Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste uhrit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uhrit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. maaliskuuta 2026

Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Venäjän "kolmipäiväinen erityisoperaatio" tuli eilen lähelle meitä suomalaisia, kun Ukrainalaiset aiheuttivat tuhoa Karjalan kannaksella sijaitsevassa Koiviston satamassa. Muuten Ukrainan sota on kuitenkin viime viikkoina jäänyt Iranissa käytävän sodan varjoon myös meikäläisissä tiedotusvälineissä. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Ukrainan armeijan ylipäällikön kenraali Oleksandr Syrskyin mukaan Venäjä on tehostanut maahyökkäyksiään viime viikolla. Eli aloittanut jo perinteiseksi muodostuneeseen keväthyökkäyksensä. 

Tämä näkyy hänen mukaansa venäläisten tekemien hyökkäysten lukumäärässä. Niitä tapahtui neljän päivän aikana eri puolilla rintamaa peräti 619.

Jo ennen näitä hyökkäyksiä oli Venäjän sodanjohto lisännyt raskasta kalustoaan ja määrännyt joukkojaan siirtymään etulinjaan. Näin hyökkäyksiin osallistui kymmeniä tuhansia sotilaita. 

* * *

Kaikki ei ole kuitenkaan viimeisten päivien kuluessa sujunut kuin Strömsössä. Hyökkäyksissä on nimittäin Ukrainan sodanjohdon mukaan kuollut ja haavoittunut – vain neljän päivän aikana – yli 6 000 venäläistä, mikä tarkoittaa keskimäärin noin 1 520 päivittäistä uhria. 

Tämä tarkoittaa, että venäläisiä kuolee nyt paljon nopeammin kuin heitä ehditään rekrytoimaan. Siten Ukrainan sodanjohto arvelee, ettei Venäjän kykene jatkamaan nyt nähtyjen kaltaisia ​​​​laajoja hyökkäyksiä kovin pitkään.

* * *

Tätä käsitystä voi tarkastella esimerkiksi puna-armeijan talvisodassa kärsimien tappioiden valossa. Silloin Stalinin armeijan päivittäiset menetykset 105 päivän aikana olivat – lähteestä riippuen – 1 500 ja 3 000 uhrin välillä. Siis samaa luokkaa tai enemmän kuin Ukrainassa edellä mainittuina neljänä päivänä. 

Toisin sanoen Stalinin hirmuhallinto pystyi jatkamaan sotaansa hirvittävistä tappioluvuista huolimatta yli kolmen kuukauden ajan, vaikka ei pystynytkään miehittämään kuin pienen osan Suomesta. Tosin rauhanneuvotteluissa he saivat sitten enemmän, ja Suomi menetti yli kymmenen prosenttia pinta-alastaan. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, pystyykö Putinin diktatuuri tapattamaan kansalaisiaan Ukrainassa yhtä nopeaan tahtiin kuin Stalinin hirmuhallinto Suomessa vuosina 1939-40. Ainakin Putinilla on siihen paineita, sillä venäläiset viranomaiset ovat jo asettaneet kansalaisilleen odotuksia kotimaisessa tiedotuksessa. 

Tästä esimerkkinä Venäjän duumassa oli todettu 23. maaliskuuta, että kaikissa sodissa on uhreja, mutta Venäjän joukot yrittävät minimoida uhrit etenemällä "rauhalliseen tahtiin" kohti Slovjanskia ja Kramatorskia. Tuon tahdin nopeus jäi siis arvoitukseksi. 

Tosiasia on joka tapauksessa se, että tänä keväänä venäläisjoukkojen pitäisi ennen etenemistään "rauhallisessa tahdissa" kyetä palauttamaan hallintaansa ne alueet, jotka Ukraina on ottanut takaisin viimeisten viikkojen aikana. Eikä se tule tapahtumaan ilman raskaita tappioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huoli tulevaisuudesta kasvaa Venäjällä
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

keskiviikko 11. helmikuuta 2026

Tahallaan ja tarkoituksella

Venäjä on pommittanut ukrainalaisia siviilikohteita vuonna 2022 alkaneen sodan alusta alkaen. Muistamme toki sen, mitä tapahtui Butšassa sodan alussa, mutta nyttemmin tämä väestöön kohdistunut jatkuva terrori ei taida saada ihmisiä edes kohauttaamaan olkapäitään. 

