Yksi harrastuksistani on kalastaminen. Uistimeeni, pilkkiini, onkeeni tai verkkooni on vuosien varrella tarttunut ainakin haukia, ahvenia, harjuksia, taimenia, rautuja, lohia, turskia, seitejä, simppuja, kuhia, siikoja, muikkuja, lahnoja, kiiskiä, särkiä, salakoita, kolmipiikkejä ja kivennuoliainen.
Päätin siis näin lomakauden keskellä muistuttaa arvoisaa lukijaani siitä, minkälaisia vesipetoja järvissämme ja merialueillamme uiskentelee. Siinä hyvänä apuna toimivat kalastajien ennätystilastot.
Yksi niistä on ahven-net. Sen mukaan suurin 2000-luvulla Suomesta pyydystetty kala oli vähemmän yllättävästi lohi, painoltaan 27,4 kiloa.
Sen sijaan veikkaan, ettei monikaan lukija olisi arvannut, että lohen jälkeen toiseksi suurin kala oli turska 26,09 kilon painollaan. Ja vielä yllättävämpi monille lienee ollut se karppi, joka painoi 21,44 kiloa. Suurin hauki, jota arvelen monen lukijani kuvitelleen top kolmeen, oli "vain" 18,8 kiloinen.
Mielenkiintoinen tieto ainakin itselleni oli suurimman muikun koko - se oli yli puolikiloinen! Enkä olisi arvannut siiankaan kasvavan yli seitsenkiloiseksi vonkaleeksi.
Anekdoottina todettakoon vielä samalta listalta, että suurin saaliiksi joutunut täplärapu oli lähes hummerimaisen suuri 19,8 sentin pituudellaan. Siihen verrattuna ennätysjokiravun 16,5 sentin pituus himmenee, vaikka komea äyriäinen sekin on ollut saksineen.
Oma ennätyskalani 2000-luvulla on hiukan yli kuusikiloinen. Siten on todettava, että on tullut pyydystettyä pelkkiä pikkusinttejä - vaikka kyllä kyseinen hauki metrin pituisena herättikin ihmetystä lähipiirissäni.
Lopuksi mainittakoon, että 1900-luvun suurin Suomessa pyydystetty kala oli 28,8 kiloinen lohi eli hiukan suurempi kuin tämän vuosituhannen ennätyskalat. Sitäkin suurempia - tai ainakin pidempiä - olivat sittemmin maastamme hävinneet monnit.
Wikipedian mukaan "Nyky-Suomen alueen viimeiset sisävesien monnit pyydettiin Janakkalan Kernaalanjärvestä vuonna 1866. Kaksi vuotta aiemmin samasta järvestä oli noussut 171 cm:n mittainen yksilö". Sen painoa ei mainita, mutta Italiasta saatiin jokin aika sitten 2,67 metrinen monni, joka painoi 120 kiloa.
Näillä tiedoilla toivotan arvoisalle lukijalleni mukavia uintireissuja isojen kalojen seurassa sekä kireitä siimoja ja muutenkin mukavia kesähetkiä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa
Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta
Elisa Aaltola, filosofi, ja minä, sekasyöjä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalastus. Näytä kaikki tekstit
torstai 18. heinäkuuta 2019
perjantai 5. heinäkuuta 2019
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa
Ympäristöteema on viime vuosina ollut asemassa, jossa se ei ole ollut sitten 1980-luvun metsätuhojen. Toisin kuin silloin, nyt debatin keskellä ovat sekä biodiversiteetti- että ilmastonmuutoskysymykset.
Tämän debatin problematiikkaa kuvaa hyvin Energiateollisuus ry:n johtajan Jari Kostaman mielipidekirjoitus, jossa hän totesi vesivoiman päästöttömyyden ja ylivoimaisen edullisuuden tuulivoiman tarvitsemana säätövoimana. Ja ilmaisi näin näkemyksensä siitä, ettei edes pieniä vesivoimalaitoksia pitäisi sulkea vaelluskalojen kulkureittien helpottamiseksi kuten vapaa-ajan kala-aktiivi Jasper Pääkkösen ajatuksia valaissut toimittaja Heli Saavalainen kirjoitti kolumnissaan.
Kysymys vesivoimasta ja vaelluskaloista yhdistettynä vapaa-ajan kalastajien tarpeisiin tuo erinomaisesti esiin ympäristökysymyksiin liittyvän problematiikan. Tosiasia kuitenkin on, että taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys ovat aina ristiriidassa keskenään. Lisäksi ainakin ekologisen kestävyyden kannalta on huomattava, että hiilinielu- ja monimuotoisuuskysymysten ratkaiseminen molempien kannalta optimaalisesti on mahdotonta, kuten Kostama osoitti omassa kirjoituksessaan.
Siksi tämä vesivoimakeskustelu on myös malliesimerkki siitä, että fanaattisuus yhden kestävyyden alalajin puolesta ei tuota mitään hyvää, vaan ratkaisut ovat aina kompromisseja eri kestävyyden lajien osalta. Ja sellaisena ne eivät ole täysin ratkaistavissa pelkän tiedon avulla, vaan vaativat poliittisluonteisen näkemyksen siitä asiantilasta, jossa kaikki kestävyyden lajit on ratkaistu edes kelvollisella tavalla.
Sama koskee kaikkea muutakin luonnonvarojen käyttöä. Siksi nyt käynnissä olevan vesivoimadebatin voisi toivoa auttamaan meitä suomalaisia ratkaisemaan paljon koskien käyttöä suuremmat luonnonvarakysymyksemme metsien käytöstä kaivosteollisuuteen ja nykyajan kansainvaelluksiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ympäristöjalanjäljestäni
Eurooppa on suuren kysymyksen edessä
Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta
Tämän debatin problematiikkaa kuvaa hyvin Energiateollisuus ry:n johtajan Jari Kostaman mielipidekirjoitus, jossa hän totesi vesivoiman päästöttömyyden ja ylivoimaisen edullisuuden tuulivoiman tarvitsemana säätövoimana. Ja ilmaisi näin näkemyksensä siitä, ettei edes pieniä vesivoimalaitoksia pitäisi sulkea vaelluskalojen kulkureittien helpottamiseksi kuten vapaa-ajan kala-aktiivi Jasper Pääkkösen ajatuksia valaissut toimittaja Heli Saavalainen kirjoitti kolumnissaan.
Kysymys vesivoimasta ja vaelluskaloista yhdistettynä vapaa-ajan kalastajien tarpeisiin tuo erinomaisesti esiin ympäristökysymyksiin liittyvän problematiikan. Tosiasia kuitenkin on, että taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys ovat aina ristiriidassa keskenään. Lisäksi ainakin ekologisen kestävyyden kannalta on huomattava, että hiilinielu- ja monimuotoisuuskysymysten ratkaiseminen molempien kannalta optimaalisesti on mahdotonta, kuten Kostama osoitti omassa kirjoituksessaan.
Siksi tämä vesivoimakeskustelu on myös malliesimerkki siitä, että fanaattisuus yhden kestävyyden alalajin puolesta ei tuota mitään hyvää, vaan ratkaisut ovat aina kompromisseja eri kestävyyden lajien osalta. Ja sellaisena ne eivät ole täysin ratkaistavissa pelkän tiedon avulla, vaan vaativat poliittisluonteisen näkemyksen siitä asiantilasta, jossa kaikki kestävyyden lajit on ratkaistu edes kelvollisella tavalla.
Sama koskee kaikkea muutakin luonnonvarojen käyttöä. Siksi nyt käynnissä olevan vesivoimadebatin voisi toivoa auttamaan meitä suomalaisia ratkaisemaan paljon koskien käyttöä suuremmat luonnonvarakysymyksemme metsien käytöstä kaivosteollisuuteen ja nykyajan kansainvaelluksiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ympäristöjalanjäljestäni
Eurooppa on suuren kysymyksen edessä
Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta
lauantai 2. syyskuuta 2017
Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta
Silloin tällöin kuulee puhuttavan tutkimustietoon perustuvasta päätöksenteosta. Siis siitä, että päätöksissä huomioitaisiin mahdollisimman pitkälle kustakin aiheesta saadut tutkimustulokset.
Asia ei kuitenkaan ole ongelmaton. Ensinnäkään tutkimustieto ei läheskään aina ole yksiselitteistä, vaan sitä voidaan tulkita monin eri tavoin. Toiseksi myöskään poliittiset tavoitteet eivät aina ole yksiselitteisiä.
Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa metsän eri käyttömuotojen yhteensovittaminen. Siinä missä Vihreä poliitikko haluaisi vähentää hakkuita ja suojella suuria metsäalueita kokonaan talouskäytöltä, haluaisi talouskasvusta ja maaseudun elinoloista huolissaan oleva päättäjä lisätä puunkäyttöä. Ei siihen väliin oikein sovi tieteellistä tietoa, sillä kyse on asioiden arvotuksesta eikä tiedosta.
Toiseksi yksiselitteinenkään tieteellinen tieto ei takaa sitä, että päätösten vaikutuspiirissä olevat ihmiset hyväksyisivät ratkaisut. Hyvä esimerkki saatiin tänä kesänä Tenojoelta, jossa tieteellisen tiedon perusteella rajoitettiin lohen kalastusta. Asiasta nousi melkoinen meteli, vaikka päätöksen takana oli tutkimustieto ja tavoitteena turvata lohikannan ja sitä kautta pohjoisimman Suomen rahasammon eli kalastuksen tulevaisuus.
Tutkijankin kannalta tutkimustiedon käytön korostamiseen liittyy hankalia aspekteja. Se on viime aikoina johtanut Suomessa soveltavan tutkimuksen korostamiseen. Rahavirtoja on ohjattu perustutkimuksesta soveltavaan, minkä seurauksena todellista uutta tietoa tuottavan perustutkimuksen pitkäjänteisyys on vaarantunut. Vaarana on populistisen hömpän rahoittaminen tieteen sijaan.
Samaan aikaan on myös tieteenvastaisuus saanut jalansijaa kansalaisten parissa. Tästä parhaana esimerkkinä on nähtävissä rokotusvastaisuuden nousu, joka on Euroopassa saanut jo aikaan tuhkarokkoepidemian. Toki sen lienee käynnistänyt tuhkarokkoa mukanaan kantavien ihmisten virta Afrikasta, mutta sillä ei olisi ollut vaikutusta, ellei taustalla olisi ollut väestön heikkoa rokotuskattavuutta.
Edelle kirjoittamani ei tarkoita, että jotenkin vastustaisin tieteen tulosten käyttämistä poliittisessa päätöksenteossa. Päinvastoin, kannatan sitä lämpimästi - päätökset on aina syytä perustaa tiedolle aatteellisten tai uskonnollisten intohimojen, taloudellisen ahneuden tai muuten vain virheellisten käsitysten sijasta.
On kuitenkin ymmärrettävä, että tieteellisen tiedon hyödyntäminen on taitolaji. Itse tiedehän on yhteiskunnan kannalta hyödyllisintä silloin kun se toimii oman logiikkansa mukaan, koska siten toimien syntyy parhaiten uutta tietoa. Se toimii ikään kuin raamina yksittäisille päätöksille.
Sen sijaan poliittisesti motivoidut tutkimushankkeet eivät voi vastata kiireellisiin kysymyksiin. Uuden luotettavan tieteellisen tiedon saavuttaminen on siihen aina liian hidasta. Sen sijaan olemassa olevan tutkimustiedon soveltaminen on nopeaa - ja juuri tähän esimerkiksi ministeriöt pyrkivät kuulemalla tutkimuksen asiantuntijoita lakimuutoksia valmistellessaan.
Valitettavasti tieteen asiantuntijatkin ovat ihmisiä. Tenojoen kalastuksen tapauksessa tieto lienee varsin yksiselitteistä, mutta vaikkapa pakolaiskysymyksissä se ei ole sitä. Niinpä yksittäisten tutkijoiden näkemyksiin saattaa sekaantua aimo annos heidän omaa poliittista agendaansa, jonka he naamioivat tutkimuksen kaapuun. Sellainen ei palvele sen enempää tiedettä kuin sitä soveltavaa yhteiskuntaakaan.
Kaiken edelle kirjoittamani voisikin summata siten, että tutkimustietoon perustuva päätöksenteko on kaikista tarjolla olevista vähiten huono vaihtoehto. Siksi sitä kannattaa hyödyntää, mutta samalla muistaa sen rajoitukset ja väärinkäytönmahdollisuudet. Ja pitää huoli siitä, etteivät uutta tietoa tuottavat tiedeinstituutiot tukehdu poliittisten vaatimusten alle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marxilainen väitöskirja
Tiede on hyödyllisin instituutiomme
Ihmiskokeita
Asia ei kuitenkaan ole ongelmaton. Ensinnäkään tutkimustieto ei läheskään aina ole yksiselitteistä, vaan sitä voidaan tulkita monin eri tavoin. Toiseksi myöskään poliittiset tavoitteet eivät aina ole yksiselitteisiä.
Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa metsän eri käyttömuotojen yhteensovittaminen. Siinä missä Vihreä poliitikko haluaisi vähentää hakkuita ja suojella suuria metsäalueita kokonaan talouskäytöltä, haluaisi talouskasvusta ja maaseudun elinoloista huolissaan oleva päättäjä lisätä puunkäyttöä. Ei siihen väliin oikein sovi tieteellistä tietoa, sillä kyse on asioiden arvotuksesta eikä tiedosta.
Toiseksi yksiselitteinenkään tieteellinen tieto ei takaa sitä, että päätösten vaikutuspiirissä olevat ihmiset hyväksyisivät ratkaisut. Hyvä esimerkki saatiin tänä kesänä Tenojoelta, jossa tieteellisen tiedon perusteella rajoitettiin lohen kalastusta. Asiasta nousi melkoinen meteli, vaikka päätöksen takana oli tutkimustieto ja tavoitteena turvata lohikannan ja sitä kautta pohjoisimman Suomen rahasammon eli kalastuksen tulevaisuus.
Tutkijankin kannalta tutkimustiedon käytön korostamiseen liittyy hankalia aspekteja. Se on viime aikoina johtanut Suomessa soveltavan tutkimuksen korostamiseen. Rahavirtoja on ohjattu perustutkimuksesta soveltavaan, minkä seurauksena todellista uutta tietoa tuottavan perustutkimuksen pitkäjänteisyys on vaarantunut. Vaarana on populistisen hömpän rahoittaminen tieteen sijaan.
Samaan aikaan on myös tieteenvastaisuus saanut jalansijaa kansalaisten parissa. Tästä parhaana esimerkkinä on nähtävissä rokotusvastaisuuden nousu, joka on Euroopassa saanut jo aikaan tuhkarokkoepidemian. Toki sen lienee käynnistänyt tuhkarokkoa mukanaan kantavien ihmisten virta Afrikasta, mutta sillä ei olisi ollut vaikutusta, ellei taustalla olisi ollut väestön heikkoa rokotuskattavuutta.
Edelle kirjoittamani ei tarkoita, että jotenkin vastustaisin tieteen tulosten käyttämistä poliittisessa päätöksenteossa. Päinvastoin, kannatan sitä lämpimästi - päätökset on aina syytä perustaa tiedolle aatteellisten tai uskonnollisten intohimojen, taloudellisen ahneuden tai muuten vain virheellisten käsitysten sijasta.
On kuitenkin ymmärrettävä, että tieteellisen tiedon hyödyntäminen on taitolaji. Itse tiedehän on yhteiskunnan kannalta hyödyllisintä silloin kun se toimii oman logiikkansa mukaan, koska siten toimien syntyy parhaiten uutta tietoa. Se toimii ikään kuin raamina yksittäisille päätöksille.
Sen sijaan poliittisesti motivoidut tutkimushankkeet eivät voi vastata kiireellisiin kysymyksiin. Uuden luotettavan tieteellisen tiedon saavuttaminen on siihen aina liian hidasta. Sen sijaan olemassa olevan tutkimustiedon soveltaminen on nopeaa - ja juuri tähän esimerkiksi ministeriöt pyrkivät kuulemalla tutkimuksen asiantuntijoita lakimuutoksia valmistellessaan.
Valitettavasti tieteen asiantuntijatkin ovat ihmisiä. Tenojoen kalastuksen tapauksessa tieto lienee varsin yksiselitteistä, mutta vaikkapa pakolaiskysymyksissä se ei ole sitä. Niinpä yksittäisten tutkijoiden näkemyksiin saattaa sekaantua aimo annos heidän omaa poliittista agendaansa, jonka he naamioivat tutkimuksen kaapuun. Sellainen ei palvele sen enempää tiedettä kuin sitä soveltavaa yhteiskuntaakaan.
Kaiken edelle kirjoittamani voisikin summata siten, että tutkimustietoon perustuva päätöksenteko on kaikista tarjolla olevista vähiten huono vaihtoehto. Siksi sitä kannattaa hyödyntää, mutta samalla muistaa sen rajoitukset ja väärinkäytönmahdollisuudet. Ja pitää huoli siitä, etteivät uutta tietoa tuottavat tiedeinstituutiot tukehdu poliittisten vaatimusten alle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marxilainen väitöskirja
Tiede on hyödyllisin instituutiomme
Ihmiskokeita
perjantai 30. kesäkuuta 2017
Elisa Aaltola, filosofi, ja minä, sekasyöjä
Yleisradio kertoi aiemmin rasismin syitä omaperäisesti pohtineen filosofi Elisa Aaltolan näkemyksestä, jonka mukaan kalat osaavat tehdä loogisia päätelmiä ja kokea tunteita. Siksi hänen mukaansa niitä ei saisi pyydystää eikä syödä.
Elisa Aaltolan mukaan, aivan oikein, kala kokee hitaan tukehtumiskuoleman, kun se nostetaan järvestä saaviin tai veneen pohjalle. Filosofille tiedoksi ja lohdutukseksi, että tästä syystä panen pienemmät kalat elävänä vesiämpäriin ja vaihdan siinä olevaa vettä usein. Näin kalat säilyvät elävinä ja siten myös tuoreena perkaukseen asti.
Isoille kaloille puolestaan suon välittömästi veneeseen nostamisen jälkeen terävän lyönnin päähän, koska se tuottaa pikaisen kuoleman. Näin minkään minun pyydystämäni kalan ei tarvitse odotella tukehtumista ilmaa haukkoen veneen pohjalla.
Sitä en kuitenkaan tiedä, mitä kuollut kala mahtaa ajatella, vaikka filosofi onkin jostain oppinut, että "jopa pään irti leikkaamisen jälkeen kalojen aivoissa tapahtuu minuuttien ajan toimintoja". Voin paljastaa hänelle tässä, että sama koskee myös torakkaa ja myös vaikkapa lehtisalaattia.
Niidenkin lopettamisen tai juuristaan irrottamisen jälkeen biokemialliset toiminnat jatkuvat solukoissa vielä pitkään. Torakan tapauksessa se koskee myös hermoimpulsseja ja salaatin solukoissa käynnistyvät stressireaktiot.
Veronmaksajien tai yksityisten lahjoittajien varoilla filosofoivan Aaltolan ajatuksia lukiessani jäin miettimään mitä hänen esivanhempansa 1800-luvun nälkävuosina olisivat mahtaneet ajatella jälkeläisensä ajatuksista. Kuvitelmani perusteella en voinut olla panematta merkille, että niin se maailma ja sen ongelmat muuttuvat aikojen saatossa.
