Sukupuoliriippuvaista puoskarointia

Yksi länsimaissa viime vuosikymmeninä yhä suositummaksi nousseen arvoliberalismin seurauksista on ollut halu tunnistaa tunnistaa sukupuolesta riippuvia tarpeita erilaisiin lääketieteellisiin hoitoihin. Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Madeline T. Olivier ja hänen kumppaninsa osoittivat tuoreessa tutkimuksessaan, että neurotieteiden tutkimusartikkeleiden otsikoissa esiintyy muihin lääketieteen aloihin verrattuna suhteettoman usein väitteitä sukupuolesta.

Niinpä tutkijat halusivat tietää, minkälaiseen tutkimustietoon nämä artikkelit perustuvat. Ja analysoivat tästä syystä 200 viimeaikaisesta käyttäytymis- ja aivotieteiden artikkelia, joiden otsikossa esitettiin väite sukupuolesta tai sukupuoli-identiteetistä riippuvasta vaikutuksesta.

* * *

Tutkijat totesivat, että vain 24 prosenttia analysoiduista tutkimusraporteista tuki väitettä asianmukaisella näytöllä eli vaikutus sukupuolten välillä testattiin tilastollisesti – ja tulokset olivat väitteen mukaisia. Yhdeksässä prosentissa tutkimuksista kuvattiin kyllä asianmukainen testi, mutta tulokset olivat puutteellisia tai puuttuivat kokonaan. Toisessa yhdeksässä prosentissa tulokset olivat suoraan ristiriidassa esitetyn väitteen kanssa. Suurimmassa osassa artikkeleista (58 %) vaikutusten tilastollista merkitsevyyttä sukupuolten välillä ei verrattu lainkaan.

Asianmukaista näyttöä esiintyi vähiten käyttäytymistieteiden, kliinisen neurologian, neurotieteiden, psykiatrian, psykologian ja päihteiden käyttöä koskevan tutkimuksen piirissä (18 %) ja psykologiassa eniten (39 %). Eläintutkimuksissa väitettä tuettiin asianmukaisella näytöllä merkitsevästi harvemmin (15 %) kuin ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa (34 %).

Erityisen huolestuttavaa on, ettei asianmukaisten analyyttisten menetelmien käyttö ollut yhteydessä lehden arvostukseen tai artikkelin saamiin viittausten määriin, eli puheena olevalla tieteenalalla tehty vertaisarviointi ei ole toiminut asianmukaisesti. Siten edes julkaisufoorumista tai artikkeleiden saamien siteeratusten määristä ei voi päätellä tutkimuksessa esiintyneiden väitteiden luotettavuutta. 

* * *

Kaiken kaikkiaan tutkijat tulivat siihen johtopäätökseen, että käyttäytymis- ja aivotieteissä esitetyt väitteet sukupuolesta tai sukupuoli-identiteetistä riippuvista vaikutuksista eivät useimmiten perustu asianmukaiseen näyttöön. Ja siten asettivat kyseenalaiseksi – eli totesivat puoskaroinniksi – sukupuolesta riippuvien tutkimusten käyttämisen lääketieteellisten hoitojen perusteena.

Tämä ongelma olisi hyvä tunnistaa niin suomalaisten lääkäreiden kuin naisasia- ja sukupuolten moninaisuuteen liittyvien kansalaisliikkeidenkin parissa. Sekä ennen kaikkea taloutensa kanssa kamppailevilla hyvivointialueilla, joiden vähiä varoja tuskin kannattaa käyttää sukupuolispesifiseen neurologiaan tai psykologiaan liittyviin hoitoihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irrotettavia sukupuolielimiä pikkulapsille
Pekka Aittakumpu ja penistyöpaja
Sukupuolenkorjaus ei auta vaan pahimmillaan jopa pahentaa tilannetta

13-vuotiaat rikolliset osoittavat, että Suomen kannattaa astua pois Ruotsin tieltä

Kuten arvoisa lukijani tietää, on Ruotsi muuttunut monin paikoin maahanmuuttajataustaisten rikollisten temmellyskentäksi. Tästä syystä länsinaapurimme hallitus aikoo laskea rikosoikeudellista ikärajaa kolmeentoista vuoteen. 

