keskiviikko 2. elokuuta 2023

Kunniamurha, josta feministit vaikenevat?

Hyvin kotoutunut maahanmuuttaja Anter Yasa kertoi eilen sosiaalisessa mediassa, että "Suomessa tapahtui kunniamurha. Muslimimies tappoi tyttöystävänsä, mutta suomalaisissa uutisissa ei mainita, että tekijä olisi ollut muslimi tai että kyseessä olisi ollut kunniamurha, jotteivat muslimiyhteisön jäsenet suuttuisi. Nyt kysymys kuuluu, miksi suomalaiset feministit ovat vaiti? Heidän suunsa ovat aina auki muista asioista, mutta tässä tapauksessa he vaikenevat?"

Yasa viittaa asiassa Helsingin Huopapahdessa tapahtuneeseen naisen murhaan, joka on juuri siirtynyt syyteharkintaan. Nähtäväksi jää, mitä tapauksesta selviää oikeudenkäynnissä - tai kuinka tapauksesta uutisoidaan suomalaisissa medioissa. 

Eli onko kyseessä todellakin muslimin tekemä kunniamurha. Ja jos on, niin uutisoidaanko se kaikille suomalaisille sellaisena. Ja viitaten Yasan kirjoitukseen - mitä suomalaiset feministit siitä lausuvat. Ja miten siihen suhtautuu rangaistuksen ankaruudesta päättävä maamme oikeuslaitos.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan, mitä tuleman pitää. 

32 kommenttia:

  1. Suomen äärivasemmistolainen mediankuvatus keskittyy uutisoimaan tosellisista ongelmista, siis epäkorrekteista ilmaisuista puhuttaessa musuinvaasiosta.

    VastaaPoista
  2. Ilmaisu "kahdet rattaat" kuvaa suomalaisen lehdistön tasapuolisuutta.
    Omituiseltahan se tuntuu, että feministien tavoitteena on islamistinen hallinto. Feminismi on vihertotalitaristinen aate, joka jatkaa taistolaisten harjoittamaa oman kansan kiusaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma2. elokuuta 2023 klo 8.31

      Viherkommunistit ovat siinäkin kärkijoukkona vaatimalla vapaata maahantunkeutumista mm. islamistimutiaisille ennenkaikkea Afrikasta ja Lähi-idästä. He ovat myös ensimmäisinä kannattamassa ja tekemässä "uudeksi normaaliksi"
      kaikenlaisia perversioita kuten esim. LGBT ja vaikenemalla tosiasiallisesti hyväksymällä myös nuo kunniamurhat.

      Poista
    2. Feministit ja muut suvaitsevaisethan kaipaavat tätä monikulttuurisuuden tuomaa uutta värinää. Tämä on vain yksi esimerkki mitä se käytännössä on.
      Ja sitä värinää saadaan aivan varmasti lisää tämän keskiaikaisen kulttuurin tuomana - tosin järki-ihmiset eivät sitä kaipaa.

      Näistä tapahtumista, joista ollaan hiljaa, on tässä yksi esimerkki.
      IS uutisessa todettiin pari päivää sitten: "Poliisi vahvistaa, että nuoriso on tapellut maanantaina illalla, mutta on muuten vaitonainen yksityiskohdista."

      Epäilen, että kun Turun keskustassa kymmenkunta henkilöä tappelee, poliisi on vaitonainen ja osa on alaikäsia niin taas joutuu miettimään ihonväriä?
      Mikäli olisi kysymys ulkomaalaistaustaisista, olisi se syytä uutisoida. Kyllä suomalaisilla on oikeus tietää mitä todellisuudessa tapahtuu.

      1.8.2023 Poliisi tutkii Turussa Aurakadulla tapahtunutta nujakkaa pahoinpitelynä

      https://poliisi.fi/-/poliisi-tutkii-turussa-aurakadulla-tapahtunutta-nujakkaa-pahoinpitelyna

      Poliisin tietojen mukaan tapahtumassa on ollut osallisena kymmenkunta henkilöä - nuoria ja nuorehkoja aikuisia. Osa osallisista on alle 18-vuotiaita.
      Tilanteesta ei ole aiheutunut ainakaan tämänhetkisten tietojen mukaan vakavia vammoja.