Sen sijaan, että olisin ajatellut ikävästi, ajattelin että tuo muutos on ollut erinomainen asia. Kun ihmisillä ei ole todellista hätää riittää myös kaloille filosofisia ajatuksia - ja filosofille töitä.
Aaltola totesi Ylen jutussa, että "kalastaminen ei ole välttämätöntä meille, meillä on muitakin ravinnon lähteitä". Tässä hän on aivan oikeassa.
Itse syön kalaa ehkä noin kerran, pari viikossa, ja kesällä enemmän kuin talvella. Muina päivinä ruokalistalla on yleensä nautaa, sikaa tai kanaa sekä niiden lisukkeena runsas salaatti sekä perunaa tai heinäkasvien syntymättömiä jälkeläisiä. Syksyllä myös sieniä. Sekasyöjänä olen aivan uuden tutkimuksen mukaan tyypillinen suomalainen, sillä pelkkien kasvisten syönnissä pitäytyminen on edelleen suuresta julkisuudestaan huolimatta poikkeavaa käyttäytymistä.
Sekasyöjän tavoistani huolimatta jaan Aaltolan kanssa näkemyksen siitä, että "tieto nyt tällä hetkellä vaatii sitä, että myös kalat otetaan vakavasti". Juuri näin: kun iltasella pääsen mökkijärvelle veneelleni ja heitän uistimen vedenelävien houkutukseksi haituvat työelämän stressit.
Mahdollisen saaliin syön sitten läheisteni kanssa iltanuotion loimussa - paistettuna juuri oikeaan kypsyysasteeseen. Silloin elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta ja jaksan seuraavanakin työviikkona paneutua hyvin levänneenä tutkimuksen haasteisiin. Ja tarvittaessa vaikka filosofien ajatuksiin kaloista.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Filosofin ajatuksia pakolaiskriisistä
Geenitekniikasta merkittäviä hyötyjä ympäristölle ja maataloudelle
Älä syö narsisseja!
Sitä en kuitenkaan tiedä, mitä kuollut kala mahtaa ajatella, vaikka filosofi onkin jostain oppinut, että "jopa pään irti leikkaamisen jälkeen kalojen aivoissa tapahtuu minuuttien ajan toimintoja". Voin paljastaa hänelle tässä, että sama koskee myös torakkaa ja myös vaikkapa lehtisalaattia.
Niidenkin lopettamisen tai juuristaan irrottamisen jälkeen biokemialliset toiminnat jatkuvat solukoissa vielä pitkään. Torakan tapauksessa se koskee myös hermoimpulsseja ja salaatin solukoissa käynnistyvät stressireaktiot.
* * *
Veronmaksajien tai yksityisten lahjoittajien varoilla filosofoivan Aaltolan ajatuksia lukiessani jäin miettimään mitä hänen esivanhempansa 1800-luvun nälkävuosina olisivat mahtaneet ajatella jälkeläisensä ajatuksista. Kuvitelmani perusteella en voinut olla panematta merkille, että niin se maailma ja sen ongelmat muuttuvat aikojen saatossa.
Sen sijaan, että olisin ajatellut ikävästi, ajattelin että tuo muutos on ollut erinomainen asia. Kun ihmisillä ei ole todellista hätää riittää myös kaloille filosofisia ajatuksia - ja filosofille töitä.
Aaltola totesi Ylen jutussa, että "kalastaminen ei ole välttämätöntä meille, meillä on muitakin ravinnon lähteitä". Tässä hän on aivan oikeassa.
Itse syön kalaa ehkä noin kerran, pari viikossa, ja kesällä enemmän kuin talvella. Muina päivinä ruokalistalla on yleensä nautaa, sikaa tai kanaa sekä niiden lisukkeena runsas salaatti sekä perunaa tai heinäkasvien syntymättömiä jälkeläisiä. Syksyllä myös sieniä. Sekasyöjänä olen aivan uuden tutkimuksen mukaan tyypillinen suomalainen, sillä pelkkien kasvisten syönnissä pitäytyminen on edelleen suuresta julkisuudestaan huolimatta poikkeavaa käyttäytymistä.
Sekasyöjän tavoistani huolimatta jaan Aaltolan kanssa näkemyksen siitä, että "tieto nyt tällä hetkellä vaatii sitä, että myös kalat otetaan vakavasti". Juuri näin: kun iltasella pääsen mökkijärvelle veneelleni ja heitän uistimen vedenelävien houkutukseksi haituvat työelämän stressit.
Mahdollisen saaliin syön sitten läheisteni kanssa iltanuotion loimussa - paistettuna juuri oikeaan kypsyysasteeseen. Silloin elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta ja jaksan seuraavanakin työviikkona paneutua hyvin levänneenä tutkimuksen haasteisiin. Ja tarvittaessa vaikka filosofien ajatuksiin kaloista.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Filosofin ajatuksia pakolaiskriisistä
Geenitekniikasta merkittäviä hyötyjä ympäristölle ja maataloudelle
Älä syö narsisseja!
maanantai 13. maaliskuuta 2017
Eurooppalaispoliitikot Erdoganin diktatuurin asialla
Euroopan reunalla sijaitseva islamilainen Turkki on ajautumassa diktatuuriksi. Kyseessä lienee ensisijaisesti presidentti Erdoganin suuruudenhulluus, mutta sen toteuttamiseksi on valjastettu myös uskonto.
Maailmanparantamiseen taipuvaisen Länsi-Euroopan on vaikea sulattaa ajatusta diktatuurista aivan rajallaan. Etenkin kun samassa maassa on jo ennestään väkivaltaisia ristiriitoja väestöryhmien välillä.
Nyt nähty ongelma liittyy Turkin presidentin pyrkimykseen lisätä valtaansa kansanäänestyksen kautta. Sitä varten hänen hallituksensa jäsenten oli tarkoitus kiertää niissä Euroopan maissa, joissa on suuri - ja äänioikeutettu - turkkilaisväestö.
Pelkään pahoin, että kieltämällä diktaattorikandidaatin vasallien puhekierrokset ovat eurooppalaiset poliitikot varmistaneet ulkoturkkilaisten äänet Erdoganille ja samalla tasoittaneet uuden sulttaanin tietä kohti rajatonta valtaa. On siis jälleen kerran käymässä niin, että hyvää tarkoittavat ihmiset ovat korkeaotsaista periaatteellisuuttaan korostamalla aiheuttamassa ongelmia.
Jos ja kun Turkki siirtyy eurooppalaispoliitikkojen maailmanparantamisen seurauksena (tai ilman sitä) kohti diktatuuria, joutuu turkkilainen maallistunut keskiluokka vaikeuksiin. Ja mikäli Erdogan on tosissaan islaminsa kanssa, joutuvat he myöskin suuriin elämäntavan muutoksiin - tulee paineita sekä naisten hunnuttamiseen, että alkoholinkäytön kieltämiseen.
Vaarana on myös turkkilaisten ja kurdien entistä kovempi vastakkainasettelu. Se voi pahimmillaan johtaa jälkimmäisten laajamittaiseen ryntäykseen kohti EU:ta turvapaikan toivossa.
Turkkilaisen yhteiskunnan noin satavuotias kemalistinen sekulaaris-demokraattinen perinne on siis tuhoutumassa tavalla, joka ei lupaa hyvää sen enempää Osmannien valtakunnan perillisille kuin eurooppalaisillekaan. On ikävää, että eurooppalaispoliitikot ovat ymmärtämättömyyttään lähteneet tukemaan tätä kehitystä.
Harmi kyllä, vahinko on jo tapahtunut, eikä sitä taida enää saada korjatuksi. Siitä pitää huolen Erdoganin propagandakoneisto.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohtaako Eurooppa uuden pakolaistulvan?
Turkin kohtalo Erdoganin käsissä
Turkin kapina vahvisti Erdogania
Maailmanparantamiseen taipuvaisen Länsi-Euroopan on vaikea sulattaa ajatusta diktatuurista aivan rajallaan. Etenkin kun samassa maassa on jo ennestään väkivaltaisia ristiriitoja väestöryhmien välillä.
Nyt nähty ongelma liittyy Turkin presidentin pyrkimykseen lisätä valtaansa kansanäänestyksen kautta. Sitä varten hänen hallituksensa jäsenten oli tarkoitus kiertää niissä Euroopan maissa, joissa on suuri - ja äänioikeutettu - turkkilaisväestö.
Pelkään pahoin, että kieltämällä diktaattorikandidaatin vasallien puhekierrokset ovat eurooppalaiset poliitikot varmistaneet ulkoturkkilaisten äänet Erdoganille ja samalla tasoittaneet uuden sulttaanin tietä kohti rajatonta valtaa. On siis jälleen kerran käymässä niin, että hyvää tarkoittavat ihmiset ovat korkeaotsaista periaatteellisuuttaan korostamalla aiheuttamassa ongelmia.
Jos ja kun Turkki siirtyy eurooppalaispoliitikkojen maailmanparantamisen seurauksena (tai ilman sitä) kohti diktatuuria, joutuu turkkilainen maallistunut keskiluokka vaikeuksiin. Ja mikäli Erdogan on tosissaan islaminsa kanssa, joutuvat he myöskin suuriin elämäntavan muutoksiin - tulee paineita sekä naisten hunnuttamiseen, että alkoholinkäytön kieltämiseen.
Vaarana on myös turkkilaisten ja kurdien entistä kovempi vastakkainasettelu. Se voi pahimmillaan johtaa jälkimmäisten laajamittaiseen ryntäykseen kohti EU:ta turvapaikan toivossa.
Turkkilaisen yhteiskunnan noin satavuotias kemalistinen sekulaaris-demokraattinen perinne on siis tuhoutumassa tavalla, joka ei lupaa hyvää sen enempää Osmannien valtakunnan perillisille kuin eurooppalaisillekaan. On ikävää, että eurooppalaispoliitikot ovat ymmärtämättömyyttään lähteneet tukemaan tätä kehitystä.
Harmi kyllä, vahinko on jo tapahtunut, eikä sitä taida enää saada korjatuksi. Siitä pitää huolen Erdoganin propagandakoneisto.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohtaako Eurooppa uuden pakolaistulvan?
Turkin kohtalo Erdoganin käsissä
Turkin kapina vahvisti Erdogania
tiistai 7. maaliskuuta 2017
Seurakunnat demonstroivat maahanmuuttopolitiikkaa vastaan
Kirkkokansan on yleensä ajateltu olevan arvokonservatiivista. Siksi oli yllättävää lukea, että muutamat seurakunnat ovat päättäneet demonstroida Suomen islamisoitumiskehityksen puolesta lukemalla kielteiset turvapaikkapäätökset iltapäiväjumalanpalveluksissaan.
Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla miten kirkkokansa reagoi näihin päätöksiin, joiden taustalla asiasta kertoneen uutisen mukaan on lähinnä naispappeja. Onnistuvatko he muuttamaan lampaidensa ajattelua arvoliberaalimpaan suuntaan vai syntyykö kirkkokansan piirissä jonkinlainen kapina.
Joka tapauksessa on selvää, että maamme evankelis-luterilainen kirkko on suuren murroksen edessä. Se lienee päässyt yli naispappeuden aiheuttamista ristiriidoista, mutta edessä ovat homoliittokysymykset ja nyt ilmeisesti myös lähinnä muslimien maahanmuuttokysymykset. Jopa naispappeus saattaa palata asialistalle.
Jos merkittävä osa seurakunnista suhtautuu näihin asioihin liberaalisti - ja etenkin jos naispapit ovat siinä johtavassa roolissa - saattaa valtionkirkon konservatiivinen siipi lähteä omille teilleen. Siinäkin tapauksessa kirkon katto saattaa olla korkea, mutta seinien väliin saattaa syntyä ylipääsemätön railo.
Kirkon hajoamista ehkäisee myös kirkon valtava omaisuus eli seurakuntatoiminnan keskiössä olevat kirkkorakennukset. Lisäksi sen verotusoikeus saattaa jarruttaa opetuksiin pettyneiden uskovaisten halua jättää seurakuntansa.
Kirkon tulevaisuuden kannalta pappien liberalisoitumisella voi olla kahdenlaisia seurauksia. Niistä ensimmäinen on jäsenkato konservatiivisimpien - ja usein seurakuntien palveluja aktiivisimmin käyttävien - ihmisten jättäessä oman katsomuksensa mukaan kerettiläisen kirkon. Jos tunne on voimakas, eivät edes kirkkorakennukset ja verotusoikeus kykene estämään heidän lähtemistään.
Toinen vaihtoehto on, että seurakunnat onnistuvat liberalisoituessaan haalimaan toimintaansa uusia aktiivisia jäseniä, jolloin kirkon vuosia jatkunut jäsenkato lopulta päättyy. En tiedä pyrkivätkö liberaalit papit tähän, mutta joka tapauksessa he ovat lähteneet uhkapeliin, jossa panokset ovat kovat, mutta niin myös mahdollinen voitto.
Lopuksi on huomautettava, ettei kenenkään pidä aliarvioida kirkon kykyä selvitä ongelmistaan. Sillä on kahdentuhannen vuoden värikäs - mutta menestyksellinen - historia. Siltä pohjalta voitaneen ammentaa keinoja myös nykyisen tilanteen ratkaisemiseksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luterilainen kulttuurivaikutus Suomessa
Miksei perustuslaki suojele islamista eronneita
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?
Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla miten kirkkokansa reagoi näihin päätöksiin, joiden taustalla asiasta kertoneen uutisen mukaan on lähinnä naispappeja. Onnistuvatko he muuttamaan lampaidensa ajattelua arvoliberaalimpaan suuntaan vai syntyykö kirkkokansan piirissä jonkinlainen kapina.
Joka tapauksessa on selvää, että maamme evankelis-luterilainen kirkko on suuren murroksen edessä. Se lienee päässyt yli naispappeuden aiheuttamista ristiriidoista, mutta edessä ovat homoliittokysymykset ja nyt ilmeisesti myös lähinnä muslimien maahanmuuttokysymykset. Jopa naispappeus saattaa palata asialistalle.
Jos merkittävä osa seurakunnista suhtautuu näihin asioihin liberaalisti - ja etenkin jos naispapit ovat siinä johtavassa roolissa - saattaa valtionkirkon konservatiivinen siipi lähteä omille teilleen. Siinäkin tapauksessa kirkon katto saattaa olla korkea, mutta seinien väliin saattaa syntyä ylipääsemätön railo.
Kirkon hajoamista ehkäisee myös kirkon valtava omaisuus eli seurakuntatoiminnan keskiössä olevat kirkkorakennukset. Lisäksi sen verotusoikeus saattaa jarruttaa opetuksiin pettyneiden uskovaisten halua jättää seurakuntansa.
Kirkon tulevaisuuden kannalta pappien liberalisoitumisella voi olla kahdenlaisia seurauksia. Niistä ensimmäinen on jäsenkato konservatiivisimpien - ja usein seurakuntien palveluja aktiivisimmin käyttävien - ihmisten jättäessä oman katsomuksensa mukaan kerettiläisen kirkon. Jos tunne on voimakas, eivät edes kirkkorakennukset ja verotusoikeus kykene estämään heidän lähtemistään.
Toinen vaihtoehto on, että seurakunnat onnistuvat liberalisoituessaan haalimaan toimintaansa uusia aktiivisia jäseniä, jolloin kirkon vuosia jatkunut jäsenkato lopulta päättyy. En tiedä pyrkivätkö liberaalit papit tähän, mutta joka tapauksessa he ovat lähteneet uhkapeliin, jossa panokset ovat kovat, mutta niin myös mahdollinen voitto.
Lopuksi on huomautettava, ettei kenenkään pidä aliarvioida kirkon kykyä selvitä ongelmistaan. Sillä on kahdentuhannen vuoden värikäs - mutta menestyksellinen - historia. Siltä pohjalta voitaneen ammentaa keinoja myös nykyisen tilanteen ratkaisemiseksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luterilainen kulttuurivaikutus Suomessa
Miksei perustuslaki suojele islamista eronneita
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?
tiistai 28. helmikuuta 2017
Terhi Kiemunki haitanaiheuttajana
Kansanedustaja Lea Mäkipään (ps) avustaja Terhi Kiemunki on erotettu puolueensa jäsenyydestä. Syynä ovat median mukaan useaan kertaan haetut matkakulut.
Kiemunki sai aiemmin 450 euron sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska oli tullut kirjoittaneeksi kaikkien Euroopan terroristien olevan muslimeja. Väite ei tietenkään pidä paikkaansa, koska eurooppalainen terrorismi ei rajoitu pelkkiin islaminuskoisiin, vaikka nämä muodostavatkin ylivoimaisen enemmistön maanosamme terrorismista nykyaikana.
Kiemungin rikosta ei voi pitää kovin vakavana. Ensinnäkin hänen näkemyksensä muslimeista eurooppalaisen terrorismin suurimpana ongelmana oli oikea, joskin sanamuoto asian ilmaisemiseksi oli liioiteltu. Toiseksi 450 euroa kertyi Kiemungille 30 päiväsakosta, jollaisen voi saada esimerkiksi huomattavasta ylinopeudesta, näpistyksestä tai ilkivallasta.
Siksi oli oikein, että myöskään Perussuomalaiset eivät erottaneet Kiemunkia tämän kirjoitteluiden takia. Mielipiderikoksen tehneiden tuomitseminen tai armahtaminen kuuluu politiikassa äänestäjien tehtäviin. Lisäksi oikeusvaltiossa tuomionsa suorittaneen katsotaan sovittaneen rikoksensa ja olevan sen jälkeen tasavertainen muiden ihmisten joukossa.
Sen sijaan yhteisten varojen väärinkäyttö on asia, jota minkään puolueen ei voi olettaa hyväksyvän. Siinä on kyse luottamuksen pettämisestä ammatissa, jossa pyritään hoitamaan luottamustehtäviä - erityisesti verovaroja.
Siten rahojen käytössä epäluotettavaksi osoittautuneelle henkilölle ei voi olla käyttöä missään vakavasti otettavassa poliittisessa liikkeessä. Ei edes siinä tapauksessa, että äänestäjä armahtaisi hänet.
Tätä taustaa vastaan on outoa, että Tampereen Perussuomalaiset ovat päättäneet säilyttää Kiemungin aseman yhdistyksensä johdossa. Asiaa perusteltiin vaalien läheisyyden aiheuttamilla käytännön syillä.
Perussuomalaisten politiikkaa monissa suhteissa ymmärtävänä henkilönä ilmaisen pettymykseni tamperelaisten toiminnasta. Tekemällään ratkaisulla he heikentävät puolueensa julkisuuskuvaa, joka muutenkin on aivan liian monien heidän potentiaalisten kannattajiensa mielestä este sen äänestämiselle.
Tämä on vahingollista maamme talouspolitiikalle, sillä se vahvistaa taloudellisesti tuhoisaa jakopolitiikkaa ajavien vihervasemmistopuolueiden asemaa heikentämällä niiden kanssa osittain samoista äänestäjistä kilpailevien Perussuomalaisten vetovoimaa.
Tämä on vahingollista myös maamme maahanmuuttopolitiikalle, jonka suhteen Perussuomalaiset ovat ainoa edes suhteellisen järjellistä linjaa ajava poliittinen voima.
