perjantai 13. marraskuuta 2020

Huomatkaa vaikenemisen kulttuuri ja turkkilainen maahanmuuttajaperhe

Erkkomedian merkitys politiikanteolle näkyi jälleen kerran kun Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen siitä, että pääkaupunkiseudulla elää satapäinen joukko väkivaltaisia nuoria. Sen seurauksena sekä hallitus ja eduskunta että myös valta- ja sosiaalinen media ovat täyttyneet maahanmuuttoon liittyvistä kannanotoista ja kirjoituksista. Niin myös tässä blogissa

Tällä kirjoituksella en lähde enää käymään näitä kommentteja yksityiskohtaisesti läpi. Sen sijaan nostan esiin kaksi asiaa, joihin arvoisan lukijani on syytä kiinnittää erityistä huomiota. 

Niistä ensimmäinen liittyy keskustelussa esille tuotuihin tilastoihin, joiden mukaan nuorten väkivalta on viime aikoina vähentynyt. MTV3 kuitenkin julkaisi tiedon, jonka mukaan yksi selitys tälle ilmiölle näyttäisi olevan se, ettei nuorten tekemistä rikoksista enää kerrota entiseen tapaan poliisille. Toisin sanoen tilastotieto on tämän mukaan vajaampaa kuin aiemmin.

Tämä käytäntö on tuttu Ruotsista, missä maahanmuuttajanuorison väkivalta on ryöstäytynyt aivan eri tasolle kuin meillä. Autoja palaa, rakennuksia räjähtelee ja ihmisiä ammutaan, mutta kukaan ei ole koskaan nähnyt mitään (tuore tapaus ja järkyttävä esimerkki). Tällä kriteerillä tarkasteltuna Halla-ahon ja Ohisalon väittely siitä, olemmeko samalla tiellä kuin länsinaapuri näyttäisi kallistuvan ensin mainitun hyväksi.  

Toinen seikka, johon haluan kiinnittää arvoisan lukijani huomion on Pfizerin ja BioNTechin koronavirusrokotteesta julkaistu juttu, jossa sen kehittäjien kerrotaan olevan turkkilaisia. Epäilen nimittäin vahvasti, että tätä tosiasiaa tullaan jatkossa käyttämään perusteena humanitaarisen maahanmuuton "hyödyllisyydestä". 

On tietenkin hienoa, että Saksassa elää tällainen pariskunta, joka on omalla ahkeruudellaan ja älykkyydellään pystynyt nousemaan Saksan rikkaimpien perheiden joukkoon. Siitä heille täysi ja varaukseton kunnia.

Tulevaa keskustelua varten on arvoisan lukijani kuitenkin hyvä huomata, ettei näillä ihmisillä ole mitään merkitystä humanitaariseen maahanmuuttoon liittyen - paitsi tietenkin maksumiehinä - sillä he ovat saapuneet Saksaan työtä tekemään saapuneiden vanhempiensa mukana. Toisin sanoen, he eivät ole humanitaaristen vaan työperäisten maahanmuuttajien jälkeläisiä. Eikä sellaisten maahantuloa vastusta kukaan, kunhan heille on maamme työmarkkinoilla tarvetta eli työpaikka, jonka nettokustannukset eivät lankea veronmaksajien kontolle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsinkiä terrorisoi 100 - 150 vaarallista nuorta
Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?
Järjestäytyneitä musliminuoria

16 kommenttia:

  1. Vaikenemisen kuttuuri kertoo siitä miten vaikeaksi ja vastenmieliseksi tavalliset ihmiset kokevat "puuttua asioihin" jotka sijoittuvat kulttuurisen ja rodullisen muurin taakse. Ruotsalaisen elokuvaohjaaja Ruben Östlundin dokumenttityyliin tehty draama Play kuvaa mainiosti miten "poliittisen korrektiuden" kuttuuri kehittyy ja kuinka vanhemmat ovat oppineet kääntämään päänsä poispäin vaikka toiskulttuuristen kiusaamisen kohteeksi joutuisivat lapset. Tuota elokuvaa voisi YLE näyttää kanavillaan joka päivä.

