Suomi on maailman vähiten kurja maa

Me ihmiset olemme pohjattoman uteliaita sen suhteen, mitä muut ajattelevat meistä. Siksi oli hauska lukea MTV3:n juttu, jonka mukaan Yhdysvalloissa on herännyt hinku muuttaa Suomeen. 

Ensimmäinen siinä haastateltu suomenamerikkalainen henkilö kertoi, etteivät suomalaiset ole maailman onnellisimpia sanan varsinaisessa merkityksessä. Sen sijaan se on "tavallaan maailman vähiten kurja maa". 

Tätä hän perusteli sillä, että meillä on hyvin kohtuulliset odotukset elämää kohtaan, ja suomalainen yhteiskunta tarjoaa kaikille erinomaiset perustason elinolosuhteet. Lisäksi olemme hänen mukaansa "hiljaisia ja kohteliaita". Ja koko yhteiskunta on "erittäin turvallinen ja luottamuksellinen".

Toinen jutussa haastateltu henkilö kertoi, että vähävaraisena selviäminen on paljon vaikeampaa Yhdysvalloissa kuin Suomessa. Näin siitä huolimatta, että hänen mukaansa "työpaikan löytäminen on todella vaikeaa etenkin nuorille, joilla ei vielä ole paljon kokemusta".

* * *

Olen valmis allekirjoittamaan kaikki edelle kirjoitetut luonnehdinnat. Ja siksi ihmettelen niitä ihmisiä ja medioita, jotka korostavat suomalaista köyhyyttä tai yhteiskunnallisen tasa-arvon puutetta aivan valtavina ongelmina. Tai pitävät suomalaisia käytökseltään jollain tavalla töykeinä. 

Enkä tarkoita tällä, ettei Suomessa olisi vähävaraisia tai huonosti käyttäytyviä ihmisiä. Kyllä sellaisia on, mutta ei meillä kukaan joudu elämään nälkärajalla, kuten monessa muussa maailmankolkassa.

Tästä syystä ihmettelen sitä, miten monet suomalaiset nuoret on saatu tuntemaan itsensä näköalattomiksi maassa, jossa kenelläkään terveellä ihmisellä ei pitäisi olla sellaiseen syytä. Kyse ei mitä ilmeisimmin ole tosiasioista vaan jostain muusta eli yhteiskunnallisen keskustelumme nuorten ihmisten mielialoja alentavasta vaikutuksesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sukupuolenkorjaus ei auta vaan pahimmillaan jopa pahentaa tilannetta
Lastenkasvatus ennen ja nyt
Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?

Kiroileminen auttaa huippusuoritukseen

Huomasin mielenkiintoisen tutkimusartikkelin kiroilusta. Siis sellaisesta verbaalisesta käytöksestä, jota pidetään yleisesti sopimattomana, mutta joka on yhdistetty parempaan fyysiseen suorituskykyyn. Rumien puhumisen vaikutusmekanismi on kuitenkin edelleen epäselvä. 

Yksi sille ehdotettu selitys kiroilun voimaan on disinhibitio eli psykologinen tila, jossa yksilöt pidättäytyvät vähemmän käyttäytymisensä rajoittamisesta. Lukemassani amerikkalaisessa Richard Stephensin ja kumppaneiden artikkelissa esitettiin tutkimustuloksia siitä, parantaako kiroileminen fyysistä suorituskykyä ja välittyykö tämä vaikutus psykologisten muuttujien kautta, jotka liittyvät tilan disinhibitioon.

Raportoidussa tutkimuksessa järjestettiin kaksi toistomittauskokeilua sekä yhdistetty analyysi, johon sisältyi aiempi tutkimus. Niissä testattiin tuolipunnerrustehtävässä itse valitun kirosanan toistamisen vaikutusta verrattuna neutraalin sanan käyttämiseen. Molemmat kokeet toistivat kiroilun edun ja osoittivat merkittäviä suorituskyvyn parannuksia kiroillessa.

Vaikka välittäjäanalyysien tulokset vaihtelivat yksittäisten kokeiden välillä, yhdistetty analyysi osoitti, että psykologinen flow, häirintä ja itseluottamus välittivät merkittävästi kiroilun vaikutusta. Tulokset viittaavat siihen, että kiroilu edistää psykologisia tiloja, jotka auttavat maksimoimaan ponnistelun ja ylittämään sisäisiä rajoitteita.

Näillä vaikutuksilla voi olla merkitystä urheilusuorituksessa, kuntoutuksessa sekä tilanteissa, jotka vaativat rohkeutta tai määrätietoisuutta. Kiroilu saattaakin edustaa edullista ja helposti saatavilla olevaa psykologista interventiota, joka auttaa yksilöitä ylittämään itsensä silloin, kun tarvitaan todellista huippusuorituskykyä.

