Viime päivien aikana on kauhisteltu ranskalaisten pappien ja kirkon työntekijöiden pedofiilisia toimia. Hehän ovat uutisten mukaan käyttäneet seksuaalisesti hyväkseen peräti 216 000 ranskalaista lasta ja nuorta. Lisäksi kirkon piirissä toimineet maallikot ovat tehneet samaa yli 100 000 elämänsä alussa olleelle ihmiselle.
Syyllisiä on ollut selvästi vähemmän mutta silti ainakin 2 900 – 3 200 pedofiiliä. Ja mikä ikävintä, Ranskan katolinen kirkko on aktiivisesti suojellut heitä.
Tämä kaikki on tietenkin normaalia ihmistä järkyttävää. Ja niiin sen kuuluu ollakin.
Samalla on kuitenkin ymmärrettävä, ettei kyse liene varsinaisesti katolisesta uskosta, kristinuskosta tai edes uskonnosta yleensä. Niiden sijaan kyse on siitä, että osa seksuaalisesti sairaista ihmisistä toteuttaa intohimojaan silloin kun siihen avautuu tilaisuus - eli nuori on tavalla tai toisella aikuisesta riippuvainen - ja jopa aktiivisesti hakeutuu sellaisiin asemiin.
Sama ilmiöhän on havaittu esimerkiksi urheiluseuroissa - myös Suomessa - joissa valmentajat ovat hankkiutuneet nuorten kanssa luvattomiin seksuaalisiin suhteisiin. Myös näissä yhteyksissä on jouduttu toteamaan hyväksikäyttäjän saaneen ainakin passiivista suojelua muilta samoissa piireissä pyöriviltä aikuisilta.
On tietenkin selvää, että kaikki normaalit ihmiset kauhistelevat näitä esimerkkejä, ja ehkäpä lasten vanhemmat harkitsevat aiempaa tarkemmin lähettävätkö lapsensa sellaisiin tilanteisiin ja harrastuksiin, joissa näiden hyväksikäyttö on mahdollista. Valitettavasti näin toimien seksuaaliset hyväksikäyttäjät eivät kuitenkaan katoa maailmasta, vaan joutuvat etsimään uusia keinoja tyydyttääkseen himojaan - ja epäilemättä myös onnistuvat siinä.
Koska yhteiskunnan sulkeminen edes lapsilta ei pitkällä aikavälillä johda mihinkään hyvään, ei sellainen ole hyvä tai edes kelvollinen ratkaisu. Sen sijaan pitäisi huolehtia siitä, että hyväksikäyttäjien saama hiljainen vertaistuki - esimerkiksi muilta papeilta tai urheiluseurojen parissa toimivilta - saataisiin loppumaan.
Siksi on hyvä, että näitä asioita on nostettu julkisuuteen. Mutta yhtä tärkeää on myös se, että lasten kasvatuksessa jälkikasvumme opetetaan tunnistamaan väärinkäytökset ja reagoimaan niihin oikealla tavalla eli ilmoittamalla asiasta eteenpäin.
Tämä onnistuu tietenkin monissa perheissä jo nyt. Mutta yhtä totta on se, että nuoruuteen kuuluu irrottautuminen kodista, mikä näkyy kapinointina vanhempien asettamia rajoja ja sääntöjä vastaan - jos sellaisia on siis edes ollut tässä yhä asenneliberaalimmaksi muuttuneessa yhteiskunnassamme.
Samalla on syytä huolehtia siitä, että yhteiskuntamme rakenteet tarkkailevat aktiivisesti tilannetta siellä, missä aikuisten ja nuorten välisiä riippuvuussuhteita esiintyy. Ja että poliisi ja oikeuslaitos ovat hereillä silloin, kun niiden palveluksia tarvitaan.
Eli pedofiilien kiinnijäämisriski ja sen seuraukset ovat sellaisella tasolla, että he harkitsevat vakaasti lasten rauhaan jättämistä silloinkin, kun sellaiseen näyttäisi olevan tilaisuus. Ja että heidän hoitoon hakeutumiselleen on mahdollisimman alhainen kynnys silloin, kun omat asenteet arveluttavat.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreää kauhukomediaa
Ovatko pedofiilin vai lasten ihmisoikeudet tärkeämpiä?
Onko lapsimorsian pöyristyttävämpi kuin kulttuurirasisti?
Tekstit