Näin siitä huolimatta, että Gazan taannoiset tapahtumat saivat aikaan valtaisan protestiaallon ja jopa poliittisesti edistyksellisten voimien julkisuustempauksen, jossa älyllisesti epärehelliset vasemmistomaskot... hmm... siis tunnetut kansalaisaktivistit Greta Thunbergistä Renaz Ebrahimiin seilasivat laivalla paikalle.

Tämän sanottuani on todettava, että löysin toki tänä aamunakin otsikon, jonka mukaan "Venäjän isku Ukrainaan surmasi neljä ihmistä, mukaan lukien kolme pientä lasta". Se ei kuitenkaan taida aiheuttaa ihmisissä sen kummempia tunteita, koska venäläisten ukrainalaissiviileihin – jopa lapsiin – kohdistuneesta murhaamisesta on tullut liian tavallista eikä hyökkääjä ole sellainen, jota mielenosoituksista viehtynyt ihmisfraktio pitäisi vihollisenaan. 

Sellaisia eivät näytä olevan myöskään Iranin johtajat, jotka murhasivat taannoin tuhansia kansalaisiaan näiden vaadittua maahan demokratiaa. Vai onko niin, että aktivistien mielenkiinto loppui siihen kun tavallisten iranilaisten puolelle asettuivat heti tapahtumien alettua amerikkalaiset ja israelilaiset sekä jopa suomalainen poliittinen oikeisto. 

Näiden havaintojeni pohjalta en voi muuta kuin ihmetellä sitä, että eikö jokaisen siviiliuhrin kuolema ole suuri tragedia? Ja eikö sellaisten tuomitseminen – tai ainakin torjuminen – olisi aivan erityisen tärkeää silloin, kun murhat on tehty tahallaan ja tarkoituksella, kuten Ukrainassa ja Iranissa?

tiistai 28. lokakuuta 2025

Terrorismi vetoaa suomalaisiin

Helsingin sanomien mukaan terrorismi vetoaa suomalaisiin. Erityisesti enintään 30-vuotiaisiin, yli 70-vuotiaisiin ja pääkaupunkiseudulla asuviin naisiin. Koulutustaustan perusteella tähän joukkoon kuuluvat muita useammin opiskelijat ja akateemisesti koulutetut.

Taustalla on tietenkin yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä terrori-iskuista, jossa Gazan kaistaleelta tulleet palestiinalaisterroristit surmasivat 1 139 ihmistä, joista 764 oli siviilejä ja 373 israelilaisiin turvallisuusjoukkoihin kuuluvia henkilöitä. Lisäksi Hamas otti noin 250 panttivankia ja valtava joukko naisia tuli brutaalisti raiskatuksi. 

Iskun jälkeen Israel lähetti armeijansa kitkemään Gazasta terroristeja, jotka piiloutuivat siviileiden joukkoon, mikä johti sotatoimien leviämiseen läpi koko alueen, siviileiden kärsimyksiin ja koko alueen infrastruktuurin tuhoutumiseen. Tämä kaikki esitettiin näyttävästi suomalaismedioissa, jolloin tuhon varsinainen syy jäi unholaan ja ihmisten mielissä päällimmäiseksi nousi medioissa esillä pidetty inhimillinen hätä. 

Ja lopputuloksena oli – kuten näemme aamun Helsingin sanomista – se, että peräti 48 prosenttia suomalaisista haluaisi tunnustaa Palestiinan valtion palkkioksi terrorismista. Siis valtion, jota ei ole edes olemassa.

lauantai 18. lokakuuta 2025

Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille

USA:n ja Ukrainan presidenttien tapaaminen johti varsin mielenkiintoisiin näkemyksiin, sillä Donald Trump pyysi lopettamaan sodan nykyisille rintamalinjoille ja Volodymyr Zelenskyi näytti hyväksyvän ajatuksen. Jälkimmäisen mukaan "meidän täytyy pysähtyä siihen, missä olemme, hän on oikeassa, presidentti on oikeassa".

Samalla Trump ilmoitti, ettei ole valmis antamaan Ukrainalle Tomahawk-ohjuksia, joilla voitaisiin tuhota venäläisiä sotilas- ja infrastruktuurikohteita kaukana maan sisäosissa. Ei ainakaan ennen kuin on tavannut Vladimir Putinin Unkarissa.

