Koulukiusaaminen, oikeus ja kohtuus

Ilta-sanomat kertoi, että murrosikäinen poika oli kiusannut entistä kaveriaan nimittelemällä tätä alatyylisesti. Asiaa oli yritetty sovitella koulussa, mutta ilman tulosta.  

Lopulta kiusattu oli ottanut oikeuden omiin käsiinsä, uhkaillut kiusaajaa ja jopa kuljettanut mukanansa puukkoa. Lisäksi hän oli ottanut asian uudelleen puheeksi opettajien kanssa.

Näin tehdessään hän oli kuullut oven takaa kiusaajansa puhuvan hänestä naureskellen. Sen seurauksena hänen itsehillintänsä petti ja hän syöksyi pahoinpitelemään kiusaajaansa ehtien lyödä kolmella nyrkiniskua ennen kuin opettajat keskeyttivät tilanteen.

Tapauksesta seurasi kiusatulle poliisikuulusteluita, 50 päiväsakon suuruinen rangaistus sekä joutuminen lastensuojelulaitokseen. Tästä kaikesta huolimatta kiusaaja jatkoi hänen kiusaamistaan edelleen. 

* * *

Mikäli tapaus on edennyt kuten olen ymmärtänyt - eli kirjoittanut edelle - Ilta-Sanomien jutun pohjalta, olisi tästä tapauksesta ollut syytä seurata vakava itsetutkikelun paikka suomalaiselle koululaitokselle. Tosiasiahan on, että koulu, sen opettajat ja rehtori ovat puheena olevassa tapauksessa epäonnistuneet täydellisesti tehtävässään huolehtia koulujen turvallisuudesta kaikille oppilaille. 

Tässä yhteydessä opettajat ja koululaitos eivät voi edes vedota tietämättömyyteen, koska asia oli ollut esillä jo kauan ennen tilanteen eskaloitumista fyysiseksi väkivallaksi. Ja siksi oikeuden antamaan tuomioon johtaneet tapahtumat olisi pitänyt kyetä estämään.

En tässä tietenkään pyri puolustelemaan kiusatun pojan kiusaajaansa kohdistamaa väkivaltaa, mutta näen kylläkin kiusaajan rikoksen paljon suuremmaksi kuin nyt rangaistun henkilön. Suurimman konnan viitan asetan kuitenkin koululaitoksen aikuisille ihmisille, jotka - tästäkin jutusta päätellen - eivät vieläkään ota koulukiusaamista tosissaan, vaikka asiasta on puhuttu jo ainakin puoli vuosisataa.

* * * 

En myöskään jaksa oikein puolustella suomalaista oikeuslaitosta - tai niitä lakeja, joita se tulkitsee. Olaus Petrin mukaan "se mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei saata olla lakikaan". Nyt käsillä olevassa tapauksessa on kuitenkin täysin kohtuutonta se, että pitkäaikaista kiusaamista harjoittanut nuori pääsi jutusta kuin koira veräjästä ja hänen uhrinsa sai rangaistuksen. 

Ja kuitenkin - oikeuden ja kohtuuden mukaan - juuri kiusaajan olisi pitänyt joutua vähintäänkin korvausvelvolliseksi kiusatun elämän tekemisestä helvetiksi. 

Lisäksi koulun olisi pitänyt huolehtia kiusaajan viemisestä mielenterveydellisiin tutkimuksiin, joissa olisi selvitetty syyt hänen kyvyttömyyteensä toimia sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla ihmisten parissa. Näin saatua diagnoosia olisi lisäksi pitänyt seurata psykiatrinen hoito, jotta kiusaaja kykenisi jatkossa toimimaan rakentavana yhteiskunnan jäsenenä. Eikä näitä toimenpiteitä pitäisi katsoa rangaistuksena vaan nimenomaisesti kiusaajaa auttavina asioina.

Olisi myös ollut vähintäänkin oikein ja kohtuullista, että niiden opettajien toiminta, joille kiusattu oli kertonut kiusaamisesta, olisi tutkittu perusteellisesti. Ja mikäli siinä olisi ollut huomautettavaa, olisi siitä tullut heille - ja asiasta viime kädessä vastuussa olevalle rehtorille - jonkinlainen seuraus sekä tarvittaessa lisäkoulutusta, jonka tavoitteena olisi parantaa heidän valmiuttaan käsitellä vaikeita asioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuntavaalien voittajilta kaivataan kouluvastauksia
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista
Koulut alkoivat - ja samalla myös kiusaaminen

Kunniamurha, josta feministit vaikenevat?

Hyvin kotoutunut maahanmuuttaja Anter Yasa kertoi eilen sosiaalisessa mediassa, että "Suomessa tapahtui kunniamurha. Muslimimies tappoi tyttöystävänsä, mutta suomalaisissa uutisissa ei mainita, että tekijä olisi ollut muslimi tai että kyseessä olisi ollut kunniamurha, jotteivat muslimiyhteisön jäsenet suuttuisi. Nyt kysymys kuuluu, miksi suomalaiset feministit ovat vaiti? Heidän suunsa ovat aina auki muista asioista, mutta tässä tapauksessa he vaikenevat?"

Yasa viittaa asiassa Helsingin Huopapahdessa tapahtuneeseen naisen murhaan, joka on juuri siirtynyt syyteharkintaan. Nähtäväksi jää, mitä tapauksesta selviää oikeudenkäynnissä - tai kuinka tapauksesta uutisoidaan suomalaisissa medioissa. 

Eli onko kyseessä todellakin muslimin tekemä kunniamurha. Ja jos on, niin uutisoidaanko se kaikille suomalaisille sellaisena. Ja viitaten Yasan kirjoitukseen - mitä suomalaiset feministit siitä lausuvat. Ja miten siihen suhtautuu rangaistuksen ankaruudesta päättävä maamme oikeuslaitos.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan, mitä tuleman pitää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko tämä sellaista maahanmuuttoa, jota me haluamme?
Väkivaltaa Myyrmannissa?
Parodiat valaisivat masentavaa todellisuutta

Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota

Tämä on toinen osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen ensimmäisessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi (tai oikeastaan sen tiheimmin asuttu etelä- ja länsiosa) joutuivat osaksi Ruotsia, minkä seurauksena maamme kytkeytyi vääjäämättä läntisen maailman kehitykseen. 

Keskiajalla oli syntynyt Pohjoismaiden välinen Kalmarin Unioni, jossa valta siirtyi ajan myötä yhä selkeämmin unionikuninkaalle eli tanskalaisille. Suomen - ja samalla kaikkien pohjoismaiden - tulevan kehityksen kannalta tärkeää oli Kustaa Vaasan onnistunut kapina, joka palautti Ruotsin riippumattomuuden ulkopuolisista tahoista. 

Tämä tapahtui Itämeren kaupankäyntiä hallinneeseen Hansa-liittoon kuuluneen Lyypekin vapaakaupungin tuen avulla. Tämä tuki oli toki maksettava takaisin, eikä se onnistunut muuten kuin varastamalla keskiajalla vaurastuneen katolisen kirkon omaisuus - mille oikeutuksen antoi puolestaan luterilainen uskonpuhdistus. 

Myöhemmin Kustaa teki Ruotsista vielä riippumattoman Lyypekistä katkaisemalla napanuoransa siihen liittoutumalla Tanskan ja Alankomaiden kanssa sekä lyömällä niiden avulla käydyssä sodassa vapaakaupungin. Sen seurauksena Ruotsi - ja sen osana Suomi - irtisanoutui Hansa-kaupungin aiemmin vaatimista ja saamista lähes monopolimaisista ulkomaankauppaeduista. 

Näiden kaikkien saavutusten mahdollistamiseksi ja valtaansa kasvattaakseen Kustaa Vaasa joutui kehittämään Ruotsiin toimivan keskushallinnon veroja keräävine vouteineen ja kirjallisine käskyineen. Kauppa ohjattiin keskusvallan  valvontaan tapulikaupunkijärjestelmän avulla, jolloin myös se saatiin vaurastuttamaan kuninkaan henkilökohtaista omaisuutta sekä valtakuntaa. 

Kustaa Vaasa muutti myös oikeudenkäytön sellaiseksi, että lakituvissa siirryttiin syyllisten etsimiseen ja rankaisemiseen. Aiemmin tapana ollut pyrkimys luoda sovintoa riitelevien osapuolten - ja heidän sukujensa - välille jäi samalla taka-alalle. 