      Poista
    3. Poliisi vähätteli osallistujien määrää. Silminnäkijöiden mukaan jopa 40. Olivat niitä.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f2c78d2-9633-400e-9711-a59afc33322b

      Poista
    4. Kiitos infosta. Ei ihme, että poliisi oli "vaitonainen".

      Poista
  3. Vielä -90 luvulla feministit ajoi naisten asioita, mutta sitten tapahtui jotain, suomeen tuli venäjältä masinoituja junia täynnä somaleita, iso osa noista muslimeita. Silloin feministit alkoi muuttumaan kuin olisivat saaneet viruksen aivoihinsa, tai paremminkin loisen joka menee aivoihin ja ihminen menettää kaiken pelkonsa ja alkaa ajamaan täyttä naisten tuhoamista, nimeltä islamin kulku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korostaen sanaa "masinoituja".

      Masinoitua mutiaisvirtaa Afrikasta on jo vuosia jatkanut ihmiskunnan arkkivihollisiin luettava Wall Street -banksteri Rotschildin agentti George Soros rahallisesti tukemalla Afrikasta tulevia "hädänalaisia" mutiaisia kuljettavia "hyväntekeväisyys"-järjestöjä.
      "Pakolaisia" tarvitaan Euroopan maihin näiden edelleen velkaannuttamiseksi, jotta Rotschildin hallitsema, ennenkaikkea Euroopan kansoja orjuuttava velkaponzi-rahajärjestelmä ei vielä romahtaisi, joka lopulta tapahtuu kaikille korttitaloille. Velkaponzi-rahajärjestelmä ei itsessään luo korkojen maksuun tarvittavaa rahaa, vaan sen on pakko aina olla jonkun ottamaa uutta velkaa.

      Masinoitua "pakolais"-virtaa tarvitsevat myös ne planeettamme rikolliseen ns. "eliittiin" kuuluvat ja näiden kansalliset maanpetturi-käsikassarat, jotka toteuttavat EU:n aatteellisen isän kreivi Coudenhove-Kalergin suunnitelmaa Euroopan valkoihoisen väestön korvaamisesta värillisillä.

      Poista
    2. Lisäyksenä edelliseen (klo 9.16) kommenttiini, että ennen EU-äänestystä meille luvattiin "yhdeksän, hyvää ja kymmenen kaunista", jos liitymme Euroopan Unioniin. Kertomatta jätettiin, että meidät suomalaiset kuten muukin Euroopan väestö tullaan korvaamaan värillisillä
      ja meidät upotetaan valtiomme mukana pysyvään velkavankeuteen (!

      Poista
    3. Nimenomaan. Kyllä luvattiin lähes paratiisia avautuvaksi kun eu:liitosta mainosteltiin. Jos olisi ollut päättäjillä selkärankaan, koko eu syöpään ei olisi liitytty, sillä jo ennen liitosta oltiin hyvin tietoisia mikä eu tulee olemaan. Sitten muka "äänestettiin" eu:hun liittymisestä, tuolla kun ei vain ollut mitään merkitystä sillä eu paperin oli jo ellekirjoitettu vuosia aikaisemmin, olisi ollut ihan sama mikä olisi ollut tuon leluäänestyksen tulos.

      Poista
  4. Luin Anter Yasan sivuilta useamman kirjoituksen kunniamurhiin liittyen. Asia on selvä kuin pläkki: kunniamurha se on ollut, eikä mikään selittely asiaa muuksi muuta.

    Mielenkiintoista on, että asiaa tutkittiin ensin tappona ja sen jälkeen tapon yrityksenä. Teon kuvauksen mukaan talonpoikaisjärki sanoo, että kyse on murhasta, ei mistään taposta saatikka yrityksestä. Hullua on että kun nainen kuoli seuraavana päivänä päähän ammuttuihin luoteihin, on kyse yrityksestä. Tapon yrityksen tuomiot ovat paljon lievemmät kuin murhan tai tapon.

