvaarallinen vieras

Valkohäntäpeura eli oikeammin -kauris on Pohjois-Amerikasta vajaat sata vuotta sitten metsästettäväksi tuotu hirvieläin, jonka kanta Suomessa on viimeisten vuosikymmenien aikana räjähtänyt käsiin. Se tunnetaan myös nimellä laukonpeura sen kartanon mukaan, johon näitä eläimiä ensimmäiseksi lahjoitettiin. 

Nykyisin valkohäntäkauris on yleinen näky kaikkialla Länsi- ja Lounais-Suomessa. Kaunis, jäntevä ja valkoinen häntä pystyssä juoksenteleva suurehko eläin. Kaikkiaan valkohäntäkauriita on maassamme tänä päivänä reilusti yli 100 000 yksilöä, jotka kaikki toimivat punkkien eli puutiaisten taksina niiden valloittaessa viimeisetkin koskemattomat erämaat ja kesämökkien pihat. 

Yleisradio julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan valkohäntäkauriiden leviäminen on maamme metsästäjien erityisessä suojeluksessa. Sen mukaan niitä nimittäin ruokitaan talven yli peräti 17,6 miljoonalla kilolla ruokaa. 

Tämän ravinnon avulla valkohäntäpeura selviää talven yli hyvässä kunnossa ja synnyttää runsaasti vasoja. Bonuksena eläinten sukukypsyys aikaistuu ja vasat säilyvät todennäköisemmin elossa. Siten ei ole mikään ihme, että näiden eläinten määrä on räjähtänyt maassamme. 

Samalla puutiaisten valkohäntävetoinen taksiliikenne toimii vuosi vuodelta yhä tehokkaammin. Eivätkä talousmetsien taimikotkaan saa olla rauhassa, vaan pahimmilla alueilla on nähty jopa täydellisiä tuhoutumisia. 

Asiaa ei muuta miksikään se, että metsästäjät ampuvat näitä eläimiä nimenomaisesti ruokintapaikoilta. Ammuttavien eläinten määrä on tarkasti säädelty, eikä valkohäntäkauriskantaa päästetä supistumaan. Ja sitä paitsi, eläinten houkuttelemiseen ammuttavaksi riittäisi vähempikin ruokamäärä. 

Nähtäväksi siis jää, koska ihmiset ryhtyvät laajamittaisemmin vaatimaan tässä puheena olevan haitallisen vieraslajin kitkemistä luonnostamme. Vai onko niin, että sen herttainen ulkonäkö tekee meistä sokeita ymmärtämään, miten ikävä - ja punkkien taksina jopa hengenvaarallinen - kiusankappale se lopulta on. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kokoomuksen Markku Eestilältä kovia väitteitä
Valkohäntäkauris toi punkin iholle
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa

Valkohäntäkauris toi punkin iholle

Nyt kävi niin, että kesälomalaiseen tarttui puutiainen eli punkki. Ja vieläpä kesämökillä, jossa ei vielä viisi vuotta sitten oltu kuultukaan punkeista. Mutta nyt niitä on tarttunut kaikenlaisiin ihmisiin lapsista professoreihin ja lomalaisista eläkeläisiin.

Vaan mitäpä näillä seuduilla on sitten tapahtunut? Hiiriä ja myyriä täällä on aina ollut. Ja niin on hirviä ja naapureiden koiriakin. Mutta yksi on varsin uutta.

Ja se yksi on valkohäntäpeura eli -kauris. Niitä olen tänäkin kesänä nähnyt pitkälle toistakymmentä kesäpaikkani välittömässä läheisyydessä. Ja keväällä ympäröivät metsät olivat pullollaan niiden ulosteita. 

Ja tämä, juuri tämä amerikkalaista alkuperää oleva ja viime vuodet eksponentiaalisesti lisääntynyt valkohäntäeläin on se syy, miksi jouduin irrottamaan itsestäni punkin. Ja pelkäämään joko borrelioosibakteerin tai aivokuumeviruksen tartuntaa. Niinpä päätin palata valkohäntäisen peuran ja punkin väliseen suhteeseen myös tässä blogissani, sillä pidetäänhän punkkia levittämisensä tautien takia jopa Suomen vaarallisimpana eläimenä. 

