Ylellistä valitusta ja helsinkiläistä ymmärtämättömyyttä

Pitkäaikainen Yleisradion toimittaja Markus Leikola kirjoitti sosiaaliseen mediaan, että eilen - Ylen irtisanomisten julistuspäivänä - olisi ollut suomalaisen tiedonvälityksen, journalismin ja suomalaisen kulttuurin musta päivä. Ja perusteli sitä omalla ymmärtämättömyydellään.

Hän nimittäin väitti, että "katsojien, kuulijoiden ja tekijöiden toiminnan tai laiminlyöntien, virheiden tai ansioiden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä". Väite on peräti merkillinen ottaen huomioon kaiken sen vasemmalle kallellaan olleen poliittisen vinouman, jota Yle ja sen toimittajat ovat harjoittanut toiminnassaan etenkin sen jälkeen, kun sille luotiin oma verotusoikeus.

Näitä tapauksia olen analysoinut ja/tai kommentoinut tässä blogissa kerta toisensa jälkeen (esimerkki, toinen, kolmas, neljäs ja viides) ja ongelman ovat kyllä huomanneet muutkin (esimerkki). Siten en katso tarpeelliseksi perustella asiaa tässä sen enempää.

Sen sijaan totean, että olisi ollut älyllisesti rehellistä, mikäli toimittaja Leikola olisi miettinyt hetken ennen avautumistaan, että olisiko Ylellä enemmän puolustajia, jos se ja sen toimittajat olisivat toimineet kuten valtion mediayhtiöltä odotetaan. Siis pyrkien poliittisen vaikuttamisen sijaan totuuteen ja tasapuolisuuteen omassa toiminnassaan. 

Joko hän ei tätä ymmärtänyt tai - mikä vielä pahempaa - ei ole edes tunnistanut tällaisen ongelman olemassaoloa. 

* * *

Suomen pääkaupunkina toimi vuoteen 1812 asti Turku. Sen jälkeen statuksen sai Helsinki, koska Venäjän tsaari katsoi Turun sijaitsevan liian lähellä Ruotsia. 

Pääkaupunki tarkoittaa sitä paikkaa, johon on sijoitettu valtakunnan hallintoelimet. Siis sellaiset kuin eduskunta, valtioneuvosto, ministeriöt ja kaikenlaiset keskusvirastot, joiden perimmäisenä tehtävänä demokratiassa - toisin kuin diktatuureissa - on palvella kansalaisia.

Tämä asia on ilmaistu Suomen perustuslain toisessa pykälässä seuraavasti: "Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen."

Tätä tarkoittaa sitä, että pääkaupungilla on muihin kaupunkeihin verrattuna erikoisasema. Ja siksi sen tulee olla mahdollisimman hyvin kansan saavutettavissa.

Tätä ei ole ilmeisesti ymmärretty Helsingin vihreänsävyisessä hallinnossa, joka eilisen uutisen perusteella suunnittelee polttomoottoriautojen kieltämistä alueellaan. Eli erityisesti huonojen julkisten liikenneyhteyksien päässä olevien kansalaisten liikkumisen vaikeuttamista alueellaan. 

Siksi ehdotan eduskunnalle, että se poistaisi erityisasemastaan piittaamattomalta Helsingiltä pääkaupunkistatuksen ja siirtäisi valtionhallinnon eduskuntaa, presidenttiä ja valtioneuvostoa myöden sellaiseen kaupunkiin, jonka asukkailla on halu palvella koko kansaa. Samalla voitaisiin korjata se maantieteellinen ongelma, että Helsinki etelärannikon satamakaupunkina sijaitsee Suomen reunalla eli mahdollisimman kaukana kaikesta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eilinen oli Ylen uutistoimitukselle misinformaation juhlaa
HSL:n edustaja esitti autoilun matka-aikojen pidentämistä
Eristäytyvä pääkaupunki

Saamelaisaktivistit tekevät saamelaisille pelkkää hallaa

Niin sanotut saamelaisaktivistit ovat jälleen tekemässä itsestään ja heimostaan naurunalaisia. Ensin Petra Laiti julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jonka mukaan Lappi-sanan englanninkielistä versiota Lapland tai ruotsinkielistä versiota Lappland ei tulisi käyttää missään yhteydessä.