Zelenskyi kertoi ennen tapaamista, että Ukrainan kannalta turvatakuut ovat kaikkein tärkein asia. Ainakaan suomalaismediat, BBC, USA Today tai CBS eivät kuitenkaan kertoneet mitä presidentit puhuivat niistä. Suomen presidentin, Alexander Stubbin mukaan tuki Ukrainalle jatkuu vahvana ja se "sisältää sotilaallisen ja taloudellisen avun, turvatakuut, tulitauon ja rauhanprosessin". 

Nähtäväksi siis jää, miten Putin suhtautuu Unkarissa rauhantekoon, jonka lopputuloksen hän voisi halutessaan esitellä jonkinlaisena voittona kansalleen. Mutta joka hänen aiempiin puheisiinsa verrattuna olisi kuitenkin ilmiselvä epäonnistuminen, jonka seurauksena yli miljoona venäläistä on kuollut tai invalidisoitunut. 

Siten rauha nykyisille rintamalinjoille olisi Putinille ilmiselvä riski, sillä etukäteen lienee mahdotonta sanoa, kumpi kanta – voitto vai epäonnistuminen – lopulta voittaisi venäläisten mielissä. Ja mitä siitä seuraisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
When Ukraine’s Drones Fly 2,000 km, Putin’s Confidence Shakes
Why Do Russians Tolerate Broken Infrastructure?
Peskov reagoi Venäjän erikoisoperaation heikkoon edistymiseen

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Murheellinen kujanjuoksu jatkuu

Haiti, tuo läntisen pallonpuoliskona ainoa afrikkalaistaustaisten ihmisten asuttama ja hallitsema valtio on edelleen rikollisten jengien hallinnassa. Näin siitä huolimatta, että YK:n tukemat ja Kenian johtamat MSS-joukot ovat yrittäneet jo vuoden ajan suistaa niitä vallasta.

Olen silloin tällöin seuraillut Haitiin tilanteen kehitystä, eikä siinä ole tapahtunut oleellisia muutoksia - ei ainakaan parempaan päin. Näin siitä huolimatta, että rikollisten ote tästä Karibian alueen valtiosta on johtanut lievästä sanottuna hirvittävään katastrofiin ja maassa toimii kenialaisten johtama monikansallinen joukko, joka on aikonut riisua rikolliset aseista.

* * *

YK:n mukaan Haitissa kuoli viime vuonna väkivaltaisuuksiin noin 5 600 ihmistä, ja tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana he ovat saaneet "seurakseen" ainakin noin 1 600  henkensä menettänyttä. Lisäksi maan sairaalat ja useimmat koulut ovat sulkeneet ovensa, kolera leviää ja peräti kaksi miljoonaa haitilaista kärsii vakavasta elintarvikepulasta.

Siksi ei ole ihme, että noin kymmenesosa maan väestöstä - eli 1,3 miljoonaa ihmistä - on lähtenyt kodeistaan. Sen sijaan tuntuu jotenkin oudolta, että vakavasta tilanteesta huolimatta maan väestö kasvaa edelleen, joskin hitaammin kuin aiemmin. 

Kaiken tämän valossa on mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan haitilaisten murheellinen kujanjuoksu jatkuu. Ja nouseeko tämä väestöltään muista läntisen pallonpuoliskon valtioista poikkeava maa joskus kukoistukseen, vaikka juuri nyt ei näytäkään siltä - eikä edes Yhdysvallat aio jatkossa rahoittaa haitilaisjengien vastaista sotaa samalla intensiteetillä kuin nykyisin.

torstai 22. toukokuuta 2025

Kouluväkivallan syyt on tutkittava ennakkoluulottomasti, arvovapaasti ja objektiivisesti

Kaksi nuorten tekemää tyttöihin kohdistunutta puukotusta on järkyttänyt suomalaisia. Eikä ihmisten shokkia ole suinkaan vähentänyt toisen - käsittääkseni kantasuomalaisen - pojan internetiin jättämä järjetön manifesti. Jälkimmäisestä, vain kaksitoistavuotiaan pojan - motiiveista ei ole juurikaan julkaistu tietoja, mutta myös hän valitsi uhreikseen tyttöjä. 

Vanhemman pojan osalta on puhuttu jonkin verran niin sanotusta incel-kulttuurista ja naisvihamieliyydestä. En kiistä, etteikö näin voisi olla, mutta siinä(kin) tapauksessa on kysyttävä, mikä yhteiskunnassamme on vikana, että nuoret ihmiset - jopa lapset - pilaavat elämänsä tällaisilla teoilla. 

