Helsingin sanomien pääkirjoitustoimittaja pohdiskeli muutama päivä sitten sitä, että pitäisikö lakiin sisällyttää sellaisia kohtia, joita ei voisi muuttaa lainkaan demokraattisesti. Jo aiemmin asiaa oli pohdiskellut professori Tuomas Ojanen, jonka näkemykset olivat saaneet tukea myös ministeri Anna-Maja Henrikssonilta (ruots).
Pohdiskelun taustalla on ainakin Unkarin ja Puolan monien EU-poliitikkojen vastenmielisteksi kokemien hallitusten saavuttama kansansuosio, jonka seurauksena Unionille on kasaantunut roppakaupalla yhtenäisyysongelmia. Sekä oikeusoppineiden huoli poliitikkojen halusta puuttua oikeusistuimien toimintaan.
Ajatukseen palasi tänä aamuna historian professori Jukka Korpela, joka totesi ajatuksen demokratian vastaiseksi ja ettei se toteutuneen historian valossa kuulu länsimaiseen maailmaan. Sen sijaan siinä on nähtävissä yhtäläisyyksiä itämaiseen sharian ajatukseen jumalan laista.
Olen Korpelan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Kansanvallan sitominen nykyiseen ajatusmaailmaan on ylimielinen ajatus, jonka mukaan juuri nyt olisi sellainen hetki, jolloin meidän tietämyksemme riittää myös tulevaisuuden näkemiseen.
Lisäksi haluan nostaa jälleen esille toisen nimenomaisesti oikeusoppineisiin liittyvän tosiasian. Lienee nimittäin niin, että myös juristit ovat ihmisiä omine poliittisine mielipiteineen.
Siksi myös heillä on poliittisia ambitioita, jotka näkyvät oikeuskäytännössä ja käytännössä korruptoivat osittain Montesquieulaisen vallan kolmijako-opin. Ja tämä tapahtuu sitä varmemmin, mitä suurempi autonomia oikeuslaitoksella on.
Suomessahan ylin tuomiovalta on korkeimman oikeudella, johon kuuluvan presidentin ja oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti. Tämä linkki lieventää jonkin verran riskiä siitä, että oikeusjärjestelmä ajautuisi jonkin poliittisen klikin valtaan - mutta vain siinä tapauksessa, että presidentti on tietoinen tällaisesta riskistä.
Käsittääkseni juuri korkeimman oikeuden kokoonpanoon puuttuminen Puolassa on ollut eniten muita EU-maita hiertävä seikka. Puolalaisia voidaan tietenkin arvostella, koska he lyhensivät päätöksellään istuvien tuomareiden työssäoloaikaa, mutta nyt käsiteltävän ehdotuksen kannalta huolestuttavampaa on se, että Unkarin tapauksessa monet EU-poliitikot ovat olleet näreissään siitä, kun maan parlamentti normaalin työjärjestyksen mukaan nimitti korkeimman oikeuden johtoon hallitusta miellyttävän tuomarin.
Jälkimmäisessä tapauksessa on nähtävä kaksi huomionarvoista seikkaa. Ensinnäkin EU-poliitikot puuttuvat siinä jäsenmaan täysin legitiimiin toimeen, jossa istuva hallitus käyttää valtaansa lakien mukaisesti.
Ja toiseksi se saattaa kertoa siitä, että EU:ssa poliitikot - mahdollisesti korkeiden oikeusoppineiden ohjaamana - saattavat haaveilla oikeuslaitoksen ja poliittisen päätöksentekojärjestelmän täydellisestä erottamisesta. Eivätkä siis ymmärrä sitä, että tämän loogisena seurauksena oikeuslaitos alkaisi täydentää itseään prosessissa, jonka loogisena seurauksena olisi ennemmin tai myöhemmin johonkin poliittiseen aatesuuntaan kallistuvan klikin nouseminen ehdottomaan valtaan oikeuslaitoksessa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Viikonloppu osoitti toimivia demokratioita
KHO:n presidentti yllytti poliisia laittomuuksiin; entä sitten?
Tekstit