Googlaamalla löysin professorikollega Heikki Henttosen, joka kertoi viisi vuotta sitten Helsingin sanomille tosiasioita punkista. Niistä ensimmäinen oli se, että valkohäntäkauriin ja borrelioosin välisestä suhteesta liikkuu vääriä huhuja, joiden mukaan kauriit puhdistaisivat punkkeja bakteereista ja olisivat siitä syystä ihmisen kannalta hyödyllisiä. 

Tosiasiassa valkohäntäkauriissa talvehtinut punkki ei enää tartu ihmiseen, joten sen mahdollisella puhdistumisella taudinaiheuttajasta ei ole merkitystä meidän kannaltamme. Sen sijaan valkohäntäiset kauriit toimivat tehokkaina kulkuvälineinä punkeille, koska aikuisessa hirvieläimessä voi olla jopa 2 000 punkkia. 

Kun nuo 2 000 punkkia lisääntyvät, tarttuvat niiden 2 000 - 4 000 jälkeläistä ensimmäisenä yleensä myyriin ja muihin pikkunisäkkäisiin, jotka välittävät punkkien taudinaiheuttajia. Myöhemmin nämä taudinaiheuttajat saattavat sitten siirtyä ihmiseen, mikäli niitä kantava punkki on löytänyt sellaisen isännäkseen. 

Voin siis hyvällä syyllä todeta punkkien ilmaantumisen kesänviettoseudulleni johtuvan alueella runsastuneesta valkohäntäkauriskannasta. Ja vain päivitellä sitä, että paikalliset metsästäjä kantavat syksyllä satoja kiloja omenia ja muuta apetta lähimetsien reunoille valkohäntäkauriiden syötäväksi, jotta saisin ensi kesänäkin nauttia punkeis... ei kun siis saadakseen seuraavana syksynä saalista entistä suuremmasta kauriskannasta.

Olen aika harvoin samaa mieltä Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa juuri mistään. Mutta tässä asiassa toivon todella, että sen aloite valkohäntäpeuran lisäämiseksi kansalliseen haitallisten vieraslajien listaan toteutuisi ja valkohäntäpeurasta tulisi vapaata riistaa. 

Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että jopa viranomaiset haluavat ylläpitää maassamme tolkutonta valkohäntäkauriskantaa, kuten tuore lupapäätös Uudeltamaalta osoittaa. Toivottavasti kyse ei ole siitä, että maamme riistahallinto katsoisi olevansa metsästäjien etujärjestö sen sijaan, että se palvelisi yhteistä etua.

Siksi joudun toivomaan - epäilemättä tätäkin yhdessä luonnonsuojeluliiton kanssa - kesänviettopaikkakunnalleni oikein suurta susilaumaa, joka panisi poskeensa ylimääräiset kauriit valkoisine häntineen. Enkä murehdi, jos ne siinä sivussa söisivät muutaman sellaisen koiran, joka kuuluu valkohäntäkauriita ruokkiville metsästäjille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi on hyötyeläin
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa
Punkit leviävät koirien mukana

Krokotiilit hyötykäyttöön

Vieraslajit ovat eliölajeja, joka ei esiinny tarkasteltavalla alueella alkuperäisenä, vaan ihmisen sinne joko tahattomasti tai tahallisesti siirtämänä kantana. Ne ovat maankäytön muutosten ohella merkittävin uhka luonnon monimuotoisuudelle syrjäyttäessään paikallista lajistoa ja muuttamalla sitä kautta ympäristöä yksipuolisemmaksi. 

Australian pohjoisosissa yksi hankalimmista vieraslajiongelmista liittyy villiintyneisiin sikoihin. Ne levittävät rikkaruohoja, heikentävät maaperää ja vettä, saalistavat kotoperäisiä lajeja, vahingoittavat kasveja ja karjaa sekä kantavat sairauksia. 