Lisäksi tämä on vahingollista maamme demokratiakehitykselle, koska Perussuomalaiset ovat onnistuneet kanavoimaan suomalaisen "eliitinvastaisuuden" poliittisesti rakentavaksi voimaksi sen sijaan, että se olisi radikalisoitunut mittavassa määrin ulkoparlamentaariseksi tai jopa väkivaltaiseksi toiminnaksi.
Tässä tilanteessa Perussuomalaisten johto on hankalassa välikädessä. Puuttuminen paikallisyhdistyksen toimintaan saattaa osoittautua kaksiteräiseksi miekaksi, vaikka Kiemungin asema onkin selvästi puolueen omien sääntöjen vastainen.
Onhan selvää, että suomalainen vastuullinen media ei jätä käyttämättä ainuttakaan mahdollisuutta kiilojen lyömiselle heidän valtaansa uhkaavaa poliittista liikettä vastaan. Eikä sen valtaa kannata aliarvioida.
Kuntavaalit järjestetään huhtikuussa. Tässä tilanteessa on vaikea sanoa, mikä olisi järkevintä Perussuomalaille. Ehkä yksinkertaisinta olisi kaikesta huolimatta antaa asian toistaiseksi olla ja palata siihen vasta vaalien jälkeen. Ellei Kiemunki sitten ota järkeä käteen ja lopeta ihan itse lisävahingon aiheuttamista entiselle puolueelleen.
Samalla on kysyttävä kansanedustaja Lea Mäkipään arviointikyvyn perään. Voiko todellakin olla niin, että hän haluaa pitää avustajanaan henkilön, jonka moraali ei estä edes matkalaskuvilppiä?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spekulointia ja luottamusta
Demokratian ongelmista afrikkalaisen syrjähypyn valossa
Yllätysloikkari kohti uusia seikkailuja
Kiemunki sai aiemmin 450 euron sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska oli tullut kirjoittaneeksi kaikkien Euroopan terroristien olevan muslimeja. Väite ei tietenkään pidä paikkaansa, koska eurooppalainen terrorismi ei rajoitu pelkkiin islaminuskoisiin, vaikka nämä muodostavatkin ylivoimaisen enemmistön maanosamme terrorismista nykyaikana.
Kiemungin rikosta ei voi pitää kovin vakavana. Ensinnäkin hänen näkemyksensä muslimeista eurooppalaisen terrorismin suurimpana ongelmana oli oikea, joskin sanamuoto asian ilmaisemiseksi oli liioiteltu. Toiseksi 450 euroa kertyi Kiemungille 30 päiväsakosta, jollaisen voi saada esimerkiksi huomattavasta ylinopeudesta, näpistyksestä tai ilkivallasta.
Siksi oli oikein, että myöskään Perussuomalaiset eivät erottaneet Kiemunkia tämän kirjoitteluiden takia. Mielipiderikoksen tehneiden tuomitseminen tai armahtaminen kuuluu politiikassa äänestäjien tehtäviin. Lisäksi oikeusvaltiossa tuomionsa suorittaneen katsotaan sovittaneen rikoksensa ja olevan sen jälkeen tasavertainen muiden ihmisten joukossa.
Sen sijaan yhteisten varojen väärinkäyttö on asia, jota minkään puolueen ei voi olettaa hyväksyvän. Siinä on kyse luottamuksen pettämisestä ammatissa, jossa pyritään hoitamaan luottamustehtäviä - erityisesti verovaroja.
Siten rahojen käytössä epäluotettavaksi osoittautuneelle henkilölle ei voi olla käyttöä missään vakavasti otettavassa poliittisessa liikkeessä. Ei edes siinä tapauksessa, että äänestäjä armahtaisi hänet.
Tätä taustaa vastaan on outoa, että Tampereen Perussuomalaiset ovat päättäneet säilyttää Kiemungin aseman yhdistyksensä johdossa. Asiaa perusteltiin vaalien läheisyyden aiheuttamilla käytännön syillä.
Perussuomalaisten politiikkaa monissa suhteissa ymmärtävänä henkilönä ilmaisen pettymykseni tamperelaisten toiminnasta. Tekemällään ratkaisulla he heikentävät puolueensa julkisuuskuvaa, joka muutenkin on aivan liian monien heidän potentiaalisten kannattajiensa mielestä este sen äänestämiselle.
Tämä on vahingollista maamme talouspolitiikalle, sillä se vahvistaa taloudellisesti tuhoisaa jakopolitiikkaa ajavien vihervasemmistopuolueiden asemaa heikentämällä niiden kanssa osittain samoista äänestäjistä kilpailevien Perussuomalaisten vetovoimaa.
Tämä on vahingollista myös maamme maahanmuuttopolitiikalle, jonka suhteen Perussuomalaiset ovat ainoa edes suhteellisen järjellistä linjaa ajava poliittinen voima.
Lisäksi tämä on vahingollista maamme demokratiakehitykselle, koska Perussuomalaiset ovat onnistuneet kanavoimaan suomalaisen "eliitinvastaisuuden" poliittisesti rakentavaksi voimaksi sen sijaan, että se olisi radikalisoitunut mittavassa määrin ulkoparlamentaariseksi tai jopa väkivaltaiseksi toiminnaksi.
Tässä tilanteessa Perussuomalaisten johto on hankalassa välikädessä. Puuttuminen paikallisyhdistyksen toimintaan saattaa osoittautua kaksiteräiseksi miekaksi, vaikka Kiemungin asema onkin selvästi puolueen omien sääntöjen vastainen.
Onhan selvää, että suomalainen vastuullinen media ei jätä käyttämättä ainuttakaan mahdollisuutta kiilojen lyömiselle heidän valtaansa uhkaavaa poliittista liikettä vastaan. Eikä sen valtaa kannata aliarvioida.
Kuntavaalit järjestetään huhtikuussa. Tässä tilanteessa on vaikea sanoa, mikä olisi järkevintä Perussuomalaille. Ehkä yksinkertaisinta olisi kaikesta huolimatta antaa asian toistaiseksi olla ja palata siihen vasta vaalien jälkeen. Ellei Kiemunki sitten ota järkeä käteen ja lopeta ihan itse lisävahingon aiheuttamista entiselle puolueelleen.
Samalla on kysyttävä kansanedustaja Lea Mäkipään arviointikyvyn perään. Voiko todellakin olla niin, että hän haluaa pitää avustajanaan henkilön, jonka moraali ei estä edes matkalaskuvilppiä?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spekulointia ja luottamusta
Demokratian ongelmista afrikkalaisen syrjähypyn valossa
Yllätysloikkari kohti uusia seikkailuja
maanantai 27. helmikuuta 2017
HS maahanmuuttajien kokemuksista
Tämän aamun Helsingin Sanomissa nostettiin suurennuslasin alle humanitaarisiin maahanmuuttajiin kohdistuva häirintä ja rikollisuus. Suomessa ääneen pääsi tummahipiäinen nainen, joka kertoi joutuneensa yli viisikymmentä kertaa erilaisen häirinnän ja muun muassa sylkemisen kohteeksi.
Hänen väittämiensä häirintätapausten määrä on uskomattoman suuri. Näin etenkin siksi, etten ole itse havainnut kertaakaan maahanmuuttajiin kohdistuvaa häirintää liikkuessani julkisessa liikenteessä enkä missään muuallakaan. Kantasuomalaisiin kohdistuvaa (ja sellaisen tekemää) häirintää olen sen sijaan vuosien kuluessa havainnut useammankin kerran, myös itseeni kohdistuvaa.
Ovat tummahipiäisen naisen kokemien tapausten määrät totta tai ei, pitäisi kaikille suomalaisille olla itsestäänselvyys, ettei minkäänlainen häirintä ole asiallista. Ei myöskään maahanmuuttajiin tai tummaihoisiin kohdistuva.
Olisi myös hyvä, että maahanmuuttajia häiritsevät ihmiset ymmärtäisivät, ettei heidän toiminnallaan ole positiivisia vaikutuksia maahanmuuttokriittisen ajattelun leviämisen kannalta, vaan asiaton käyttäytyminen pikemminkin vaikeuttaa siitä käytävää yhteiskunnallista keskustelua ja maahanmuuton hallintaan tähtäävää poliittista päätöksentekoa. Jos häiriköiden tavoitteena on siis tiukka maahanmuuttopolitiikka, olisi syytä pitää mölyt mahassa ja käyttäytyä ihmisiksi.
Lehden toisessa jutussa kerrottiin että Saksassa hyökättiin viime vuonna melkein kymmenen kertaa päivässä siirtolaisia vastaan. Tiedon lähteenä on uutistoimisto, joka kertoo saaneensa tiedon maan sisäministeriön tekemästä selvityksestä. Siten lukua ei ole syytä epäillä.
Tämän jutun osalta olisin kuitenkin kaivannut tietoa hyökkääjien etnisestä taustasta. Kysymys on aivan oleellinen, sillä ainakin Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan "maahanmuuttajaryhmien sisäinen rikollisuus selitti merkittävän osan siitä, että eräiden maahanmuuttajaryhmien keskuudessa riski joutua väkivaltarikosten kohteeksi oli niin korkea".
Suomalaisen selvityksen valossa onkin syytä epäillä, että myös Saksassa huomattava osa siirtolaisia vastaan tehdyistä hyökkäyksistä on muiden kuin kantasaksalaisten tekemiä. Olisi hienoa, jos Helsingin Sanomat olisi valaissut uutisessaan myös asian tätä puolta, sillä voisihan sellaisen olettaa kuuluvan itsestäänselvyytenä objektiivisuuteen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen tähtäävän vastuullisen median agendaan.
Samassa uutisessa kerrottiin myös ruotsalaisessa vastaanottokeskuksessa sattuneesta tulipalosta. Blogisti Rähmis kertoi, että ruotsalaisen poliisin mukaan "murhapoltoksi tämä kirjattiin. Epäiltyjä ei ole tiedossa ja teemme tutkimuksia selvittääksemme miten palo on alkanut." Blogisti ei ole linkittänyt lähdettä, mutta yleensä hänen kirjoituksensa ovat perustuneet valtamediaan tai muihin luotettaviin lähteisiin. Oli sittenkin linkki.
Ruotsalaisen tulipalon osalta jää siis arvoitukseksi myös se, onko kyseessä hyökkäys vastaanottokeskusta ja sen asukkaita vastaan, vai onko kyseessä tekninen vika, asukkaiden oma vahinko tai suorastaan heidän itse tekemänsä tuhopoltto. Näiden vaihtoehtojen todennäköisyyksiä voi pohtia blogisti Paavo Tajukankaan vuonna 2015 tekemän (alkuperäisuutisten linkit sisältävän) listauksen mukaan.
Tässä tilanteessa on siis ainakin toistaiseksi jäätävä odottelemaan Helsingin Sanomien uutista vastaanottokeskuksen tulipalon syystä. Onhan selvää, että vastuullisesti toimiva lehti uutisoi myös tulipalon syyn otettuaan sen esille maahanmuuttajiin kohdistuvien hyökkäysten yhteydessä. Onhan?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi mediaan ei luoteta?
Kajaanin ja Itäkeskuksen tapaukset on tutkittava ja uutisoitava näyttävästi
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista
Hänen väittämiensä häirintätapausten määrä on uskomattoman suuri. Näin etenkin siksi, etten ole itse havainnut kertaakaan maahanmuuttajiin kohdistuvaa häirintää liikkuessani julkisessa liikenteessä enkä missään muuallakaan. Kantasuomalaisiin kohdistuvaa (ja sellaisen tekemää) häirintää olen sen sijaan vuosien kuluessa havainnut useammankin kerran, myös itseeni kohdistuvaa.
Ovat tummahipiäisen naisen kokemien tapausten määrät totta tai ei, pitäisi kaikille suomalaisille olla itsestäänselvyys, ettei minkäänlainen häirintä ole asiallista. Ei myöskään maahanmuuttajiin tai tummaihoisiin kohdistuva.
Olisi myös hyvä, että maahanmuuttajia häiritsevät ihmiset ymmärtäisivät, ettei heidän toiminnallaan ole positiivisia vaikutuksia maahanmuuttokriittisen ajattelun leviämisen kannalta, vaan asiaton käyttäytyminen pikemminkin vaikeuttaa siitä käytävää yhteiskunnallista keskustelua ja maahanmuuton hallintaan tähtäävää poliittista päätöksentekoa. Jos häiriköiden tavoitteena on siis tiukka maahanmuuttopolitiikka, olisi syytä pitää mölyt mahassa ja käyttäytyä ihmisiksi.
* * *
Lehden toisessa jutussa kerrottiin että Saksassa hyökättiin viime vuonna melkein kymmenen kertaa päivässä siirtolaisia vastaan. Tiedon lähteenä on uutistoimisto, joka kertoo saaneensa tiedon maan sisäministeriön tekemästä selvityksestä. Siten lukua ei ole syytä epäillä.
Tämän jutun osalta olisin kuitenkin kaivannut tietoa hyökkääjien etnisestä taustasta. Kysymys on aivan oleellinen, sillä ainakin Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan "maahanmuuttajaryhmien sisäinen rikollisuus selitti merkittävän osan siitä, että eräiden maahanmuuttajaryhmien keskuudessa riski joutua väkivaltarikosten kohteeksi oli niin korkea".
Suomalaisen selvityksen valossa onkin syytä epäillä, että myös Saksassa huomattava osa siirtolaisia vastaan tehdyistä hyökkäyksistä on muiden kuin kantasaksalaisten tekemiä. Olisi hienoa, jos Helsingin Sanomat olisi valaissut uutisessaan myös asian tätä puolta, sillä voisihan sellaisen olettaa kuuluvan itsestäänselvyytenä objektiivisuuteen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen tähtäävän vastuullisen median agendaan.
* * *
Samassa uutisessa kerrottiin myös ruotsalaisessa vastaanottokeskuksessa sattuneesta tulipalosta. Blogisti Rähmis kertoi, että ruotsalaisen poliisin mukaan "murhapoltoksi tämä kirjattiin. Epäiltyjä ei ole tiedossa ja teemme tutkimuksia selvittääksemme miten palo on alkanut." Blogisti ei ole linkittänyt lähdettä, mutta yleensä hänen kirjoituksensa ovat perustuneet valtamediaan tai muihin luotettaviin lähteisiin. Oli sittenkin linkki.
Ruotsalaisen tulipalon osalta jää siis arvoitukseksi myös se, onko kyseessä hyökkäys vastaanottokeskusta ja sen asukkaita vastaan, vai onko kyseessä tekninen vika, asukkaiden oma vahinko tai suorastaan heidän itse tekemänsä tuhopoltto. Näiden vaihtoehtojen todennäköisyyksiä voi pohtia blogisti Paavo Tajukankaan vuonna 2015 tekemän (alkuperäisuutisten linkit sisältävän) listauksen mukaan.
Tässä tilanteessa on siis ainakin toistaiseksi jäätävä odottelemaan Helsingin Sanomien uutista vastaanottokeskuksen tulipalon syystä. Onhan selvää, että vastuullisesti toimiva lehti uutisoi myös tulipalon syyn otettuaan sen esille maahanmuuttajiin kohdistuvien hyökkäysten yhteydessä. Onhan?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi mediaan ei luoteta?
Kajaanin ja Itäkeskuksen tapaukset on tutkittava ja uutisoitava näyttävästi
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
Ruotsalainen politiikka ajatumassa järisyttäviin muutoksiin
Suomessakin kehuttiin joitain vuosia sitten, että Ruotsin politiikassa puoluekentän jakautuminen porvarilliseen ja punavihreään blokkiin olisi hieno juttu. Sen sanottiin muun muassa takaavan äänestäjälle ennakkotiedon siitä, minkälaista politiikkaa hänen valinnastaan seuraisi, mikäli se päätyisi hallitusvastuuseen.
Suomessa tällaista äänestäjäturvaa ei ole. Sen sijaan meillä on perinteisesti ollut kolme tai neljä keskisuurta puoluetta, joiden ennalta arvaamattomana kombinaationa on syntynyt uusi hallitus. Siten myös hallitusohjelma on ollut kompromissi hallituspuolueiden vaalien aikana ilmaisemista tavoitteista.
Uusien poliittisten voimien nousu on aiheuttanut sekä Suomessa että Ruotsissa poliittisen järjestelmän muutoksia. Suomessa vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen vaalien suurvoittajaa Perussuomalaisia houkuteltiin kyllä hallitukseen, mutta sen tärkeimmät vaalilupaukset haluttiin jättää ulos hallitusohjelmasta. Timo Soini ei siihen suostunut.
Tuloksena oli Suomen historian huonoin hallitus, koska myös rökäletappion kärsinyt Keskusta oli haluton hallitusyhteistyöhön. Niinpä maata hallitsi ensin Jyrki Kataisen ja sittemmin Alexander Stubbin johtama äärivasemmistosta kristillisdemokraatteihin ulottunut porukka, joka ei käytännössä pystynyt tekemään yhtäkään merkittävää päätöstä tilanteessa, jossa esimerkiksi maan talous oli ajautumassa ongelmiin.
Hallitustaipaleen loppuvaiheessa tilanne ajautui suoranaiseksi farssiksi jopa pääministerin äänestäessä hallituksen esitystä vastaan eduskunnassa. Myös äärivasemmisto (ensin Vasemmistoliitto ja myöhemmin myös Vihreät) jätti hallitusvastuun julki lausumattomana - mutta ilmeisenä - tavoitteenaan oman kannatuksen nostaminen.
Vuoden 2015 vaaleissa Perussuomalaiset uusivat kannatuksensa ja pääministeripuolue vaihtui. Nyt myös Perussuomalaiset saivat hallitusohjelmaan omia tärkeinä pitämiään asioita ja Suomeen syntyi kolmen suurimman puolueen oikeistohallitus. Sen toiminta on takkuillut, mutta joka tapauksessa myös tärkeitä päätöksiä on saatu syntymään ja maan talous on lähtenyt lopulta nousuun.
Mutta palataan Ruotsiin. Siellä vuoden 2014 vaalit johtivat jonkinlaiseen pattitilanteeseen, jossa sen enempää punavihreä kuin porvarillinenkaan blokki ei saanut enemmistöä parlamenttiin. Hallitusvastuun otti punavihreä "feministihallitus", joka joutuu tukeutumaan politiikassaan keskustaoikeistolaiseen oppositioon.
Hallitus on sen seurauksena ollut ymmärrettävästi äärimmäisen heikko, ja kaadettavissa milloin tahansa. Siten feministihallituksen päätöksentekokyky on ollut lähes yhtä heikko kuin Kataisen/Stubbin hallituksella.
Tässä tilanteessa Ruotsin Kokoomus on alkanut vilkuilla vuosikaudet täydellisessä pannassa olleisiin Ruotsidemokraatteihin päin. Syitä lienee kaksi: puolueen kannatusta on valunut Ruotsidemokraateille kasvaneen maahanmuuttokriittisyyden seurauksena ja toisaalta on selvää, ettei maahan synny jatkossakaan vanhojen blokkirajojen mukaisia enemmistöhallituksia. Siten "jotain tarttis tehrä".
Vilkuilulla on kuitenkin ollut yllättävä seuraus; ainakin gallupien perusteella. Kokoomuksen kannatus on nimittäin laskenut ja Keskustan vastaavasti noussut.