Hän kertoi, että "en näe, miksi olisi vähemmän rasistista käyttää sanaa, joka tarkoittaa 'lappalaisten maata'". Lisäksi hän arveli sanasta Lappi, että "se on kolonialistinen myytti, jota on käytetty tähän päivään asti. Sillä estetään saamelaisten oikeudet heidän omaan maahansa ja veteensä".

Toisin sanoen Petra Laiti vaati englantilaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia muuttamaan äidinkieltään. Eli teki ilmiselvän rasistisen vaatimuksen. Tosin suomen osalta hän peruutti myöhemmin ottamalla yhteyttä asiasta kirjoittaneeseen Iltalehden toimittajaan.

Laitin jälkeen julkisuuteen ilmaantui toinen saamelaisnainen, Erja Morottaja. Hän valitti, että "saamelaisiin on aina liitetty ikävä leima, että he pahoittavat mielensä kaikesta... emme saisi sanoa mistään asiasta, että tämä ei ole oikein. Heti tulee mielensäpahoittaja-klangi."

Toisin sanoen hän valitti sitä, että peilissä näkyvä kasvokuva on vino, koska naama on vino. Näin siitä riippumatta, mitä historian aikana on tapahtunut tai ollut tapahtumatta.

Minä en nimittäin usko hetkeäkään, että tämän päivän englantilaiset, ruotsalaiset tai suomalaiset käyttäisivät sanoja Lapland, Lappland tai Lappi ajatuksenaan halventaa saamelaisia. Sen sijaan sana on kontekstiltaan neutraali tai jopa suorastaan positiivinen tuodessaan lausujansa mieleen ennen kaikkea Fennoskandian pohjoisosien eksoottisen kauniin luonnon.

Lisäksi suomalaiset puhuvat nykyisin pääosin saamelaisista lappalaisten sijaan ja erotuksena suomalaisen taustan omaavista Lapin asukkaista. Myös ainakin tuntemani englantilaiset käyttävät heistä nimitystä "sámi" tai "indigenous sámi". Ruotsissa heitä taas kutsutaan tänä päivänä sanoilla "samer" tai "Sveriges urfolk". Tämä tapahtuu osin saamelaisten toiveesta ja osin siksi, että näin voidaan erottaa toisistaan saamelaiset ja Lapissa asuvat etnisesti norjalaiset/ruotsalaiset/suomalaiset ihmiset.

Eivätkä - ainakaan asiaan vähänkään perehtyneet - suomalaiset, ruotsalaiset tai norjalaiset enää tänä päivänä kiellä saamelaisiin historian kuluessa kohdistuneita vääryyksiä, joista pahin lienee ollut kouluikäisten lasten erottaminen vanhemmistaan. Näin heiltä katkesi yhteys omaan kotikieleen, kulttuuriin, perinteisiin taitoihin ja tapoihin, mikä oli tietenkin äärimmäisen ikävää.

Tapahtunut on kuitenkin tapahtunutta, eikä se muutu muuksi, vaikka kuinka toivoisi tai vaatisi. Ja siksi saamelaisaktivistien kannattaisi katsoa menneisyyden sijaan kohti tulevaisuutta, joka Lapin asukkaille näyttää juuri nyt erinomaisen valoisalta. 

Näin on myös saamelaisten osalta, mikäli he itse niin haluavat. Sen sijaan nyt nähdyn kaltainen saamelaisaktivistien valittaminen tekee heidän heimolleen pelkkää hallaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokeltava Petra Laiti ja maalaava Playboy-malli tukkanuottasilla
Suomen synkkä historia ja vaatimus kehitysapulaista
Petra Laiti halusi lopettaa porotalouden tuet

Ukraina värvää 160 000 sotilasta, mutta kääntääkö se sodan kulun?

