Polarisaatio lisää etnisten konflktien riskiä

Tarjoilen edellisen krijoitukseni tapaan myös tänään Science-lehden satoa: luin nimittäin yhteenvetoartikkeliin, jossa pohditaan etnisten konfliktien syitä.

Vuoden 2010 aikana maailmassa oli käynnissä 30 sisällissotaa. Toisen maailmansodan jälkeen niitä on ollut 240 kappaletta. Kuolleita näihin liittyvissä taisteluissa on ollut 5-10 miljoonaa + 25 miljoona tapettua siviiliä. Lisäksi sisällissotien uhreihin on laskettava noin 100 miljoonaa sodan muihin seurauksiin kuten nälkään ja sairauksiin kuollutta ihmistä. Kysymys kuuluukin: mikä on aiheuttanut kaiken tämän kärsimyksen?

Yleensä on totuttu ajattelmaan, että konfliktit syntyvät taloudellisesta epätasa-arvosta, kuten Suomessa vuonna 1918. Niin järkevältä kuin tämä kuulostaakin, ei taloudellisen epätasa-arvoisuuden keskeiselle asemalle konfliktien synnyssä ole juurikaan löytynyt perusteita tosimaailmasta. Yhtenä selityksenä tälle saattaa olla se, että vaikka köyhyys ruokkiikin tyytymättömyyttä, se samalla estää menestyksellisen kapinan rahoituksen. 

Merkillepantavaa onkin, että viime aikoina ideologisesti (marxilaisittain) motivoitujen sisällissotien määrä on laskenut kun taas etnisiin ja etnis-uskonnollisiin syihin perustuvat sodat ovat lisääntyneet. Niitä tarkastellessa on huomattava, että etnisesti tai etnis-uskonnollisesti jakautuneessa valtiossa yleensä molemmissa etnisissä ryhmissä on sekä köyhiä että rikkaita. Näistä köyhät voivat toimia kapinan "työhevosina" ja rikkaat rahoittajina. Näin se etninen ryhmä jonka tulonjako on mahdollisimman epätasainen näyttäisi olevan herkin ja tehokkain kapinan aikaansaaja.

Vanhastaan on ajateltu, että koska etnisesti jakautuneessa yhteiskunnassa on yleensä vanhoja kaunoja ja epäluuloja, jotka saattavat helposti johtaa konflikteihin. Tämän perinteisen käsityksen rinnalle on viime aikoina on noussut etnisten ryhmien käyttö jonkun tietyn ryhmän  keinona saavuttaa itselleen taloudellisia tai poliittisia etuja. Ilmiöt eivät ole irrallisia, vaan etnisten ryhmien välineellinen käyttö on helpointa silloin kun taustalla on myös etnisiä epäluuloja.

Lisäväriä asetelmalle tuo se, että etnisesti jakautuneessa valtiossa on myös vaikea saavuttaa demokraattista konsensusta, tai mikäli sellainen saavutetaan, on se usein hauras. Siten hallinto jää heikoksi, eikä pysty tuottamaan runsaasti jaettavaa tai korkeatasoisia palveluja väestölle. Tämänkin voi ajatella lisäävän riskiä väkivaltaisen konfliktin syntymiselle.

Entä miten mitataan jonkin valtion etnistä jakautumista? Perinteisesti sitä on mitattu sillä todennäköisyydellä, millä kaksi satunnaisesti valittua henkilöä jostain tietystä joukosta edustaa eri etnisiä ryhmiä. Tällöin puhutaan fraktionalisaatiosta, joka saavuttaa maksiminsa jos jokainen yhteisön jäsen edustaa eri etnistä ryhmää.

Fraktionaalisuus-tarkastelussa ei huomioida lainkaan eri ryhmien välisten erojen suuruutta. Siksi etnistä jakautumista mittaamaan on kehitetty toinenkin tapa, jossa mitataan eri etnisen ryhmien välistä polarisoituneisuutta, johon vaikuttavat toisaalta eri ryhmien välisestä keskinäisten epäluulojen voimakkuus ja toisaalta oman ryhmän merkitys ihmisten identifioitumisessa. Polaarisaatio, toisin kuin fraktionalisaatio, saavuttaa maksiminsa, mikäli yhteiskunnassa on kaksi ja vain kaksi toisilleen vierasta mutta sisäisesti tiivistä etnistä ryhmää.

