Hyväksyttävää rasismia ja sovinismia?

Viime päivien poliittisen kiehunnan yksi omituisuus on ollut vihervasemmiston kyvyttömyys lähettää sähköpostia eduskunnan puhemiehelle. Tästä esimerkkinä Antti Kurvinen (kepu) vaati eilen Twitterissä, että "eduskunnan pitää ylimpänä valtioelimenä päästä arvioimaan hallituksen luottamusta ja hallituksen toimintakykyä case @ir_rkp  #purra rasismikohun osalta. Tilanne on vakava. Puhemiehen tulisi kutsua eduskunta koolle. @keskusta  eduskuntaryhmä esittää, että istuntotauko keskeytetään."

Tähän vaatimukseen puhemies vastasi ohjeistamalla Kurvista "Hyvä! Pankaa vaikka sähköpostia tulemaan, niin päätyy kirjoihin ja kansiin. Pelisäännöistähän meillä on yhteisymmärrys: viestit kulkevat suoraan, eivät julkisuuden välityksellä."

Kansanedustaja Kurvinen on istunut eduskunnassa vuodesta 2015 eli kahdeksan vuotta. Siitä ei ole enää kuin noin seitsemän vuotta täyteen kansanedustajan eläkkeeseen. Nähtäväksi jää, ehtiikö hän siihen mennessä oppia eduskunnan menettelytavat, jotka vastaavat yhteiskunnan yleisiä käytäntöjä. 

Tätä voidaan verrata vaikkapa tilanteeseen, jossa haluan työnantajani vaihtavan käytössä olevaa matkalaskujärjestelmää. Arvoisan lukijani tehtävänä on arvata, mikä on se menettelytapa, jolla voin saada asian organisaation harkittavaksi.

1. Kirjoittamalla Twitterissä, että haluan sitä.

2. Kirjoittamalla blogiin, että haluan sitä.

3. Lähettämällä organisaatiossani asiasta päättävälle henkilölle viestin, että haluan sitä.

4. Etsimällä sanomalehden toimittajan ja pyytämällä tätä kirjoittamaan, että haluan sitä.

Aivan oikein. Melko tarkasti 100% lukijoistani näyttäisi valinneen vaihtoehdon 3. Se on siis ilmeisesti myöskin se tapa, jolla asioita hoidetaan suomalaisissa organisaatioissa. 

Näin myös eduskunnassa - siitä huolimatta, että Kurvinen näyttäisi kannattavan kohtaa 1. Ja Tarja Filatov (sd) puolestaan kohtaa 4. 

Se tosin jää avoimeksi, että ovatko nämä henkilöt todellakin näin tyhmiä, vai ovatko he vain olevinaan sitä, koska haluavat päästä paistattelemaan päivälehtien otsikoihin? 

* * *

Samaan aikaan jatkuu myös lehdistön työ Petteri Orpon hallituksen kaatamiseksi. Tällä kertaa keppihevosena on valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) muutaman vuoden takaisen kirjoituksen väittäminen rasistiseksi. 

Kyseisessä kirjoituksessa on Ilta-Sanomien mukaan sanottu, että "pääkaupunkiseudulla kävelee tunnistamattomia mustia säkkejä, jotka tunnistaa ihmisiksi vain siitä, että ne yleensä vetävät perässään pieniä ihmisiä. Espoolaisessa kirjastossa yksi musta säkki asettelee kirjoja hyllyyn. Kirjastossa – meidän hyvinvoinnin ja tasa-arvon instituutiossamme."

Kun etsii kyseisen blogimerkinnän, huomaa, että IS on jättänyt - jälleen! - tekstin viitekehyksen pois. Siteerattua kohtaa edeltävät nimittäin seuraavat kaksi lausetta: "Suomessa on aivan pieniä tyttöjä, jotka joutuvat käyttämään huivia. Päiväkodeissa, kouluissa, kaduilla." Sen samasta aiheesta tehty Helsingin sanomien uutinen sentään nosti esille. 

Sen sijaan myös HS jätti kertomatta Purraan varsinaisen asian, eli seuraavat kysymykset: "miksi meidän pitäisi hyväksyä tällaista erilaisuutta? Miksi erilaisuus siitä, että nainen ei ole vapaa, nainen on huonompi, heikompi, tahdottomampi, kykenemättömämpi ja vaaraksi, pitäisi hyväksyä? Puhumattakaan, että sitä pitäisi korostaa, juhlistaa, suosia, kannattaa? Täällä, Suomessa?"

