Varoitus

Helsingin sanomat julkaisi uutisen, jonka mukaan epärehellisin keinoin valtiopäiville päässeen somaliehdokkaan asuinalueen ihmiset suhtautuivat vihaisesti paikalle menneisiin toimittajiin. Lisäksi he kieltäytyivät uskomasta vaalivilppiin.

Tämä on tietenkin tavallaan inhimillistä, eikä Paasikiven toteamus siitä, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, liene tunnettu Ruotsin somaliyhteisöissä. Siitä huolimatta sen totuusarvo on kiistaton myös maahanmuuttajien kohdalla. 

* * *

Vaikka asialla ei sinänsä olekaan sen suurempaa merkitystä, HS:n toimittajien kohtaama asenne kertoo jotain oleellista ruotsalaisesta yhteiskunnasta. Siihen kasvanut valtava maahanmuuttajien joukko elää edelleen omassa kulttuurissaan eikä ole omaksunut länsimaisia arvoja. Ei edes tosiasioiden tunnustamista silloin, kun on jääty kiinni. 

Nähtäväksi tietenkin jää, miten tilanne etenee länsinaapurissamme, mutta olisi tärkeää tietää, millä tasolla on suomalaisen maahanmuuttajayhteisöjen jäsenten suhtautuminen tosiasioiden tunnustamiseen. Ja tietenkin vaalivilpin tekemiseen, mikäli sellaiseen tarjoutuisi mahdollisuus. 

* * *

Suomessa on tapana, että vaalien rehellisyyttä varmistetaan sillä, että äänestyspaikoilla on paikalla useiden puolueiden edustajia. Mutta miten käy – edellä kirjoittamani valossa – sitten, jos jollain maahanmuuttajavaltaisen alueen äänestyspaikalla on läsnä vain maahanmuuttajataustaisia henkilöitä?

Toimivatko he siellä ensisijaisesti edustamiensa puolueiden edustajina vai maahanmuuttajayhteisön jäseninä? Ja onko heille tärkeämpää oman puolueen menestys vai maahanmuuttajaehdokkaan pääsy eduskuntaan – tämän puolueesta riippumatta?

* * *

Vielä ei toki olla tässä tilanteessa, sillä Suomesta puuttuvat vielä täysin maahanmuuttajien asuttamat asuinalueet. Kehitys kuitenkin kulkee sellaisia kohti, eikä tilanne ole välttämättä sama enää seuraavan hallituskauden jälkeen. 

Siksi yhteiskuntamme on syytä alkaa varautua siihen jo nyt, kun varoitus on saatu läntisestä naapurimaastamme. Ei sitten tarvitse olla koko maailman ihmeteltävänä, kuten Ruotsi on juuri nyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsi on matkalla sivistyneestä demokratiasta kohti henkistä kehitysmaata
Valaiseva tapaus Ruotsista
Mohamed Abdukadir Alin vaalivilppiepäilystä

Ceutaan tunkeutuneille ei pidä antaa turvapaikkoja Espanjasta eikä Suomesta

Suomessa tunnetaan sanonta "kyllä Siperia opettaa". Sen juuret lienevät 1800-luvun tavassa lähettää rikollisia mainitulle seudulle, ja merkitys siinä, että todellisen maailman vastukset karsivat haaveilijoilta ruusuiset kuvitelmat. 

Tämä tuli mieleeni kun MTV3:n toimittaja kertoi, ettei marokkolaisten ja muiden afrikkalaisten ryntäyksen kohteeksi joutuneessa Ceutassa löydy näitä kohtaan sympatiaa. Kukaan ei heiluta "Welcome refugees" -kylttejä, eikä edes kauppoihin päästetä kuin yksittäisiä maahantunkeutujia. 

* * *

Sanoma on mennyt myös perille, sillä toimittaja oli huomannut, etteivät maahantunkeutujat enää kerjää rahaa tai tavaraa Ceutassa asuvailta espanjalaisilta, sillä näiltä ei heru kaiken tapahtuneen jälkeen pisaraakaan myötätuntoa. Sen sijaan yksi heistä kyseli MTV3:n toimittajalta, olisiko Suomesta saatavissa helposti turvapaikkaa.

Jutun kirjoittanut Jouko Luhtala ei kertonut, mitä hän vastasi. Toivoa kuitenkin sopii hänen ymmärtäneen kertoa, ettei Suomessa myönnetä humanitaarista suojelua marokkolaisille eikä muillekaan Ceutaan laittomasti rynnänneille elintasopakolaisille. 

* * *

Yhtä oleellista meidän suomalaisten kannalta on se, että Luhtala antoi Ceutan tapahtumista – ainakin rivien välissä – oikeansuuntaisen kuvan. Sen mukaan tulijat ovat omalla käytöksellään (esimerkki, toinen, kolmas, neljäs) saaneet aikaiseksi sen, että jopa espanjalaiset ovat huomanneet rajavalvonnan tärkeyden oman turvallisuutensa ja tulevaisuutensa kannalta. 

Toivoa sopii, ettei meidän suomalaisten tarvitse kokea samanlaista Siperiaa kuin ceutalaisten, vaan ymmärrämme oman parhaamme ilmankin. Ja kiristämme turvapaikkapolitiikkamme myös ensi kevään vaalien jälkeen eli seuraavalla hallituskaudella sen sijaan, että noudattaisimme Helsingin sanomissa "asiantuntijan" statuksella palstatilaa saaneen Tampereen yliopiston jatko-opiskelijan ja vasemmistoaktiivin, Samu Kuopan, toivetta rakentaa kehitysmaalaisille entistäkin helpompia väyliä kohti eurooppalaisia lihapatoja. 

Toivoa toki kuitenkin sopii, että myös Ceutaan rynnänneet kehitysmaalaiset ymmärtäisivät saaneensa yhden opettavaisen Siperiakokemuksen. Ja palaavat sen kannustamana Marokkoon ja muihin kotimaihinsa rakentamaan omaa ja kansansa parempaa tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ceutan uutisia
Marokkolaisilla ei ole tarvetta saada eikä suomalaisilla syytä antaa turvapaikkaa
Espanjalainen ja suomalainen ratkaisu

Jussi Halla-aho muisteli menneitä

Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan suuri nimi on epäilemättä Jussi Halla-aho (ps). Mainitsin itse hänen nimensä ensimmäistä kertaa perjantaina 7. toukokuuta vuonna 2010 todetessani, että "somalit ovat sopeutuneet huonosti lähes kaikkiin yhteiskuntiin, joihin he ovat muuttaneet suurina ryhminä. Tämän asian osoitti Jussi Halla-aho runsaaseen lähdemateriaaliin tukeutuen blogissaan jo vuonna 2008." 

Tämä tuli mieleeni siitä, että puhemies Halla-aho kertoi käyneensä viime aikoina läpi vanhaa blogiaan, jonka kirjoitukset ovat peräisin noin 20 vuoden takaa. Niitä katsellessaan hän oli huomannut tekstiensä tuntuneen primitiivisiltä, mutta käsitelleen asioita, joiden hän kokee nyt olevan itsestäänselviä. 

Positiivista oli, että – Halla-ahon mielestä – "nyt tuntuu siltä, että niissä puhutaan itsestäänselvyyksistä", sillä "on ehkä myönteinen merkki siitä, että yhteiskunnallinen keskustelu on siirtynyt. Ne asiat eivät todellakaan olleet siinä vaiheessa itsestäänselviä, ainakaan yleisen tai julkisen keskustelun näkökulmasta".

* * *

Puhemiehen innoittamana palasin itse omaan tekstiini vuodelta 2010. Hahmottelin siinä eri puolueiden maahanmuuttoasenteita, joten se toimii mainiona vertailukohtana siihen, miten asiat ovat muuttuneet kuudessatoista vuodessa. 

Tekstini mukaan "SDP:stä on puhuttu eniten, sillä se on lähtenyt ristiretkelle halpatyövoiman käyttöä ja sen aiheuttamia lieveilmiöitä vastaan. Sen sijaan puolueen suhtautuminen sekä korkeasti koulutetun työvoiman että humanitaarisen maahanmuuton eri muotoihin on ainakin jonkinasteisen usvan peitossa". 

