Nuorison historiallisen heikot tulevaisuudennäkymät

Yleisradio arveli, eurooppalaisten nuorten riehuminen Euroopan kaupunkien kaduilla johtuisi siitä, että vanhemmat vaativat nuorilta kouluttautumista, työntekoa ja luottamusta tulevaan, mutta tarjoavat vastineeksi vain epävarmuutta, kalliita asuntoja ja poliittista sanahelinää. Ja tästä seuraa – edelleen Ylen mukaan – se, että heidän uskonsa parempaan huomiseen horjuu, eivätkä nuoret tyydy odottelemaan muutosta vaan vaativat sitä kaduilla.

Niinpä monissa Ranskan kaupungeissa on päädytty asettamaan ulkonaliikkumiskieltoja ihmisten ja yritysten suojelemiseksi. Ja Italiassa hallitus on joutunut lähettämään satoja armeijan sotilaita Milanoon pitämään yllä järjestystä.

* * *

Yleisradion selitys Euroopan viime päivien tapahtumista herättää kysymyksen siitä, että miksi esimerkiksi suomalaisnuoret eivät toimineet samalla tavalla 1600-luvun lopun suurina kuolonvuosina, kun maamme väestöstä noin neljännes tai jopa kolmannes kuoli nälkään  ja tuskinpa henkiin jääneillekään riitti kunnollisia aterioita. Sellaisten sijaan nälkää tyydytettiin kunnollisten jauhojen sijaan männyn nilaa sisältävällä pettuleivällä. 

Eikä Suomen nuoriso riehunut 1860-luvullakaan kun nälkä tappoi seitsemän prosenttia suomalaista. Voisihan sitä äkkiseltään kuvitella, ettei nuorilla olisi ollut sitäkään vähää uskoa parempaan huomiseen kuin tämän päivän eurooppalaisilla. 

Sellaista tuskin oli myöskään koko 1600-luvulla, jolloin Ruotsi – johon Suomikin kuului – kävi jatkuvia sotia pitkin Eurooppaa ja valtava osa nuorista miehistä vietiin armeijan palvelukseen, mikä tarkoitti käytännössä varsin todennäköistä kuolemaa joko taistelukentällä tai johonkin tautiin. Mutta silti Suomi pysyi varsin rauhallisena, eivätkä nuoret lähteneet polttamaan turkulaisia kirkkoja tai ryöstelemään Oulun tervaporvareiden rikkauksia. 

Eikä tarvitse ajatella edes sotia tai kriisiaikoja, sillä 1800-luvulta 1900-luvun alkuun etenkin poikien kohdalla selvästi yleisin säätykierto oli aleneva. Jos isovihan jälkeen 1700-luvun alussa ihmiset olivatkin yleisesti talonpoikia, tilan peri lähes aina vanhin poika, joten nuoremmat joutuivat tyypillisesti rengeiksi tai torppareiksi. Elleivät vanhemmat sitten onnistuneet naittamaan heitä vävyiksi sellaiseen taloon, jossa ei ollut omia poikia. 

Seuraavassa sukupolvessa mentiin jälleen yksi porras alaspäin ja torppareidenkin nuoremmista pojista tuli renkejä tai etenkin 1800-luvun lopulta alkaen työläisiä ja käsityökaluin puita kaatavia metsureita. Mutta eivät nämäkään pojat ryhtyneet sellaiseen riehumiseen kuin nyt nähdään esimerkiksi Ranskassa tai Italiassa, vaikka kaikilla oli tiedossa, että suurin osa heistä joutuu elämään elämänsä alhaisemmassa sosiaaliluokassa kuin vanhempansa.

Kapina puhkesi vasta vuonna 1918, kun Venäjällä tapahtui vallankumous, joka johti valtatyhjiöön, jota täyttämään muodostettiin kaksi militanttia organisaatiota eli puna- ja valkokaartit. Niiden yhteenotto varmistui viimeistään silloin, kun porvarien hallitsema senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen sotaväeksi, mitä punakaartin johto ei tietenkään voinut hyväksyä ja lähti siksi omalta kannaltaan onnettomasti päättyneelle sotaretkelle.  

* * *

Vastaavia esimerkkejä löytyy myös muista Euroopan maista, sillä Suomi tai sen nuoriso eivät ole – eivätkä ole olleet – mitään poikkeuksia.  Siksi luulen, että riehuvien nuorten käynnissä olevalle riehumiselle on jokin aivan muu syy kuin nuorison heikot tulevaisuudennäkymät. 

Näin jo siitäkin syystä, että tosiasiassa ihmisten elämä on tänä päivänä helpompaa kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa. Euroopassa kukaan ei kuole nälkään ja kaikilla on koulutuksen kautta mahdollisuus sosiaaliseen nousuun, jos siihen vain löytyy viitseliäisyyttä ja kykyjä. Eikä juuri kukaan myöskään kuole kulkutauteihin eivätkä nuoret miehet – länsimaissa – joudu viedyksi sotimaan sukurutsaisen kuninkaansa typerien tavoitteiden puolesta. 

