Ukraina nolasi Vladimir Putinin

Presidentti Vladimir Putinin oli tarkoitus kiillottaa omaa ja maansa mainetta samanmielisten kanssa pidettävässä talousfoorumissa. Hänen kannaltaan kaikki meni kuitenkin pieleen, koska Venäjän armeija ei kyennyt estämään ukrainalaisten iskua kaupunkiin, ainakin yhteen öljysäiliöön ja merkittävään sotalaivaan. Noloa, vai mitä?

Ehkä sotilaallista häpeää enemmän naapurimaamme presidenttiä lienee kuitenkin korvennut se, että iskujen seurauksena Pietarin kaupungin internetyhteydet olivat – tai todennäköisemmin ne pidettiin – kokouksen aikana poissa käytöstä. Tunne oli varmaankin samanlainen kuin sadun keisarilla silloin, kun mielestään loisteliasta hallitsijaa katsomassa ollut pikkupoika ilmoitti, ettei tällä ole päällään rihmankiertämää. 

* * *

Ukrainan isku alleviivasi varsin osuvasti vuonna 2022 alkaneen sodan käännettä, jossa yliote on viime viikkoina siirtynyt yhä enemmän venäläisiltä ukrainalaisille. Tämä aiheuttaa Putinille melkoisen päänvaivan, sillä tappio sodassa suistaisi hänet lähes varmasti vallasta. 

Toisaalta Putinilla on edelleen yksi valttikortti hihassaan eli mahdollisuus julistaa liikekannallepano armeijansa vahvistamiseksi. Sellaisesta on liikkunut jopa huhuja, mutta on vielä auki, että toteutuuko se, sillä pahimmassa tapauksessa miesten määrääminen drooninruuaksi saattaisi aiheuttaa venäläisten parissa sellaisen vastustuksen, että se saattaisi johtaa samaan tulokseen kuin tappio ilman liikekannallepanoa – siis diktaattorin kukistumiseen. 

* * *

Totta puhuen, melkein käy sääliksi Vladimir-poikaa, joka meni tyhmyyksissään hyökkäämään "pikkuveljensä" kimppuun ja sai todeta, ettei tämä luovuttanutkaan isompansa edessä. Antautumisen sijaan Ukraina puolustautui päättäväisesti sekä pyysi ja sai apua "pihan" muilta sälleiltä. 

Toistaiseksi tätä tarinaa ei kuitenkaan ole vielä kirjoitettu loppuun, joten tulevat päivät, viikot, kuukaudet ja ehkä vuodetkin vasta näyttävät kuinka Putinin käy. Siitä huolimatta jo nyt on selvää, ettei hänen Venäjänsä ole sellainen suurvalta, jollaista Vladimir-poika haluaisi johtaa suuren esikuvansa Josif Stalinin tavoin. Vai voisiko joku kuvitella, että isä aurinkoinen olisi turvautunut Pohjois-Korean apuun sotatoimissa tai kerjännyt kiinalaisia auttamaan talouden tasapainottamisessa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Mitä seuraavaksi, Iran?

Julkisuudessa on pohdittu aika vähän sitä, mitä tapahtuu sitten, jos Iranin islamistihallinto kaatuu käynnissä olevan kansalaistensa kapinan seurauksena. Astuuko valtaan – edesmenneen, diktatorisesti maata hallinneen, shaahin poika – Reza Pahlavi. Ja jos astuu, järjestääkö hän lupauksensa mukaisesti maahan vapaat vaalit, jolloin iranilaiset saisivat demokraattisen hallinnon? Vai ryhtyykö seuraamaan isänsä jalanjälkiä epädemokraattisena, mutta länsimaihin tukeutuvana johtajana? 

Vai hajoaako maa sisällissotaan, jossa erilaiset poliittiset ryhmät ottavat yhteen aseellisesti. Ja jonka lopputuloksen ratkaisevat osittain iranilaiset itse, mutta myös sen tuen määrä, mitä eri osapuolet saavat kilpailevilta suurvalloilta. Siis Trumpin Yhdysvalloilta ja Xin Kiinalta – mutta tuskin kuitenkaan omaan erityisoperaatioonsa hukkuvalta Venäjältä tai joka suhteessa levällään olevalta Euroopalta. 

* * *

Olisi tietenkin hienoa, mikäli iranilaiset pääsisivät valitsemaan vapaissa vaaleissa valistuneen maan isän, jonka johdolla maahan luotaisiin moderni perustuslaki ja sen pohjalta uudistettaisiin myös muu lainsäädäntö. Ja samalla uskonto määriteltäisiin jokaisen ihmisen omaksi asiaksi, kuten on tehty esimerkiksi täällä Pohjantähden alla. 

Kysymys kuitenkin kuuluu, että onko tämä sitä, mitä kaikki iranilaiset tahtovat? Vai onko heillä muunlaisia haaveita? Tai onko kenties suurvalloilla tai esimerkiksi naapurimailla omat lusikkansa sopassa, jota hämmentämällä he ajavat iranilaiset uskonnollisesta dystopiasta maalliseen tyranniaan? 

Ellei sitten käy niin, että maan nykyinen islamistinen hallinto onnistuu sittenkin säilyttämään asemansa ja jatkaa valtiolaivan peräsimessä käyttäen entistäkin raaempia ohjauskeinoja kansalaistensa alistamiseen.

Päivän aiempi merkintä:
Tanskalainen todellisuus ja Teemu Keskisarja

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Miksi Yle vaikenee Iranin kansannoususta?
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista
Kapina fanatismia vastaan