Niinpä epäilin kuusitoista vuotta sitten demareiden ajelevan maahanmuuttopolitiikassaan kaksilla rattailla. Sittemmin puolue on huomannut maahanmuuttajien olevan heille erinomaisen suotuisa äänestäjäryhmä. Eikä siten ole ihme, että puolue haalii tuleviin eduskuntavaaleihin runsaasti uussuomalaisia ehdokkaita – eikä siinä hurmoksessa paina kantasuomalaisen duunarin tulevaisuus ja työpaikat millin vertaa.

* * *

Kokoomuksesta totesin, että siitä "voisikin todeta, että selvemmin kuin mikään muu puolue se ajelee häpeämättömän röyhkeästi älyllisen epärehellisyyden kaksilla rattailla". Keskustan taas väitin olevan "maahanmuuttoasioissa ikään kuin kokoomuksen väljähtäneempi versio".

Nämä määritelmät näyttäisivät pätevän edelleen, joskin etenkin Kokoomuksen politiikka lienee nykyisin jakaantunut selkeämmin kuin kuusitoista vuotta sitten selkeään maahanmuuttokriittiseen ja kritiikittömämpään vähemmistöön, joiden välillä puolueen nykyjohto eli enemmistö tasapainoilee. 

* * *

Totesin myös, että "Vihreät, RKP ja vasemmistoliitto muodostavat oman äärijoukkonsa. Ne eivät juurikaan näe ongelmia minkäänlaisessa maahanmuutossa. Tai jos ongelmia on, ne ovat ratkaistavissa maahanmuuttajien kotoutumisrahoitusta lisäämällä."

Tässä en ikävä kyllä näe minkäänlaista muutosta – en edes RKP:n osalta – viimeisten kuudentoista vuoden aikana. Nämä puolueet ovat edelleen valmiit pitämään Suomen rajat avoimena ja toivottamaan tervetulleiksi kaikki maahanpyrkijät akateemisista oppineista lukutaidottomiin kehitysmaalaisiin. 

* * *

Kristilliset ja etenkin Perussuomalaiset erosivat muusta kuudentoista vuoden takaisesta puoluekentästä. Toin tämän esiin toteamalla, että "suomalaisen maahanmuuttopolitiikan varsinaista kritiikkiä löytyy sitten kristillisistä ja etenkin perussuomalaisista". 

Ensin mainittua "näyttäisi hirvittävän etenkin islamilaisen uskonnon rantautuminen Suomeen". Jälkimmäiset "taas näyttäisivät olevan huolissaan sekä ulkomaisen halpatyövoiman että humanitaarisen maahanmuuton vaikutuksista". 

Totesin tuolloin myös, että "ilmeisesti Halla-ahon vaikutuksesta" Perussuomalaisten "asenne on selvästi selkeämpi ja analyyttisempi kuin muiden puolueiden: koulutettu tai muuten Suomen lakien mukaisesti työllistyvä maahanmuuttaja on tervetullut, mutta hänen laittomasti maahan saapuva tai veronmaksajalle kuluja tuottava kollegansa ei."

* * *

Yhteenvetona voidaan todeta, ettei Kristillisten tai Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikassa ole nähtävissä suurta muutosta. Sen sijaan Kokoomuksen ja Keskustan linjat ovat jossain määrin järkevöityneet takavuosista, kun taas etenkin laitavasemmistossa ollaan edelleen valmiita tukemaan täysin rinnoin suomalaisen elämäntavan ja kulttuurin muuttamista monikulttuuriseksi helvetiksi. 

Oleellisin muutos koskee kuitenkin maan suosituinta puoluetta eli Suomen sosialidemokraatteja, jotka ovat liittyneet laitavasemmiston rintamaan opportunistisista syistä. Siksi seuraavien puolentoista vuosikymmenen aikana tuleekin olemaan mielenkiintoista seurata, miten puolueen jäsen- ja äänestäjäkunta muuttuvat.

* * *

Maahanmuuttoon liittyvä poliittinen keskustelu on kiistatta kehittynyt positiiviseen suuntaan. Näin siitä huolimatta, että myös siinä viljellään edelleen puolitotuuksia ja salaillaan ajoittain maahanmuuton ongelmia. Kuitenkin myös kriittiset äänet pääsevät takavuosia paremmin esille myös valtamedioissa. 

Tähän lienee viitannut myös Jussi Halla-aho todetessaan, että "silloin kun perussuomalaiset alkoivat puhua maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvistä ongelmista, meidät leimattiin rasisteiksi ja fasisteiksi ja äärioikeistoksi, vaikka ne ajatukset, joita me silloin esitimme, ovat aivan samanlaisia kuin ne, jotka tänä päivänä ovat jossain määrin valtavirtaa."

Toivoa sopii, että nämä ajatukset muodostavat perustan sille maahanmuuttopolitiikalle, jota maassamme harjoitetaan tulevina vuosikymmeninä. Ja vältämme siten sellaiset ilmiöt, jotka ovat tulleet tutuiksi monissa maahanmuuttoasioiden suhteen "edistyksellisemmissä" Euroopan maissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho muistutti arvojemme ja sananvapauden tärkeydestä
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Pyhittääkö tarkoitus epärehelliset keinot?

Suomalainen rasismi estää somaleita menestymästä

Suomen Yleisradio julkaisi jutun maamme somaleista. Siinä hastateltiin ensimmäisten joukossa Suomeen 36 vuotta sitten tullutta Yusufia, joka "on ehtinyt opiskella useita tutkintoja, tehdä monta työtä – muun muassa 17 vuotta Nokian insinöörinä – ja oppia kielen. Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja opiskelleet ammatit."

Jutussa haastatellun Helsingin kaupungin palkkalistoilla elävän Pasi Saukkosen mukaan "Suomi ei ole missään vaiheessa ollut pakolaisvirtojen merkittävä kohdemaa". Niinpä "somalialaistaustaisia ei ole Suomessa erityisen paljon, kun vertaa muihin maahanmuuttajaryhmiin".

Sen sijaan "EU:n perusoikeusviraston vuoden 2023 tutkimuksessa Suomi oli yksi niistä EU-maista, joissa afrikkalaistaustaisten kokema rasismi ja häirintä olivat kaikkein yleisintä". Niinpä "somalialaistaustaisen tulee tehdä Suomessa 2,5 kertaa niin paljon työhakemuksia kuin suomalaistaustaisen, jotta pääsee edes työhaastatteluun. Jo pelkkä nimi estää mahdollisuuksia."

Yousufin mukaan somalit "eivät saa samanlaista mahdollisuutta harjoitteluun tai työpaikkaan kuin muut suomalaiset", vaikka "he haluavat rakentaa ja puolustaa tätä maata samoin kuin kantasuomalaiset, mutta tuntevat olevansa toista luokkaa".  

Siitä huolimatta "somalialaisten kohdalla menestystarinat ovat harvemmin nousseet esiin, vaikka esimerkiksi toisen polven somalialaistaustaiset tytöt pärjäävät verraten hyvin ja monella somalialaistaustaisella on korkeakoulutus – lääkäreitä ja insinöörejä on niin paljon, että heillä on aktiiviset omat yhdistyksensä".

Kaikesta tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – Yousuf on huolissaan nuorten jengiytymisestä. Siihen "hänen reseptinsä on yksinkertainen. Hän järjestäisi nuorille lisää tekemistä."

* * *

Jos tiivistän kaiken edelle kirjoittamani ja Ylen jutusta kopioimani huomaan, että Suomessa on on erittäin pystyvä ja kykenevä somalialaisperäinen maahanmuuttajayhteisö, joka on joutunut hirvittävän suomalaisen rasismin kohteeksi. Niinpä sen vaikeudet täällä Pohjantähden alla johtuvat erityisesti suomalaisten kurjasta asenteesta heitä kohtaan. 