Näiden toimien kautta syntynyt uusi verotus- ja oikeuskäytäntö sekä kirkon otteen kirpoaminen vallasta johtivat kuninkaan vahvaan asemaan. Siinä Kustaa Vaasan alapuolella oli vain hänen palvelijoitaan ja uskollisia alamaisiaan. Tämän vallan tueksi kuningas loi myös vakinaisen armeijan, jonka ylläpito edellytti veroja eli rahaa. 

Rahatalouden merkitys ylipäänsä kasvoi koko valtakunnan alueella, mikä edisti suurtilojaan viljelevän aateliston ja kauppaa käyvien porvareiden asemaa suhteessa muuhun väestöön. Tämä nosti aateliston ja kaupunkien suurporvarit tavallisen rahvaan yläpuolelle. 

Kaiken kaikkiaan Kustaa Vaasan toimien seurauksena syntyi ja vahvistui kuninkaan johtama moderni tai ainakin esimoderni valtio, joka pystyi ohjaamaan koko valtakuntaa haluamaansa suuntaan. Samalla tavallisen kansan elinolojen kehitys kääntyi laskuun seuraavien kahden vuosisadan ajaksi -  näin kävi sekä Ruotsissa että Suomessa. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Eikö Suomessa ole oikeutta eikä kohtuutta?
Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan afrikkalaisia

Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria

Suomalaiset ovat maailman mittakaavassa poikkeuksellisen hyvin koulutettuja. Siitä huolimatta etenkin nuorison käsitys Suomen ja suomalaisten menneisyydestä on hyvinkin hatara.

Tällä blogimerkinnällä alkavassa kirjoitussarjassa yritän osaltani korjata tätä epäkohtaa esittelemällä Suomen historiallista kehitystä nojautuen pitkälti eteläpohjalaisen emeritusprofessori Heikki Ylikankaan esitykseen "Suomen historian solmukohdat" vuodelta 2007. Lisäksi hyödynnän muuta saatavissa olevaa tietoa sekä täydennän kokonaisuutta omilla näkemyksilläni. 

Metsästäjä-keräilijät asuttivat Suomen monelta suunnalta heti jääkauden jälkeen. Suomessa tuolloin asuvien ihmisten geenejä muokkasi kuitenkin noin 3 500 vuotta sitten voimakas väestövirta Siperiasta.

Hyvin tunnetut varhaiskeskiajan Leväluhdan ihmiset olivat yhtä lukuun ottamatta saamelaisten esi-isiä, jotka olivat tuolloin levittäytyneet paljon nykyistä Saamenmaata laajemmalle alueelle. Toisaalta Luistarista ja Hollolasta on löytynyt muinaista DNA:ta, jollaista ei juurikaan esiinny nykysuomalaisissa, mutta joka on yleistä Volgan-Uralin alueella. 

Nykyisen Suomen väestö jakaantuu suunnilleen Pähkinäsaaren rauhan rajaa pitkin kahteen ryhmään. Maanviljelys saapui maahamme noin 5 000 - 4 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, mutta mielenkiintoisesti keskiaikainen DNA on jakaantunut siten, että Lounais- ja Etelä-Suomessa ovat yleisiä muodot, jotka on yhdistetty metsästäjä-keräilijöihin. Idässä ja pohjoisessa esiintyy puolestaan enemmän maatalouteen liitettyjä geenimuotoja. Tämä viittaa siihen, että Suomessa olisi tapahtunut voimakkaita väestöliikkeitä keskiajan kuluessa - tai sitten vähät käytettävissä olevat keskiaikaiset näytteet eivät edusta oikealla tavalla näiden geenien silloisia todellisia suhteita.

Suomen varhaishistorian jälkeen maan joutuminen Ruotsin vallan alle viitoitti siellä asuvan väestön tulevaisuuden. Ylikankaan mukaan se tapahtui pääosin vapaaehtoisesti, koska suomalaisen yhteiskunnan järjestäytyminen ei riittänyt Baltian tapaan sotilaalliseen vastarintaan, vaan vainolaisia voitiin vältellä yksinkertaisesti pakenemalla loppumattomiin metsiin. 

Tästä säännöstä muodosti poikkeuksen muuta maata tiheämmin asuttu Satakunta. Siellä yhteiskunta oli paremmin järjestäytynyt - johon jo maakunnan nimikin viittaa - ja peltoviljelyksen yleisyys pakotti puolustamaan omaisuutta. Niinpä rannikon ruotsalaisasutus jäi Satakunnan kohdalla muuta Suomea ohuemmaksi.

Ruotsalaisten mukana maahan saatiin emämaasta kopioitu oikeusjärjestelmä sekä kristinusko, jotka puolestaan toivat mukanaan yhteiskunnallisen järjestäytymisen. Tässä vaiheessa maan mahtavimpana voimana voidaan pitää katolista kirkkoa, joka omisti peräti 21 prosenttia Ruotsin viljellystä maa-alasta. Sen lisäksi valtaa oli kuninkaalla sekä paikallisesti suurilla suvuilla. 

Näin Suomi oli tullut liitetyksi läntiseen maailmaan. Ja sen tulevaisuus sidottiin sadoiksi vuosiksi Ruotsin kohtaloihin niin hyvässä kuin pahassakin. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ranskalaisia väestönvaihtoja
Ottaisimmeko mallia keskiaikaisesta naisrauhasta?
Viikinkien retket perustuivat teknis-taloudelliseen vallankumoukseen

Mantaqa-jengi on varoitus tulevasta - ja edellyttää toimia

Pt-media on pitänyt meitä suomalaisia varsin hyvin perillä ruotsalaisen alamaailman tapahtumista. Ja joskushan niistä näkee mainintoja myös suomalaisessa mediassa, kuten MTV3:n uutinen tästä tapauksesta (vertailuksi Pt-median juttu). 

En tässä kuitenkaan tällä kertaa tahdo vertailla eri medioita, vaan tartuin aiheeseen toisen MTV3:n jutun takia. Siinä kerrottiin, kuinka lähinnä muslimimaahanmuuttajista koostuva Mantaqa-jengi on muodostunut kovaksi pähkinäksi suomalaiselle vankeinhoitolaitokselle. 

Artikkelissa haastatellun asiantuntijan mukaan "jengin aiheuttama ongelma, aggressiivisuus ja uhka [vankeinhoidon] henkilökuntaa kohtaan, on ennennäkemätöntä. Heidän toimintatapansa on hyvin poikkeava muihin rikollisjengeihin nähden... Myös henkilökuntaan kohdistuvaa vastatiedustelua on tehty ja lisäksi on tapahtunut yksi väkivaltatilanne siviilissä henkilökuntaa kohtaan."

Jutun mukaan Mantaqa on ottanut mallia Ruotsissa ja Tanskasta toimimivista maahanmuuttajajengeistä, jotka ovat olleet sikäläisille poliiseille hankala vastus: nämä ovat joissain tapauksissa joutuneet jopa peräntymään kriminaalien edessä. Eikä sellainen johda tietenkään mihinkään hyvään. 

Siksi on syytä toivoa, ettei suomalainen poliisi joudu vastaavaan tilanteeseen, eli ei peräänny edes hankalista tilanteista ja huolehtii, että rikosvastuu toteutuu. Eli että rikokset selvitetään ja jengiläiset pääsevät lukemaan tiilenpäitä, kuten jutussa haastateltu KRP:n rikoskomisario lupasi. 

Tällaisessa tilanteessa olisi tärkeää, että myös poliitikot olisivat hereillä, eivätkä jättäisi kuulematta poliisien vakavaa viestiä. Minimissään se tarkoittaa, että lainsäädäntöä muokattaisiin mahdollistamaan kuvatun kaltaiseen äärimmäisen vakavaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen sotkeutuneiden maahanmuuttajien passittaminen esi-isiensä maille, vaikka heillä jo olisikin Suomen kansalaisuus tai kyseiset seudut olisivat syystä tai toisesta turvattomia.

Samoin tulisi oikeuslaitoksen olla hereillä. Vaarallisiin rikollisjengeihin ei tule soveltaa rangaistusasteikkojen alapäätä, vaan huolehtia rangaistusten ankaruudesta - ja lisätä seurauksiin passitus alkuperämaahan aina kun lainsäädäntö sen sallii.

Vaihtoehtona poliitikkojen ja viranomaisten epäonnistumisesta meillä on edessä Ruotsin tie sellaisena kuin Pt-media on sen eteemme maalannut. Ja josta myös MTV3 on tarjonnut meille osviittaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen
Lähes koko valtamedia vaikeni Rikosylikomisarion viestistä
Ruotsalaislasten ja poliisin ampumistapauksista

Pitäisikö laki ja oikeuslaitos siirtää demokraattisen päätöksenteon saavuttamattomiin?