Tähän on tultu siksi, että sikäläiset väkivaltaiset jengit ovat ottaneet tavakseen värvätä 15–16-vuotiaita nuoria vakaviin rikoksiin. Ja nyt tälle toiminnalle halutaan loppu. 

Asiasta kertoneen uutisen mukaan ikärajan alentaminen ei kuitenkaan kelpaa kaikille, sillä joukko nykyisiä ja entisiä syyttäjiä on epäillyt sitä, että 13-vuoden ikäraja olisi jonkinlainen takuu väkivaltaisuuksien vähenemiseen. Heidän mukaansa "lapsia hyväksikäyttävät rikollisjengit eivät tunne mitään alaikärajoja. Eikö kymmenvuotiaskin voi jo kantaa asetta?"

Minun nähdäkseni syyttäjät ovat oikeassa. Toki sillä varauksella, että kuvittelen kymmenvuotiaan olevan merkittävästi epäluotettavampi tappaja kuin 15-vuotias. Ja siksi sellaisten käyttö saattaa olla vähemmän houkuttelevaa – tai ellei ole, niin ainakin vähemmän ruumiita tuottavaa.

Meidän suomalaisten kannalta tämäkin tapaus osoittaa, ettei meidän kannata seurata länsinaapuriamme Ruotsin tiellä, vaan poistua siltä, kun se on – toivottavasti – vielä mahdollista. Ja jatkaa sitä työtä, jota Petteri Orpon (kok) hallitus on jo tehnyt, jotta Suomi olisi vähemmän houkutteleva muuttamiskohde kaikille sellaisille kansainvaeltajille, joilla on riski ajautua rikolliseen elämäntapaan länsimaisessa yhteiskunnassa.

Päivän aiempi merkintä:
Toistaako Orpon hallitus Milein ihmeen ja korjaa suomalaisen arvopohjan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste seuraavasta eurooppalaisesta sisällissodasta
Mafiamaista ammuntaa ja ymmärtämättömyyttä Ruotsissa ja Suomessa
Uutissuomalaisen lista hallituksen maahanmuuttopoliittisista toimista

Ylen uutistoimituksen kehityshanke

Vasemmisto-oppositio ja erityisesti Yleisradion uutistoimittajat yrittivät hyödyntää Krista Kiuruun (sd) kohdistunutta väkivaltaa Perussuomalaisia vastaan. Viimeisenä keinona - josta blogistikollega Yrjöperskeles jo eilen kirjoittikin -  käytettiin tahallista väärinymmärrystä vielä senkin jälkeen kun oli selvinnyt, ettei Kiurun kohtaamalla väkivallalla ollut mitään tekemistä politiikan kanssa. 

Nähdyn kaltainen uutisointi ei ole hyvää journalismia saati puolueetonta tiedonvälitystä. Sen sijaan se on verovaroin rahoitetun mediayhtiölle sopimatonta poliittista propagandaa, johon Ylen uuden uutispomon Panu Pokkisen on syytä puuttua.

Tapaus nimittäin osoitti Ylen toimittajilta jääneen huomaamatta hyvän journalismin olevan demokratian kulmakivi. Näin siksi, että tässä valtiomuodossa kansa äänestää joukon poliitikkoja tekemään päätöksiä puolestaan. Se taas on mahdollista vain silloin, kun äänestäjät tietävät eri poliitikkojen suhtautumisen erilaisiin asioihin ja käsittävät mitä näiden valtaan pääsemisestä seuraa. 

Ensimmäinen vaatimus on suhteellisen helppo rasti, sillä mediat tarjoavat nykyisin vaalikoneita, joista löytää vaivattomasti ehdokkaiden näkemyksiä ajankohtaisiin asioihin. Sen sijaan toinen kohta on vaikeammin saavutettavissa ja siksi on lähtökohtaisesti hyvä, että Suomeen on aikanaan perustettu verorahoilla toimiva - lähtökohtaisesti puolueeton, luotettava ja monipuolinen Yleisradio. 

Valitettavasti se kuitenkin epäonnistuu näiden vaatimusten täyttämisessä varsin usein, kuten muun muassa alussa mainitsemani Krista Kiurun Kaisaniemessä kohtaaman väkivallan ennenaikaisia johtopäätöksiä korostava ja poliittinen - virheellisen kannan vielä jälkikäteenkin ottanut - uutisointi osoitti.