    Suomalainen media on viime viikot rääkynyt kurkku suorana rasismista. Se on anteeksiantamatonta, että kirjoittaa sanan säkki kuvatessaan musliminaisten asemaa Suomessa. Mutta kun nainen luopuu päänsä peittävästä huivista ja asusta, se oikeuttaa murhaan, josta feministit vaikenevat. Suomalainen media ja hyvinä itseään pitävät ihmiset ovat alennustilassa, josta ei enää ylös pääse. Myös poliisin ja oikeuslaitoksen yhdenvertaisuus kansalaisia kohtaan on tuhoutumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS 31.7. "Rikostutkinnan alussa poliisi tutki tekoa tapon yrityksenä. Uhrin kuoleman ja esitutkinnassa esille tulleiden tietojen vuoksi nimike kuitenkin muuttui murhaksi." HS ei sanallakaan mainitse, että murhaaja oli maahanmuuttaja, saatikka että kertoisi kunniamurhasta.

      Poista
    2. Hesari on syöksykierteessä. Kari Suomalaista mukaellen: jos hollitupalaiset päästää saliin, eivät ne siitä sivisty, vaan muuttavat salin hollituvaksi. Saarikosket ja kumppanit ovat muuttaneet Hesarin vihervasemmistolaiseksi Pravdaksi, joka vaikka käyttää avustajakirjoittajinaan moninkertaisia rikoksentekijöitä, kuten nyt järjestäessään tasapainottoman Amandan avulla avointa poliittista ajojahtiaan Rydmania vastaan ja oikeistohallituksen kaatamiseksi.
      Aikoinaan Veikko Huovinen totesi, että Hesaria on hyvä käyttää kalan paistamiseen nuotiossa. Nettiversiolla ei voi tehdä edes sitä.

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma2. elokuuta 2023 klo 10.46

      Globalisti-vihollismedia Brysselin Pravdan agendajournalismin tärkeimpiä tavoitteita on Suomen asukkaiden värillistäminen Kalergi-suunniteman mukaisesti. Siinä sillä ovat tukenaan Suomen toimittajakuntaa dominoivat punakaartilais- ja viherpunakaartilais-journalistit.
      Eräs tärkeä tavoite on myös LGBT-perversioiden tekeminen "uudeksi normaaliksi".

      Poista
  5. Jokainen joka on kahlannut läpi Hannah Arendtin yli 700-sivuisen monumentin "Totalitarismin synty" ymmärtää, ettei tarkastelemalla ajassa vaikuttaneita kymmeniä ja kymmeniä ismi-ideologioita, niiden sisäistä "järkeä" ja toisiinsa tekemiä vaikutuksia jäljittäen, selitystä yhteisön sosiopsyykkiseen taantumiseen tunnustuksellisen ajattelun ja ihmistä ja elämää suuremman -- ja sairaamman, normatiivisemman ja julmemman -- "kunniakulttuurin" valtaan voida antaa.

    Totaitaristinen taantuma voi toteutua ihan minkä tahansa opillisen ideologian aatekulisseissa. Äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat veljekset kuin ilvekset -- ne ilmestyvät syöksykierteessä oleviin yhteiskuntiin kuin vertaistasolla toinen toisiaan tukevat ompeluseurat. Ne -- kuten kaikki muukin mikä lukemattomien ja lukemattomien ismi-ideologioiden nimissä tapahtuu, on vain tunnustukselliseksi muuttuneen yhteiskunnallisen "keskustelun" pintakuohua, ja varsinaiset yhteisön pahat seiraudet sijoittuvat kaiken opillisen melun alle, syvätasolle.

    Opillisia "totuuksia" tarvitaan aatteellisen kärmämöinnin kulissina ja lisäksi esimerkiksi maagisten tabukäsitteiden polttomerkeillä tapahtuvaan leimaamiseen ja demonisoimiseen. Hyvä esimerkki on juuri nyt oman yhteiskuntamme niin sanotussa "keskusteluilmastossa" rikinkatkuisina purkauksina ja oikosulunomaisesti käytetty "Rasismi!" -- joka on siis asiallisesti ottaen sataprosenttinen stiiknafuula, mutta omaa ne tabuvoimat, joita omaa opillista "kunniaansa" puolustelavat osapuolet tottelevat kuin Pavlovin koirat ruokakellon ääntä.