Syynä kannatuksen laskuun lienee, ettei maahanmuuttopolitiikan äkkikäännös ole vakuuttanut niitä, jotka ovat pääseet yli sen korkean kynnyksen, joka länsinaapurissa liittyy Ruotsidemokraatteihin. Toisaalta näihin päin vilkuilu on kauhistuttanut kansankodin kuplaan vielä uskovia. Myös jälkimmäinen johtunee Ruotsidemokraatteihin liittyvästä stigmasta.
Ruotsalaisen politiikan uudet käänteet ovat merkittävämpiä kuin äkkiseltään voisi arvata. Sanoisin, että ne ovat suorastaan järisyttäviä, sillä juuri nyt näyttäisi siltä, että ruotsalaisen politiikan perustukset ovat murtumassa. Tarkoitan tällä meille suomalaisille käsittämättömän syvää erottelua punavihreiden ja porvarillisten puolueiden välillä.
Ruotsalaisen hallituspolitiikan vaikeuksista seuraava toinen, ja ainakin lyhyemmällä tähtäimellä kokoomuksen ja Ruotsidemokraattien flirttailua paljon merkittävämpi muutos nimittäin liittyy ruotsalaisen politiikan vasemmalle laidalle. Maan demareissa on oivallettu, että enemmistöhallituksen voi muodostaa muutenkin kuin yhteistyössä Ruotsidemokraattien kanssa. Eli astumalla yli vanhan blokkijaon ottamalla suosiotaan kasvattaneet keskustalaiset mukaan hallitusyhteistyöhön.
Käytännössä blokkirajat ylittävä hallitus ohjaisi Ruotsin vuoden 2018 jälkeisenä aikana kohti Suomelle tyypillistä koalitiopolitiikkaa, jossa äänestäjillä ei olisi takuuta tulevasta hallitusohjelmasta. Samalla Ruotsidemokraatit jatkaisivat kannatuksensa nostamista - ellei hallitus sitten onnistu tekemään runsaasta maahanmuuttajaväestöstä menestystarinaa.
Edelle kirjoitetusta huolimatta lienee selvää, että vuoden 2018 parlamenttivaalit käydään Ruotsissa edelleen perinteisen blokkijaon merkeissä. Jos vaalitulos on nykyisen kaltainen, tai Ruotsidemokraattien kannatus nykyistäkin suurempi, ovat edessä hallitusneuvottelut, joiden lopputuloksena on joko ruotsalainen punamulta tai nykyisen kaltainen - joko porvarillinen tai punavihreä, mutta joka tapauksessa heikko - vähemmistöhallitus.
Näin siksi, ettei edes Kokoomus ole ehdottanut Ruotsidemokraatien ottamista mukaan hallitusvastuuseen. Ainoastaan puhunut keskusteluyhteydestä ja yhteistyöstä yksittäisissä asioissa heidän kanssaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Feministipuolue ja inhimillinen turvallisuus
Ruotsin Kokoomus katuu - mutta miten korjata tehdyt virheet?
Halveksiiko Anu Vehviläinen demokratiaa?
Suomessa tällaista äänestäjäturvaa ei ole. Sen sijaan meillä on perinteisesti ollut kolme tai neljä keskisuurta puoluetta, joiden ennalta arvaamattomana kombinaationa on syntynyt uusi hallitus. Siten myös hallitusohjelma on ollut kompromissi hallituspuolueiden vaalien aikana ilmaisemista tavoitteista.
Uusien poliittisten voimien nousu on aiheuttanut sekä Suomessa että Ruotsissa poliittisen järjestelmän muutoksia. Suomessa vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen vaalien suurvoittajaa Perussuomalaisia houkuteltiin kyllä hallitukseen, mutta sen tärkeimmät vaalilupaukset haluttiin jättää ulos hallitusohjelmasta. Timo Soini ei siihen suostunut.
Tuloksena oli Suomen historian huonoin hallitus, koska myös rökäletappion kärsinyt Keskusta oli haluton hallitusyhteistyöhön. Niinpä maata hallitsi ensin Jyrki Kataisen ja sittemmin Alexander Stubbin johtama äärivasemmistosta kristillisdemokraatteihin ulottunut porukka, joka ei käytännössä pystynyt tekemään yhtäkään merkittävää päätöstä tilanteessa, jossa esimerkiksi maan talous oli ajautumassa ongelmiin.
Hallitustaipaleen loppuvaiheessa tilanne ajautui suoranaiseksi farssiksi jopa pääministerin äänestäessä hallituksen esitystä vastaan eduskunnassa. Myös äärivasemmisto (ensin Vasemmistoliitto ja myöhemmin myös Vihreät) jätti hallitusvastuun julki lausumattomana - mutta ilmeisenä - tavoitteenaan oman kannatuksen nostaminen.
Vuoden 2015 vaaleissa Perussuomalaiset uusivat kannatuksensa ja pääministeripuolue vaihtui. Nyt myös Perussuomalaiset saivat hallitusohjelmaan omia tärkeinä pitämiään asioita ja Suomeen syntyi kolmen suurimman puolueen oikeistohallitus. Sen toiminta on takkuillut, mutta joka tapauksessa myös tärkeitä päätöksiä on saatu syntymään ja maan talous on lähtenyt lopulta nousuun.
Mutta palataan Ruotsiin. Siellä vuoden 2014 vaalit johtivat jonkinlaiseen pattitilanteeseen, jossa sen enempää punavihreä kuin porvarillinenkaan blokki ei saanut enemmistöä parlamenttiin. Hallitusvastuun otti punavihreä "feministihallitus", joka joutuu tukeutumaan politiikassaan keskustaoikeistolaiseen oppositioon.
Hallitus on sen seurauksena ollut ymmärrettävästi äärimmäisen heikko, ja kaadettavissa milloin tahansa. Siten feministihallituksen päätöksentekokyky on ollut lähes yhtä heikko kuin Kataisen/Stubbin hallituksella.
Tässä tilanteessa Ruotsin Kokoomus on alkanut vilkuilla vuosikaudet täydellisessä pannassa olleisiin Ruotsidemokraatteihin päin. Syitä lienee kaksi: puolueen kannatusta on valunut Ruotsidemokraateille kasvaneen maahanmuuttokriittisyyden seurauksena ja toisaalta on selvää, ettei maahan synny jatkossakaan vanhojen blokkirajojen mukaisia enemmistöhallituksia. Siten "jotain tarttis tehrä".
Vilkuilulla on kuitenkin ollut yllättävä seuraus; ainakin gallupien perusteella. Kokoomuksen kannatus on nimittäin laskenut ja Keskustan vastaavasti noussut.
Syynä kannatuksen laskuun lienee, ettei maahanmuuttopolitiikan äkkikäännös ole vakuuttanut niitä, jotka ovat pääseet yli sen korkean kynnyksen, joka länsinaapurissa liittyy Ruotsidemokraatteihin. Toisaalta näihin päin vilkuilu on kauhistuttanut kansankodin kuplaan vielä uskovia. Myös jälkimmäinen johtunee Ruotsidemokraatteihin liittyvästä stigmasta.
Ruotsalaisen politiikan uudet käänteet ovat merkittävämpiä kuin äkkiseltään voisi arvata. Sanoisin, että ne ovat suorastaan järisyttäviä, sillä juuri nyt näyttäisi siltä, että ruotsalaisen politiikan perustukset ovat murtumassa. Tarkoitan tällä meille suomalaisille käsittämättömän syvää erottelua punavihreiden ja porvarillisten puolueiden välillä.
Ruotsalaisen hallituspolitiikan vaikeuksista seuraava toinen, ja ainakin lyhyemmällä tähtäimellä kokoomuksen ja Ruotsidemokraattien flirttailua paljon merkittävämpi muutos nimittäin liittyy ruotsalaisen politiikan vasemmalle laidalle. Maan demareissa on oivallettu, että enemmistöhallituksen voi muodostaa muutenkin kuin yhteistyössä Ruotsidemokraattien kanssa. Eli astumalla yli vanhan blokkijaon ottamalla suosiotaan kasvattaneet keskustalaiset mukaan hallitusyhteistyöhön.
Käytännössä blokkirajat ylittävä hallitus ohjaisi Ruotsin vuoden 2018 jälkeisenä aikana kohti Suomelle tyypillistä koalitiopolitiikkaa, jossa äänestäjillä ei olisi takuuta tulevasta hallitusohjelmasta. Samalla Ruotsidemokraatit jatkaisivat kannatuksensa nostamista - ellei hallitus sitten onnistu tekemään runsaasta maahanmuuttajaväestöstä menestystarinaa.
Edelle kirjoitetusta huolimatta lienee selvää, että vuoden 2018 parlamenttivaalit käydään Ruotsissa edelleen perinteisen blokkijaon merkeissä. Jos vaalitulos on nykyisen kaltainen, tai Ruotsidemokraattien kannatus nykyistäkin suurempi, ovat edessä hallitusneuvottelut, joiden lopputuloksena on joko ruotsalainen punamulta tai nykyisen kaltainen - joko porvarillinen tai punavihreä, mutta joka tapauksessa heikko - vähemmistöhallitus.
Näin siksi, ettei edes Kokoomus ole ehdottanut Ruotsidemokraatien ottamista mukaan hallitusvastuuseen. Ainoastaan puhunut keskusteluyhteydestä ja yhteistyöstä yksittäisissä asioissa heidän kanssaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Feministipuolue ja inhimillinen turvallisuus
Ruotsin Kokoomus katuu - mutta miten korjata tehdyt virheet?
Halveksiiko Anu Vehviläinen demokratiaa?
maanantai 20. helmikuuta 2017
Lahden kisaennakko
Viikonloppuna hiihdettiin Viron Otepäässä viimeiset näytöt ennen Lahden MM-kisoja. Suomalaisittain jäi monenlaista mietittävää. Siitä huolimatta on tullut aika tehdä perinteinen Professorin MM-kisaveikkaus. Tällä kertaa en käsittele hiihtäjiä erikseen vaan listaan matkoittain ne hiihtäjät, joihin kohdistan suurimmat odotukset.
Sprintin osalta suurimmat suomalaistoiveet Lahdessa kohdistuvat ampumahiihtäjä Mari Laukkaseen. Hän on kauden aikana osoittanut, että suksi kulkee liukkaasti myös sprintin karsinnassa, mutta erähiihto tuottaa vaikeuksia. Toivottavasti ryhmähiihdon taktiikka on Lahdessa kohdillaan ja meno kauden parasta. Professorin veikkaus sprintistä on Laukkaselle välieräpaikka eli sijat 7-12.
Miesten puolella Ristomatti Hakola on ollut tällä kaudella varmin hiihtäjä, vaikka onkin kärsinyt pystyssä pysymisen vaikeudesta. Otepäässä myös Martti Jylhä selvisi välieriin. Kummallakaan ei kuitenkaan näyttäisi olevan asiaa finaaliin. Professorin optimistinen veikkaus on molemmille välieräpaikka eli sijat 7-12.
Toinen Lahdessa hiihdettävä kilpailumatka on skiathlon eli yhdistelmähiihto, joka myös takaa-ajona tunnetaan. Naisten puolella Krista Pärmäkoskella on mahdollisuus jopa mitaliin. Miesten puolella tämä saattaa hyvinkin olla Matti Heikkisen paras matka.
Molemmat osaavat tasavahvasti sekä perinteisen että vapaan hiihtotavan ja myös kunto-ominaisuudet ovat tänä vuonna olleet kohdallaan. Otepäästä parivaljakko saalisti perinteisellä hiihtotavalla viidennen ja kuudennen sijan. Professorin eritäin optimistinen veikkaus on Pärmäkoskelle pronssia Charlotte Kallan ja Marit Björgenin jälkeen sekä "Happo" Heikkiselle hopeaa Sundbyn jälkeen.
Sunnuntaina hiihdetään parisprintit perinteisellä hiihtotavalla. Tämä olisi suomalaisten etukäteen varmin mitalipäivä, mikäli viivalle saataisiin parhaat mahdolliset joukkueet. Näin tuskin kuitenkaan käy, vaan sekä Heikkinen että Pärmäkoski jättänevät tämän arvokisaohjelman vähiten arvostetun kilpailumuodon väliin.
Professorin veikkaus on, että naisista hiihtävät Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen. Sillä kokoonpanolla joukkue selviää kolmanneksi Norjan ja Ruotsin jälkeen. Miehissä matkaan lähtevät olympiavoittajat Jauhojärvi/Niskanen, jotka jäävät neljänneksi Norjan, Ruotsin ja Venäjän jälkeen.
Tiistaina on suomalaisten naisten päämatka eli perinteisen kymppi. Kauden alkaessa odoteltiin, että Suomi ottaisi varmasti mitalin ja ainakin itse toivoin vielä joulukuussa, että saataisiin jopa kaksi suomalaisnaista palkintopallille.
Otepään perusteella kuitenkin vain Krista Pärmäkoskella on asiaa kärkihiihtäjien vauhtiin, mutta sekin edellyttää suksihuollolta merkittävästi parempaa onnistumista kuin Otepäässä. Professorin ylioptimistinen veikkaus on, että Pärmäkoski saa kuin saakin pronssilätkän. Edellä ovat Marit Björgen ja Heidi Weng.
Keskiviikkona hiihdetään miesten 15 kilometriä jota aiemmin kutsuttiin pikamatkaksi. Koko kauden perusteella Iivo Niskanen on vahvassa mitalikunnossa. Edes voitto ei ole mahdoton, vaikka vaatiikin venymistä ja huollon huippu-onnistumista.
Matti Heikkinen ei Otepään perusteella näyttäisi juuri nyt olevan mitalikunnossa, mutta hänen päivittäiset suorituksensa ovat tunnetusti kovin vaihtelevia. Professorin veikkaus on, että toinen mitalitoivoistamme onnistuu ja Suomi saa hopeaa. Kulta jää saalistamatta, koska Martin Sundby näyttäisi juuri nyt olevan voittamaton - vaikka toki hänkin voi sortua huollon virheisiin.
Torstai on sitten viestipäivä. Sen suhteen puhetta on herättänyt eniten naisten viestijoukkueen koostumus. Professorin veikkaus joukkueeksi on Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Kaisa Mäkäräinen (tai Laura Mononen) ja Mari Laukkanen.
Valitettavasti Norja karkaa kolmannella osuudella Ruotsin kanssa ja Neljännellä osuudella myös Yhdysvallat hiihtää Suomen kiinni ja ratkaisee kilpailun viimeisessä nousussa. Suomen viestinaisten tuloksena on siten Professorin vähän negatiivissävyisen arvauksen mukaan neljäs sija.
Perjantaina ottavat toisistaan mittaa miehiset viestijoukkueet. Suomen joukkue lienee ensimmäisessä vaihdossa kärjen mukana Sami Jauhojärven tuomana. Toiselta osuudelta Iivo Niskanen tuo Suomen vaihtoon yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa. Tilanne näyttää erittäin hyvältä.
Kolmannella osuudella hiihtää luultavasti Lari Lehtonen, joka jää lopussa joitain kymmeniä metrejä Norjasta ja Ruotsista, mutta pitää silti muut takanaan. Ankkuriosuudella Matti Heikkisen tehtäväksi jää varmistaa Suomen pronssimitali, joka on siis Professorin varsin realistinen veikkaus.
Lauantaina naiset lopettavat kisaurakkansa hiihtämällä vapaalla hiihtotavalla 30 kilometriä. Tässä vaiheessa kilpailijat ovat varsin väsyneitä, niin myös Krista Pärmäkoski.
Mikäli Kaisa Mäkäräinen ei ole hiihtänyt viestiä, saattaa hän tällä matkalla olla levänneenä yllättävän vahva. Professorin reallistinen veikkaus on, että mainitut kaksi naista sijoittuvat kymmenen joukkoon. Voitoin vie kisojen hiihtokuningatar Marit Björgen.
Sunnuntaina on vuorossa miesten viisikymppinen. Siitä tulee Norjan suurta juhlaa. Näin siksi, että vuonomaalla riittää asettaa peliin muita levänneempiä kovia miehiä ja tuloslistasta tulee sen mukainen.
Suomalaisista parhaaksi noussee Matti Heikkinen tai Iivo Niskanen. Heikkinen taistelee voitosta kärjen mukana 40 kilometriin asti, mutta sitten tulee noutaja. Sisu vie "Hapon" kuitenkin kelvollisesti maaliin. Niskanen saa tässä vaiheessa Heikkisen kiinni. Professori veikkaa realistisesti, että molemmat sijoittuvat lopputuloksissa kymmenen joukkoon.
Kokonaisuutena on selvää, etteivät kaikki suomalaiset tule onnistumaan toiveideni mukaan. Siten Suomi saanee Lahden maastohiihtokilpailuista lopulta "vain" viisi mitalia. Samalla muistutan, etteivät aiemmat ennustukseni ole juurikaan osuneet kohdalleen. Saa siis nähdä joko nyt osuisi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Falunin lumikarkeloista
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Sprintin osalta suurimmat suomalaistoiveet Lahdessa kohdistuvat ampumahiihtäjä Mari Laukkaseen. Hän on kauden aikana osoittanut, että suksi kulkee liukkaasti myös sprintin karsinnassa, mutta erähiihto tuottaa vaikeuksia. Toivottavasti ryhmähiihdon taktiikka on Lahdessa kohdillaan ja meno kauden parasta. Professorin veikkaus sprintistä on Laukkaselle välieräpaikka eli sijat 7-12.
Miesten puolella Ristomatti Hakola on ollut tällä kaudella varmin hiihtäjä, vaikka onkin kärsinyt pystyssä pysymisen vaikeudesta. Otepäässä myös Martti Jylhä selvisi välieriin. Kummallakaan ei kuitenkaan näyttäisi olevan asiaa finaaliin. Professorin optimistinen veikkaus on molemmille välieräpaikka eli sijat 7-12.
Toinen Lahdessa hiihdettävä kilpailumatka on skiathlon eli yhdistelmähiihto, joka myös takaa-ajona tunnetaan. Naisten puolella Krista Pärmäkoskella on mahdollisuus jopa mitaliin. Miesten puolella tämä saattaa hyvinkin olla Matti Heikkisen paras matka.
Molemmat osaavat tasavahvasti sekä perinteisen että vapaan hiihtotavan ja myös kunto-ominaisuudet ovat tänä vuonna olleet kohdallaan. Otepäästä parivaljakko saalisti perinteisellä hiihtotavalla viidennen ja kuudennen sijan. Professorin eritäin optimistinen veikkaus on Pärmäkoskelle pronssia Charlotte Kallan ja Marit Björgenin jälkeen sekä "Happo" Heikkiselle hopeaa Sundbyn jälkeen.
Sunnuntaina hiihdetään parisprintit perinteisellä hiihtotavalla. Tämä olisi suomalaisten etukäteen varmin mitalipäivä, mikäli viivalle saataisiin parhaat mahdolliset joukkueet. Näin tuskin kuitenkaan käy, vaan sekä Heikkinen että Pärmäkoski jättänevät tämän arvokisaohjelman vähiten arvostetun kilpailumuodon väliin.
Professorin veikkaus on, että naisista hiihtävät Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen. Sillä kokoonpanolla joukkue selviää kolmanneksi Norjan ja Ruotsin jälkeen. Miehissä matkaan lähtevät olympiavoittajat Jauhojärvi/Niskanen, jotka jäävät neljänneksi Norjan, Ruotsin ja Venäjän jälkeen.