Onneksi Yle ei ole maan ainoa media, vaan myös kaupallisilla ja avoimesti poliittisesti sitoutuneilla medioilla toimivilla journalisteilla on sanavapaus, jota hyödyntämällä kansalaisilla on - tai ainakin pitäisi olla - käytettävissään erilaisia näkemyksiä kuhunkin yhteiskunnalliseen asiaan. Näin heillä oli mahdollisuus saada oikeaa tietoa myös Kiurun kokeman väkivallan syistä. 

Vapaan median onnistuminen Ylen uutisoinnin paikkaamisessa on sinänsä hyvä asia, mutta samalla se osoitti, että verorahoitteisen mediamme on syytä ryhdistäytyä. Ja siksi sen uutistoimituksen johdon tulee huolehtia siitä, että yhtiön journalistit ottavat vakavasti vaatimuksen poliittisesta puolueettomuudesta.  

* * *

Saksan hallitus joutuu eroamaan ja maassa järjestetään vaalit helmikuun 23. päivänä. Kyse ei ole mistään pienestä uutisesta, sillä tosiasiassa kahden kuukauden kuluttua ratkaistaan suurelta osin koko Euroopan tulevaisuus. 

Osatakseen äänestää vaaleissa järkevästi, tulisi saksalaisten saada sikäläisiltä mediataloilta tietoa siitä, mitä kukin puolue - ja äänestettäväksi valittava ehdokas - aikoo tehdä esimerkiksi talouden kääntämiseksi, Ukrainan sodan suhteen, energian varmistamiseksi ja maahanmuuton suhteen. 

Sen lisäksi hänen täytyisi ymmärtää vielä mitä mistäkin poliittisten puolueiden tarjoamista talouteen vaikuttavista ratkaisuista seuraisi saksalaisten elinolosuhteille, mitä Ukrainan voitto tai tappio sodassaan tarkoittaisi saksalaisten turvallisuudelle ja valtioiden koskemattomuudelle tai kuinka saksalaisten poskettomiksi muodostuneet energiakustannukset saataisiin taltutetuksi sekä miten maahanmuuton hyödyt saataisiin maksimoitua ja samalla sen haitat minimoitua.  

* * *

Tässä tilanteessa esitän - juuri valtakunnan ylivoimaisesti luotettavimmaksi mediaksi valitun Yleisradion uutistoimitukselle - että he hyödyntäisivät Saksan vaaleja omana kehityshankkeenaan. Eli kiinnittäsivät erityistä huomiota siihen, että saksalaisten vaalikampanjat ja itse vaalien tulos ja sen merkitys uutisoitaisiin mahdollisimman luotettavasti, puolueettomasti ja monipuolisesti myös meille suomalaisille.  

Sen jälkeen suosittelen Ylen johdolle, että se selvityttäisi ulkopuolisella ja riippumattomalla taholla toimittajakuntansa onnistumisen. Eli kykenivätkö he välittämään luotettavasti, puolueettomasti ja monipuolisesti EU:n suurimman talousmahdin vaaleihin liittyvät tapahtumat, taustat ja todennäköiset seuraukset. 

Mikäli selvitys osoittaa onnistumista, on Ylen johdon syytä onnitella itseään ja jatkaa samalla linjalla myös suomalaisen yhteiskunnan tapahtumia uutisoidessaan. Sen sijaan, mikäli Ylen johto ja journalistin epäonnistuvat kokonaan tai joiltain osin, kannattaa selvittää syyt sille, miksi niin pääsi käymään sekä ryhtyä toimiin havaittujen virheiden korjaamiseksi.

Lopullisena tavoitteena tulee luonnollisesti olla Saksan vaaleista saadun opin hyödyntäminen kaikkeen Ylen uutisointiin. Ja samalla asettaa tosiasioihin perustuva tiedonvälitys yleläisen journalismin johtotähdeksi myös tulevaisuudessa, jotta vältyttäisiin Kiurun tapauksen uutisoinnin kaltaisilta veronmaksajien rahoilla tehdyiltä - lievästikin sanoen noloilta - kömmähdyksiltä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen lehdistö on unohtanut, että vaihtoehto olisi hirveä
Onko Ylen toimittaja narsisti?
Ehdotus poliitikoille Arto Nybergin ohjelman lopettamisen johdosta

Työpaikka, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea?