    VastaaPoista
  6. Afgaani murhasi kurdin, jota oli moittinut länsimaisista elämäntavoista. Punavihreät kirkuvat kaikkialla, että pelkkä passiivisuus rasismin kohdalla on rasismin edistämistä. Mahtaako passiivisuus muslimien hirviömäisten tekojen kohdalla noudattaa samaa logiikkaa?

    VastaaPoista

  7. Mikähän siinäkin on ongelma, että jos vertaa kielojen levittäytymistä somaleihin? Somalithan lisivät helvetin lujaa..väkimäärä suomessakin aina tuplaa 20 vuoden välein, ilmeisesti loputtomiin, ainakin jos sen maksamiseen löytyy rahaa..ja löytyyhän sitä, vaikka muuten koko planeetta tuhoutuisi

    Kielohan on sitäpaitsi ihan kiva kasvi, eli eikös somaleiden ja suvakkien pitäisi olla tyytyväisiä tästä vertauksesta..

    Sitäpaitsi omien havaintojeni perusteella kielo ei leviä mitenkään erityisen lujasti, ja vain siellä missä on otolliset olosuhteet kielolle, kuten kaikki kasvit siis leviää..

    joissain tantereilla..valoisissa metsissä kielo menestyy, toisissa taas ei, niissä voi olla mustikkaa tai ei mitään

    on mullakin täs talon pistotien vieres kieloja, ihan kivoja, parempi kuin pelkkä havunneulasten kattama maa

    Tosin samaa ei voi sanoa somaleista, parempi tyhjäkin elintila, kuin somppujen kansoittama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielo on myrkyllinen.

      Poista
    2. kaikki on myrkyllistä, ei kukaan kait syö kieloja täh? myrkyllisiä olisivat somputkin paistettuna rasvassa

      Poista
  8. Kalergi-suunnitelma2. elokuuta 2023 klo 11.18

    Omasta maastaan vähänkään välittävien suomalaisten olisi aika herätä horrostilastaan:

    "Ari Järviö: Yleinen suomalaisvastaisuus – vakava uhka Suomelle",
    https://www.kansalainen.fi/ari-jarvio-yleinen-suomalaisvastaisuus-vakava-uhka-suomelle/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihervasemmiston solutus yhteiskunnan koneistoissa on kattavaa. Opetushallitusta johtaa Li Anderssonin entinen avustaja eli kommunisti, yliopistot ovat woke-porukan vallassa, varsinkin Tampereen toimittajakoulutus perinteisesti, jonka seurauksena valtaosa toimittajista ja mediasta on vihervasemmistolaista. Sisä- eli poliisiministeriössä (!) on Suomen turvallisuudesta vastaamassa vihreä Pimiä feministi kansliapäällikkönä, ilmankos Taponen porskuttaa.
      Kirkkokin alkaa olla miehitettynä vasemman laidan kulkijoilla, jotka veisaavat hyvin mielellään median kuorossa. Miten Essayah on ottanut valehtelevan Nergin valtiosihteerikseen ?

      Poista
  9. Asiaa kerrankin. Nyt Ode tökkäsi mehiläispesään ja syvälle. Tästä varmaan alkaa puunhalaajien ja muiden suvakkien rääkyminen: https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/ed27e2ab-156e-4aa2-82b3-770a870392b2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan Ode kirjoitti vastaavalla tavalla yli 10 v sitten, olisko ollut 2008 tai 2009. Oli ollut juuri sitä ennen peruspalveluministerinä ja hänelle tuli yllätyksenä että Suomessa on asumisperusteinen sosiaaliturva.