Tiistaina on suomalaisten naisten päämatka eli perinteisen kymppi. Kauden alkaessa odoteltiin, että Suomi ottaisi varmasti mitalin ja ainakin itse toivoin vielä joulukuussa, että saataisiin jopa kaksi suomalaisnaista palkintopallille.
Otepään perusteella kuitenkin vain Krista Pärmäkoskella on asiaa kärkihiihtäjien vauhtiin, mutta sekin edellyttää suksihuollolta merkittävästi parempaa onnistumista kuin Otepäässä. Professorin ylioptimistinen veikkaus on, että Pärmäkoski saa kuin saakin pronssilätkän. Edellä ovat Marit Björgen ja Heidi Weng.
Keskiviikkona hiihdetään miesten 15 kilometriä jota aiemmin kutsuttiin pikamatkaksi. Koko kauden perusteella Iivo Niskanen on vahvassa mitalikunnossa. Edes voitto ei ole mahdoton, vaikka vaatiikin venymistä ja huollon huippu-onnistumista.
Matti Heikkinen ei Otepään perusteella näyttäisi juuri nyt olevan mitalikunnossa, mutta hänen päivittäiset suorituksensa ovat tunnetusti kovin vaihtelevia. Professorin veikkaus on, että toinen mitalitoivoistamme onnistuu ja Suomi saa hopeaa. Kulta jää saalistamatta, koska Martin Sundby näyttäisi juuri nyt olevan voittamaton - vaikka toki hänkin voi sortua huollon virheisiin.
Torstai on sitten viestipäivä. Sen suhteen puhetta on herättänyt eniten naisten viestijoukkueen koostumus. Professorin veikkaus joukkueeksi on Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Kaisa Mäkäräinen (tai Laura Mononen) ja Mari Laukkanen.
Valitettavasti Norja karkaa kolmannella osuudella Ruotsin kanssa ja Neljännellä osuudella myös Yhdysvallat hiihtää Suomen kiinni ja ratkaisee kilpailun viimeisessä nousussa. Suomen viestinaisten tuloksena on siten Professorin vähän negatiivissävyisen arvauksen mukaan neljäs sija.
Perjantaina ottavat toisistaan mittaa miehiset viestijoukkueet. Suomen joukkue lienee ensimmäisessä vaihdossa kärjen mukana Sami Jauhojärven tuomana. Toiselta osuudelta Iivo Niskanen tuo Suomen vaihtoon yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa. Tilanne näyttää erittäin hyvältä.
Kolmannella osuudella hiihtää luultavasti Lari Lehtonen, joka jää lopussa joitain kymmeniä metrejä Norjasta ja Ruotsista, mutta pitää silti muut takanaan. Ankkuriosuudella Matti Heikkisen tehtäväksi jää varmistaa Suomen pronssimitali, joka on siis Professorin varsin realistinen veikkaus.
Lauantaina naiset lopettavat kisaurakkansa hiihtämällä vapaalla hiihtotavalla 30 kilometriä. Tässä vaiheessa kilpailijat ovat varsin väsyneitä, niin myös Krista Pärmäkoski.
Mikäli Kaisa Mäkäräinen ei ole hiihtänyt viestiä, saattaa hän tällä matkalla olla levänneenä yllättävän vahva. Professorin reallistinen veikkaus on, että mainitut kaksi naista sijoittuvat kymmenen joukkoon. Voitoin vie kisojen hiihtokuningatar Marit Björgen.
Sunnuntaina on vuorossa miesten viisikymppinen. Siitä tulee Norjan suurta juhlaa. Näin siksi, että vuonomaalla riittää asettaa peliin muita levänneempiä kovia miehiä ja tuloslistasta tulee sen mukainen.
Suomalaisista parhaaksi noussee Matti Heikkinen tai Iivo Niskanen. Heikkinen taistelee voitosta kärjen mukana 40 kilometriin asti, mutta sitten tulee noutaja. Sisu vie "Hapon" kuitenkin kelvollisesti maaliin. Niskanen saa tässä vaiheessa Heikkisen kiinni. Professori veikkaa realistisesti, että molemmat sijoittuvat lopputuloksissa kymmenen joukkoon.
Kokonaisuutena on selvää, etteivät kaikki suomalaiset tule onnistumaan toiveideni mukaan. Siten Suomi saanee Lahden maastohiihtokilpailuista lopulta "vain" viisi mitalia. Samalla muistutan, etteivät aiemmat ennustukseni ole juurikaan osuneet kohdalleen. Saa siis nähdä joko nyt osuisi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Falunin lumikarkeloista
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
maanantai 13. helmikuuta 2017
Turvapaikanhakijat ovat islamilaisen terrorismin rahoituskeino
Luultavasti kaikki suomalaiset ovat jo pitkään tienneet, että subjektiivinen oikeus turvapaikan hakemiseen EU:n alueelta on johtanut laajamittaiseen ihmissalakuljetukseen kehitysmaista Eurooppaan. Harvempi lienee sen sijaan ennen tätä aamua tiedostanut, että bisneksessä ovat vahvasti mukana myös ISIS:in terroristit, joiden toimintaa rahoitetaan sen kautta.
Asiaa on tutkinut italialainen Loretta Napoleoni, jolla on myös hyviä neuvoja asian hoitamiseksi. Toistettakoon nuo neuvot myös tässä blogissa.
"Jos olisi Pohjoismaista, panisin rajanne kiinni. Italialla ei ole rahaa ja halua tukkia siirtolaisvirtaa."
"Rajojen avaaminen on väärin. Ei voi ajatella, että kaikki avoimuus on hyväksi. Täytyy löytää tasapaino."
Napoleonin mielestä ihmisiä tulisi auttaa ensisijaisesti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Perinteisen kehitysavun lisäksi voi kokeilla uusia keinoja: "kun tulijoita lähetetään takaisin, heille voisi antaa esimerkiksi mikrolainan oman yrityksen perustamiseksi."
Tuosta viimeisestä todettakoon, että esimerkiksi Homma-foorumilla toimivat henkilöt ovat jo pitkään antaneet mikrolainoja kehitysmaalaisille. Toimintaan voi käsittääkseni osallistua kuka tahansa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
sunnuntai 5. helmikuuta 2017
Ihmissalakuljetus Välimerellä
Tämän aamun Helsingin Sanomat oli koonnut surullisen tarinan Välimereen hukkuvista pakolaisista. Heidän määränsä oli jutun mukaan viime vuonna korkeampi kuin koskaan ennen.
Kirjoituksen aluksi "Lääkärit ilman rajoja" -järjestöön kuuluva ruotsalainen kertoi kokemuksistaan Välimerellä ja otti kantaa siellä näkemäänsä. Lopussa oli puolestaan Välimeren tilanteeseen liittyvää taustatietoa.
Jutussa kerrottiin heti kärkeen, että "Eurooppaan yrittävät siirtolaiset pakenevat sotaa, vainoa ja köyhyyttä."
Tästä täytyy huomauttaa, että näistä ainakaan viimeinen ei ole legitiimi syy pyrkiä Eurooppaan, vaikka se lieneekin tulijoiden tavallisin motiivi. HS:n jutun taustaosuudessa nimittäin mainittiin, että "YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan... oikeus varsinaiseen turvapaikkaan täyttyy vain noin joka kymmenennellä."
Lehdessä kirjoitettiin myös, että "ihmissalakuljetus kukkii Libyan rannikolla, koska palveluille on kysyntää: maasta yritetään pois hinnalla millä hyvänsä."
Tämän väitteen osalta on todettava, ettei kyse ole ihmisten spontaaneista lähtöhaluista, vaan ihmissalakuljettajat ylläpitävät kysyntää kertomalla kehitysmaalaisille Euroopassa odottavista lihapadoista ja auliista naisista. Tämän vahvistaa myös Suomen ulkoministeriön lähtömaihin kohdistama tiedotuskampanja, jolla ihmissalakuljettajien bisnestä pyritään suitsimaan antamalla heidän potentiaalisille uhreilleen oikeaa tietoa.
Jutun henkilötarinaosuudessa ruotsalaislääkäri "kertoo 16-vuotiaasta bangladeshilaispojasta, joka oli jättänyt kotinsa tarttuakseen Libyasta tulleeseen työtarjoukseen. Vasta perillä hänelle oli selvinnyt, ettei mitään työtä ollut vaan hänet siepattiin ja vietiin paikalliseen vankilaan rikollisten kidutettavaksi."
Lienee selvää, ettei tällä pojalla ole turvapaikkaoikeutta Euroopassa. Sen sijaan Bangladeshin viranomaisten pitäisi järjestää hänelle kotiinkuljetus kotimaahansa, joka on tiettävästi täysin turvallinen. Koska hänet kuitenkin ongittiin Välimerestä, herää kysymys, miksei hän ollut lähtenyt pohjoisen sijasta kohti itää?
Lääkäri kertoi myös kauhutarinan: "näin heidän kuolevan jalkojeni juuressa. Heidän keuhkoissaan oli luultavasti merivettä ja veneen bensiiniä. Se oli järkyttävää."
On tosiaan varmaa, että ihmisten kuoleminen jalkojen juuressa on erittäin järkyttävää. Koska nämä ihmiset olivat kuitenkin lähteneet Välimerelle omasta halustaan ja todennäköisesti ilman turvapaikkaan oikeuttavaa henkilöhistoriaa olisi pohdittava heidän kuolemansa perimmäisiä syitä.
Itse näen niitä kolme. Ensimmäinen on edellä mainittu ihmissalakuljettajien bisneksensä edistämiseksi levittämä propaganda mahdollisuuksista Euroopassa, toinen ihmissalakuljettajien liiketoimintaa tukeva eurooppalainen turvapaikkapolitiikka, joka mahdollistaa hyvälle ja loogiselle tarinankertojalle pääsyn kotimaataan merkittävästi vauraampiin oloihin.
Kolmas - ja erityisesti Välimereen liittyvä - syy on eurooppalaisten järjestöjen ja viranomaisten Libyan rannikolle järjestämä meripelastuspalvelu, joka houkuttaa ihmisiä hakeutumaan merihätään. Tämä järjestely on erinomainen erityisesti ihmissalakuljettajien kannalta, koska hengenvaarallisissa aluksissa matkaan lähetetyt tulevat joko ongituksi Eurooppaan tai vaihtoehtoisesti hukkuvat purtiloidensa upotessa. Varmaa on vain, että näiden vaihtoehtojen vallitessa kukaan ei tule valittamaan saamastaan palvelusta eikä siten vaatimaan rahojaan takaisin.
Ruotsalaislääkäriltä löytyi myös ratkaisuehdotus ongelmaan. Hänen mukaansa "pitäisi joko kohentaa siirtolaisten lähtömaiden oloja tai parantaa heidän mahdollisuuksiaan siirtyä Eurooppaan laillisia ja turvallisempia reittejä".
Ensimmäisen ratkaisuehdotuksen toteuttamiseksi Eurooppa käyttää jo nyt varsin paljon rahaa. Esimerkiksi Suomessa kehitysyhteistyöhön käytetään lähes kaksi prosenttia valtion budjetista. Edellisen hallituksen aikana rahaa poltettiin nykyistäkin enemmän. Tulokset ovat kuitenkin ainakin Välimeren tilanteesta katsoen olleet heikkoja.
Mitä tulee ruotsalaislääkärin ehdottamiin laillisiin ja turvallisempiin reitteihin, on ensin todettava sellaisia jo olevan mikäli maahantulon perusteena on työnteko. Toki sen osalta sovelletaan tarveharkintaa, jotta työmarkkinoitamme ei sotkettaisi kokonaan halpatyövoimalla.
Jos laillisella reitillä kuitenkin tarkoitetaan sitä, kuten ymmärsin, että kehitysmaalaisilla tulisi olla subjektiivinen oikeus asettua EU:n alueelle, on todettava sille olevan kaksi käytännön estettä. Ensinnäkin lähtömaiden väestö kasvaa vuosittain kymmenillä miljoonilla ihmisillä. On selvää, ettei sellaisen väestönkasvun vallitessa Eurooppaan haluavien tulijoiden määrälle olisi kattoa eikä Unioni kestäisi syntyvää kansainvaellusta muuttumatta itse sekasortoiseksi.
Siksi on selvää, ettei nyt nähdyn surullisen tarinan johtopäätöksenä voi olla Euroopan rajojen avaaminen tulijoille. Sen sijaan ongelmaa voidaan vähentää lyhyellä aikavälillä lopettamalla Välimerelle pelastettavaksi hakeutuvien ihmisten kalastaminen ja kuljettaminen EU:n alueelle sekä tutkimalla mahdollisimman tarkasti tulijoiden turvapaikan tarvetta ja siirtämällä tarpeen osoittamisen tulijalle. Eurooppalaispoliitikkojen suunnitelma Libyaan perustettavasta vastaanottokeskuksesta näyttäisi olevan myös toimiva idea, ainakin jos Australian vastaavasta järjestelystä on opittavissa jotain.
Pidemmällä aikavälillä olisi pyrittävä vaikuttamaan lähtömaiden väestönkasvuun ja niiden taloudellisen kehityksen edellytyksiin. Siinä tehokkain keino olisi luultavasti taloudellinen yhteistyö lähtömaiden kanssa. Valitettavasti monissa noista maista uskonnollinen ja etninen monikulttuurisuus tekevät rauhallisen kehityksen kohti hyvinvointia lähes mahdottomaksi.
Uskonnollisten ja kulttuuristen tekijöiden poistaminen ei kuitenkaan ole meidän eurooppalaisten syy eikä myöskään meidän ratkaistavissamme. Ei ainakaan niin kauan, kun katsomme noille maille kuuluvan suvereenin itsemääräämisoikeuden.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa
Halla-aho vaati EU:ta puuttumaan kansalaisjärjestöjen rikolliseen toimintaan
Turvapaikkatalouden monet kasvot
Kirjoituksen aluksi "Lääkärit ilman rajoja" -järjestöön kuuluva ruotsalainen kertoi kokemuksistaan Välimerellä ja otti kantaa siellä näkemäänsä. Lopussa oli puolestaan Välimeren tilanteeseen liittyvää taustatietoa.
Jutussa kerrottiin heti kärkeen, että "Eurooppaan yrittävät siirtolaiset pakenevat sotaa, vainoa ja köyhyyttä."
Tästä täytyy huomauttaa, että näistä ainakaan viimeinen ei ole legitiimi syy pyrkiä Eurooppaan, vaikka se lieneekin tulijoiden tavallisin motiivi. HS:n jutun taustaosuudessa nimittäin mainittiin, että "YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan... oikeus varsinaiseen turvapaikkaan täyttyy vain noin joka kymmenennellä."
Lehdessä kirjoitettiin myös, että "ihmissalakuljetus kukkii Libyan rannikolla, koska palveluille on kysyntää: maasta yritetään pois hinnalla millä hyvänsä."
Tämän väitteen osalta on todettava, ettei kyse ole ihmisten spontaaneista lähtöhaluista, vaan ihmissalakuljettajat ylläpitävät kysyntää kertomalla kehitysmaalaisille Euroopassa odottavista lihapadoista ja auliista naisista. Tämän vahvistaa myös Suomen ulkoministeriön lähtömaihin kohdistama tiedotuskampanja, jolla ihmissalakuljettajien bisnestä pyritään suitsimaan antamalla heidän potentiaalisille uhreilleen oikeaa tietoa.
Jutun henkilötarinaosuudessa ruotsalaislääkäri "kertoo 16-vuotiaasta bangladeshilaispojasta, joka oli jättänyt kotinsa tarttuakseen Libyasta tulleeseen työtarjoukseen. Vasta perillä hänelle oli selvinnyt, ettei mitään työtä ollut vaan hänet siepattiin ja vietiin paikalliseen vankilaan rikollisten kidutettavaksi."
Lienee selvää, ettei tällä pojalla ole turvapaikkaoikeutta Euroopassa. Sen sijaan Bangladeshin viranomaisten pitäisi järjestää hänelle kotiinkuljetus kotimaahansa, joka on tiettävästi täysin turvallinen. Koska hänet kuitenkin ongittiin Välimerestä, herää kysymys, miksei hän ollut lähtenyt pohjoisen sijasta kohti itää?
Lääkäri kertoi myös kauhutarinan: "näin heidän kuolevan jalkojeni juuressa. Heidän keuhkoissaan oli luultavasti merivettä ja veneen bensiiniä. Se oli järkyttävää."
On tosiaan varmaa, että ihmisten kuoleminen jalkojen juuressa on erittäin järkyttävää. Koska nämä ihmiset olivat kuitenkin lähteneet Välimerelle omasta halustaan ja todennäköisesti ilman turvapaikkaan oikeuttavaa henkilöhistoriaa olisi pohdittava heidän kuolemansa perimmäisiä syitä.
Itse näen niitä kolme. Ensimmäinen on edellä mainittu ihmissalakuljettajien bisneksensä edistämiseksi levittämä propaganda mahdollisuuksista Euroopassa, toinen ihmissalakuljettajien liiketoimintaa tukeva eurooppalainen turvapaikkapolitiikka, joka mahdollistaa hyvälle ja loogiselle tarinankertojalle pääsyn kotimaataan merkittävästi vauraampiin oloihin.
Kolmas - ja erityisesti Välimereen liittyvä - syy on eurooppalaisten järjestöjen ja viranomaisten Libyan rannikolle järjestämä meripelastuspalvelu, joka houkuttaa ihmisiä hakeutumaan merihätään. Tämä järjestely on erinomainen erityisesti ihmissalakuljettajien kannalta, koska hengenvaarallisissa aluksissa matkaan lähetetyt tulevat joko ongituksi Eurooppaan tai vaihtoehtoisesti hukkuvat purtiloidensa upotessa. Varmaa on vain, että näiden vaihtoehtojen vallitessa kukaan ei tule valittamaan saamastaan palvelusta eikä siten vaatimaan rahojaan takaisin.
Ruotsalaislääkäriltä löytyi myös ratkaisuehdotus ongelmaan. Hänen mukaansa "pitäisi joko kohentaa siirtolaisten lähtömaiden oloja tai parantaa heidän mahdollisuuksiaan siirtyä Eurooppaan laillisia ja turvallisempia reittejä".
Ensimmäisen ratkaisuehdotuksen toteuttamiseksi Eurooppa käyttää jo nyt varsin paljon rahaa. Esimerkiksi Suomessa kehitysyhteistyöhön käytetään lähes kaksi prosenttia valtion budjetista. Edellisen hallituksen aikana rahaa poltettiin nykyistäkin enemmän. Tulokset ovat kuitenkin ainakin Välimeren tilanteesta katsoen olleet heikkoja.
Mitä tulee ruotsalaislääkärin ehdottamiin laillisiin ja turvallisempiin reitteihin, on ensin todettava sellaisia jo olevan mikäli maahantulon perusteena on työnteko. Toki sen osalta sovelletaan tarveharkintaa, jotta työmarkkinoitamme ei sotkettaisi kokonaan halpatyövoimalla.
Jos laillisella reitillä kuitenkin tarkoitetaan sitä, kuten ymmärsin, että kehitysmaalaisilla tulisi olla subjektiivinen oikeus asettua EU:n alueelle, on todettava sille olevan kaksi käytännön estettä. Ensinnäkin lähtömaiden väestö kasvaa vuosittain kymmenillä miljoonilla ihmisillä. On selvää, ettei sellaisen väestönkasvun vallitessa Eurooppaan haluavien tulijoiden määrälle olisi kattoa eikä Unioni kestäisi syntyvää kansainvaellusta muuttumatta itse sekasortoiseksi.