Etelä-Suomen sanomat kertoi, että "Suomessa lähes joka kolmas väitöskirjatutkija tai vastikään väitellyt kertoo kohdanneensa kiusaamista tai väkivaltaa akateemisessa työympäristössä vähintään joskus". 

Eikä siinä kaikki, sillä saman jutun mukaan "yhtä moni väitöskirjatutkija tai vastikään väitellyt kertoi kohdanneensa syrjintää. Seksuaalisesta häirinnästä kertoi hieman yli kymmenesosa vastaajista. Lisäksi useampi kuin joka viides koki joutuneensa esihenkilön, ohjaajan tai muun vanhemman henkilön syrjinnän, kiusaamisen tai väkivallan kohteeksi."

Tämä kaikki kuulostaa enemmän kuin huolestuttavalta, ellei suorastaan järkyttävältä. Eikä vastaa lainkaan omaa käsitystäni ja kokemustani tiedemaailmasta.

Siksi päätin katsoa asiaa tiedon sylttytehtaalta eli Tieteentekijöiden liiton kotisivuilta. Sieltä löytyikin nettisivu, jolla kerrottiin tästä kyselystä hiukan pidemmin. 

Ja löytyihän sieltä myös se mitä etsinkin. Nimittäin selvitys siitä minkälaiseen kyselyyn uutinen perustui. 

Sen mukaan "tiedot kerättiin helmi–maaliskuussa 2024 sähköisellä lomakekyselyllä". Tästä voidaan päätellä - kuten arvelinkin - että lehtijutussa ilmaistut väkivallan, syrjinnän, seksuaalisen häirinnän ja kiusaamisen määrät ovat todellisuutta suurempia. 

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin epäasialliseen kohteluun liittyvään sähköinen kyselylomake täytetään ja palautetaan epäilemättä todennäköisemmin silloin, kun ihminen on joutunut sellaisen kohteeksi. Ja päinvastoin, mikäli kohtelu on ollut asiallista, jäävät tuollaiset kyselyt vastaamatta. 

Toiseksi kyselyyn vastaajat ilmaisivat omia tulkintojaan ja tuntojaan saamastaan kohtelusta. Uskon toki, että väkivallan osalta ilmoitukset ovat hyvinkin luotettavia, mutta varsinkin syrjinnän ja todennäköisesti myös seksuaalisen häirinnän osalta joukossa on paljon ihmisten kanssakäymiseen liittyviä väärinkäsityksiä. 

Tällä en tarkoita sitä, etteikö tiedeyhteisössä esiintyisi mainittuja ongelmia tai etteivät sellaisen tapaukset olisi vakavia. Enkä myöskään sitä, ettei sellaisiin pitäisi puuttua silloin kun niitä havaitaan. 

Sen sijaan tartuin tähän asiaan siksi, että uutinen perustui nimenomaisesti tieteentekijöiden etujärjestön tiedotteeseen. Siis viestiin, jonka on laatinut juuri se ihmisryhmä, jonka pitäisi ymmärtää kyselytutkimusten sudenkuopat paremmin kuin muiden ihmisten. Ja osata tuoda ne selkeästi esiin uutisoinnissaan.

Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tutkijoiden edunvalvojat syöksyivät sudenkuopan pohjalla olleeseen seipääseen suorastaan päätä pahkaa. Ja tulivat samalla tahranneeksi koko tutkijakunnan maineen muuta yhteiskuntaa luotettavampana tiedontuottajana. 

Ja samalla leimanneeksi heikoin perustein koko tiedeyhteisön hirvittäväksi työpaikaksi, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa
Wokeltajat harhateillä

Hyväntahtoinen elämänkerta vai raa´at faktat - kas siinäpä vasta kysymys

Ilman tiedettä eläisimme edelleen maatalousyhteiskunnassa, jossa tekniikan maksiimi olisi hevosen tai härkien vetämä aura ja ihmisten elämä riippuisi siitä, tuleeko hyvä vai huono sato. Tai ainakaan emme nauttisi tietokoneilla nettiin kirjoitetuista blogeista emmekä lentäisi 900 km/h nopeudella mantereelta toiselle. Siksi tiedettä voi hyvin pitää yhteiskunnallisen kehityksen primus motorina, joka soveltavan tutkimuksen, tuotekehityksen ja kaupallisten toimijoiden kautta vie ihmiskunnan kehitystä eteenpäin. 