Yksi yleinen Ukrainan ja Venäjän väliseen sotaan liittyvä ihmettelyn aihe on ollut se, ettei Ukraina ole julistanut yleistä liikekannallepanoa, vaikka sillä on rintamalla liian vähän miehiä. Näkökulma on kuitenkin liian suomalainen. 

Näin siksi, ettei liikekannallepanosta ole hyötyä, elleivät kutsuttavat joukot ole saaneet koulutusta sodankäyntiin. Suomessa tämä ei ole ongelma, koska meillä on miehillä yleinen asevelvollisuus ja naisetkin saavat niin tahtoessaan sotilaskoulutuksen. 

Ukrainassa sen sijaan ei ole yleistä asevelvollisuutta, joten yleisestä liikekannallepanosta ei sellaisenaan olisi minkäänlaista hyötyä. Sen sijaan ukrainalaisten kannattaisi - ja olisi kannattanut jo kauan sitten - alkaa kouluttaa miehiä ja naisia sotilaiksi. 

Toiseksi sotilaille pitää olla asianmukainen varustus, jotta heistä olisi hyötyä. Ukrainan osalta näin ei ole ilmeisesti ollut, joten tästäkään syystä liikekannallepano ei ole ollut ajankohtaista - eivätkä ukrainalaiset ole harrastaneet metsästystä samaan tapaan kuin talvisodan suomalaiset, jotka saattoivat ottaa sotaan omia vaatteita ja muita varusteita "malli Cajander" sekä ainakin suojeluskuntalaiset myös omia kivääreitään.

* * *

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä Ylen eilinen uutinen kertoi Ukrainan aikovan kasvattaa armeijaansa 160 000 sotilaalla. Uusien sotilaiden värvääminen olisi tarkoitus toteuttaa seuraavan kolmen kuukauden aikana ja mikäli se onnistuu, annettaisiin rekrytoiduille ilmeisesti jonkinlainen sotilaskoulutus ja tarvittavat varusteet.

160 000 sotilasta on ainakin paperilla merkittävä voima. Vertailuksi käy esimerkiksi Suomen armeijan sodanajan vahvuus 280 000 taistelijaa, joten ukrainalaisten lisärekrytointi vastaisi parhaimmillaan yli puolta Suomen sodanajan joukoista.

 

Nähtäväksi kuitenkin jää se, että onnistuuko värväys. Ja jos onnistuu, niin minkälaiseksi muodostuu uusien ukrainalaisjoukkojen taistelukyky.

Tässä suhteessa erityisen oleellista on joukkojen koostumus - eli onnistuvatko ukrainalaiset värväämään joukkoihinsa motivoituneita, hyväkuntoisia ja terveitä henkilöitä, vai enemmän tai vähemmän ongelmallista väkeä. Toiseksi on muistettava, että annettavan koulutuksen laadulla on aivan oleellinen merkitys joukkojen kykyyn suorittaa niille määrättyjä tehtäviä. 

Kolmanneksi on huomattava, ettei hyvätkään lähtökohdat saanut sotilasosasto ole ennen ensimmäistä taistelua valmis. Se tarvitsee niin sanotusti onnistuneen tulikasteen, jossa sotilaat voittavat luonnollisen pelkonsa sekä säilyttävät toimintakykynsä tilanteessa, jossa kuolemanvaara on vihollisen takia välitön. 

Neljäs oleellinen seikka on värvättyjen sotilaiden varustaminen. Eli pystyykö Ukraina nykyisessä tilanteessa huolehtimaan joukkojen aseistuksesta ja huollosta siten, että se voi toimia täysipainoisesti vihollisen jatkuvan painostuksen alla? Arvoisan lukijani muistissahan lienevät ukrainalaisten taannoiset valitukset asetäydennysten puutteista.

