tiistai 25. toukokuuta 2021

Onko tämä sellaista maahanmuuttoa, jota me haluamme?

Afgaanimies sai eilen kahdeksan vuoden vapausrangaistuksen yrityksestä murhata entisen vaimonsa. Murha oli jäänyt yritykseksi sivullisten puututtua asiaan. 

Vuoden 2015 maahantunkeutumisaallossa Suomeen saapunut afgaani oli jo aiemmin käyttänyt "islamilaista oikeuttaan" vaimon pahoinpitelyyn, minkä seurauksena tämä oli suomalaisviranomaisten avulla päässyt miehestä eroon. Naisen jäljille mies oli kuitenkin päässyt naisen tuodessa lapsia tapaamaan isäänsä.

Tapaus on sikäli yksiselitteinen, että afgaani ei ollut peitellyt kulttuurista motiiviaan, vaan oli kiertelemättä kertonut, että "tämä on pahinta, mitä minun kulttuurissa voi tapahtua. Vaikka minä olen tässä maassa, niin te ette voi viedä minun uskontoani, ette minun kulttuuria."

Jos ja kun mies on näin selkeästi kieltäytynyt sopeutumasta suomalaiseen yhteiskuntaan, voidaan vain ihmetellä, että mitä hänelle oli oikein opetettu kotouttamiskoulutuksessa? Ja sisäministeri Maria Ohisalolta (vihr) voisi kysyä, että mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta kunniamurhia ja -väkivaltaa ei tapahtuisi maassamme enää jatkossa?

Ei myöskään olisi pahaksi, mikäli Ohisalo avustajineen tulisi julkisuuteen ja tarkentaisi muutaman päivän takaista lausuntoaan, jonka mukaan väkivallan torjumisessa "aivan keskeistä on se, että yksikään ihminen ei jää ulkopuolelle tässä yhteiskunnassa, että meillä on moniviranomaisyhteistyötä". Nythän afgaani ei ollut jäänyt viranomaistyön ulkopuolelle, vaan hänen väkivaltaisuuteensa oli puututtu jo vastaanottokeskuksessa.

Lisäksi afgaani osoitti oikeudessa saaneensa kotoutumiskoulutusta ilmaisemalla, että "tiedän, että minun tulee tämän maan lakeja noudattaa, mutta ette voi viedä minulta näitä". Toisin sanoen hän asetti oman kulttuurinsa tärkeämmäksi kuin Suomen lain puhumattakaan uuden kotimaansa elämäntavasta, johon kuuluu sukupuolten välinen tasa-arvo. 

Lopuksi on myös kysyttävä koko Suomen kansalta, että ihan oikeastiko suurin osa siitä aikoo myös kunnallisvaaleissa antaa äänensä tässä aiheena olleen afgaanin ja muiden kotouttamistoimista piittaamattomien maahanmuuttajien lisäämiseksi kaupungeissamme? Eli onko tämä nyt juuri sellaista maahanmuuttoa, jota maamme kansalaisten enemmistö haluaa? 

17 kommenttia:

  1. Kannattaa pistää joku loiventava määrä (joidenkin tms) tuohon kansanryhmän eli afgaanien eteen, ettei joku narauta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tarkoitus ei tosiaan ollut leimata kansanryhmää. Muokkasin siis tekstin vastaamaan tarkoitusta.

      Poista
  2. Eilisen puhjoht-tentin perusteella on käsittämätöntä, että 10% äänestäjistä äänestää punavihreitä ("15 vuoden päästä käytämme ainoastaan tuuli- ja aurinkoenergiaa").
    Innokkaita viheraatteen ja muslimimaahanmuuton edistäjiä on lähetettävä Ruotsiin opiskelemaan kotouttamista Maria Pettersonin johdolla. Soveltakoot sieltä saatuja oppeja täällä, sitten, kun kotouttaminen onnistuu Ohisalon teorian mukaisesti.

    VastaaPoista
  3. Määre piti sanoa - huomio koski viimeistä kappaletta.

    VastaaPoista
  4. Ongelma on todennäköisesti suurempi kuin mitä ketään kiinnostaa ajatella, ja pohjaan tämän vuosikymmeniseen havaintooni: et näe kaupunkien yöelämässä musliminaisia käytännössä juuri lainkaan, sen sijaan näet loputtoman määrän muslimimiehiä siellä kyllä. On tämä merkki siitä, että jotakin on pahasti vialla kun naiset ovat vankeina kotonaan.

    VastaaPoista
  5. "aivan keskeistä on se, että yksikään ihminen ei jää ulkopuolelle tässä yhteiskunnassa, että meillä on moniviranomaisyhteistyötä"

    Ohisalo puhui niin totta kuin totuus hänen arvomaailmassaan on. "Meillä on moniviranomaisyhteistyötä". Keitä ovat me?
    Mikä viranomaispopulaatio on moniviranomaisyhteistyötä harjoittava viranomaisryhmittymä, jonka Ohisalo hyväksyy ja ottaa käyttöön omien lausuntojensa pohjaksi?
    Ja sitten se ratkaiseva termi: viranomais. Ei siis pidä lähteä sen paremmin ajattelemaan, tuomaan ajatuksiaan esiin saati toimimaan, jollet ole viranomainen tai heitä komentava puoluepolitiikko, jota neljä vuoden välein kansa vaaleja ennen annettujen lupausten tai muiden houkuttimien vuoksi äänestää.