Tämä seikka huomattiin viimeistään viime vuosisadalla ja sen takia ympäri maailmaa on syntynyt valtion tai muiden tahojen rahoittamaa tutkimusta kaikille mahdollisille ihmiselämän aloille alkaen tähtitieteestä ja päättyen feministiseen sukupuolentutkimukseen. Osa tästä kehityksestä on kuitenkin herättänyt ihmisissä epäilyjä - usein ihan hyvästäkin syystä. Ja sen seurauksena tieteen arvostus on pudonnut ihmisten parissa. 

Siksi oli mielenkiintoista havaita, että Yhdysvalloissa oli tehty tutkimus, jossa oli selvitetty kuinka tavallisten ihmisten luottamusta tieteentekijöihin voitaisiin kasvattaa. Tätä varten tutkijat tarkastelivat erityisesti tiedeviestinnän asiantuntijoiden mahdollisuuksia. 

Tarkemin sanottuna tutkijat selvittivät sitä, että voisiko tieteilijöiden elämäkertoja parantamalla kohentaa heistä muodostuvia mielikuvia. Tarkemmin sanottuna he loivat lyhyitä fiktiivisiä kasvitieteilijöiden elämäkertoja. 

Tulokset osoittivat, että elämänkertaan kirjattu hyväntahtoisuuden aste vaikutti merkittävästi ihmisten haluun luottaa tutkijoihin ilman, että sillä olisi ollut merkittävää vaikutusta tieteilijöiden koettuun pätevyyteen. Nämä löydökset tukivat ajatusta siitä, että pieni muutos, kuten elämäkerran päivittäminen, voi johtaa muutoksiin yleisön mielikuvissa.

Itse pitkän tutkijanuran tehneenä jäin pohtimaan sitä, että tutkijan luotettavuus riippuu - tai ainakin sen pitäisi riippua - viime kädessä hänen tekemistään tutkimuksista. Ennen kaikkea siitä, kuinka hyvin tehdyt johtopäätökset voidaan perustella saaduilla tutkimustuloksilla ja toisaalta kuinka relevanteilla menetelmillä nämä tulokset on tuotettu. 

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kiistäisin tutkijan julkisuuskuvan muodostuvan muustakin kuin raa´asta tutkimustyöstä. Tai etteikö tutkijoiden elämänkertojen tapaisilla taustatiedoilla olisi merkitystä ihmisten heistä luomiin käsityksiin. 

Toisaalta en missään tapauksessa kaipaa ensimmäistäkään "sankaritutkijaa", jonka tieteelliset aikaansaannokset ovat vähäisiä, mutta julkisuuskuva positiivinen ja vahva. Ja joka siksi voi esitellä tieteellisinä faktoina sellaisia omia kuvitelmiaan, jotka perustuvat vain heikosti tai eivät ollenkaan tutkittuun tietoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Natsittelevat tutkijatohtorit ilman ymmärrystä
Tieteestä ja sen tarpeellisuudesta
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa

Suomenvenäläisten protesteista

Ukrainasta on tuotu Suomeen tuhottu venäläinen panssarivaunu. Valitettavasti maamme venäläinen vähemmistö ei ole ymmärtänyt - tai halunnut ymmärtää - ettei sitä tuotu heidän kotimaansa kunniaksi vaan muistuttamaan siitä pahanteosta, johon Putinin diktatuuri on johtanut itänaapurimme. Ja siksi he ovat tuoneet nimenomaisesta kiellosta huolimatta panssarivaunulle kukkia kaatuneiden venäläissotilaiden muistoksi. 

Suomenvenäläiset ovat myös osoittaneet mieltään itärajan sulkemisesta ja vaatineet rajan avaamista päästäkseen matkustamaan esi-isiensä maille tapailemaan sukulaisiaan. Tähän on luonnollisesti tarttunut venäläinen media muokatakseen maan asukkaiden Suomeen suhtautumista negatiivisemmaksi. 