Siksi on selvää, ettei nyt nähdyn surullisen tarinan johtopäätöksenä voi olla Euroopan rajojen avaaminen tulijoille. Sen sijaan ongelmaa voidaan vähentää lyhyellä aikavälillä lopettamalla Välimerelle pelastettavaksi hakeutuvien ihmisten kalastaminen ja kuljettaminen EU:n alueelle sekä tutkimalla mahdollisimman tarkasti tulijoiden turvapaikan tarvetta ja siirtämällä tarpeen osoittamisen tulijalle. Eurooppalaispoliitikkojen suunnitelma Libyaan perustettavasta vastaanottokeskuksesta näyttäisi olevan myös toimiva idea, ainakin jos Australian vastaavasta järjestelystä on opittavissa jotain.
Pidemmällä aikavälillä olisi pyrittävä vaikuttamaan lähtömaiden väestönkasvuun ja niiden taloudellisen kehityksen edellytyksiin. Siinä tehokkain keino olisi luultavasti taloudellinen yhteistyö lähtömaiden kanssa. Valitettavasti monissa noista maista uskonnollinen ja etninen monikulttuurisuus tekevät rauhallisen kehityksen kohti hyvinvointia lähes mahdottomaksi.
Uskonnollisten ja kulttuuristen tekijöiden poistaminen ei kuitenkaan ole meidän eurooppalaisten syy eikä myöskään meidän ratkaistavissamme. Ei ainakaan niin kauan, kun katsomme noille maille kuuluvan suvereenin itsemääräämisoikeuden.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa
Halla-aho vaati EU:ta puuttumaan kansalaisjärjestöjen rikolliseen toimintaan
Turvapaikkatalouden monet kasvot
lauantai 4. helmikuuta 2017
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa
Ranskalainen terrorismi sai jatko-osan kun viidakkoveitsellä aseistautunut mies yritti iskeä Louvreen, mutta joutui poliisin ampumaksi. Miehen unelmissa luultavasti välkkyneet 72 neitsyttä tosin jäivät realisoitumatta, koska luodit eivät saattaneet "Allahu akbaria" huudellutta haaveilijaa paratiisiin.
Tapaus osoitti ennen kaikkea sen, että eurooppalaiset tai ainakin suomalainen lehdistö alkaa turtua islamistien terroritekoihin: tapaus uutisoitiin varsin pieni otsikoin ja palstatiloin. Tämä herättää kysymyksen siitä, että onko usein esitetty hypoteesi sammakosta kattilassa sittenkin länsimaiden ja terrorismin suhdetta hyvin kuvaava hypoteesi.
Vertailun sammakkoon tekee mielenkiintoiseksi se, että teoriaan sisältyvä oletus katilaan pannun eläimen käytöksestä on tosiasioiden vastainen: kyllä se havaitsee lämpötilan nousun ja loikkaa pois mikäli vain siihen pystyy. Mutta entä me länsimaiset ihmiset? Osaammeko me loikata, kun rikollisuutta mukanaan tuova humanitaarinen maahanmuutto muuttaa yhteiskuntaamme yhä sietämättömämmäksi?
* * *
EU:n valtiojohtajat kokoontuivat viikolla Maltalle. Siellä keskusteltiin monenlaisista asioista, joista yksi liittyi edellä kuvattuun sammakkokattilahypoteesiin. Esille nimittäin nousi pyrkimys lopettaa Välimeren taksiliikenne kohdentamalla ongelman ratkaisemiseksi Libyaan 200 miljoonaa euroa, jotta Unioni kykenisi "rikkomaan ihmissalakuljettajien bisnesmallin".
Valtiomiesten aloite oli siis verhottu Välimereen hukkuvien ihmisten pelastamiseksi. Tosiasia kuitenkin lienee, ettei poliitikkoihin kohdistuva poliittinen paine johdu Välimereen hukkuvista turvapaikanhakijoista vaan useiden maiden kansalaisten vastustuksesta EU-maiden liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa ja erityisesti sen mukanaan tuomia lieveilmiöitä kohtaan.
Tarkoitan lieveilmiöillä terroritekoja, raiskauksia ja muuta sellaista rikollisuutta, jossa humanitaarisin syin maahan tulleilla on huomattava yliedustus. Niiden seurauksena on syntynyt joukoittain inhimillisiä tragedioita, mutta myös volyymiltaan paljon suurempana vaikutuksena ihmisten, etenkin naisten, elintilan kapeneminen näiden välttäessä tiettyjä käyttäytymistyyppejä kuten öiseen aikaan yksin kulkemista tai tietyille alueille menemistä.
Lisäksi monet kansalaiset ovat tyytymättömiä humanitaaristen maahanmuuttajien elättämisen aiheuttamiin valtaviin kuluihin ja heidän terrorismimyönteisiin asenteisiinsa. Talousasioista arvoisan lukijani on hyvä tiedostaa, että Libyaan sijoitettu 200 miljoonaa euroa on melkein kuin hiekanjyvä Saharassa verrattuna humanitaarisen maahanmuuton EU-maille aiheuttamiin kuluihin: pelkästään Suomessa laskettiin sen kustannuksiksi jo ennen vuoden 2015 ryntäystä vähintään 700 miljoonaa euroa.
Yhteenvetona edellisestä voitaneen todeta, että siinä missä eurooppalainen lehdistö on alkanut turtua liberaalin maahanmuuttopolitiikan kauheuksiin, eivät poliitikot ole voineet olla immuuneja kansalaistensa näkemyksille. Tämä johtuu demokratian luonteesta, jonka mukaan vallassa istuu aina se poliitikko, joka on saanut vaaleissa siihen oikeuttavan kannatuksen.
* * *
Kattilassa istuvan sammakon hypoteesin seuraavia mittareita ovat Hollannin ja Ranskan vaalit. Niistä ensimmäisessä vaalivoittajaksi odotetaan Vapauspuoluetta, joka on luvannut sulkea moskeijat. Ranskassa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voittajaksi taas arvellaan Marine Le Peniä, joka haluaa seisauttaa humanitaarisen maahanmuuton käytännössä kokonaan.
Mikäli näiden vaalien gallupkannatus realisoituu äänestystulokseksi, viittaa se kattilasammakkohypoteesin olevan väärä paitsi oikeiden sammakoiden, niin myös poliittisen teorian osalta. Tämä olisi luonnollisesti hyvä uutinen kaikkien maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien; ja tosiasioiden valossa myös koko Euroopan Unionin tulevaisuuden kannalta.
Jatko-osista yksi näytellään Suomessa kevään kuntavaalien yhteydessä. Siihen liittyvä puolueiden gallupkannatus viittaa kattilasammakkohypoteesin olevan sittenkin tosiasioiden mukainen: maan ainoa kriittisesti humanitaariseen maahanmuuttoon suhtautuva eduskuntapuolue (PS) matelee vuosiin alhaisimmissa kannatusluvuissa ja maahamme pyrkiviin kehitysmaalaisiin täysin kritiikittömästi suhtautuvien puolueiden (SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP) yhteinen kannatus nousee jo lähes 50 prosenttiin.
Kuntavaalit eivät tietenkään ratkaise valtakunnanpolitiikkaa, mutta siitä huolimatta niiden tulos vaikuttaa myös hallituksen ja eduskunnan toimintaan. Siksi päätän tämän kirjoituksen muistuttamalla aiemmasta kirjoituksestani, jossa kuvailin mitä suomalaiselle yhteiskunnalle seuraisi vasemmiston valtaannoususta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
perjantai 3. helmikuuta 2017
Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu
Helsingissä kulki torstain vastaisena yönä kaksi miesjoukkoa sotkemassa paikkoja. Heidät saatiin kuitenkin kiinni maalit mukanaan. Yhdeltä löytyi myös marihuanaa. Töhrimisen laatua ei uutisessa kerrottu, joten suuri yleisö ei voi tietää oliko nyt kiinni jääneillä poliittis- vai taiteellisluonteinen tavoite.
Asiasta kertoneen lehden mukaan miehiä epäillään vahingonteosta ja marihuanaa mukanaan kuljettanutta lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta. Uutisessa käytetty sana "miehiä" puolestaan tuntuisi osoittavan, etteivät kyseessä ole lapset, vaan teoistaan vastuussa olevat aikuiset.
Uutista lukiessani jäin miettimään sitä, kuinka erilaisessa todellisuudessa nyt kiinni jääneet porukat elävät. Itselleni, aikuisille lapsilleni tai ystäväpiirilleni ei voisi missään tilanteessa edes juolahtaa mieleen toisten tai julkisen omaisuuden töhriminen nyt nähdyllä tavalla. Eikä ainakaan siihen etukäteen valmistautuminen ostamalla tai muuten hankkimalla töhrimistarvikkeet töhrimistarkoitusta varten.
Jäin tapauksesta luettuani miettimään minkälaisten ajatusten varassa nyt kiinni jääneet tekevät poliittisia päätöksiään kuten valitessaan ehdokasta ja puoluetta vaaleissa. Vai ajattelevatko he lainkaan asiaa eli jättävät vaikutusmahdollisuutensa kokonaan käyttämättä?
Joka tapauksessa paikkojen töhriminen osoittaa, ettei näiltä ihmisiltä voi odottaa kovin rationaalista ajatuksenjuoksua poliittisia tai muita ratkaisuja tehdessään. Mieleen tulee lähinnä sanonta siitä, ettei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
Läntisessä demokratiassa näilläkin miehillä on kuitenkin äänioikeus - ja jopa oikeus asettua ehdolle vaaleissa. Onko siis ihme, etteivät kaikki kansanedustajat kunnanvaltuutetuista puhumattakaan tunnu aina hallitsevan asioita, joista he tekevät päätöksiä. Tai edes osaavan käyttäytyä.
Tämä on kuitenkin demokratian luonne: päätöksiä meidän puolestamme tekevät ihmiset, jotka tavalla tai toisella saavat riittävän kannatuksen. Missään ei järjestetä älykkyystestiä tai muuta soveltuvuusarviointia päätöksentekijöille.
Demokraattisen päätöksenteon dilemma löytyykin juuri tästä: miten on mahdollista, että kansanvaltainen päätöksentekojärjestelmä on kaikesta edelle kirjoittamastani huolimatta onnistunut luomaan kaikki ne yhteiskunnat, joissa eläminen on vaurainta, turvallisinta ja suhteellisen tasa-arvoista. Jopa tämän jutun synnyttäneistä... hmm... haasteellisista henkilöistä pidetään huoli.
Tähän eivät ole pystyneet teokratiat, diktatuurit tai sosialistiset valtiot. Ei siitäkään huolimatta, että ainakin diktatuurien ja sosialismin luonne varmistaa sen, että vallanpitäjä on varmuudella yhteiskunnan eliittiä. Niissä järjestelmissä kun johtajiksi ei valikoiduta katuvarsia tai liikennevälineitä töhrimällä.
Olisiko siis kuitenkin niin, että demokratian voima ei ole parhaiden yksilöiden valtaan nostamisessa vaan moraalisesti ja motiiveiltaan ongelmallisimpien henkilöiden ja ideologioiden valtaannousun estämisessä. Siis sellaisten, joista vallankumousten ja sisällissotien kautta valikoituu diktaattoreita tai valistuneita etujoukkoja?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rationaalinen päätöksenteko tuottaa ennustettavuutta
Kyllä kansa tietää
Älytöntä ilkivaltaa
Asiasta kertoneen lehden mukaan miehiä epäillään vahingonteosta ja marihuanaa mukanaan kuljettanutta lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta. Uutisessa käytetty sana "miehiä" puolestaan tuntuisi osoittavan, etteivät kyseessä ole lapset, vaan teoistaan vastuussa olevat aikuiset.
Uutista lukiessani jäin miettimään sitä, kuinka erilaisessa todellisuudessa nyt kiinni jääneet porukat elävät. Itselleni, aikuisille lapsilleni tai ystäväpiirilleni ei voisi missään tilanteessa edes juolahtaa mieleen toisten tai julkisen omaisuuden töhriminen nyt nähdyllä tavalla. Eikä ainakaan siihen etukäteen valmistautuminen ostamalla tai muuten hankkimalla töhrimistarvikkeet töhrimistarkoitusta varten.
Jäin tapauksesta luettuani miettimään minkälaisten ajatusten varassa nyt kiinni jääneet tekevät poliittisia päätöksiään kuten valitessaan ehdokasta ja puoluetta vaaleissa. Vai ajattelevatko he lainkaan asiaa eli jättävät vaikutusmahdollisuutensa kokonaan käyttämättä?
Joka tapauksessa paikkojen töhriminen osoittaa, ettei näiltä ihmisiltä voi odottaa kovin rationaalista ajatuksenjuoksua poliittisia tai muita ratkaisuja tehdessään. Mieleen tulee lähinnä sanonta siitä, ettei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
Läntisessä demokratiassa näilläkin miehillä on kuitenkin äänioikeus - ja jopa oikeus asettua ehdolle vaaleissa. Onko siis ihme, etteivät kaikki kansanedustajat kunnanvaltuutetuista puhumattakaan tunnu aina hallitsevan asioita, joista he tekevät päätöksiä. Tai edes osaavan käyttäytyä.
Tämä on kuitenkin demokratian luonne: päätöksiä meidän puolestamme tekevät ihmiset, jotka tavalla tai toisella saavat riittävän kannatuksen. Missään ei järjestetä älykkyystestiä tai muuta soveltuvuusarviointia päätöksentekijöille.
Demokraattisen päätöksenteon dilemma löytyykin juuri tästä: miten on mahdollista, että kansanvaltainen päätöksentekojärjestelmä on kaikesta edelle kirjoittamastani huolimatta onnistunut luomaan kaikki ne yhteiskunnat, joissa eläminen on vaurainta, turvallisinta ja suhteellisen tasa-arvoista. Jopa tämän jutun synnyttäneistä... hmm... haasteellisista henkilöistä pidetään huoli.
Tähän eivät ole pystyneet teokratiat, diktatuurit tai sosialistiset valtiot. Ei siitäkään huolimatta, että ainakin diktatuurien ja sosialismin luonne varmistaa sen, että vallanpitäjä on varmuudella yhteiskunnan eliittiä. Niissä järjestelmissä kun johtajiksi ei valikoiduta katuvarsia tai liikennevälineitä töhrimällä.
Olisiko siis kuitenkin niin, että demokratian voima ei ole parhaiden yksilöiden valtaan nostamisessa vaan moraalisesti ja motiiveiltaan ongelmallisimpien henkilöiden ja ideologioiden valtaannousun estämisessä. Siis sellaisten, joista vallankumousten ja sisällissotien kautta valikoituu diktaattoreita tai valistuneita etujoukkoja?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rationaalinen päätöksenteko tuottaa ennustettavuutta
Kyllä kansa tietää
Älytöntä ilkivaltaa
torstai 2. helmikuuta 2017
Kaksoiskansalaisuuskeskustelu on hyväksi lakimuutokselle
Yleisradion sekä puolustusministeriön ja puolustusvoimien välille on syntynyt merkillinen kiista kaksoiskansalaisista. Yle on väittänyt näitä syrjityn, kun taas sekä ministeri että puolustusvoimat ovat kiistäneet asian - tai ainakin ne ovat syyttäneet mahdollisen syrjimisohjeen antajaa omavaltaisuudesta mikäli Ylen uutinen olisi totta.
Ulkopuolisella ei tietenkään ole mahdollisuutta tietää, kumpi kiistan osapuolista on oikeassa. Tämä ei kuitenkaan ole lopultakaan oleellista, sillä pelkästään asian esille nouseminen ja siitä Venäjällä syntynyt keskustelu on ongelmallista.
Lisäksi Suomen ja Venäjän varusmiespalvelun suorittanut kaksoiskansalainen osoittaa lojaalisuusongelman olemassaolon. Hänen mukaansa: "teoriassa jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, olisin velvollinen puolustamaan Suomea. Olen vannonut valan. Mutta jos Suomi hyökkäisi Venäjälle, en tulisi."
Vaikka Suomi tuskin tulee hyökkäämään Venäjälle, saattaa päinvastainen olla joskus mahdollista. Siksi varuusmiehen asenne tarjoaa pohjan venäläisten kaksoiskansalaisiin kohdistettavalle propagandalle. Näin siksi, että pelkkä väite Suomen aggressiosta saattaa riittää näiden taistelumoraalin laskemiseen. Kaikkihan muistamme Mainilan laukaukset.
Kaksoiskansalaisuus tuli Suomen lainsäädäntöön kesäkuussa 2003. Kyse ei siis ole ikiaikaisesta oikeudesta, vaan melko uudesta muutoksesta maamme käytäntöihin.
Siten edes kaksoiskansalaisuusmahdollisuuden poistaminen ei palauttaisi Suomea kivikauteen, vaan ainoastaan neljäntoista vuoden takaiseen tilanteeseen. Samalla tietenkin menetettäisiin kaksoiskansalaisuudesta mahdollisesti koituvat hyödyt suomalaiselle yhteiskunnalle.
Sellaisia voivat olla esimerkiksi maahanmuuttajan sitominen tiukemmin suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen arvoihin sekä myöskin suomalaisen maastamuuttajan jonkinasteisen Suomeen kohdistuvan lojaliteetin säilyttäminen ulkomailla. Mikäli kaksoiskansalaisuus haluttaisiin poistaa, tulisi miettiä kumpi on merkittävämpi: kaksoiskansalaisuuden riski vai siitä saatava hyöty.
Joka tapauksessa on selvää, että kaksoiskansalaisuutta voidaan käyttää myös väärin. Sen suomien oikeuksien avulla vieraan vallan tiedustelu tai muu Suomen kannalta haitallinen toiminta käy helpommin. Siksi on hyvä, että lainsäätäjä on parhaillaan pohtimassa rajoituksia kaksoiskansalaisten oikeuteen sijoittua turvallisuuden kannalta merkittäviin yhteiskunnan tehtäviin.
Nyt esille nousseen keskustelun ja sen Venäjällä saaman huomion seurauksena on selvää, että nyt pohdittavana olevat lainmuutokset on tehtävä sekä huolellisesti, että myös kohtuullisen nopealla aikavälillä. Syntynyt keskustelu on sikäli hyvä, että se lienee tuulettanut lainsäätäjien ja heitä avustavien virkamiesten ajattelua. Toivottavasti se osaltaan auttaa heitä valmistelemaan hyvin toimivan lakiuudistukseen, jossa minimoidaan kaksoiskansalaisuuden riskit mutta maksimoidaan siitä saatavat hyödyt.
Tämä kirjoitus on julkaistu myös Oikeassa Mediassa
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kannatatko vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamista?
Tuen Alexander Stubbia ja Jussi Niinistöä
Haluaako sisäasiainministeriö rikolliset Suomen kansalaisiksi?
Ulkopuolisella ei tietenkään ole mahdollisuutta tietää, kumpi kiistan osapuolista on oikeassa. Tämä ei kuitenkaan ole lopultakaan oleellista, sillä pelkästään asian esille nouseminen ja siitä Venäjällä syntynyt keskustelu on ongelmallista.