    Luin Ohisalon väitöskirjan hyppelehtien. Hurstin ruoka-avusta oli joku lyhyt toteamus, josta ymmärsin, ettei se ole tarpeellista tai hyödyllistä. Eli Hurstin toiminta ei ole viranomaisyhteistyön perusteella suoritettua oikeaoppista nälkäisen tukemista tarjoamalla hänelle ruokaa. Väärin sammutettu nälkä, sanoisi poliittinen palopäällikkö.

    VastaaPoista
  6. Jos suomalainen mies pieksää vaimoaan, se on raivohulluutta. Jos kamelikuski lyö vaimoaan, se on kulttiurin harjoittamista. Ihkua tämä monikulttuurisuus.

    VastaaPoista
  7. Mitä tulee tähän niin sanottuun kotouttamiseen...
    Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku kuten tästäkin tapauksesta voi päätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Jos on vähänkään seurannut Ruotsin tapahtumia ja kehitystä siellä, ymmärtää sen ettei islamilaisesta kulttuurista tulleet halua kotoutua länsimaiseen elämäntapaan.

      Eikä heidän tarvitse kun eurooppalaiset antavat heidän luoda omat varjoyhteiskuntansa ja elää siellä meidän lakiemme ulkopuolella toteuttaen omaa sharia-lakiaan.

      Poista
  8. "...ihan oikeastiko suurin osa siitä aikoo myös kunnallisvaaleissa antaa äänensä afgaanien ja muiden kotouttamistoimista piittaamattomien ihmisten lisäämiseksi kaupungeissamme?..."

    Kyllä. Kyllä he äänestävät noin.

    Syitä on ehkä kaksi. Osa ei tiedä todellisuudesta, koska he eivät halua tietää todellisuudesta.

    Toinen osa tietää kauneusvirheellisestä todellisuudesta, mutta odottaa ihmeen tapahtuvan, kunhan vain sitkeästi äänestää todellisuuden mahdollistaneen politiikan puolesta.

    Olisin yllättynyt, jos toisin kävisi. Ehkä osalla ihmisistä on taipumus muuttaa käyttäytymistään vain silloin kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

    Acc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että suurin ryhmä on se, joka on kyllä tietoinen faktoista, mutta ei halua uskoa niitä, koska se on "rumaa" eli median luoman "hyvän" kanssa ristiriidassa. Tämä johtuu perimmältään ihmiselle tyypillisestä konformismista eli halusta miellyttää yhteiskunnassa näkyvää valtavirtaa.

      Poista
  9. Hallitus haluaa lisää juuri tällaista sopeutumatonta maahanmuuttoa. Kotouttamisliturgialla pyritään vain voittamaan aikaa, jotta kansakunnan väestöpohjaan saadaan peruuttamattomia heikennyksiä.

    Ohisaloa on turha yrittää ymmärtää sitä kautta, että hän pyrkisi hoitamaan asioita kotimaansa parhaaksi. Sellainen ei kerta kaikkiaan ole WEF:in kouluttamien globaalien nuorten johtajien tavoitteena. Päin vastoin, tavoiteena on kansallisvaltion tuhoaminen kovalla kiireellä Agenda 21 & 2030 mukaisesti.

    VastaaPoista
  10. Humanitaarinen maahanmuutto olisi lopetettava. Yhtään muslimia, ja varsinkaan Somaliasta, Afganistanista ja Irakista, ei pitäisi ottaa Suomeen. Nykyinen Ohisalon johtama maahanmuuttopolitiikka on maanpetoksellista toimintaa.

    VastaaPoista
  11. Kyllä 80 % haluaa tätä suomeen. Valtamedia ajaa agendaa. Yle, mtv jne, luovat mielikuvaa jossa valkoinen nainen ja miehellä ruskeampi pigmentti on arkipäivää. Mainokset lisäksi. Haitta ilmiöistä uutisoidaan satunnaisesti, kun on pakko. Mutta kun yksi tälläinen uutisoidaan, laitetaan perään sarja juttuja, milläinen hirviö on kantasuomalainen mies. Kärjistettynä.

    VastaaPoista
  12. "Kolmen vuosikymmenen päästä... maapallon seitsemästä miljardista ihmisestä vain seitsemänsataa miljoonaa on valkoisia, tuskin kolmannes heistä asuu pikku Euroopassamme." Jean Raspail

    Ja silti kaikki se edistys, se miten maailma ja ihmisen elinehdot ovat muutaman viime vuosisadan kuluessa muuttuneet, on ollut seurausta eurooppalaisen uuden ajan "kartesiolaisesta rationaliteetista", empirismistä, luonnontieteiden noususta, tekniikasta ja teollisesta hyvinvoinnista.

    Ja tämä eurooppalaisen uuden ajan ajattelu on nyt siis romahtamassa. Massiiviseksi kasvavan kansainvaelluksen alle jäävät vanhat eurooppalaiset kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot, jotka romahtavat taloudellisesti, sosiaalisesti, terveydellisesti, ja -- mikä meille on toistaiseksi aika ylivoimaista ymmärtää -- myös tiedollis-kognitiivisesti.

    Ja silti nämä ministerit kanisterit propagandistit ja ihmisarvo- ja -oikeusideologit kuvittelevat ja varmaan kokevatkin olevansa hyviä ihmisiä. Pitääkö itkeä vai nauraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Nauraisin ellei tämä koskisi minua tai ainkin jälkeläisiäni. Siksi itken.

      Poista
  13. Vituttaa Kuin Pientä Oravaa25. toukokuuta 2021 klo 17.32

    Lyön 10 euroa vetoa, että keskitetyt ostot salataan koska Sannuli höyläyttää omaa S-poonus etukorttiaan valtion maksaessa laskun. :D

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6454bc8a-f9ef-478e-9f42-74da97687153

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!