Niin, miksi Ilta-Sanomat, Helsingin sanomat, maamme poliittinen vasemmisto, Keskusta sekä arvoliberaali oikeisto haluavat suosia ja kannattaa uskonto- ja kulttuuriperusteista naisten alistamista? Eikä edes pääministeri näytä ymmärtävän toistuvan irtisanoutumisensa Purran teksteistä tukevan juuri tätä. Maahanmuuttajanaisten alistamista.

Vai kuvitteleeko hän tosissaan, että musliminainen on niin erilainen kuin valkoihoinen nainen, että hän pukeutuu kesähelteellä vapaaehtoisesti mustaan kaapuun samalla kun kantaväestön kauniimpi sukupuoli vähentää ihoaan peittävää vaatetusta sitä vähäisemmäksi, mitä korkeammalle elohopea kiipeää lämpömittarissa? 

Näitä juttuja lukiessani tuli mieleeni, että mahtoivatkohan Petteri Orpo - tai erkkomedian toimituskunta, vihervasemmisto ja Keskusta - ymmärtää, että heidän harjoittamalleen etnis-kulttuuriseen erotteluun perustuvalle ihmisten poikkeavalle kohtelulle on olemassa myös nimi. 

Sen kolme ensimmäistä kirjainta ovat r, a ja s, ja kyse on eräästä ismistä. Lisäksi siihen liittyy toinenkin sana, jonka ensimmäiset kirjaimet ovat s, o, v, i ja n ja siinäkin on kyse ismistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Burkini, hygienia ja naisten alistaminen
Tyttöjen katselu ennen ja nyt
Miksi vihervasemmisto kannattaa musliminaisten huivittamista

Tyttäret älkööt vaivautuko

Mikäli arvoisalla lukijallani on urheilullisesti lahjakas tytär, joka haluaa menestyä kansainvälisessä kilpailussa, kannattaa hänen huomata tämän aamun uutinen. Siinä nimittäin kerrottiin Triathlonin kansainvälinen lajiliiton päättäneen, että transsukupuoliset urheilijat voivat jatkaa kilpailemista naisten sarjassa.

Triatlonhan on kolmen kestävyyslajin yhdistelmä, jossa uidaan, pyöräillään ja juostaan pitkiä matkoja. Toisin sanoen se mittaa urheilijoiden äärimmäistä kestävyyttä - täysimittainen suoritus kestää naisilla noin yhdeksän tuntia.

Jos ja kun murrosiän poikina käyneet nuoret transsukupuoliset saavat nyt osallistua kilpailuihin, se tarkoittaa ettei biologisilla naisilla ole lajissa menestymisen mahdollisuuksia. Eikä naisten siten kannata enää panostaa triathloniin ainakaan kilpailullisessa mielessä. 

Näin ollen kansainvälinen triathlonliitto on osoittanut äärimmäistä sovinismia ja välinpitämättömyyttä naisurheilijoiden oikeusturvasta ja ilmaisseet selväsanaisesti, että tyttäret älkööt vaivautuko heidän lajiinsa. Tämän osoittaa esimerkiksi se, että naisistaan välittävä kansainvälinen uimaliitto on tehnyt vastaavassa asiassa päinvastaisen päätöksen, jossa transihmiset on huomioitu perustamalla heille oma sarjansa. 

Nähtäväksi jää, millä tavalla maailman naisasialiikkeet ja ihmisoikeusjärjestöt reagoivat triathlonliiton sovinismiin. Vai reagoivatko lainkaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Totuuden jälkeinen aika
Transnaisille oma sarja
Plan International yllätti

Estääkö pelko uuden arvioinnin?

Helsingin sanomien toimittaja Jukka Ruukki nosti tikun nokkaan koulujen arvosanat. Hänen mukaansa ne ovat olleet harhaanjohtavia, koska käytössä on ollut suhteellinen arvostelu, jonka seurauksena hyvien koulujen oppilaiden arvosanat ovat olleet osaamiseen nähden liian huonoja ja huonojen koulujen lapsukaiset ovat saaneet ansioitaan parempia numeroita. 