Lisäksi Suomen ja Venäjän varusmiespalvelun suorittanut kaksoiskansalainen osoittaa lojaalisuusongelman olemassaolon. Hänen mukaansa: "teoriassa jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, olisin velvollinen puolustamaan Suomea. Olen vannonut valan. Mutta jos Suomi hyökkäisi Venäjälle, en tulisi."
Vaikka Suomi tuskin tulee hyökkäämään Venäjälle, saattaa päinvastainen olla joskus mahdollista. Siksi varuusmiehen asenne tarjoaa pohjan venäläisten kaksoiskansalaisiin kohdistettavalle propagandalle. Näin siksi, että pelkkä väite Suomen aggressiosta saattaa riittää näiden taistelumoraalin laskemiseen. Kaikkihan muistamme Mainilan laukaukset.
* * *
Kaksoiskansalaisuus tuli Suomen lainsäädäntöön kesäkuussa 2003. Kyse ei siis ole ikiaikaisesta oikeudesta, vaan melko uudesta muutoksesta maamme käytäntöihin.
Siten edes kaksoiskansalaisuusmahdollisuuden poistaminen ei palauttaisi Suomea kivikauteen, vaan ainoastaan neljäntoista vuoden takaiseen tilanteeseen. Samalla tietenkin menetettäisiin kaksoiskansalaisuudesta mahdollisesti koituvat hyödyt suomalaiselle yhteiskunnalle.
Sellaisia voivat olla esimerkiksi maahanmuuttajan sitominen tiukemmin suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen arvoihin sekä myöskin suomalaisen maastamuuttajan jonkinasteisen Suomeen kohdistuvan lojaliteetin säilyttäminen ulkomailla. Mikäli kaksoiskansalaisuus haluttaisiin poistaa, tulisi miettiä kumpi on merkittävämpi: kaksoiskansalaisuuden riski vai siitä saatava hyöty.
Joka tapauksessa on selvää, että kaksoiskansalaisuutta voidaan käyttää myös väärin. Sen suomien oikeuksien avulla vieraan vallan tiedustelu tai muu Suomen kannalta haitallinen toiminta käy helpommin. Siksi on hyvä, että lainsäätäjä on parhaillaan pohtimassa rajoituksia kaksoiskansalaisten oikeuteen sijoittua turvallisuuden kannalta merkittäviin yhteiskunnan tehtäviin.
Nyt esille nousseen keskustelun ja sen Venäjällä saaman huomion seurauksena on selvää, että nyt pohdittavana olevat lainmuutokset on tehtävä sekä huolellisesti, että myös kohtuullisen nopealla aikavälillä. Syntynyt keskustelu on sikäli hyvä, että se lienee tuulettanut lainsäätäjien ja heitä avustavien virkamiesten ajattelua. Toivottavasti se osaltaan auttaa heitä valmistelemaan hyvin toimivan lakiuudistukseen, jossa minimoidaan kaksoiskansalaisuuden riskit mutta maksimoidaan siitä saatavat hyödyt.
Tämä kirjoitus on julkaistu myös Oikeassa Mediassa
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kannatatko vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamista?
Tuen Alexander Stubbia ja Jussi Niinistöä
Haluaako sisäasiainministeriö rikolliset Suomen kansalaisiksi?
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
Miksi euromaiden talous lähti nousuun?
Helsingin Sanomat kertoi tänään euroalueen talouskasvun nopeutuneen, työttömyyden vähentyneen ja inflaation kiihtyneen. Nämä uutiset ovat Suomen talouden kannalta erittäin positiivisia, sillä maamme viennistä noin 40 prosenttia suuntautuu euroalueelle.
Helsingin Sanomat ei kuitenkaan maininnut jutussaan ehkä tärkeintä syytä euroalueen talouden vahvistumiselle. Se on euron kurssin nopea lasku viime aikoina. Se on ollut erittäin merkittävää, sillä esimerkiksi dollariin nähden euron kurssi oli huippuvuonna 2008 lähes 1,6-kertainen kun sen arvo on tällä hetkellä vain hieman yli yhden dollarin. Euro on viime aikoina vahvistunut myös Japanin jeniin nähden noin kymmenellä prosentilla.
Näin suuret valuuttakurssin heikkenemiset eivät voi olla näkymättä kaupassa, jota käydään euroalueen rajojen yli. Siksi kysymys kuuluu pikemminkin, että miksi euroalueen talouskasvu ei ryöpsähtänyt liikkeelle jo aiemmin?
Itse totesin vuonna 2012, että "Euroopan poliittisten ja taloudellisten johtajien pelko Kreikan euroeron seurauksista perustuu puutteelliseen analyysiin, jossa romahduksen seurauksia on tarkasteltu yksipuolisesti ja liian lyhyellä aikavälillä. Sen seurauksena Etelä-Euroopan maiden luoma talouden epävarmuus mitä luultavimmin näivettää eurooppalaista taloutta vielä vuosikymmeniä eteenpäin."
Nyt tarkasteltuna näyttää siltä, että ennusteeni osui oikeaan. On tarvittu suhteellisen rahan arvon putoaminen melkein kolmanneksella ennen kuin talouselämän luottamus Eurooppaan on palautunut. Parempi tietenkin tämäkin kuin ikuinen lama.
Nousu olisi kuitenkin melkein varmasti käynnistynyt jo vuosia sitten, mikäli Kreikan ja muun Etelä-Euroopan ongelmat olisi hoidettu leikkaamalla mädät palaset irti kokonaisuudesta. Nyt alkanut talouskasvu kuitenkin huolehtinee siitä, ettei uusia yllätyksiä ole tulossa edes Etelä-Euroopasta ennen seuraavaa talouden laskukautta.
Euron lasku näkyy myös Suomen taloudessa. Teknologiateollisuus on saanut kiihtyvässä määrin uusia tilauksia ja metsäteollisuus porskuttaa jälleen. Uudeksi tulonlähteeksi on taantuman aikana syntynyt peliteollisuus, joka tahkoaa suuria voittoja, vaikka sen kansantaloudellinen hyöty ei vastaakaan perinteisempiä tuotannonaloja.
Kaiken tämän seurauksena myös ekonomistien näkemys Suomen talouskasvusta on muuttunut positiivisemmaksi. Esimerkiksi OP:n ekonomistit arvelivat viime viikolla Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,8 prosenttia.
Minä puolestani veikkasin viime marraskuussa, etteivät ekonomistit osaa ennustaa talouden muutoksen rajuutta, vaan se toteutuu ennustettua nopeamapana talouskasvuna - keskimäärin kahtena prosenttina tulevien viiden vuoden aikana. Perustelin näkemystäni Suomen talouden pienellä koolla, mikä aiheuttaa sen, että talouden nousut ja laskut ovat merkittävästi suurempia kuin isoissa maissa.
Kaiken tämän hyvän uhkana ovat kuitenkin yllättävät muutokset. Yksi sellainen saattaa olla Yhdysvaltain uuden presidentin arvaamattomuus. Mikäli hän todella ajaa maailman kauppasotaan ja tullimuurien maailmaan menevät toiveet paremmasta tulevaisuudesta roskakoppaan.
Tätä tuntuu pelkäävän ainakin HS:n pääkirjoittaja. Toisaalta tuntuisi omituiselta, mikäli bisnesmaailmasta tuleva presidentti olisi niin lyhytnäköinen, että tuhoaisi omat ja lähipiirinsä bisnekset. Ehkäpä viime aikojen nousseet pörssikurssit ammentavat kehityssuuntansa luottamuksesta Trumpin taustaan - en tiedä.
Suomen kannalta tässä tilanteessa pääasiana tulee joka tapausessa olla raudan takominen silloin kun se on kuumaa eli talouskasvusta hyödyn ottaminen nyt kun se on mahdollista.
Tämä kirjoitus on julkaistu myös Oikeassa Mediassa
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021
Näkymiä lähitulevaisuuteen
Mitäs minä sanoin?
Helsingin Sanomat ei kuitenkaan maininnut jutussaan ehkä tärkeintä syytä euroalueen talouden vahvistumiselle. Se on euron kurssin nopea lasku viime aikoina. Se on ollut erittäin merkittävää, sillä esimerkiksi dollariin nähden euron kurssi oli huippuvuonna 2008 lähes 1,6-kertainen kun sen arvo on tällä hetkellä vain hieman yli yhden dollarin. Euro on viime aikoina vahvistunut myös Japanin jeniin nähden noin kymmenellä prosentilla.
Näin suuret valuuttakurssin heikkenemiset eivät voi olla näkymättä kaupassa, jota käydään euroalueen rajojen yli. Siksi kysymys kuuluu pikemminkin, että miksi euroalueen talouskasvu ei ryöpsähtänyt liikkeelle jo aiemmin?
Itse totesin vuonna 2012, että "Euroopan poliittisten ja taloudellisten johtajien pelko Kreikan euroeron seurauksista perustuu puutteelliseen analyysiin, jossa romahduksen seurauksia on tarkasteltu yksipuolisesti ja liian lyhyellä aikavälillä. Sen seurauksena Etelä-Euroopan maiden luoma talouden epävarmuus mitä luultavimmin näivettää eurooppalaista taloutta vielä vuosikymmeniä eteenpäin."
Nyt tarkasteltuna näyttää siltä, että ennusteeni osui oikeaan. On tarvittu suhteellisen rahan arvon putoaminen melkein kolmanneksella ennen kuin talouselämän luottamus Eurooppaan on palautunut. Parempi tietenkin tämäkin kuin ikuinen lama.
Nousu olisi kuitenkin melkein varmasti käynnistynyt jo vuosia sitten, mikäli Kreikan ja muun Etelä-Euroopan ongelmat olisi hoidettu leikkaamalla mädät palaset irti kokonaisuudesta. Nyt alkanut talouskasvu kuitenkin huolehtinee siitä, ettei uusia yllätyksiä ole tulossa edes Etelä-Euroopasta ennen seuraavaa talouden laskukautta.
* * *
Euron lasku näkyy myös Suomen taloudessa. Teknologiateollisuus on saanut kiihtyvässä määrin uusia tilauksia ja metsäteollisuus porskuttaa jälleen. Uudeksi tulonlähteeksi on taantuman aikana syntynyt peliteollisuus, joka tahkoaa suuria voittoja, vaikka sen kansantaloudellinen hyöty ei vastaakaan perinteisempiä tuotannonaloja.
Kaiken tämän seurauksena myös ekonomistien näkemys Suomen talouskasvusta on muuttunut positiivisemmaksi. Esimerkiksi OP:n ekonomistit arvelivat viime viikolla Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,8 prosenttia.
Minä puolestani veikkasin viime marraskuussa, etteivät ekonomistit osaa ennustaa talouden muutoksen rajuutta, vaan se toteutuu ennustettua nopeamapana talouskasvuna - keskimäärin kahtena prosenttina tulevien viiden vuoden aikana. Perustelin näkemystäni Suomen talouden pienellä koolla, mikä aiheuttaa sen, että talouden nousut ja laskut ovat merkittävästi suurempia kuin isoissa maissa.
Kaiken tämän hyvän uhkana ovat kuitenkin yllättävät muutokset. Yksi sellainen saattaa olla Yhdysvaltain uuden presidentin arvaamattomuus. Mikäli hän todella ajaa maailman kauppasotaan ja tullimuurien maailmaan menevät toiveet paremmasta tulevaisuudesta roskakoppaan.
Tätä tuntuu pelkäävän ainakin HS:n pääkirjoittaja. Toisaalta tuntuisi omituiselta, mikäli bisnesmaailmasta tuleva presidentti olisi niin lyhytnäköinen, että tuhoaisi omat ja lähipiirinsä bisnekset. Ehkäpä viime aikojen nousseet pörssikurssit ammentavat kehityssuuntansa luottamuksesta Trumpin taustaan - en tiedä.
Suomen kannalta tässä tilanteessa pääasiana tulee joka tapausessa olla raudan takominen silloin kun se on kuumaa eli talouskasvusta hyödyn ottaminen nyt kun se on mahdollista.
Tämä kirjoitus on julkaistu myös Oikeassa Mediassa
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021
Näkymiä lähitulevaisuuteen
Mitäs minä sanoin?
maanantai 23. tammikuuta 2017
Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla
Tänä aamuna Helsingin Sanomat sortui jälleen politiikan tekemiseen. Aiheena oli eutanasian kannatus eduskunnassa.
Jutun otsikko kuului: "Eutanasia saa eniten kannatusta vihreiltä ja vasemmistoliitolta – selvä enemmistö HS:lle vastanneista kansanedustajista puoltaa aloitetta".
Politiikan tekemiseksi otsikon teki se, että eutanasia saa erittäin korkean kannatuksen kansalaisten parissa. Siten sen liittäminen johonkin puolueeseen antaa poliittista nostetta.
Sekä tietenkin se, että kymmenen yhdestätoista kokoomuslaisesta ja yksitoista viidestätoista demarista kannatti eutanasiaa. Myös perussuomalaisista kahdeksan kolmestatoista ilmoitti kannattavansa sitä.
Sekä Vihreistä että vasemmistoliittolaisista eutanasiaa ilmoitti kannattavansa kahdeksan kahdeksasta kansanedustajasta. Näistä puolueista ei kyselyssä siis löytynyt asian vastustajia.
Nyt nähdyllä otsikoinnilla HS ei siis varsinaisesti valehdellut, mutta antoi ymmärtää, että mikäli kansalainen kannattaa eutanasiaa, hänen kannattaisi äänestää seuraavissa vaaleissa Vihreitä tai Vasemmistoliittoa. Näin siitä huolimatta, että myös Kokoomuksessa eutanasian kannatus oli lähes yksimielistä ja itse asiassa eutanasiaa kannattaneita oli määrällisesti enemmän kuin otsikossa mainituissa puolueissa.
Määrällisesti Vihreitä ja Vasemmistoliittoa enemmän eutanasian kannattajiksi ilmoittautuneita oli myös demareissa. Perussuomalaisissakin yhtä monta.
Käytännössä lienee niin, että eutanasiaa vastustavat ainoastaan erittäin uskonnolliset kansanedustajat. Niitä ei luonnollisesti löydy Vihreistä tai Vasemmistoliitosta, mutta muista puolueista kyllä. Äänestäjän kannalta eutanasiaa voi edistää äänestämällä minkä tahansa puolueen sellaista ehdokasta, joka ei ole syvässä uskossa.
Poliittisesti neutraali otsikko olisi voinut olla esimerkiksi tällainen: "eutanasiaa kannattavat lähes kaikkien puolueiden kansanedustajat – vain kristillisdemokraattien ja keskustan enemmistö vastustaa sitä". Sellainen vain ei olisi tukenut HS:n toimittajan suosikkipuolueita.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat vasemmiston puolesta
Kuinka haluaisit kuolla?
Armokuolema ja kansanvalta
Jutun otsikko kuului: "Eutanasia saa eniten kannatusta vihreiltä ja vasemmistoliitolta – selvä enemmistö HS:lle vastanneista kansanedustajista puoltaa aloitetta".
Politiikan tekemiseksi otsikon teki se, että eutanasia saa erittäin korkean kannatuksen kansalaisten parissa. Siten sen liittäminen johonkin puolueeseen antaa poliittista nostetta.
Sekä tietenkin se, että kymmenen yhdestätoista kokoomuslaisesta ja yksitoista viidestätoista demarista kannatti eutanasiaa. Myös perussuomalaisista kahdeksan kolmestatoista ilmoitti kannattavansa sitä.
Sekä Vihreistä että vasemmistoliittolaisista eutanasiaa ilmoitti kannattavansa kahdeksan kahdeksasta kansanedustajasta. Näistä puolueista ei kyselyssä siis löytynyt asian vastustajia.
Nyt nähdyllä otsikoinnilla HS ei siis varsinaisesti valehdellut, mutta antoi ymmärtää, että mikäli kansalainen kannattaa eutanasiaa, hänen kannattaisi äänestää seuraavissa vaaleissa Vihreitä tai Vasemmistoliittoa. Näin siitä huolimatta, että myös Kokoomuksessa eutanasian kannatus oli lähes yksimielistä ja itse asiassa eutanasiaa kannattaneita oli määrällisesti enemmän kuin otsikossa mainituissa puolueissa.
Määrällisesti Vihreitä ja Vasemmistoliittoa enemmän eutanasian kannattajiksi ilmoittautuneita oli myös demareissa. Perussuomalaisissakin yhtä monta.
Käytännössä lienee niin, että eutanasiaa vastustavat ainoastaan erittäin uskonnolliset kansanedustajat. Niitä ei luonnollisesti löydy Vihreistä tai Vasemmistoliitosta, mutta muista puolueista kyllä. Äänestäjän kannalta eutanasiaa voi edistää äänestämällä minkä tahansa puolueen sellaista ehdokasta, joka ei ole syvässä uskossa.
Poliittisesti neutraali otsikko olisi voinut olla esimerkiksi tällainen: "eutanasiaa kannattavat lähes kaikkien puolueiden kansanedustajat – vain kristillisdemokraattien ja keskustan enemmistö vastustaa sitä". Sellainen vain ei olisi tukenut HS:n toimittajan suosikkipuolueita.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat vasemmiston puolesta
Kuinka haluaisit kuolla?
Armokuolema ja kansanvalta
maanantai 16. tammikuuta 2017
Rasismin määrä julkisessa liikenteessä on nyt mitattu
Silloin tällöin näkee väitettävän, että julkisissa liikennevälineissä esiintyisi yleisesti rasistista käytöstä. Minkäänlaista kvantitatiivista dataa en ole asiasta kuitenkaan havainnut.
Länsiväylä kertoi, että espoonunkarilainen insinööri olisi saanut rasistiset haukut bussissa. Väite perustui insinöörin omaan kertomukseen, eikä sitä ole vahvistettu esimerkiksi silminnäkijähavainnoin. Uskon väitteen kuitenkin olevan tositapahtumiin perustuva.
Tavallista mielenkiintoisemmaksi jutun teki se, että Länsiväylä oli liittänyt siihen mielipidetiedustelun, jonka aiheena oli rasistiseen käytökseen törmääminen liikennevälineissä. Tätä kirjoitettaessa 57% eli 836 vastannutta ei ollut sellaista havainnut kun taas 43% eli 621 oli törmännyt rasismiin.
Kyselyssä ei oltu asetettu aikarajaa "rasismiin törmäämiselle", joten vastaukset perustuvat koko eletyn elämän ajalle. Siten kyselyn tulos osoittaa selvästi rasismin olevan kohtuullisen (ellei suorastaan erittäin) harvinaista julkisissa liikennevälineissä.
Tätä johtopäätöstä tukevat sekä omat, että insinöörin havainnot. Itse en ole törmännyt julkisessa liikenteessä kertaakaan rasismiin. Eikä ollut myöskään Länsiväylän jutun lähteenä ollut espoonunkarilainenkaan ennen jutussa kerrottua tapahtumaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Räp-artistin äidin uhriutumiskohtaus osoittautui valheeksi
Karin Creutz ja rasistinen huutelu
Vähäinen viharikos Ranskassa
Länsiväylä kertoi, että espoonunkarilainen insinööri olisi saanut rasistiset haukut bussissa. Väite perustui insinöörin omaan kertomukseen, eikä sitä ole vahvistettu esimerkiksi silminnäkijähavainnoin. Uskon väitteen kuitenkin olevan tositapahtumiin perustuva.
