Suomalaismedioiden on syytä ottaa Markku Ruotsilan vastine vakavasti
tiistai 21. lokakuuta 2025
Viro tarvitsee omat ilmavoimat
Suomen ilmavoimien toimintaa maan rajojen ulkopuolella rajoittaa – rauhan aikana – kansallinen sääntely, jonka mukaan hävittäjät eivät – ilman erillistä päätöstä – lennä muiden valtioiden ilmatilassa. Nyt virolainen poliitikko Kalev Stoicescu on kuitenkin pyytänyt Suomea muuttamaan käytäntöjään tässä suhteessa.
Taustalla on se, ettei Virolla itsellään ole varsinaisia ilmavoimia, vaan sen ilmatilan puolustamisesta huolehtivat Ämarin tukikohtaan sijoitetut muiden NATO-maiden hävittäjät. Erityisesti Itämeren alueella saattaa kuitenkin käydä niin, että suomalaishävittäjät ehtivät reagoida venäläisten rajaloukkauksiin nopeammin kuin Ämarista lähtevät.
Suomen kannalta ongelmana on se, että meillä on 1340 kilometrin pituinen raja Venäjän kanssa. Ja siten aivan riittävästi tarkkailtavaa – ja tarvittaessa torjuttavaa – ilman valvottavan alueen laajentamista Suomenlahden eteläpuolelle.
Siksi olen sitä mieltä, että virolaisten kannattaisi pikemminkin harkita oman hävittäjälennoston perustamista kuin kysellä suomalaisilta apua. Toki sellainen maksaa, eikä Viron kansantalouden koko mahdollista kovin suuren lennoston kustantamista, eikä siten myöskään tositilanteen tullen Venäjän ilmavoimien torjumista omin voimin.
Toisaalta virolaisen lentueen ei tarvitsisi toimia yksinään, vaan se pikemminkin täydentäisi sitä tukea, mitä maa saa jo nykyisellään NATO:lta. Ja sitä kautta myös Viron ilmatilan varjeleminen tunkeutujilta tehostuisi oleellisesti nykyisestä.
Päivän aiempi merkintä:
Suomalaismedioiden on syytä ottaa Markku Ruotsilan vastine vakavasti
Suomalaismedioiden on syytä ottaa Markku Ruotsilan vastine vakavasti
Tunnisteet:
apu,
hävittäjä,
ilmatila,
ilmavoimat,
Itämeri,
Kalev Stoicescu,
kansantalous,
kustannukset,
lennosto,
loukkaus,
NATO,
puolustus,
puolustusvoimat,
rajat,
Suomi,
tehostaminen,
tuki,
valvonta,
venäläiset,
Viro
15 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!
Samaa mieltä. Edes muutama F-35 tai Gripen Viron omassa käytössä olisi hyvä juttu. Eikös ne pääsis vielä nopeammin paikan päälle hoitamaan rajaloukkauksia kuin suomalaiset?
VastaaPoistaMyös Etelä-Korean vaihtoehtoa voisi harkita kilpailun vuoksi.
PoistaTaitaa hävittäjät olla jo vähän vanhanaikaisia. Pienellä rahalla paljon drooneja. Sellaseen kun vainolainen törmää ollaan melko kustannustehokkaita.
VastaaPoistaEhkä hävittäjiä voi käyttää muuhunkin kuin hätistelemiseen.
PoistaAno 0809: Se nörttien lennokkifetissi tulee kärsimään reippaan inflaation tulevina vuosina, kun ennemmin tai myöhemmin keksitään vasta-ase, jolla neutraloidaan lennokkeja halvalla massoittain. Itse asiassa nytkin ne voitaisiin eliminoida massiivisella sähkömagneettisella pulssilla. Toki siinä menee muukin elektroniikka, mutta rautaan se ei vaikuta.
PoistaLennokkifetissi alkaa muistuttaa mm. Ruotsin päätöstä männävuosina ruveta muokkaamaan asevoimistaan sateenkaarilipun alla kulkevaa "kriisinhallintajoukkoa"...