* * *

Lopuksi kirjaan tähän vielä Taloussanomien ja Ilta-Sanomien toimittajan – Heidi Hagelinin – tähän asiaan liittyvän eilisen päivityksen sosiaalisessa mediassa: "Tää ilahduttaa mua aika paljon. Kyllä ne kauan katselikin hiljaa, kun tulevaisuus muuttuu epävarmemmaksi. Koti, työ ja tulevaisuus. Aika perusjuttuja. Jos tuntuu, että ne on mahdotonta saavuttaa, ni."

Tuo kyllä veti sanattomaksi. Enkä siksi kommentoi sen enempää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ranskan mielenosoitukset

Mielipiteenvapaus ja virkavastuu ristiriidassa

Geneven äärimmäisen väkivaltainen mellakka punalippujen alla

Onko Suomi koskaan uhannut Venäjää?

Suomen ulkomministeri Elina Valtonen (kok) on kertonut saksalaisille, ettei Suomi olisi koskaan uhannut Venäjää. Väite on perin kummallinen ja herättää kysymyksen hänen historiantuntemuksestaan. 

Tosiasia nimittäin on, että Suomi uhkasi Venäjää viimeksi vuonna 1941 lähtiessään Hitlerin Saksan mukaan Neuvostoliittoon kohdistuneeseen hyökkäykseen, jossa suomalaisten tavoitteena oli talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saamisen lisäksi myös Itä-Karjalan valloittaminen osaksi Suur-Suomea. Samalla maamme tuki Saksan tavoitetta lyödä koko Venäjä - tai siihen aikaan oikeammin Neuvostoliitto. 

Historiasta löytyy myös muita ajankohtia, jolloin suomalaiset sotilaat ovat käyneet hyökkäyssotaa Venäjää vastaan. Näin oli erityisesti Ruotsi suurvalta-aikana, jolloin suomalaissotilaat muodostivat osan valtakunnan armeijasta, joka esimerkiksi vuonna 1610 miehitti Jacob de la Gardien suomalaisen sotajoukon johdolla Moskovaa ja valloitti sen jälkeen Novgorodin pakottaen venäläiset luovuttamaan Ruotsille muun muassa Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan katkaisten Venäjän yhteyden Itämereen.

Heimosotien aikana suomalaiset vapaaehtoisjoukot hyökkäsivät Venäjälle osallistuen muun muassa Viron vapaussotaan ja pyrkien liittämään isoja osia Itä-Karjalasta vasta itsenäistyneeseen Suomeen. Jälkimmäinen tavoite tunnetusti epäonnistui, vaikka taustalla oli myös kansannousun piirteitä.

Edelle kirjoittamieni tosiasioiden perusteella on siis selvää, että suomalaiset sotajoukot ovat aikojen kuluessa hyökänneet useita kertoja Venäjälle. Eikä tämä muutu miksikään sillä, ettei Suomella ole toisen maailmansodan jälkeen ollut hyökkäysaikeita Venäjälle - eikä mihinkään muuallekaan - tai ettei sellainen sotaretki saisi nyky-Suomessa juuri minkäänlaista kannatusta. 

Siksi ulkoministeri Valtosenkin kannattaisi pitäytyä maailmalla kulkiessaan tosiasioissa, eikä maalailla valheellisia kuvia meidän menneisyydestämme. Kyllä suomalaisten ja venäläisten välinen historia tunnetaan myös itärajan tuolla puolen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paasikiven-Kekkosen linja
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Suomen historian kurjin aika

Onko tyhmyydellä jokin raja?

Lähes kaikki suomalaiset tuntevat Ruotsin muinaisen valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan sanat, jotka hän sanoi pojalleen kannustaakseen tätä rauhanneuvotteluissa kolmikymmenvuotisen sodan rauhanneuvotteluissa. Ne kuuluivat: "poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan".

Jos 1600-luvun hallitsijat olivatkin vähäjärkisiä, ovat sitä myös monet tavalliset ihmiset. Tästä kertoi myös tänä aamuna silmiini sattunut uutisvirta, joka pani minut epäilemään, että mahtaakohan tyhmyydellä olla minkäänlaista rajaa. 

Ensimmäinen epäilystäni herättänyt juttu kertoi siitä, kuinka joku vähäjärkinen on levittänyt tahallaan akvaariokaloja ja -kasveja noin neljäänkymmeneen varsinaissuomalaiseen lampeen. Koska kyseessä ovat Suomen luontoon kuulumattomat lajit, joiden ympäristöön levitessään tiedetään aiheuttavan ongelmia, on Paimiossa tyhjennetty kokonainen lampi, jotta niistä päästäisiin eroon. 

Tyhjennyksen hinnaksi on tähän mennessä tullut noin 120 000 euroa. Jos samanhintainen toimenpide toteutettaisiin kaikissa neljässäkymmenessä lammessa samalla kustannuksella, syntyisi veronmaksajille yhteensä lähes viiden miljoonan euron kustannukset. 

Toivoa siis sopii, että akvaariokalojen levittäjä jää kiinni ja saa maksettavakseen aiheuttamansa kulut. 