Tämän jutun pohjana olleessa tutkimusraportissa mallinnettiin etnisten konfliktien syitä tarkemmin kuin koskaan ennen. Tätä kautta löydettiin paljon mielenkiintoisia, ja osin aiempien tutkimusten kanssa ristiriitaisia, asioita. 

Ensinnäkin sekä polarisaatio että fraktionalisaatio liittyivät molemmat etnisen konfliktin riskiin, toisin kuin aiemmin oli ajateltu. Tämä vaikutus tapahtui kuitenkin ainoastaan yhteisvaikutuksessa kapinan avulla saavutettavaan etnisen ryhmän yhteiseen hyvään liittyen. Toisin sanoen pyrkimyksellä hakea esimerkiksi etnisen ryhmän poliittisen vaikutusvallan kasvua. Tämä tarkoittaa sitä, että eri etnisten ryhmien vanhat kaunat eivät sinänsä näytä johtavan etnisiin konfliteihin. Eikä siihen johda myöskään ihmisten oman edun tavoittelu.

Työnsä lopuksi tutkijat toteavat, että heidän työnsä jälkeen seuraava suuri kysymys on taloudellisten ja etnisten konfliktinsyiden yhteensovittaminen.

* * *

Luettuani tutkimuksen jäin miettimään muutamaa ajatusta.

Ensinnäkin tutkimus vahvisti käsitystäni siitä, että suomenruotsalaisen vähemmistömme poikkeuksellisen hyvä kohtelu on selvästi ollut maan kehitykselle hyväksi. Meillä ei etnisten ryhmien välillä ole kovin vahvoja jännitteitä, vaan molemmat ryhmät tulevat toimeen toistensa kanssa. Mutta jatkossa on huolehdittava siitä, etteivät suomen- ja ruotsinkielisten suomalaisten näkemykset maamme tulevaisuudesta ja elämänarvoista eriydy.

Toiseksi jäin pohtimaan mitä johtopäätöksiä tästä tutkimuksesta voi tehdä suomalaisen maahanmuuttopolitiikan suhteen?

Jos meille ajan myötä syntyy suuri islamilainen etnis-uskonnollinen vähemmistö, on se kulttuurisesti niin poikkeava, että tämän ja kanstaväestön välille saatta hyvin todennäköisesti syntyä voimakkaasti polarisoitunut jännite, joka jollain aikavälillä saattaa johtaa konfliktiin. Tämä riski olisi ehdottomasti huomioitava maahanmuuttopolitiikassa.

Tutkimuksen perusteella voitaisiin ryhtyä ainakin kahteen toimenpiteeseen. Ensinnäkin pitäisi pyrkiä mahdollisimman heterogeeniseen maahanmuuttajaväestöön. Toisin sanoen välttää suurten etnis-uskonnollisesti yhtenäisten maahanmuuttajaryhmien muodostuminen.

Lisäksi pitäisi aktiivisesti ryhtyä vaikuttamaan maahanmuuttajien tapoihin ja uskonnollisiin pyhiin arvoihin siten, että ne poikkeaisivat mahdollisimman vähän kantaväestön asenteista. Tämä tarkoittaa maahanmuuttajien omien perinteiden ja arvojen aktiivista muokkaamista kohti suomalaista maailmankatsomusta.

Suoraan sanoen klassinen monikulttuurisen yhteiskunnan malli, jossa erilaiset kulttuurisetniset ryhmät luovat väriä yhteiskuntaan on ilmiselvä riski ja sellaisena kelvoton malli tulevaisuuden Suomelle. Onneksi etniselle konfliktille altis yhteiskunnan eri ryhmien tapojen ja arvojen polarisaatio voidaan välttää oikeanlaisella maahanmuuttopolitiikalla. Tämä on tärkeää jo siksikin, että myös lastemme tulevaisuus rauhanomaisissa olosuhteissa olisi taattu. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismin anatomiaa
Ulkomaalaisperäisen rikoskierteen seurauksista Suomessa
Lapsille parempi tulevaisuus!