Paljon otsikoidaan "lennokkien mullistaneen Ukrainan sodan", mutta kissan pierut. Rintamatilanne olisi todennäköisesti ihan sama vaikka kaikki lennokit olisivat viimeiset 3,5 vuotta hyytyneet laatikoihinsa. Mullistava ase mullistaa lopputuloksen. Ja se mullistava lopputulos olisi tässä tapauksessa se, että Ukrainan pääkaupunki olisi tänään Moskova ja Venäjä olisi Ukrainan siirtomaa.
Yle 18.9.2025
PoistaIsrael sanoo ottavansa käyttöön maailman ensimmäisen voimakastehoisen laseraseen
Valmistajan mukaan Iron Beam 450 pystyy torjumaan niin ohjuksia, raketteja kuin droonejakin.
https://yle.fi/a/74-20183796
Artikkelista poimittua
Uuden version linssin halkaisija on 450 millimetriä. Israelin armeijalla on jo käytössään pienempiä, heikompitehoisia versioita.
Laseraseen etu on ennen kaikkea sen käytön halpuus. Yksi laukaisu maksaa vain pari euroa, kun vastaaviin torjuntatehtäviin käytettyjen ohjusten hinta on kymmeniä tuhansia.
Rafaelin hallituksen puheenjohtaja Yuval Steinitz kertoo juutalaisella COLlive-sivustolla, että yhtiö aikoo 5 – 10 vuoden kuluessa saada valmiiksi viimeisen, ballistisia ohjuksia torjumaan tarkoitetun version.
– Tämän jälkeen mitään vihamielistä ei enää lennä [Israelin] taivaalla, Steiniz innostuu.
------------------------------------
Erään Timon mukaan on kuitenkin paha tilanne kun Israel voi kiristää ostajia asetoimitusten jatkolla?
Tiedä sitten kumpi pahempi - Venäjän sotilaallinen hyökkäys pientä naapuria vastaan vai Israelin mahdollinen "kiristys" yritys jota ehkä ei tulekaan...
Laser aseet tarvitsevat käsittääkseni melko selkeän kelin. Pilvet, ja sumu ovat niille myrkkyä.
PoistaJohan siitä on hiukan aikaa kun Viron päättäjät sanoi että, jos sota tulee kaikki lähtee pakoon koskien myös niinkutsuttuja sotilaita, eli nuo selkärangattomat odottaa että muut sotii heidän sotansa.
VastaaPoistaMiten ne pysyy pystyssä tai pystyy käveleen jos niillä ei ole selkärankaa?
PoistaSonnanjäykkiä nilviäisiä.
PoistaAikoinaan Neuvostoliittolainen pilotti lensi Mig-25 Japaniin. Silloin naurettiin, että onpa vanhanaikaista tekniikkaa koneen elektroniikka. Ei tainnut olla transistoreita vaan elektroniputkia tietysti minikoossa. Sitten huomattiin, että tämä kone lentää vielä, vaikka on räjäytetty sähkömagneettinen pulssi. Ei kuitenkaan varmaan nykyaikana. USA:lla on joku uusi systeemi, joka pudottaa 40-50 droonia kerralla.
VastaaPoistaSe nyt vain oli sattuman sanelema juttu, kun neukuilla ei ollut oikein transistoreita käytössä. Tuskin konetta suunnitellessa ajateltiin EMP-ilmiötä.
PoistaSe USAn keksintö on tämä:
Poistahttps://en.wikipedia.org/wiki/Epirus_Leonidas
Mikroaaltotykki, joka lakaisee droonit tehkkaasti taivaalta.
Ruotsin sotajohtokin historissa sanoi että, "Sodimme viimeiseen Suomalaiseen asti".. Eli Suomiko on se jonka pitäisi sotia kaikkien eurooppalaisten puolesta niiden sodat?
VastaaPoistaKyllä. Mehän pelastamme myös koko maailman ilmaston ja puolet kehitysmaalaisista.
Poista