      Poista
    2. On harvinainen kirjoitus vihreältä suunnalta mutta alkaa sitä järkeä löytyä.
      Toki täytyyhän se aloitta taas PS:ää syyttämällä:

      "Kysymys maahanmuuton periaatteista on asia, josta Suomessa ei käydä mitään järkevää keskustelua.
      Perussuomalaiset ovat liittäneet tämän asian erottamattomasti rasismiin, mikä estää kaiken järkevän keskustelun siitä julkisuudessa."

      Minusta vihervasemmisto RKP:n kanssa kohkaa siitä rasismista vaikka yritetään puhua ja kirjoittaa asioiden oikeilla nimillä.

      https://www.soininvaara.fi/2023/08/01/maahanmuuton-vaikeat-kysymyksety/

      Poista
    3. Osmostahan on kehkeytymässä ehta rasisti ja vihapuhuja. Vaadin vihreitä irtisanoitumaan Osmon järjenvaloa tuikkivista näkemyksistä, mikä lienee vaivatonta.

      Poista
    4. Traagisinta asiassa on, että vihervasemmiston politiikka on ollut täysin väärää tähän asti. Sen tosiasian tunnustaminen - se vaatiikin voimia ja jaksamista :)

      Poista
    5. Eivät Perussuomalaiset ole liittäneet maahanmuuttoa rasismiin, vaan vihervasemmisto ja media ovat liittäneet kaiken muun paitsi ovetaukipullahalaamisen maahanmuutossa rasismiin. Se aikalailla eri asia.

      Poista
  10. Käsittääkseni suomalaiset femakot välttävät ottamasta kantaa musliminaisten huivi- ja burkhapakkoon, todeten, että musliminaiset itse tietävät parhaiten onko se heitä alistavaa. Ehkäpä femakot ajattelevat ns. kunniamurhista samoin; kyllä murhattavaksi julistettu musliminainen tietää itse, onko se alistavaa ja rikollista vai ei.

    VastaaPoista
  11. Se on jännää,että vihervasemmisto haluaa normalisoida kaikkea mahdollista ja sitten haluaa maailman patavanhollisinta ja suvaitsemattominta porukkaa keskuuteensa asumaan..mikäpä siinä voisi mennä pieleen,kun maalaisjärjellä ajattelee?

    VastaaPoista
  12. Jos islam olisi valkoisten uskonto, niin lehdistö ei tuntisi mitään armoa kunniamurhien, huivien eikä naisen aseman esilletuomisessa.

    Saisimme lukea päivästä toiseen miten rasistinen, toksinen, patriarkaalinen, naisia alistava ja väkivaltainen uskonto se on. Nyt sitä ei tapahdu, koska…

    VastaaPoista
  13. Pääkaupunkiseudulla on tätä matu-nuorten rikollisuutta kuten väkivaltaa, pahoinpitelyjä, ryöstöjä alistamista jne.
    Nyt taitaa Turussa sama nostaa päätään. Pari päivää sitten uutisoitiin (niukasti) joukkotappelusta.
    Eilen TS otsikoi

    Nuorten mukaan tappelut keskustassa ovat "perus Turku-meininkiä" –  "Kaikki tietää ne"

    https://www.ts.fi/uutiset/6064225

    Alle 15-vuotiaiden väkivaltarikokset ovat lisääntyneet Turun alueella. Nuoret uskovat tekijöiden purkavan pahoinvointiaan väkivaltaisesti.

    //////////////////7

    Artikkeli on maksumuurin takana, joten ei näy enempää.

    Suomalaiset alkavat heräämään siihen mitä 2015 invaasio toi tullessaan ja mitä matu-nuoret, varsinkin, toisia alistavat ja ryöstävät nuoret oikein ovat.
    Ei kukaan halua katukuvaan sitä ettei kantasuomalaiset lapset tai nuoret enää uskalla liikkua kaupungilla ryöstelyjen tai muun väkivallan pelossa.

    Pitäisikö tässä kohtaa nostaa esiin se suvaitsevaiston vanha slogan "Pelolle ei saa antaa valtaa"? Tätä ei olekaan vähään aikaan näkynyt julkisuudessa.

    Oli miten oli, PS kannatus tulee säilymään kun ym. väkivalta lisääntyy.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!