* * *

Helsingin sanomien jutun mukaan "nuorilla on aiempaa enemmän jyrkän oikeistolaisia mielipiteitä. Osa ihailee äärioikeistoa. Tasa-arvoon suhtaudutaan halveksuvasti. N-sana on tehnyt paluun, ja sateenkaaritunnukset piilotettu."

Sekä edelleen, että "työttömät ovat laiskoja, köyhyys ihmisen oma vika ja opettaja 'vihervassari'" ja lisäksi osa oppilaista kyseenalaistaa ihmisoikeuksien, syrjimättömyyden ja tasa-arvon kaltaiset peruslähtökohdat". 

Osa opettajista epäilee, että nämä näkemykset ovat syntyyneet vastareaktiona yhteiskunnan - ja jopa joidenkin koulujen - omaksumasta vihervasemmistolaisesta agendasta. Eli toisin sanoen yhteiskunnan polarisoitumisesta, joka näkyy myös koulujen tasolla.

* * *

Omalta osaltani epäilen, että koulupuukotuksissa ja -ampumisissa ei ole kyse aivan näin yksinkertaisesta - hyvät vastaan pahat - asetelmasta. Sen sijaan luulen suomalaisen yhteiskunnan muuttuneen sellaiseksi, ettei pojille luontaista käytöstä ja ajattelua sallita tai ainakin sitä paheksutaan. 

Samalla heitä haastetaan maahanmuuttopolitiikan seurauksena maahan viime vuosikymmeninä saapuneiden - selvästi perinteisiä suomalaisia arvoja - maskuliinisempien ja konservatiivisempien kulttuureiden arvoilla kasvatettujen nuorten taholta.  

Siksi ei olisi ihme, mikäli kaiken tämän seurauksena poikien olisi vaikea löytää omaa rooliaan vihervasemmistolaisille ja feminiinisille lähtökohdille rakennetussa yhteiskunnassamme. Tai että se madaltaisi kynnystä sille, että jotkut heistä ryhtyvät tekemään järjettömiä tekoja saadakseen huomiota - tai ainakin säpinää elämäänsä, kuten vanhemman puukottajan manifestissa annettiin ymmärtää. 

* * *

En toki väitä, että olisin tutkinut asiaa - saati, että olisin edes omasta mielestäni varmasti oikeassa. Sen sijaan minusta näyttää vahvasti siltä, etteivät muutkaan asiasta näkemäni kommentit perustu sen enempää tutkittuun tietoon, vaan esittäjiensä omaan maailmankuvaan tai pahimmillaan jopa "virallisesti" hyväksyttyihin poliittisluontoisiin kliseisiin.

Tästä syystä näen erittäin tärkeäksi, että yhteiskuntatieteilijät ottaisivat yhteiskuntamme viime vuosikymeninä tapahtuneen asenteiden ja arvojen muutoksen ja sen tosiasialliset seuraukset avoimesti tutkittavakseen. 

Ennen kaikkea heidän tulisi sitä tehdessään jättää omat ennakkoasenteensa ja arvostuksensa syrjään ja keskittyvänsä niiden sijaan kehittämään tutkimusmenetelmiä ja -asetelmia, jotka valaisevat tässä puheena olevan ongelman perussyitä mahdollisimman ennakkoluulottomasti, arvovapaasti ja objektiivisesti. Siis samaan tapaan kuin esimerkiksi kovissa luonnontieteissä tehdään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuntavaalien voittajilta kaivataan kouluvastauksia
Hallitusohjelman toteuttaminen on äärimmäisen tärkeää
Kasvisruuan pakkosyötöstä on pelkkää haittaa koululaisille

maanantai 14. lokakuuta 2024

Viesti palestiinalaisille, jotka haluavat kuormittaa Suomen terveydenhuoltoa

Palestiinalaisterroristien Hamas-järjestö päätti reilu vuosi sitten tehdä näyttävän terrori-iskun Israeliin. Alkujuhlinnan jälkeen ilo muuttui kuitenkin suruksi kun hyökkäyksen kohde päätti tuhota kyseisen terroristijärjestön perin pohjin. 

Nyt palestiinalaishallinto on pyytänyt Suomea ottamaan hoitoon Gazan sodassa vammautuneita ja muita apua tarvitsevia. Järjestön terveysministerin mukaan "ensiksi tulisi lapsia. Etenkin lapsia, joilla on syöpiä ja jotka ovat menettäneet raajojaan. Lisäksi tulisi heitä, joille emme kykenisi antamaan leikkaushoitoa, vaikka sairaalamme toimisivatkin."