Tosin täytyy sanoa, ettei Varsinais-Suomen typeryksen hintalappu kuitenkaan pärjää muun maailman idiooteille. Chilessä nimittäin pidätettiin palomies, joka oli syystä tai toisesta innostunut sytyttämään metsäpaloja, joissa kuoli 137 ihmistä. Ja aiheutti samalla tietenkin myös valtavan määrän aineellista vahinkoa. 

Nähtäväksi jää, onko chileläispoliisin haaviin jäänyt oikea palojen sytyttäjä. Tämän kirjoituksen kannalta asialla ei kuitenkaan ole merkitystä, koska hengenmenot aiheuttanut metsäpalo oli joka tapauksessa tahallaan sytytetty. Ja ellei tekijä ole nyt epäiltynä pidätetty henkilö, on se joka tapauksessa ollut joku muu idiootti.

* * *

Toki tätä kahden tapauksen listaa voisi jatkaa monella tavalla, mutta jo edelle kirjoittamani osoittaa, että joukossamme kulkee ihmisiä, joiden toiminta on äärimmäisen tyhmää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivät he voisi menestyä esimerkiksi älykkyystesteissä. 

Siten kysymys on jostain muusta. Siis vähän samaan tapaan kuin äänestäjillä, jotka eivät halua ymmärtää tiettyjen ihmisryhmien maahanmuuton ja jengirikollisuuden välistä yhteyttä, vaan pettävät itseään äänestämällä puolueita, joiden toimet tukevat tämän yhteyden vahvistamista. 

Tai jopa länsimaiden nykyisillä poliittisilla johtajilla, jotka eivät halunneet tukea Ukrainaa nyt käynnissä olevan sodan alussa niin voimakkaasti, että hyökkääjä olisi lyöty silloin kun se oli heikoimmillaan. Siis aivan sodan alussa, ennen kuin Venäjä oli siirtynyt sotatalouteen. 

Tuon laiminlyönnin seurauksena Putinin pysäyttäminen vaatii moninkertaisen panostuksen puhumattakaan niistä inhimillisistä ja materiaalisista kustannuksista, jotka ovat kohdistuneet Ukrainaan ja sen kansaan pitkittyneen sodan aikana. Ja samalla länsimaiden velttous Venäjän suhteen on saanut ainakin Kiinan lisäämään aggressiivisuuttaan Taiwania kohtaan. 

* * *

Suomalaisten ja muiden eurokansalaisten edessä ovat pian vaalit, joissa valitaan poliitikkoja päättämään asioistamme Brysselissä. Siksi olisi hyvä, jos jokainen suomalainen käyttäisi hetken siihen, että arvioisi ehdokkaiden selväjärkisyyttä ennen äänestyspäätöstään. 

Ja huolehtisi omalta osaltaan siitä, etteivät edellä kuvailemani kaltaiset tyhmyyden lajit lisääntyisi europarlamentissa, vaan valituksi tulisi mahdollisimman paljon selväjärkisiä päättäjiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt oli liian vaikeaa opposition kansanedustajille
Vornanen ampui itsensä upoksiin ja Arhinmäki kannusti kapinaan
Rajalain valmistelu paljasti hyödyllisen idiootin

Shampanjasosialismia kannattava yhteiskunnallinen nyyhkyluokka

Kirjoitin jokin aika sitten vihtiläisten osuudesta vuoden 1918 punakapinassa laillista hallitusvaltaa vastaan. Vaikka nuo tapahtumat eivät tainneet olla kunniaksi päähenkilöille, olivat ne kuitenkin onneksi Suomelle, kuten kaikki sosialismin kurjaan historiaan perehtyneet tietävät. 

Tosiasiassa yhteiskunnan rakenteellisesta köyhyydestä ponnistava sosialismi lienee nykyisin kadonnut - ellei kokonaan, niin ainakin melkein. Työväen sosialistien tilalle on tullut ns. shampanjasosialismi eli hyvinvoivien arvo-liberaalien ja valtiollisen keskushallinnon tavoittelijoiden yhdessä muodostama poliittista vihervasemmistoa kannattava ja vauras nyyhkyluokka.

Nyyhkyluokka siksi, että sen toimintaa ohjaa ennen kaikkea tulevaisuuden pelko, joka johtuu siitä, että nämä ihmiset kokevat ympärillään toinen toistaan kauheampia maailmanlaajuisia uhkia ja vääryyksiä. Siis sellaisia kuin ihmisoikeuksien puuttuminen eläimiltä, varmuuden puuttuminen omasta sukupuolesta, hallitsematon ilmastonmuutos tai hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen lähinnä afrikkalaisten/muslimien ja muiden ihmisryhmien välillä. 

Länsimaissa nyyhkyluokan propaganda on saavuttanut sellaiset suhteet, että osa nuorisosta - erityisesti neitokaiset - kokevat syvää ahdistusta. Näin siitä huolimatta, että heillä on lämmin koti, suurin osa vuorokaudesta vapaana omille harrastuksille ja päivittäin lämmintä ruokaa pöydässä. 