Asia ei suinkaan ole mitätön, vaan Ruukin mukaan "arvosanabingossa on kyse isosta ongelmasta, nuorten oikeusturvasta. Päättötodistuksella pyritään lukioon ja ammattiopintoihin. Valinta ei saisi perustua arpapeliin. Liian hyviä numeroita saanut voi hakeutua opintoihin väärin odotuksin. Tiukasti arvioitu nuori saattaa luopua unelmastaan, koska luulee, ettei hänellä riitä lukupää."

Jutun mukaan tämän viikon lopussa annettavat peruskoulujen todistukset on laadittu uusien arviointiohjeiden mukaan, eivätkä niihin enää vaikuta muiden oppilaiden osaamiset. Nähtäväksi siis jää, millaisia numeroita eri koulujen opettajat oppilailleen antavat. 

Jos uudistus onnistuu, saamme nähtäväksemme valtavia eroja peruskoulujen välillä. Samoin tulee loogisesti ajatellen eteemme - tai ainakin kouluviranomaisen käyttöön - numeroviidakko, josta voidaan arvioida kuinka eri väestöryhmien jälkikasvu on omaksunut saamaansa oppia. 

Nähtäväksi siis jää, vastaako edelle kirjoitettu tämän kevään todellisuutta. Vai käykö sittenkin niin, ettei opetushallituksen kriteereitä tulla noudattamaan, vaan opettajat tulevat niistä huolimatta suhteuttamaan numeroita omaan oppilasainekseensa. Ellei muuten, niin nykyisen wokelluksen ja intersektionaalisuuden ilmapiirin luomien rasismi- tai sovinismisyytösten pelossa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt jo sveitsiläisetkin ihmettelevät meitä
Kouluissa pitäisi keskittyä oleelliseen - ja hallituksessa siihen tarvittavien edellytysten varmistamiseen
Suomalaiskoulujen karu todellisuus: 15-vuotialla voi olla 9-vuotiaan osaaminen

Jo toinen Ylen toimittaja ilmoittautui rasistis-sovinistiseksi

Eilinen uutinen kertoi, että toimittaja Maryan Abdulkarim jättää Ylen aamu-tv:n Jälkiviisaat-raadin lähes kuuden vuoden jälkeen. Syyksi hän ilmoitti sen, että entinen ulkoministeri Timo Soini liittyy raadin jäseneksi: entisen perussuomalaisen arvot ovat kuulemma Abdulkarimille liikaa. 

Hänen mukaansa "se, että istun samassa tilassa Soinin kanssa, saattaisi antaa kuvan, että olen OK hänen toimintansa kanssa". Tämä on poikkeuksellisen merkittävä kommentti maahanmuuttajataustaiselta henkilöltä, jota on pidetty hyvin yhteiskuntaamme sopeutuneena. 

Annettu peruste nimittäin osoittaa, ettei Abdulkarim ymmärrä mitään suomalaisesta kulttuurista. Tai niistä syistä, miksi yhteiskunta on täällä ihmisille niin paljon parempi kuin siellä, missä hänen juurensa ovat. 

Tarkoitan sitä, että viimeistään Lapuan liikkeen kukistumisen jälkeen ihmisillä on ollut sananvapaus, jota kunnioitetaan silloinkin, kun itse ollaan eri mieltä. Sanonnan mukaan "asiat riitelevät, eivät ihmiset".

Tämän arvon sijasta Abdulkarim haluaa eristäytyä itsensä kanssa erimielisistä henkilöistä. Tämä on ajatusmalli, jota noudattamalla yhteiskuntaan luodaan pitkällä aikavälillä polarisaation kierre, joka puhkeaa ennemmin tai myöhemmin väkivaltaisesti. 

Toki Abdulkarim on jo aiemminkin osoittanut kyvyttömyytensä ymmärtää moniarvoista yhteiskuntaa. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että hän on ollut perustamassa ihmisiä synnynnäisten ominaisuuksien perusteella luokittelevaa rasistis-sovinistista Feminististä puoluetta. 