Helsingin sanomien pääkirjoitustoimittaja pohdiskeli muutama päivä sitten sitä, että pitäisikö lakiin sisällyttää sellaisia kohtia, joita ei voisi muuttaa lainkaan demokraattisesti. Jo aiemmin asiaa oli pohdiskellut professori Tuomas Ojanen, jonka näkemykset olivat saaneet tukea myös ministeri Anna-Maja Henrikssonilta (ruots). 

Pohdiskelun taustalla on ainakin Unkarin ja Puolan monien EU-poliitikkojen vastenmielisteksi kokemien hallitusten saavuttama kansansuosio, jonka seurauksena Unionille on kasaantunut roppakaupalla yhtenäisyysongelmia. Sekä oikeusoppineiden huoli poliitikkojen halusta puuttua oikeusistuimien toimintaan.

Ajatukseen palasi tänä aamuna historian professori Jukka Korpela, joka totesi ajatuksen demokratian vastaiseksi ja ettei se toteutuneen historian valossa kuulu länsimaiseen maailmaan. Sen sijaan siinä on nähtävissä yhtäläisyyksiä itämaiseen sharian ajatukseen jumalan laista.

Olen Korpelan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Kansanvallan sitominen nykyiseen ajatusmaailmaan on ylimielinen ajatus, jonka mukaan juuri nyt olisi sellainen hetki, jolloin meidän tietämyksemme riittää myös tulevaisuuden näkemiseen. 

Lisäksi haluan nostaa jälleen esille toisen nimenomaisesti oikeusoppineisiin liittyvän tosiasian. Lienee nimittäin niin, että myös juristit ovat ihmisiä omine poliittisine mielipiteineen. 

Siksi myös heillä on poliittisia ambitioita, jotka näkyvät oikeuskäytännössä ja käytännössä korruptoivat osittain Montesquieulaisen vallan kolmijako-opin. Ja tämä tapahtuu sitä varmemmin, mitä suurempi autonomia oikeuslaitoksella on. 

Suomessahan ylin tuomiovalta on korkeimman oikeudella, johon kuuluvan presidentin ja oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti. Tämä linkki lieventää jonkin verran riskiä siitä, että oikeusjärjestelmä ajautuisi jonkin poliittisen klikin valtaan - mutta vain siinä tapauksessa, että presidentti on tietoinen tällaisesta riskistä. 

Käsittääkseni juuri korkeimman oikeuden kokoonpanoon puuttuminen Puolassa on ollut eniten muita EU-maita hiertävä seikka. Puolalaisia voidaan tietenkin arvostella, koska he lyhensivät päätöksellään istuvien tuomareiden työssäoloaikaa, mutta nyt käsiteltävän ehdotuksen kannalta huolestuttavampaa on se, että Unkarin tapauksessa monet EU-poliitikot ovat olleet näreissään siitä, kun maan parlamentti normaalin työjärjestyksen mukaan nimitti korkeimman oikeuden johtoon hallitusta miellyttävän tuomarin. 

Jälkimmäisessä tapauksessa on nähtävä kaksi huomionarvoista seikkaa. Ensinnäkin EU-poliitikot puuttuvat siinä jäsenmaan täysin legitiimiin toimeen, jossa istuva hallitus käyttää valtaansa lakien mukaisesti.

Ja toiseksi se saattaa kertoa siitä, että EU:ssa poliitikot - mahdollisesti korkeiden oikeusoppineiden ohjaamana - saattavat haaveilla oikeuslaitoksen ja poliittisen päätöksentekojärjestelmän täydellisestä erottamisesta. Eivätkä siis ymmärrä sitä, että tämän loogisena seurauksena oikeuslaitos alkaisi täydentää itseään prosessissa, jonka loogisena seurauksena olisi ennemmin tai myöhemmin johonkin poliittiseen aatesuuntaan kallistuvan klikin nouseminen ehdottomaan valtaan oikeuslaitoksessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Viikonloppu osoitti toimivia demokratioita
KHO:n presidentti yllytti poliisia laittomuuksiin; entä sitten?

Ranskalaispappien pedofilia ei ole ainutkertaista - ja siksi siitä on syytä oppia

Viime päivien aikana on kauhisteltu ranskalaisten pappien ja kirkon työntekijöiden pedofiilisia toimia. Hehän ovat uutisten mukaan käyttäneet seksuaalisesti hyväkseen peräti 216 000 ranskalaista lasta ja nuorta. Lisäksi kirkon piirissä toimineet maallikot ovat tehneet samaa yli 100 000 elämänsä alussa olleelle ihmiselle. 

Syyllisiä on ollut selvästi vähemmän mutta silti ainakin 2 900 – 3 200 pedofiiliä. Ja mikä ikävintä, Ranskan katolinen kirkko on aktiivisesti suojellut heitä. 

Tämä kaikki on tietenkin normaalia ihmistä järkyttävää. Ja niiin sen kuuluu ollakin.

Samalla on kuitenkin ymmärrettävä, ettei kyse liene varsinaisesti katolisesta uskosta, kristinuskosta tai edes uskonnosta yleensä. Niiden sijaan kyse on siitä, että osa seksuaalisesti sairaista ihmisistä toteuttaa intohimojaan silloin kun siihen avautuu tilaisuus - eli nuori on tavalla tai toisella aikuisesta riippuvainen - ja jopa aktiivisesti hakeutuu sellaisiin asemiin. 

Sama ilmiöhän on havaittu esimerkiksi urheiluseuroissa - myös Suomessa - joissa valmentajat ovat hankkiutuneet nuorten kanssa luvattomiin seksuaalisiin suhteisiin. Myös näissä yhteyksissä on jouduttu toteamaan hyväksikäyttäjän saaneen ainakin passiivista suojelua muilta samoissa piireissä pyöriviltä aikuisilta. 

On tietenkin selvää, että kaikki normaalit ihmiset kauhistelevat näitä esimerkkejä, ja ehkäpä lasten vanhemmat harkitsevat aiempaa tarkemmin lähettävätkö lapsensa sellaisiin tilanteisiin ja harrastuksiin, joissa näiden hyväksikäyttö on mahdollista. Valitettavasti näin toimien seksuaaliset hyväksikäyttäjät eivät kuitenkaan katoa maailmasta, vaan joutuvat etsimään uusia keinoja tyydyttääkseen himojaan - ja epäilemättä myös onnistuvat siinä. 

Koska yhteiskunnan sulkeminen edes lapsilta ei pitkällä aikavälillä johda mihinkään hyvään, ei sellainen ole hyvä tai edes kelvollinen ratkaisu. Sen sijaan pitäisi huolehtia siitä, että hyväksikäyttäjien saama hiljainen vertaistuki - esimerkiksi muilta papeilta tai urheiluseurojen parissa toimivilta - saataisiin loppumaan. 

Siksi on hyvä, että näitä asioita on nostettu julkisuuteen. Mutta yhtä tärkeää on myös se, että lasten kasvatuksessa jälkikasvumme opetetaan tunnistamaan väärinkäytökset ja reagoimaan niihin oikealla tavalla eli ilmoittamalla asiasta eteenpäin. 

Tämä onnistuu tietenkin monissa perheissä jo nyt. Mutta yhtä totta on se, että nuoruuteen kuuluu irrottautuminen kodista, mikä näkyy kapinointina vanhempien asettamia rajoja ja sääntöjä vastaan - jos sellaisia on siis edes ollut tässä yhä asenneliberaalimmaksi muuttuneessa yhteiskunnassamme.

Samalla on syytä huolehtia siitä, että yhteiskuntamme rakenteet tarkkailevat aktiivisesti tilannetta siellä, missä aikuisten ja nuorten välisiä riippuvuussuhteita esiintyy. Ja että poliisi ja oikeuslaitos ovat hereillä silloin, kun niiden palveluksia tarvitaan. 

Eli pedofiilien kiinnijäämisriski ja sen seuraukset ovat sellaisella tasolla, että he harkitsevat vakaasti lasten rauhaan jättämistä silloinkin, kun sellaiseen näyttäisi olevan tilaisuus. Ja että heidän hoitoon hakeutumiselleen on mahdollisimman alhainen kynnys silloin, kun omat asenteet arveluttavat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreää kauhukomediaa
Ovatko pedofiilin vai lasten ihmisoikeudet tärkeämpiä?
Onko lapsimorsian pöyristyttävämpi kuin kulttuurirasisti?

Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen jopa keksittyjä perusteluja sisältänyt ristiretki veteraanipoliitikko Päivi Räsästä (krist) vastaan on saamassa uuden vaiheen sen jälkeen, kun Turun arkkihiippakunnan naispuolinen piispa oli kirjoittanut aiheesta valtakunnansyyttäjän kantaa myötäilevän kolumnin. 