Lieneekö tämä sitten syy myös sille, että somalit näyttäytyvät monissa tilastoissa varsin negatiivisissa valossa. Syyllistyväthän he esimerkiksi vuoden 2023 tilastojen mukaan seksuaalirikoksiin lukumääräänsä suhteutettuna 6,4 kertaa todennäköisemmin kuin kantaväestö. Sen sijaan 20-34-vuotiaiden somalien työttömyysaste oli vuoden 2021 tilastojen mukaan 30 prosenttia, ja 35-64-vuotiailla peräti 48 prosenttia.

Entä johtuneeko suomalaisesta rasismista myös se, että monet somalit pukevat yhä tyttäriään mustiin kaapuihin? Tai lieneekö syrjintää se, että kasvot peittävät kaavut on kielletty vantaalaisissa – eli Suomen Mogadishun – peruskouluissa. Eli nähdäänkö Ylellä, että tämän peruste – "turvallisuuden ja tunnistamisen vuoksi meidän täytyy tietää, ketkä kouluissa ovat. Myös oppilasarvioinnin vuoksi opettajien pitää tunnistaa oppilaat" – on syrjintää ja rotuvihaa.

Eikä siinä kaikki, sillä lieneekö suomalaisen rasismin syytä lienee sekin, että somaleiden – myös Suomessa syntyneiden – oppimistulokset kouluissa ovat muita heikompia. Eikä siitä nyt ainakaan pääse mihinkään, että  suomalaiset näyttäisivät harjoittavan  ilmiselvää syrjintää pyrkiessään saamaan lapsiaan sellaisiin kouluihin, joissa olisi mahdollisimman vähän maahanmuuttajalapsia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opetusministeri Anders Adlercrutz huolestui nuoriin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden kasvusta
Uutta väkeä, mutta minkälaista?
Maahanmuuttajat toivat Suomelle kansainvälistä näkyvyyttä

Tytti Tuppuraisen maahanmuuttopoliittiset näkemykset eivät edusta suomalaisia eivätkä eurooppalaisia arvoja

Kiusaajaksikin väitetty SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen väitti eilen, että Yhdysvaltain ulkoministeri Marco "Rubio kutsuu Eurooppaa yhteistyöhön arvojen pohjalta, jotka ovat meille vieraita... Hän puhui vahvasti maahanmuutosta sivilisaatioiden rappeutumisen ilmiönä."

Tuppuraisen näkemystä voidaan arvioida esimerkiksi parin vuoden takaiseen Helsingin sanomien mielipidekyselyyn, jonka mukaan 40 prosenttia suomalaista haluaisi siirtää turvapaikanhaun EU-maiden ulkopuolelle ja 31 prosenttia vastusti ajatusta. 

Lisäksi sitä voidaan katsoa Maaseudun tulevaisuuden vuonna 2023 julkaiseman kyselyn perusteella. Siinä 42 prosenttia suomalaisista suhtautui kielteisesti maahanmuuton helpottamiseen ja vain 36 prosenttia suhtautui asiaan positiivisesti. 

Kun vielä huomioidaan, ettei jälkimmäisessä kyselyssä eroteltu työperäistä ja humanitaarista maahanmuuttoa, voidaan todeta, että Tuppuarainen on pihalla kuin lumiukko siitä, mitä. suomalaiset ajattelevat maahanmuutosta. Ja siksi on selvää, ettei hän edusta millään tavalla suomalaista, eikä myöskään eurooppalaista, näkemystä maahanmuutosta. 

Toivoa tietenkin sopisi, että tämän ymmärtäisivät myös ne suomalaiset, jotka ovat kannattaneet SDP:tä gallupeissa, sillä muussa tapauksessa on vaarana se, että vuoden 2027 vaalien jälkeen saamme demarivetoisen hallituksen, jonka maahanmuuttopolitiikka perustuu tuppuraismaisille näkemyksille ja arvoille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka

Pieniä asioita ja moraalitonta ahneutta

Petteri Orpon (kok) hallitus aikoo poistaa sekä työntekijä- että työnantajapuolen järjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Näin saataisiin 190 miljoonaa euroa lisää verotuloja käytettäväksi veronkevennyksiin.

190 miljoonaa ei tietenkään ole kovin paljon verrattuna valtion noin 90 000 miljoonan euron menoihin. Puhumattakaan sen reilusta 173 000 miljoonan euron velasta. Mutta on se kuitenkin jotain.

On nimittäin kysyttävä, että miksi ihmeessä tavallisen suomalaisen veronmaksajan maksettavaksi on joskus menneisyydessä päätetty ohjata osa yritysten ja työntekijöiden edunvalvontajärjestöjen rahoituksesta. Eikä juuri sellaisen toiminnan - oikeastaan enemmän kuin lähes minkään muun asian - tulisi tapahtua etuaan ajavien omalla kustannuksella? 

* * *

Toinen tuore uutinen kertoi, että hallitus aikoo alkavalla viikolla keventää yhteisöveroa kahdella tai kolmella prosenttiyksiköllä. Sen seurauksena osakeyhtiöille, osuuskunnille sekä tietyin edellytyksin liikelaitoksille, julkisyhteisöille, yhdistyksille, laitoksille, säätiöille ja asunto-osakeyhtiöille jää hiukan enemmän rahaa käytettäväksi niiden varsinaiseen toimintaan ja olemassaolon tarkoitukseen.

Myös tätä voi pitää järkevänä ratkaisuna, joka toivottavasti maksaa itsensä takaisin lisääntyvänä taloudellisena toimeliaisuutena ja sitä kautta syntyvänä verotettavien tulojen kasvuna. Onhan esimerkiksi OECD todennut yritysten verottamisen olevan talouskasvun suhteen kaikista haitallisin verotuksen muoto. Siis jopa haitallisempi kuin työtuloon kohdistuva verotus.

On siis syytä toivoa hallituksen tekevän ennakoidun päätöksensä ja sen johtavan odotettuihin seurauksiin ja sitä kautta kuittaavan ne noin 1,5-2,1 tuhannen miljoonan euron tulonmenetykset julkiselle sektorille, mitkä aiheutuvat yhteisöverokannan laskemisesta. Tosin myös tässä asiassa on tunnustettava, ettei kyse ole kovin isosta asiasta, mikäli se suhteutetaan esimerkiksi alussa mainitsemiini valtion 90 tuhannen miljoonan euron menoihin tai 173 tuhannen miljoonan euron velkataakkaan.

* * *

Lopuksi kiinnitän huomionne - arvoisat lukijani - Helsingin sanomien julkaisemaan mielipidekirjoitukseen, jossa puhutaan verohelpotuksen antamisesta hyvätuloiselle ihmiselle. Kirjoittajan mukaan "ne ovat täysin moraalitonta ahneutta". 

Kirjoitus osoittaa kuinka pitkälle sosialistinen ajattelu on edennyt suomalaisten mielenkuvissa. Me emme pidä millään tavalla moitittavana sitä, jos ihmisen yrittämisellä tai työnteolla hankkimista tuloista otetaan lähes puolet yhteiseen käyttöön - vaikkapa alussa mainitsemani edunvalvontajärjestöjen toiminnan rahoittamiseksi - mutta mikäli tätä sosialisoitavaa osuutta vähän pienennetään, on kyse täysin moraalittomasta ahneudesta. 

Ehkäpä siksi ei ole syytä ihmetellä sitäkään, että Suomessa vain harvat ryhtyvät yrittäjiksi. Ja niistäkin, jotka siihen ryhtyvät, vieläkin harvemmat tavoittelevat yrityksilleen kasvua ja rikastumista. Tai kummastella sitä, että työntekijät arvostavat vapaa-aikansa korkeammalle kuin palkallisen työnteon. 

