Raikas tuulahdus metsäpaloihin

Luonnonvarakeskuksen johtoporras kertoi tämän päivän Helsingin sanomissa, että Euroopan ja Pohjois-Amerikan lisääntyneet metsäpalot johtuvat – ilmaston lämpenemisen lisäksi – suurelta osin metsien kymmeniä vuosia lisääntyneestä hiilivarastosta. Se on puolestaan seurausta kahdesta syystä: tehostuneesta metsäpalojen torjunnasta sekä metsien käytön (hakkuiden) vähenemisestä. 

Korjaussarjaksi lukelaiset ehdottavat metsäteollisuuden volyymin kasvattamista ja metsänpohjan hakkuiden jälkeen metsänpohjan siistimistä sekä kulotuksia. Siis samoja keinoja, joista presidentti Donald Trump mainitsi joitain vuosia sitten Kalifornian metsäpalojen yhteydessä.

Mutta hyvänen aika: tämähän tarkoittaisi samalla ihmisille töitä ja lisää verotettavaa tuloa julkiselle sektorille! Ei kai sellainen voi tulla kysymykseen! Vai voisiko sittenkin?

Lukelaisten kirjoittajien näkemys on joka tapauksessa kuin raikas tuulahdus luonnon- ja ympäristönsuojelijoiden hallitsemaan tunkkaiseen metsäkeskusteluun. Ja jo siksikin olisi hienoa, mikäli maailman – tai edes Suomen – poliittiset päättäjät ottaisivat sen tosissaan. 

* * *

Lukelaisten näkemys on tieteellisesti perusteltu, muttei kuitenkaan koko totuus. Siinä nimittäin unohdetaan ihmisten tyhmyyden rooli metsäpalojen syttymisesssä. 

Siitä tarjoavat esimerkin viime päivinä Ranskaa kohdanneet metsäpalot, joiden sytyttämisesssä ovat "kunnostautuneet" ihmiset – joko tahallaan tai huolimattomuuttaan. Itse asiassa suurin osa metsäpaloista on nimenomaisesti ihmisten aiheuttamia. 

Siihen ei puolestaan ole kuin yksi lääke eli järjen käyttö liikuttaessa luonnossa. Tämä taas edellyttää asian tiedostamista ja kykyä toimia rationaalisesti. Nähtäväksi siis jää, löytyykö Ranskan asukkailta sellaista, vai tuleeko laajoista metsäpaloista siellä säännöllisesti toistuvia tragedioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Metsätuhohypoteesi ja sen testaaminen
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen
Onko tyhmyydellä jokin raja?

Suomeen tarvitaan laadukas eutanasialainsäädäntö

Eduskunnan  sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenien enemmistö näyttäisi kannattavan armokuoleman eli eutanasian sallimista myös Suomessa. Tämä on ehdottomasti hyvä asia, vaikka toki tarkoitukselliseen ihmisten surmaamiseen liittyy myös ongelmia. 

Oman elämäni aikana olen joutunut pohtimaan asiaa useammankin sellaisen ihmiskohtalon valossa, joissa elossa pysyminen ei ole ollut arvokasta tai edes henkilön itsensä mielestä toivottavaa. Enkä näe, että haluaisin missään tilanteessa joutua sellaiseen tilanteeseen. 

Toisaalta ymmärrän hyvin, että eutanasiaan saattaa liittyä monenlaisia väärinkäytöksiä. Samoin tiedostan sen, ettei lääkärin tai sairaanhoitajan ensisijainen tehtävä – saati kutsumus – ole ihmisten surmaaminen vaan heidän parantamisensa. 

* * *

Näistä syistä Suomeen mahdollisesti – toivottavasti – säädettävää eutanasilakia ei saa tehdä hutiloiden eikä juuttuen kylläpäs/eipäs-tyyppiseen väittelyyn. Eli ensin on päätettävä eutanasian sallimisesta, ja mikäli vastaus on kyllä, paneuduttava sen jälkeen huolehtimaan siihen liittyvän lainsäädännön mahdollisimman korkeasta laadusta.

Tässä prosessissa ensiarvoisen tärkeää on ottaa oppia niistä valtioista, joissa eutanasia on jo nyt sallittu. Ja tuoda niistä hyvät puolet suomalaiseen eutanasiaan ja samalla ehkäistä ilmenneet ongelmat.

Lopputulokseksi ei tule hyväksyä kuin sellainen laki, joka jättää päätösvallan yksiselitteisesti ja ainoastaan täydessä ymmärryksessä olevan ihmisen oman tahdon varaan. Eikä pakota yhtäkään terveydenhuollon työntekijää osallistumaan eutanasian täytäntöönpanoon vastoin hänen omaa – ilman painostusta annettua – suostumustaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikseivät suomalaiset saa eutanasiaa kotimaassaan?
Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla
Kuinka haluaisit kuolla?

Jos tädillä olisi munat, hän olisi...

Ilmastonmuutos on tänä päivänä tieteellinen dogma, jonka kyseenalaistamista ei pidetä enää sopivana. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina, vaan tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan hiilidioksidin vaikutus ilmakehän kykyyn ymmärrettiin vasta 1800-luvun puolivälissä. 

Samaan aikaan fossiilisten polttoaineiden käyttö alkoi nopeasti nostaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, mutta kesti vielä kauan, ennen kuin ilmiö nousi edes tieteelliseksi huolenaiheeksi. Puhumattakaan sen yleisestä merkityksestä, joka tänä päivänä vaikuttaa mitä moninaisimpiin asioihin. 

Tässä puheena olevassa tarkasteltiin sitä, milloin ilmastonmuutos olisi voitu havaita, jos 1800-luvun tieteilijöillä olisi ollut nykyiset ilmastomallit ja havaintoverkostot käytössään. Tätä varten tutkijat olettivat, että jo vuonna 1860 olisi ollut mahdollista tehdä tarkkoja mittauksia ilmakehän lämpötilamuutoksista, ja määrittelivät sen jälkeen ajankohdan, jolloin ihmisen aiheuttama ilmastosignaali olisi ollut ensimmäisen kerran havaittavissa. 

Tutkimusraportin mukaan keskimmäisen ja ylemmän stratosfäärin voimakas jäähtyminen — pääasiassa ihmisen aiheuttaman hiilidioksidipitoisuuden nousun seurauksena — olisi nimittäin ollut tunnistettavissa suurella varmuudella jo noin vuonna 1885. Siis keskellä eurooppalaisen imperialismin kukoistuskautta ja ennen kuin bensiinikäyttöiset autot oli otettu käyttöön. 

Ratkaisevat havainnot olisi voitu tehdä sen perusteella, että stratosfäärin keskiosassa ja yläosassa signaalin ja taustamelun suhde oli riittävä havaintojen tekemiseen, sillä ihmisen aiheuttama jäähtyminen on siellä voimakasta ja siihen oli syntynyt piirteitä, jotka eroavat selvästi luonnollisesta vaihtelusta.

Tutkijat huomauttivat kuitenkin, että ilmakehän tarkka mittauskyky ei ollut vuonna 1860 globaalia, vaan korkealaatuisia stratosfäärin lämpötilamittauksia oli tehty vain pohjoisen pallonpuoliskon keskileveyksillä. Tästä huolimatta ihmisen aiheuttama stratosfäärin jäähtyminen olisi silti ollut havaittavissa jo vuonna 1894 eli lähes kymmenisen vuotta ennen kuin Wright-veljekset lensivät ensimmäistä kertaa lentokoneellaan.

* * *

Tutkijoiden ajatusleikki on sinänsä varsin mielenkiintoinen, mutta toisaalta on tosiasia, että ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei puhuttu 1800-luvun lopulla. Sen aika oli vasta myöhemmin, vaikka ruotsalainen Svante Arrhenius - tutkittuaan hiilidioksidin ja vesihöyryn lämpösäteilyominaisuuksia - selitti jo vuonna 1896 niin sanotun kasvihuoneilmiön avulla teoriaansa, jonka mukaan jääkausien ja lämpimien kausien vaihtelu riippuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vaihteluista. 

Nykyisen jääkausia esittelevän Wikipediasivun mukaan jääkausien selitys ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen kuin Arrhenius aikanaan väitti, vaan siihen vaikuttavat monenlaiset syyt kuten Milankovićin jaksot, maan radan muutokset, vuorten poimutukset ja niin edelleen. Nähtäväksi siis jää, pitävätkö nykyiset teorian ihmistoiminnan aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta kutinsa vielä esimerkiksi vuonna 2150, jolloin on kulunut yhtä pitkä aika tästä päivästä kuin nyt on kulunut 1800-luvun lopusta, jolloin - edellä referoimani tutkimuksen mukaan - se olisi ollut mahdollista havaita ensimmäistä kertaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koleaa, hellettä vai jäätävän kylmää?
Kuumat paikat pohjoisessa
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Luonnonsuojelu ja eliöiden sopeutuminen

Luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on tullut yhä useamman ihmisen huoli tai suoranainen murhe. Siihen on syynä osittain luonnonsuojelua lobbaavien kansalaisjärjestöjen toiminta, mutta peloille on myös tieteellisiä perusteita. 