* * *

Kaakkois-Aasiassa ja Australian pohjoisosissa elävä suistokrokotiili on suurin nykyään elävä matelija suurin ja  myös ihmiselle vaarallinen peto. Lajin uros kasvaa normaalisti noin viiden metrin pituiseksi, mutta voi kasvaa yli kuusimetriseksi ja lähes 800 kilon painoiseksi.  Naaraat ovat kuitenkin pienempiä eivätkä yleensä kasva kolmea metriä pidemmiksi. 

Suistokrokotiililla on järeät leuat, joiden purentavoimaksi on mitattu jopa 1,1 tonnia. Hampaita pedolla on 64–68 kappaletta. 

Tämän eläimen normaalia ravintoa ovat meren ja rannan muut eläimet kuten kalat, ravut ja kilpikonnat, mutta myös sammakkoeläimet, muut matelijat ja erilaiset nisäkkäät. Saalistus tapahtuu vedessä vaanimalla ja sopivan kohteen erehtyessä lähelle krokotiili syöksyy siihen kiinni ja tappaa sen puraisemalla yhden kerran. Sen jälkeen krokotiili syö uhrinsa pinnan alla.

Suistokrokotiilia metsästettiin Australiassa 1900-luvun puolivälissä niin innokkaasti, että sen kanta oli romahtanut 1970-luvulle mennessä muutamaan tuhanteen yksilöön. Sen jälkeen tulleet rajoitukset krokotiilinnahkojen maailmanlaajuisessa kaupassa sekä kansallinen suojelu ovat mahdollistaneet Australian suistoalueen krokotiilipopulaation toipumisen. Toipuminen on kuitenkin kangerrellut monissa Australian osissa, mutta erityisesti Pohjoisterritoriossa lajin paluu on ollut nopea.

* * *

Tämän vaihtelun syihin saatiin selvyyttä tuoreessa tutkimuksessa, jossa vertailtiin hiili-isotooppeja nykyisten ja noin 50 vuotta sitten Pohjoisterritoriossa eläneiden petojen luista. Niissä oli selkeä ero, joka kertoi muutoksesta eläinten ruokavaliossa. 

Puoli vuosisataa sitten eläneet krokotiilit söivät monipuolisesti meren ja merenrannan eläviä, mutta nykyisin niiden pääravintolähteet elävät kuivalla maalla. Pääaterioiksi ovat nimittäin muodostuneet villiintyneet siat, joiden populaatio on kasvanut alueella huomattavan suureksi. 

Tutkijat totesivatkin, että krokotiilien biomassan ylläpitämiseen ja kasvattamiseen kulutettujen luonnonvaraisten sikojen määrä voi auttaa hallitsemaan haitallisten sikapopulaatioiden kasvua. Toisin sanoen pedot ovat tietämättään tulleet valjastetuksi hyötykäyttöön. 

* * *

Australialaisten krokotiilitutkimus osoitti saaliiden saatavuuden suuren merkityksen pyrkimyksissä elvyttää suurpetopopulaatioita. Suomessa suurpedoilla ei ole ravinnon suhteen ongelmia - päinvastoin. Suuret hirvieläinkannat kauriista ja peuroista varsinaisiin hirviin takaavat kaikille maamme suurpedoille ravinnon saannin. 

Ongelmana on Lapissa poronhoito, jonka takia pohjoisten alueiden suurpedoille ei ole elintilaa, vaan ne tapetaan armotta. Siten vain äärimmäisen arka ahma on pystynyt menestymään poronhoitoalueella, mutta se on kasvattanut populaatiotaan myös etelämpänä. 

Etelä-Suomessa suden suurena ongelmana on ollut ihmisten tottumattomuus suurpetoihin. Niitä pelätään ja salametsästetään, eivätkä asiaa ainakaan helpota susien syömät metsästyskoirat. Siitä huolimatta myös susien kanta on runsastunut ja sen arvioitiin olleen vuonna 2021 suurempi kuin 120 vuoteen. 