Meneehän jo alle 5 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalta suomalaiselta jokaisesta hankitusta lisäeurosta yli 50 prosenttia "yhteiseen hyvään" eikä tässä ole edes huomioitu välillisiä veroja kuten arvonlisävero, joka leikkaa vielä noin neljänneksen ihmisten käytettävissä olevan tulon ostovoimasta. Eikä yrittämiseen tai työntekoon taida kannustaa sekään, että  niitä, jotka tästä yhteiskunnan harjoittamasta tulojen kuppaamisesta huolimatta jaksavat tehdä pitkää päivää - tai jopa tarjota muille ihmisille töitä - panetellaan maan suurimmasta sanomalehdestä moraalittomiksi ja ahneiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajayrittäjien veronkierto ja osinkoverotus
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?

Kirkon muuttaminen moskeijaksi olisi käännekohta suomalaisessa yhteiskunnassa

Ylen uutinen kertoi, että Vaasassa on muslimeita niin paljon, että he haluaisivat ostaa kirkon muuttaakseen sen moskeijaksi. Yhteisön johtajan mukaan "tärkeintä olisi saada tarpeeksi suuri keskus, sillä yhteisö kasvaa jatkuvasti. Tarvitsemme rukoussalin, luokkahuoneita ja tilan kulttuurisille ja perheiden toiminnoille."

Jutun mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 140 000 muslimia. Se on varsin tarkasti 2,5 prosenttia kaikista maamme asukkaista ja kasvaa - edelleen saman jutun mukaan - noin 10 000 hengellä eli  seitsemällä prosentilla vuodessa. 

Siksi vaasalaismuslimien toive on hyvin ymmärrettävä. Heidän toivomansa kirkko ei kuitenkaan ole tällä hetkellä myynnissä, mutta - sen omistavan säätiön puheenjohtajan mukaan - "jos nykyinen vuokrasuhde päättyisi, saattaisi kirkko hyvinkin tulla uudestaan myyntiin. Silloin kaikki olisivat periaatteessa samalla viivalla."

Jos Vaasassa käy lähiaikoina niin, että luterilainen kirkko tosiaan muutetaan moskeijaksi, on tapaus luonnollisesti merkittävä käännekohta suomalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi sillä on symbolinen merkitys, koska sen voi halutessaan nähdä merkkinä kristinuskon taipumisesta islamille. 

On myös huomattava, että sellaisessa tapauksessa olisi mielenkiintoista nähdä naapuruston reaktio tapahtuneeseen. Kertoihan tuore tutkimus, että suomalaisten suhtautuminen moskeijan ilmaantumiseen omaan naapurustoon on jakautunutta: yli kolmannes suomalaisista suhtautuu sellaiseen kielteisesti ja viidennes myönteisesti. Lopuille asialla ei ole sen kummempaa merkitystä.

Jääkäämme siis seuraamaan ruotsinkielisen Pohjanmaan suurimman kaupungin 68 000 asukkaan suhtautumista tilanteen kehittymiseen. Heistä on suomenkielisiä 64,7 %, ruotsinkielisiä 23,2 % ja muita kieliä puhuvia 12,1 %. 

Tässä yhteydessä myös sillä saattaa olla merkitystä, ettei kaupungin asukasluku ole kasvanut juuri lainkaan enää moneen vuoteen, minkä seurauksena Vaasa on jäämässä lähivuosina nopeasti kasvavan Etelä-Pohjanmaan vahvasti suomenkielisen Seinäjoen varjoon alueen johtavana keskuksena. Myös tällä saattaa olla ainakin psykologista merkitystä vaasalaisten identiteettiin.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Tolppanen syyllisti raiskauksista väärää tahoa
Yle ja viharikos
Oulun demari-imaami kiistää oikeuden näkemyksen lapsiraiskausasiassa

Köyhille altistuminen vaikuttaa eri tavalla rikkaisiin ja köyhiin

Länsimaisilla ihmisillä on mahdollisuus valita oma asuinpaikkansa. Sen seurauksena asuinalueet ovat jakaantuneet yhä selvemmin hyvin toimeentulevien ja köyhien ihmisten kesken. 

Toisaalta Suomen julkinen sektori on velkaantunut nopeasti, minkä seurauksena myös varakkailta köyhille suuntautuvia tulonsiirtoja joudutaan pienentämään. Tämä on asia, joka on saanut opposition täydelle laukalle, kuten esimerkiksi Antti Lindtmanin vahvalle vastakkanasettelulle perustuva vappupuhe osoitti. 

Yksi mielenkiintoinen kysymys tähän kaikken liittyen koskee sitä, millä tavalla ihmiset reagoivat siihen, kun he joutuvat kohtaamaan köyhiä ihmisiä. Useimmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että ihmisten altistuminen köyhille yksilöille liittyisi positiivisesti tulonjaon tukemiseen, mutta myös tämän kanssa ristiriitaisia tuloksia on havaittu.

Tässä suhteessa saatiin mielenkiintoista uutta tietoa tanskalaistutkimuksesta, joka selvitti aiempien tutkimusten epäjohdonmukaisuuksia käyttämällä pitkittäistä kyselypaneelidataa vuosilta 2008, 2011 ja 2017. Sen perusteella näytti siltä, että varakkaiden yksilöiden lisääntyvä altistuminen köyhille omissa yhteisöissään vähensi tulonjakopolitiikan kannatusta. 

Sen sijaan köyhien ihmisten kohtaamisen lisääntyminen nosti tulonjaon uudelleenjakamisen kannatusta vähätuloisempien ihmisten joukossa. Toisin sanoen köyhien näkeminen aiheutti eri tulotason henkilöille aivan erilaiset reaktion suhteessa tulonjakopolitiikkaan. 

Tulos on yhteensopiva sen kanssa, että vauraiden ihmisten on todettu hakeutuvan pois sellaisilta asuinalueilta, joille on syystä tai toisesta muuttanut myös köyhempää väkeä. Samalla näiden haluttujen asuinalueiden hintatasot ovat nousseet: toimikoon tässä esimerkkeinä vaikkapa Espoon rikkaiden kallis Westend ja maahanmuuttajien suosima ja puolet halvempi Suvela. 

Tutkimus kuitenkin jätti avoimeksi selityksen sille, miksi köyhien näkeminen vaikutti näin vahvasti ja eri tavoin rikkaiden ja vähemmän rikkaiden henkilöiden suhtautumiseen tulonjakopolitiikkaan. Toki itse kukin voi keksiä siihen enemmän tai vähemmän valistuneita arvauksia, mutta tietoa tämän tosiasian syistä on saatavissa ainoastaan uusien ja juuri tämän kysymyksen ratkaisemiseen suunniteltujen tutkimusten kautta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suhtautuminen maahanmuuttajiin ei ole muuttumassa positiivisemmaksi länsimaissa
Kiinalaiset eivät ole muita ihmisiä epärehellisempiä - mutta onko Halla-aho kilpailijoitaan rehellisempi?
Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista

Toiveeni Petteri Orpon rasisminvastaiselle keskustelulle

Pääministeri Petteri Orpo aikoo järjestää ensi kuussa rasisminvastaisen pyöreän pöydän keskustelun. Sen tarkoituksena on synnyttää konkreettisia suosituksia ja johtopäätöksiä rasismin vastaisen tiedonannon tekemistä varten. 

Järjestettävään pyöreän pöydän keskusteluun aiotaan kutsua keskeisiä yhteiskunnan toimijoita, maahanmuuttajataustaisia järjestöjä ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Lopputulokseksi kaivataan konkreettisia suosituksia ja johtopäätöksiä, joita pyritään myöhemmin hyödyntämään yhdessä työmarkkinajärjestöjen sekä urheilu-, kulttuuri- ja kansalaisjärjestöjen kanssa. 

Nähtäväksi jää, minkälaiseen lopputulokseen pyöreään pöytään kutsuttavat toimijat ja järjestön päätyvät. Omalta osaltani soisin, että siinä ei sotkettaisi tosiasioiden tunnustamista rasismiin, vaan osattaisiin nähdä myös ihmisten asenteiden perimmäisiin syihin - kuten tiettyihin etnis-kulttuurisiin ryhmiin liittyvien tilastollisten tosiasioiden (esimerkki, toinen ja kolmas) vaikutukseen heidän kohtaamiinsa asenteisiin. 

Tarkoitan tällä sitä, että vanhan sananlaskun mukaan "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa". Eli ihmisten oma toiminta vaikuttaa siihen, miten heihin suhtaudutaan. Ja siksi on luonnollista, että esimerkiksi jengi-, väkivalta- ja seksuaalirikoksissa muita aktiivisempien ihmisryhmien jäsenet joutuvat kokemaan muiden taholta vihamielistä kohtelua. 

Siksi olisi erinomaista, mikäli Orpon pyöreän pöydän keskustelussa pohdittaisiin joidenkin etnis-kulttuuristen ryhmien jäsenten kokeman rasistisen kohtelun lisäksi myös sitä, mitä heidän tulisi tehdä, jotta heidän "huutonsa metsään" vähentäisi rasismia sen sijaan, että se nykyisin lähinnä lisää sitä. 

Pyöreässä pöydässä "metsään ikävästi huutavien" etnis-kulttuuristen ryhmien edustajat voisivat myös tuoda esille sen, että heidän joukossaan ongelmia aiheuttavien henkilöiden "metsään huutelun" aiheuttamasta rasismista kärsivät eniten sellaiset samaan ryhmään kuuluvat henkilöt, jotka haluaisivat sopeutua uuteen kotimaahansa ja toimia siellä koko yhteiskunnan kannalta rakentavasti. Ja tehdä ehdotuksia siitä, miten he voisivat vaikuttaa asiaan omien edustajiensa ja järjestöjensä kautta.

Näillä sanoilla toivotan Petteri Orpon rasisminvastaiselle keskustelulle menestystä. Ja odotan siltä viisaita ja rasismia vähentäviä johtopäätöksiä, joiden käytäntöön viemisestä hyötyisi koko suomalainen yhteiskunta kantaväestöstä maahanmuuttajiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Natsikortteja, rasismia ja nimittelyä ankkalammikossa
Sano reilusti vaan, mitkä ihmisryhmät ovat rasistisia, tyhmiä tai rikollisia

Olisiko aika pyytää anteeksi Jussi Halla-aholta?

Valtakunnan ykköshomon ajatuksista

Yle antoi itsensä valtakunnan ykköshomoksi nostaneelle miehelle tilaa kertoa ajatuksistaan. Hän valitti yksittäistapaukseen viitaten, että "ei vaadita kuin normaali elämä, että joku kokee oikeudekseen käydä päälle". 

Miehen syyttävä sormi osoitti kohti "poliitikkoja, jotka ovat voineet tehdä vuosikymmenien uran pitkälti sen varaan, että he vihaavat homoja" - keitä he sitten lienevätkään. Ja kertoi omakohtaisena kokemuksenaan tapauksesta, jossa hänen esiinnyttyään meikattuna ja kynnet maalattuina oli käynyt niin, että "tällaiset pohjanmaalaiset pojat kommentoivat, että ´tässä tätä homoseksuaalista agendaa meille tungetaan´". 

Ei liene syytä epäillä, etteikö valtakunnan ykköshomon omakohtainen - ikävä - kokemus pitäisi paikkaansa. Lieneehän selvää, että Suomessa asuu kaikenlaisia ihmisiä, ja kun sosiaalinen media on muutenkin johtanut kommentointikynnyksen alenemiseen, saatetaan helposti kommentoida ihmisten käytöstä ja ulkonäköä. 

Toisaalta seksuaalivähemmistöt ovat viime vuosina olleet esillä näyttävästi niin julkisessa sanassa kuin kaduilla ja toreillakin. Ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, on tarkoituksena nimenomaisesti herättää keskustelua heidän asemastaan maassamme. 

Siksi koin hiukan oudoksi se, että kun sitä keskustelua on sitten syntynyt, se ei kelpaakaan. Toiveena näyttäisi pikemminkin olevan, että keskustelu olisi puhtaan yksisuuntaista tai ehkä jopa seksuaalivähemmistöjä hymistelevää. 

Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisissa kuten muissakin ihmisissä on monenlaista väkeä. Suurin osa hyväksyy ihmiset enemmän tai vähemmän sellaisina kuin he ovat ja katsovat seksuaaliasiat yksityisiksi - olivat ne sitten homo- tai heteroluonteisia. Arvoisalle lukijallenikin lienee tuttu - usein itsenikin käyttämä - muotoilu, joka mukaan "suomalaisia ei kiinnosta mitä itse kukin tekee makuuhuoneessaan, kunhan se tapahtuu aikuisten kesken ja vapaaehtoisesti". 

Kuten jo edellä totesin, eivät seksuaalivähemmistöt ole tyytyneet pitämään intiimejä asioitaan normaalina yksityisasiana, vaan homoseksuaalisuutta on viime vuosina tuotu julkisuuteen varsin aktiivisesti, mikä on herättänyt vastareaktion. Eli ykköshomon luonnehdintaa käyttäen: jotkut heteroseksuaalit "pohjanmaan pojat" ovat tympääntyneet asiaan ja ilmaisevat omat ajatuksensa suoraan.

Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisten yleinen suhtautuminen homoseksuaaleihin

on kaiken kaikkiaan muuttunut myönteisemmäksi 2000-luvun aikana. Ja siinä mielessä heidän asemansa on parempi kuin koskaan. Siksi on syytä kysyä, että kannattaisikohan näiden ihmisten hyväksyä tämä fakta ja omaksua suomalaisten enemmistön asenne seksuaalisuuteen yksityisasiana? Ja jättää intiimit asiansa - heteroseksuaalisten suomalaisten tapaan - makuuhuoneidensa verhojen taakse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyhmyydestä toisinajattelijoihin
Kuinka peniksellinen mies ja peniksellinen nainen voivat saada biologisia lapsia?
Helsinki painostaa henkilöstöään pride-karnevaaliin

Suomalaisnaiset olivat jo keskiajalla tasa-arvoisempia kuin miehet

Kirjoitin eilen mies- ja naispuolisten suomalaisten välisistä eroista poliittisessa ajattelussa. Yksi tähän aihepiiriin liittyvistä mielenkiintoisista kysymyksistä on sukupuolten välinen tasa-arvo.

Suomihan oli ensimmäisiä maita, jotka säätivät naisille äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden, joten meillä on poikkeuksellisen pitkä - ja edelleen jatkuva - traditio sukupuolten poliittisesta tasa-arvosta. Ja samalla tietenkin naisten yleisesti hyvästä yhteiskunnallisesta asemasta. 

On kuitenkin epäselvää miten kauan sukupuoliasenteet säilyvät paikoissa, joissa tapahtuu suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Tätä kysymystä tutkivat ruotsalaiset Taylor Damann, Jeremy Siow ja Margit Tavits analysoimalla noin kymmenentuhannen keskiaikaisen ihmisen hampaita 139 arkeologiselta kohteelta. 

Tutkijat käyttivät naisten ja miesten hampaiden terveydessä ilmeneviä eroja mittana ravitsemuksen ja terveydenhuollon välisistä eroista. Lisäksi he vertasivat näitä arkeologisia mittaustuloksia sukupuolten välistä epätasa-arvoa samoissa maantieteellisissä paikoissa tehdyissä kyselytutkimuksissa saatuihin tietoihin sukupuolinormeista. 

Lopputulos oli varsin selvä, sillä historialliset mittarit sukupuolittuneista terveyseroista olivat merkittävästi yhteydessä nykyaikaisiin sukupuolinormeihin liittyvään tasa-arvoon samoilla paikoilla. Tämä yhteys kuitenkin väheni niissä paikoissa, joissa oli tapahtunut merkittäviä väestönvaihtoja historian aikana - eli uudet väestöt toivat mukanaan omat asenteensa. 

Toisin sanoen väestöryhmien sukupuoliasenteet siirtyvät sukupolvelta toiselle hyvinkin pitkiä aikoja, jopa satoja tai tuhansia vuosia, huolimatta suurista yhteiskunnallisista, taloudellisista ja poliittisista muutoksista. Näin ilmeisesti myös Suomessa, sillä tutkimuksessa oli mukana myös yksi suomalaiskohde, Eurassa sijaitseva Luistari.

Siellä keskiajalla eläneen väestön naiset olivat olleet - hampaiden perusteella - jopa "tasa-arvoisempia" kuin miehet - eli saaneet parempaa ravintoa ja terveydenhoitoa kuin miehet. Ja koko 139 kohteen aineistossa luistarilaiset olivat 16. parhaiten kohdeltuja naisia. 

Siten suomalaiset naiset ovat olleet jopa etuoikeutetussa asemassa jo keskiajalta lähtien. Sama naisten vahvasti tasa-arvoinen asema yhteiskunnassa koskee enemmän tai vähemmän koko Pohjois-Eurooppalaista väestöä eli pohjoismaalaisia ja baltteja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka sukupuolet eroavat toisistaan?
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa
Elokapinalaiset osoittivat, etteivät he hyväksy ihmisten tasa-arvoa

Pakolaisiin suhtautuminen ei ole muuttunut

Yksi tämän blogin kestoaiheista on ollut maahanmuutto, erityisesti humanitaarinen sellainen. Siinähän ongelmana on ollut se, että vainoa ja sotaa paenneiden ihmisten hätää ovat hyödyntäneet myös sellaiset kehitysmaalaiset, joiden ainoana tavoitteena on ollut nostaa elintasoaan - pahimmillaan länsimaisen sosiaaliturvan varassa sekä seksuaali- ja väkivaltarikoksiin syyllistyen.

Tästä äärimmäinen esimerkki oli vuonna 2015 Suomeen saapuneiden ihmisten kansallisuusjakauma, jossa korostuivat siinä vaiheessa rauhallisen Irakin nuoret miehet, joiden määrä oli yli kaksikymmenkertainen verrattuna syyrialaisiin. Näin siitä huolimatta, että pakolaisuuden hyväksyttävä syy olisi silloin ollut Syyrian sisällissota, joka toi muualle Eurooppaan noin 2,3 miljoonaa turvapaikkaa hakevaa henkilöä. 

Tänä päivänä suurin maahanmuuttajaryhmä ovat ukrainalaiset, joista yli kahdeksan miljoonaa on hakenut suojaa eri puolilta Eurooppaa. Toisin kuin kahdeksan vuoden takaiset irakilaiset, he eivät ole aiheuttaneet ongelmia Suomessa tai muualla. 

Uusimmassa Nature-lehdessä julkaistiin kyselytutkimus, jossa selvitettiin eurooppalaisten asenteiden muuttumista humanitaarisiin pakolaisiin, sekä otetaanko ukrainalaiset tulijat vastaan myönteisemmin kuin muualta tulevat turvapaikanhakijat. Siinä oli oli aineistona vuosien 2015–2016 ja 2022 pakolaiskriisien ajalta tehtyjä kyselyitä, joissa oli pyydetty kaikkiaan 33 000 kansalaista viidestätoista Euroopan maasta arvioimaan satunnaisesti vaihtelevia turvapaikanhakijoiden profiileja. 

Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että ihmisten näkemykset tiettyjä ominaisuuksia omaavia turvapaikanhakijoita kohtaan ovat pysyneet huomattavan vakaana ja yleinen tuki on jopa hieman kasvanut ajan kuluessa. Ukrainalaiset turvapaikanhakijat otettiin tervetulleina vastaan vuonna 2022, ja heidän demografisella ja uskonnollisella profiilillaan oli suurempi rooli kuin kansallisuudella. 

Myötämielisyys ukrainalaisia kohtaan ei kuitenkaan tutkimuksen mukaan ole heikentänyt eurooppalaisten tukea muille pakolaisryhmille, kuten muslimipakolaisille, joihin suhtaudutaan tällä hetkellä suunnilleen samalla tavalla tai jopa aavistuksen myötämielisemmin tai jopa hiukan positiivisemmin kuin vuonna 2016. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomata, että syyrialaisiin muslimeihin suhtaudutaan joka tapauksessa selvästi varauksellisemmin kuin ukrainalaisiin kristittyihin. Ja naisiin selvästi myötämielisemmin kuin miespuolisiin turvapaikanhakijoihin.

Vähemmän yllättävää oli se, että tutkimuksen vastaajista itsensä poliittiseen vasemmistoon mieltävät olivat huomattavasti innokkaampia ottamaan vastaan pakolaisia kuin oikeistolaiset. 

Lisäksi panin suurella mielenkiinnolla merkille, ettei maahanmuuttajaväestönsä kanssa vaikeuksissa olleiden ruotsalaisten suhtautuminen turvapaikanhakijoihin ollut muuttunut vuodesta 2016 vuoteen 2022 yhtään negatiivisemmaksi. Länsinaapurissa vallitsi siis ainakin vielä viime vuonna samanlainen sinisilmäisyys kuin viime vuosikymmenellä. 

Harmi kyllä Naturen tutkimuksessa ei valitettavasti ollut mukana suomalaisia. Näin siksi, että vuoden 2016 maahanmuutto poikkesi meillä muusta Euroopasta siinä, etteivät tulijat olleet sotaa käyvästä Syyriasta, vaan tuolloin suhteellisen rauhallisesta Irakista. 

Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko tämä ilmeinen turvapaikkaoikeuden väärinkäyttö vaikuttanut ihmisten asenteisiin - sikäli kuin asia nyt edes on yleisessä tiedossa suomalaisten parissa, koska ainakaan valtamediamme ei ole sitä painottanut.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteellinen tieto ei tue Kristiina Silvanin ihonvärilausuntoa
Maahanmuuttajien kohtaamisteoria osoittautui virheelliseksi
Leimattu ryhmä

Suhtautuminen maahanmuuttajiin ei ole muuttumassa positiivisemmaksi länsimaissa

Jos suomalaista mediaa seuraa, voisi kuvitella, että eurooppalaisten - ja siis myös suomalaisten - rasismi olisi kauheaa, mutta kuitenkin vähitellen katoamassa. Siksi oli mielenkiintoista lukea tutkimusta, jossa tarkasteltiin rotuun ja etniseen syrjintään liittyviä muutoksia ihmisten työhönotossa kuudessa Euroopan ja Pohjois-Amerikan maassa. 

Nämä maat olivat Kanada, Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Hollanti ja Yhdysvallat. Aineistona käytettiin kaikkia saatavilla olevia syrjintäarvioita 90 eri alalla tehdystä rekrytointikokeilusta: ne kattoivat yli 170 000 työhakemusta. 

Tutkimusmateriaalin sisältämät aikajaksot kuitenkin vaihtelivat maittain: esimerkiksi Isossa-Britanniassa tarkasteltiin vuosina 1969–2017 tehtyjä kokeiluita kun taas Saksassa tutkimuksen ajanjakso sisälsi vain vuodet 1994–2017. Syrjintätrendejä tarkasteltiin suhteessa neljään eri alkuperään kuuluvien ryhmien osalta: mustat, aasialaiset, latinot sekä Lähi-idän tai Pohjois-Afrikan alueelta peräisin olevat henkilöt. 

Tutkijoiden saamat tulokset osoittivat, että rekrytoinnin yhteydessä havaittu syrjintä on pysynyt ennallaan tai lievästi lisääntynyt useimmissa maissa ja alkuperäryhmissä, ja erityisesti kolme asiaa oli muuttunut. Niistä ensimmäinen oli rekrytointisyrjinnän lisääntyminen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueelta peräisin olevia ryhmiä kohtaan 1990-luvulta 2000-luvulle. Toinen merkittävä havainto oli syrjinnän väheneminen Ranskassa erittäin korkeilta tasoilta "ainoastaan" korkealle tasolle. Kolmas muutos oli se, että syrjintä oli ajan myötä lisääntynyt Hollannissa.

Tämä kaikki kertoi siitä, että usein esitetty väite syrjinnän vähenemisestä sen seurauksena, että ollaan tekemisissä maahanmuuttajien kanssa ei pidä paikkaansa. Päinvastoin, se ei ollut vähentynyt viime vuosikymmeninä viidessä kuudesta tutkimuksessa tarkastellusta länsimaasta - eikä mitä todennäköisimmin myöskään Suomessa.

Tästä seuraa kysymys siitä, miksi usein kuitenkin näyttää siltä, että Suomessa suhtautuminen maahanmuuttajiin olisi kyselyiden perusteella positiivisinta maahanmuuttajia pursuavissa suurissa kaupungeissa ja negatiivisinta maaseudulla, jossa heitä ei juurikaan näe. Onko kyseessä kaupunkilaisten silkka valehteleminen kyselijöille vai kenties heidän konformisuutensa, eli taipumus mukautua muiden ajatuksiin - tai ainakin sellaiseksi kuviteltuihin. 

Tällainen kuvittelu voisi johtua erityisesti lehdistömme tavasta uutisoida mahdollisimman positiivisesti kaikesta mahdollisesta maahanmuuttoon liittyvästä ja toisaalta vaieta sen haitallisista puolista. Maaseudun väestöön saattaa lisäksi vaikuttaa se, ettei siellä ole juurikaan maahanmuuttajia, joten siellä lehdistön propagandaan ei ole ollut juurikaan kiinnostusta tai tarvetta kiinnittää huomiota. Eikä painetta konformisuuteen - tai valehteluun kyselytutkimuksissa - ole syntynyt likimainkaan samassa mitassa kuin kaupunkilaisilla.

Rekrytointi sen sijaan on toimenpide, jossa mitataan ihmisten todelliset asenteet, eikä varaa konformisuuteen ole, koska rekrytoidulla on suora vaikutus hänet palkanneen yrityksen - tai palkkaavan johtoportaan - menestykseen. Ja siksi se on monin verroin kyselytutkimuksia luotettavampi mittari ihmisten asenteista maahanmuuttajia kohtaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksyttävää rasismia ja sovinismia?
Maahanmuuttajien priorisointi sortui sosiaalisen median tarkkaavaisuuteen
Krista Mikkonen: maahanmuuttajengit johtuvat kantaväestön rasismista

Ovatko ihmiset ajattelevia olentoja vai someapinoita?

Usein kuulee sanottavan, että sosiaalinen media jakaa ja polarisoi yhteiskuntaa. Tämä käsitys perustunee siihen, että erilaisilla keskustelufoorumeilla asioita kärjistetään huomion ja "tykkäysten" saamiseksi. Ja siihen, että erilaisten sovellusten uutissyötealgoritmit yksipuolistavat medioiden käyttäjien näkyville tulevien viestien sisältökirjoa. Siksi on hyvä, että asiaa on tutkittu ja meillä on siitä syystä käytettävissämme myös tuoretta tutkimustietoa.

Nature- ja Science-lehdissä julkaistiin nimittäin tutkimus, toinen, kolmas ja jopa neljäs, joissa sosiaalisten medioiden uutissyötealgoritmeihin tehtiin merkittäviä muutoksia. Niiden avulla haluttiin selvittää mitä tapahtuu, kun kaikki samanmielisten lähteiden sisältö sijoitetaan alaspäin, vähennetään uudelleenjaetun sisällön poistamisen vaikutuksia syötteestä tai ei tehdä minkäänlaisia viestien sijoituslaskelmia. 

Mikään näistä muutoksista ei vaikuttanut affektiiviseen polarisaatioon. Siis ilmiöön, jossa ihmiset muuttuvat myönteisemmiksi oman poliittisen puolueensa kannattajia kohtaan, mutta negatiivisemmiksi vastapuolen kannattajia kohtaan. Toisin sanoen esimerkiksi poliitikkojen kehut tai heidän kilpailijoidensa mustamaalaamiset sosiaalisessa mediassa eivät vaikuta ihmisiin sitä eikä tätä.  

Muutokset eivät myöskään vaikuttaneet mielipiteiden polarisoitumiseen, mukaan lukien ideologinen äärimmäisyys ja kantojen jyrkkyys suhteessa oman puolueen linjauksiin. Toisin sanoen esimerkiksi satojen humanitaarista maahanmuuttoa ylistävien tai moittivien viestien lähettäminen ei lopultakaan muuta sen enempää punavihreän kuin maahanmuuttokriittisenkään ihmisen omaa käsitystä tästä asiasta.

Vaikka tehdyt algoritmimuutokset eivät vaikuttaneet ihmisten itsensä ilmoittamiin asenteisiin ja mielipiteisiin, oli niillä muita havaittavissa olevia vaikutuksia. Esimerkiksi samanmielisten lähteiden sisällön sijoittaminen alemmas algoritmissa vähensi altistumista virheellisille tiedoille, vihamieliselle puheelle ja epäkohteliaalle sisällölle. 

Lisäksi uudelleenjakamisen poistaminen vähensi ihmisten altistumista epäluotettaville lähteille, mutta lisäsi altistumista epäkohteliaalle sisällölle. Myös viestien aikajärjestyksessä näyttäminen altisti sosiaalisten medioiden käyttäjiä epäluotettaville lähteille.

Kaiken kaikkiaan tutkimukset siis osoittivat, ettei samanmielisten lähteiden altistumisen vähentäminen ole mikään ihmeratkaisu polarisaatioon. Tämä on erinomainen asia, koska se osoittaa ihmisten - monista epäilyistä huolimatta - pystyvän itsenäiseen ajatteluun ja pitävän kiinni perustelluista näkemyksistään satunnaisen uutisvirran keskelläkin. 

Näin toivon tapahtuvan myös tämän blogin lukijoiden parissa. En pyri näillä kirjoituksillani muuttamaan ihmisten ajatuksia omieni kaltaisiksi, mutta toivon kuitenkin pystyväni antamaan virikkeitä heidän - teidän, arvoisat lukijani - oman ajattelunsa haastamiseksi ja kehittämiseksi. Ja ehkäpä hiukan omanikin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pystyykö Yle itsekriittisyyteen?
Faktajournalismi on poliittisen blogin elinehto
Blogin syvin olemus

Virheellistä argumentointia

Tuore mielipidekysely kertoi, että suomalaiset eivät enää ole yhtä huolestuneita ilmastonmuutoksesta kuin aiemmin. Silti hiukan yli puolet arvelee edelleen, että ilmastonmuutos voisi aiheuttaa merkittäviä haittoja lähitulevaisuudessa. 

Edellä linkitettyyn juttuun liittyi myös kysely. Sen aihe oli toki mielenkiintoinen, mutta kysymykset järjettömiä. Esimerkiksi kyllä/ei-vaihtoehdot lentämisestä tai henkilöauton omistamisesta eivät kertoneet juuri mitään, sillä päästöthän syntyvät vasta käytettäessä näitä välineitä eli kilometrien mukaan. Lisäksi esimerkiksi auton vaihtovälillä on merkitystä.

Helsingin sanomat puolestaan julkaisi jutun, jonka mukaan Suomessa on onnistuttu vähentämään kaikkien ilmastopahisten eli niin öljyn, hiilen, maakaasun kuin turpeenkin käyttöä. Mutta sen jälkeen kerrottiin, että ongelma on ratkaistu väärin - polttamalla puuta.

Jutun mukaan "puu on kyllä kotimaista, ja uusiutuvaakin, mutta sen päästöttömyys on sopimuksenvaraista". Tätä väitettä perusteltiin seuraavilla seikoilla.

Puun poltosta syntyy hiilidioksidia, jopa enemmän kuin fossiilisista energianlähteistä. Ja samalla metsiemme hiilinielu on pienentynyt. Ja lopputuloksena Suomen hiilidioksidinettopäästöt eivät ole pienentyneet juuri lainkaan. 

Niinpä Suomen Ilmastopaneeli ehdotti suurten energialaitosten käyttämille kiinteille puupolttoaineille veroa muiden polttoaineiden tapaan. Ja unohti yhden oleellisen seikan, kuten teki myös HS:n jutun kirjoittaja.