* * *

Siksi ajattelin palata tämäntalviseen kiinnostukseni kohteeseen Vihtiin, mutta vähän varhaisempaan ajankohtaan kuin viimeksi. Tällä kerralla kopioin tekstinpätkän 1800-luvulla vaikuttaneen kirkkoherra Anders Johan Hippingin vuonna 1845 julkaisemasta teoksesta "Vihdin pitäjä".

Hän nimittäin kertoi siinä, että Vihdissä oli vuonna 1697 "joukko tiloja, jotka ovat nyt viljeltynä ja asuttuina, silloin autioina... Syynä autiuteen oli, kuten 1600-luvun henkikirjat osoittavat, että kullakin tilalla oli vain kaksi, joskus 3, mutta erittäin harvoin 4 työkykyistä henkilöä. Nämä eivät jaksaneet pitää kunnossa maanviljelystä, varsinkaan pitkällisinä ja vaikeina sotavuosina. Näiden lisäksi tulivat kauheat katovuodet, jotka usein ja varsinkin vuosina 1696 ja 1697 koettelivat Suomea. Kuinka suuri hätä silloin Vihdissä on ollut, voidaan päätellä siitä, että kirkonkassan laskuun kaivettiin 2 suurta hautaa, minne oli haudattava ne vainajat, jotka makasivat nälkään kuolleina maanteillä."

Sitä Hipping ei kerro, kuinka moni onneton noihin suuriin yhteishautoihin haudattiin, mutta Wikipedian mukaan 1600-luvun lopun suurina kuolonvuosina kuoli noin 28 prosenttia suomalaisista. Siis lähes yksi kolmesta. Ja lähes kaikki eloon jääneetkin kärsivät ravinnon puutteesta ja sen aiheuttamista sairauksista. 

Olisikin toivottavaa, että nyyhkyluokkalaiset tutustuisivat ihmiskunnan historiaan ja näkisivät, että joskus on ollut sellaisiakin aikoja, jolloin ihmisillä oli myös Suomessa jokapäiväisiä eksistentiaalisia uhkia. Ja että niistäkin on lopulta selvitty ja kyetty rakentamaan yhteiskunta, jossa itse kukin voi rakennella omia ahdistuksiaan - kuka mistäkin syystä. 

* * *

Pitäisi myös ymmärtää, ettei taikasana tälle yhteiskunnalliselle muutokselle ole ollut tasapäistävä sosialismi eikä pelko tulevaisuudesta, vaan voiton tavoitteluun perustuvat yrittäminen, palkkaa vastaan tehty ahkera työ sekä uutta tietoa tuottava tiede yhdistettynä sitä hyödyntävään teknologiaan. Ja tietenkin kansan sivistäminen, jonka käytännöistä 1760-luvulla Hipping kertoi seuraavasti. 

Tuolloinen rovasti arveli että lukutaito "voitiin saavuttaa vain ankaruudella ja korotti sakot 2 hopeataalariin äärimmäisen hidasoppiselle ja huolimattomalle, jonka siinä tapauksessa, että parannusta ei tapahtuisi, tuli istua yhtenä sunnuntaina jalkapuussa... Vastahakoisia varttuneimpia lapsia kuritettiin, ja olikin tavallista, että lukkari tässä tarkoituksessa toi mukanaan keppejä lukukinkereille". 

Onneksi opetuksen keinot ovat sittemmin muuttuneet, mutta valitettavasti siirtyneet samalla yhtä yltiöpäiseen toiseen laitaan, jossa oppimista ei juurikaan tapahdu ja väkivallan tekijöiksi ovat muuttuneet oppilaat, ja uhreiksi saattavat joutua jopa opettajat. 

Tämän asian analysoiminen ei kuitenkaan kuulu tähän kirjoitukseen, jonka tarkoituksena on ainoastaan nostaa esille se, kuinka paljon meillä kaikilla on kiittäminen menneitä sukupolvia siitä, etteivät edelle kopioimani lainaukset Hippingin kirjasta millään tavoin kuvaa tätä päivää. Ja että nyyhkyluokkaan kuuluvien kannattaisi ryhdistäytyä, koska se olisi sekä heidän että koko yhteiskunnan etu.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentinvaalit ja punainen hallinto
Voiton tavoittelu pelasti maan
Suomen historian kurjin aika

Ääri-ilmiöitä 1650-luvulta

Suomalaisen tutkija Hannele Korhosen mukaan ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä jatkossakin. Asia nousi esille jutussa, jossa ihmeteltiin Euroopan korkeita kesälämpötiloja. 

Artikkelin mukaan "helle on vallannut tällä viikolla Etelä- ja Keski-Euroopan. 40 lämpöasteen raja on rikottu esimerkiksi Ranskassa, Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa. Sardiniassa Villanovassa mitattiin maanantaina Euroopan vuoden korkein lämpötila: 45,7 astetta."

Mainitut lämpötilat ovat tosiaan varsin korkeita, mutta eivät ilmeisesti ainutlaatuisia, koska uutisessa puhuttiin vain vuoden korkeimmasta lämpötilasta. Myös USA:ssa odotettiin vähän aikaa sitten peräti maapallon kaikkien aikojen korkeinta lämpöä, mutta vielä ei ollut sen aika, vaan "tavoitteesta" jäätiin nelisen astetta. 