Susi on lisääntynyt etenkin Lounais- ja Länsi-Suomessa, koska siellä sille löytyy runsaasti ravintoa vierasperäisen valkohäntäkauriin lisääntyessä räjähdysmäisesti. Siksi ihmisten susipelko on sinänsä varsin perusteeton, koska vain nälkäinen susi pyrkii saalistamaan ihmisiä. 

Toisaalta, jos lounaissuomalaiset haluaisivat vähentää susikantaansa, olisi yksinkertaisin laillinen keino sen saavuttamiseksi vähentää asutusalueiden ympäriltä hirvieläimiä, jolloin myös niitä syövät pedot hakeutuisivat paremmille saalistusmaille. Tätä en kuitenkaan ole havainnut ehdotettavan missään yhteydessä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi on hyötyeläin
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa
Sus siunatkoon

Susi on hyötyeläin

Susi on yksi Suomen neljästä suurpedosta. Se käytännössä hävitettiin maastamme 1900-luvun alkuun mennessä, mutta on ihmisten asenteiden muututtua palannut luontoomme. Nykyisin susia on noin 300 kappaletta suunnilleen 50 reviirillä. 

Petona, potentiaalisesti ihmisten henkeä uhkaavana ja kotieläimiä tappavana eläimenä susi herättää kuumia tunteita. Siksi sitä metsästetään jopa luvatta ja hallituksen päätöksellä jatkossa myös luvallisesti. Itse kannatan varovaisesti jälkimmäistä, koska susi on älykäs ja sosiaalinen eläin, joka ymmärtää varoa ihmistä, mikäli sen kantaa verotetaan säännöllisesti ja kautta maan. 

Tässä yhteydessä meidän susikeskustelustamme on kuitenkin pitkälti unohtunut yksi asia. Se on suden saaliseläinten eli hirven, mutta myös kauriiden, holtittoman lisääntymisen aiheuttamien ongelmien torjunta. Ne aiheuttavat metsätaloudelle tuhoja jopa 50 miljoonaa euroa vuodessa sen lisäksi, että hirvikolareissa kuolee joka vuosi ihmisiä - ja loukkaantuu monikertainen määrä. Lisäksi hirvieläimet pitävät yllä tolkutonta hirvikärpäs- ja puutiaspopulaatiota.

Siksi haluan välittää Suomen yhteiskunnalliseen keskusteluun tieteellistä susitietoa Pohjois-Amerikan Wisconsinista. Siellä oli nimittäin tutkittu susien liikenteelle aiheuttamia vahinkoja suhteessa osavaltion eri piirikuntiin palautettujen susien saapumisajankohtaan - tai saapumatta jäämiseen.

Näissä vertailuissa todettiin susien vaikuttavan hirvieläimiin siten, että tieliikenteen hirvivahingot vähenivät aivan oleellisesti. Kaikkiaan hirvieläinvahinkojen määrä putosi suden takia 24 prosenttia niissä osavaltioissa, joihin susi oli palannut. 

Tuosta määrästä noin neljännes johtui susien määrästä ja kolme neljännestä niiden saaliseläinten muuttuneesta käyttäytymisestä. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että hirvieläimet viettivät vähemmän aikaansa maanteillä, koska myös sudet liikkuivat niillä. 

Tutkijat laskivat myös hirvieläinten käyttäytymisen muutoksen rahallisen arvon autoilijoille. Heidän mukaansa suden kokonaisvaikutus oli noin 375 miljoonaa dollaria, josta 275 miljoonaa liittyi hirvieläinten käytöksen muutokseen. Tämä ylittää 63-kertaisesti susien kotieläimille aiheuttaman vahingon määrän. 