Nyt kuulluilla perusteilla myös Abdulkarim liittyi siihen maahanmuuttajanaisten joukkoon, jonka suvaitsemattomuudesta meille antoi esimerkin toinen maahanmuuttajataustainen toimittaja Renaz Ebrahimi. Kuten muistamme, tämä hyödynsi Ylen ohjelmaa oman performanssinsa esittämiseen ottaen uhrikseen pahaa aavistamattoman Esko Valtaojan, jota oli pyydetty mukaan keskustelemaan yhteiskunnassa esiintyvästä rasismista. 

Näyttääkin siltä, että Yleisradio on epäonnistunut pahasti rekrytointipolitiikassaan. Syynä siihen toivon olleen hyvä pyrkimys työllistää maahanmuuttajanaisia toimittajiksi ja sitä kautta edistää toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan syntymistä. Tämä osoittautui kuitenkin virhearvioksi, koska kaksi Ylen maahanmuuttajarekryyteistä on osoittautunut tehtäväänsä täysin sopimattomiksi. 

Onhan yksi tärkeimmistä toimittajan tehtävistä olla yhteydessä monenlaisten ihmisten kanssa - myös sellaisten, jotka tuntuvat vastenmielisiltä. Ja juuri tätä eivät Abdulkarim tai Ebrahimi ole halunneet tehdä. 

Nyt nähdyn tilanteen - ja erityisesti niille annettujen perustelujen - edessä on myös verorahoitteisen mediamme syytä harrastaa vakavalla mielellä itsetarkastelua. Eli jos positiivinen syrjintä johtaa sovinistis-rasistisen käytöksen normalisoitumiseen, olisiko tulevaisuuden rekrytointitilanteissa syytä tehdä ihmisten palkkauspäätökset puhtaasti hakijoiden henkilökohtaisen osaamisen ja kykyjen perusteella. Sen sijaan, että niiden edelle asetetaan ihmisten synnynnäisiä ominaisuuksia?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Henkilökohtaisesti sinulle, Renaz Ebrahimi
Feministisiä mielenterveysongelmia
Sanoma Oy islamistien asialla

Mitä USA:n väestöryhmien koulutuserot kertovat intersektionaalisesta feminismistä

Intersektionallisen feminismin kannattajat perustelevat ihmisten luokittelua synnynnäisten ominaisuuksien perusteella sillä, että siten voitaisiin lisätä eri väestöryhmien tosiasiallista tasa-arvoisuutta. Näkemyksen taustalla on - mahdollisesti tiedostamaton - rasistis-sovinistinen käsitys siitä, että jotkin väestöryhmät olisivat synnynnäisesti muita kyvyttömämpiä. 

Tämän näkemyksen kannalta oli mielenkiintoista lukea jokin aika sitten julkaistu tutkimus, jossa oli selvitetty koulutuksen vaikutusta eri väestöryhmien välisiin eliniän eroihin USA:ssa vuosina 1990 - 2018. 

Siinä verrattiin vähintään alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita muuhun väestöön 25 - 75-vuotiaiden joukossa eli sellaisten ihmisten parissa, joilla kuolleisuus on tutkimuksessa tarkasteltuna aikana kasvanut huumeiden yliannostusten, itsemurhien ja alkoholiperäisen maksasairauden kautta, mutta laskenut sydän- ja verisuonisairauksien osalta. Toisin sanoen mitattiin koulutuksen vaikutusta amerikkalaisten elämänlaatuun.

Tutkimuksen mukaan koulutettujen ja kouluttamattomien ihmisten eliniän erot kasvoivat tässä joukossa yli kaksinkertaiseksi tutkittuna aikavälinä. Sama trendi päti erikseen tarkasteltuna sekä valkoisiin että mustiin. Samaan aikaan mustien ja valkoisten välinen ero koulutettujen joukossa supistui peräti 70 prosentilla, mutta ei ollut kadonnut vielä kokonaan. 

Tutkimus siis osoitti, että USA:n musta väestö voisi parantaa elämänlaatuaan oleellisesti kouluttautumalla ja antaisi heille mahdollisuuden jopa saavuttaa valkoisen väestön tasoinen elämän laadukkuus lähivuosina. Sen sijaan kouluttautumatta jättäminen heikentää elämänlaatua sekä mustien että valkoisten parissa, mikä näkyy ennenaikaisten kuolemien lisääntymisenä.

