Mielipiteenvapaus ja virkavastuu ristiriidassa

Helsingin Uutiset kertoi Annamaija Hakamasta, joka on valmis maksamaan jopa Elokapinan nuorten aktivistien sakkoja, jos nämä tuomitaan kansalaistottelemattomuudesta. Hakaman mukaan esimerkiksi liikenteen tilapäinen pysäyttäminen on pieni haitta verrattuna ilmastonmuutoksen aiheuttamiin tappaviin helteisiin.

Hän on maksellut elokapinalaisten sakkoja aiemminkin ja päässyt sen seurauksena jopa oikeuteen epäiltynä rikokseen kiihottamisesta. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteet. 

* * *

Suomen kansalaisena Annamaija Hakamalla on tietenkin oikeus poliittisiin mielipiteisiin ja sakkojen maksamiseen muiden puolesta. Ja tätä oikeutta hän aikoo HU:n jutun mukaan käyttää jälleen seuraavassa Elokapinan mielenosoituksessa. 

Silti on kysyttävä, että vaikuttavatko Hakaman mielipiteet ja osallistuminen kiistanalaisen äärijärjestön toimintaan hänen työhönsä Opetushallituksessa, jossa hän toimii viestinnän asiantuntijana tehtävänään välittää oikeaa ja puolueetonta tietoa suomalaisen poliittisen päätöksenteon tueksi. En löytänyt pikaisella haulla tietoa, onko hän virka- vai työsuhteessa, mutta mikäli ensimmäisessä, on hänellä jopa erityinen velvollisuus tähän.

* * *

Toki Hakama on vain yksi poliittisesti sitoutuneista ministeriöiden työntekijöistä. Erityisesti korkeimpien virkamiesten nimitykset tapahtuvat yleensä poliittisin perustein, jolloin he epäilemättä palvelevat erinomaisesti virkaan asettajaansa, mutta voidaan toki kysyä, että kuinka motivoituneesti ja arvovapaasti vaikkapa vasemmistoliittolaisen ministerin virkaansa asettama henkilö toteuttaa seuraavan ministerin – vaikkapa kokoomuslaisen – antamia toimeksiantoja.

Virallisen totuuden mukaan virkavelvollisuus ratkaiseen asian. Sen perusteella henkilö voi – ja hänen suorastaan pitää – toimia riippumatta henkilökohtaisista näkemyksistään ja sitoutumistaan, sekä tuottaa päätöksentekijälle kaikki kulloiseenkin asiaan liittyvä tieto ilman poliittisperusteisia painotuksia. 

* * *

Otetaan kuviteltu esimerkki, jossa Elokapinan toimintaan osallistuvan viranomaisen tehtäväksi annetaan selvittää mitä seurauksia ärhäkästä kansalaisaktivismista on tavalliselle ihmiselle. Raportoiko hän silloin varmasti kaikki asiaan mahdolliset liittyvät seikat, vai "unohtaako" tai vähätteleekö niistä ympäristöaktivismin kannalta kiusallisimpia. Tai painottaako ilmaisunvapauden ja sivullisten oikeuksien suhteessa ensin mainittua?

Tämä on aihe, joka ansaitsisi varmasti yhden ellei useammankin korkeatasoisen väitöskirjan verran tutkimusta. Mahtaisikohan sellaiseen löytyä rahoittajaa Suomen Akatemialta, ministeriöiltä tai vaikkapa yksityisiltä säätiöiltä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommentti ministeri Rydmanin rahoituspäätökseen
Helsinki tuottaa asukkailleen sutta ja sekundaa – ilman huolta huomisesta
Onko Suomen yhdenvertaisuusvaltuutetulla muslimikiima?

Yrittäjä Jesse Rauhamo avautui Yleisradion käytännöistä

Huomasin sosiaalisessa mediassa mielenkiintoisen uuden tuttavuuden. Hänen nimensä on Jesse Rauhamo ja tausta Yleisradion toimittajana vetämässä muun muassa suosittua podcastia.

Hän kertoi oman näkemyksensä meidän kaikkien rahoittaman Yleisradion toimituksellisista käytännöistä. Nyttemmin mies on oman luonnehdintansa mukaan "sisällöntuottaja, kiinnostunut politiikasta, taloudesta ja suomalaisista arvoista."

Mutta palataan Ylen käytäntöihin. Rauhamon mukaan "olin 22 -vuotias sisällöntuottaja ja... luottoni Yleä kohtaan oli suuri ja mahdollisuus työskennellä näin isossa organisaatiossa oli minulle ylpeys."

Sekä edelleen "vuosien saatossa kuvitelmani Ylestä hiljalleen murenivat kun näin miten talon sisällä ihmiset käyttäytyvät. Näin ollen lähdin pois ja siirryin täyspäiväiseksi yrittäjäksi." 