Tutkijat totesivat myös, että susien kiintiömetsästyksellä voitaisiin saavuttaa vain sama tulos kuin susimäärän vaikutus liikenteeseen. Siis yllä mainittu neljännes. Siksi oleellista olisi ymmärtää susien aiheuttama hirvieläinten käyttäytymismuutos, jota samansuuruisella kiintiömetsästyksellä ei saavuteta, koska se tapahtuu vuosittain suhteellisen lyhyen kauden aikana.

Ottamatta tässä sen enempää kantaa susipolitiikkaan - sen olen tehnyt jo aiemmin - totean, että tiede on jälleen kerran osoittanut asioita, jotka ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Ja joita on mahdollista hyödyntää myös poliittisessa päätöksenteossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susikoe saa jatkoa
Susisopu
Sus siunatkoon

Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa

Viime vuosina on puhuttu paljon vieraslajeista ja niiden luonnolle aiheuttamasta uhasta. Niitä pidetään yhtenä merkittävimmistä eliökunnan globaalia monimuotoisuutta uhkaavista tekijöistä ja on arvioitu, että jopa 40 prosenttia eläinten sukupuutoista johtuisi niistä.

Yksi Suomessa esiintyvistä haitallisista vieraslajeista on laukonpeura alias valkohäntäpeura alias valkohäntäkauris. Tuoreen tiedon mukaan tämän monin tavoin luontoamme rasittavan eläimen kanta on kasvanut viime vuonna noin 15 prosentilla. Ja 2000-luvun aikana se on enemmän kuin kolminkertaistunut. Toisin sanoen valkohäntäkauriin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa.

Suomessa valkohäntäkauris aiheuttaa liikenneonnettomuuksia, levittää punkkeja ja lisää metsätuhoja. Esimerkiksi tuon viimeisen osalta löysin tiedon, jonka mukaan "Pohjois-Amerikan boreaalisissa osissa valkohäntäkauriin on todettu vaikuttavan metsien uudistumisessa puulajisuhteisiin yli 30–50 yksilön per 1000 ha tiheyksillä. Yllä mainittuja tiheyksiä alkaa tällä hetkellä jo Etelä-Suomesta löytymään varsinkin, kun arvioidaan metsä- ja valkohäntäkauriiden yhteismäärää."

Tätä taustaa vastaan on varsin käsittämätöntä, etteivät metsänomistajat, liikenneturvallisuudesta vastaavat tai etenkään ympäristönsuojelijat ole pitäneet juurikaan meteliä tässä puheena olevan vieraslajin kannan kasvusta. Lieneeköhän motiivin puutteena se, että eläin on muiden kauriiden tavoin varsin söpö ja vihreyteen kallellaan olevien kohdalla lisäksi se, että siitä aiheutuu haittaa autoilijoille ja metsänomistajille?

Mielenkiintoista on sekin, ettei vieraslajit.fi portaalissa julkaistussa yleisimpien vieraslajien luettelossa ole mainittu lainkaan valkohäntäkaurista. Toki se kuitenkin löytyy kokonaisesta lajiluettelosta, josta avautuvassa lajikuvauksessa sen suurimmaksi haitaksi on arveltu liikenneonnettomuuksia.

Joka tapauksessa on selvää, että valkohäntäkauriin kannan kasvaminen aiheuttaa ajan myötä yhä pahempaa haittaa. Ja siksi sen kannan kasvu pitäisi pysäyttää mahdollisimman pikaisesti. Hyviä keinoja voisivat olla ainakin rauhoitusajan poistaminen (miksi ihmeessä sellaista on ylipäänsä säädetty haitalliselle vieraslajille) ja metsästyksen vapauttaminen turhasta säätelystä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arabialaistaustaiset villikissat
Luonto on julma
Suomi toimi aktiivisesti jokiravun hävittämisen puolesta

Punkit leviävät koirien mukana

Vaikka kevään tulo on tänä vuonna ollut tavallista hitaampaa, on lehdissä jo kirjoiteltu punkeista ja niiden levittämistä sairauksista. Uusin journalismin tuote sattui silmiini tänä aamuna.

