Suomen perustuslaissa linjataan seuraavasti. "Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä".
Perustuslaki kertoo myös, että "jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin... Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. "
* * *
Syynä äärivasemistolaisten riehumiselle oli halu sabotoida sinimusta liikkeen järjestämää lukupiiriä eli estää heiltä perustuslain takaamat - kirjoituksen alkuun listaamani - vapaudet. Näin he varmistivat, että kyseinen liike sai maksimaalisen huomion suomalaisissa medioissa.
Ehkä tästä innostuneena sinimustat ovat sittemmin järjestäneet eri paikkakunnilla muitakin lukupiirejä, joista yksi keskeytettiin punaisella Tampereella. Loppiaisena eli viime maanantaina he palasivat Helsingin Oodiin, jonne kerääntyi heitä häiritsemään - poliisin mukaan noin sata - vasemmistolaista pitämään ennalta ilmoittamatonta - eli laitonta - mielenosoitusta.
* * *
Tämän seurauksena Helsingin kaupungin julkisissa tiloissa on nyt linjattu tiukemmasta yleisötilaisuuksien sääntelystä turvallisuuden takaamiseksi. Toimialajohtaja Juha Ahosen mukaan Helsingissä "katsotaan, että avoimesti koolle kutsuttavat tapahtumat, kuten lukupiirit, ovat yleisötilaisuuksia ja sitä kautta tilaisuuksien järjestäjien täytyy saada myös kaupungilta lupa tilojen käyttöön. Linjauksen mukaan tiloilla on oltava myös vastuuhenkilö, jolta lupa pyydetään."
Kaupungin uusi linjaus koskee kaikkia tapahtumia niiden aatemaailmasta riippumatta ja - Ahosen mukaan - "kohtelemme kaikkia tilaisuuksia samojen periaatteiden mukaan. Tietysti tilojen haltija keskustelisi näiden toimijoiden kanssa, ei se tavallaan sen kummempaa ole".
Näin toteutuessaan kaupungin linjaus ei ole perustuslaissa taattujen sananvapauden ja ihmisten tasa-arvon vastaista tai muutenkaan ongelmallista. Tilaisuuden järjestäjä vain ilmoittaa kirjastolle tapahtumasta ja kutsuu sitten sen koolle. Samalla vastuu tilaisuuden turvallisuusjärjestelyistä siirtyy entistä selvemmin kirjaston henkilöstölle ja sen mahdollisesti avuksi kutsumalle virkavallalle.
* * *
Sen sijaan yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenmanin kannanotto oli poikkeuksellisen typerä. Hän nimittäin otti asiaan kantaa sanomalla, että Helsingin kaupungilla on hyvät perusteet kieltää sinimustan liikkeen lukupiirit kirjastoissa, "jos kirjaston seinien sisällä on sellaisia tilanteita, joihin sisältyy lain vastaista syrjintää ja yhdenvertaisuuden loukkauksia".
Tämän seurauksena yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan esimerkiksi lukupiirin kaltaisia tilaisuuksia ei saisi järjestää, mikäli järjestäjille vihamielisen tahon arvellaan aiheuttavan ongelmia. Hän siis legitimoisi nyt äärivasemmistolta kirjastoissa nähdyn kaltaisen väkivaltaisen käytöksen ja antaisi sille veto-oikeuden kanssaan eri mieltä olevien tilaisuuksiin.
Tämä johtaisi varsin todennäköisesti Oodissa nähdyn kaltaisten vihamielisten mielenosoitusten eskaloitumiseen politiikan molemmilla laidoilla eli yhteiskunnan polarisoitumiseen. Näin yhdenvertaisuusvaltuutetun näkemyksen mukaisen toimintatavan voittajia olisivat väkivaltaiset ääriliikkeet ja tappion kärsisi koko suomalainen yhteiskunta sanan- sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapauden heikentyessä.
Helppo arvata, että typerys K. Stenman kuuluu tulipunavihervasemmistoon. Palkattu poliittisin perustein.
VastaaPoista" lain vastaista syrjintää ja yhdenvertaisuuden loukkauksia".
VastaaPoistaYhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman ja mielenosoittajat siis vaativat näille kehitysmaista tänne lampsineille positiivista syrjintää ja täysiä hyvinvointipalveluja.
"Yksinoikeusvaltuutettu" Sallisi oikeuksia vain samaa mieltä oleville mielisairaille, eli vasemmistolaisille punikeille mutta olisi valmis vaikka kaasuttamaan ne ainot jotka on normaaleja.
VastaaPoistaMuslimeille muut ovat vääräuskoisia.
VastaaPoistaStenmannille muut ovat vääräoppisia.
Olen itsekin miettinyt tätä harha-ajattelua. Miksi ns. äärioikeston lukupiiri on niin paha, mutta kommunistinen hyvä?
VastaaPoistaDžugašvilin kommunismi tuhosi ihmishenkiä teollisella tehokkuudella, johon verraten hitlerkin jäi näppejään nuolemaan.
Ainoa johtopäätelmä on, että ihminen on lähtökohtaisesti tyhmä, erittäin tyhmä.
Ja tiettyä aatesuuntaa edustavat vieläkin tymempiä!
PoistaHuru-ukko
Aatteellinen typeryys, todellakin, on suurinta tyhmyyttä.
Poistahttps://yhdenvertaisuusvaltuutettu.fi/selko-suomi/-/asset_publisher/GrT2cmce3Nl7/content/yhteystiedot
VastaaPoistaHenkilömäärä 32.
Oma elämäni on siitä erikoinen, että olin hamassa nuoruudessani paljolti juuri sellaisten arvojen -- sananvapauden, omantunnonvapauden, uskonvapauden -- esitaistelija, joista on nyt sitten tullut ajattelun valtavirtaa -- vaikka toki en nyt tunnista vallitsevassa mussuhumanismin ja ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden aatemössössä jäljellä juuri mitään siitä älyllisestä rehellisyydestä jolla aikanaan edelläkävijät noita arvoja ajoivat.
VastaaPoistaMuistan, miten ensimmäiset luonnonsuojelijat iloitsivat saatuaan HS:n palstoille kymmenen sentin mittaisen tuutisen jostain luonnontuhosta. Nyt sama lehti on ominut tuosta eetoksesta kaikkein karkeimmat ja karseimmat efektit -- alarmistisen tuhokuvaston ja maailmanlopun eskatologian -- ja joka ikinen päivä toitottaa tätä tylsämielistä propagandaansa peittäen ja pimittäen valikoivalla journalismillaan olennaisimmat ongelmat -- kuten väestöräjähdyksen ja Eurooppaan suuntautuvan, valtaviin mittoihin paisuvan kansainvaelluksen --
Ja nyt sanavapauden suhteen tilannetta kuvaa parhaiten se paradoksi, että olemme taantumassa de facto totalitarismiin nimenomaan "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" aatekulisseissa.
Siinä missä me odotimme ajattelun laajentuvan ja silmien avautuvan näkemään reaalimaailmaa ja ihmistä lajiolentona paremmin, siinä kaikkein typerin ja hienohelmaisin idealismi on omaksunut uudet inkvisitiovaltuudet ja käyttää tulipunaisia leimakirjaimiaan rasistinoitien leimaamiseen ja demonisoimiseen.
Pahaksi on päässyt. Kahtiajakojen synty itsessään on jo kauas tajunnallisista vedenjakajista viraantunut ilmiö. Kaikki totalitarismit ovat aina syntyneet yhteisöllisen kahtiajaon kautta, ja niin käy nyt meillä. Niin se käy.
”Elämää voi ymmärtää vain taaksepäin katsomalla, mutta sitä pitää elää eteenpäin katsomalla.”
Poista– Søren Kierkegaard
Toki, ne tavoitteet, joita oli, toteutuivat toisin kuin oletimme: sävyttyivät ei toivotuilla reunahuomautuksilla.
Jännä nähdä minne nuo wokeltajat kohta pakenee netissä, nyt kun facebook ja instagrammikin siirtyy sananvapauden puolelle. Pian seuraavat muutkin isot toimijat, jotta eivät näyttäisi niin kommunisteilta tai äärivasemmistoisilta.
Poistahttps://joannenova.com.au/2025/01/tipping-point-zuckerberg-dumps-fact-checkers-allows-immigration-talk-copies-x-and-moves-team-from-ca-to-texas/
Hyvät ihmiset hyviä asioita ajaessaan ovat virheellisesti kuvitelleet, että kaikki ihmiset ovat hyviä.
VastaaPoistaMinä kirjoitin jo mitä Suomelle tapahtuu kun vihreät, sdp, rkp ja vasemmito nousee valtaan, lähes 30 vuotta sitten. Minulle naurettiin ja lopulta poistettiin kokonaan plokini ja oikeuteni kirjoittaa yhtään mitään. Mutta vieläkin saan postia missä silloiset minulle nauravat pyytää anteeksi omaa sokeuttaan ja kiittelevät silloisia kirjoituksiani joista jokainen on pitänyt paikkansa kun vuodet vieri 2023 luvulle.
VastaaPoistaKun wokeltajat ovat vallanneet oppilaitokset ja tahot, jotka ohjaavat oppilaitosten toimintaa, niin mitä muuta voi odottaa?
Poistahttps://joannenova.com.au/2025/01/uk-gov-wants-to-de-westernize-science-because-we-dont-have-enough-division-and-racist-education/
Kun lukee Sinimustaliikkeen yleisohjelman ja sitten katsoo videon tuosta Oodin mielenosoituksesta, järkyttyy siitä raivosta. Ovatko he jossain psykoosissa...
VastaaPoistaKumpiako tarkoitat? Eivät sinimustat ainakaan minun mielestäni raivonneet. Ne toiset kyllä niidenkin puolesta. Ja nyt helsingin kaupunki miettii, että miten voitaisiin kieltää moinen mölinä, se vain että kieltoa ajetaan niille hiljaisille eikä mökäporukalle.
PoistaHuru-ukko
Tietenkin mielenosoittajia !
PoistaEn ole Sinimustien äänestäjä, mut tuo yleisohjelmahan on täysin asiallinen, voisi sanoa jopa kaunis.
Monella suunnalla tuntuu nykyään viiraavan pahasti, sekä vasemmalla että oikealla.
VastaaPoistaKukahan tämän ilmiön takana on, Kiina ?, Venäjä ?.
Toinen ainakin on antanut vaalikassaan täytettä monessa Euroopan maassa, oikeistolle.
Ilmastohihhulit siellä ja täällä höpöttämässä vanhoja valeita 500 kertaa.
Ja yksi herra maga, haluaa Gröönlannin ja Kanadan itselleen.
Hohhoijaa.