    Kansalaisille ei tavallaan jää muuta keinoa selvitä kultturien kohtaamisongelmista ja niissä heräävistä luontaisista hylkimisreaktioista kuin sulkea silmänsä ja yrittää aktiivisesti unohtaa. Ne valitsemamme vallanpitäjät joille vastuunotto ja suun aukaiseminen kuuluisivat, ovat kaikkein kykenemättömimpiä muuhun kuin "poliittiseen korrektiuteen". Eurooppa saa romahtaa "rasismin" pelkoon.

    Elämme karmeita aikoja. Oma kulttuurimme ja kaikki moraaliarvomme romahtavat ympärillämme, ja vain siksi, että emme uskalla ääneen sanoa, ettei kehittymättömien kulttuurien kehittymättömyydessä ole mitään kunnioittamisen tai säilyttämisen arvoista.

    VastaaPoista
  2. Rikosilmoituksia ei tehdä ja todistajia ei löydy, koska kukaan ei halua joutua jengin käsittelyyn tai saada luotia päähänsä vaikkapa keskellä päivää kadulla vauva sylissä, kuten kävi eräälle ruotsalaiselle todistajalle.
    Päivän Hesarissa haastateltiin taas nuorten rikollisuudesta naistutkijoita, jotka yllättäen vierittivät syyn yhteiskunnalle ja totesivat, että maahanmuutolla ei ole tekemistä asian kanssa. Tutkija Honkatukia sanoo, etta "Yhteiskuntaan kiinnittymisessä on mennyt jotain pieleen". Vaarana on, että "maahanmuuttajataustaiset nuoret ja perheet joutuvat arjessaan häirityiksi". Sisäministeriön Mankkinen tosin totesi, että yksi ogelma on mm. vanhempien kielitaidottomuus. Moniosaajissa kun on joukko ihmisiä, jotka ovat voineet asua Suomessa 20-30 vuotta, mutta eivät osaa suomen kieltä.
    Sehän tarkoittaa vääjäämättä sitä, että kyseiset henkilöt eivät ole myöskään olleet Suomessa töissä, koska töissä olisi luultavasti vaikea olla oppimatta kieltä.
    Kumma, kun aivan kaikki tietävät, että tällainen mitään osaamattomien elätettävien maahanmuutto on pelkkä taakka ja loppumaton rahareikä veronmaksajille, mutta silti ohisalot ja marinit haluavat jatkaa ja mahdollisuuksien mukaan lisätä sitä. Miksi helvetissä tämä seinähullujen touhu saa jatkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On osoitus täydellisestä ymmärtämättömyydestä, kun tutkijaksi itseään tituleeraava ihminen sanoo: "Yhteiskuntaan kiinnittymisessä on mennyt jotain pieleen."

      Maailmassa ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan ainoatakaan ihmislajin edustajaa, jonka tajuntaan ei olisi varhaisessa lapsuudessa syntynyt hahmoa "sinä" jo vuosia ennen kuin kehityy sen hahmosta josta sanomme "minä". Ihminen on alunalkaen, lajityypillisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laji, eikä ole missään kontekstissa mitään järkeä lähteä liikkeelle siitä kuin yksilö olisi jotenkin autonominen yksikkö, "joka kiinnittyy yhteiskuntaan".

      Siis ei missään kontekstissa. On aina kysymys siitä, että jokaisen ihmisen pohjalla on jo se yhteisö -- se ainoa yhteisö johon hänen ikinä elämässään on mahdollista aidosti kuulua. Siis kuulua, ei "kiinnittyä".

      Ja juuri tällaiset, aivan perustavanlaatuiset sosiologian perusasetukset ovat jostain syystä näiltä nykyisiltä, individualistista sokeuttaan itse ymmärtämättömiltä "tutkijoilta" hukassa.

      Monikulttuurisuus on sairas arvo ja vaarallinen hanke. Siitä jokaisen yhteiskunnan pitäisi lähteä liikkeelle. Aikamme on todella sairasta -- elämme keskellä kulttuurista narsismia, jossa ei enää taida olla mahdollista että ihmiset kehittyisivät terveiksi toimijasubjekteiksi, vaan he jäävät vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottajiksi, jotka läpi elämänsä ammentavat voimaantumista samaistumisesta uhrirooleihin. Ja se siis käy jopa "yhteiskuntatutkimuksesta" nykyään.

      Poista
  3. Vasemmistolle tyypillisesti käsitteitä sekoitetaan tahallaan esim humanitaarisesta ja työperäisestä maahanmuutosta puhuttaessa. Fazereita ja Gutzeiteja lappaa pilvin pimein vastaanottokeskuksien täydeltä.

    Yksi argumenttihan on ollut, että maahaanmuuttajia tarvitaan tekemään niitä asioita mitä kantasuomalaiset eivät enää itse halua tehdä.

    Esimerkiksi äänestämään vihervasemmistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Esimerkiksi äänestämään vihervasemmistoa."

      Siinähän se suurin syy on, miksi tarvitaan köyhiä Suomeen. Ja onhan siinä köyhyystutkijallekin työmaata.

      Poista
    2. Ikävä kyllä, turvapaikanhakijoita ei työteko kiinnosta, tai sitten kyseessä on jokin ns. rakenteellinen syy. Esim kausityöntekijät maatiloille tuntuvat tulevan mm. Ukrainasta, Vietnamista ja Puolasta.

      Poista
  4. Ruotsissa tehdään 2500 nuorisoryöstöä vuodessa ja siis 7 päivässä. Tanskassa sosiaalidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen ryhtyi jo koviin toimiin : asemilla ja tietyillä paikoilla turha oleskelu tiettyyn aikaan tuo ensin 10.000 kruunun sakot ja toinen kerta 30 päivää vankeutta. Ongelma on jo niin paha, etteivät ihmiset uskalla liikkua ulkona.

    Tuossa Hesarin uutisessa kaksoiskansalaiset ja puoliksi suomalaiset (isä ja kulttuuri muslimi) luokiteltiin suomalaisiksi. Nuo väkivaltaiset nuorisoryöstöt liittyvät nimenomaan pakolaisiiin. Eivät ne liity venäläisiin, kiinalaisiin, virolaisiin, jotka hankkivat ne merkkitakkinsa ja autonsa työnteolla.

    Joitakin vuosia sitten nousin hissillä Sellon parkkihallista kirjastokerrokseen. Edelläni isossa eteisessä käveli n. 18v somalityttö, minua 40v nuorempi. Hän avasi oven, vilkaisi taakseen, jäi odottamaan minua ja sanoi kohteliaasti "ole hyvä". Se oli tietysti hieman jo yli, mutta silloin tunsin monikulttuurisen riemun läikähdyksen sytämmessäni.

    Toisaalta olen ainakin 40 kertaa avannut oven vaunujen kanssa liikkuville somaliäideille, eivätkä he ikinä, edes vahingossa, esitä vaikka pientä nyökkäystä kiitoksena.
    Sen kokee halveksuntana ja se kyrsii rajusti!

    VastaaPoista
  5. Aivan käsittämätöntä on se, että vaikka haitallisen maahanmuuton, eli humanitaarisen maahanmuuton, tilanne on kaikkien nähtävissä, nykyinen hallitus vain jatkaa samalla linjalla. Meillä on tohtoritason sisäministeri, jolla ei ole sen vertaa järkeä, että osaisi vetää tilanteesta oikeat johtopäätökset. Hymyssä suin tämä vastenmielinen fanaatikko vain kiertelee todellista ongelmaa joutavanpäiväisillä lausunnoilla syrjäytymisestä. Aivan rikollinen on lausunto, joka antaa ymmärtää, että muslimien on "turvauduttava" kaulankatkaisuihin, koska ei ole osattu ennalta ehkäistä syrjäytymistä. Ruotsissa on niin selvä esimerkki maahanmuuton tuhoista, että täytyy olla aivan täydellinen idiootti, jos ei sitä ymmärrä. Ainoa keino olisi nyt todeta, että kusessa ollaan sieraimia myöten, mutta yritetään nyt selvitä jotenkin näiden jo täällä olevien kanssa, mutta yhtään uutta potentiaalista ongelmatapausta ei enää oteta. Kapasiteetti on jo ylitetty.

    VastaaPoista
  6. Päivän hyvä uutinen stadilaisille. Jussi Halla-aho asettuu kuntavaaleissa pormestariehdokkaaksi.

    VastaaPoista
  7. Viranomaisten tietoon on aina tullut vain se max. 10-20%(heitän vähän hatusta) osa kaikesta tapahtuneesta väkivaltarikollisuudesta jo pelkästään omien kokemuksieni perusteella.
    Uhrit usein häpeävät tapahtunutta tai sitten uhrit, kutemiten myös todistajat, pelkäävät tekijöitä - mihin onkin usein hyvä syy! - ja jäävät vain kotiin kiltisti nuolemaan haavojansa.

    VastaaPoista
  8. Lähetetään Suomen hallitus Ruotsiin ratkomaan sikäläinen jengiongelma. Siellä näyttäisi olevan ankara halipula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsiin vertaaminen voi johtaa harhaankin, mutta ei suvaitsevaiston esittämistä syistä. Ruotsilla oli potentiaalia olla maailman rikkain, Suomella on potentiaalia olla Euroopan köyhin. Ruotsin tie ei todellakaan voi olla meidän tiemme. -jussi n

      Poista
  9. Ylewatch ottaa esille erään valheellisen valtamedian, kommunisti-"tutkijoiden" ja varsinkin viherkommunisti-ministereiden tabuaiheen, poimintoja artikkelista:

    "Helsingin afrikkalaiset väkivaltajengit ja yhteiskunnan väestönlaadun muutos

    Yhteiskunnan vakaus, vauraus ja teknologinen kehittyneisyys on lähes suoraan verrannollista sen populaation keskimääräiseen älykkyyteen. Älykkyystestejä järjestävä tutkija Paul Cooijmans valaisee verkkosivunsa artikkelissa Human degeneration (2008) yleisälykkyyden (äo) ratkaisevaa osuutta yhteiskunnan rakenteeseen ja olemukseen. Keskinäisen luottamuksen rauhallinen ja vauras yhteiskunta vaatii Cooijmansin mukaan populatiolta vähintään 100:n pisteen keskimääräisen älykkyysosamäärän. Väestön homogeenisyydellä on myös ratkaiseva vaikutus yhteiskuntauhaan, vaikka Cooijmans ei sitä mainitsekaan.

    Joka tapauksessa jo kymmenen pisteen lasku 100-pisteen keskiarvosta merkitsee vakavaa yhteiskunnallista degeneraatiota. Sen ikävien seurausten hidastamiseksi julkisen hallinnon täytyy vahvistaa väkivaltakoneistoa turvatakseen edes jonkinlaisen yhteiskuntarauhan. Cooijmans kuvaa lyhyesti millainen on alle 90-äo pisteen monikulttuurinen yhteiskunta:...
    ...
    Erityisesti Etelä-Afrikan "kehitystä" kannattaa arvioida tässä valossa. Koska yleisälykkyys ja yhteiskuntarauha korreloivat vahvasti keskenään, synnyttää kasvava afrikkalaispopulaatio Euroopassa luonnollisesti yhteiskunnallisia konflikteja, ja lopulta tilanteen, jota edellä kuvataan.

    Kysymys väestönlaadusta ja kognitiivisista kyvyistä on kiistämätön tabuaihe nykypäivän Suomessa. Tuon tasa-arvovalheen vaikutuvaltaisin portinvartija maassamme on eittämättä Yleisradio...
    ...
    Suomessa primitiivisen katurikollisuuden ilmaantuminen on suora seuraus afrikkalaisesta maahanmuutosta. Viime pävinä tämä maahanmuuton seurannaisilmiö on herättänyt huomiota jopa valtamediassa, vaikka se puhuukin mieluummin aidan seipäistä kuin itse aidasta...
    ...
    Hallituksen punavihreät ministerit, poliisihallinnon jees-miehet ja valtamedia vetävät odotetusti yhtä köyttä teeskentelemällä ongelman johtuvan asuntopoliitiikasta ja koronaepidemiasta. Varsinaisen rimanalituksen teki Ilta-Sanomien pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen, joka vihjasi syyn löytyvän rasismista eli Suomen epäonnistuneesta yhteiskuntapolitiikasta. Mustien afrikkalaisten ja arabien katuväkivalta ei siis johdu heistä itsestään vaan heidät unohtaneesta krypto-rasistisesta yhteiskunnasta!

    Itse hankitun ongelman pahentajina tunnetut pääministeri Sanna Marin (sd.) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) olivat pakotettuja ottamaan "ilmiöön" tiistaina kantaa Twitterissä. Luonnollisesti he vaikenivat ongelman pääsyystä eli etnisestä komponentista. Sen sijaan ministeri Ohisalo lainaa tviitissään sosiologian kurssikirjaa ja väittää ongelman taustalla olevan epätasarvon:

    Suomessa ei saa syntyä näköalattomuutta, joka ajaa ihmisiä epätoivoisiin tekoihin. Keskeistä on eriarvoisuuden vähentäminen.

    Puhe eriarvoisuudesta paljastaa taustalla olevan ideologisen rasismidiskurssin, vaikka Ohisalo pitääkin suun supussa eksoottisista maahanmuuttajista. Parissa lauseessa ministeri vierittää rikollisten oman vastuun suomalaiselle yhteiskunnalle. Itse asiassa puhe "epätoivoisista teoista" kääntää koko asetelman päälaelleen: uhreja eivät olekaan puukotetut ryöstön kohteet, vaan "yhteiskunnan päähänpotkimat" maahanmuuttajanuoret! Samalla Ohisalo tunnustaa olevansa holhoava paternalisti, joka ei suo ulkomaalaisille väkivaltarikollisille minkäänlaista omaa vastuusta ja vapaata tahtoa. Asenne on myös rasistinen, sillä ministeri tulee väittäneeksi, että kantaväestön nuorista poiketen afrikkalaisia ei tule arvioida vastuullisina kansalaisina, vaan ikuisina lapsina, jotka eivät ole vastuussa teoistaan. Ikävä kyllä tässä oletuksessa Ohisalo on tällä kertaa oikeilla jäljillä..."

    http://ylewatch.blogspot.com/2020/11/helsingin-afrikkalaiset-vakivaltajengit.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Alkoikohan tuo luterilaisen kirkon alasajo silloin, kun naispapit/piispat tuli remmiin. Tässä alkaa menettämään uskonsa naissukupuoleen, kun kuuntelee näitä naistutkijoita. Ja kun työskentelen vielä naisvaltaisella alalla, niin kokemukset naisten älykkyydestä ei kestä hurraamista. Naiset ymmärtävät huonosti kokonaisuuksia.

    VastaaPoista
  11. "luterilaisen kirkon alasajo"

    Sodoman-Gomorran kirkko à la carte viher-KOMMUNISTIEN SETA-pervertikot eli kuten Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

    ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

    Ks. ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

    ”Totuuden henki johda sinä meitä…harhaan!” eli kuinka kulttuurimarxismin henki täytti valtionkirkon",
    https://sarastuslehti.com/2013/02/07/totuuden-henki-johda-sina-meita-harhaan-eli-kuinka-kulttuurimarxismin-henki-taytti-valtionkirkon/

    "Evankelis-luterilainen kirkko pääkaupunkiseudulla mukana Helsinki Pridessa",
    https://www.sttinfo.fi/tiedote/evankelis-luterilainen-kirkko-paakaupunkiseudulla-mukana-helsinki-pridessa?publisherId=13484104&releaseId=69887872

    Kommunistinen opetushallitushan on käytännössä hyväksynyt SETA-pervertikot LGBT-agendoineen ja monilukuisine, valinnaisine sukupuolineen myös koulujemme ylimmiksi "seksuaalineuvojiksi".

    Ks. myös "Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia – ketkä ovat syyllisiä?",
    https://www.magneettimedia.com/kouluista-tehtiin-poliittisia-aivopesukeskuksia-ketka-ovat-syyllisia/

    Samalla asialla SETA-pervertikoiden kanssa Lännen mädättämällä tuhoamisessa ovat myös rappio-liberaalit suvakki-"älyköt" ja poliitikot.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!