Tämän aamun Helsingin sanomissa nimittäin kaksi pohjalaista pastoria kyseli mielipidekirjoituksessaan sitä, kuinka Raamattua saa tulkita. Ja muistuttavat, että "kristilliset kirkkokunnat ovat kautta aikojen nähneet Raamatun olevan ennen kaikkea Jumalan sanaa. Yksittäinen jae tulkitaan suhteessa Raamatun kokonaisuuteen. Pyrkimys on toimia Raamatun ohjeiden mukaan – myös eettisten ja moraalisten."

He kiinnittävät - aivan oikein - huomiota siihen, että Räsäsen valtakunnansyyttäjän hampaisiin joutuneet kirjoitukset ovat yhdenmukaisia laajalti kristittyjen parissa omaksutun raamatuntulkinnan kanssa. Ja että "Suomessa ja maailmalla on lukuisa määrä kristittyjä ja kristillisiä kirkkokuntia, jotka tulkitsevat Raamattua samansuuntaisesti kuin Räsänen. Tämänkaltainen tulkintatraditio on vuosituhansia vanha."

Lisäksi kirjoittajat muistuttavat, että kristilliset kirkkokunnat ovat kautta aikojen nähneet Raamatun olevan ennen kaikkea Jumalan sanaa. Siten kolumnin kirjoittaneen piispan näkökulma on heidän maailmankuvassaan todennäköisesti jopa harhaoppinen todetessaan, että se olisi vain "vivahteikas ja kertomus­perinteeltään rikas kirjakokoelma." Ja "samalla... kristittyjen pyhä kirja."

Kahden pastorin mielipidekirjoituksen luettuani vakuutuin siitä, että Räsäsen tapaus on sekä sananvapaus, mutta ennen muuta uskonnonvapauskysymys. Ja uskonnonvapaudesta perustuslakimme puolestaan sanoo yksiselitteisesti, että "jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

Vaikka itselläni ei ole pienintäkään uskoa yliluonnollisiin olioihin, pidän kuitenkin tärkeänä lainsäädäntömme noudattamista. Ja siinä suhteessa yksi avainpelureista on valtakunnansyyttäjä, jonka tulisi tuntea tuo lainsäädäntö kuin omat taskunsa - ja toimia sen ohjaamana. Näin myös uskonnonvapauskysymyksissä.

Jos maastamme kuitenkin halutaan poistaa uskonnonvapaus, sen ei tule tapahtua oikeusteitse vaan lainsäätämisjärjestyksessä. Uskonnonvapauden osalta se tarkoittaa perustuslain säätämisjärjestystä. Siitä puolestaan vastaa Suomen eduskunta, eikä valtakunnansyyttäjällä ole siinä asiassa päätösvaltaa. Ei myöskään kirkkojen piispoilla tai edes oikeusistuimilla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle
Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen kyvyt eivät riitä

Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy

Ihminen ei mielestäni ole kovin fiksu, mikäli hän tuntee vetoa Saksassa 1930- ja 1940-luvulla valtaa pitäneisiin natseihin. Mutta kuten tiedämme, eivät kaikki ihmiset ole fiksuja, ja myös Suomesta löytyy ihmisiä, jotka haluavat tuoda esille mieltymyksensä natsien ajatuksiin kantamalla heidän aikanaan käyttämiänsä tunnuksia. 

Näin tapahtui myös itsenäisyyspäivänä 2018, minkä seurauksena todellisuudentajunsa menettänyt Suomen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen päätti nostaa oikeusprosessin lippuja kantaneita vastaan. Syytteen perusteena oli kiihottaminen kansanryhmää vastaan. 

Helsingin käräjäoikeus antoi eilen lipunkannosta vapauttavan tuomion, sillä sen - ja normaalin arkijärjen - mukaan pelkkä lippujen kantaminen ei uhkaa yhtäkään kansanryhmää. Lisäksi on syytä huomata, ettei hakaristilipun käyttämistä ole Suomessa kielletty, toisin kuin joissain muissa maissa, joten sen esitteleminen kuuluu vastenmielisyydestään huolimatta laillisen sanavapauden piiriin. 

Ylen mukaan valtakunnansyyttäjä haluaa tässä vaiheessa tutustua oikeuden argumentteihin ja tekee vasta sen jälkeen päätöksen siitä, haluaako hän rasittaa korkeampia oikeuksia tällä asialla. Iltalehden uutisessa puolestaan kerrotaan hänen vievän asian varmasti hoviin.  

Sananvapauden kannalta selvän asian vieminen hovioikeuteen olisi luonnollisesti kestämätöntä - kuten oli jo nyt nähty farssi. Se saattaisi myös johtaa natsiaatteen kannattajien uhriutumiseen ja sitä kautta heidän kannatuksensa nousuun vähemmän fiksujen joukossa. Mutta tätä valtakunnansyyttäjä ei näytä ymmärtävän.

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että valtakunnansyyttäjän toiminta tässä tapauksessa oli typeryydestään huolimatta johdonmukainen suhteessa hänen muuhun poliittisesti motivoituneeseen toimintaansa. Keskenhän on edelleen hänen kansainvälistäkin huomiota saanut ajojahtinsa kristillisten Päivi Räsästä vastaan ja muistamme myös hänen hyökkäyksensä kansanedustaja Juha Mäenpäätä (ps) vastaan.

Toiviainen on syntynyt vuonna 1954. Siten hän täyttää tänä vuonna 67 vuotta. Tämä tarkoittaa, että valtakunnansyyttäjän eläkeikä lähestyy vääjäämättä. Hänen poistumisensa on viranhoidossa nähdyn perusteella sinänsä hyvä uutinen ja saattaa tervehdyttää syyttäjälaitoksen hänen aikanaan pahasti politisoitunutta toimintaa. 

Syyttäjälaitoksen ja koko suomalaisen oikeuskäytännön legitimiteetin kannalta olisikin tärkeää, että seuraava valtakunnansyyttäjä olisi poliittisesti neutraali ja ymmärtäisi perustaa toimintansa lainsäädäntöön maailmankatsomuksellisten seikkojen sijaan. Uskon, että myös nimitysasiassa päättäjänä toimiva tasavallan presidentti ymmärtää tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle
Toiviaisen ristiretken jälkinäytös ja johtopäätökset
Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

Uusi ulottuvuus totuuden jälkeiselle ajalle

Kirjoitin toissapäivänä siitä kuinka PT-media oli kertonut tietävänsä varmuudella, että yksi Oulun ulkomaalaistaustaisten asukkien seksuaalirikosvyyhdin uhreista olisi tehnyt itsemurhan - eli asian, jonka poliisi oli aiemmin ehdottomasti kiistänyt.

Ilmeisesti PT-median uutinen yhdessä muun somekohun kanssa sai aikaan sen, että poliisi joutui perumaan aiemmat puheensa ja ilmoittamaan yhden uhreista kuolleen. Samalla meille kerrottiin jälleen uudesta alaikäisiin kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.

Kiinnostavaa tässä oli kaksi asiaa: se millä tavoin maamme poliitikot ottivat tiedon vastaan sekä se, mitä poliisin toiminnasta on seurannut. Käyn ensin läpi tuon ensimmäisen ja sitten kommentoin jälkimmäistä.

* * *

Pääministeri Juha Sipilä (kepu) on ilmoittanut ymmärtävänsä täysin kansalaisten keskuudessa esiintyvän huolen ja järkytyksen ja vaatinut tiukasti kaikki noudattamaan maan lakeja ja oikeutta koskemattomuuteen. Hän haluaa myös rikolliset vastuuseen teoistaan.

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala puolestaan kertoi, että "Oulu ja koko Suomi ovat varmasti äärimmäisen järkyttyneitä. Tämä panee kovasti miettimään, miten on mahdollista, että tällaista tapahtuu ja mistä se johtuu... Nyt on kyse tänne jotenkin oudolla tavalla keskittyneestä toiminnasta, mutta kuitenkin yksittäistapauksesta, jonka poliisi tutkii ja josta annetaan tuomiot"

Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) mielestä uudet seksuaalirikosepäilyt Oulussa edellyttävät toimia ulkomaalaistaustaista rikollisuutta vastaan - ja nopeasti. Sisäministeriössä valmistellaan hänen mukaansa suunnilleen kymmenen kohdan ohjelmaa, jota aiotaan käsitellä talven aikana hallituksessa. Ohjelman eduskuntaan viemisen aikataulusta hän ei kertonut.

Puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) vahvisti, että kokoomus tulee esittämään lakien tiukentamista ulkomaalaisiin liittyvän rikollisuuden osalta ja että puolue pyrkii saamaan lait nopeasti käsittelyyn.

Sanna Marin (sd) ajatteli kovasti uhreja ja halusi tehdä kaikkensa lasten ja nuorten suojelemiseksi. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Puheenjohtaja Pekka Haavisto (vihr) taas oli samoilla linjoilla Sipilän kanssa ja halusi rikolliset oikeuden eteen tuomittaviksi. Vasemmistoliiton Li Andersson puolestaan arveli, että lopultakin pitäisi "panostaa keinoihin, joilla viranomaiset tehokkaammin voi puuttua ja ehkäistä seksuaalirikoksia sekä nuorten suojaamiseen verkossa".

Tässä yhteydessä on syytä ymmärtää, että nyt nähdyt tapahtumat eivät olisi toteutuneet, mikäli Suomi olisi noudattanut samanlaista turvapaikkapolitiikkaa kuin Eila Kännön aikana. Eli ottanut maahan vain henkilöt, joiden turvapaikantarve on kiistaton. Nythän toimitaan toisin päin eli epäselvät tapaukset tulkitaan hakijan hyväksi.

Minusta onkin hämmästyttävää, etteivät pääministeri, sisäministeri tai oppositiojohtajat edelleenkään näe tarvetta humanitaarisen maahanmuuton oleelliselle kiristämiselle. Lähimmäs sitä pääsevät vaatimukset maasta poistamisen helpottamiseksi, mutta Perussuomalaisten pitkäaikaiselle ja käsillä olevien rikosten kaltaiset tragediat tehokkaasti estävälle linjalle ei ole halukkuutta siirtyä edes Oulun tapahtumien jälkeen.

Perussuomalaisista kansanedustaja Toimi Kankaanniemi muistutti Perussuomalaisten yrittäneen nostaa sisäistä turvallisuutta keskusteluun, mutta ilman muiden puolueiden kannatusta. Juho Eerola (ps) taas arveli, ettei kaikkia tapauksia ole vieläkään nähty ja Jani Mäkelä (ps) vaati pää- ja sisäministeriä kantamaan poliittisen vastuunsa ja eroamaan.

Laura Huhtasaari (ps) puolestaan muistutti poliisien resurssien ohjaamisesta rikosten torjunnan ja selvittämisen sijasta nettikeskustelujen seuraamiseen ja Jussi Halla-aho vihjaisi, että Mykkäsen puheet olisivat vain puheita, jotka voi hyvin unohtaa vaalien jälkeen. Tai ainakin siten minä hänen viestinsä tulkitsin.

* * *

Alussa mainitsemani toisen kohdan - eli poliisin ilmeisen virkavastuulla tapahtuneen valehtelun - osalta en ole huomannut kommentteja. Toisin sanoen sen enempää sisäministeriötä, oikeuslaitosta, lehdistöä kuin poliitikkojammekaan tämä asia ei näy kiinnostavan.

Nähtäväksi jää, nouseeko se vielä jossain vaiheessa agendalle, vai unohtuuko kokonaan. Joka tapauksessa tapahtunut antaa aivan uuden ulottuvuuden sille, mitä on alettu kutsua "totuuden jälkeiseksi ajaksi".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oulun tapahtumien poliittinen jälki on vahvempi kuin Turun terrori-iskun
Valehteliko poliisi virkavastuulla Oulun raiskaustapauksissa?
"Ei tarvitse olla vihainen maahanmuuttajille, vaikka he välillä raiskaavat yhden tai kaksi pikkutyttöä"

Vakava media

Tänä aamuna saimme lukea siitä, että suomalaiset pitävät valtavirran uutismediaa suhteellisen luotettavana, vaikka puolet vastaajista kertoi kohdanneensa viikon aikana eri tavoin huonoa, virheellistä tai harhaanjohtavaa journalismia. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan mukaan "tosiasiassa kansalaiset kyllä kritisoivat mediaa, mutta luottavat siihen aivan eri lailla kuin muuhun verkossa leviävään informaatioon".

Samaan aikaan käynnistyi MV-lehden perustajaa Ilja Janitskinin oikeudenkäynti. Ei siitä tässä vaiheessa sen enempää, mutta asiasta kertoneen Iltalehden haastattelema laamanni kertoi, että "jos useita vakavan median edustajia on jäänyt salin ulkopuolelle, tilanne ei ole hyvä".

Nämä uutiset luettuani jäin miettimään, että miten on määritelty se vakava media, jonka ovien ulkopuolelle jääminen ei ole hyvä. Tarkoittaako se jotain poliittista suuntausta, tietynlaista omistuspohjaa vai ehkä uutisten käyttöliittymää?

Samalla jäin miettimään, että miksei vähemmän vakavan median jääminen ovien ulkopuolelle olisi ollut niinkään huono. Halusiko laamanni rajoittaa asiaan liittyvää tiedonvälitystä salaamalla oikeuden tapahtumia vai kenties edesauttaa kaupallisten toimijoiden bisnestä? Vai miksi vakavaa mediaa olisi pitänyt kohdella paremmin kuin vähemmän vakavaa mediaa?

Entä onko vakava media se sama, joka alussa kertomassani tutkimuksessa oli tulkittu valtavirran uutismediaksi, joka kansalaisten mukaan harjoittaa aika ajoin huonoa, virheellistä ja harhaanjohtavaa journalismia? Jos näin oli, niin eikö siinä tapauksessa olisi ollut oikein erityisen tärkeää, että paikalla olisi ollut myös sellaisen median edustajia, jotka ensimmäisen edelle linkittämäni uutisen mukaan "on kritisoinut voimakkaasti perinteistä uutismediaa".

Ja mitä kaikkea tämä tarkoittaa suomalaisen oikeusjärjestelmän edustajana haastatellun laamannin käsityksestä tiedonvälityksen vapaudesta. Ja sananvapaudesta, joka on perustuslaissamme määritelty seuraavasti: "jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä."

Entä kuinka ihmeessä vähemmän vakava media voisi julkistaa tietoja (ja tarkastaa vakavan median väitteitä) puheena olevasta oikeudenkäynnistä, mikäli sen paikalle pääseminen ei ole yhtä tärkeää? Onhan selvää, että ns. vastamedian tärkein tehtävä on toimia ajoittain huonoja virheellisiä ja harhaanjohtavia uutisia julkaisevan neljännen valtiomahdin vahtikoirana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lainsäädännön tehtävä on vaikuttaa siihen, mitä ihmisille tapahtuu
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden

Nyt on annettava hallitukselle kiitosta

Nyt on annettava hallitukselle kiitosta. Kiitoksen ensimmäisenä ja toisena syynä on eilen esitelty paketti, jossa korjataan kaksi yleisesti järjettömäksi tiedettyä rikoslakimme kohtaa.

Ensinnäkin hallitusta on kiitettävä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten korottamisesta nykyisestä. Se vastaa kansalaisten oikeustajua, mutta muutoksen lopullinen vaikutus jää nähtäväksi, koska nostetuksi tulivat vain maksimirangaistukset.

Jos muutoksia olisi tehty myös minimirangaistuksiin, olisi yleensä rangaistusasteikon alapäätä käyttävän oikeuslaitoksen mahdollisuus vesittää uudistuksen tarkoitus jäänyt vähäisemmäksi. Toivottavasti rangaistuksiin kuitenkin tulee kiristyksiä myös käytännössä.

Toinen uudistus on sakkojen muuntorangaistuksen osittainen palauttaminen, mitä erityisesti kaupat ovat kaivanneet kroonisten myymälävarkaiden takia. On syytä toivoa, että muuntorangaistuksen paluu pelottaa pikkurikollisia sen verran, että he pitäytyvät lain oikealla puolella - tai jos ei pelota, niin ainakin pysyvät hetken poissa pahanteosta.

Kolmas kiitosta saava hallituksen esitys on pienyrityksille annettu oikeus erottaa nykyistä helpommin työntekijöitään. Sekä lupa yli kolme kuukautta työttömänä olleen alle 30-vuotiaan palkkaamiseksi määräaikaisen työhön ilman perusteltua syytä.

Näiden muutosten osalta on selvää, että niitä käytetään myös väärin. Olen kuitenkin lähes varma siitä, että uudistusten seurauksena seuraa paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Pienyritysten kynnys palkata väkeä laskee oleellisesti ja nuorten syrjäytyminen vähenevät uudistuksen seurauksena. Molemmat asiat ovat äärimmäisen tärkeitä yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta.

