Milano-Cortinan olympialaiset – kisaennakko

Milanossa ja Cortinassa järjestetään olympialaiset 6.-22.2. – ellei lasketa tätä ja huomista kisapäivää. Itseäni eniten kiinnostavan maastohiihdon osalta kisatapahtumat alkavat lauantaina, jolloin kilpaillaan naisten 20 kilometrin yhdistelmähiihdossa. 

Toisin sanoen nyt on tullut – aiempien arvokisavuosien tapaan – aika spekuloida suomalaisten mahdollisella menestyksellä. Aloitettakoon siis kauniimmasta sukupuolesta. 

* * *

Suomalaisnaisten ykköstoivo on ilman muuta alkukaudesta vaikeuksissa ollut, mutta sen jälkeen nousukuntoa osoittanut Kerttu Niskanen, joka on maailman valioita erityisesti perinteisellä hiihtotavalla, mutta parhaimmillaan myös vahva luisteluhiihtäjä. Suurimmat odotukset liittyvät hänen kohdallaan viiden peninkulman kilpailuun. Toivoa siis sopii, että Kerttu onnistuu silloin ja tuo tullessaan mitalin – ehkä jopa kultaisen – pitkän uransa viimeisistä olympialaisista.

Jos Kerttu on vahvin edustajamme pidemmillä matkoilla, on Jasmi Joensuu joukkueemme valttikortti sprintissä, joka käydään perinteisellä hiihtotavalla. Taustalla on – Tour de Skin yhteydessä – olympialaduilla hiihdetyn maailmancupin sprintin voitto, joten Jasmilla itsellään ja penkkiurheilijoilla on varmasti suuret odotukset menestyksestä. 

Olisi mukava olla samaa mieltä, mutta joudun siitä huolimatta olemaan pessimistisempi. Näin siksi, että Jasmille voittoisasta kilpailusta puuttuivat kovimmat ruotsalaiset ja myös useita muita vahvoja sprinttihiihtäjiä. Siksi olisin tyytyväinen jo finaaliin pääsystä. Tästä syystä veikkaan Joensuulle parhaimmillaankin vain finaaliin pääsyä, mutta mitalisijoilta putoamista. 

Sprinttinaisista puhuttaessa ei sovi unohtaa myöskään juuri uransa ensimmäisen maailmancupin voiton saavuttanutta Johanna Matintaloa, ei etenkään silloin, kun hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla. Hänenkin tapauksessaan pahimpana esteenä ovat samat kovat ruotsalaiset kuin Jasmilla, joten jo finaalipaikka olisi myös hänen kohdallaan positiivinen yllätys.

Matintalo on huomioitava myös – ja aivan erityisesti – perinteisellä hiihtotavalla käytävässä 50 kilometrin hiihdossa. Hän on tämän hiihtotavan taitaja – kuten tällä kaudella Gomsissa saavutettu 20 kilometrin yhteislähdön voitto osoitti – ja sellaisena Johanna saattaa hyvinkin taistella jopa mitaleista. Sen edellytyksenä on luonnollisesti suksihuollon täydellinen onnistuminen.

* * *

Suomalaisnaisilla on mitalisaumoja edellä mainittujen hiihtäjien lisäksi myös vapaalla hiihtotavalla käytävässä pariviestissä. Siinä karsinnan muuttuminen aika-ajoksi tarkoittaa käytännössä sitä, että sprinttihiihtäjät ovat lajissa kilpailukykyisempiä kuin silloin, kun Suomi kahmi sitä mitaleita. Siksi joukkueessamme hiihtänevät Jasmi Joensuu ja – Matintaloa paremmin vapaan hiihtotavan hallitseva – Jasmin Kähärä, mutta en usko heidän yltävän mitaleihin, vaikkakin kuuden parhaan joukkoon. 

Suomi kuuluu mitalisuosikkeihin myös pitkässä viestissä. Sen aloitusosuuden hoitaa kärjen mukana Johanna Matintalo. Toiselle osuudelle laittaisin Kerttu Niskasen pudottamaan matkasta mahdollisimman monta muuta joukkuetta. 

Kolmannen hiihtäjän paikalle sijoittaisin kolmikosta Krista Pärmäkoski, Vilma Nissinen ja Vilma Ryytty sen, joka sijoittuu parhaiten kisojen avausmatkalla. Ankkuriksi tarvitaan Jasmi Joensuu, joka pääsee toivottavasti taistemaan – kaukana Ruotsin takana – hopea- ja pronssimitaleista Saksan ja Norjan kanssa. 

Minulla ei ole mitaliodotuksia Krista Pärmäkosken,Vilma Nissisen, Vilma Ryytyn, Jasmin Kähärän tai Amanda Saaren kisamatkasta – heidän kohdallaan jo sijoittuminen kymmenen joukkoon olisi iloinen yllätys. Positiivista on kuitenkin se, että – ensin mainittua lukuun ottamatta – nämä hiihtäjät ovat nuoria ja saavat arvokisoista arvokasta kokemusta, joka toivottavasti auttaa heitä nousemaan jatkossa kohti maailman huippua. 

* * *

Miesten osalta mahdolliset mitaliodotukset koskevat käytännössä vain viime aikoina nousukuntoa osoittanutta Iivo Niskasta sekä molempia viestejä. Iivo lähtee – terveenä ollessaan – ennakkosuosikkina perinteisellä hiihtotavalla ja yhteislähtönä käytävälle kuninkuusmatkalle, mutta hänen voittoansa uhkaa  – huippukuntoon pääsyn lisäksi – erityisesti Johannes Kläbo, joka Niskasen on kyettävä pudottamaan matkan aikana. 

Siinä auttaa mahdollisesti Itävallan Mika Vermeulen, joka Iivon tapaan saattaa perustaa taktiikkansa kovaan matkavauhtiin ja lähteä siksi yhteistyöhön tämän kanssa. Lisäksi on huomioitava, että viisikymppinen on vuorossa vasta kisojen lopulla, jolloin Kläbo ei enää ole terävimmillään. Eivätkä toivottavasti muutkaan norjalaiset, joista erityisesti Martin Löwström Nyenget on osoittanut olevansa vaarallinen.

* * *

Parisprintissä parimme Lauri Vuorinen ja Joni Mäki olisi lähtökohtaisesti kilpailukykyinen, mutta ensin mainitun kunto ei ole tänä vuonna ollut odotetun kaltainen. Joni sen sijaan on osoittanut nousukuntoa, mutta parisprinttimitali vaatisi molemmilta huippusuoritusta, joten se jää todennäköisesti saamatta – ellei sitten Lauri Vuorisessa tapahdu täydellistä metamorfoosia suhteessa kauden aiempiin tapahtumiin.  

Pitkän viestin menestysmahdollisuudet riippuvat Ristomatti Hakolan päivän kunnosta, joka Tampereen Suomen cupin perusteella on lievästi sanottuna surkea. Hänen kohdallaan asiaa ei varmaankaan auta myöskään se, että hänen valinnastaan kisoihin seurasi melkoista parranpärinää.

Siksi saattaa olla, ettei toiselle osuudelle lähtevä Iivo Niskanen saa tilaisuutta pudottaa matkasta muita joukkueita, vaan joutuu tuhlaamaan voimansa takaa-ajajana. Tämä tarkoittaisi mitalitaistelusta putoamista, koska vapaan osuuksilla luultavasti hiihtävillä Arsi Ruuskasella ja Niko Anttolalla ei ole eväitä loppukirissä. 

Lisäksi juuri pitkää viestiä ajatellen oli käsittämätöntä, että Suomi otti kahdeksan miehen joukkueeseensa jostain syystä neljä sprinttimiestä. Samalla uhrattiin pitkän viestin joukkueesta rikkoontumisvara. 

Ellei valmennusjohto sitten ajatellut, että Joni Mäen viimeisissä kilpailuissa nähty nousukunto tarkoittaa myös sitä, että hän pystyisi toimimaan pitkän viestin ankkurina, jolloin loppuratkaisuihin saataisiin myös kirivoimaa. Valitettavasti Joni ei kuitenkaan ole tällä kaudella loistanut pidemmillä vapaalla hiihtotavalla hiihdetyillä matkoilla.

* * *

Kuninkuusmatkan ja viestien lisäksi olympialaisissa hiihdetään myös muita kilpailuja. Niistä sprintissä ei Niilo Moilasella tai Emil Liekarilla ole kaikkien parhaiden ollessa mukana mahdollisuutta päästä pidemmälle kuin välieriin, eikä nykykuntoiselta Lauri Vuoriseltakaan ole realistista odottaa finaalipaikkaa. Sen sijaan Joni Mäeltä kuuden parhaan joukkoon nouseminen – ja jopa mitalin nappaaminen – saattaisi onnistua, mikäli kunnon kehittyminen on jatkunut edelleen. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa se, että mies on onnistunut usein aiemminkin kuntohuippunsa ajoittamisessa.

Yhdistelmähiihdossa Iivo Niskanen – mikäli osallistuu – hiihtänee kärjen kanssa perinteisen osuuden, mutta putoaa mitaleilta vapaalla hiihtotavalla. Muille miehille ei voi siinä eikä muissa normaalimatkan kilpailuissa asettaa suuria odotuksia, vaikka Arsi Ruuskasen voi odottaa sijoittuvan kymmenen parhaan joukkoon kummalla tahansa hiihtotavalla. Anttolalle tai etenkään Hakolalle minulla ei ole sanottavia menestysodotuksia.

* * *

Yhteenvetona kaikesta edelle kirjoittamastani veikkaan, ettei Milano-Cortina jää aikakirjoihin suurena suomalaisena menestystarinana. On jopa mahdollista, että jäämme kokonaan ilman hiihtomitalia, mikäli Niskaset epäonnistuvat eikä suksihuolto ole parhaiden joukossa. 

Olen kuitenkin optimisti ja veikkaan, että joku edelle kirjaamistani useista mitalimahdollisuuksista myös toteutuu sekä naisten että miesten puolella. Ja siten Suomen mitalisaldo koostuisi kahdesta mitalista, joista toinen saattaisi olla jopa kultainen, mikäli sen saavuttaisi Niskanen – siihen en kuitenkaan ota kantaa, olisiko etunimen ensimmäinen kirjain K vai I. 

Päätän kirjoitukseni muistuttamalla vielä siitä, että tällä kertaa kisoihin vaikuttaa myös tuntematon tekijä, jonka merkitystä ei voi tietää. Se on kohuttu suomalainen suksikeksintö, joka sattaa olla hyvinkin merkittävä ja nostaa joukkueen menestysmahdollisuksia oleellisesti. Tai sitten ei. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trondheimin MM-hiihtojen kisaennakko
Planican MM-hiihtojen kisaennakko
Pekingin kisaennakko

Ukraina värvää 160 000 sotilasta, mutta kääntääkö se sodan kulun?

Yksi yleinen Ukrainan ja Venäjän väliseen sotaan liittyvä ihmettelyn aihe on ollut se, ettei Ukraina ole julistanut yleistä liikekannallepanoa, vaikka sillä on rintamalla liian vähän miehiä. Näkökulma on kuitenkin liian suomalainen. 

Näin siksi, ettei liikekannallepanosta ole hyötyä, elleivät kutsuttavat joukot ole saaneet koulutusta sodankäyntiin. Suomessa tämä ei ole ongelma, koska meillä on miehillä yleinen asevelvollisuus ja naisetkin saavat niin tahtoessaan sotilaskoulutuksen. 

Ukrainassa sen sijaan ei ole yleistä asevelvollisuutta, joten yleisestä liikekannallepanosta ei sellaisenaan olisi minkäänlaista hyötyä. Sen sijaan ukrainalaisten kannattaisi - ja olisi kannattanut jo kauan sitten - alkaa kouluttaa miehiä ja naisia sotilaiksi. 

Toiseksi sotilaille pitää olla asianmukainen varustus, jotta heistä olisi hyötyä. Ukrainan osalta näin ei ole ilmeisesti ollut, joten tästäkään syystä liikekannallepano ei ole ollut ajankohtaista - eivätkä ukrainalaiset ole harrastaneet metsästystä samaan tapaan kuin talvisodan suomalaiset, jotka saattoivat ottaa sotaan omia vaatteita ja muita varusteita "malli Cajander" sekä ainakin suojeluskuntalaiset myös omia kivääreitään.

* * *

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä Ylen eilinen uutinen kertoi Ukrainan aikovan kasvattaa armeijaansa 160 000 sotilaalla. Uusien sotilaiden värvääminen olisi tarkoitus toteuttaa seuraavan kolmen kuukauden aikana ja mikäli se onnistuu, annettaisiin rekrytoiduille ilmeisesti jonkinlainen sotilaskoulutus ja tarvittavat varusteet.

160 000 sotilasta on ainakin paperilla merkittävä voima. Vertailuksi käy esimerkiksi Suomen armeijan sodanajan vahvuus 280 000 taistelijaa, joten ukrainalaisten lisärekrytointi vastaisi parhaimmillaan yli puolta Suomen sodanajan joukoista.

 

Nähtäväksi kuitenkin jää se, että onnistuuko värväys. Ja jos onnistuu, niin minkälaiseksi muodostuu uusien ukrainalaisjoukkojen taistelukyky.

Tässä suhteessa erityisen oleellista on joukkojen koostumus - eli onnistuvatko ukrainalaiset värväämään joukkoihinsa motivoituneita, hyväkuntoisia ja terveitä henkilöitä, vai enemmän tai vähemmän ongelmallista väkeä. Toiseksi on muistettava, että annettavan koulutuksen laadulla on aivan oleellinen merkitys joukkojen kykyyn suorittaa niille määrättyjä tehtäviä. 

Kolmanneksi on huomattava, ettei hyvätkään lähtökohdat saanut sotilasosasto ole ennen ensimmäistä taistelua valmis. Se tarvitsee niin sanotusti onnistuneen tulikasteen, jossa sotilaat voittavat luonnollisen pelkonsa sekä säilyttävät toimintakykynsä tilanteessa, jossa kuolemanvaara on vihollisen takia välitön. 

Neljäs oleellinen seikka on värvättyjen sotilaiden varustaminen. Eli pystyykö Ukraina nykyisessä tilanteessa huolehtimaan joukkojen aseistuksesta ja huollosta siten, että se voi toimia täysipainoisesti vihollisen jatkuvan painostuksen alla? Arvoisan lukijani muistissahan lienevät ukrainalaisten taannoiset valitukset asetäydennysten puutteista.

Jos ja kun kaikesta edelle kirjoittamastani selvitään kunnialla, saatetaan ukrainalaisten päätöksen huomata hyvinkin johtavan taistelutilanteen oleelliseen muutokseen. Eli Venäjän armeijan joutumiseen puolustuskannalle ja jopa tappion kierteeseen. 

Tätä sopii tietenkin toivoa, mutta vielä ei ole syytä mennä asioiden edelle, vaan odottaa kuinka Ukraina onnistuu joukkojensa vahvistamisessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Odottamaton pelko
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
Ukraina antoi kovia iskuja, mutta riittävätkö ne kaatamaan Venäjän armeijan?

Liikahduksia järjettömässä sodassa

Venäjä on viimeisten kuukausien aikana ottanut aloitteen Ukrainan sodassa ja edennyt jonkin verran Harkovan suunnalla. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tilanne on jälleen muuttumassa. 

Ensinnäkin Ukraina on tuhonnut tehokkaasti venäläisten sotatoimia tukevaa infrastruktuuria yhä syvemmällä sen maaperää. Viimeisin isku tapahtui öljyjalostamoon sosiaalisen Visegrád 24 sosiaalisen median uutissivuston mukaan Komin tasavallassa, yli 2 000 kilometrin päässä Ukrainasta. 

Kenraali ja europarlamentaarikko Pekka Toverin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että Venäjän ilmapuolustus olisi "vaikeuksissa". Samaan viittaa myös se, että viime päivinä Ukraina on onnistunut tuhoamaan venäläisiä sotilaslentokoneita suoraan lentokentälle.

Eikä venäläisten joukoissa taida herättää suurta riemastusta sekään, että Ukraina on lopultakin saanut käyttöönsä amerikkalaisia F16-hävittäjiä, vaikka niiden mahdollinen vaikutus tapahtumiin jääkin nähtäväksi. Ja on joka tapauksessa rajallinen USA:n asettamien käyttörajoitusten takia.

Lisäksi Ukrainasta hyökättiin Venäjän rajan yli - toisen maailmansodan ehkä ratkaisevimmasta taistelusta tunnettuun - Kurskiin. Se pakottaa hyökkääjää siirtämään joukkojaan omalle puolelleen rajaa, minkä voi olettaa helpottavan Ukrainan puolustautumista Harkovan suunnalla. 

Edelleen sosiaalisen median tietojen mukaan Ukrainan tykistö on tuhonnut useita panssaroitujen ajoneuvojen saattueita, jotka ovat olleet matkalla vahvistamaan Venäjän joukkojen Kurskin aluetta. Toisaalta Venäjä on saanut valmiiksi uuden rautatieyhteyden Rostovista miehitettyyn Mariupolin kaupunkiin, mikä helpottaa sen armeijan huoltoa.

Nähtäväksi siis jää, miten Ukrainan tapahtumat etenevät jatkossa. Jatkuuko ensimmäisen maailmansodan kaltainen kulutussota, vai syntyykö rintamille lopulta repeämiä, joista seuraa suurempia muutoksia. Selvää on vain se, että tämän Putinin järjettömyydessään aloittaman Putinin sotaretken seurauksena kuolee joukoittain ihmisiä myös tulevina päivinä ja kuukausina. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Impotenssi, häpeä ja nöyryytys
Jussi Halla-aho ja Suna Kymäläinen ihmis- ja lastenoikeuksien puolesta
Ukrainan vaikeuksista on otettava oppia myös Suomessa