Toivokaamme siksi, että pian alkavissa Torinon olympiakisoissa suomalaisurheilijat kiroilisivat mahdollisimman paljon suoritustensa aikana. Ja ettei heillä olisi siihen tarvetta niiden jälkeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi äiti rakastaa vastasyntynyttä lastaan?
Tekoäly voi parantaa salaliittoteoreetikon
Suomalaisten tulevaisuus on karu

Piika aatelismiehen tiellä

Sosiaalisessa mediassa on innostuttu kommentoimaan sitä kun Antti Lindtman (sd) työnsi avustajan kädellään pois puolueen tiedotustilaisuuden aluksi sanomatta tälle sanaakaan. Kyseinen avustaja kertoi Ilta-Sanomille, ettei asiassa ollut mitään erikoista: "en vain huomannut, että puheenjohtajat tulivat niin pian sieltä selkäni takaa". 

Luulen että tapaus kuvaa – mitä ilmeisimmin aivan erinomaisesti – sitä tapaa, jolla demarieliitti suhtautuu alaisiinsa. Puuttui vain 1800-luvun aatelismiehen suuhun luontevalta kuulostava kommentti piialleen: "eikö Tiina osaa siirtyä sivuun, kun herrasväki saapuu".

Jos Lindtmanin käytös olisi ollut toisenlaista – siis nykyajan normaalia – olisi hän pysähtynyt hetkeksi, suonut avustajalle tämän havahtuessa hyväksyvän nyökkäyksen ja kiittänyt tätä hyvin tehdystä työstä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, joten otan näkemäni vihjaukseksi – ellen suorastaan epäsuoraksi todisteeksi – siitä, mitä SDP:n eduskuntaryhmässä – ja miksei yleisemminkin puolueen piirissä – on viime aikoina tapahtunut.

Päivän aiempi merkintä:
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?
Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot
Suomen populistinen tulevaisuus

Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?

Suomen tietotoimiston mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on käyttäytynyt epäasiallisesti avustajaan sekä kansanedustajia kohtaan. Päätoimittaja Minna Huotilaisen mukaan väitteen taustalla on sekä anonyyminä tehty kysely että viiden henkilön haastattelu.

Tytti Tuppurainen valitsi tässä tilanteessa taktiikakseen suoran hyökkäyksen uhkaamalla STT:tä oikeustoimilla. Häntä säesti puheenjohtaja Antti Lindtman vaatimalla Tuppuraisen käytöksestä ilmoittaneita henkilöitä julkisuuteen. 

Lindtman nosti esille pari – sinänsä irrelevanttia – kyselyssä esille noussutta väitettä, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Lisäksi suuri joukko demareita riensi puolustamaan Tuppuraista. 

Poikkeuksen teki puolueen kansanedustaja Pia Hiltunen, jonka mukaan "loppuvuoden tilanteessani äänestyksiin liittyneen painostuksen yhteydessä mentiin useaan kertaan henkilökohtaisuuksiin ja sanottiin suoraan, että 'ketään ei kiinnosta Pia Hiltunen, muista se'". 

* * *

Nähtäväksi jää, miten Tuppuraisen poliittinen ura jatkuu. Sitäkin kiinnostavampaa on kuitenkin se, millä tavalla nyt nähty episodi vaikuttaa hänen asemaansa puolueessa ja ennen kaikkea SDP:n kannatukseen suomalaisten parissa. Eli ostavatko suomalaiset puoluejohdon selitykset, vai siirtävätkö kannatustaan muille puolueille – tai ainakin siirtyvät katsomoon. 

Tämä nähdään seuraavissa mielipidekyselyissä ja uskoisin Tuppuraisen aseman riippuvan niiden tuloksista. Mikäli kyselyt osoittavat kannatuksessa notkahdusta, saattaa Lindtman hyvinkin uhrata Tuppuraisen ja siirtää hänet vähäisempään asemaan puolueessa. 

Lopuksi on todettava, että nyt nähty episodi on joka tapauksessa merkki Suomen Sosialidemokraattisen puolueen sisäisistä ongelmista. Siten joidenkin kansanedustajien lähtö puolueesta ei ole mahdotonta. Vaihtoehtoja on kaksi: uuden puolueen perustaminen tai yksittäisten kansanedustajien siirtyminen kilpailevaan poliittiseen liikkeeseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jani Kokko kysyi sosiaalisessa mediassa, että "oletko kylähullu vai lapsiinsekaantuja?"
Miksi Tytti Tuppurainen on alkanut vaikuttaa järkinaiselta?
Kiitokset miehen työn tehneelle Tytti Tuppuraiselle!