Lopuksi on kiitettävä hallitusta myös siitä, että se on valmis korjaamaan paljon haukuttua työttömien aktiivimalliaan. Tämä tapahtui ainakin osin opposition ja asiantuntijoiden esittämän kritiikin seurauksena, mistä kiitos myös heille.

Muutoksiin sisältyy sekä aktiivisuuden osoittamiseen käytettävien koulutusmahdollisuuksien laajentaminen että TE-toimistojen resursoiminen niiden itse esittämien lukujen mukaisesti. On syytä olettaa, että tämän ja edellä mainitsemani kolmannen kohdan yhteisvaikutuksena myös aktiivimallin toimivuuden todellinen mittari eli työttömyysasteemme - ja siinä erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrä - laskee. Ellei laske, on lähdettävä tarkastelemaan onko pitkäaikaistyöttömyyden paikalleen jämähtämisen taustalla muita syitä kuin vaikeus saada töitä - eli esimerkiksi työkyvyttömyys tai täydellinen työhaluttomuus.

Seuraavaksi on toivottava, että edelle kirjaamani työllisyyteen liittyvät muutokset kääntävät taloutemme voitolliseksi. Näin siksi, että alkaneesta nousukaudesta huolimatta on valtion budjetti edelleen rajusti alijäämäinen, mutta nousukausi ei tule olemaan ikuinen, joten tulojen ja menojen tasapaino olisi saatava käännetyksi mahdollisimman nopeasti. Aikaa ei siten ole hukattavaksi eikä Sipilän kabinetilla sen enempää kuin eduskunnallakaan ole aikaa vatuloinnille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari
Asumistukileikkurin vaikutuksista
Huomioita valtion prioriteettilistasta

Antti Rinne haki vauhtia populismista

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti selvitysmiehen palkkaamista tutkimaan sitä, ovatko elintasopakolaisten ns. pakkopalautukset laillisia ja kansainvälisten sopimusten mukaisia. Esitys on puhtaasti vasemmistopopulistinen - eli syntynyt ay-liikkeestä ponnistavan puoluepukarin pyrkimyksestä miellyttää vasemmistolaisesti ajattelevia maailmanparantajia, jotta maamme vanhin työväenpuolue menestyisi Vihreiden kanssa käynnissä olevassa kilpailussa heidän äänistään.

Itse asiassa ei ole mitään epäselvää, sillä maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen saaneella turvapaikanhakijalla on lähes rajaton valitusoikeus. Eikä noita valituksia käsittele sen enempää maahanmuuttovirasto kuin politrukkien lautakuntakaan, vaan suomalainen oikeuslaitos.

Rinteen kysymyksestä herää siten kysymys siitä, että eikö Antti Rinne luota suomalaiseen oikeuslaitokseen, vaan katsoo entisen poliitikon sitä luotettavammaksi lakien ja sopimusten tulkitsijaksi. Koska näin näyttäisi olevan, syntyy myös kysymys Rinteen suhtautumisesta vallan kolmijako-oppiin, jonka mukaan vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan.

Rinteen ehdottamasta selvitysmiehen eli Christoffer Taxellin suhteesta maahanmuuttokysymyksiin on varsin vaikea saada selkoa. Pienen vihjeen saattaa tosin antaa Kaleva-lehden artikkeli, jonka mukaan Taxell olisi sanonut nykyistä hallitusta muodostettaessa, että "tässä on vaarana, että tämä hallitus ei ehkä tule edustamaan maailmalle avointa politiikkaa... imago ei ole ulkomailla niin pieni asia, mitä me ehkä Suomessa joskus luulemme. Jos kansainvälisillä markkinoilla haluaa pärjätä, ei kelpaa eristäytyä. Ei henkisesti eikä poliittisesti."

Jutun mukaan on kuitenkin mahdotonta sanoa, mitä Taxell tarkoittaa "avoimella politiikalla" ja sen suhteella "imagoon" ja "eristäytymiseen". Ehkä kyse ei ole lainkaan pakolaispolitiikasta vaan suhteesta Euroopan Unioniin tai vielä yleisemmin kauppapolitiikasta.

Toisen vihjeen saattaa antaa se, että Taxell on toiminut pitkään RKP:n puheenjohtajana. Siis puolueen, joka on peräti maamme maahanmuuttokritiikittömin.

Edelle kirjoittamani perusteella on selvää, ettei Taxell ole tässä asiassa sellainen puolueeton taho, jolla olisi edellytyksiä tehdä uskottavalla tavalla Rinteen kaavailema selvitys. Ei edes siinä tapauksessa, että pakolaispolitiikan laillisuutta haluaisivat tarkastella muutkin suomalaiset kuin SDP:n Antti Rinne.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvapaikanhakuoikeus on rajattava yhteen kertaan
Kaksi maahanmuuttajauutista
Ovatko irakilaiset nykypäivän inkeriläisiä?

Kehitysmaasta tulleen lapsen etu

Helsingin Sanomat kertoi siitä kuinka Korkein hallinto-oikeus oli ratkaisuissaan päättänyt kumota maahanmuuttoviraston päätöksiä. Sen mukaan 13-vuotiaan irakilaispojan ja 17-vuotiaan marokkolaisen pikkurikollisen edun mukaista on saada jäädä Suomeen.

13-vuotiaan tapauksessa oleellista oli tuomareiden mukaan se, ettei häntä voitu luovuttaa suoraan vanhemmilleen vaan ainoastaan sedälle. 17-vuotias puolestaan olisi KHO:n mukaan ikänsä puolesta haavoittuvassa asemassa kotimaassaan.

Jäin tässä miettimään KHO:n perustetta eli lapsen etua. Minun nähdäkseni on nimittäin selvää, että käytännössä aivan jokaisen kehitysmaasta tulleen lapsen subjektiivinen etu on saada jäädä suomalaisen veronmaksajan elätettäväksi loppuiäkseen silloin, kun vaihtoehtona on hänen paluunsa alhaisen elintason kotimaahan.

Sen sijaan kehitysmaalaisten lasten jääminen maahamme ei ole sen enempää suomalaisten enemmistön tahto kuin taloudellinen tai mikään muukaan etu. Jäänkin suurella mielenkiinnolla odottamaan sellaista KHO:n ratkaisua, jossa tuomiota perustellaan kehitysmaalaisen edun lisäksi myös suomalaisten omalla tahdolla ja edulla. Vai eikö niillä ole maamme oikeuslaitoksen mielestä mitään väliä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
Jälkeenjääneet maahanmuuttajalapset

Oikeus päätti Kelan Gold-cardista

Hallinto-oikeus on päättänyt, että Kelan on maksettava Suomessa eleleville laittomille maahanmuuttajille toimeentulotukea. Siis selvää veronmaksajilta kerättyä riihikuivaa rahaa, jonka lahjoittamiselle lakia rikkoville ihmisille ei ole ainakaan minun hyväksyntääni.

Ensinnäkin jään odottamaan millä tavoin tieto tästä ns. Kelan Gold-cardin vahvistamisesta oikeudessa vaikuttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten haluun poistua maastamme. Tai millä tavalla se vaikuttaa EU:n sisältä maahamme laittomasti jäävien henkilöiden määrään.

Toiseksi jään odottamaan millä tavoin oikeuden päätös vaikuttaa Suomeen suuntautuvien turvapaikanhakijoiden määriin. Toimiiko hallinto-oikeuden vahvistama Gold-card samalla tavalla vetovoimatekijänä kuin vuonna 2015 kuultu pääministeri Sipilän (kepu) lupaus antaa oma talonsa tulijoiden käytettäväksi? Vertailun vuoksi: viimeisen 12 kuukauden aikana turvapaikkaa on hakenut 4 887 ihmistä.

Kolmanneksi jään ilmeisen turhaan odottelemaan, että tämä järjettömyys lopetettaisiin ja ainakin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta evättäisiin oleskelu-oikeus muiden suomalaisten joukossa. Ilmeisen turhaan siksi, ettei edes tällaisen henkilön tekemä terrori-isku saanut poliitikkoja tekemään asiasta päätöstä.

Neljänneksi jään odottamaan kansan reaktiota kaikkeen edelle kirjoittamaani. Onko Suomella vielä toivoa säilyä pohjoismaisena hyvinvointi- ja luottamusyhteiskuntana, vai olemmeko seuraamassa Ruotsin tietä kohti monikulttuurisuushelvettiä? Vain kansa voi päättää tämän asian.

Se tapahtuu vaaleissa jos tapahtuu. Tämän ovat osoittaneet viimeksi Tshekin ja Itävallan demokratiaprosessit.