Toisaalta ainakin itselleni on syntynyt sellainen epäilys, että ihmiset kuvittelevat eliöiden ja eliöyhteisöjen olevan jollain tavalla erittäin stabiileja ja sopeutumiskyvyttömiä. Eikä heillä ole selkeää käsitystä siitä, että evoluutio sopeuttaa kaikkia eliöitä sellaiseen ympäristöön, joka niitä ympäröi. Ja samalla vähentää eliölajien sukupuuttoriskejä.

Tästä syystä oli mielenkiintoista lukea Saksassa tutkijana toimivan Elizabeta Briskin ja hänen kumppaneidensa julkaisema tutkimusartikkeli, jossa raportoitiin tähän mennessä laajimmasta selvityksestä siitä, miten eliöt sopeutuvat ihmisen muovaamaan ympäristöön. Tutkimuksessa tarkasteltiin Itämeren eteläosissa elävää sinisimpukkaa sekä kahta katkalajia.

Koeasetelmassa verrattiin toisiinsa kunkin lajin erilaisia populaatioita - eli yksilöitä kerättiin kustakin lajista sekä suojelluista ja ihmisen muokkaamista elinympäristöistä. Sen jälkeen niiden kykyä sietää veden suolapitoisuutta sekä veteen liuenneen hiilidioksidin osapainetta näiden lajien luonnonmukaisessa (14-16 °C lajista riippuen) ja epäluonnollisen korkeassa (25-27 °C) veden lämpötilassa. 

Nämä analyysit paljastivat - sinänsä odotetusti - että muokatuista elinympäristöistä peräisin olevat populaatiot suoriutuivat stressaavissa olosuhteissa yleensä paremmin kuin suojelluista elinympäristöistä tulevat populaatiot. Eikä siinä kaikki, sillä eniten muokatuista elinympäristöstä peräisin olevat yksilöt osoittautuivat kaikkia muita kestävimmiksi. 

Tulostensa perusteella tutkijat totesivat, että eliöiden populaatiot sopeutuvat elämään ympäristöissä, joita ihmistoiminta muuttaa. Näin tulee käymään mitä ilmeisimmin myös siinä tapauksessa, että maapallon ilmasto lämpenee tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. 

Tutkijat eivät kuitenkaan tulleet maininneeksi raportissaan, että he tulivat samalla falsifioineeksi monien ihmisten ja erityisesti luonnonsuojelijoiden näkemyksen eliöiden ominaisuuksien staattisuudesta. Ja siten tuottaneeksi tieteellistä tietoa, jonka pitäisi vähentää ihmisten murhetta luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monimuotoisuus tautien taustalla
Lapsiuhreja, sukulaisia ja supernopeaa evoluutiota
Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Vierasperäisistä saalistajista

Vieraslajeja pidetään toiseksi suurimpana uhkana luonnon monimuotoisuuden säilymiselle ja yhtenä suurimmista ympäristöongelmista. Kyse on eliölajeista, joita ei esiinny jollain maantieteellisellä alueella alkuperäisenä, vaan ne ovat päätyneet sinne ihmistoiminnan seurauksena

Käytännössä vieraslajit voivat kilpailla tai risteytyä luonnossa alkuperäisten lajien kanssa, saalistaa niitä tai levittää tauteja ja loisia. Monesti niiltä puuttuvat myös luontaiset viholliset, saalistajat tai loiset, mikä edesauttaa niiden menestymistä uudessa ympäristössä. 

Pahimmillaan vieraslajit voivat hävittää kokonaan alkuperäisiä lajeja, kuten on tapahtunut esimerkiksi valtamerten saarilla, mutta laajemmilla maantieteellisillä alueella niiden kilpailijat ja saaliseläimet sopeutuvat yleensä uuteen tulokkaaseen. Esimerkiksi suomalaiset kotikissat pyydystävät kuukausittain noin miljoona pikkueläintä, joista noin 144 000 on pikkulintuja, mutta ne eivät silti hävitä Suomesta jatkuvasti uusia lajeja.

Australian luonnonmukaisissa ympäristöissä saaliiksi joutuu vuosittain 815 miljoonaa eläintä, joista 56 % saarimantereen alkuperäiseen lajistoon kuuluvia. Lisäksi asutuksen liepeillä kenellekään kuulumattomat kissat tappavat 149 miljoonaa ja ihmisten lemmikit 180 miljoonaa nisäkästä, jotka olivat pääosin saarimantereelle ihmisten mukana kulkeutuneisiin lajeihin kuuluvia.

* * *

Uudessa tutkimuksessa Martin Philippe-Lesaffre ja hänen kumppaninsa tutkivat niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat saalislajien haavoittuvuuteen kotikissan saalistukselle Australiassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, joissa kaikissa - Pohjois-Afrikasta peräisin oleva - kotikissa esiintyy vieraslajina. Koeasetelman kannalta oli oleellista erityisesti se, että sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa esiintyy luontaisesti muita pieniä kissapetoja, mutta Australiassa sellaisia ei ole. 

Tutkijat hyödynsivät tutkimuksessaan kokeellisia saalistustietoja sekä koneoppimismalleja kompensoimaan saalistustietojen puutteellisuutta. Näin he pystyivät tunnistamaan eri mantereille ominaisia saalistuksen piirteitä. 

Pohjois-Amerikassa ja Europassa kissat saalistivat eniten lintuja, kun taas Australiassa ne suosivat nisäkkäitä. Saaliiksi joutuneiden lintujen ominaisuudet olivat varsin samanlaisia kaikilla mantereilla, mutta nisäkkäiden ominaisuudet erosivat toisistaan. 

Erot kissojen saalistamien ja niiden rauhaan jättämien nisäkäslajien välillä liittyivät kaikilla kolmella mantereella erityisesti niiden levinneisyyteen ja lisääntymisominaisuuksiin. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa myös eläinten pieni koko lisäsi niiden saaliiksi joutumisen riskiä, mutta Australian nisäkkäiden kohdalla tutkijat eivät havainneet yhteyttä nisäkkäiden koon ja niiden saaliiksi joutumisen välillä. Eli siellä suuret eläimet joutuivat kissojen saaliiksi siinä kuin pienetkin. 

Tutkijoiden mukaan heidän saamansa tulokset korostavat ekologisten ja evolutiivisten tekijöiden merkitystä vieraslajien saalistusvaikutusten arvioinnissa ja luonnonsuojelussa. Lisäksi he pitivät koneoppimisen hyödyntämistä tärkeänä uutena innovaationa pyrittäessä tunnistamaan lajeja, joita vieraspedot uhkaavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ja Amerikan lihansyöjät
Arabialaistaustaiset villikissat
Kissauutinen

Tiesitkö, että vuosi 1952 oli maailmankausien käännekohta?

Arvoisa lukijani varmasti tietää, että dinosaurukset hävisivät maapallolta liitukauden lopulla, minkä jälkeen alkoi kenotsooinen ja edelleen kvartäärikausi, jonka viimeinen epookki on holoseeni, joka on virallisesti käynnissä meidän aikanamme. 

Monet tutkijat kuitenkin haluaisivat nimetä uuden maailmankauden ajalle, jota dominoi ihmiskunta. Sen nimeksi on ehdotettu antroposeenia. Tämän aikakauden alun ajoittamisessa on kuitenkin ollut erimielisyyksiä, vaikka yleisesti ottaen sen ajatellaan kuvaavan aikaa, jolloin ihmisen toiminnan kumulatiivinen paine alkoi vaikuttaa merkittävästi maapallon järjestelmiin. 

Ongelmia on aiheuttanut nimenomaisesti se, että ihmisen vaikutuksen paikallinen ja ajallinen vaihtelu ovat varsin suuria. Siksi oli hauska lukea japanilaisen Michinobu Kuwaen ja kumppaneiden USA:n tiedeakatemian julkaisusarjassa ilmestynyt artikkeli, johon he olivat koonneet tietoja ihmisen vaikutuksista 137 paikasta ympäri maailmaa viimeisten 7 700 vuoden ajalta. 

Tutkijat tunnistivat kolme ajankohtaa, jolloin ihmisen vaikutus lisääntyi voimakkaasti. Ensimmäinen ajankohta sijoittuu vuosien 1855–1890 aikaan, jolloin tapahtui merkittäviä teolliseen vallankumoukseen liittyviä muutoksia, kuten maaperän lyijypitoisuuksien ja järvien ravintotasapainojen muutoksia.

Vuosien 1909–1944 aikana taas havaittiin muun muassa siirtymiä siitepölyn koostumuksissa, mustan hiilen pitoisuuksien kasvua ja laajalle levinneitä vakaiden isotooppien muutoksia. Kolmas tutkijoiden tunnistama muutos oli vuosien 1948–1953 aikana tapahtunut muutos, joka kasvatti merkittävästi orgaanisten saasteiden ja mikromuovien määriä sekä toi esille plutoniumin ja ydinräjäytyksistä peräisin olevan modernin hiili-14:n. 

Tutkijoiden mukaan juuri vuosien 1948–1953 ajanjakso edustaa merkittävintä ihmisen maailmanlaajuista vaikutuksen kasvua, joka johti luonnon järjestelmien ja tärkeiden geokemiallisten indikaattoreiden nopeaan muuttumiseen. Niinpä heidän mukaansa antroposeenin alkamisajankohta tulisi sijoittaa vuoteen 1952.

Itse kannatan juuri tätä vuotta, koska silloin tapahtui paljon muitakin merkittäviä asioita kuin tutkimuksessa mainitut. Tarkoitan tietenkin sitä, että juuri sinä vuonna järjestettiin Helsingin olympialaiset sekä valittiin Armi Kuusela Miss Universumiksi. 

Lisäksi antroposeenin alkua vuonna 1952 tukee vahvasti se, että juuri silloin maksettiin viimeinen erä Suomen sotakorvauksista Neuvostoliitolle ja maahamme alettiin varsinaisesti tuoda myytäväksi Coca-Colaa. Valitettavasti Suomen ensimmäinen suihkuhävittäjä otettiin käyttöön vasta seuraavana vuonna, mutta kuitenkin jo tammikuun 22. päivänä, joten laskettakoon sekin merkiksi uuden maailmanhistoriallisen kauden alkamisesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Historiallista tuontitavaraa
Kumulatiivisen kulttuurin alku

Historiallinen ihmisryhmien sulautuminen

Ihmisen evoluution ymmärrys on minun elinaikanani edennyt askel askeleelta. Yksi sensaatiomaisimmista havainnoista oli aikanaan Euroopassa ennen nykyihmistä asuneiden neandertalilaisten ja meidän esi-isiemme välistä risteytymistä osoittaneet löydökset.  

Tämän asian suhteen on saatu jälleen uutta merkittävää tietoa. Sen taustalla oli erinomainen idea: aiemminhan oli selvitetty sitä, paljonko meidän geeneissämme on jälkiä neandertalilaisista, mutta nyt tutkijat päättivätkin selvittää sitä, paljonko neandertalilaisen geeneissä oli niin sanottujen nykyihmisten perintöainesta. 

Tämä oli mahdollista käyttäen kahta kriteeriä. Niistä ensimmäinen perustui siihen, että neandertalilaisten tiedettiin jo aiemmin olleen paljon nykyihmisiä harvalukuisempia, joten heidän genominsa sisälsivät todennäköisesti vähemmän muuntelua. Siten neandertalilaisten genomin muita muuntelevammat geenialueet olisivat mahdollisia nykyihmiseltä peräisin olevia geenialueita. 

Kun tällaisia geenialueita sitten löytyi, voitiin niitä vastaavia perintöaineksen osia etsiä nykyisiltä afrikkalaisilta, jotka eivät ole koskaan risteytyneet neandertalilaisten kanssa. Jos heiltä löytyisi samanlaisia genomisegmenttejä kuin nyt löydetyt muita muuntelevammat alueet, olisi niiden täytynyt kehittyä nykyihmisessä eikä neandertalilaisissa. Ja toden totta, näin saatiin vahvistetuksi se, että peräti noin kymmenesosa neandertalilaisten geeneistä oli lopulta peräisin nykyihmiseltä. 

Uuden tiedon perusteella voidaan myös päätellä, että neandertalilaiset eivät ehkä sittenkään kadonneet maailmasta, vaan ainoastaan sulautuivat itseään paljon monilukuisempiin nykyihmisten populaatioihin. Ja jättivät näihin oman geneettisen jälkensä eli joukon - jo aiemmin löydettyjä - neandertalilaisessa kehittyneitä geenejä, jotka ovat sittemmin periytyneet niin minulle kuin kaikille teillekin, arvoisat lukijani - ellette sitten ole kokonaan afrikkalaista sukujuurta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumulatiivisen kulttuurin alku
Kuka eli Susiluolassa?
Menneiden aikojen perheidylli

Russakan ihmeelliset seikkailut

Russakka eli saksalainen torakka eli tavallinen torakka on sellainen eläinkunnan edustaja, joka tuo harvalle ihmiselle - tuskin edes innokkaimmille eläinten oikeuksien advokaateille - mieleen positiivisia ajatuksia. Se on kuitenkin kaikessa iljettävyydessään äärimmäisen mielenkiintoinen otus, joka on täysin riippuvainen meistä ihmisistä, sillä sen ei tiedetä elävän missään päin maailmaa itsenäisenä.   

Russakan kuvasi aikanaan jo nykyaikaisen eliöiden luokittelujärjestelmän kehittänyt Carl von Linné, joka myös arveli, että se oli peräisin jostain muualta kuin Euroopasta. Ja viisas mies hän tosiaan oli, sillä tutkimus on osoittanut torakan olevan peräisin Aasiasta ja vieläpä selvittänyt miten se on levinnyt ympäri maailmaa. 

Mitokondrioiden geenejä analysoimalla on osoitettu, että russakka on lähinnä sukua aasialaistorakalle, joka kuvattiin alkujaan Japanissa, mutta joka on sittemmin levinnyt myös Yhdysvaltoihin. Russakan matkaa Aasiasta on selvitetty kartoittamalla 17 maasta kerätyistä 281 näytteestä genomisia samankaltaisuuksia. 

Niiden väliset sukulaisuussuhteet osoittavat, että russakat saavuttivat maailmanlaajuisen levinneisyyden kahdessa aallossa, joissa molemmissa niitä auttoivat ihmiset. Kaikki alkoi kuitenkin vasta sen jälkeen, kun russakan esivanhemmat eriytyivät aasiantorakasta noin 2100 vuotta sitten. 

Tämä tapahtui luultavasti Intiassa tai Myanmarissa russakoiden sopeutuessa syömään ihmisten ruokaa. Tämän taidon opittuaan russakka siirtyi Lähi-itään noin 1200 vuotta sitten - samaan aikaan kahden islamilaisen kalifaatin, Umaijadien ja Abbasidien, kaupan ja sodankäynnin laajenemisen kanssa. Russakan kulukuvälineinä olivat todennäköisesti ihmisten mukanaan kuljettamat leipäkorit. 

Seuraavassa aallossa lajin esiintymisalue laajeni Kaakkois-Aasiaan noin 390 vuotta sitten. Tämä tapahtui hollantilaisten ja brittiläisten Itä-Intian kauppakomppanioiden kolonialistisen kaupan myötä. Ja lopulta kauppalaivat toivat russakat Eurooppaan ehkä noin 300 vuotta sitten. 

Sen jälkeen höyrylaivat ja parantunut asuminen - lämmitys ja putkisto luovat lämpimät, kosteat olosuhteet, joista torakat pitävät - mahdollistivat russakoiden leviämisen ympäri maailman. Valloittamatta on enää Etelämanner.

Edellä lyhyesti kuvaamani russakan tarina kertoo siitä, kuinka luonnonvalinta hyödyntää sille avautuvia mahdollisuuksia. Ensin maanviljelyn tuottama ruuan yltäkylläisyys synnytti uudenlaisen ekologisen lokeron, joka mahdollisti joidenkin torakoiden erikoistumisen nauttimaan ihmisten ravinnosta. 

Ihmisen tarjoamien palveluiden myötä russakat olivatkin sitten valmiita kulkemaan näiden mukana kaikkialle maailmaan. Sekä sopeutumaan elämiseen mitä erilaisimmissa olosuhteissa - kunhan vain paikalla on joku tarjoamassa niille leipää ja lämpöä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi jo syntyessään - vai onko sittenkään?
Hampaattomia naaraita ja kuolevia uroksia
Afrikan kasvava väestö lisää hyttysten kiinnostusta

Serkku on kulttuurinen herkku

Me suomalaiset tiedämme hyvin, että monien kehitysmaa-asteella olevien kansojen parissa on yleistä pariutua sukulaisten kanssa. Eli ajatuksena on, että "mitä serkumpi, sitä herkumpi". 

Epäselvää sen sijaan on se, että onko tämä ollut ihmiskunnan alkuperäinen käyttäytymistapa vai myöhempää kulttuurista kehitystä. Näin siitä huolimatta, että joidenkin viitteiden perusteella sukurutsaiset avioliitot näyttävät runsastuneen ihmiskunnassa viime aikoina. 

Vastauksen saamiseksi tulee tietenkin tarkastella kauan sitten eläneitä ihmisryhmiä. Ja juuri sellaisista kertovaan tutkimusraporttiin törmäsin äskettäin. 

Lukemassani tutkimuksessa analysoitiin viimeisiä Länsi-Eurooppaa asuttavia metsästäjä-keräilijöitä, jotka tulivat pian syrjäytetyksi kaakosta päin maanosaamme levittäytyvien maata viljelevien tulokkaiden tieltä - tai sulautuivat näiden joukkoon. Tutkitut ihmiset olivat asuttaneet noin seitsemän tai kahdeksan tuhatta vuotta sitten eteläistä Bretagnea Ranskassa. 

Kymmenen kolmelta paikkakunnalta löytyneen ihmisen analyysi paljasti, ettei näiden joukossa haettu puolisoita omasta ryhmästä vaan eri paikkakunnilla asustavien ihmisryhmien joukosta. Tämän seurauksena vältettiin sukulaisavioliitot, vaikka kunkin ryhmän - ja sen seurauksena myös alueella elävien metsästäjä-keräilijöiden yhteenlaskettu väkiluku - oli erittäin pieni. 

Hiukan yllättäen tutkijat havaitsivat myös, etteivät metsästäjä-keräilijät hakeneet puolisoita maanviljelijäyhteisöistä, vaikka lähiseuduilla asui sellaisiakin. Siten ajankohdan metsästäjäyhteisöt säilyivät varsin pitkään näistä erillisenä, vaikka niistä virtasikin väkeä maanviljelijöiden joukkoon.

Palatakseni tämän kirjoituksen aloittaneeseen kysymykseen serkusavioliitoista. Tässä käsittelemäni tutkimuksen perusteella voidaan todeta, etteivät Europan alkuperäiset asukkaat harrastaneet sellaisia. 

Toisin sanoen heillä oli erinomainen ymmärrys siitä, ettei serkkujen naiminen ole järkevää. Asia, joka ei tunnu olevan selvää kaikille nykyajan ihmisryhmille. Siis sellaisille, jotka ovat syystä tai toisesta omaksuneet kulttuurinsa sukurutsaisen lisääntymistavan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanarian saaret synnyttivät erikoisen ihmisyhteisön
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este
Ranskalaisia väestönvaihtoja

Vironvenäläiset, ihmiselämän reunaehdot ja vihreä siirtymä

Virossa on tekeillä valtava koulu-uudistus, jonka myötä maan itäosissa - eli Narvan alueella - luovutaan kaksikielisestä opetuksesta. Asiasta kertoneessa uutisessa oli virke, johon pysähdyin sitä lukiessani. 

Sen sanoi maan venäjänkielisen vähemmistön edustaja, jonka mukaan "me emme ylipäänsä ajattele putineja tai natoja, koska ennen kuin voi ajatella, pitää saada ruokaa pöytään. Haluamme vain normaalia elämää, turismin paluuta ja vastaavaa".

Toinen - niin ikään - venäjänkielinen henkilö totesi niin ikään pysäyttävästi, että "viroa osaavilla on Narvassa selvästi venäjänkielisiä korkeampi sosiaalinen asema. Johtajat ovat aina vironkielisiä... Siksi meillä on tilanne, jossa kaupungin ainoaan vironkieliseen päiväkotiin kuten myös ainoaan vironkieliseen kouluun on jatkuva pitkä jono".

Molemmat kommentit kertovat valaisevalla tavalla siitä, mikä ihmisille on viime kädessä tärkeää. Eli toisin sanoen ihmisten perimmäisistä prioriteeteista. 

Tämä olisi hyvä huomata myös suomalaisessa ympäristö- ja ilmastokeskustelussa. Ja niihin liittyen esimerkiksi luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvässä päätöksenteossa. 

Jos ja kun tavoitteena on - uskoisin tämän koskevan lähes kaikkia suomalaisia - ekologisesti kestävä tulevaisuus, kannattaisi sen toteuttamiseksi huolehtia siitä, että mentäisiin ihmisten henkilökohtaisen elämän kestävyyden ehdoilla. Eli tehtäisiin tarvittavia lainsäädännöllisiä muutoksia tai toteutettaisiin kansainvälisiä sopimuksia siten, ettei vaarannettaisi ihmisten jokapäiväistä leipää tai muita elämän edellytyksiä. 

Metsäalalla tämä tarkoittaisi ainakin kahta asiaa. Yksi on metsänomistajien toimintaedellytysten ja omaisuudensuojan turvaamisen huomioiminen kaikissa lainsäädännön muutoksissa ja toinen metsiä hyödyntävän teollisuuden käytettävissä olevan raaka-ainemäärän ennustettavuudesta huolehtiminen pitkälle tulevaisuuteen, jotta Suomeen investoiminen ei käy niille liian riskipitoiseksi ja investointipäätökset tulisi yrityksille siitä syystä liian riskipitoisiksi tehtäväksi tänne Pohjantähden alle. 

Maataloudessa taas olisi huolehdittava siitä, että karjankasvattajien ja viljelijöiden toimintaedellytykset säilyvät, jotta saamme myös tulevaisuudessa kotimaista ruokaa. Tässä asiassa erityisesti turvemaille perustetut pellot ovat avainasemassa, koska ne on todettu valtaviksi hiilidioksidilähteiksi ja siksi ympäristöväellä - ja jopa tutkijoilla - näyttäisi olevan kova halu sosialisoida ne - tai ainakin rajoittaa omistajien päätösvaltaa oman omaisuutensa. Jos heidän tahtoaan noudatettaisiin, autioituisi Suomen maaseutu laajoilla alueilla Pohjanmaaalta Kainuuseen ja Lappiin. Eli olisi valtava inhimillinen katastrofi.

Jos edellä esittämistäni reunaehdoista pidettäisiin kiinni, ei niin sanottu vihreä siirtymä herättäisi likimainkaan niin paljon vastarintaa tai inhimillistä kärsimystä kuin se tekee tällä hetkellä, sillä ihmisille on aina tärkeintä - ensin lainaamani vironvenäläisen näkemyksen mukaisesti - oman elämän edellytysten turvaaminen. Ja toisaalta - kuten toinen lainaamani vironvenäläinen totesi - ovat ihmiset valmiita tekemään elämässään suuriakin muutoksia, kunhan he vain näkevät sen kokonaisuuden kannalta järkeväksi ja omia intressejään palvelevaksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Poliitikkojen tärkeimmät tehtävät vihreässä siirtymässä ovat yksityisistä ihmisistä huolehtiminen ja teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Mitä kaasuputken särkeminen kertoo venäläisistä?

Eilisen uutisen mukaan Suomen ja Viron välistä kaasuputkea on vaurioitettu tarkoituksella. Asiantuntijan mukaan syyllinen ei voi olla mikään muu kuin Venäjä.

Diktaattori Putinin motiiviksi on ilmeisesti riittänyt turhautuminen siitä, että Suomi liittyi NATO:on saadakseen suojaa hänen aggressiivisuuttaan vastaan. Samalla hän alleviivasi tämän päätöksen tärkeyttä. 

En osaa sanoa onko Putin ja hänen hallintonsa yksinkertaisesti tyhmä, vai onko niillä ainoastaan vaikeuksia kontrolloida omia tunteitaan. Selvää kuitenkin on, ettei Venäjälle tai venäläisille ole kaasuputken särkemisestä mitään hyötyä, vaan pelkästään haittaa maan kansainvälisten suhteiden muuttuessa entistä kehnommiksi. Ja sen seurauksena venäläisten elintason laskiessa entisestään.

Nyt nähty kaasuputkioperaatio yhdessä armeijan Ukrainaan juuttumisen kanssa - sekä mahdollinen Hamasin taustapirtuna toimiminen - ovat osoittaneet kuitenkin sen, ettei Venäjän kansainvälisen aseman kaikinpuolinen heikentäminen jää ainakaan tahdosta kiinni. Mutta kansannousujen puuttuminen osoittaa samalla, ettei tavallisilla venäläisillä ole todellista tahtoa maansa ulkopolitiikan muuttamiselle. 

On hyvä huomata, ettei tämä sinänsä johdu ihmisten pelosta hallitustaan kohtaan - ei ainakaan, mikäli kaikki venäläiset eivät ole säälittäviä jänishousuja. Tämän ovat osoittaneet Iranin naiset, jotka ovat omasta turvallisuudestaan välittämättä nousseet kapinaan islamistista hallintoaan vastaan osoittaen, ettei tilanteeseensa oikeasti tyytymättömiä ihmisiä voi hallita edes väkivallalla ja kuolemanpelolla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Puolustuskyvytön
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee

 

Kuka eli Susiluolassa?

Susiluola on Kristiinankaupungissa sijaitseva muinaisjäännös, jota on pidetty mahdollisena paleoliittisenä asuinpaikkana. En tässä ota kantaa siihen, onko se sellainen vai ei, mutta teorian mukaan siellä eli neanderthalinihminen noin 70 000 vuotta sitten (tai vielä aikaisemmin 130 000–120 000 vuotta sitten) Eem-interglasiaalin aikaan.

Tosin jossain vaiheessa arveltiin, että löydöt olisivat olleet jopa yli 250 000 vuoden takaa ja mahdollisesti jonkin alkeellisemman ihmislajin tekemiä. Itse löydökset eivät kuitenkaan ole fossiileita vaan karkeita käteen sopivia kiviesineitä, joten niiden mahdollisen tekijän olemusta ei pysty selvittämään nykyisillä menetelmillä.  

Tämä kaikki tuli mieleeni kun luin tutkimusartikkelia, jossa raportoitiin keskenään risteytymään kykenevien neandertalilaisten ja denisovalaisten ihmisten mahdollisten risteytymispaikkojen sijainteja. Työkaluna kyseisessä analyysissä oli käytetty lajien levinneisyysmalleja, jotka perustuivat laajoihin fossiilisiin, arkeologisiin ja geneettisiin aineistoihin. 

Noiden mallien mukaan kyseisten hominidien elinympäristöissä oli eroja, mutta myös laajalla alueella päällekkäisyyksiä, joista oli piirretty kartta raporttiin. Sen mukaan denisovalaiset elivät pohjoisemmassa kuin neandertalilaiset ja myös Suomi ja Susiluola kuuluivat heidän mahdolliseen alueeseensa. Tosin laajalla alueella Keski-Euraasiassa olisivat voineet elää molemmat lajit - niin myös Susiluolassa. 

Siten voidaan kysyä, että mikäli Susiluolassa eli ihmisiä ennen viimeistä jääkautta, olivatko he sittenkin neandertalilaisten sijaan denisovalaisia. Vai peräti näiden kahden lajin risteymiä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaiset metsästäjä-keräilijät
Ihmisen ja simpanssin aivot
Ihmiskunnan populaatiogenomiikkaa

Ovatko ihmiset ajattelevia olentoja vai someapinoita?

Usein kuulee sanottavan, että sosiaalinen media jakaa ja polarisoi yhteiskuntaa. Tämä käsitys perustunee siihen, että erilaisilla keskustelufoorumeilla asioita kärjistetään huomion ja "tykkäysten" saamiseksi. Ja siihen, että erilaisten sovellusten uutissyötealgoritmit yksipuolistavat medioiden käyttäjien näkyville tulevien viestien sisältökirjoa. Siksi on hyvä, että asiaa on tutkittu ja meillä on siitä syystä käytettävissämme myös tuoretta tutkimustietoa.

Nature- ja Science-lehdissä julkaistiin nimittäin tutkimus, toinen, kolmas ja jopa neljäs, joissa sosiaalisten medioiden uutissyötealgoritmeihin tehtiin merkittäviä muutoksia. Niiden avulla haluttiin selvittää mitä tapahtuu, kun kaikki samanmielisten lähteiden sisältö sijoitetaan alaspäin, vähennetään uudelleenjaetun sisällön poistamisen vaikutuksia syötteestä tai ei tehdä minkäänlaisia viestien sijoituslaskelmia. 

Mikään näistä muutoksista ei vaikuttanut affektiiviseen polarisaatioon. Siis ilmiöön, jossa ihmiset muuttuvat myönteisemmiksi oman poliittisen puolueensa kannattajia kohtaan, mutta negatiivisemmiksi vastapuolen kannattajia kohtaan. Toisin sanoen esimerkiksi poliitikkojen kehut tai heidän kilpailijoidensa mustamaalaamiset sosiaalisessa mediassa eivät vaikuta ihmisiin sitä eikä tätä.  

Muutokset eivät myöskään vaikuttaneet mielipiteiden polarisoitumiseen, mukaan lukien ideologinen äärimmäisyys ja kantojen jyrkkyys suhteessa oman puolueen linjauksiin. Toisin sanoen esimerkiksi satojen humanitaarista maahanmuuttoa ylistävien tai moittivien viestien lähettäminen ei lopultakaan muuta sen enempää punavihreän kuin maahanmuuttokriittisenkään ihmisen omaa käsitystä tästä asiasta.

Vaikka tehdyt algoritmimuutokset eivät vaikuttaneet ihmisten itsensä ilmoittamiin asenteisiin ja mielipiteisiin, oli niillä muita havaittavissa olevia vaikutuksia. Esimerkiksi samanmielisten lähteiden sisällön sijoittaminen alemmas algoritmissa vähensi altistumista virheellisille tiedoille, vihamieliselle puheelle ja epäkohteliaalle sisällölle. 

Lisäksi uudelleenjakamisen poistaminen vähensi ihmisten altistumista epäluotettaville lähteille, mutta lisäsi altistumista epäkohteliaalle sisällölle. Myös viestien aikajärjestyksessä näyttäminen altisti sosiaalisten medioiden käyttäjiä epäluotettaville lähteille.

Kaiken kaikkiaan tutkimukset siis osoittivat, ettei samanmielisten lähteiden altistumisen vähentäminen ole mikään ihmeratkaisu polarisaatioon. Tämä on erinomainen asia, koska se osoittaa ihmisten - monista epäilyistä huolimatta - pystyvän itsenäiseen ajatteluun ja pitävän kiinni perustelluista näkemyksistään satunnaisen uutisvirran keskelläkin. 

Näin toivon tapahtuvan myös tämän blogin lukijoiden parissa. En pyri näillä kirjoituksillani muuttamaan ihmisten ajatuksia omieni kaltaisiksi, mutta toivon kuitenkin pystyväni antamaan virikkeitä heidän - teidän, arvoisat lukijani - oman ajattelunsa haastamiseksi ja kehittämiseksi. Ja ehkäpä hiukan omanikin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pystyykö Yle itsekriittisyyteen?
Faktajournalismi on poliittisen blogin elinehto
Blogin syvin olemus

Poliitikkojen tärkeimmät tehtävät vihreässä siirtymässä ovat yksityisistä ihmisistä huolehtiminen ja teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen

Suomi on ainakin toistaiseksi sitoutunut taloutensa hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Nähtäväksi jää, onnistutaanko tässä, vai jääkö sitoutuminen kuolleeksi kirjaimeksi. Tosiasia kuitenkin on, että tieteellinen tutkimus on tuottanut ja tuottaa jatkuvasti uusia keksintöjä, jotka auttavat tämän tavoitteen saavuttamista. 

Yhdestä sellaisesta raportoitiin Nature Energy -lehdessä. Siinä oli aiheena vetyä polttoaineeksi aurinkovoiman avulla tuottavan voimalaitoksen tehostaminen. Tällainen uusiutuvan energian avulla tuotettu vety voisi toimia vihreänä polttoaineena ajoneuvoille. 

Ongelma on kuitenkin siinä, että vaikka aurinko-vesi -teknologia on usein osoittautunut lupaavaksi laboratorio-olosuhteissa, on sen laajentaminen käytännön mittakaavaan ollut haasteellista koskien kustannuksia, tehokkuutta ja vakautta. 

Nyt julkaistussa Sveitsin Liittovaltion teknillisen korkeakoulun tutkimuksessa oli suunniteltu prototyyppi voimalaitoksesta, joka keskittää auringonvalon suureen astiaan ja muuntaa sen sitten sähköksi aurinkopaneeleilla. Siinä hajotettiin vettä happi- ja vetykaasuksi sisäänrakennetulla elektrolyysillä, joka sai virtansa aurinkopaneeleista ja kierrätetystä lämmöstä.

Tämä voimalaitos muunsi yli 20 prosenttia keräämästään aurinkoenergiasta vedyn polttoaineeksi. Tämä on  ennätyksellisen korkea tulos kierrätettyä lämpöä käyttävälle järjestelmälle todellisissa olosuhteissa. Tärkeää on, että laitos tuotti vetyä kahden kilowatin teholla, mikä on yli kaksi kertaluokkaa korkeampi kuin aiemmat saavutukset. Toisin sanoen, edelle linkittämässäni raportissa kuvattu tutkimus vei maailmaa yhden askeleen lähemmäs kestävän kehityksen polttoaineita.

Yleisesti ottaen minulla onkin sellainen käsitys, että nyt, kun uusiutuvaan energiaan liittyvään tutkimukseen on ohjattu aiempaa enemmän varoja, tapahtuu fossiilisista polttoaineista luopuminen nopeammin kuin olemme aavistaneetkaan. Suomessa tämä on jo käytännössä varmaa siksi, että meillä myös yksityinen elinkeinoelämä on päättänyt siirtyä uusiutuviin energianlähteisiin - veikkaisin syyksi Venäjän Ukraina-toimia, jotka tekivät kaikille selväksi omavaraisuuden tärkeyden. 

Tämä kaikki tarkoittaa käytännössä sitä, ettei poliittisilla päätöksillä ole tämän asian kannalta enää juurikaan merkitystä - kunhan vihreää siirtymää ei ryhdytä suorastaan estämään. Ja siksi poliittisten toimijoiden - kuten maan hallituksen, kansanedustajien, kunnanvaltuutettujen ja niin edelleen - ainoaksi ja tärkeimmäksi tehtäväksi tässä muutoksessa jää huolehtiminen siitä, ettei siirtymä aiheuta kohtuuttomia vaikeuksia yksityisille ihmisille eikä teollisuuden toimintaedellytyksille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvo Maria Ohisalolle ja Vihreille
Komission Greenpeace-siiveltä tuli jälleen järjetön esitys
Ylen uutistoimitus ei ymmärrä olemassaolonsa ainoaa oikeutusta

Dosentti Hanna Wass, 29-vuotias uutispäällikkö ja toissijaiset sukupuoliominaisuudet

Dosentti Hanna Wass esiintyi Ylen A-studiossa päällään melko seksikäs vaate. Satuin katsomaan ohjelman puolisoni kanssa ja vähän ihmettelimme hänen pukeutumisratkaisuaan: arvelimme molemmat, että hän halusi erikoisella ratkaisulla saada itselleen huomiota.

Ja sitä hän tosiaan sai: syntyi nimittäin keskustelu misogyniasta eli naisvihasta. Sen - minun silmiini sattuneista - kiihkeimmän ulostulon teki Ilta-Sanomien 29-vuotias uutispäällikkö Noora Hapuli,

Hänen mukaansa "palasimme nanosekunneissa 50 vuotta ajassa taaksepäin... Tämän perusteella nainen on yhä ennen mitään muuta katseen kohde, vaikka hän olisi millainen asiantuntija. Olet tehnyt vuosikymmeniä pitkän uran omalla tieteenalallasi? Sinut pyydetään televisioon puhumaan asiantuntijana? Hienoa, mutta valitettavasti olkapääsi näkyi."

Hänen mukaansa koko "keskustelu on absurdi. Emmekö me ole jo päässeet sen yli, että naisen ulkonäkö minimoisi älykkyyden tai uskottavuuden?"

Lopulta itsensä suureen kiihkoon yllyttänyt uutispäällikkö kirjasi ylös näkemyksenään, että "jos katsoja ei kykene yhtä aikaa kuuntelemaan asiasisältöä ja suhtautumaan neutraalisti keskustelijoiden asuvalintoihin, ei ehkä kannata katsoa televisiota ollenkaan". Ja kehotti Wassia olemaan pyytelemättä ratkaisuaan anteeksi. 

Omalta osaltani en A-studiota katsellessani hetkeäkään ajatellut, etteikö Wass olisi ollut asiantunteva, joskin hänen pukeutumisensa - tai pikemminkin sen paljastama iho - kieltämättä vei kykyäni keskittyä hänen sanomaansa. Tälle asialle on nimittäin syvälle ulottuvat biologiset perusteet.

Tämän pitäisi olla kaikkien vähänkin sivistyneiden ihmisten tiedossa, onhan aiheesta kirjoitettu vaikka kuinka paljon. Edellisestä linkistä löytyy esimerkiksi seuraava teksti (käännettynä suomeksi). 

"Toissijaiset seksuaaliset ominaisuudet ovat niitä sukupuoliviettisesti eriytyneitä ominaisuuksia, jotka eivät ole suoraan mukana lisääntymisessä. Miehillä toissijaisia ominaisuuksia ovat kasvo- ja rintakarvat, lisääntynyt kehon karvoitus, lantion rakenne (pyöreän lantion sijaan), lihaksikas ylävartalo ja kyky kehittää lihaskasvua nopeammin kuin naisilla. Naisilla toissijaisia seksuaalisia ominaisuuksia ovat suhteellinen kehon karvojen vähäisyys, paksu hiusten kasvu päässä (joissain tapauksissa), pyöristynyt lantio/figuuri, vähentynyt kyky kehittää lihaskasvua nopeasti, vähentynyt ylävartalon voima, rinnat, kyky imettää lapsia, kuukautiskierto ja lisääntynyt kehon rasvaprosentti."

Suurin osa näistä toissijaisista eli sekundaarisista seksuaalisista ominaisuuksista ovat juuri niitä asioita, jotka kiinnittävät vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen. Ja siksi esimerkiksi kovin karvainen nainen ei yleensä sytytä miehissä seksuaalista kiinnostusta, kun taas sopivasti kurvikas vartalo tekee sen.

Tällainen ominaisuus on myös naisen miehen vastaavasta poikkeava karvaton ja tasainen iho sekä uroiden voimaa uhkuvien kulmikkaiden hartioiden sijasta Wassin hentoinen ja siro olkapää. Ja juuri näitähän dosentti tarjoili - omien sanojensa mukaan - huomaamattaan TV-katsojille. 

Länsimaiset miehet ovat toki oppineet suhtautumaan rauhallisesti näkemäänsä, eivätkä käy vähäpukeisen naisen kimppuun tarkoituksenaan välitön ilman kohteen lupaa suoritettava kopulaatio. Siitä huolimatta myös suomalaisen miehen autonomisesti eli tahdosta riippumatta toimivat hormonit hyrräävät ja katse kohdistuu väkisinkin paljaaseen ihoon - etenkin silloin, kun sitä näkee yllättävissä yhteyksissä.

Toki myös naiset tunnistavat toistensa sekundaariset sukupuoliominaisuudet, joiden esittely miehille herättää heissä yhtä lailla vahvoja tunteita. Ovathan näkyvillä juuri sellaiset houkuttimet, joiden avulla naiset ovat satojen tuhansien ellei miljoonien vuosien aikana kilpailleet - enemmän tai vähemmän asian tiedostaen - keskenään saadakseen houkutelluksi itselleen puolison tai ainakin sopivan lasten siittäjän. 

Siksi siinä, että Wassin pukeutuminen TV:n ajankohtaisohjelmassa herätti paljon huomiota ei pitäisi olla mitään yllättävää. Miehet epäilemättä katselivat paljasta pintaa mielellään, mutta saattoivat toki avointa seksuaalisuutta suitsimaan pyrkivän tyypillisen suomalaisen kasvatuksen seurauksena kokea tarpeelliseksi paheksua näkemäänsä ainakin julkisissa kannanotoissaan.  

Käsittääkseni enimmät negatiiviset kommentit dosentin pukeutumisesta tulivat kuitenkin juuri naisilta. Eikä siinäkään ole mitään kummallista, sillä Ilta-Sanomien uutispäällikön tavoin he kokivat vähäpukeisen Wassin - alitajuisesti - vaarallisena kilpailijanaan vastakkaisesta sukupuolesta. 

Siinä missä monet naiset kuvastivat negatiivisilla kommenteillaan varsin suoraan tätä kilpailuasetelmaa, osasi nyky-yhteiskunnassa suositun feministisen maailmankatsomuksen omaava toimittaja kuitenkin suunnata - ainakin lehtiartikkelin tasolla - ärtymyksensä Wassin pukeutumisesta yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Ellei hän sitten edusta seksuaalivähemmistöä, jolloin naisten toissijaisilla sukupuoliominaisuuksilla ei tietenkään ole sitä vaikutusta, jota varten ne ovat alkujaan kehittyneet. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Huippukauppakorkeakoulut syrjivät naisia
Tyttöjen katselu ennen ja nyt
Pieni flirtti on kadonnut harmauden edeltä

Ihmisen ja simpanssin aivot

Ihmisryhmien välisten henkisten erojen vertailu on tunnetusti poliittisesti arka asia. Näin siitä huolimatta, että jopa älykkyyttä käsittelevässä Wikipedia-artikkelissa todetaan, että "rotujen väliset keskimääräiset älykkyysosamääräerot ovat olemassa, mutta erojen syyt ovat tuntemattomat".

Tämä poliittinen epäkorrektius ei kuitenkaan ulotu lajirajojen yli, eikä kukaan kiistä, etteikö ihmisen henkinen suorituskyky olisi oleellisesti muuta eläinkuntaa suurempi. Niinpä yksi mielenkiintoisimmista evoluutioon liittyvistä kysymyksistä on ihmisen aivojen kehittyminen aivan erilaiseksi kuin lajimme lähisukulaisilla. Ja juuri tästä asiasta on nyt saatu tutkimuksen kautta uutta ja äärimmäisen mielenkiintoista tietoa.

Aiemmin ihmisaivojen ainutlaatuisuutta selittäviä oleellisia muutoksia on yritetty etsiä ihmisen ja apinoiden välisistä eroista sellaisissa geeneissä, joita esiintyy kaikilla selkärankaisilla. Ajatuksena on ollut, että aivojen muutokset johtuisivat juuri sellaisista geeneistä, jotka ovat ihmisellä muuttuneet enemmän kuin muilla lajeilla. 

Uudessa tutkimuksessa unohdettiin rajaus kaikilla lajeilla samankaltaisiin perimän alueisiin ja tarkasteltiin ilman ennakko-oletuksia koko genomia. Tämä analyysi johti huikeaan löydökseen, jonka mukaan ihmisen nopeimmin kehittyneet alueet sijaitsevat sellaisilla perimän alueilla, jotka ovat muilla selkärankaisilla kehittyneet neutraalisti, mutta ero ihmisten - myös neandertalilaisten ja denisovalaisten - ja simpanssien välillä on suuri. 

Siten ainakin nyt löytyneiden geenialueiden suurin muutos on tapahtunut sen jälkeen kun simpanssi ja ihminen ovat erkaantuneet omiksi evolutiivisiksi linjoikseen. Mutta ennen kuin neandertalilaisiin ja denisovalaisiin johtaneet linjat erosivat nykyihmiseen johtaneesta linjasta.

Löydetyt genomin alueet nimettiin HAQER-alueiksi (human ancestor quickly evolved regions eli ihmisen esi-isien nopeasti kehittyneet alueet). Niitä oli yhteensä 1 581 ja niiden mutaationopeus on ollut selvästi suurempi kuin muilla lajeilla. Lisäksi niihin on kohdistunut positiivinen geneettinen valinta eli luonnonvalinta on suosinut ihmisellä tiettyjä geenimuotoja. 

HAQER-alueet sisälsivät geenejä, jotka vaikuttivat ihmisen hermoston ja suoliston kehitykseen. Tämä korreloi sen kanssa, että ihmisellä juuri aivot ja suolisto ovat muuttuneet eniten suhteessa simpanssiin.

Näissä genomin alueissa oli ihmisellä myös paljon geenien ilmentymistä sääteleviä elementtejä, mutta simpanssilla niitä ei löytynyt juuri lainkaan. Toisin sanoen ihmisen HAQER-alueilla oli syntynyt mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta kokonaan uusia geneettisiä elementtejä, joita ei ole esiintynyt lainkaan esi-isillämme.

Tämän kanssa sopi yhteen myös se, että HAQER-alueilta löytyi kaksi hermoston kehitykseen vaikuttavaa geeniä, jotka olivat kahdentuneet sen jälkeen, kun ihmisen ja simpanssin evolutiiviset linjat erosivat toisistaan. Tämän seurauksena kahdentuneiden geenien rakenne ja funktio ovat voineet eriytyä ja siten vaikuttaa aivoihin monipuolisemmin kuin lähisukulaistemme yksittäiset geenit. Lisäksi näiden geenien ilmentyminen oli paljon voimakkaampaa kuin lähisukulaisillamme.   

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei jotain pahaa. HAQER-alueet liittyvät myös hermostoon liittyviin sairauksiin kuten skitsofreniaan tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Toki nyt saavutettu uusi tieto on sikäli iloinen asia, että sen pohjalta näihin tauteihin voidaan yrittää kehittää uusia parannuskeinoja.  

Edelle lyhyesti kuvaamani tutkimus osoittaa jälleen kerran, että tiede lisää ymmärrystämme kaikenlaisista asioista. Tässä tapauksessa osoittamalla, missä kohdissa genomiamme tärkeimmät muutokset sijaitsevat ja kuinka näiden muutosten taustalla on myös kokonaan uusien geenien ja niiden säätelyyn vaikuttavien elementtien syntymistä. 

Tutkimus ei kuitenkaan kerro vielä sitä, millä tavalla nämä muutokset ovat johtaneet siihen, että meillä ihmisillä on niin erilaiset aivot kuin lähisukulaisillamme. Se selvinnee aikanaan, kun HAQER-alueiden tarkempi tutkiminen johtaa parempaan ymmärrykseen nyt havaittujen geneettisten muutosten vaikutukseen aivojen toiminnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pituustutkimus osoitti, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia
Älykkyyden rapistumisesta
Tutkimus paljasti uusia älykkyysgeenejä

Pituustutkimus osoitti, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia

Tämän blogin lukijat lienevät kuulleet väitteen, jonka mukaan kaikki ihmiset olisivat samanlaisia. Tai että ihmiset olisivat kaikkialla samanlaisia.  

Tähän väitteeseen liittyen on tutkimus tuottanut nyt aivan uutta valoa. Sen seurauksena ihmisiä ja ihmisryhmien välisiä eroja ymmärretään paljon enemmän kuin vielä vähän aikaa sitten. Näin siksi, että valtava joukko tutkijoita oli selvittänyt mitkä geenit vaikuttavat eurooppalaisten ihmisten pituuteen. 

Tulos oli hämmästyttävä, sillä sen mukaan yhteensä 12 111 genomissamme esiintyvää varianttia vaikuttaa eurooppalaisten ihmisten pituuteen. Lisäksi nyt julkaistu analyysi osoitti, että muut geenit eivät siihen vaikuta. 

Tutkimuksen mukaan havaittu geneettinen muuntelu selitti noin 40-45 prosenttia eurooppalaisten ihmisten pituuden vaihtelusta. Loppuselitys löytynee havaittujen geenimuotojen epäsuorista yhteisvaikutuksista. 

Mielenkiintoista kyllä, nyt osoitettu geenivalikoima selitti kuitenkin vain 10-20 prosenttia maailman muiden ihmisten pituuseroista. Siten kaukomaiden asukkaiden pituuteen vaikuttavat todennäköisesti monet muutkin geenit - eivätkä kaikki maailman ihmiset siten ole samanlaisia vaan pikemminkin erilaisia.

Nyt saavutettu tutkimustulos on tietenkin melkoinen osoitus tieteen voimasta lisätä ymmärrystämme erilaisista asioista. Lisäksi se on sikäli hyödyllinen saavutus, että nyt käytettyjä menetelmiä voidaan jatkossa hyödyttää monien muiden ominaisuuksiemme välisten erojen perinnöllisen taustan ymmärtämiseen. 

Ja tietenkin samalla myös eri ihmisryhmien välisten erojen syiden selvittämiseen. Nähtäväksi kuitenkin jää, uskaltautuuko kukaan tutkimaan esimerkiksi eri ihmisryhmien välisten älykkyyserojen syitä. Näin siksi, että tämä aihe tuntuu kuuluvan siihen joukkoon tutkimuskohteita, joita pidetään tabuina nykyisessä poliittisen korrektiuden hallitsemassa tiedemaailmassa. 

Onneksi älykkyyden kaltaisten erityisen mielenkiintoisten aiheiden lisäksi nyt julkaistun tutkimuksen menetelmiä voidaan periaatteessa soveltaa myös erilaisten monimutkaisesti periytyvien sairauksien syiden etsimiseen ja siten uusien hoitomenetelmien kehittämiseen. Tosin tässä on sellainen ongelma, että esimerkiksi mielenterveyden häiriöt ovat varsin vaikeita selvitettäviä, koska niiden ilmaantuminen väestössä on paljon alhaisempaa kuin pituuden tai älykkyyden. 

Jääkäämme siten odottamaan, mihin perinnöllisyystutkijat suuntaavat seuraavaksi mielenkiintonsa. Ja minkälaisia uusia tietoja oman lajimme genetiikasta saammekaan ihmeteltäväksemme. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko ihonvärillä sittenkin väliä?
Maahanmuuttopolitiikan kannalta tärkeä ihmistutkimus
Should forbidden questions be answered or not?

 

Suuria kuvia ja olemattomia kasvoja

Ihmisen tärkein aisti on näköaisti. Siksi oli mielenkiintoista havaita aiheeseen liittyen parikin tieteellistä julkaisua. 

Niistä ensimmäisessä oli selvitetty kuvien koon ja niiden muistamisen välistä suhdetta. Tutkimuksen tehneiden tutkijoiden hypoteesin mukaan ihmisen päivittäin havaitsemista ohikiitävistä kuvista juuri suurikokoiset jäävät ihmisten mieleen paremmin kuin pienet. 

Tutkijat testasivat tätä hypoteesia 182 osallistujalla, joita pyydettiin katsomaan erikokoisia kuvia kertomatta, että he joutuvat sen jälkeen muistitestiin. Kuvien katselun jälkeen he muistivat suuret kuvat 1,5 kertaa paremmin kuin pienet, mutta esitysjärjestys tai kuvan sisältö eivät vaikuttaneet muistamiseen. Ei myöskään kuvan esikäsittely, skaalaus tekstissä tai sen tietosisältö. Poikkeuksena olivat kuitenkin kuvissa olevat kasvot ja ulkoilmakohtaukset, jotka muistettiin parhaiten ja huonoiten. 

Toisessa vastaani tulleessa tutkimusraportissa oli käsitelty ihmisten eri esineissä havaitsemia illuusiokasvoja. Siis optisia harhoja, joissa katsoja kuvittelee näkevänsä kasvot esimerkiksi kuun pinnalla tai jossain elottomassa esineessä, vaikka niissä ei todellisuudessa sellaisia olekaan.

Tutkijat teetättivät sarjan kokeita valokuvilla luonnollisista ja ihmisen tekemistä esineistä, joissa oli kasvoiksi tulkittavia yksityiskohtia. Niihin osallistui kaikkiaan 3 815 aikuista ihmistä, joiden arvion mukaan vain 19 % kuvitteellisista kasvoista arvioitiin ilmeeltään neutraaleiksi, kun taas 34 % koettiin ilmaisevan onnellisuutta ja 1 % tulkittiin inhoa ​​osoittavaksi. 

Suurinta osaa illuusiokasvoista pidettiin ennemmin nuorina kuin vanhoina. Lisäksi ihmisten mielestä kasvot kuvasivat näkemiään kasvoja neljä kertaa useammin miehiksi kuin naisiksi. Vaikka 80 prosenttia kokeeseen osallistujista noudatti tätä kaavaa, kuitenkin kolme prosenttia kertoi näkevänsä useammin naisten kuin miesten kasvoja. 

Minun nähdäkseni nämä tutkimukset osoittivat mielenkiintoisella tavalla sen, ettemme me ihmiset näe maailmaa sellaisena kuin se on, vaan katselemme sitä jonkinlaisten sääntöjen ja ennakkoluulojen kautta. Ehkäpä tämä osaltaan selittää sitä, miksi eri ihmiset ajattelevat maailmasta niin kovin toisistaan poikkeavasti. 

Onhan niin, että siinä missä yksi näkee vaikkapa hyvin hoidetun talousmetsän taloudellista hyvinvointia tuottavana luonnonvarana, katsoo toinen sitä kauhistuttavana puupeltona. Ja sen seurauksena he käyvät kiivasta sanasotaa siitä, miten suomalaisia metsiä tulisi hoitaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista
Taikatemppu ja sähköshokki
Altruismi ja pelko leimaamisesta luovat hyvän yhteiskunnan

Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista

Yksi yhteiskunnallisen keskustelun kestoaiheista on ihmisten taloudellinen eriarvoisuus. Sen merkitystä kuvaa se, että aihe oli ennen vihreitä liikkeitä koko poliittisen kentän vedenjakaja - Suomessakin puhuttiin sosialistisista ja ei-sosialistisista puolueista. 

Ainakin teoriassa ihmisten taloudellisen eriarvoisuuden poistamiseen pyrkivän sosialismin osoittauduttua ontoksi on aihe nykyisin aavistuksen vähäisemmässä roolissa kuin aiemmin. Lisäksi - kuten totesin - on katastrofaalisen tulevaisuuden pelko noussut uudenlaiseksi vedenjakajaksi suomalaisessa ja kansainvälisessä politiikassa. 

Tosin senkin pohjalta ponnistavat liikkeet tunnustavat yleensä muodossa tai toisessa uskoa jonkinlaiseen tulojen tasajakoon. Niinpä esimerkiksi Suomen vihreät eivät asenteiltaan tai taloudellisilta näkemyksiltään juurikaan aiemman kommunistien ja vasemmistososialistien varaan rakennetun puolueen perinnölle perustetusta Vasemmistoliitosta. 

Yleensä on totuttu ajattelemaan, että ihmisten eriarvoistumisen alku sijoittui maatalouden vallankumoukseen. Ajatuksen mukaan vasta silloin syntyi merkittäviä ja kasautuvia yksityisiä omaisuuksia lähinnä viljelyalojen raivaamisen ja omistamisen myötä. 

Tätä näkemystä ovat tavallaan vahvistaneet historialliset ja geneettiset löydökset varhaisten maatalousyhteiskuntien sosiaalisista rakenteista Keski-Euroopassa ja Irlannissa. Ja onhan vanhastaan tunnettu erilaisten mahtimiesten ja -naisten hautoja, jotka kertovat kyseisten henkilöiden vauraasta asemasta omana aikanaan.

Tähän varsin vakiintuneeseen ajatteluun toi jokin aika sitten särön löydös, joka perustui 89 Tyynenmeren rannikolla Pohjois-Amerikassa olleen metsästäjä-keräilijäyhteisön analyysiin. Sen tulokset osoittivat, että erityisesti merkittävien luonnonvarojen - kuten hyvien lohijokien - hallinta oli johtanut näissä yhteisöissä poliittiseen ja taloudelliseen eriarvoisuuteen, ihmisten yhteiskunnallisen aseman hierarkkisuuteen, elintarvikeresurssien epätasa-arvoiseen saatavuuteen ja jopa orjuuteen.

Toisin sanoen tutkimus osoitti, että yhteiskunnallista hierarkiaa esiintyi jo ennen maatalouden vallankumousta silloin kun jotkut yksilöt tai liittoumat - usein sukulaisista koostuvat - onnistuivat saamaan hallintaansa puolustettavissa olevia ja maantieteellisesti rajautuneita resursseja. Siten eriarvoisuus näyttäisi olevan ihmisyhteisöjen ikiaikainen ominaisuus, jonka syntyminen ei niinkään liity taloudellisiin innovaatioihin, vaan sen taustalla on pikemminkin kehityskulku, jota kuvaa vanha sanonta "tilaisuus tekee varkaan". 

Nähtäväksi jää, miten demokraattiset yhteiskunnat tulevat jatkossa toimeen tämän ihmisyhteisön luontaisen ominaisuuden kanssa. Onhan kuitenkin tosiasia, että ihmisten elämä on keskimäärin vaurainta ja onnellisinta Suomen kaltaisissa maissa, joissa myös ihmisten tasa-arvo on korkealla tasolla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Metsästäjä-keräilijät hallitsivat metsäpalojen esiintymistä
Menneiden aikojen perheidylli
Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun

Ukrainan sodan synnyttämää huumoria

Keräilin kuluneella viikolla Twitterissä vastaan tulleita huumoriviestejä. 

Ensimmäinen valaisi venäläisten Putin-kuvaa.
Nainen kävelee kadulla Moskovassa kädessään kyltti, jossa lukee "Presidentti on idiootti". Miliisi pidättää hänet. Hän sanoo tarkoittaneensa Yhdysvaltain presidenttiä. "Turha yrittää huijata meitä", he vastaavat, "me tiedämme kuka idiootti on". 

Toinen otti kantaa Kiinan ja Venäjän lämpimiin suhteisiin.
Vesalan tiedustelupalvelu on avannut Putinin ja Xin keskustelun. Putin ”lähettäkää muonaa, armeijamme näkee nälkää”! Xi ”nyt ei kyllä onnistu, kiristäkää vöitä!” Putin ”lähettäkää vöitä!”

Kolmas vertaili suomalaisen ja venäläisen sananvapauden tilaa.
Suomalainen ja venäläinen rajavartija istuivat kalassa. Katselivat toisiaan virran yli. Suomalainen veti kaloja koko ajan ja ämpäri täyttyi. Venäläinen näytti tyhjää koriaan ja huusi: ”Miksi minä en saa mitään?” Suomalainen: ”Tällä puolella jokea kalat uskaltavat avata suunsa.”

Neljäs valotti venäläisten mielipidetiedusteluiden luotettavuutta.
Moskovassa katuhaastattelussa kysyttiin kadunmieheltä mielipidettä nykytilasta Venäjällä. Yksitotinen vastaus tuli heti "En voi valittaa".

Viides avasi venäläistä sotilasdoktriinia.
On alkamassa 24. päivä erityisessä sotilasoperaatiossa, jonka tarkoituksena on valloittaa Kiova kahdessa päivässä.

Kuudenessa kommentoitiin venäläistä laatua.
Mikä ei surise eikä mahdu perseeseesi? Venäläinen perseensuristin.

Seitsemännessä otettiin kantaa venäläisten osaamiseen.
Putin: “Me otamme sen tuuma tuumalta jos on pakko”. Kenraali: “mitä se tarkoittaa metreinä"? Putin:  “En ole varma… selvitämme asian".

Tämän kahdeksannen päivitin tähän päivään. Biden: ”Keräilen vitsejä, joita ihmiset kertovat minusta”. Putin ”Keräilen ihmisiä, jotka kertovat vitsejä minusta”.

Yhdeksäs oli vanha neuvostoliittolainen vitsi, mutta istunee hyvin myös venäläisten tulevaisuudennäkymiin länsimaiden Ukrainan tueksi asettamien pakotteiden alkaessa vaikuttaa. 

Moskovalainen mies meni lihakauppaan, mutta joutui pettymään, koska hyllyt olivat täysin tyhjät. Seuraavaksi hän meni hedelmäkauppaan, mutta joutui jälleen pettymään, koska hyllyillä ei ollut yhtään hedelmiä. Mieli maassa mies asteli seuraavaan kauppaan, jonka sisällä ei ollut yhtään mitään, pelkkä tyhjä huone. Mies katsahti myyjää ja kysyi mikä kauppa tämä oikein on. ”Tämä on hyllykauppa, myyjä vastasi.

Ja tämä kymmenes ei kai ole vitsi, mutta se huvitti siitä huolimatta.
Venäläinen lentotukialus on koko olemassaolonsa ajan kulkenut onnettomuudesta toiseen. Se on rikkoutunut välillä niin tiuhaan, että sillä on täytynyt olla huoltoalus ja hinaaja mukanaan merellä.

* * *

Keräsin nämä vaihtelevanlaatuiset ja osin vanhatkin vitsit kokoon siksi, että ne kertovat siitä ihmisluonteen piirteestä, jonka avulla vakavimmatkin asiat käsitellään huumorin keinoin. Samalla ne ovat jatkoa vanhalle kaskuperinteelle, jossa luodaan milloin minkäkin tosiasioiden luonteesta ymmärrettävä kuva huumoripitoisella letkautuksella. 

Tämä on tärkeää ymmärtää erityisesti näinä päivinä, kun länsimaisen elämäntavan uhaksi on noussut Venäjän suurvaltapyrkimysten ohella woke-kulttuuri, jonka yhtenä seurauksena on ollut sananvapauden tukahduttaminen. Ja sitä kautta elävän keskusteluyhteiskunnan sammuttaminen sekä yhden ihmisluontoon kuuluvan kriiseistä selviämiseen tarvittavan tehokkaan keinon tuhoaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka erottaa aprillipila tosielämästä?
Poliittisesti epäkorrekti taidepläjäys
Paljaalla paneminen herätti huumorintajuttomat väärinymmärtäjät