Ylen eilinen pääuutislähetys oli ala-arvoinen
keskiviikko 15. lokakuuta 2025
Ovatko Veronika Honkasalo, Nasima Razmyar ja Sofia Virta antisemitistejä vai ihmisoikeusadvokaatteja?
Ylen eilinen pääuutislähetys oli ala-arvoinen
maanantai 29. syyskuuta 2025
Näiden henkilöiden maahanmuutto ei ole ollut hyväksi suomalaiselle yhteiskunnalle
Iltalehti kertoi hovioikeuden tuominneen Basat Abdulkaremin, 22, kolmen ja puolen vuoden vankeurangaistukseen tapon yrityksestä. Sen sijaan Kerim "Kerza" Muslahin, 23, syytteet kaatuivat näytön puutteeseen.
Asiaan liittyy pari muutakin mielenkiintoista seikkaa. Niistä ensimmäinen on se, että oikeudenkäyntiin johtaneissa tapahtumissa oli ollut paikalla myös Suvelan jengimurhasta tuomittu Dijar Güzel. Lisäksi ilman tuomiota jäänyt "Kertza" Muslah oli tuomittu jo vuonna 2021 yli kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä.
Niin. Mitähän tästä nyt sanoisi?
Kenties nyt ainakin sen, ettei näiden henkilöiden maahanmuutto ole ollut ainakaan hyväksi suomalaiselle yhteiskunnalle. Enkä usko, että se muuttuu myöskään jatkossa yhtään paremmaksi.
Siitä huolimatta kehotan kaikkia teitä – arvoisat lukijani – olemaan aktiivisia äänestyskopissa. On nimittäin niin, että Suomessa lait määrätään viime kädessä eduskunnassa, jossa istuvat juuri ne ihmiset, jotka valitaan neljän vuoden välein järjestettävissä eduskuntavaaleissa.
Päivän aiempi merkintä:
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa
Kehitysmaalaisten maahanmuutto on pysyvästi haitallista
keskiviikko 23. heinäkuuta 2025
Päivi Arvonen, kenialaiset naiset ja feministinen todellisuus
perjantai 25. huhtikuuta 2025
Hallitusohjelman toteuttaminen on äärimmäisen tärkeää
perjantai 13. lokakuuta 2023
Hamasilaista lastenhoitoa
Terrorismin uhri olikin syyllinen
Palestiinalaisille annettavista kehitysapurahoista
Tosiasioiden tunnustaminen tekisi hyvää palestiinalaisille
tiistai 8. helmikuuta 2022
Uutisia monikulttuurisesta Suomesta - sekä kurkistus tulevaisuuteen
Nyt jo sveitsiläisetkin ihmettelevät meitä
Tanskalainen maahanmuuttajatilasto avaa kansanryhmien eroja
Pitäisi tehdä välikysymys Oulun raiskausringin takia
tiistai 21. joulukuuta 2021
USA:n henkirikokset rajussa nousussa
Yle teki jutun siitä, kuinka murhien määrä on kasvanut Yhdysvalloissa. Philadelphiassa kuvatuissa haastatteluissa näkyi käytännössä pelkästään tummaihoisia ihmisiä, mutta itse jutussa ei sanottu sanaakaan ihmisryhmien välisistä eroista. Tämä jäi kaivelemaan mieltäni.
Katsoin ensin Wikipedian englanninkieliseltä nettisivulta. Sen mukaan vuoteen 2019 mennessä pohjoiseurooppalaista alkuperää olevien Philadelphian valkoisten määrä oli pudonnut vuoden 1970 63,8 prosentista 34,2 prosenttiin. Samana aikana mustaihoisten määrä oli noussut 33,6 prosentista 43,8 prosenttiin ja latinojen 2,4 prosentista 15,2 prosenttiin.
Toisin sanoen kaupunki on viime vuosikymmeninä monikulttuuristunut voimakkaasti. Samaan aikaan sen väestö on pienentynyt yli 1,9 miljoonasta noin 1,6 miljoonaan. Toisin sanoen se on kärsinyt rajusta pohjoiseurooppalaisperäisten valkoihoisten poismuutosta.
USA:n rikoksista kertovan Wikipediasivun perusteella afroamerikkalaiset tekevät 55,9 prosenttia kaikista henkirikoksista. Valkoisten osuus on 41,1 prosenttia. Uhreista puolestaan 54,7 prosenttia on mustia ja 42,3 prosenttia valkoisia. Näitä lukuja voi verrata vaikkapa mustaihoisten osuuteen kaikista yhdysvaltalaisista: se on noin 13 prosenttia.
Palatakseni Philadelphiaan. Löysin siitä kertovan tuoreen lehtijutun, jonka mukaa sikäläisten henkirikosten määrä on noussut vuoden takaiseen - jo silloin korkeaan lukumäärään - verrattuna 13 prosentilla ja nousseet peräti 55 prosentilla aiemmasta. Sen sijaan esimerkiksi raiskausten määrä on samaan aikaan laskenut.
Ylen mukaan murhien eskaloitumisen syynä on pandemian aiheuttama yhteiskunnan stressitila, jossa monen amerikkalaisen elämä meni raiteiltaan, kun koulut sulkeutuivat ja työt loppuivat. Samalla poliisin ja kansalaisten suhde muuttui George Floydin murhan seurauksena.
Ylen mukaan myös kansalaisten luottamus poliisiin heikkeni ja hätänumerosoittojen määrä väheni merkittävästi. Lisäksi poliisin toiminta on muuttunut, kun sen rikollisiin kohdistama väkivalta on saanut paljon huomiota. Sen seurauksena esimerkiksi epäilyttäviä autoja pysäytetään aiempaa vähemmän.
Näiden lisäksi edellä siteeraamani amerikkalainen lehtijuttu mainitsi, että kaupungilla on satoja poliiseja vähemmän kuin pitäisi - asia josta Yle ei kertonut mitään. Näin siksi, että poliisit ovat eronneet palveluksesta tai jääneet varhaiseläkkeelle, eikä uusia ole saatu rekrytointihaasteiden takia tilalle. Tämän taustalla ovat taannoiset poliisien toimintaan kohdistuneet valtakunnalliset moitteet.
Nähtäväksi siis jää, kuinka tilanne kehittyy jatkossa. Joka tapauksessa kyse on laajasta ongelmasta, koska Philadelphian lisäksi henkirikosten määrä on noussut rajusti myös esimerkiksi Chicagossa, Detroitissa, Houstonissa, Oaklandissa ja Las Vegasissa. Tunnettuja suurkaupunkeja kaikki.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä USA:n väestöryhmien koulutuserot kertovat intersektionaalisesta feminismistä
Raskaana olevat mustat naiset kuolevat valkoisen miehen takia
Selittääkö väestö väkivalta- ja henkirikollisuutta
sunnuntai 28. marraskuuta 2021
Raskaana olevat mustat naiset kuolevat valkoisen miehen takia
Poliittinen korrektius ja väestötieteellinen tieto
Selittääkö väestö väkivalta- ja henkirikollisuutta
USA:n murhapääkaupungit