Hän myös mainitsi perehtyneensä tiettyihin Nasima Razmyariin liittyviin asioihin ollessansa "Ylellä rivitoimittaja", mutta "jos Ylen alustalla tästä puhuu, sisältöä ei julkaista. Js siitä puhuu omissa someissa niin se on lähtöpassit." 

Tämä on mahdollista Rauhamon mukaan siksi, että "Ylellä tehdään lähes poikkeuksetta määräaikaisia työsopimuksia kesto 6kk jotta tälläisen tilanteen tapahtuessa työntekijän saa nopeasti pihalle". Näin siis verorahoitteisessa mediassa, jonka tehtävänä on tuottaa puolueetonta tietoa Suomen kansalaisille. 

En luonnollisesti tiedä enkä tunne Jesse Rauhamoa, mutta hänen väitteensä koskien Yleisradiota ovat varsin vakavia. Nähtäväksi kuitenkin jää, kommentoiko kansallismediamme niitä jollain tavalla. Kuin myös se, mitä annettavaa Rauhamolla on lopulta suomalaiseen poliittiseen keskusteluun. 

Päivän aiempi merkintä:
Virheellistä kieltä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Ylen hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla?
Havaintoja sukupuolten välisistä eroista ja Ylen katsojiin vaikuttamisesta
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?

BBC:n johtajat erosivat valheellisen uutisoinnin takia – entä Yleisradion johto?

BBC:n pääjohtaja Tim Davie ja uutistoiminnasta vastaava johtaja Deborah Turness ilmoittivat myöhään sunnuntaina eroavansa. Syynä siihen oli valheellinen uutisointi, joka sisälsi USA:n presidentin Donald Trumpin puheista valheellisesti koostettua elävää kuvaa, jonka perusteella näytti siltä, että hän olisi yllyttänyt ihmisiä mellakoimaan kongressissa vuonna 2021. 

Lisäksi suomalaisen Yleisradionkin esikuvana pidetty brittiläisyhtiö on tuottanut Gazan kriisistä yksipuolista sisältöä, jossa on muun muassa haastateltu terroristijärjestö Hamasin ministerin poikaa. Ja näin johdettu brittejä harhaan Lähi-idän tapahtumista.

* * *

BBC:n tapahtumien voisi toivoa vaikuttavan myös Suomen Yleisradioon. Siksi esitän yhtiön vastaavalle päätoimittajalle Panu Pokkiselle, että hän ottaisi tehtäväkseen neutraloida yhtiön uutistoimituksen toiminta siten, että siitä riisutaan pois tarkoituksellinen poliittisluonteinen vaikuttaminen.

Tämä työ tulisi aloittaa Ylen uutisten tunnuksen vaihtamisella sellaiseksi, ettei siihen sisältyisi piilovaikuttamista. Myös ajankohtaistoimituksen keskusteluohjelmiin kutsuttavien henkilöiden valitsemista tulisi muuttaa siten, että he kattaisivat kiistanalaisissa aiheissa mahdollisimman tarkoin erilaisia näkökulmia sen sijaan, että niihin kutsutaan nykyisin aivan liian usein poliittisesti vasemmalle kallellaan olevien samanmielisten kerho. 

Lisäksi olisi äärimmäisen tärkeää, että Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien toimittajat pidättäytyisivät aina tuomasta omia näkökulmiaan esille. Eli kohtelisivat esimerkiksi keskusteluohjelmissa tasapuolisesti kaikkien puolueiden edustajia, eivätkä – nykyisin useimmiten nähdyllä tavalla – myötäilisi suosikkejaan ja pyrkisi häiritsemään niitä, joiden näkemyset eivät vastaa heidän omiaan.

Edelleen soisin näkeväni, että maahanmuutosta annettaisiin Ylellä oikea kuva sen sijaan, että sen negatiivisia seurauksia pyritään pitämään maton alla ja samaan aikaan heitä positiivisesti esittelevän uutisoinnin rima on asetettu luvattoman alas. Esimerkiksi kaikista uutisoitavista rikoksista olisi kerrottava aina – mikäli asia on tiedossa – että liittyykö se maahanmuuttoon, jotta suomalaisille syntyisi oikea käsitys niistä ongelmista, joita nykyaikainen kansainvaellus aiheuttaa yhteiskunnallemme. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Etnisesti suomalaisen näköisiä poikia ei löytynyt edes piilokuvista
Onko BBC:n rasistis-feministinen henkilöstöpolitiikka leviämässä Yleisradioon?
Yleisradio ja feministinen dramaturgi

Kuka on syyllinen ihmisten ampumiseen?

Esimerkiksi Helsingin sanomat uutisoi jälleen tänä aamuna, että Israelin armeijan sotilaat ovat ampuneet avustuksia hakevia palestiinalaisia Gazan alueella. Otsikossa lainattiin Hamasin käyttämää sanamuotoa "Israel iski avustuksia hakeneisiin ihmisiin taas".

Ihan ensin on tietenkin todettava, ettei siviileiden ampuminen ole hyväksyttävää sotilaallista toimintaa muulloin kuin itsepuolustustilanteissa. Tämä lienee tiedossa sekä Israelin armeijassa, Hamasissa että asiasta uutisoivissa medioissa. 

Toiseksi totean omalta osaltani, etten ole päässyt ampumisista kertovien uutisten perusteella varmuuteen siitä, mistä syystä ihmisiä kohti tulitetaan ruoka-apupisteillä. Näin siksi, että eri osapuolten antamat kuvaukset tapahtumista poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä.

* * *

Alussa mainitsemani uutisen mukaan Gazan väestönsuojeluvirasto eli Hamas näyttäisi väittävän, että Israelin asevoimat nyt vain tulitti avustuksia hakemaan tulleita ihmisiä. Siis ikään kuin omaksi ilokseen tappamisen ilosta ja ilman mitään syytä. Rehellisesti sanottuna tällainen toiminta kuulostaisi perin omituiselta ja ehdottomasti tuomittavalta toiminnalta - mutta myös äärimmäisen epätodennäköiseltä. 

YK:n Maailman ruokaohjelmasta taas on kerrottu, että sen ruokaa kuljettanut rekkasaattue kohtasi sunnuntaina suuria määriä nälkäisiä siviilejä, joita kohti ammuttiin lähellä Gazan kaupunkia. Ruokaohjelma ei - ainakaan HS:n jutun mukaan - mainitse mitään ampumisen mahdollisista syistä. Tässä yhteydessä on huomattavaa että YK:n avustusjärjestö UNRWA on jäänyt aiemmin kiinni yhteyksistään Hamasiin, joten maailmanjärjestön puolueettomuus ja luotettavuus ovat kyseenalaisia. 

Israelista puolestaan viestitettiin maan armeijan ampuneen varoituslaukauksia, koska sitä oli uhattu avustuspisteellä. Lisäksi se kiisti kuolleiden väitetyn määrän. 

* * *

Vanhan sanonnan mukaan totuus on sodan ensimmäinen uhri. Näin lienee myös Gazan sodan tapauksessa. Ja siksi epäilen, ettei kumpikaan osapuoli ole syytön hätäavun jakelupisteiden lähistöllä tapahtuneisiin hengenmenetyksiin. 

Ampumiset ovat käsitykseni mukaan tapahtunut todennäköisimmin siten, että palestiinalaisterroristit ovat yllyttäneet avunhakijoita hengenvaaralliseen toimintaan ja Israelin sotilaiden ampuneen heitä - mahdollisesti turhan herkällä liipasinsormella - suojellakseen itseään ja ylläpitääkseen järjestystä. Oletan tämän näkemyksen vastaavan todellisuutta ainakin niin pitkään, kunnes joku osoittaa sen todisteiden kera vääräksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palestiinalaiset ovat kyllästyneet Hamasiin - suurmielenosoitus Khan Younisissa 
Ruokakriisi, joukkoampuminen ja retoriikkaa
Onko taiteesta provosoituminen kulttuurinen tai suorastaan geneettinen eikä uskonnollinen ominaisuus?

 

Journalistit kaivavat Ylen hautaa olemalla vihervasemmiston asialla

Monet suomalaiset kokevat, että maamme lehdistö - etenkin sen suurimmat mediat - on uutisoinnissaan kallellaan vasemmalle ja vihreisiin. Tämän epäilyn taustalla ovat sekä tutkimukset journalistiikan opiskelijoiden puoluekannoista että poliittista vihervasemmistoa myötäilevä päivittäinen uutisvirta. 

Siksi oli mielenkiintoista kuulla, että Suomen journalistiliiton uusi puheenjohtaja - Helsingin sanomain Marjaana Varmavuori - nosti valintansa jälkeen ensimmäiseksi asiakseen sen, että "meidän on pystyttävä vakuuttamaan poliitikoille, että riippumaton journalistinen media on aivan keskeinen demokratialle". 

Lisäksi hän kiinnitti huomiotaan siihen, että "on poliitikkoja, jotka ovat vaatimassa jo uusia Yle-leikkauksia, vaikka edellisiäkään ei ole ehditty vielä toteuttamaan täysmääräisesti. Meidän pitää pyrkiä vaikuttamaan asiaan."

Näistä kommenteista syntyi sellainen kuva, ettei liiton uusi puheenjohtaja näe erityisen tärkeäksi lehdistön varsinaista asiakaskuntaa eli lukijoita, katsojia ja kuuntelijoita, vaan asettaa näiden edelle poliittiset päätöksentekijät. Eikä hän siten pyrkisi niinkään edistämään medioiden luotettavuutta, riippumattomuutta tai puolueettomuutta, vaan kiinnittäisi niiden sijaan huomionsa poliittiseen apparaattiin, jotta se tukisi maamme lehdistöä riippumatta sen tuottamasta sisällöstä. 

On kuitenkin päivänselvää, että esimerkiksi Ylen joutuminen leikkausten kohteeksi ei ole johtunut niinkään sen rahoittamiseksi kerätyn veron suuruudesta, vaan yhtiön tarjoaman ohjelmiston laadusta. Ja siksi myös tehokkain tapa torjua Yleen kohdistuvat lisäleikkaukset olisi huolehtia ohjelmiston poliittisesta neutraaliudesta, jossa eri aatesuuntia ja maailmankatsomuksia kohdeltaisiin tasapuolisesti mitään lisäämättä tai pois jättämättä sillonkin, kun journalistin omat poliittiset näkemykset sellaiseen houkuttaisivat. 

Tämä olisi erityisen tärkeää juuri nyt, kun sosiaalisen median taipumus ihmisten kuplautumiseen tarjoaa kaikille ihmisille rajattomasti heidän omia poliittisia näkökantojaan myötäilevää materiaalia. Sen seurauksena erityisesti vihervasemmistolaisten ihmisten näkemys maailman asioista saattaa jäädä täysin haastamatta ja siten muuttua heidän mielissään kiistattomaksi totuudeksi, mikä luonnollisesti lisää vastakkainasettelua heidän ja toisin ajattelevien välillä.

Siksi toivon, että Marjaana Varmavuori huomioisi tämän riskin tulevassa työssään paremmin kuin ensimmäisissä lausunnoissaan. Ja pyrkisi vaikuttamaan siihen, että jokainen suomalainen journalisti tunnistaisi omat poliittiset näkemyksensä ja jättäisi niiden esilletuomisen pelkästään pääkirjoituksiin ja kolumneihin. Näin myös Yleen kohdistuvien leikkausten riski pienenisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen toimitus salasi pedofiilidemarin, mutta paljasti perheriitelijäpersun puolueen
Velkaa, kustannuksia ja maahanmuuttoa
Ylen kannattaisi kutsua Matti Viren, Eemil Nuuttila, Matias Mäkynen ja Mika Maliranta A-studioon

Ylen uutistoimituksen kehityshanke

Vasemmisto-oppositio ja erityisesti Yleisradion uutistoimittajat yrittivät hyödyntää Krista Kiuruun (sd) kohdistunutta väkivaltaa Perussuomalaisia vastaan. Viimeisenä keinona - josta blogistikollega Yrjöperskeles jo eilen kirjoittikin -  käytettiin tahallista väärinymmärrystä vielä senkin jälkeen kun oli selvinnyt, ettei Kiurun kohtaamalla väkivallalla ollut mitään tekemistä politiikan kanssa. 

Nähdyn kaltainen uutisointi ei ole hyvää journalismia saati puolueetonta tiedonvälitystä. Sen sijaan se on verovaroin rahoitetun mediayhtiölle sopimatonta poliittista propagandaa, johon Ylen uuden uutispomon Panu Pokkisen on syytä puuttua.

Tapaus nimittäin osoitti Ylen toimittajilta jääneen huomaamatta hyvän journalismin olevan demokratian kulmakivi. Näin siksi, että tässä valtiomuodossa kansa äänestää joukon poliitikkoja tekemään päätöksiä puolestaan. Se taas on mahdollista vain silloin, kun äänestäjät tietävät eri poliitikkojen suhtautumisen erilaisiin asioihin ja käsittävät mitä näiden valtaan pääsemisestä seuraa. 

Ensimmäinen vaatimus on suhteellisen helppo rasti, sillä mediat tarjoavat nykyisin vaalikoneita, joista löytää vaivattomasti ehdokkaiden näkemyksiä ajankohtaisiin asioihin. Sen sijaan toinen kohta on vaikeammin saavutettavissa ja siksi on lähtökohtaisesti hyvä, että Suomeen on aikanaan perustettu verorahoilla toimiva - lähtökohtaisesti puolueeton, luotettava ja monipuolinen Yleisradio. 

Valitettavasti se kuitenkin epäonnistuu näiden vaatimusten täyttämisessä varsin usein, kuten muun muassa alussa mainitsemani Krista Kiurun Kaisaniemessä kohtaaman väkivallan ennenaikaisia johtopäätöksiä korostava ja poliittinen - virheellisen kannan vielä jälkikäteenkin ottanut - uutisointi osoitti.

Onneksi Yle ei ole maan ainoa media, vaan myös kaupallisilla ja avoimesti poliittisesti sitoutuneilla medioilla toimivilla journalisteilla on sanavapaus, jota hyödyntämällä kansalaisilla on - tai ainakin pitäisi olla - käytettävissään erilaisia näkemyksiä kuhunkin yhteiskunnalliseen asiaan. Näin heillä oli mahdollisuus saada oikeaa tietoa myös Kiurun kokeman väkivallan syistä. 

Vapaan median onnistuminen Ylen uutisoinnin paikkaamisessa on sinänsä hyvä asia, mutta samalla se osoitti, että verorahoitteisen mediamme on syytä ryhdistäytyä. Ja siksi sen uutistoimituksen johdon tulee huolehtia siitä, että yhtiön journalistit ottavat vakavasti vaatimuksen poliittisesta puolueettomuudesta.  

* * *

Saksan hallitus joutuu eroamaan ja maassa järjestetään vaalit helmikuun 23. päivänä. Kyse ei ole mistään pienestä uutisesta, sillä tosiasiassa kahden kuukauden kuluttua ratkaistaan suurelta osin koko Euroopan tulevaisuus. 

Osatakseen äänestää vaaleissa järkevästi, tulisi saksalaisten saada sikäläisiltä mediataloilta tietoa siitä, mitä kukin puolue - ja äänestettäväksi valittava ehdokas - aikoo tehdä esimerkiksi talouden kääntämiseksi, Ukrainan sodan suhteen, energian varmistamiseksi ja maahanmuuton suhteen. 

Sen lisäksi hänen täytyisi ymmärtää vielä mitä mistäkin poliittisten puolueiden tarjoamista talouteen vaikuttavista ratkaisuista seuraisi saksalaisten elinolosuhteille, mitä Ukrainan voitto tai tappio sodassaan tarkoittaisi saksalaisten turvallisuudelle ja valtioiden koskemattomuudelle tai kuinka saksalaisten poskettomiksi muodostuneet energiakustannukset saataisiin taltutetuksi sekä miten maahanmuuton hyödyt saataisiin maksimoitua ja samalla sen haitat minimoitua.  

* * *

Tässä tilanteessa esitän - juuri valtakunnan ylivoimaisesti luotettavimmaksi mediaksi valitun Yleisradion uutistoimitukselle - että he hyödyntäisivät Saksan vaaleja omana kehityshankkeenaan. Eli kiinnittäsivät erityistä huomiota siihen, että saksalaisten vaalikampanjat ja itse vaalien tulos ja sen merkitys uutisoitaisiin mahdollisimman luotettavasti, puolueettomasti ja monipuolisesti myös meille suomalaisille.  

Sen jälkeen suosittelen Ylen johdolle, että se selvityttäisi ulkopuolisella ja riippumattomalla taholla toimittajakuntansa onnistumisen. Eli kykenivätkö he välittämään luotettavasti, puolueettomasti ja monipuolisesti EU:n suurimman talousmahdin vaaleihin liittyvät tapahtumat, taustat ja todennäköiset seuraukset. 

Mikäli selvitys osoittaa onnistumista, on Ylen johdon syytä onnitella itseään ja jatkaa samalla linjalla myös suomalaisen yhteiskunnan tapahtumia uutisoidessaan. Sen sijaan, mikäli Ylen johto ja journalistin epäonnistuvat kokonaan tai joiltain osin, kannattaa selvittää syyt sille, miksi niin pääsi käymään sekä ryhtyä toimiin havaittujen virheiden korjaamiseksi.

Lopullisena tavoitteena tulee luonnollisesti olla Saksan vaaleista saadun opin hyödyntäminen kaikkeen Ylen uutisointiin. Ja samalla asettaa tosiasioihin perustuva tiedonvälitys yleläisen journalismin johtotähdeksi myös tulevaisuudessa, jotta vältyttäisiin Kiurun tapauksen uutisoinnin kaltaisilta veronmaksajien rahoilla tehdyiltä - lievästikin sanoen noloilta - kömmähdyksiltä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen lehdistö on unohtanut, että vaihtoehto olisi hirveä
Onko Ylen toimittaja narsisti?
Ehdotus poliitikoille Arto Nybergin ohjelman lopettamisen johdosta

Gibril Massaquoin oikeudenkäynnin hinta suomalaisille veronmaksajille oli useita miljoonia - eikä vain 390 000 euroa

Tänä aamuna on syytä pieneen oikaisuun tai ehkä pikemminkin tarkennukseen. Yle nimittäin kertoi sotarikossyytteistä vapautetun Gibril Massaquoin saavan Suomen valtiolta noin 390 000 euron korvaukset vangitsemisesta aiheutuneesta kärsimyksestä ja tulonmenetyksistä. 

Tässä yhteydessä on kuitenkin muistettava, että mainittu 390 000 euroa on vain murto-osa siitä laskusta, jonka kyseinen henkilö on aiheuttanut meille suomalaisille veronmaksajille. Wikipedian mukaan hänen oikeuskäsittelynsä oli maksanut käräjäoikeusvaiheen loppuun mennessä jo 2,5 miljoonaa euroa. Ja lisäksi tulevat vielä hovioikeusvaiheessa syntyneet kustannukset, joiden suuruutta ei kuitenkaan kerrota. 

Kirjoitin itse tapauksesta jokin aika sitten seuraavasti: "tämä ongelma nousi esille myös tämän päivän uutisissa, joiden mukaan Turun hovioikeus vapautti kotimaassaan tehdystä joukkomurhasta epäillyn sierraleonelaisen Gibril Massaquoin kaikista syytteistä. Oikeudenkäynnin hinnaksi suomalaisille veronmaksajille on jutun mukaan mukaan tulossa yli 4 000 000 euron lasku."

Kun Yleisradion olemassaoloa perustellaan sillä, että se tarjoaa kansalaisille oikeaa, korkeatasoista ja puolueetonta tietoa, niin en voi olla kysymättä, että oliko alussa linkittämäni Ylen tuore artikkeli nyt varmasti sellaista. Vai katsoiko jutun tehnyt toimittaja, ettei afrikkalaismiehen aiheuttamien kokonaiskustannuksen esille nostaminen tässä yhteydessä ole enää kansalaisia kiinnostava asia, koska se oli mainittu jo Ylen aikaisemmassa jutussa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansainvälistyminen tuottaa monenlaista kulunkia
Journalisti vääristelee, mutta kansa ymmärtää
Minkä takia Yle julkaisee valeuutisia?

Ylen hallituksen puheenjohtajan epäasialliset puhelut

Yksi tärkeimmistä Yleisradion olemassaolon perusteista on poliittisesti neutraalin uutisoinnin tarve suomalaisessa yhteiskunnassa. Jostain syystä tätä ei ole kuitenkaan ymmärretty verorahoitteisessa mediassamme, vaan sen toimituskunta on varsin usein sortunut esittelemään omia yhteiskunnallisia - arvoliberaaleja ja vasemmistolaisia - näkemyksiään (esimerkki ja toinen) . 

Tämän seurauksena esimerkiksi allekirjoittanut on alkanut epäillä Yleen tarpeellisuutta nykyisessä muodossaan ja koossaan. Viehän sen pyörittäminen vuosittain yli puoli miljardia euroa valtion kansalaisiltaan keräämää varallisuutta. Siis noin sata euroa jokaista suomalaista kohti. 

Petteri Orpon (kok) hallitus on tunnetusti tekemässä Suomen kroonisesti alijäämäiseen budjettiin monenlaisia leikkauksia. Se näkyy tietenkin erityisesti vähätuloisten ihmisten arjessa, eikä ole merkityksetöntä myöskään esimerkiksi keskiluokkaisten ihmisten terveydenhuollossa tai lasten koulutuksessa. 

Näistä syistä on erinomaista, että hallitus on asettanut poliittisen työryhmän pohtimaan Ylen rahoituksen tulevaisuutta. Ja sikäli kuin omasta kokemuksestani tiedän, hankkivat tällaiset työryhmät tarvitsemaansa asiantuntijatietoa pyytämällä sitä erilaisilta tahoilta, kuten aiheeseen perehtyneiltä tutkijoilta. 

Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen ei kuitenkaan ole malttanut odottaa mahdollista kutsua, vaan on katsonut asiakseen ryhtyä painostamaan työryhmän jäseniä omilla yhteydenotoillaan. Ensin ryhmän varajäsen, kansanedustaja Pekka Aittakumpu (kesk), kertoi saaneensa Apuselta puhelun, jossa oli kritisoitu hänen sosiaalisessa mediassa esittämäänsä positiivista suhtautumista valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) viestiin sekä hänen ehdotustaan Ylen budjetin leikkaamisesta. 

Myöhemmin kävi ilmi myös, että Apunen oli jo aiemmin ollut yhteyksissä toiseenkin työryhmän jäseneen, kansanedustaja Joakim Vigeliukseen (ps). Tämä tapahtui syksyllä, jolloin Apunen "alkoi poikkeuksellisen suorasukaiseen sävyyn tivata, miksi perussuomalaiset ovat niin ´Yle-vihamielisiä´ ja arvosteli PS:n esittämien Yle-leikkausten suuruutta". Vigelius oli juuri sitä ennen tullut nimitetyksi työryhmään.

Nähtäväksi jää, miten tämä kaikki vaikuttaa - vai vaikuttaako mitenkään - työryhmän linjauksiin. Yleisellä tasolla on kuitenkin selvää, että 1) Ylen budjetti ei voi olla erityisasemassa silloin, kun pohditaan tavalliselle suomalaiselle kohdistettavan verotaakan kokonaissuuruutta eikä 2) yhtiön toimituskunnan krooninen kyvyttömyys täyttää sen olemassaolen tärkeimmän perusteen vaatimuksia päivittäisessä toiminnassaan ainakaan oikeuta Ylestä kansalaisille koituvan verotaakaan säilyttämistä entisellään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista
Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021
MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon

Helsingin sanomien teettämä mielipidekysely kertoi, että suomalaisten suhtautuminen Natoon on muuttunut oleellisesti. Aiemmin kansalaiset ovat selkeästi vastustaneen Suomen liittymistä läntiseen sotilasliittoon, mutta nyt tällä kannalla on enää 42 prosenttia.  

Muutoksen taustalla lienevät ne toimet, joita venäläiset ovat viime aikoina tehneet Ukrainassa, Kazakstanissa ja Itämerellä. Ja niiden takia olen itsekin vakuuttunut Natoon liittymisen järkevyydestä.

Toki tilanne on edelleen se, että myös Natoon liittymisen kannatus jää reilusti alle puoleen väestöstä. Itse asiassa se on vain 28 prosenttia eli selvästi vähäisempi kuin Natoon liittymisen vastustus. Tämä johtuu siitä, että lähes kolmannes ihmisistä ei osaa päättää kantaansa. 

Minun nähdäkseni HS:n raportoimassa muutoksessa on nähtävissä venäläisten täydellinen ymmärtämättömyys länsimaissa asuvien ihmisten mielialoista. Uhkailemalla vapaan maan vapaita kansalaisia tuloksena on ainoastaan heidän uhkailijaa koskevan vastenmielisyytensä kasvu ja turvan hakeminen muualta. 

Vaste ei siis ole taipuminen uhkailijan edessä. Eikä myöskään lamaantuminen pelottelun seurauksena. Tosin kolmannes suomalaisista on edelleen hämmennyksen vallassa, mutta mikäli Venäjä kohdistaa Suomeen suoranaista uhkaa, ei ole vaikea ennustaa, että heistä suurin osaa alkaa puoltaa turvan hakemista lännestä. 

Siksi pidän todennäköisenä, että nyt nähty asennemuutos on merkittävä signaali suomalaisten ajattelussa ja maamme kansalaiset kääntyvät ennemmin tai myöhemmin Naton kannattajiksi. Ja sen seurauksena maamme tulee liittymään läntiseen sotilasliittoon jossain vaiheessa. 

Tosin ratkaisun avaimet tähän asiaan ovat pitkälti juuri Venäjällä: mikäli se jättää maamme sotilaallis-poliittisten manöövereidensä ulkopuolelle, ei Suomikaan saa tehdyksi päätöstä läntiseen sotilasliittoon liittymisestä. Valitettavasti Venäjän - ja Suomenkin - kannalta on vaikea uskoa, että ainakaan itänaapurimme nykyinen hallinto kykenisi niin rationaaliseen politiikkaan kaikissa vastaan tulevissa tilanteissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä mies vai "mies"
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?

Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?

Aamuisen koronatilastoihin liittyvän kirjoitukseni jatkeeksi päätin näin sunnuntai-päivän ratoksi jakaa ajatukseni toisestakin aiheesta. 

Sotilaallinen puolueettomuus on toiminut Suomen tapauksessa oikein hyvin toisen maailmansodan jälkeen. Toki alkuun oli vaikeaa Neuvostoliiton pyrkiessä vaikuttamaan politiikkaamme vahvasti ja 25-vuotta hallinneen presidentin hyödyntäessä Neuvostoliiton uhkaa sisäpolitiikassa. Ulkopoliittisesti kuitenkin myös hän pyrki viemään Suomea niin lähelle länttä kuin Neuvostoliiton puristuksessa oli mahdollista. 

Nykyisin virallinen puolustuspoliittinen strategiamme perustuu kahteen seikkaan: vahvaan puolustuskykyyn ja itänaapurin toimien tarpeettoman arvostelun välttämiseen. Myös lännessä on ymmärrystä maatamme kohtaan, kuten USA:n äskettäinen päätös myydä asejärjestelmiä, jotka eivät ole olleet tarjolla edes kaikille Nato-maille. 

Helsingin sanomien pääkirjoittaja nosti tänä aamuna esille Venäjä-uhan ja tuli siihen johtopäätökseen, ettei Suomen ole syytä muuttaa linjaansa. Omalta osaltani olen ollut kymmeniä vuosia samalla kannalla: miksi muuttaa toimivaksi osoittautunutta linjaa, jota aikanaan kutsuttiin Paasikiven-Kekkosen linjaksi ja josta on nykyisin virallisesti, vaan ei käytännössä - kuten Venäjän näkyvän arvostelun puuttuminen osoittaa - irtauduttu.

Puolueettomuutta kannattava ajatteluni on mennyt suunnilleen siten, että Nato tarjoaisi kyllä suojan Venäjän suoralta aggressiolta, mutta toisaalta siihen liittyminen sitoisi Suomen muihin Naton operaatioihin, joiden seurauksena maailmalta alkaisi virrata nuoria suomalaisia haudattavaksi isänmaansa multiin. 

Siten vastakkain on kaksi erillistä vertailua. Ensimmäisessä Natoon liittyminen tarkoittaisi varmuudella suomalaisten enemmän tai vähemmän tasaista kuolemista maailmalla, mutta puolueettomuuden valitessamme tällaista veriuhria ei tarvitsisi antaa muiden puolesta. Toisessa Natoon liittyminen poistaisi Venäjän suoran hyökkäyksen riskin, mutta mikä on todennäköisyys sille, että tuollaista hyökkäystä tulisi Suomen nykyiselläkään linjalla?

Varmoja vastauksia ei ole tuon jälkimmäisen vertailun jälkimmäiseen osaan. Aiemmin se vaikutti kaukaiselta, mutta Georgian ja Ukrainan tapahtumien jälkeen... hmmm... sanotaan nyt vaikka, että vähemmän kaukaiselta. Eivätkä Venäjän uudet toimet Ukrainan rajalla ainakaan loitonna huolta (täällä värikkämpi näkemys). 

Yleisellä tasolla lienee selvää, että mikäli Suomeen kohdistuisi akuutti Venäjän uhka, olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että Nato-maat ottaisivat Suomen pikajäseneksi puolustusliittoonsa, saati että rientäisivät Suomen turvaksi. Toki tuo optio voi kuitenkin vähentää Venäjän Suomeen kohdistamia aggressioita, mikäli se ymmärtää niiden lisäävän suomalaisten halua liittyä Natoon. 

Selvää siis kuitenkin on, ettei pelkkä Nato-optio tarjoa meille turvaa, eikä myöskään tule pelastamaan akuutista tilanteesta, mikäli Venäjä jostain syystä - vaikka vain senhetkisen tsaarintekeleen sisäpoliittisten vaikeuksien takia - päättää toistaa Georgian tai Itä-Ukrainan tapahtumat luoteisrajallaan.

Ja juuri tämä on se seikka, joka on alkanut kääntää mieltäni vuosi vuodelta yhä enemmän sen suuntaan, että Suomen kannattaisi liittyä Natoon. Siksi suosittelen kaikille muillekin suomalaisille tämän asian harkitsemista - edelle kirjoittamieni ja mahdollisten muiden seikkojen valossa. Tässä ja juuri nyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä Putinin edustajan valehtelemisesta pitäisi oppia?
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?

Mitä Putinin edustajan valehtelemisesta pitäisi oppia?

Vladimir Putinin edustaja puhui Etelä-Afrikassa muunneltua totuutta siitä, kuinka Suomi olisi ennen talvisotaa ollut Hitlerin Saksan eli ns. kolmannen valtakunnan liittolainen ja tehnyt sen kanssa yhteistyötä. Ja siksi myös osasyyllinen sodan syttymiseen. 

Kaikki suomalaiset toki tietävät tämän lööperiksi: Saksa ja Neuvostoliittohan olivat juuri talvisodan alla sopineet keskenään Puolan, Baltian ja Suomen jakamisesta keskenään. Ja tämän tietää aivan yhtä hyvin myös Vladimir Putin sekä hänen edustajansa Etelä-Afrikassa. Kuin myös sen, että Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin on pyytänyt anteeksi Venäjän hyökkäystä talvisodassa. 

Siksi Ilta-Sanomien vaatimus Vladimir Putinin Venäjän muistuttamisesta talvisodan aloittajasta on sinänsä turha. Siitä kannattaa ehkä muistuttaa muuta maailmaa ja tavallisia venäläisiä, joilla tuskin on asiasta minkäänlaista käsitystä. Mutta Venäjän hallinnon kohdalla se on siis tarpeetonta.

Sen sijaan olisi syytä muistuttaa meitä suomalaisia ja meidän poliitikkojamme siitä, että naapurissamme asuu häikäilemätön diktaattori, jonka hallinolla ei ole vaikeuksia vääristellä historiaa, mikäli sillä on mielestään siihen jokin syy. Juuri nyt tuo syy saattaisi olla kiristyvä Ukrainan tilanne, jossa Venäjä pyrkii estämään länsivaltoja asettumasta valtapyrkimystensä tielle.

Ja juuri siksi Ukrainan tilanteen ratkaisu tulee olemaan merkittävä asia Venäjän naapurimaille. Oleellinen kysymys siinä on, että löytyykö kansainväliseltä yhteisöltä halua suojella Venäjän naapureiden oikeutta itsenäiseen politiikkaan, vai jättääkö se ne suurista puheistaan huolimatta selviytymään yksinään itäistä valloittajaa vastaan. Myös silloin, kun nämä ovat Ukrainan tavoin ilmaisseet halunsa liittyä läntisten demokratioiden joukkoon.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?
Putin itkee.... ja Medvedev myös