Samaa asiaa kävi suomalaisille muutama päivä sitten selittämässä myös Puolan pääministeri. Hänen mukaansa: "jos vaalikampanjan aikana annetuista lupauksista kiinni pitäminen ei ole demokraattista toimintaa, niin mikä on demokraattista toimintaa"?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tilaisuus teki varkaita myös juristeista
KHO elintasopakolaisten asialla
Muslimipäätös ja vallan kolmijako-oppi

Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden

Kuten lukijani tietävät, on sananvapaus tämän blogin isännälle tärkeä asia. Siksi panin mielenkiinnolla merkille presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren (ps) eiliset linjaukset.

Hänen mukaansa "...kaikilla on oikeus sananvapauteen. En ole sitä mieltä, että jollakin ihmisellä ei sitä olisi."

Hän linjasi myös sananvapauteen kuuluvan vastuun: "jos... on joku tietty asia valetta ja on haluttu valheellisesti luoda väärä mielikuva, niin sellaisen jutun kyllä tuomitsen". Molemmat Huhtasaaren linjaukset vastaavat täsmälleen minun näkemystäni.

Olisi hienoa, jos suomalainen lehdistö noudattaisi Huhtasaaren linjauksia. Some-aikaan tärkeää on etenkin tuon jälkimmäisen linjauksen noudattaminen.

Tosin asiassa olisi sellainen huono puoli, että tämän blogin aihepiiri supistuisi huomattavasti: olenhan kirjoittanut kymmeniä tekstejä, joiden motiivina on valtamedioidemme tarkoituksella luomat väärät mielikuvat. Esimerkkejä voi itse kukin katsoa tämän tekstin lopusta.

Olisi myös hienoa, mikäli suomalainen oikeuslaitos ottaisi asiakseen sen pohtimisen, mitä Huhtasaaren linjaus valheista ja valheellisista mielikuvista tarkoittaisi oikeusvaltiossa. Meillähän on tunnetusti annettu oikeudessa tuomio myös tosiasioiden ja niiden loogisten seurausten esittämisestä julkisesti todeten perusteluissa, että "logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei... ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa".

Aiempia ajatuksia suomalaisen valtamedian luomista valheellisista mielikuvista:
Antoiko Yle tahallaan väärän vaikutelman?
Maahanmuuttajien yrittämisinnossa on eroja
Mediakritiikkiä Ylen raiskaus-väitteistä
Mitä tarkoittaa enemmistö maahanmuuttoasioissa

Tilaisuus teki varkaita myös juristeista

Helsingin Sanomat nosti eilen esille sen, kuinka turvapaikanhakijabisnes on johtanut jotkin asianajotoimistot epämoraalisille ja mahdollisesti jopa rikollisille poluille. Koska vuoden 2015 maahanryntäyksen asianajokulut uhkasivat nousta mahdottomaksi - silloin mitä todennäköisimmin tarpeettoman asianajotyön tekemisen ja laskuttamisen kautta - säädettiin laki, jonka mukaan turvapaikanhakijalla saattoi rahastaa vain könttäsumman rahaa.

Näin oikeuden palvelijoiden joukossa mentiin toiseen ääripäähän, jossa könttäsummia kyllä laskutettiin, mutta niitä vastaavia töitä ei viitsitty tai haluttu tehdä kunnolla. Ja nyt HS on siis nostanut esille tämän asian.

Vanhan viisauden mukaan väärinkäytöksiä esiintyy siellä, missä on helppoa rahaa tarjolla. HS:n eilisessä jutussa kerrottiin, että valituksen tekemisestä voi nykyisin veloittaa 800 euroa.

En löytänyt pikaisella Google-haulla tietoa kuinka suuri osa kielteisen päätöksen saaneista valittaa, mutta jos oletettaisiin varovaisesti vuoden 2015 tulijaryntäyksen (32 476 turvapaikkaa hakenutta) seurauksena valittajia olleen 10 000 se tarkoittaisi, että suomalaiset veronmaksajat tulivat pystyttäneeksi asianajotoimistoille yhteensä kahdeksan miljoonan euron bisneksen - ja jatkoa tälle bisnekselle syntyi vielä vuosien 2016 ja 2017 kielteisen päätöksen saaneista turvapaikanhakijoista.

Siten ei ole yllättävää, kuten Amnestyn Frank Johanssonkin totesi, että tuollaisen rahasumman ollessa jaossa on syntynyt väärinkäytöksiä. Niitähän on syntynyt maahanmuuttobisneksen muillakin aloilla, kuten tiedämme erinomaisen hyvin vaikkapa Välimeren taksipalvelusta.

Valitettavasti ei ole yllättävää, että sen enempää HS, Amnesty kuin asianajajatkaan eivät ehdota ongelmaan minkäänlaista järjellistä ratkaisua. Siis veronmaksajien selkänahasta revityn rahan maahanmuuttobisnekseen pumppaamisen lopettamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nykyaikaisten kansainvaellusten jatkoa
Hakkaraisen tuomio osoittaa oikeuslaitoksemme etääntyneen periaatteistaan
Miksei perustuslaki suojele islamista eronneita

KHO elintasopakolaisten asialla

Aamun lehti kertoi KHO:n päättäneen, että Iranista Suomeen saapunutta afgaaniperhettä ei saa palauttaa kotimaahansa. Näin siksi, ettei palautettavaksi aiotuilla ole Afganistanissa perhettä tai tukiverkkoa.

Päätös on täysin käsittämätön ja Suomen maahanmuuttopolitiikan kannalta suorastaan tuhoisa. Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että turvallisista maista Suomeen parempaa elintasoa hakemaan tulevat afganistanilaiset lapsiperheet voivat jatkossa vain kävellä sisään maahamme elämään suomalaisen veronmaksajan kustannuksella.

* * *

En tietenkään osaa sanoa mitä KHO:n tuomareiden päässä on liikkunut päätöstä tehdessä. On kuitenkin selvää, etteivät he ole ymmärtäneet turvapaikkajärjestelmän tarkoitusta.

Siksi kerron heille tässä, ettei se ole tarkoitettu turvallisista maista parempaa elintasoa hakevien ihmisten keppihevoseksi kuten korkeat tuomarit näyttäisivät ymmärtäneen. Asiassa on nimittäin kaksi oleellista puolta, joista KHO näyttäisi huomioineen vain toisen, eli turvallisesta maasta saapuneiden elintasopakolaisten vaikeuden asettua itselleen vieraaseen kotimaahansa.

Asian toinen ja itse turvapaikkajärjestelmän oikeutuksen kannalta paljon oleellisempi kysymys liittyy kuitenkin turvapaikanhaun motiiviin. Turvallisesta Iranista saapuvan henkilön lähtöpäätös ei ole liittynyt järjestelmän perusteena olevaan suojeluun hädältä tai vainolta, vaan korkeamman elintason tavoitteluun.

Nyt tehdyllä päätöksellä KHO siunasi tämän motiivin turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön oikeutukseksi: sen mukaan elintasopakolaisuudella itsensä vaikeuksiin ajanut henkilö tulee palkita turvapaikalla Suomessa.

* * *

Seuraavaksi jäämme odottamaan kulkeutuuko tieto KHO:n päätöksestä afgaanien diasporamaihin. Heitä on pelkästään Iranissa kolme miljoonaa ja lisää löytyy muualta. Toivottavasti tieto KHO:n päätöksestä ei kantaudu heidän korviinsa tai jos kantautuu, he eivät usko kuulemaansa.

Lisäksi on olemassa vaara, että myös diasporassa asuvat somalit, jemeniläiset, irakilaiset ym. turvallisissa maissa elävät rauhattomien maiden kansalaiset koeponnistavat KHO:n päätöksen seuraukset ja saapuvat hakemaan turvapaikkaa. Sellaisestahan tämä kaikki oikeastaan alkoi, kun Somalian kommunistidiktatuurin eliitin jälkeläiset otettiin hallinnon kaatuessa Venäjältä Suomen ensimmäiseksi suureksi muslimipakolaisryhmäksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimitusjohtaja Pauli Salminen afgaanipoikien asialla
Afgaanimies sai vähän förskottia
Turvapaikanhakijat ovat rationaalisesti toimivia ihmisiä

Hakkaraisen tuomio osoittaa oikeuslaitoksemme etääntyneen periaatteistaan

Helsingin Sanomissa anonyymi pääkirjoittaja otti kantaa Teuvo Hakkaraisen saamaan 20 päiväsakon suuruiseen käräjäoikeuden tuomioon. Siis siihen, jonka perusteena oli kansanedustajan somessa Allahin nimeen Nizzassa tehdyn terroriteon herättämässä tunnekuohussa julkaisema teksti, jonka mukaan "kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja".