Aiempi ennätys - 56,7 astetta - ei tosin ole aivan tuore, vaan on mitattu peräti 110 vuotta sitten. Suomen korkein mitattu lämpötila -37,2 astetta on sentään vain 13 vuoden takaa, mutta sitäkään ei ole lähennelty kuluvana vuonna. Kiinassa sentään tehtiin kaikkien aikojen ennätys.

Tästä kaikesta tuli mieleeni jokin aika sitten lukemani kuvaus vuoden 1657 kesästä Euroopassa. Se on ruotsalaisen historioitsija Peter Englundin mainiosta kirjanjärkäleestä "Voittamaton". 

"Aurinko paistoi päivästä päivään kuumana tasaisen siniseltä taivaalta ja sadekuurot olivat sekä harvinaisia että lyhyitä. Kaikkialla näkyi keltaisia auringon korventamia niittyjä, ja maiden kuivuessa levisivät myös metsäpalot. Sateen puutteen vuoksi myös vesistöjen pinta laski huomattavasti. Nyt monien jokien ja virtojen yli kahlaaminen oli helpompaa, mutta toisaalta tietyissä joissa, kuten Veikselissä, vedenpinta oli niin alhaalla, että suuremmat alukset ja proomut uhkasivat juuttua pohjamutaan. Lähes yhtä pahoja seurauksia oli sillä, että monet vesivoimasta riippuvat myllyt, sahat ja tuotantolaitokset joutivat lopettamaan toimintansa."

Näin siis vuonna 1657 keskellä pientä jääkautta. Onneksi Euroopassa ei ollut tuolloin vielä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, joka olisi pahentanut kesän tilannetta entisestään - vaikka olisikin saattanut helpottaa vuoden 1657-1658 talvea, joka oli poikkeuksellisen kylmä. 

Englund kuvasi kirjassaan sitäkin: "koko Eurooppa oli ollut joulukuun puolivälistä lähtien jäisessä ruuvipenkissä. Valtaosa Provencen oliivipuista paleltui kuoliaaksi. Roomassa satoi valtavia määriä lunta ja valtaosa pariisilaisista ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan kokenut sellaista kylmyyttä: ´kaikki oli jäätynyt umpeen´. Rein jäätyi ja samoin myös Tonava, Dnepr, Elbe, Ems, Veiksel ja Weser. Italiassakin oli mahdollista ylittää umpeen jäätyneet joet raskailla vaunuilla."

Kuten arvoisa lukijani havaitsi, oli noita säiden ääri-ilmiöitä jo lähes viisisataa vuotta sitten. Ja koska ne nyt siis yleistyvät, niin olisikohan käsillä viimeinen hetki varautua siihen, että Välimeren rannalla sijaitsevan Provencen oliivipuut paleltuisivat tai Keski- ja Etelä-Euroopan joet jäätyisivät jälleen ensi talvena?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nostaako El Niño maapallon keskilämpötilan uuteen ennätykseen?
WMO: Jäätiköiden sulamista ei voi enää estää
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?

Tieteellis-tekninen kehitys ja taide

Huomasin tänään otsikon, jonka mukaan "taide menee tänä kesänä komeasti metsään, joka onkin nerokas paikka esittää ympäristökriittistä nykytaidetta". Näin varmasti onkin, mutta sen luettuani jäin pohtimaan taiteen syvintä olemusta. 

Nähdäkseni sen tarkoituksena on synnyttää oivalluksia ja ehkäpä myös esteettistä nautintoa kohteensa mielissä. Ja näin se varmasti tekeekin - viime aikoina yhä useammin poliittisen punavihreyden viitekehyksessä. 

Näin ollen taide luo ihmisille vääristynyttä kuvaa, josta puuttuu paljolti viime vuosisatojen tieteellis-teknologisen kehityksen luoma hyvä. Me länsimaiset ihmisethän emme enää elä äärimmäisessä köyhyydessä eivätkä katovuodet aiheuta väestöjen huomattavien osien kuolemista 1600-luvun suurten kuolonvuosien tapaan. Näin ei käy edes heikoimmin asiansa hoitaneissa kehitysmaissa, joiden väestö pelastetaan katastrofiavun kautta. 

Tieteellis-teknisen kehityksen seurauksena me länsimaalaiset emme myöskään elä kummallisten henkiolentojen pelossa, eikä ihmisen elämä määräydy siitä, mihin yhteiskuntaluokkaan hän sattuu syntymään. Saati että vanhemmat määräisivät lapsilleen puolison näiltä kysymättä tai taudit tappaisivat neljätoista prosenttia syntyvistä pikkulapsista.

Eikö siis olisi vähintäänkin kohtuullista ja oivaltavaa, että tätä tieteellis-teknistä muutosta juhlistettaisiin myös taiteen kautta? Ja sitä kautta muistutettaisiin ihmisille, että juuri nykyisin elävät ihmiset saavat nauttia koko maailmanhistorian parhaasta ajasta elää elämäänsä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vain Perussuomalaiset ja Liike Nyt ovat kansan linjoilla kulttuurikysymyksessä
Pienten kansojen luonnollisesti alisteisesta asemasta suhteessa suurvaltoihin
Suomen historian kurjin aika

Mitä Oslon terroriteosta pitäisi oppia?

