Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkirikos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkirikos. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. heinäkuuta 2026

Miksi Nedic Stevo tappoi vaimonsa?

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi espoolaismies Nedic Stevon taposta 10 vuoden ja kahden kuukauden pituiseen vankeuteen. Syynä oli tämän vaimon kuolemaan johtanut pahoinpitely. 

Asiasta kertonut uutinen ei kerro syytä pahoinpitelyyn tai siihen, ettei mies ollut toimittanut uhriaan ajoissa hoitoon, vaan pakottanut tämän makaamaan kotonaan. Tämä oli kuitenkin ollut elossa vielä ambulanssiin ja sairaalaan päästyään sekä kertonut tuomioon johtaneista tapahtumista ennen kuolemaansa. 

* * *

Skupollin teko oli yksiselitteisesti mustasukkaisuuden motivoima, mutta Stevon toiminnan motiiveja ei ole uutisoitu. Hän oli oman kertomansa mukaan tullut Suomeen vuonna 1996 "naisen perässä", ja oli elellyt viimeiset vuodet työttömänä sekä hassannut rahaa uhkapeliin. Lisäksi hän vakuutti rakastaneensa tappamaansa naista.

Stevon teko on kokonaisuutena poikkeuksellisen järjetön, ja toi sellaisena mieleeni vuonna 2009 tapahtuneen kunniamurhan. Silloinen murhaaja Ibrahim Skupolli oli Kosovon albaani ja Nedic Stevon sukujuuret ovat nimestä päätellen niin ikään entisen Jugoslavian alueella, mutta – toisin kuin Skupollin – ilmeisesti sen kristityssä väestössä. 

* * *

Naisen kuolemaan johtaneen väkivallan todellinen syy tuskin selviää koskaan. Eikä sillä tietenkään ole sen suurempaa merkitystään meille tavallisille suomalaisille. 

Suomalaisnaisille merkittävää on kuitenkin tieto siitä, että entisen Jugoslavian alueelta tulleet miehet ovat tehneet maassamme kaksi poikkeuksellisen puistattavaa puolisoonsa kohdistunutta henkirikosta. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että sellainen johtuisi tavalla tai toisella entisen Jugoslavian alueen kulttuurista.

tiistai 14. huhtikuuta 2026

Epäillyn kunniamurhan tulkkauskulut

MTV3 kertoi, että erään espoolaismiehen kaksi vuotta Suomessa oleskelleen sukulaisen oikeudenkäynti keskeytettiin, koska oikeuden puheenjohtajan mukaan "tulkkaus on liian epätarkkaa, joten emme voi jatkaa. Kyse on kuitenkin hyvin vakavista syytteistä". 

Uutisen mukaan oikeudessa käsitelty henkirikos tapahtui Espoon Suurpellossa elokuussa 2025, jolloin syytetty ampui ex-vaimoaan selkään kerrostalon rappukäytävään. Tapauksella on todistajia, koska tappajan ja tapetun yhteiset lapset näkivät veriteon, eikä murhaajaksi epäiltykään ole kieltänyt ottaneensa tapetun naisen henkeä. 

Tapauksen syyksi epäillään henkirikoksen tehneen suvun kunniaa – tai pikemminkin avioerosta sille muka koituvaa häpeää. Tämän ovat sekä syytetty, että hänen avustamisestaan epäilty henkilö kuitenkin kieltäneet. 

Tapauksessa ei sinänsä liene mitään epäselvää: sekä tappaja että murha-ase ovat tiedossa ja uhri on kuollut. Siksi sijaan oikeudessa pohditaan syyllisen sijasta sitä, että oliko kyseessä murha vai tappo.

Näin siitä huolimatta, että veriteon tekijäksi alkujaan ajateltu murhaajan sukulaismies kiisti toimittaneensa aseen ja sen sijaan väitti löytäneensä sen syytetyn omistaman pizzerian kellarista tavallisesta pahvilaatikosta. Ja juonessa mukana olleen – espoolaismiehelle läheistä sukua olleen – turkkilaismiehen tiedetään lähetelleen henkensä menettäneelle naiselle kivikautiseen kunniakäsitykseen ja alhaiseen älykkyyteen viittaavia viestejä.

* * *

Blogikirjoituksen aiheeksi tämä tapaus nousi siksi, että maassamme kaksi vuotta asunut mies on tarvinnut oikeudessa tulkkia, eikä kykene itse kommunikoimaan suomen tai ruotsin kielellä. Eikä ymmärtämään oikeuden tietotarpeita edes tulkin välityksellä. 

