Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikkaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

Maahanmuutto on rikkaus – vai jotain muuta?

Vantaan Koivukylässä otettiin eilen kiinni huumausaineiden myyjiä. Siellä on tehty kauppaa avoimesti jo pidemmän aikaa, mutta nyt tehdyllä iskulla poliisi halusi laittaa tälle toiminnalle pisteen.

Poliisipartiot ottivat iskun aikana kiinni useita henkilöitä, joiden osuutta asiaan kuulemma selvitetään, vaikka heidän hallustaan löytyi huumausainetta. Lisäksi poliisi on selvittänyt kiinniotettujen henkilöiden maassaolon edellytyksiä. 

* * *

Toissapäivänä Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jonka mukaan erään miehen sopimat ­treffit saivat järkyttävän käänteen Helsingissä. Tämä oli nimittäin sopinut Brino Benjamin Mbomu-Biko Munielen kanssa seksin harrastamisesta.

Treffipäivänä Mbomu-Biko Muniele oli kuitenkin tutustunut erotiikkaliikkeessä parikymppiseen Mohammad Hussein Nazariin, joten miehet päättivät lähteä yhdessä treffeille. Siellä he raiskasivat uhrin monin eri tavoin toistuvasti ja tartuttivat tähän myös seksitaudin. 

Jossain vaiheessa molemmat miehet poistuivat, mutta palasivat takaisin makuuhuoneeseen ja teot jatkuivat. Lopuksi Mbomu-Biko Muniele varasti asunnolta merkkitakin, avaimet, kuulokkeet, käteistä rahaa ja merkkilompakon. 

* * *

Oikeus päätti, että 24-vuotias Brino Benjamin Mbomu-Biko Muniele sai palkakseen törkeästä raiskauksesta ja varkaudesta 3 vuoden ja 2 kuukauden vankeuteen. Tuomioon vaikutti alentavasti se, että hänet oli aiemmin tuomittu viideksi vuodeksi muun muassa lukuisista seksuaali- ja väkivaltarikoksista. 

26-vuotias Mohammad Hussein Nazari puolestaan sai törkeästä raiskauksesta 2 vuoden ja 2 kuukauden tuomion. Lisäksi miehet määrättiin korvaamaan uhrille yhteisvastuullisesti yli 16  000 euron korvaukset.

Mitähän näihin nyt sitten sanoisi? Maahanmuutto on rikkaus? Vai jotain muuta?

torstai 9. lokakuuta 2025

Syntyykö rauha vai palataanko lähtötilanteeseen?

Tämän aamun suomalaisessa kansainvälisten uutisten tarjonnassa oli kaksi ylitse muiden. Niistä Suomen kannalta merkittävämpi liittyi Iso-Britannian konservatiivipuolueeseen, mutta sitä suuremman kansainvälisen huomion saanee Gazan rauhanneuvotteluissa saavutettu yhteisymmärrys. 

Sen mukaan Israel ja Hamas ovat päässeet sopuun siitä, että 20 vielä elossa olevaa juutalaista panttivankia vaihdetaan kahteen tuhanteen vankiloissa istuvaan palestiinalaiseen rikolliseen. Vaihto on tarkoitus tehdä 72 tunnin sisällä aseleposopimuksen voimaantulosta. Samalla sovittiin siitä, että Israelin armeija vetäytyy osittain Gazan alueelta. 

Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa tänään torstaina, mutta ilmeisesti sitä ennen Israelin parlamentin on hyväksyttävä sen sisältö. Jos kaikki sujuu hyvin, pääsevät panttivangit vapauteen todennäköisesti maanantaina. Palestiinalaisvankien vapauttaminen sen sijaan alkaisi mahdollisesti jo sunnuntaina, koska siihen aiotaan ryhtyä 72 tunnin sisällä sopimuksen toimeenpanosta. 

Valitettavasti vielä ei ole sovittu terroristien eli Hamasin aseistariisunnasta eikä Gazan hallinnon tulevaisuudesta, vaan molemmat asiat ovat yhä auki. Siten rauhan syntyminen Pyhälle maalle ei suinkaan ole vielä varmaa. 

Ja rehellisesti sanottuna, vaikka aivan kaikki asiat sujuisivat erinomaisesti, jää kuitenkin nähtäväksi, millaiseksi Israelin ja palestiinalaisten tulevaisuus kehittyy. Tässä suhteessa erityisen epäselvää on, että mahtavatko kaikki palestiinalaiset malttaa mielensä, ja pidättäytyä terroriteoista odotellessaan kansansa hitaasti paranevia elinolosuhteita. 

Vai palataako nyt tekeillä olevasta rauhasta sittenkin tulevien vuosien aikana takaisin lähtötilanteeseen, josta eivät hyödy muut kuin rikastuvat terroristijohtajat – tosin hekin vain henkensä uhalla.


torstai 29. toukokuuta 2025

Palestiinalaisten edustaja alkoi itkeä YK:ssa, mutta mistä syystä?

MTV3:n mukaan Palestiinan YK-suurlähettiläs Riyad Mansour pillahti itkemään puhuessaan keskiviikkona Gazan lasten kärsimyksistä ja nälkäkuolemista. Hänen mukaansa yli 1 300 palestiinalaislasta on saanut surmansa ja noin 4 000 lasta on loukkaantunut edellisen tulitauon päättymisen jälkeen. 

Jutussa kerrottiin myös amerikkalaisille, Gazassa työskenneille terveydenhuollon työntekijöille, tehdystä kyselystä. Sen mukaan 83 prosenttia heistä kertoi nähneensä, kuinka lapsia ammuttiin tarkoituksella. Tämä on tietenkin hirvittävää riippumatta siitä, kuka on syyllistynyt tällaiseen tekoon.

Toisaalta on sinänsä positiivista, että Israel on ilmoittanut lopettavansa hyökkäyksensä heti, jos Hamas antautuu, luovuttaa aseensa ja vapauttaa kaikki panttivankinsa. Näin terroristijärjestö ei ole kuitenkaan aikonut tehdä, ei edes kärsivien palestiinalaislasten tähden. 

* * *

Tästä kaikesta tuli mieleeni noin kuukauden takainen englanninkielinen blogimerkintäni, jossa kysyin syytä sille, miksi Hamas pitää edelleen kiinni aseistaan, vaikka Gazan tapahtumien valossa niillä ei ole Israelin armeijaa vastaan minkäänlaista käytännön merkitystä. Eivätkä taistelijat voi siitä syystä suojella myöskään palestiinalaisia siviileitä. 

Päädyin tuolloin kahteen mahdollisuuteen, joita pidän edelleenkin relevantteina. Niistä ensimmäisen mukaan aseistus säilytetään siksi, että Hamas voisi säilyttää valtansa mahdollista Gazan sodan jälkeistä (tai aikaista) palestiinalaisten kansannousua vastaan. Ja sitä kautta säilyttää upporikkaiden johtajiensa tulovirran myös tulevaisuudessa. 

Tämä mahdollisuus ei suinkaan ole tuulesta temmattu, sillä gazalaisten tyytymättömyys Hamasia vastaan on mitä ilmeisimmin kasvussa. Tämän voi päätellä siitä, että ihmiset ovat uskaltautuneet osallistua sitä vastaan suunnattuihin mielenosoituksiin, mitä terroristien asemiehet tuskin katsovat hyvällä.

Toinen aiemmassa blogimerkinnässä mahdollisena pitämäni motiivi voisi olla terroristisen kyvykkyyden säilyttäminen nyt käytävän sodan jälkeen. Onhan selvää, etteivät lokakuun 7. päivän kaltaiset massiiviset terrori-iskut tai edes rakettihyökkäykset olisi mahdollisia ilman jonkinasteista sotilaallista voimaa. Eikä näkyvyys läntisissä medioissa olisi enää taattu.

Ikävintä tässä kaikessa on tietenkin se, että kärsijän rooliin ovat joutuneet kohtaloonsa syyttömät lapset. Eivätkä pelkästään akuutisti, vaan koko heidän tulevaisuuttaan varjostaa epävarmuus, jolle ei näytä olevan tulossa minkäänlaista loppua. 

Päivän aiempi blogimerkintä: 
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

tiistai 23. heinäkuuta 2024

Vasemmistolaisia vaalikiemuroita

Läntisellä pallonpuoliskolla on tätä nykyä kaksi epäonnistunutta valtiota. Ne ovat afrikkalaistaustaustaisten ihmisten asuttama Haiti ja luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikas sosialistinen Venezuela. Jälkimmäisessä sosialistinen realismi on johtanut jo siihen, että kotimaan surkeutta on paennut ulkomaille 7,7 miljoonaa ihmistä eli noin neljännes nykyisestä väkiluvusta. 

Tästä huolimatta Venezuela on valmistautumassa vaaleihin, joissa presidentti Nicolás Maduro tavoittelee kolmatta kautta. Sen edessä on kuitenkin kansa, jonka parissa - ainakin mielipidetiedusteluiden mukaan - opposition ehdokas Edmundo González on yli 20 prosenttiyksikkööä suositumpi kuin istuva presidentti.

Näin siitä huolimatta, ettei hänen ollut tarkoitus edes olla ehdokkaana, mutta ryhtyi toimeen siksi, että hallinto esti todellisen oppositiojohtajan María Corina Machadon ehdokkuuden. Tässä hän seurasi edellisten vaalien taktiikkaa, johon niin ikään kuului liian suosittujen vastaehdokkaiden hylkääminen. 

Tällä kertaa Maduron tehtävä on vaikeampi, sillä maan talousvaikeudet ovat tehneet oppositiosta aiempaa yhtenäisemmän. Ja siksi se saattaa olla valmis äänestämään ihan ketä tahansa Maduron vastaehdokasta. 

Nähtäväksi siis jää, miten Maduro ratkaisee ongelman. Julistautuuko hän vain yksinkertaisesti diktaattoriksi vai järjestääkö kaikesta huolimatta vaalit, joiden ääntenlaskentaa peukaloidaan. Vai tyytyykö epäilyksistäni huolimatta sittenkin demokraattiseen vaalitulokseen, kuten on luvannut.

* * *

Kirjoitin eilen englanninkielisessä blogissani, että Joe Bidenin väistyessä demokraattien "uusi ehdokas – kuka tahansa hän onkaan – pitää käsissään valttikorttia, ainakin jos hän on suhteellisen tuntematon useimmille äänestäjille. Näin hänen ensimmäinen valtakunnallinen esiintymisensä tekee äänestäjiin poikkeuksellisen suuren vaikutuksen."

Sekä edelleen: "jos tämä vaikutelma miellyttää enemmistöä äänestäjistä, Donald Trump on pulassa, sillä huolimatta suuresta suosiostaan, hän herättää myös paljon negatiivisia tunteita ihmisissä. Siksi, maassa jossa äänestysaktiivisuus on alhainen kuten Yhdysvalloissa, vetoava ehdokas saattaa motivoida jopa niitä äänestäjiä, jotka eivät voisi kuvitella luottavansa Bideniin tai Trumpiin."

Nyt amerikkalaisdemokraatit ovat kuitenkin valitsemassa ehdokkaakseen Bidenin varapresidentin Kamala Harrisin, joka tuskin on sillä tavalla tuntematon kuin tarkoitin eilen. Nähtäväksi siis jää, pystyykö hän valloittamaan puoluekannassaan horjuvat amerikkalaiset vai jääkö hän lopulta Trumpin jalkoihin.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!