Tavallista mielenkiintoisemmaksi jutun teki se, että Länsiväylä oli liittänyt siihen mielipidetiedustelun, jonka aiheena oli rasistiseen käytökseen törmääminen liikennevälineissä. Tätä kirjoitettaessa 57% eli 836 vastannutta ei ollut sellaista havainnut kun taas 43% eli 621 oli törmännyt rasismiin.
Kyselyssä ei oltu asetettu aikarajaa "rasismiin törmäämiselle", joten vastaukset perustuvat koko eletyn elämän ajalle. Siten kyselyn tulos osoittaa selvästi rasismin olevan kohtuullisen (ellei suorastaan erittäin) harvinaista julkisissa liikennevälineissä.
Tätä johtopäätöstä tukevat sekä omat, että insinöörin havainnot. Itse en ole törmännyt julkisessa liikenteessä kertaakaan rasismiin. Eikä ollut myöskään Länsiväylän jutun lähteenä ollut espoonunkarilainenkaan ennen jutussa kerrottua tapahtumaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Räp-artistin äidin uhriutumiskohtaus osoittautui valheeksi
Karin Creutz ja rasistinen huutelu
Vähäinen viharikos Ranskassa
sunnuntai 15. tammikuuta 2017
Toimitusjohtaja Pauli Salminen afgaanipoikien asialla
Tämän aamun Helsingin Sanomissa oli kaksi mielenkiintoista mielipidekirjoitusta. Niistä ensimmäisessä loimaalainen toimitusjohtaja Pauli Salminen kertoi joukon turvapaikkaa hakeneita afgaanipoikia kotoutuneen hyvin ja löytäneen työtä elintarviketuotannon ja metalliteollisuuden piiristä.
Hänen mukaansa Afganistaniin palauttaminen olisi katastrofi pojille, joista ainakin osa kirjoituksesta päätellen saapunut Iranista asuttuaan siellä pitkään. Kirjoittajan mukaan palautus olisi myös suuri menetys suomalaiselle yhteiskunnalle, koska "juuri tällaisia työteliäitä nuoria teollistunut ja harmaantunut maaseutumme kaipaa".
Loimaalaisen toimitusjohtajan kirjoitus osoittaa, ettei hän ymmärrä lainkaan turvapaikkapolitiikan perusteita. Itse asiassa epäilen vahvasti, etteivät sitä ymmärrä kovin monet muutkaan sellaiset, jotka puhuvat ja toimivat maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden Suomeen jäämisen puolesta.
Asiasta on kuitenkin saatavilla tietoa - ja vieläpä helposti. Tänään asiasta kertoi Maahanmuuttoviraston Esko Repo aamun toisessa mielipidekirjoituksessa.
Hänen mukaansa "halu jäädä Suomeen tai motivaatio tehdä työtä ei riitä oleskeluluvan saamiseksi kansainvälisen suojelun perusteella... työperusteiselle maahanmuutolle on erillinen menettely, ja oleskelulupaa työnteon perusteella voi hakea jo kesken turvapaikkaprosessin".
Jos loimaalainen toimitusjohtaja siis haluaa pitää afgaanipoikansa, on hänen vain ohjattava heidät hakemaan oleskelulupaa työnteon perusteella. Mikäli työntekijöiden tarve Loimaalla on todellinen eli täyttää lain määräykset ulkomaisen työvoiman käytölle, ei asiassa pitäisi syntyä ongelmia.
Loimaalaisen kirjoituksessa oli vielä toinenkin kommenttia kaipaava näkökulma. Hän ei nimitäin "näe yhtäkään syytä, miksi meidän pitäisi lähettää tänne kotiutuneita ihmisiä kuolemanvaaraan, kun järkisyyt puoltavat oleskelua Suomessa". Hän myös totesi, että "yhteiskunta, joka ei pysty erottelemaan jyviä akanoista puolessatoista vuodessa, on epäonnistunut tehtävässään".
Olen hänen kanssaan samaa mieltä tuosta jälkimmäisestä: suomalaisen yhteiskunnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää erottaa potentiaaliset terroristit, raiskaajat ja muut rikolliset harmittomista tai jopa yhteiskunnan kannalta hyödyllisistä turvapaikanhakijoista. Pelkään pahoin, ettei meidän turvapaikkaprosessimme kuitenkaan kykene tähän, joten ainoa keino säilyttää suomalainen yhteiskunta toimivana on rajata humanitaarinen maahanmuutto käytettävissä olevien resurssien mukaisesti siten, että ne riittävät kaikkien tulijoiden tehokkaaseen kotouttamiseen - juuri nyt olemme käsittääkseni ylittäneet tämän rajan selvästi.
Lopuksi totean, että loimaalaisen ehdotuksesta voisi johtaa ajatuksen, että turvapaikan saaneiden tilanteita tarkasteltaisiin säännöllisesti myös myönteisen oleskeluluvan jälkeen ja pidempiaikainen oleskelu Suomessa sallittaisiin vain, mikäli henkilö on päässyt omilleen, eli on löytänyt työpaikan tai perustanut yrityksen jonka kautta hän saa toimeentulonsa. Keskeistä olisi siis vapautuminen yhteiskunnan tuesta jokapäiväisessä elämässä.
Tällainen menettely epäilemättä motivoisi turvapaikanhakijoiden kotoutumista tai ainakin työllistymistä. Ikävänä kääntöpuolena se saattaisi kelvottomien yrittäjien omistamissa firmoissa johtaa humanitaaristen pakolaisten väärinkäyttöön eli työehtojen polkemiseen tai kelvottomien palkkojen maksamiseen. Tämä heijastuisi ennemmin tai myöhemmin myös kantasuomalaisten työntekijöiden työehtoihin.
Menettely olisi myös varsin raaka esimerkiksi vammaisia tai lukutaidottomia kohtaan: heidän mahdollisuutensa työllistymiseen kun ovat hyvin heikot. Lisäksi on muistettava, ettei edes akateeminen menestys takaa ihmisen olevan yhteiskunnan kannalta turvallinen. Tämän osoittavat viime vuosien menestyneimmät terroristit, joita ei millään kriteereillä voi pitää syrjäytyneinä.
Tosiasia lienee, että nykyinen järjestelmä, jossa Suomen kannalta hyödylliselle maahanmuutolle on omat reittinsä ja maailmanparantamiselle siitä erillinen turvapaikkaprosessi, on kohtuullisen hyvin toimiva ja inhimillinen järjestelmä. Näin myös maahanmuuttajien puolesta puhuvien kannalta, mikäli he vaivautuisivat ajattelemaan humanitaarista maahanmuuttoa tosiasioiden valossa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hussein Al-Taee ja yhteiskunnallinen omistajuudentunne
Turvapaikanhakijat ovat rationaalisesti toimivia ihmisiä
Poliitikkomme osoittivat jälleen kuinka viisas mies oli Axel Oxenstierna
Hänen mukaansa Afganistaniin palauttaminen olisi katastrofi pojille, joista ainakin osa kirjoituksesta päätellen saapunut Iranista asuttuaan siellä pitkään. Kirjoittajan mukaan palautus olisi myös suuri menetys suomalaiselle yhteiskunnalle, koska "juuri tällaisia työteliäitä nuoria teollistunut ja harmaantunut maaseutumme kaipaa".
Loimaalaisen toimitusjohtajan kirjoitus osoittaa, ettei hän ymmärrä lainkaan turvapaikkapolitiikan perusteita. Itse asiassa epäilen vahvasti, etteivät sitä ymmärrä kovin monet muutkaan sellaiset, jotka puhuvat ja toimivat maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden Suomeen jäämisen puolesta.
Asiasta on kuitenkin saatavilla tietoa - ja vieläpä helposti. Tänään asiasta kertoi Maahanmuuttoviraston Esko Repo aamun toisessa mielipidekirjoituksessa.
Hänen mukaansa "halu jäädä Suomeen tai motivaatio tehdä työtä ei riitä oleskeluluvan saamiseksi kansainvälisen suojelun perusteella... työperusteiselle maahanmuutolle on erillinen menettely, ja oleskelulupaa työnteon perusteella voi hakea jo kesken turvapaikkaprosessin".
Jos loimaalainen toimitusjohtaja siis haluaa pitää afgaanipoikansa, on hänen vain ohjattava heidät hakemaan oleskelulupaa työnteon perusteella. Mikäli työntekijöiden tarve Loimaalla on todellinen eli täyttää lain määräykset ulkomaisen työvoiman käytölle, ei asiassa pitäisi syntyä ongelmia.
* * *
Loimaalaisen kirjoituksessa oli vielä toinenkin kommenttia kaipaava näkökulma. Hän ei nimitäin "näe yhtäkään syytä, miksi meidän pitäisi lähettää tänne kotiutuneita ihmisiä kuolemanvaaraan, kun järkisyyt puoltavat oleskelua Suomessa". Hän myös totesi, että "yhteiskunta, joka ei pysty erottelemaan jyviä akanoista puolessatoista vuodessa, on epäonnistunut tehtävässään".
Olen hänen kanssaan samaa mieltä tuosta jälkimmäisestä: suomalaisen yhteiskunnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää erottaa potentiaaliset terroristit, raiskaajat ja muut rikolliset harmittomista tai jopa yhteiskunnan kannalta hyödyllisistä turvapaikanhakijoista. Pelkään pahoin, ettei meidän turvapaikkaprosessimme kuitenkaan kykene tähän, joten ainoa keino säilyttää suomalainen yhteiskunta toimivana on rajata humanitaarinen maahanmuutto käytettävissä olevien resurssien mukaisesti siten, että ne riittävät kaikkien tulijoiden tehokkaaseen kotouttamiseen - juuri nyt olemme käsittääkseni ylittäneet tämän rajan selvästi.
Lopuksi totean, että loimaalaisen ehdotuksesta voisi johtaa ajatuksen, että turvapaikan saaneiden tilanteita tarkasteltaisiin säännöllisesti myös myönteisen oleskeluluvan jälkeen ja pidempiaikainen oleskelu Suomessa sallittaisiin vain, mikäli henkilö on päässyt omilleen, eli on löytänyt työpaikan tai perustanut yrityksen jonka kautta hän saa toimeentulonsa. Keskeistä olisi siis vapautuminen yhteiskunnan tuesta jokapäiväisessä elämässä.
Tällainen menettely epäilemättä motivoisi turvapaikanhakijoiden kotoutumista tai ainakin työllistymistä. Ikävänä kääntöpuolena se saattaisi kelvottomien yrittäjien omistamissa firmoissa johtaa humanitaaristen pakolaisten väärinkäyttöön eli työehtojen polkemiseen tai kelvottomien palkkojen maksamiseen. Tämä heijastuisi ennemmin tai myöhemmin myös kantasuomalaisten työntekijöiden työehtoihin.
Menettely olisi myös varsin raaka esimerkiksi vammaisia tai lukutaidottomia kohtaan: heidän mahdollisuutensa työllistymiseen kun ovat hyvin heikot. Lisäksi on muistettava, ettei edes akateeminen menestys takaa ihmisen olevan yhteiskunnan kannalta turvallinen. Tämän osoittavat viime vuosien menestyneimmät terroristit, joita ei millään kriteereillä voi pitää syrjäytyneinä.
Tosiasia lienee, että nykyinen järjestelmä, jossa Suomen kannalta hyödylliselle maahanmuutolle on omat reittinsä ja maailmanparantamiselle siitä erillinen turvapaikkaprosessi, on kohtuullisen hyvin toimiva ja inhimillinen järjestelmä. Näin myös maahanmuuttajien puolesta puhuvien kannalta, mikäli he vaivautuisivat ajattelemaan humanitaarista maahanmuuttoa tosiasioiden valossa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hussein Al-Taee ja yhteiskunnallinen omistajuudentunne
Turvapaikanhakijat ovat rationaalisesti toimivia ihmisiä
Poliitikkomme osoittivat jälleen kuinka viisas mies oli Axel Oxenstierna
perjantai 6. tammikuuta 2017
Ilmastotilastoon ilmaantui piikki
Iltalehti kertoi tänään, että ilmastonmuutos kuumentaa Australiaa ja sen ekosysteemit ovat vaarassa maalla ja merellä. Jutun mukaan sään ääri-ilmiöt johtuvat fossiilisten polttoaineiden käytöstä sekä erityisen voimakkaasta El Niño -ilmiöstä.
Kuten monet arvostetuista lukijoistani muistanevat, olen jo vuosien ajan dokumentoinut tähän blogiin GISS:in sivuilla julkaistuja tietoja Australian keskellä sijaitsevan Alice Springsin lämpötiloista. Niinpä Iltalehden uutisen nähtyäni riensin katsomaan miltä tilasto tällä hetkellä näyttää.
Ennen kuin menen itse asiaan, muistutan siitä, että Alice Springsin lämpötilatilastojen kehitystä viime syyskuuhun asti pääsee katsomaan täältä ja sieltä eteenpäin johtavista linkeistä (merkittävin vanhoista jutuistani lienee tämä). Ellei arvoisa lukijani ole aiemmin katsonut niitä, kannattaa käydä vilkaisemassa, sillä vain siten voi ymmärtää tämän kirjoituksen koko merkityksen.
Tätä kirjoittaessani GISS:in tilastot Alice Springsistä näyttivät tällaiselta.
Viime syyskuussa tallentamani kuva oli puolestaan tällainen.
Kuvaparista huomaa ensi silmäyksellä, että syyskuussa GISS:in sivuilla olleessa tilastossa ilmeinen lämpenemisen taittuminen ei enää näykään nykyisessä tilastossa. Minun on tietenkin mahdotonta tietää onko kyseessä joukko mittausvirheitä, tylsistyneen mittarinlukijan pila vai suoranainen tieteellinen epärehellisyys. Edelle linkittämäni aineisto kuitenkin viittaa vahvasti viimeiseen mahdollisuuteen.
Pyydän arvoisaa lukijaani vielä huomaamaan, että sadan vuoden takaiset lämpötilat olivat nykytilaston mukaan noin asteen kylmempiä kuin vielä viime syyskuussa luultiin. Mutta viileämmiksi ovat muuttuneet myös viimeisten tilastojen korkeimmat lämpötilat.
Jos kuvia nimittäin katsoo tarkasti, huomaa kaikista korkeimpien lämpötilojen (alkaen vuoden 1942 piikistä) nousseen yli 22 asteen viime syyskuun tilastossa. Tämänhetkisessä tilastossa siihen yltää kuitenkin vain tilaston kolmanneksi viimeinen eli kaikista korkein lämpötila.
Vielä hämmästyttävämmäksi tämä GISS:in julkaisema ennätyslämpö muuttuu, kun huomaa sen olevan kokonaan uusi Alice Springsin tilastoon ilmestynyt mittaustulos, sillä sen kohdalla on syyskuussa esillä olleen tilastokuvan kohdalla aukko. Eli ensin ei ollut mittaustulosta lainkaan, mutta sitten se olikin koko sarjan korkein ja sellaisena epäilemättä erittäin vahva "todiste" ilmaston lämpenemisestä.
Minun on tietenkin mahdotonta sanoa, onko kyseessä mittarinlukijan jäynä, taskuun unohtunut muistilappu, kyberhyökkäyksen seuraus vai tahallinen tieteellinen epärehellisyys. Edellä linkittämäni aineisto viittaa kuitenkin vahvasti viimeiseen mahdollisuuteen.
Jokainen voi tietenkin itse katsoa, löytyisikö noista kuvioista vielä muutakin ihmeteltävää. Itse olen ällikällä lyöty jo näistäkin muutoksista. Siis en Australian ilmaston vaan siitä tehtyjen tilastojen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Globaalin lämpötilan nousuvauhti El Niño-piikistä laskettuna
Australian ilmasto edelleen eläväisenä
Ajaako ilmasto Suomeen yli 100 miljoonaa pakolaista
Kuten monet arvostetuista lukijoistani muistanevat, olen jo vuosien ajan dokumentoinut tähän blogiin GISS:in sivuilla julkaistuja tietoja Australian keskellä sijaitsevan Alice Springsin lämpötiloista. Niinpä Iltalehden uutisen nähtyäni riensin katsomaan miltä tilasto tällä hetkellä näyttää.
Ennen kuin menen itse asiaan, muistutan siitä, että Alice Springsin lämpötilatilastojen kehitystä viime syyskuuhun asti pääsee katsomaan täältä ja sieltä eteenpäin johtavista linkeistä (merkittävin vanhoista jutuistani lienee tämä). Ellei arvoisa lukijani ole aiemmin katsonut niitä, kannattaa käydä vilkaisemassa, sillä vain siten voi ymmärtää tämän kirjoituksen koko merkityksen.
Tätä kirjoittaessani GISS:in tilastot Alice Springsistä näyttivät tällaiselta.
Viime syyskuussa tallentamani kuva oli puolestaan tällainen.
Kuvaparista huomaa ensi silmäyksellä, että syyskuussa GISS:in sivuilla olleessa tilastossa ilmeinen lämpenemisen taittuminen ei enää näykään nykyisessä tilastossa. Minun on tietenkin mahdotonta tietää onko kyseessä joukko mittausvirheitä, tylsistyneen mittarinlukijan pila vai suoranainen tieteellinen epärehellisyys. Edelle linkittämäni aineisto kuitenkin viittaa vahvasti viimeiseen mahdollisuuteen.
Pyydän arvoisaa lukijaani vielä huomaamaan, että sadan vuoden takaiset lämpötilat olivat nykytilaston mukaan noin asteen kylmempiä kuin vielä viime syyskuussa luultiin. Mutta viileämmiksi ovat muuttuneet myös viimeisten tilastojen korkeimmat lämpötilat.
Jos kuvia nimittäin katsoo tarkasti, huomaa kaikista korkeimpien lämpötilojen (alkaen vuoden 1942 piikistä) nousseen yli 22 asteen viime syyskuun tilastossa. Tämänhetkisessä tilastossa siihen yltää kuitenkin vain tilaston kolmanneksi viimeinen eli kaikista korkein lämpötila.
Vielä hämmästyttävämmäksi tämä GISS:in julkaisema ennätyslämpö muuttuu, kun huomaa sen olevan kokonaan uusi Alice Springsin tilastoon ilmestynyt mittaustulos, sillä sen kohdalla on syyskuussa esillä olleen tilastokuvan kohdalla aukko. Eli ensin ei ollut mittaustulosta lainkaan, mutta sitten se olikin koko sarjan korkein ja sellaisena epäilemättä erittäin vahva "todiste" ilmaston lämpenemisestä.
Minun on tietenkin mahdotonta sanoa, onko kyseessä mittarinlukijan jäynä, taskuun unohtunut muistilappu, kyberhyökkäyksen seuraus vai tahallinen tieteellinen epärehellisyys. Edellä linkittämäni aineisto viittaa kuitenkin vahvasti viimeiseen mahdollisuuteen.
Jokainen voi tietenkin itse katsoa, löytyisikö noista kuvioista vielä muutakin ihmeteltävää. Itse olen ällikällä lyöty jo näistäkin muutoksista. Siis en Australian ilmaston vaan siitä tehtyjen tilastojen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Globaalin lämpötilan nousuvauhti El Niño-piikistä laskettuna
Australian ilmasto edelleen eläväisenä
Ajaako ilmasto Suomeen yli 100 miljoonaa pakolaista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