Se jäi kuitenkin kertomatta, mitä tulisi sen jälkeen, kun hoitopalvelut olisi saatu käyntiin lasten avulla. Tulisiko sitten terroristeja, viattomia naisia vai sotarikollisia?

Senkin palestiinalaisten edustaja unohti kertoa, että siviiliuhreja on ollut paljon ainakin osaksi siitä syystä, että Hamasin terroristit ovat toimineet sairaaloissa ja piiloutuneet muuten vain siviilien joukkoon esimerkiksi kouluissa

Kaiken tämän seurauksena Hamasin terroristien kannatus palestiinalaisten keskuudessa ei kuitenkaan ole laskenut - kuten voisi kuvitella käyvän järkevien ihmisten parissa - vaan noussut entisestään jopa Gazaa rauhallisemman Jordan-joen länsirannan väestössä. Tämän seurauksena väkivallan kannattajia on heidän joukossaan tällä hetkellä jopa enemmän kuin rauhanomaista toimintaa suosivia. 

Edelle kirjoittamani perusteella en kannata palestiinalaisten - en edes sinänsä syyttömien lasten - kuljettamista resurssipulasta kärsivän Suomen terveydenhuollon taakaksi. Sen sijaan kehotan palestiinalaisia laskemaan aseensa, luovuttamaan Hamasin terroristit oikeuden tuomittavaksi ja suuntaamaan aktiivisuutensa sodankäynnin sijasta rauhan rakentamiseen ja hyvinvoinnin luomiseen hallitsemilleen alueille. Ja sitä kautta auttamaan aikanaan myös Hamasin aloittaman katastrofin uhreja.

Lopuksi toistan kaikille palestiinalaisille jo aiemmin lähettämäni viestin, jonka merkitystä heidän kannattaisi pohtia hyvin tarkasti. Se on sanonta, jonka mukaan "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis". Siinä nimittäin on kerrottu tiivistetysti syy sille, minkä takia palestiinalaisten - ja heidän lastensa - asiat ovat nykyisin niin huonosti kuin ovat.

maanantai 7. lokakuuta 2024

Terroriteon ensimmäisen vuoden saldo

Tänään on tullut kuluneeksi vuosi palestiinalaisen Hamasin toteuttamasta terroriteosta, jonka yhteydessä tapettiin, raiskattiin ja kidutettiin joukoittaan juutalaisia sekä otettiin panttivankeja. Palestiinalaisten hyökkäyksessä kuoli 1 139 ihmistä, minkä lisäksi terroristit ottivat noin 250 panttivankia.

Terroriteon seurauksena syttyi edelleen jatkuva sota, jolla Israel on pyrkinyt tuhoamaan Hamasin. Tämän seurauksena koko Gazan alue on joutunut ennennäkemättömän tuhon kohteeksi. Lisäksi sota on laajentunut Libanoniin ja saattaa vielä muuttua Israelin ja Iranin väliseksi sodaksi.

Vuosi Hamasin iskusta voidaankin todeta, että kyseinen terroristijärjestö on tähän menneessä onnistunut teollaan muun muassa vaikeuttamaan täysin kohtuuttomasti miljoonien muslimien elämää, aiheuttamaan epäsuorasti kymmenien tuhansien palestiinalaisten sekä monien muiden ihmisten kuoleman, lähes 100 000 palestiinalaisen vammautumisen sekä - positiivisina asioina - paljastamaan YK:n alaisen UNRWA:n puitteissa tapahtuvan terrorismin sekä tapattamaan omia ja muita islamistisia johtajia.

Nähtäväksi jää, mitä nyt alkava terrori-iskun jälkeinen toinen vuosi tuo tullessaan. Toiveissa on tietenkin rauha ja peloissa sodan laajeneminen koko Lähi-itää koskevaksi suursodaksi, johon osallistuvat myös alueen ulkopuoliset tahot. Valitettavasti jälkimmäinen vaihtoehto näyttää varsin todennäköiseltä juuri nyt.

Lopuksi totean, että myös Suomesta löytyy - sosiaalisen median mukaan - hyödyllisiä idiootteja, jotka näkevät tarpeelliseksi osoittaa mieltään edellä kuvaamieni kauheuksien puolesta. Ja he tekevät sen juuri tänään - ikään kuin osoittaakseen, ettei heidän mielenterveysongelmillaan ole mitään rajaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Syyllistyykö Israel kansanmurhaan?
 

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!