Tämä kyvyttömyys maksaa puhdasta rahaa, jonka maksajaa ei ole kummassakaan edelle linkittämässäni uutisessa kerrottu. Kysyin siksi tätä asiaa tekoälyltä, joka valisti minua siitä, että "jos oikeudenkäynnissä tarvitaan tulkkia (esim. syytetty, todistaja tai muu henkilö ei osaa suomea/ruotsia), tuomioistuin hankkii tulkin", jonka kulut "maksetaan valtion varoista, eivätkä ne kuulu suoraan osapuolten maksettaviksi".

* * *

Tämä ei ole pieni asia, sillä tulkkeja käytetään oikeudenkäynneissä paljon. Esimerkiksi Helsingin poliisi on kertonut, että ulkomaalaisten epäiltyjen osuus pääkaupunkimme kaikissa seksuaalirikoksissa oli pari vuotta sitten noin 33 prosenttia ja raiskausten osalta noin 40 prosenttia. 

En toki ole vaatimassa oikeudenkäyntien käymistä kielellä, jota syytetyt eivät ymmärrä. Sen sijaan kaipaisin järkeä suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Ja ennen kaikkea kielen oppimiseen liittyviä ehdottomia vaatimuksia niille maahanmuuttajille, jotka jäävät maahamme pidemmäksi aikaa. 

Olen varma, että kielitaidon testaamisen kustannukset säästyisivät yhteiskunnalle toisaalta erilaisten tulkkauskulujen vähenemisen että – ennen kaikkea – maahanmuuttajien nykyistä paremman yhteiskuntaan integroitumisen ja siitä seuraavan korkeamman työllisyysasteen kautta. Enkä näe yhtään kestävää perustetta sille, etteikö parantunut kielitaito olisi myös maahanmuuttajien itsensä kannalta hyvä asia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voiko naisen sukuelimen tuhoaminen olla vähäisempi teko kuin tavallinen raiskaus?
"Tamperelaismiehistä" julkaistiin valokuva
Pari sanaa naismurhista ja turvapaikkatilastoista

perjantai 31. lokakuuta 2025

Tyhmyys tiivistyy Helsingin yliopiston opiskelijoissa

Ylen mukaan ihmisten älykkyysosamäärät nousivat 1900-luvun alusta alkaen, mutta viime vuosikymmeninä ne ovat kääntyneet laskuun, erityisesti kehittyneissä maissa. Jutussa haastatellun psykologian professorin – Markus Jokelan – mukaan ilmiölle on haettu selitystä muun muassa ympäristötekijöistä. 

Minulla ei tietenkään ole tästä asiasta sen parempaa tietoa, mutta epäilen ilmiön taustalla olevan myös perinnöllisiä tekijöitä, joihin on viime vuosikymmeninä tullut varsin suuria muutoksia migraation kautta. Harmi sinänsä, ettei asiasta kertoneessa uutisessa mainittu tästä mahdollisuudesta halaistua sanaa.

* * *

Lieneekö sitten älykkyysosamäärän laskun syytä, mutta Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kerrottiin eilen maksaneen rahallista tukea anarkistiryhmälle. Siis sellaiselle järjestäytyneelle joukolle, jonka tarkoituksena on tuhota valtioksi järjestäytynyt yhteiskunta.

Tämä HYY:n tukema opiskelijajoukko on aiemmin toiminut tavoitteensa puolesta kantamalla mielenosoituksessa banderollia, jossa ihmisiä yllytettiin  valtiovarainministerimme pään irti leikkaamiseen. Siis poliittiseen henkirikokseen. 

Kuluneella viikolla sama ryhmä on käynyt ripustamassa naisen sukupuolielimen haistamiseen yllyttävän tekstin sisältävän banderollin samaisen – naispuolisen – ministerin kodin välittömään läheisyyteen. Tällainen käytös on sellaista primitiivisen järjetöntä käyttäytymistä, jollaista ei odottaisi näkevänsä yliopisto-opiskelijoiden tekemänä – eikä varsinkaan korkeinta opetusta saavia ylioppilaita edustavan järjestön rahoittamana. 

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että Helsingin yliopistossa on yli 30 000 opiskelijaa, mikä on niin suuri joukko, että siihen sopii monenlaista kaduntallaajaa. Ja toki meillä tunnetaan erinomaisesti myös vanha viisaus, jonka mukaan tyhmyys tiivistyy joukossa. 

Siksi epäilen, että valtionvarainministeriin liittyviä typeriä banderolleja tehtailevat HY:n anarkistiopiskelijat ovat molempien edellä mainitsemieni ilmiöiden äärilaitaa, jossa yleisen älykkyysosamäärän lasku on tiivistynyt suorastaan hämmästyttäviin mittoihin. 

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!