Jos ja kun kaikesta edelle kirjoittamastani selvitään kunnialla, saatetaan ukrainalaisten päätöksen huomata hyvinkin johtavan taistelutilanteen oleelliseen muutokseen. Eli Venäjän armeijan joutumiseen puolustuskannalle ja jopa tappion kierteeseen. 

Tätä sopii tietenkin toivoa, mutta vielä ei ole syytä mennä asioiden edelle, vaan odottaa kuinka Ukraina onnistuu joukkojensa vahvistamisessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Odottamaton pelko
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
Ukraina antoi kovia iskuja, mutta riittävätkö ne kaatamaan Venäjän armeijan?

Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää

Luontojärjestöillä on tapana asettua kaikenlaisia asioita vastaan. Tunnetuinta lienee metsähakkuiden vastustaminen, mutta osaavat ne muutakin. 

Yksi tavallisista toimista on suurpetojen metsästysluvista valitusten tekeminen. Näin kävi myös Etelä-Karjalan Ylämaan koirasusilauman harventamisen kanssa: Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri valitti aiemmin talvella myönnetystä luvasta ilmeisesti siksi, että se perustui viime talven DNA-tuloksiin.

Kun myöhemmin sitten paljastui, että laumassa oli peräti neljä koirasutta, ymmärsi luonnonsuojeluliittokin, että nyt tuli munattua ja veti valituksensa pois. Valitettavasti vain jokin toinenkin järjestö (ilmeisesti luonnonsuojeluyhdistys Tapiola-Karelia ry) on valittanut asiasta, joten luonnonsuojeluliiton mielenmuutoksella ei ole seurauksia. 

Ei edes siksi - kuten luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja totesi - että "koirasusien leviäminen muihin laumoihin vaarantaisi Ylämaan laumaa paljon suuremman määrän susia". Ja WWF:n ohjelmajohtaja oli samoilla linjoilla todetessaan, että "koirasusi on laissa määritelty haitalliseksi vieraslajiksi, jonka poisto vaatii välittömiä toimia. Siksi tarvitsemme koirasusille lainsäädäntöön omat pykälät".

Nähtäväksi siis jää, kuinka koirasusien käy. Selvää lienee kuitenkin, että ne tullaan hävittämään ennemmin tai myöhemmin - ja että mitä pidempään valituskierre jatkuu, sitä enemmän joudutaan ampumaan myös geneettisesti puhtaita susia. 

Tapaus ei tietenkään ole kovin merkittävä koko Suomen kannalta, mutta osoittaa jälleen kerran sen, kuinka tavallisten ihmisten oikeusturvan takia säädettyä valitusoikeutta erilaisiin hallinnollisiin päätöksiin voidaan käyttää väärin. Ratkaisun löytäminen on kuitenkin hankalaa, sillä oikeusistuimet ovat ruuhkautuneet - paljolti vielä koirasusitapaustakin turhanpäiväisempien valitusten seurauksena. 

Asian korjaaminen on kuitenkin hankalaa, koska valitusoikeus on joka tapauksessa oleellinen osa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jota ilman eriasteisten hallintoelimien mielivalta paisuisi kestämättömäksi. Toivottavaa kuitenkin olisi, ettei oikeutta väärinkäytettäisi erilaisten vähäistä kannatusta nauttivien poliittisluonteisten tavoitteiden ajamiseksi, kuten Ylämaan koirasusien tapauksessa on valitettavasti käynyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ympäristöjärjestöille veto-oikeus?
Susi on hyötyeläin
Susisopu

Ilmainen neuvo Perussuomalaisille

Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps) julkaisi eilen twiitin, jossa hän sanoi, että "nyt pitäisi sitten Macronin tai jonku muun astua julkisuuteen ja sanoa että Ukraina ei liity Natoon. Muutoin neuvottelut ei onnistuneet Venäjän näkökulmasta ja seuraukset on karmivat. Eikö Lännestä löydy yhtä viisasta päämiestä joka Venäjän tuntee?"