Hakkaraisen lausahdus ei ollut Nizzan terrori-iskun aikana uusi etenkään some-todellisuudessa. Ja vaikka se ei ollutkaan kirjaimellisesti totta, muodosti se  kuitenkin hyvän approksimaation viime vuosien terrorismista länsimaissa.

Sikäli suomalainen oikeusjärjestelmä on looginen, että se perusteli jo Jussi Halla-ahon saamaa tuomiota uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan toteamalla, ettei logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ole tuomiota annettaessa merkitystä. Tarkalleen ottaen rikoslaissamme lukee kiihottamisesta kansanryhmää vastaan seuraavasti.

"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Lukijani kiinnitti epäilemättä huomionsa edelle kopioimani pykälän 14. sanaan. Se vahvistaa Halla-ahon tuomion perustelun lainmukaisuuden ja lienee toiminut myös juridisena perusteena Hakkaraiselle annetulle tuomiolle. Toki sillä erolla, ettei Hakkaraisen kirjoitus vastaa kirjaimellisesti todellisuutta toisin kuin Halla-aholle aikanaan tuomion tuonut blogiteksti.

* * *

Päätoimittajan mielipidekirjoituksesssa ehkä mielenkiintoisinta oli se, että hän näytti ymmärtäneen ihmisten oikeudentajua loukkaavien tuomioiden olevan kaksiteräinen miekka: vaikka poliittisella tuomiolla voidaankin näpäyttää toisinajattelijoita, saattaa tavallinen kansa hyvinkin tulkita sellaisen epäoikeudenmukaiseksi ja siten jopa poliittiseksi ansioksi.

Oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuutta korosti jo 1500-luvulla vaikuttanut Olaus Petri, joka totesi tuomarinohjeissaan, että "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan". Ohje lienee tarkoitettu ohjaamaan jäykkien lakien tulkitsemista siten, ettei juridisten kiemuroihin hukkumalla tulla päätyneeksi käytännön kannalta järjettömiin ratkaisuihin.

Aika näyttää onko Hakkaraisen saamalla tuomiolla ja sen tuomalla marttyyrin sädekehällä sen suurempaa yleispoliittista merkitystä. Ehkä on, ehkä ei.

Omalla kohdallani oikeuden ratkaisu joka tapauksessa vahvisti kahta jo aiemmin itsessäni tunnistamaa ajatusta. Ensimmäisen mukaan rikoslakimme sisältää sananvapautta rajoittavan elementin, jollaiset ovat demokratioita yleisemmin käytössä erilaisissa diktatuureissa. Se ei ole hyvä asia, sillä kuten tämän blogin tunnuslauseessa todetaan: jokaisesta mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sanavapaus.

Toinen Hakkaraisen tapauksen vahvistama käsitykseni koskee suomalaista oikeusjärjestelmää: se on etääntynyt Olaus Petrin linjaamasta tehtävästään oikeuden ja kohtuuden vaalijana sekä myös renessanssifilosofi Montesquieun luomasta vallan kolmikantaopista, jonka mukaan tuomiovallan pitäisi olla riippumaton poliittisista toimijoista.

Tämän periaatteistaan etääntyneen tuomiolinjan vaarana on ajan myötä järjestäytyneen oikeusjärjestelmän nauttiman luottamuksen rapiseminen ja sitä kautta oman käden oikeuden vahvistuminen. Sellainen ei olisi hyväksi oikeastaan kenellekään, paitsi pahimmille kansankiihottajille - joihin ei voi lukea sen enempää Hakkaraista kuin Halla-ahoakaan - tai suoranaisille rikollisille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oikeus haluaa pitää kroonisen väkivaltarikollisen uhkana ihmisille
Teuvo Hakkarainen ja poliittinen oikeus
Onko oikeus väkivaltaan Suomessa suurempi kuin oikeus turvallisuuteen?

Muslimipäätös ja vallan kolmijako-oppi

Helsingin hallinto-oikeus on päättänyt, ettei mosulilainen sunnimuslimi voi muuttaa Bagdadiin. Siten myöskään muita Suomeen tulleita ikänsä Mosulissa asuneita sunnimuslimeita ei voi jatkossa palauttaa Irakiin.

Päätös on merkittävä ennakkotapaus, sillä se voi vaikuttaa satoihin kielteisiin turvapaikkahakemuksiin ja useisiin Maahanmuuttoviraston käsittelyssä yhä oleviin hakemuksiin. Ja siten lisätä Suomeen asettuvien, ja tunnetusti erittäin heikosti integroituvien, irakilaisten määrään oleellisesti.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtajan mukaan "hallinto-oikeus on todennut, että Mosulista kotoisin olevaa sunniarabia voidaan epäillä Bagdadissa ISIS:in taistelijoiksi tai tukijoiksi. Tämän vuoksi shiiamilitiat olisivat erityisen kiinnostuneita heistä, ja he olisivat vakavassa vaarassa joutua oikeudenloukkausten kohteeksi."

Tieto oikeuden päätöksestä levinnee nopeasti Irakiin ja voi toimia kaikille ISIS:in hallitsemilla alueilla asuville motiivina tulla Suomeen ja vaatia turvapaikkaa kaikilla eduilla. Siksi on (tästäkin syystä) toivottava, että ISISin valta kaatuisi Mosulissa ja muuallakin Irakissa mahdollisimman pikaisesti, jotta kaikki mosulilaiset voitaisiin palauttaa omaan kotikaupunkiinsa.

Valitettavasti vaarana on, että Mosulissa valtaa pitävien kalifaatin joukkojen kukistumisen jälkeen voittajat ryhtyvät nahistelemaan keskenään. Epäselvää on esimerkiksi se, pääsevätkö Irakin shia-johtoinen hallitus ja Mosulissa sotilaallisesti merkittävää roolia näytelleet kurdit yhteisymmärrykseen Irakin Kurdistanin rajoista ja itsemääräämisoikeuden laajuudesta. Tai alueen öljyvarojen hallinnasta.

Tai miten alueen etnisesti irakilaiset sunni-muslimit hyväksyvät shialaisen Bagdadin vallan seuduilla, joilla Saddam Husseinin suosio oli laajimmillaan. Ja joilla myös ISIS lienee nauttinut laajaa kannatusta.

* * *

Tapaus osoittaa, että Suomen oikeuslaitos on riippumaton maan hallituksen linjauksista. Se toteuttaa omaa tulkintaansa ja siten asettaa rajat hallituksen toimivallalle. Vallan kolmijako-opin mukaan maan hallituksella on puolestaan valta muuttaa lakeja ja viedä ne läpi eduskunnassa. Ja oikeuslaitoksella sen jälkeen puolestaan velvollisuus tulkita ja tuomita uuden lain perusteella.

Turvapaikkapolitiikan osalta lakeja olisi syytä muuttaa. Näkemykseni mukaan olisi järkevää lopettaa kokonaan mahdollisuus hakea spontaania turvapaikka muista syistä kuin aktiivisesta korkean tason toiminnasta hirmuhallitsijaa vastaan, jolloin turvapaikkojen määrä maassamme putoaisi enintään muutamiin kappaleisiin vuodessa.

Vastineeksi spontaanin turvapaikanhaun loppumisesta Suomi voisi nostaa pakolaiskiintiönsä nykyistä korkeammaksi, esimerkiksi kaksinkertaistamalla se 1500 henkeen vuodessa. Määrään tulisi sisällyttää myös mahdolliset perheenyhdistämiset.

Samalla Suomen olisi syytä toimia aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla kuten EU:ssa ja YK:ssa, jotta samankaltainen muutos saataisiin aikaiseksi myös kansainvälisessä lainsäädännössä. Se vähentäisi spontaaniin turvapaikkamahdollisuuteen liittyvää rikollisuutta ja kotimaansa jättämään houkuteltujen ihmisten inhimillisiä kärsimyksiä.

Selkeän lainsäädännön perusteella myös oikeuslaitoksen työtaakka vähenisi. Ja samalla turvapaikkapolitiikan kustannukset suomalaiselle veronmaksajalle supistuisivat murto-osaan nykyisestä. Samalla tulijamäärien muuttuminen vakaaksi mahdollistaisi kotouttamiseen liittyvien toimien optimoinnin ja sitä kautta niiden saamisen mahdollisimman tehokkaiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi luku turvapaikkasirkukseen
Kolme näkemystä islamista
Irakilaisten paluumuuttajien karuja kohtaloita