Kyseisessä kirjoituksessa todettiin - aivan oikein - että punkkien levittämistä taudeista viruksen aiheuttama aivokuumeeseen ei ole lääkkeitä, vaikka bakteerin synnyttämä borrelioosi voidaan parantaa antibiooteilla.

Jutun mukaan aivokuumetta vastaan voidaan suojautua - jälleen aivan oikein - vain pysymällä pois luonnosta, suojautumalla peittävällä vaatetuksella punkeilta, tekemällä punkkisyyni luonnossa käynnin jälkeen ja rokotuttamalla itsensä sitä vastaan. Ahvenanmaalaisten lisäksi kansallisen ohjelman rokotteisiin ovat päässeet mukaan Paraisilla ja Simossa asuvat tai pitkiä aikoja luonnossa liikkuvat. Lisäksi THL suosittelee rokotuksen ottamista myös muutamilla muilla paikkakunnilla.

Aamun kirjoitus pättyi seuraavaan virkkeeseen: "punkkien ja erilaisten tuhohyönteisten leviäminen yhä laajemmalle muistuttaa, että myös ilmastonmuutoksen hillitseminen pitää ottaa tosissaan". Puutuin tähän siksi, että nykyisin kaikki mahdolliset asiat tahdotaan liittää aikamme kauhuskenarioon, jonka kerrottiin vasta pari päivää sitten lisäävän myös ilmakuoppia.

Ensinnäkin jutussa kerrottiin punkkien esiintymisen rajoittuneen Oulun eteläpuolelle, mutta ulottuvan nyt jo Lappiin asti. Pohjoisen Suomen ilmastossa ei kuitenkaan ole tapahtunut kovin oleellista muutosta viimeisen 20 vuoden aikana, kuten seuraavasta Ilmatieteen laitoksen nettisivulta kopioimani kuvan jälkimmäisestä puoliskosta näkyy.

Itse asiassa punkkien nopean leviämisen syy on kyllä ollut tiedossa jo pitkään. Siitä kertoi esimerkiksi Oulun yliopiston tutkija Juhani Itämies jo vuonna 2006.

Punkit leviävät pitkiäkin matkoja tehokkaasti lemmikkikoirien välityksellä. Ensin koiria pidetään vapaana punkkialueiden heinikoissa ja sen jälkeen ne viedään omalle ja tuttavien kesämökeille niin ikään juoksentelemaan vapaana. 

Siellä punkit hylkäävät koiransa ja siirtyvät elämään luontoon. Borrelioosin ja aivokuumeen kannalta tässä on oleellista se, että koirataksissa kulkevien punkkien mukana kulkee silloin tällöin myös borrelia-bakteereja ja viruksia. 

Jos siis saat kesäpaikallesi koiravieraita, on hyvä tiedostaa siihen liittyvä riski, eli punkkien ja niiden levittävien tautien ilmaantuminen riesaksesi. Miksi tästä ei kerrota mediassa, vaan höpötetään ilmastonmuutoksesta tai joskus myös hirvieläimistä on minulle arvoitus. 

Ehkä koiranomistajia on vain niin paljon, ettei heitä haluta syyllistää mistään? Tai ehkä toimittajilla itsellään on mukana kuljetettavia koiria? Vai mistä ihmeestä tässä on kysymys?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi hyttyset pistävät yksiä enemmän kuin toisia?
Kyykärmes on terveellinen
Borrelioosin syistä

JK 6.5.2017 kello 9:15. Syyllistyin tässä tekstissä huolimattomuuteen. Katsoin ilmatieteen laitoksen sivuilta väärää Rovaniemen lämpötilakehitykseen liittyää kuvaa ja vielä kopioin sen ylle.

En huomannut, että kuvasta olisi pitänyt valita automaattisesti valikossa olleen tammikuun sijasta koko vuosi. Alla oikea kuva, josta näkyy, että ilmaston lämpötila on noussut nopeasti 1980 ja 1990-luvuilla, mutta sen jälkeen muutos on ollut vähäinen.