Niikon viesti tulkittiin venäläisten tukemiseksi Ukrainan kriisissä sekä itsenäisten valtioiden - siis myös Suomen - toimintavapauksien rajoittamiseksi ja sellaisena siitä irtisanoutuivat kaikki miehen omaa puoluetta eli Perussuomalaisia myöden. Eikä asiassa auttanut se, että Niikko korjasi myöhemmin, ettei tarkoittanut viestiään sellaiseksi kuin se tulkittiin. Niinpä Niikko päätti jättää paikkansa ulkoasianvaliokunnan johdossa. 

Niikon tapauksella ei yksinään olisi sen suurempaa merkitystä, elleivät perussuomalaiset poliitikot olisi muutenkin lehdistön suurennuslasin alla - eli heidän erilaisista töppäilyiksi tulkittavista edesottamuksistaan kirjoitetaan aina ja varmasti negatiivisesti, mikäli aihetta vain löytyy. Ja onhan sitä löytynyt.  

Kysymys lienee ennen kaikkea suosiotaan nopeasti kasvattaneen puolueen vetovoimasta, jonka seurauksena mukaan on hakeutunut kaikenlaista porukkaa. Suunta on kuitenkin ollut kohti ns. salonkikelpoisuutta, mikä lienee ehdoton edellytys todellisen vallan eli hallituspaikan saamiseksi. 

Tosiasia kuitenkin on, ettei pelkkä ääriainesten poistuminen puolueesta riitä. Sen lisäksi tarvitaan poliittista uskottavuutta ja rakentavaa otetta. 

Tässä suhteessa puolueen aluevaalikampanja oli harkitsematon keskittyessään sinänsä kyllä tärkeisiin asioihin, mutta jotka kilpailijoiden ja median oli helppo leimata irrelevanteiksi, koska valittavat päättäjät eivät voi vaikuttaa kyseisiin asioihin. Eivät edes siinä tapauksessa, että ne tosiasiassa estäisivät alueiden tarkoituksenmukaisen kehittämisen. 

Vaalien jälkeen perussuomalaisten poliittinen retoriikka on keskittynyt lähinnä kaikenlaisista asioista valittamiseen sen sijaan, että puolue olisi tarjonnut - muita kuin maahanmuuttoon liittyviä - poliittisia ratkaisuja. Ja minun arvioni mukaan juuri tämä on syy sille, miksi puolueen kannatus on laskenut kuin lehmän häntä.

Siksi annan Perussuomalaisten poliittiselle johdolle ilmaisen neuvon. Lopettakaa valittaminen omasta kohtelustanne mediassa, hallituksen toimenpiteiden arvostelusta ilman rakentavaa vaihtoehtoista poliittista ratkaisua sekä toisen suuren oppositiopuolueen eli Kokoomuksen piikittelemisestä valtakunnan politiikassa. 

Ja käyttäkää aikanne ja energianne rakentavien ja uskottavien vaihtoehtoisten poliittisten ratkaisujen kehittämiseen ja esittämiseen. Mallia voitte ottaa omasta oivalluksestanne siirtää veroin kerättyjä julkisia varoja ulkomaisista ja ulkomaalaisille suunnatuista kohteista kotimaisiin tarpeisiin. 

Mutta huomatkaa samalla, ettei yksi ainoa oivallus riitä, vaan suurella puolueella on oltava ratkaisumalli kaikkiin valtakunnallisesti merkittäviin poliittisiin kysymyksiin - ja ellei sellaista osata itse keksiä, on parempi omia kilpailijoiden malli kuin keskittyä pelkkään räksyttämiseen ilman omaa vaihtoehtoista esitystä. Samalla luotte pohjaa tuleviin hallitusneuvotteluihin, joissa mukana olevien kohtalo joka tapauksessa ratkeaa toteuttamiskelpoisten poliittisten ratkaisujen yhteensovittamisen kautta

Aiempia ajatuksia samasta aihpeiiristä:

Hienoja tavoitteita
Suvaitsevaisten puolue
Kansan ajatuksissa on jälkiä poliittisesta propagandasta