Tein eilen kulttuuripositiivisen aloitteen maailman muuttamisesta paremmaksi paikaksi. Sen taustalla oli havainto, jonka mukaan länsimaiset yhteiskunnat ovat saavuttaneet nykyisen tilansa - ja niiden kansat hyvinvointinsa - siksi, että ihmiset ovat osanneet kollektiivisesti ottaa oppia niistä epäkohdista, joita on havaittu heidän kulttuureissaan.

Samaan aikaan monissa muissa kulttuuripiireissä on pidetty tiukasti kiinni vanhoista perinteistä, jotka ovat viime kädessä haitallisia niiden parissa eläville ihmisille, minkä seurauksena noiden yhteiskuntien kehitys on ollut vähemmän positiivista kuin länsimaissa. Esimerkkinä toimikoon tässä vaikkapa islamilainen maailma, jonka elämä pyörii uskontojen ympärillä kuten Euroopassa ennen valistuksen aikaa. 

Pitkälti juuri siitä syystä noiden kulttuuripiirien ihmiset kohtaavat vaikeita ongelmia paetessaan omaa kulttuuriaan länsimaihin - mutta pitävät samanaikaisesti kiinni sen syvästä ytimestä. Ja se johtaa normaalitapauksessa syrjäytymiseen uudessa kotimaassa ja pahimmillaan terroristisiin tekoihin, kuten nähtiin muutama päivä sitten Oslossa. 

Siellähän islamin oppeja fanaattisesti seuraava iranilainen tappoi kaksi ihmistä ja haavoitti kymmeniä. Tässä olisi ymmärrettävä - toisin kuin suomalainen valtamedia (Yle, MTV3, IS) tuntuu vihjaavan - etteivät miehen mahdolliset mielenterveysongelmat tai huumehistoria muuta tätä tosiasiaa miksikään. Onhan selvää, että niistä huolimatta miehen teko oli motivoitu nimenomaisesti islamilla ja sen opeilla.   

Tämän pitäisi avata läntisten päättäjien silmät jo siksikin, etteä tapaus ollut suinkaan ensimmäinen eikä toinen modernin maahanmuuton historiassa. Kehitysmaista tänne tulevilta ihmisiltä on voitava vaatia oman kulttuurinsa haitallisista piirteistä luopumista sen sijaan, että niiden jatkamista jopa tuetaan. 

Siksi uskonnollisten erityisvapauksien tosiasiallinen hyväksyminen on valtava karhunpalvelus sekä länsimaihin tulijoille että meille itsellemme. Ja niihin suostumisen sijasta olisi ryhdyttävä valistustoimiin, joissa muslimilapsillekin opetettaisiin rationaalista maailmankuvaa, jossa tuotaisiin selkeästi esille islamin haitalliset piirteet.

Siis tehtäsiin se, mitä on tehty valistuksen ajasta alkaen länsimaissa. Täällähän on kristillisestä kulttuurista pystytty poistamaan äärinäkemyksiä, jotka osaltaan vaikuttivat - tai ainakin toimivat muodollisena motivaationa - sille, että 1600-luvulla koko Eurooppa syöksyi kymmeniä vuosia kestäneeseen raakaan sotaan. Tuolloinhan esimerkiksi katolisten kenraali Tilly tuhosi Magdeburgin kaupungin ja tapatti kaksi kolmannesta kaupungin väestöstä.

Käytin edellä esimerkkinä islamia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirjoitukseni olisi suunnattu ainoastaan muslimeille. Myös muiden kuin islamilaiseen kulttuuripiiriin kuuluvien kannattaisi tarkastella omia tapojaan ja uskomuksiaan sekä ryhtyä korjaustoimiin, mikäli sellaisiin on tarvetta. Ja länsimaihin kohdistuvan maahanmuuton yhteydessä tulisi vastaanottavan maan viranomaisten auttaa tulijoita tässä asiassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kulttuuripositiivinen ehdotus
Uskonnollinen vaino lamauttaa yhteiskunnan sadoiksi vuosiksi

Paskoja kulttuureita ja älyllistä epärehellisyyttä?

Voiton tavoittelu pelasti maan

Tämä on viides osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen neljännessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka ylhäisimmän aatelin valtaan nousu johti tavallisen kansan olojen kurjistumiseen. 

Tämä kehitys sai loppunsa kehityskulussa, jonka lopputuloksena oli virka-aatelin voitto ylhäisaatelistosta. Ja jossa muutoksen perimmäisenä käyttövoimana oli suurvallan talouden ajautuminen kohti selvitystilaa. 

Sotaväen miehistön rekrytointia rajoittivat ylhäisaateliston omistamat läänitystilat, jotka jarruttivat oman väkensä viemistä sotaväen rulliin. Eikä valtiolla ollut edes palkkarahaa virkamiehilleen, koska maaomaisuudesta kertyvät tulot menivät - niin ikään - lähinnä ylhäisaatelille. Hätkähdyttävänä esimerkkinä mainittakoon valtaneuvos Magnus de la Gardien vuosittaiset tulot, jotka vuonna 1679 vastasivat noin viittä prosenttia koko Ruotsin tulo- ja menoarviosta.