Tämä kaikki on outoa, sillä olemmehan viime päivinä saaneet todeta, että venäläiset ovat kohdistaneet Suomeen kehitysmaalaisia hyödyntävän hybridioperaation, jonka avulla pyritään luomaan maahamme eripuraa. Ja siksi voisi kuvitella maamme venäläisten kohdistavan viestinsä suomalaisten sijasta Putinin hallinnolle. 

Tahdon tässä yhteydessä todeta, etteivät edelle kuvaamani seikat ainakaan lisää luottamustani Suomessa asuvien venäläisten luotettavuuteen. Enkä usko, että olen tuntemuksissani ainoa, vaan toivon ja odotan, että erityisesti turvallisuusviranomaisemme ymmärtävät jatkossa katsoa entistä tarkemmin tämän maahanmuuttajaryhmän perään. 

Jäin kuitenkin näitä tapahtumia miettiessäni pohtimaan sitä, että ymmärtävätkö suomenvenäläiset aiheuttavansa näillä toimillaan hallaa ennen kaikkea itselleen. Vai tekevätkö he sitä tarkoituksella - mahdollisesti etäohjattuina Venäjältä - vai ainoastaan omaa ymmärtämättömyyttään. 

Oli kyse kummasta tahansa, ovat nämä tapahtumat terve muistutus suomalaisille siitä, että - käyttääkseni kulunutta mielikuvaa - ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi. Ja sen kanssa pitää muistaa olla varovainen nyt ja aina.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö Jussi Halla-ahon varoitus ottaa vakavasti?
Professori Jussi P. Laine vaati laaja-alaisempaa turvallisuuskäsitystä
Eiliset turvapaikanhakijat syövät reilusti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulevan vuoden säästöt

Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla

Tuore uutinen kertoo, että Suomen lasku metsien hiilinielujen romahduksesta voi laskea miljardeilla. Tekstistä selviää muutoksen olevan riippuvainen päästöyksiköiden määrästä ja esimerkiksi hiilidioksiditonnin hinnan ollessa 40 euroa olisi hinnan alenema 2-7 miljardista eurosta 0,4-1,6 miljardiin euroon. 

Se tarkoittaa prosentuaalisesti noin 80 prosentin "halpuuttamista". Toisin sanoen vanha hinta oli viisinkertainen verrattuna uuteen. Nyt tehty muutos vastaa siis sitä, että bensiinin hinta putoaisi yht´äkkiä kahdesta eurosta 40 senttiin. 

Tämä on hämmentävää, sillä nyt puhutaan todella isoista maksuista suomalaiselle kansantaloudelle. Verrokkina olkoon vaikkapa tämän vuoden oikeusministeriön koko määräraha, joka on 1,1 miljardia euroa. 

Otan asian esille siksi, että jos päästöyksiköiden laskentaperusteet ovat niin heikot kuin nyt näyttää, voidaan mielestäni niiden oikeutus kyseenalaistaa. Näin siitä huolimatta, että hinnanmuutos oli tällä kertaa alennus. 

Taustalla on Luonnonvarakeskuksen tekemä tekninen korjaus, jonka taustalla oli kasvihuonekaasupäästöjen inventaarion laskentamenetelmien muutos. Uutisessa haastateltu tutkija kertoi, että nyt "vertailutaso on oikeasti vertailukelpoinen inventaarion tuloksiin. Siksi luvut kutistuivat niin paljon."

Jos ja kun hiilipäästöistä joudutaan maksamaan jatkossa, on laskentaperusteiden luonnollisesti oltava täsmälliset ja oikeat. Nyt tehdyn muutoksen mittaluokka kuitenkin asettaa tämän kyseenalaiseksi. 

Näin siksi, että olisi outoa, mikäli myös aiempaa - nyt muutettua - laskentamenetelmää ei aikanaan olisi pidetty oikeana. Olisihan vieläkin oudompaa, mikäli EU:ssa olisi päätetty miljardiluokan tulonsiirroista ilman uskoa sen perusteiden pitävyyteen. 

Kun nyt kuitenkaan asia ei ollut näin, on kysyttävä, että kuka tällä kertaa takaa sen, että uusittu laskelma olisi niin täsmällinen ja oikein, että sen perusteella tehtävät tulonsiirrot ovat perusteltuja? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista