Ukraina nolasi Vladimir Putinin

Presidentti Vladimir Putinin oli tarkoitus kiillottaa omaa ja maansa mainetta samanmielisten kanssa pidettävässä talousfoorumissa. Hänen kannaltaan kaikki meni kuitenkin pieleen, koska Venäjän armeija ei kyennyt estämään ukrainalaisten iskua kaupunkiin, ainakin yhteen öljysäiliöön ja merkittävään sotalaivaan. Noloa, vai mitä?

Ehkä sotilaallista häpeää enemmän naapurimaamme presidenttiä lienee kuitenkin korvennut se, että iskujen seurauksena Pietarin kaupungin internetyhteydet olivat – tai todennäköisemmin ne pidettiin – kokouksen aikana poissa käytöstä. Tunne oli varmaankin samanlainen kuin sadun keisarilla silloin, kun mielestään loisteliasta hallitsijaa katsomassa ollut pikkupoika ilmoitti, ettei tällä ole päällään rihmankiertämää. 

* * *

Ukrainan isku alleviivasi varsin osuvasti vuonna 2022 alkaneen sodan käännettä, jossa yliote on viime viikkoina siirtynyt yhä enemmän venäläisiltä ukrainalaisille. Tämä aiheuttaa Putinille melkoisen päänvaivan, sillä tappio sodassa suistaisi hänet lähes varmasti vallasta. 

Toisaalta Putinilla on edelleen yksi valttikortti hihassaan eli mahdollisuus julistaa liikekannallepano armeijansa vahvistamiseksi. Sellaisesta on liikkunut jopa huhuja, mutta on vielä auki, että toteutuuko se, sillä pahimmassa tapauksessa miesten määrääminen drooninruuaksi saattaisi aiheuttaa venäläisten parissa sellaisen vastustuksen, että se saattaisi johtaa samaan tulokseen kuin tappio ilman liikekannallepanoa – siis diktaattorin kukistumiseen. 

* * *

Totta puhuen, melkein käy sääliksi Vladimir-poikaa, joka meni tyhmyyksissään hyökkäämään "pikkuveljensä" kimppuun ja sai todeta, ettei tämä luovuttanutkaan isompansa edessä. Antautumisen sijaan Ukraina puolustautui päättäväisesti sekä pyysi ja sai apua "pihan" muilta sälleiltä. 

Toistaiseksi tätä tarinaa ei kuitenkaan ole vielä kirjoitettu loppuun, joten tulevat päivät, viikot, kuukaudet ja ehkä vuodetkin vasta näyttävät kuinka Putinin käy. Siitä huolimatta jo nyt on selvää, ettei hänen Venäjänsä ole sellainen suurvalta, jollaista Vladimir-poika haluaisi johtaa suuren esikuvansa Josif Stalinin tavoin. Vai voisiko joku kuvitella, että isä aurinkoinen olisi turvautunut Pohjois-Korean apuun sotatoimissa tai kerjännyt kiinalaisia auttamaan talouden tasapainottamisessa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Vladimir-karhu ja rohkea kettu

Olipa kerran kaukaisessa maassa, missä metsät olivat synkkiä ja joet virtaavia, mahtava karhu nimeltä Vladimir. Tämä karhu oli hallinnut metsää jo vuosikymmeniä, ja hänen valtakuntansa ulottui laaksojen poikki aina lumihuippuisille vuorille asti.

Vladimir-karhu oli voimakas ja älykäs. Hänellä oli terävät kynnet ja pelottava karjunta, jota metsän kaikki asukkaat kunnioittivat – tai oikeastaan pelkäsivät. Hän tiesi, miten pysyä vallassa: joskus hän antoi metsäeläimille mettä ja marjoja, toisinaan hän taas murahti uhkaavasti, kun joku uskalsi kyseenalaistaa hänen tahtonsa.

Vladimirilla oli tapana pelata shakkia, ei vain muiden eläinten kanssa, vaan myös itsensä kanssa. Tämä ei ollut tavallinen peli, vaan symboli siitä, miten hän ajatteli politiikkaa. Jokainen siirto oli tarkoin laskelmoitu, jokainen uhraus harkittu. Hän oli mestari luomaan harhautuksia ja vedättämään vastustajiaan ansaan, samalla kun hän vahvisti omaa asemaansa. Tämä teki hänestä arvaamattoman, mutta samalla myös pelottavan vahvan.

Metsän toisella laidalla, suurten vesien takana, oli toinen valtava karhu, jolla oli erilainen tapa hallita – hän piti kokouksia ja kysyi neuvoja muilta metsän eläimiltä ennen suuria päätöksiä. Häntä kutsuttiin Demokratian Karhuksi. Hänen valtakuntansa perusti voimansa yhteisymmärrykseen ja liittoihin muiden metsien eläinten kanssa.

Vladimir-karhu ei luottanut tähän demokratian peliin. Hänen mielestään se oli heikkoutta, merkki siitä, ettei karhu itse osannut päättää. Hän uskoi, että metsässä tarvittiin yhtä vahvaa johtajaa, ei kompromisseja ja keskusteluja.

Eräänä päivänä, pieni mutta rohkea kettu, joka asui itäisessä metsässä, päätti yrittää paeta Vladimirin valtakunnasta. Tämä kettu halusi liittyä Demokratian Karhun metsään, missä hänen ei tarvitsisi pelätä hallitsijansa kynsiä ja karjuntaa. Vladimir-karhu huomasi ketun yrityksen ja karjui niin, että koko metsä tärisi.

Mutta kettu ei pysähtynyt. Hän juoksi ja juoksi, ja monet muut eläimet alkoivat seurata hänen esimerkkiään, toivoen saavuttavansa paikan, jossa vapaus kukoisti. Vladimir-karhu ei voinut sietää tätä kapinaa. Hän lähetti sudet ja ilvekset pysäyttämään pakolaiset, ja hän päätti näyttää koko metsälle, että hänen valtakunnastaan ei noin vain lähdetty.

Samalla kun Vladimir käytti kaiken voimansa pitääkseen otteensa metsässä, Demokratian Karhu ja hänen liittolaisensa seurasivat tilannetta. He lähettivät varoituksia ja kehoituksia rauhaan, mutta samalla he varustautuivat, jos tilanne kärjistyisi. He tiesivät, että Vladimir-karhu oli arvaamaton ja ettei häntä voinut aliarvioida.

Vladimir-karhu tiesi myös tämän. Hän pelasi edelleen shakkiaan, siirrellen nappuloita, käyttäen valheita ja harhautuksia, manipuloiden toisia eläimiä omaksi edukseen. Mutta vaikka hän oli voimakas, hän ei ollut kaikkivaltias. Ajan myötä, kun hänen valtakuntansa eläimet alkoivat nähdä hänen pelinsä läpi, hänen valtansa alkoi rapistua. Yhä useammat eläimet alkoivat kysyä itseltään, voisiko metsässä olla toisenlainen tulevaisuus, yksi ilman pelkoa ja jatkuvaa varuillaan oloa.

Lopulta Vladimir-karhu ymmärsi, että hänen hallintatapansa ei voinut kestää ikuisesti. Metsä, jonka hän kerran hallitsi rautaisin ottein, alkoi muuttua hänen käsissään. Hänen kerran niin vahva otteensa ei ollut enää sama, ja hän joutui kohtaamaan sen tosiasian, että jopa suurimmat karhut eivät voi hallita metsää ikuisesti ilman eläinten suostumusta ja luottamusta.

Ja niin Vladimirin metsässä alkoi uusi aika, täynnä epävarmuutta mutta myös toivoa, että ehkä – aivan kuten shakkipelissä – joskus voi tulla aika, jolloin on viisaampaa asettua uuteen peliin, uusilla säännöillä.

Ja näin metsässä kaikui vielä pitkään Vladimir-karhun karjunta, mutta yhä useammat eläimet uskalsivat jo kuvitella metsän, jossa kaikille olisi tilaa ja ääni.

* * *

Edellä oleva tarina ei ole minun sepittämäni. Sen sijaan pyysin eilen ChatGPT:tä kertomaan sadun, joka kertoo Vladimir Putinin luonteesta ja maailmanpolitiikasta! Tekoälyn vastaus oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin jakaa sen kanssanne - arvoisat lukijiani. 

Toivottavasti tarina oli teidänkin mielestänne lukemisen arvoinen, vaikka sen loppu lieneekin turhan optimistinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suuseksiä lesbonaiselta
Tekoäly vastasi kuopiolaiselle aineenopettaja Tomi Nissiselle
Kuinka erottaa aprillipila tosielämästä?