Kehityksen työnsivät liikkeelle 1600-luvun loppupuolen sodat, joissa Ruotsin suurvalta-asema säilyi vain Ranskan avulla. Syylliseksi löydettiin ylhäisaatelin hallitsema valtaneuvosto, joka pakotettiin menettämään valtansa yksinvaltaiseksi noustetulle kuninkaalle - Kaarle XI:lle - joka toteutti säätyvaltiopäivien päätöksen läänitysomaisuuden peruuttamisesta pelastaakseen valtion konkurssilta. Entisille omistajille jäi lopulta "vain" kymmenys aiemmista verovapaista rälssimaista.

Käytännössä valta ankkuroitiin yhdelle miehelle siten, että kuninkaalla oli oikeus esittää kysymyksiä valtioneuvostolle, mutta sillä ei ollut oikeutta neuvoa monarkkia muuten kuin erikseen kysyttäessä. Näin saatiin yhdellä päätöksellä romutetuksi aristokratian vallankäytön tehokkain työväline. Varmuuden vuoksi muutamaa vuotta myöhemmin (1682) säädettiin vielä laki, jonka mukaan lainsäädäntövalta kuului yksin kuninkaalle.

Erityisen mielenkiintoista meille suomalaisille tässä kehityksessä oli se, että täkäläiset valtiopäivämiehet asettuivat lähes yksimielisesti ja aatelia myöden kuninkaan yksinvallan puolelle ja siten ruotsalaista ylhäisaatelistoa vastaan. Ehkäpä tältä ajalta periytyy suomalaisten myöhempi kaipuu vahvaan kuninkaanvaltaan, uskoon tsaarin oikeamielisyyteen ja lopulta itsenäisen maan presidentin vahvaan valtaan?  

Itsevaltiuden toteuttamisen lisäksi 1600-luvun lopulla oikeudenkäyttöä suunnattiin uudelleen ns. luonnonlain mukaisesti. Sen katsottiin noudattavan pitkälti vanhaa ruotsalaista lakia. 

Sitä taas oli ylhäisaateli aiemmin kiertänyt erityisesti roomalaisen oikeuden perusteella, koska se mahdollisti asiassa kuin asiassa sille mieleiset tulkinnat. Armeijan miehistön kokoaminen taas asetettiin aiempaa vakaamman ruotuväkilaitoksen pohjalle ja virkamiesten palkka turvattiin ns. virkatilojen avulla. 

Kun nuori kuningas Kaarle XII hävisi suuren pohjan sodan ja menetti lopulta henkensä, ei valtiota palvelevan virkakunnan asema horjunut. Päinvastoin, se jatkoi valtansa käyttämistä, kun samaan aikaan kuningas menetti suurelta osin omansa. Työkaluksi virka-aatelin vallankäyttöön tulivat säätyvaltiopäivät.

Suuri muutos julkisessa hallinnossa oli myös virkojen täyttämisperusteen muuttuminen syntymässä perityn aseman sijasta muodollisiin opintoihin ja muuhun pätevyyteen perustuvaksi. Eikä merkityksetöntä liene ollut sekään, että yhteiskunnallisen muutoksen seurauksena aatelitonkin henkilö saattoi naida aatelisneidon ilman, että tämän suku pystyi tekemään tätä perinnöttömäksi. 

Samalla kaatui myös Ruotsin merkantilistinen politiikka. Tässä seurattiin erityisesti Englannin ja Alankomaiden esikapitalistista kehitystä, jonka käyttövoimana oli yhä vahvemmin vienti. Ruotsissa vientikaupan päätuotteina olivat rauta, kupari, puutavara ja terva. 

Näin syntyi päätöksiä ja käytäntöjä, jotka suosivat yksityistä omistusoikeutta, sopimusvapautta, rationaalisuutta oikeudenkäytössä ja lisäsivät kansalaisten itsenäisyyttä. Kehitystä vei eteenpäin erityisesti voiton tavoittelu, jonka taustalla on yksityisen omistusoikeuden kautta syntyvä yksityinen yritteliäisyys.

Suomen ja suomalaisten kannalta tämä kaikki tarkoitti sitä, että täkäläisten (alhaisempien) aatelisten, porvareiden ja talonpoikien asema alkoi hiljalleen kohentua ylhäisaatelin luomasta alhostaan, joka tosin saavutti pohjansa vasta hiukan myöhemmin suurten kuolonvuosien ja isovihan aikana. Valtakunnan itäosien nousu näkyi myös siinä, että suomalaisetkin saattoivat nousta valtakunnan merkkimiehiksi. 

Tästä parhaita esimerkkejä olivat reduktiokomission puheenjohtajaksi noussut elimäkeläinen alempaan aatelistoon kuulunut Fabian Wrede sekä säätyvaltiopäivillä talonpoikaissäädyn johtoon noussut lohjalainen Heikki Vaanila. He olivat suomalaisia miehiä valtakunnan vallankäytön ytimessä. 

