Eilinen päivä oli historiallinen, sillä maassamme järjestettiin historian ensimmäiset aluevaalit. Niiden ylivoimaisesti merkittävin seikka oli se, ettei kansaa kiinnostanut.
Tai sitten äänioikeutetut eivät ymmärtänyt, että nyt äänestettiin kaikkien suomalaisten kannalta erittäin tärkeän hallintoportaan luomisesta. Ja että neljän seuraavien vuoden kuluessa rakennettava himmeli tulee tästä eteenpäin olemaan meidän kaikkien ilona tai kiusankappaleena, joka syö paljon verotuloja, mutta jota on jälkikäteen hankala muuttaa.
Joka tapauksessa on kiistaton tosiasia, että mitä alhaisemmaksi äänestysaktiivisuus jää, sitä vähemmän voidaan puhua toimivasta demokratiasta. Nyt vaikuttamisesta kiinnostuneiden määrä jäi
47,5 prosenttiin, mikä tarkoitti sitä, että vaaleissa menestyivät ne puolueet, joiden kannattajille äänestäminen on syystä tai toisesta tärkeä periaate.
Tämä näkyi
vaalituloksessa, joka nosti Kokoomuksen maamme selväksi ykkösaluepuolueeksi ja palautti Keskustan suurten puolueiden joukkoon. Myös Sosialidemokraateista tuli suuri aluepuolue.
Muista puolueista Vasemmistoliitto RKP ja Kristillisdemokraatit menestyivät peruskannatukseensa nähden erinomaisesti, mutta epävarmemman äänestäjäkunnan parissa suurta suosiota nauttivat Perussuomalaiset, Vihreät ja Liike nyt saivat heikon äänisaaliin.
Sallittakoon muutama muukin huomio. Ensinnäkin poliittinen vihervasemmisto sai vain 34,7 prosentin kannatuksen. Sen toivoisi tarkoittavan, ettei hyvinvointialueita rakennettaisi vasemmistolaisten prinsiippien mukaisesti pöhöttyneeksi, byrokraattiseksi ja siten heikosti toimivaksi monumentiksi, vaan kustannustehokkaaksi kansalaisia hyvin palvelevaksi järjestelmäksi.
Oleellista tässä on huomata, ettei Suomeen syntynyt yhtään vihervasemmiston määräysvallassa olevaa hyvinvointialuetta. Siten missään päin maatamme ei ole odotettavissa aivan holtitonta rahanmenoa ja äärimmäisen kankeaa hallintohimmeliä, eikä edes laittomien maassaoleskelijoiden palveluita lisätä. Eivätkä paineet kokonaisveroastetta kasvattavan maakuntaveron luomiseksi nousseet merkittäviksi, vaikka Keskusta
onkin arvaamaton tämän seikan suhteen.
Näitä toiveita vastaan puhuu kuitenkin nykyisten hallituspuolueiden kokonaisuudessaan hyvä menestys Keskustan ja RKP:n saadessa hyvän äänisaaliin, joka nosti hallituksen kannatuksen yhteensä 58,8 prosenttiin. Näin ollen maamme hallitus ja sen politiikka sai vaaleissa vankan tuen, vaikkei sen kannatuksesta sinänsä äänestettykään. Nykyisen jakopolitiikan nauttimasta tuesta äänioikeuttaan käyttäneiden parissa kertoi jotain sekin, että aluevaltuustojen jäsenistä 53 prosenttia tulee olemaan naisia.
Toisaalta Keskustan vahvistuminen ja Vihreiden heikko vaalimenestys saattavat luoda ristivetoa hallituksen sisälle. Sen seurauksena valtakunnantason poliittinen päätöksentekokyky saattaa heiketä - eikä asiaa ainakaan muuta se, että Sanna Marin (sd) on osoittautunut varsin heikoksi pääministeriksi.
Lopuksi on todettava Suomen hyvinvointialueiden jakautuminen erilaisiin ryhmiin. Keskinen ja pohjoinen Suomi tulevat olemaan keskustavetoisia, mikä tarkoittaa kovaa painetta nykyiselle ja seuraavalle hallitukselle hyvinvointialueiden rahoituksen jatkuvaksi kasvattamiseksi.
Pohjanmaan rannikolla RKP sai yksinvallan, joten sen hyvinvointipalveluita tullaan kehittämään ruotsinkielisen väestön ehdoilla. Myös Itä-Uusimaalla RKP oli suurin puolue, mutta siellä se joutuu tekemään kompromisseja muiden puolueiden kanssa.
Länsi-Uusimaalla Kokoomus ja RKP saivat yhdessä yli 50 prosentin kannatuksen, joten siellä toteutettavat hyvinvointipalvelut tultaneen jakamaan julkisten ja yksityisten toimijoiden kesken. Sen osalta olisi erityisen tärkeää, että järjestelmä saadaan siellä toimimaan siten, ettei palveluiden laadusta tingitä eivätkä niiden hinnat karkaa käsistä.
Jääköön analyysit tässä vaiheessa tähän. Seuraavat neljä vuottahan vasta näyttävät, mihin hyvinvointialueilla edetään ja minkälaiseksi niiden rahoituspohja lopulta muodostuu. Ehkäpä silloin myös kansa on tämänkertaista kiinnostuneempi vaikuttamaan asiaan.
Tekstit