Kysymys tietenkin kuuluu, että millä tavoin tämä pitäisi tulkita intersektionaalisen feminismin vaatimusten suhteen. Tukeeko se rasistis-sovinistisia vaatimuksia väestöryhmien erilaisesta kohtelusta synnynnäisten ominaisuuksien takia, vai päinvastoin. Eli olisiko sittenkin niin, että ihonväri pitäisi Martin Luther Kingin unelman mukaisesti vain jättää huomiotta ja rohkaista kaikkia ihmisiä synnynnäisiin ominaisuuksiin katsomatta huolehtimaan omista asioistaan nykyistä paremmin - ja kannustaa kaikkia nuoria pyrkimään parempaan elämään ns. mahdollisuuksien tasa-arvon kautta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Juhannuskauheuksia
Poikien päivä oli ja meni
Intersektionaalinen feminismi vai rasismi?

Poikien päivä oli ja meni

Jyväskyläläinen nainen sanoi mielipidekirjoituksessaan eri sukupoliin liittyvän itsestäänselvyyden, joka tuntuu viime vuosina unohtuneen ainakin poliitikoilta ja median edustajilta. Siksi asia on syytä välittää myös tässä blogissa. 

Hänen mukaansa "tasa-arvo on sitä, että pieni lapsi saa sukupuolestaan riippumatta yhtäläisen viestin siitä, että on tärkeä, rakastettu ja huomionarvoinen yhteiskunnan jäsen juuri sellaisena kuin on. Sellaisista lähtökohdista kasvava lapsi oppii terveellä tavalla arvostamaan ja kunnioittamaan itsensä lisäksi myös muita."

Naisen lausuman laukaisi se, että 16.5. oli poikien päivä, jota juuri kukaan ei huomioinut millään tavalla. Esimerkiksi valtioneuvoston jäsenet eivät julistaneet päivää sosiaalisessa mediassa, kuten Marin ja Ohisalo tekivät vastaavana tyttöjen päivänä, eikä lehdistö kirjoittanut asiasta sivukaupalla.

Ja kuitenkin, pojat ovat lapsena aivan yhtä haavoittuvia kuin tytöt ja hitaammin kehittyvinä he kaipaisivat kannustamista ehkä näitäkin enemmän. Mutta tätä heille eivät suoneet sen enempää meidän edustajamme politiikassa kuin toimittajamme julkisessa sanassakaan.

Ehkä syynä tähän on miesten historiallinen valta-asema yhteiskunnassa. Siinä paino on kuitenkin sanassa "historiallinen", sillä nykyiset neitokaiset ovat paljon nuorukaisia koulutetumpia ja nousevat siten mitä todennäköisimmin yhteiskunnallisissa asemissa näiden rinnalle ja ohikin, mikäli ovat - toisin kuin nykyisin - valmiit tekemään aikuisella iällä sen vaatiman työn. 

Vai olisiko poikien päivän unohtamisen syy sittenkin nykyisin hallituksen toimintaa ohjaavassa intersektionaalisessa feminismissä, joka sovinismin ja rasismin parhaiden perinteiden mukaisesti arvottaa ihmiset sukupuolen ja ihonvärin perusteella. Ja sitä kutsutaan orwellilaisen uuskielen parhaiden perinteiden mukaisesti tasa-arvoksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Emma Kari totalitaristisen uuskielen asialla
Kelvoton analyysi
Ahdistaako feminismi nuorison masennukseen?

Nainen vai mies - kas siinäpä vasta kysymys!

Yleisradio kirjoitti joulupäivänä nettisivuilleen juttusarjan, jonka taustamateriaalina oli "Kiveen hakatut" radiosarjan pohjalta julkaistu kirja. Siinä kerrotaan kaikenlaisia tarinoita Arto Tiasen saunomisesta norjalais- ja ruotsalaisvieraidensa kanssa aina alkujaan naisten hiihtoon nihkeästi suhtautuneen päävalmentaja Veli Saarisen runolliseen luonnehdintaan naisten hiihdosta näiden räjäytettyä potin vuoden 1952 olympialaisissa.

Jälkimmäinen kelpaa toistaa: "hiihdon sopivaisuutta naisille ei nähdä lähtö- ja tulopaikalla, vaan maastossa, missä naisen vaistonvarainen rytmillisyys pääsee parhaiten oikeuksiinsa.

Luonnollisesti harjoittelematon ja huonokuntoinen nainen ei ole nähtävyys ladulla paremmin kuin mieskään, olkootpa sulot muuten mitkä tahansa. Mutta onko hän nähtävyys harjaantumattomana ja taitamattomana tanssilattiallakaan sen paremmin, uskallan kysyä? Kuumassa tanssisalissa hän on yhtä ’suolattu’ kuin ladullakin, mutta millä erotuksella?

Ladulla hän nauttii raittiista ilmasta ja terveyttä suovasta liikunnasta, tanssisalissa vähemmän terveellisestä ilmasta ja – no niin, miten sen kukin ottaa! Joka tapauksessa naisemme vaivattomalla, irtonaisella hiihdollaan raivasivat monta kantoa epäilijöiden kaskesta ja toivat maalleen samanarvoista kunniaa kuin miehetkin."

Juttusarja toi mieleeni joulun alla ilmestyneen uutisen Ruotsista, missä Veli Saarisen näkemys naisten hiihtämisestä taitaa vastata monen muunkin ajatusmaailmaa. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että maan suosituimmaksi urheilijaksi valittiin toista kertaa peräkkäin suomalaista sukujuurta omaava hiiihtäjätähti Charlotte Kalla.

Naishiihtäjän valinta näyttäisi olleen ainakin yhdelle suomalaistoimittajalle vaikea pala. Liekö kyse sovinismista, joukkueurheilufanatismista vai monikultturismista, mutta MTV3 uutisoi Kallan voiton lievästi sanoen omituisesti: "Zlatan hävisi yleisönsuosiossa maastohiihtäjälle".

Siis mainiten jutun otsikossa naispuolisen voittajan sijasta maahanmuuttajataustaisen jalkapalloilijamiehen. Vähän niin kuin vuoden 1995 jääkiekon ikimuistoinen maailmanmestaruus olisi jossain suomalaislehdessä uutisoitu "Ruotsi hävisi jääkiekkofinaalin" tai Sami Jauhojärven ja Iivo Niskasen yllättäen ottama olympiavoitto "Venäjä tuli toiseksi pariviestissä".

Huolimatta MTV3:n kynäilijöistä ovat ainakin yksilölajien naisurheilijat arvostettuja myös suomalaisten urheilutoimittajien enemmistön parissa, mitä osoittaa vaikkapa vuoden urheilija-äänestyksen sato vuosien varrelta. Hanna-Maria Seppälä, Satu Mäkelä-Nummela, Aino-Kaisa Saarinen, Minna Kauppi, Kaisa Mäkäräinen ja Tuuli Petäjä-Sirén ovat kaikki 2000-luvulla valittuja vuoden urheilijoita.

Ensimmäinen naispuolinen vuoden urheilija oli Mona-Lisa Pursiainen vuodelta 1973. Häntä seurasi Riitta Salin heti seuraavana vuonna. Näin tarkasteltuna näyttäisi siis, että suomalainen nainen saavutti urheilunkin saralla tasa-arvon viimeistään 1970-luvun alkupuolella.

Suomessa vuoden urheilijan valinta ei kuitenkaan ole sama asia kuin Charlotte Kallan voitto Ruotsissa. Häntähän ei valittu suoranaisesti urheiluansioidensa mukaan (vaikka se oli tietenkin taustalla), vaan sen perusteella kuinka paljon hänestä pidettiin urheilijana. Eivätkä valintaa tehneet urheilutoimittajat vaan kansa.

Suomessa kukaan ei minun tietääkseni järjestä "vuoden suosituin urheilija" -äänestystä. Olisi kuitenkin mielenkiintoista nähdä kuinka siinä pärjäisivät esimerkiksi Kaisa Mäkäräinen tai Alisa Vainio.

Vai veisikö voiton sittenkin joku mies: kenties sanavalmis Iivo Niskanen, joku monista jääkiekkomiljonääreistä, autourheilun suomalainen huimapää tai kenties lupsakka Savon mies keihäänheittopaikalta? Vai joku ihan muu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Happo palaa - ja Messias myös
Mestaruustien kynnyksellä
Kuinka paljon jalka-, lento- ja koripallo kiinnostavat?