Sarjan  muut kirjoitukset:

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vanhat normit säilyvät ja näkyvät pitkään
Kun suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa

Suomen historian kurjin aika

Tämä on neljäs osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kolmannessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka talonpojat nousivat kapinaan pelätessään joutumista maaorjiksi, mutta hävisivät taistelunsa ja menettivät samalla lopullisesti aiemmin vahvan asemansa suhteessa aatelistoon. 

Nuijasodan jälkeen Ruotsissa nousi valtaan Kaarle-herttua lyötyään Stångebron taistelussa kuningas Sigismundin. Kuninkaana nimeä Kaarle IX kantanut valtias pystyi valtakaudellaan vielä pitämään aatelin vallanhimon kurissa, mutta hänen yllättävän kuolemansa jälkeen vuonna 1611 tilanne muuttui. 

Silloin ylhäisaatelille tuli tilaisuus nostaa valtaan alaikäinen Kustaa II Aadolf, jonka päätökset alistettiin sen itsensä hallitseman valtaneuvoston ja niin ikään käytännössä ylhäisaatelin ohjaamien valtiopäivien hyväksyttäväksi. Samalla kuningas sidottiin käytännössä aateliston etuoikeuksien ajajaksi, minkä seurauksena hänen asemansa muuttui tavallaan ensimmäiseksi vertaistensa joukossa. Sen seurauksena myös kuninkaan kannatti ajaa ylhäisaateliston etuja.

Tämä kehitys johti siihen, että valtakunnan maaomaisuudesta peräti 63 prosenttia joutui aatelin valtaan ja vastaavasti tavallisen talonpojan ja jopa alemman aatelin asema heikkeni entisestään. Näitä kuitenkin tarvittiin jonkinlaiseksi ylhäisaateliston etuoikeuksien siunaajaksi luotujen valtiopäivien edustajiksi.   

Aatelille varattiin pian myös yksinoikeus korkeimpiin virkoihin, joita sen jälkeen perustettiin ripeään tahtiin. Näin valta, laki ja vauraus maassa siirtyivät ylimmän aatelin haltuun samalla kun kansaa lähempänä olevat pitäjänkokoukset menettivät merkitystään. 

Maaorjuudelta pohjoisen talonpojat kuitenkin välttyivät, koska harvaan asutussa pohjoisessa sellaisia ei tarvittu. Näin siksi, etteivät sen pienet asutuskeskukset pystyneet houkuttelemaan eteläisempien kaupunkien tapaan ympäröivän maaseudun väestöä, eikä näiden turpeeseen sitomiselle siten ollut tarvetta. 

Niinpä suomalainen - ja ruotsalainen - talonpoika sai pitää muodollisesti vapaan asemansa, mutta heidän tosiasiallisesta ahdingostaan kertoo selvää kieltänsä maan taloluvun ja kylvömäärien pienentyminen - kasvamisen sijaan - vuosien 1570 ja 1660 välillä. Lisäksi rahvasta rasitettiin suurvallan väenotoilla, joita aateliset kohdistivat sekä omien läänitystensä hankaliin aineksiin että omien tilustensa naapuritiloihin voidakseen lunastaa ne miesten loppuessa omaan hallintaansa.   

Samalla tavalliseen kansaan kohdistettiin ennennäkemättömän voimakas kuri. Sen seurauksena ilmaantui monenlaisia lieveilmiöitä kuten vauraimpien talonpoikaisalueiden noitavainot, herännäisliikkeet ja vähintään neljänneksen tai jopa kolmanneksen Suomen väestöstä tappaneet nälkävuodet. Jälkimmäisten tuhoisuuden syynä oli hyvin tunnetun pienen jääkauden lisäksi maaseudun köyhyys, joka heikensi kansan mahdollisuuksia selvitä huonoista satovuosista. 

Sitä paitsi aatelisten hallitsemasta Suomesta vietiin jopa pahimpina nälkävuosina viljaa ulos sen sijaan, että sitä olisi tuotettu pelastamaan nälkää näkeviä. Samalla Itämeren itärannan kaupungit näivettyivät merkantilististen aatteiden luoman Tukholmakeskeisen kauppajärjestelmän takia. 

Talonpoikien asemaa heikensivät suureksi sotaleiriksi kehittyneen Ruotsin väenottojen lisäksi jatkuvia sotia käyvän armeijan rahantarve. Sitä todella tarvittiin, sillä sodankäyntiin kului noin puolet valtion tuloista. Sodasta puolestaan hyötyi aatelisto, koska se tarjosi sotilassäädylle monenlaisia etuja oman uran edistämisestä maaomaisuuden kartuttamiseen. 

Kaiken kaikkiaan ylhäisaatelin kausi oli tavallisen suomalaisen kannalta ylivoimaisesti historian kurjinta aikaa, mutta juuri siihen oli piilotettuna myös tuon kauden tuho, koska aatelin loputon vallan- ja rikkauksien himo jatkuvine sodankäynteineen johti vähitellen - mutta väistämättä - koko valtakunnan heikkenemiseen ja lopulta jopa puolustuskyvyttömyyteen vihollisten edessä. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kun suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä
Juhlaraha tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle
Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan?