keskiviikko 16. elokuuta 2017

Miksi uskovaisia pidetään moraalisempina kuin ateisteja?

Helsingin Sanomat kertoi kyselystä, jonka mukaan ihmiset kaikkialla maailmassa - paitsi Suomessa - pitävät ateistea moraalittomampina kuin uskovaisia. Näin siitä huolimatta, että tutkimusten mukaan asia on päinvastoin. Juttu herätti pari ajatusta.

Ensinnäkin moraalia on nähtävissä jo eläinkunnassa: esimerkiksi simpanssit toimivat moraalisesti, mutta myös epärehellisesti. Kuitenkaan niillä ei tiedetä olevan uskontoja, joka olisi johtanut moraaliseen käytökseen. Siten moraali lienee pikemminkin geneettinen kuin kulttuurinen "keksintö".

Toiseksi viime aikoina maailmaa on järisyttänyt terroritekojen sarja, jonka luultavasti kaikki ihmiset tietävät olevan uskonnollisesti motivoitu. En kuitenkaan usko, että kovinkaan monet ihmiset pitävät näitä tekoja moraalisesti korkeatasoisina - paitsi jotkut kiihkouskovaiset.

En voi olla vielä lisäämättä Timo Soinin ja Simon Elon vahvaa uskonnollisuutta ja heidän toimintaansa Perussuomalaisten hajottamiseksi oman ministeripestinsä säilyttämiseksi. Nyt näyttää lisäksi siltä, että ainakin Soinille olisi tarjolla myös poliittinen palkkiovirka. Ainakin minä odotan suurella jännityksellä ottaako hän sen vastaan. Ja jos ottaa, niin syntyykö asiasta moraalikeskustelua.

Lopuksi arvaus. HS:n mukaan ei ole tiedossa, miksi suomalaiset eivät pitäneet ateisteja sen moraalittomampina kuin uskovaisia. En toki väitä itsekään tietäväni syytä siihen, mutta asiaan ovat ehkä vaikuttaneet meikäläisten ääriuskonnollisten lahkojen piirissä tapahtuneiden hirmutekojen näyttävät uutisoinnit. Siis uutiset alaikäisten hyväksikäytöistä ja lahkonsa jättäneiden perhesiteiden katkaisemisista.

Niin tai näin. Moraali ja moraalittomuus kulkevat käsi kädessä niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Uskovainen ei ole sen parempi tai huonompi ihminen kuin ateistikaan, mutta tietyt uskonkäsitykset tarjoavat motiivin moraalittomille teoille. Ja toisaalta uskonnot tarjoavat armahduksen niistä, mikäli katuu tekojaan jumalan edessä tai rippituolissa.

Samaan hengenvetoon on todettava, että uskonnot pyrkivät yleensä ottaen julistamaan korkeamoraalista elämäntapaa, jossa toisia ihmisiä kunnioitetaan. Valitettavasti niihin sisältyy myös ajatuksia, joiden mukaan oma uskonto on parempi kuin toisen, minkä seurauksena uskontoryhmien välille syntyy helposti ristiriitoja ja kahnauksia, kuten uskonsotien ja toisuskoisten vainoamisen pitkä historia osoittavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luterilainen kulttuurivaikutus Suomessa
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?
Tappaako analyyttinen ajattelu uskonnollisuuden?



22 kommenttia:

  1. Ehkä tässä kannattaisi erityisesti mainita uskovainen professori Matti Leisola, kuvottavan itserakas ja patologinen valehtelija.

    VastaaPoista
  2. Uskonnot joskus jopa käskevät tekemään moraalittomia ja epäeettisiä tekoja.

    Ehkäpä suomalaisissa on enemmän realisteja kuin monissa muissa kansoissa, siksi tutkimustulos oli tuollainen.

    VastaaPoista
  3. Uskovaisethan ovat kovia saarnaamaan ja kristinuskon kohdalla se tarkoittaa "hyvän" ja oikeudenmukaisuuden korostamista. Ei-uskovaisetkin huomaavat tämän korostuksen ja siksi uskovaisia pidettiin ja osin pidetään vieläkin moraalisempina kuin uskosta vieraantuneita. Omat muistikuvani tuntuisivat viittaavat siihen aika vahvastikin.

    Ateismi ym on sittemmin vahvistunut ja tullut salonkikelpoiseksi salonkien ulkopuolellakin eli maltillinen ei-uskovaisuus lienee käytännössä "valtauskonto" nykyisin. Niinpä uskonnottomuutta pidetään moraalin suhteen tasaveroisena ja realistisempana kuin uskoon (erikoisesti lahkoihin) hurahtamista. hh

    VastaaPoista
  4. Idän uskontoihin kuuluu karman laki, jonka mukaan pelkkä katuminen ei tuo armahdusta.
    Useimpien kohdalla se tarkoittaa, että täytyy jälleensyntyä sovittaakseen muille ihmisille tuottamansa haitan. Esim. hyvin pitkälle edenneet joogit sanovat muistavansa edelliset elämänsä. Amerikkalainen toisen maailmansodan kuuluisa kenraali Patton sanoi muistavansa
    joukon tapahtumia edellisistä elämistään
    ja vastaavaa on väittänyt joukko muita ihmisiä eri puolilta maailmaa. Jälleensyntymisoppi tarjoaa luonnollisen selityksen ns. lapsi- ja muillekin nero ille ja monille eri alojen huippusuorittajille.

    VastaaPoista
  5. En löydä tutkimuksesta mainintaa Suomesta. Mistähän se on Hesarin uutiseen keksitty?

    -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://phys.org/news/2017-08-atheists-thought-immoral-fellow.html

      Poista
  6. Suomalaisilla on kokemusta jehovista, helluntailaisista, karismaattisista ja lestadioilaisista tarpeeksi, jotta tietävät ettei uskonnollisuus itsessään tee kenestäkään parempaa - joskus jopa pahemman. Esim. katoliset pedofiilipapit tai islamin agressiiviset imaamit.
    Samoin monille lienee mielissään sellainen moraalinsa pohjalta pohdiskelevan ateistin arkkityyppi - tai joka tapauksessa jokainen varmasti tuntee ainakin yhden tällaisen, usein korkeamoraalisen vouhottajan.
    Ehkäpä tällaiset seikat näkyvät keskiarvossa?

    VastaaPoista
  7. Suomalaisten mieliin on median ja koulutuksen kautta iskostettu, että (pseudo)skeptismi ja sekulaari materialismi ovat älykkäin, punnituin ja tieteen kaikkien tutkimustulosten kanssa ristiriidaton maailmankuva, aivan samaan tapaan kuin 70-luvulla "marxismi-leninismi on tieteellinen maailmankatsomus". Täällä on vain luonnollista uskoa, että transsendenttisuus, essentialismi ja metafysiikka on falsifioitu tai ainakin ihan syystä jätetty älyllisen pohdinnan ulkopuolelle. Useimmissa muissa maissa ei olla samalla tavoin yhden konsensustotuuden varassa.

    VastaaPoista
  8. Arvon profesori tekee perinteisen lähtöasetelman; ateismi vastaan kaikkien uskontojen edustajien tekemiset. Kuitenkin itse kristittynä en voi olla vastuussa muiden uskontojen aikaansaannoksia. Eihän arvon proffakaan ole vastuussa esim. ateistisen Neuvostoliiton aikana tehdyistä rikoksista ihmisiä ja ympäristöä vastaan.

    Minäkin voisin tehdä saman; "kaikki uskonnot ja aatteet,joissa ei olla Jeesuksen seuraajia, ovat vaarallisia, mikä enemmän mikä vähemmän".

    Kun kristinuskon nimissä on tehty pahaa, niin mitä se todistaa? Onhan demokratian, ihmisoikeuksien tai köyhien oikeuksienkin nimissä tapettu ym. Vastustaisinko siis niitäkin? Rahalla on kustannettu rikoksia ja terroria. Lopettaisinko siis rahan käytön?

    Pari tuttua ateistimiestä nauraa natsien tekemällä holokaustille, jos asia tulee esiin. Ei se tee heistä vähemmän ateisteja. Kristittynä en voisi yhtyä heidän ilonpitoonsa kieltämättä Jeesusta, Herrani.

    Kristinusko nimittäin velvoittaa. Ateismi sen sijaan ei velvoita mihinkään. Ei hyvään eikä pahaan.

    VastaaPoista
  9. Hesarin kommenttipalstalla (joka jo suljettiin) ei silmiini osunut yhtään kommenttia siitä, mikä jutussa myös mainittiin; uskovat antavat enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen ja tekevät enemmän vapaaehtoistyötä.

    Sanokaa nyt arvoisat ateistiveljet ja -siskot jotain siitä.

    VastaaPoista
  10. Yksi kristinuskon ja ateismin käytännön ero näkyy kun tarkastelee Hesarin taannoista juttua Eirassa 48-vuotiaana kuolleen alkoholistimiehen kohtelua. Yksi sun toinen hyvä humanisti kertoi tarjonneensa tuolle täysin rappiolla olleelle miehelle alkoholia. Heistä se oli hyvä teko. Heistä se oli humaania.

    Minäkin tunnen miehen jolle viina maistui. Teki välillä töitäkin, mutta aina tahtoi mennä juopotteluksi, kun oli palkkapäivää. Asui silloin Kalliossa alivuokralaisena. Soitti kerran hädissään, että nyt tulee heti häätö jos ei vuokrarahaa löydy. Heitin hänelle pari satasta ja asuminen dai jatkua. Myöhemmin monen mutkan jälkeen hän löysi paikkansa ja on nyt ollut jo pitkään juomatta.

    VastaaPoista
  11. Uskonto ei tee kenestäkään parempaa totesi joku ylempänä. Ei teekään. Mutta hengelainen herääminen eli Jeesuksen löytäminen on ollut monelle portti paljon parempaan elämään. Tällaisia päihde- ja/tai vankilakierteestä irtautuneita on paljon suomalaisen herätyskristillisyyden keskellä. Minä olen näitä tavannut aika paljon, arviolta yli 50, mutta alle sata miestä. Moni totesi, että itsellä ei ollut yhtään voimaa muutokseen. Se voima tuli heidän ulkopuoleltaan. Jumalalta.

    VastaaPoista
  12. Tässä nyt on sellainen juttu, että on sotkettu toisiinsa kausaatio ja korrelaatio.

    Se tosiasiallinen kausaatiohan on, että älykkäät ihmiset koäyttäytyvät moraalisemmin kuin tyhmät sillä eettisen ohjenuoran seuraaminen [kontra toimiminen viettien, vaistojen ja impulssien varassa] vaatii älykkyyttä. Ja korrelaatio on ateistit ovat todennäköisemmin älykkäämpiä kuin uskovaiset. Tästä on saatu kausaatioharha sen osalta, että ateistit olisivat moraalisempia kuin uskovaiset. Näin ei ole; vaan niin, että älykkäät ihmiset ovat moraalisempia kuin tyhmät. Ei tarvitse kuin miettiä Neuvostoliiton aikaansaannoksia moraalin saralla että miten käy, kun yritetään rakentaa moraalia ateismille.

    Toinen pointti on siinä, että uskonto ei tee yhdestäkään älykkäästä ihmisestä fiksua ja eettistä, mutta se saattaa estää tyhmän ihmisen romahtamista todella amoraaliseksi ja pahaksi. Kun tyhmyys ja ateismi kohtaavat, tulos on ns. tynamenttia.

    Kolmas asia, mitä tutkimus ei ottanut huomioon on, että uskonto on välttämätön yhteiskunnallisen koheesion ja yhteisen arvopohjan luomiselle. Ja tämä on syy, miksi Neuvostoliiton propagandakoneistolle uskonnonvastainen työ oli niin tärkeä Lännessä: näin mädätettiin länsimaiset yhteiskunnat sisältä päin. Hävitä uskonto, ja hävität sen muurauslaastin, joka sitoo yhteiskunnan ihmistiilet toisiinsa vankaksi muuriksi. Jäljelle jää vain atomisoitunut kasa tiiliä. Ja ei tarvitse kuin vain tarkastella Israelia ja miettiä, miten on yhteiskunnallisen koheesion käynyt, kun länsimaisesta sekulaaridemokratiasta on pikku hiljaa kehkeytynyt teokratia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Länsi on jo hyvin pitkälle mädätetty melkein joka tuutista suolletulla kulttuurimarxismilla, joka perustuu kommunistisen Frankfurt-koulukunnan kehittämiin moraalinmädätysoppeihin.

      Poista
  13. Blogi-isäntäämme saattavat myös kiinnostaa oheiset linkit:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Animal_faith

    http://www.independent.co.uk/news/science/mysterious-chimpanzee-behaviour-could-be-sacred-rituals-and-show-that-chimps-believe-in-god-a6911301.html

    https://www.newscientist.com/article/2079630-what-do-chimp-temples-tell-us-about-the-evolution-of-religion/

    VastaaPoista
  14. Holee fukking sheeeeet, eipä ollut tietoa minulla simpanssien uskonmenoista. Noin muuten Ruukinmatruunan kommentista tuli taas mieleen, miksi luin Takkirautaa pakkomielteisesti vuosikausia.

    Ruukinmatruunalta muuten kysyisin että vieläkö blogin tekstit ovat jollain ilveellä saatavilla? Luin tosiaan niitä jostain viime vuosikymmenen toiselta puolelta lähtien ja on ollut ikävä :D en reilu vuosi sitten blogin sulkemisen jälkeen oikein ymmärtänyt niiden arvoa niin en kysynyt niihin pääsyä.

    VastaaPoista
  15. "Ateistit luulevat ymmärtävänsä asioita, joita kukaan ei ymmärrä", on joku viisas sanonut.
    Miten joku voi vakavissaan kieltää jotain, jonka olemassaoloa ei ole edes tieteellisesti todistettu ?
    Ateismi edustaa älykkyyden pukuun pukeutunutta idiotismia puhtaimmillaan.
    Viisaus on jotain ihan muuta.

    VastaaPoista
  16. Mielenkiintoisia kommentteja. Ja kiitos Ruukinmatruunalle linkeistä.

    VastaaPoista
  17. Todetaan vielä, ettei tämän kirjoituksen tarkoituksena ollut pohtia ovatko uskovaiset tai ateistit parempia, vaan löytää syitä sille, miksi suomalaiset ovat erilaisia kuin muut.

    VastaaPoista
  18. Todettakoon, että ateismi ja sekularismi ovat Skandinaviassa paljon vanhempaa perua kuin marxismi. Suomi ja muut pohjoismaat ovat karuja, hedelmättömiä ja vaikeita maita asua, joissa nälänhädät ovat olleet yleisiä, ja erilaiset jumaluudet on siksi nähty sietämättöminä päällepäsmäreinä. Tässä on selkeä ero muihin länsimaihin verrattuna.

    Hrafnkellin saaga, joka on ajoitettu 900-luvulle, on kertomus Freyan goδi Hrafnkellista, joka menettää uskonsa viikinkijumaliin ja hänestä tulee goδlauss, jumalaton. Samalla hänestä tulee paljon humaanimpi kuin mitä hän ennen oli.

    VastaaPoista
  19. Kristian: On saatavana, ja tervetuloa myös keskustelemaan Takkirauta-foorumille (http://takkirauta.boards.net).

    VastaaPoista
  20. Hesarin kommenttipalstalla (joka olikin vain hetken suljettu) on hyvä kirjoitus siellä ihan alkupäässä. Kirjoittaja ihmettelee tutkimusotetta, koska esim. uskonnottomien kotien lapset olivat paljolti Useasta ja Kanadasta kun uskonnollisten kotien lapset olivat Turkista ja Jordaniasta.

    Tällä tyylillä onkin sitten hyvä hyökätä kristittyjen kotien tekemää kasvatustyötä vastaan.

    Reilua tieteen tekemistä?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!