Professori Markku Ollikaiseen paneelilta ja toimittajalta on nimittäin jäänyt huomaamatta, ettei puun polttaminen lisää lainkaan ilmastoomme vaikuttavan hiilen määrää. Se vain kierrättää sitä, mikä siellä on jo nyt, eikä siten vaikuta sitä eikä tätä pidemmän aikavälin kasvihuonekaasujen kokonaisyhtälöön.

Jos nyt sitten oletetaan, että Suomessa olisi käytetty puun sijasta fossiilista energiaa, olisi se maanalaisista varastoista kaivettuna tai pumpattuna lisännyt ilmastoon vaikuttavan hiilen määrää. Ja siten lisännyt ilmastoon vaikuttavien kasvihuonekaasujen määrää. Ja ilmastomallien perusteella lämmittänyt ilmastoa.

Ja tämä - juuri tämä - on se syy, miksi bioenergiaa ei tulisi ottaa mukaan päästömaksujärjestelmään. Eikä etenkään siksi, että käytännössä lähes kaikki Suomessa poltettava puu on - HS:n jutussa olleen kuvan mukaisesti - peräisin metsäteollisuuden sivuvirroista: harvennushakkuista, muuten käyttämättä jääneistä latvuksista sekä puunjalostustehtaiden jalostusprosessien muuten käyttämättä jäävistä fraktioista. 

Ellei niitä käytettäisi energiaksi, tulisi niistä jätettä, joka pitäisi käsitellä tavalla tai toisella. Ja joka - joka tapauksessa - lahoaisi sitä kautta ilmakehän hiilidioksidiksi. Ja samalla metsäteollisuutemme kilpailukyky eli Suomen talous heikkenisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaativatko poikkeukselliset helteet puuenergiasta luopumista?
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
EU:n metsäkiista päättyi järkevään ratkaisuun

Arvot ja toimet ristiriidassa keskenään

Venäjällä valmistettu ohjus iskeytyi eilen Puolan maaperälle. Kuka ampui? Miksi ampui? Vai oliko kyseessä vain vahinko? Vai provokaatio? Vai jotain muuta?

Näihin kysymyksiin saataneen lähipäivinä vastauksia, kun tapausta tutkitaan. Siis käytetään hyväksi tieteellistä lähestymistapaa ja tutkimuksen kautta kehitettyjä menetelmiä. 

Siksi päätin tänään - paremman tiedon toistaiseksi puuttuessa Puolan tapahtumista - tarttua tiedebarometriin, jonka mukaan 76 prosenttia suomalaisista uskoi tieteen ja tekniikan kehityksen muuttavan ihmisten arkielämää paremmaksi seuraavien 10–20 vuoden aikana. Tämä kertoo siitä, että ihmisten luottamus tieteeseen ja sen tekijöihin on säilynyt varsin korkeana. Siitä kertoo myös se, että suomalaisten luottamus yliopistoihin ja korkeakouluihin on viime vuosina noussut tasaisesti.

Toisaalta myös tieteeseen skeptisesti suhtautuvien määrä on kasvanut. Tälle kannalle oli asettunut erityisesti niitä ihmisiä, jotka aiemmissa kyselyissä eivät olleet tienneet tai kertoneet omaa suhtautumistaan tieteen tekemiseen. 

Puoluekantojen mukaan tieteeseen luotettiin Vihreiden ja Kokoomuksen äänestäjien parissa eniten ja Perussuomalaisten kannattajien joukossa muita vähemmän. Suuria tunteita herättävistä tiedekysymyksistä taas evoluutioteorian hyväksyntä elämän monimuotoisuuden selittäjänä oli kasvussa, kun taas ilmastonmuutokseen ihmiskunnan suurena uhkana suhtauduttiin aiempaa skeptisemmin. 

* * *

Tuosta viimeisestä tulikin sitten mieleeni sanoa pari sanaa myös tuoreesta suomalaistutkimuksesta, jossa tutkijat Mikko Weckroth ja Sanna Ala-Mantila olivat selvittäneet eurooppalaisten suhtautumista ilmastonmuutoksen väitettyyn uhkaan. Siinä nimittäin näkyi muutamia mielenkiintoisia seikkoja. 

Tutkimuksen mukaan epäilevä suhtautuminen ilmastonmuutokseen oli maalla asuvien parissa suurkaupunkien eläjiä yleisempää. Myös suurempi huoli ilmastonmuutoksesta sekä ympäristömyönteiset normit liittyvät asumiseen alueella, joiden väestö on kasvussa. Nämä maantieteelliset erot olivat riippumattomia ihmisten sosioekonomisista taustatekijöistä tai poliittisesta kannasta. 

Tutkimuksesta ilmeni myös, että ilmastonmuutosasenteet ja sitoutuminen energiansäästöön korreloivat vahvasti koulutustasoon. Pienipalkkaisemmat ihmiset tunsivat olevansa vähemmän ympäristömyönteisiä, mutta tutkimus kuitenkin osoitti yllättäen, että tästä huolimatta he olivat isotuloisia sitoutuneempia energiaa säästävään käyttäytymiseen. 

Toisin sanoen syntyi vaikutelma, että isopalkkaisilla kaupunkilaisilla aatokset lentävät korkealla ja huoli on suurta, mutta käytännössä ei juurikaan vaivauduta muuttamaan oikeaa elämää. Tämä on varsin mielenkiintoinen ristiriita - joskaan ei ainakaan itselleni kovin yllättävä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko veganismi nuorten ahdistuneisuuden syy vai seuraus?
Onko karismaattinen guru uskottavampi kuin tieteentekijä?
Mistä johtuu naisten ahdistus ja masennus

EU-kansalaiset haluavat auttaa ukrainalaisia - mikäli siitä ei joudu maksamaan

Venäjän hyökkäyssodan aikana ovat Euroopan Unionin jäsenmaat tukeneet hyökkäyksen kohteeksi joutuneita ukrainalaisia asetoimituksin sekä asettamalla talouspakotteita Venäjälle. Perustelu näille toimille lienee jotain sen suuntaista, ettei aggressiivisen voimapolitiikan tahdota enää nykyaikana antaa johtaa voittoihin. 

Eilen uutisoidun eurobarometrin mukaan Venäjän hallitukselle, yrityksille ja yksityishenkilöille asetettuja pakotteita kannattaa 80 prosenttia eurooppalaisista, mikäli niillä ei ole vaikutuksia energian tai elintarvikkeiden hintoihin. Jos vaikutuksia kuitenkin tulee - kuten tietenkin tulee - peräti 60 prosenttia eurooppalaisista vastaajista jättäisi asettamatta pakotteita. 

Toisin sanoen suurin osa EU:n kanalaisista ei viime kädessä ole valmis maksamaan eurooppalaisesta rauhasta, vaan antaisi sotilaallisen väkivallan johtaa voittoihin. Tai sitten he pitävät venäläisten hyökkäystä Ukrainassa oikeutettuna ja toivovat näiden onnistuvan hyökkäyksessään. 

Näyttää siis siltä, ettei länsimaisten arvojen ja rauhan puolustaminen ole kovin suuressa huudossa EU:n alueella, vaan ne jäävät auttamatta ihmisten henkilökohtaisen elintason varjoon. Tai sitten ihmiset arvelevat, ettei Venäjän hyökkäys voisi koskaan kohdistua EU-maihin itseensä. 

Nähtäväksi jää, vaikuttaako kyselyn lopputulos Ukrainaan toimitettavaan sotilaalliseen tukeen. Uutinen ei nimittäin kertonut oliko sillä EU-kansalaisten hyväksyntä, mutta koska aseapukin on jossain vaiheessa korvattava eri maiden omille asevoimille, kohdistuu senkin loppulasku viime kädessä eurooppalaisille kuluttajille. 

Suomessa ihmisten asenteet olivat varsin mielenkiintoisella tavalla erilaiset kuin muualla EU:ssa. Peräti 89 prosenttia kannatti pakotteita ja noin 70 prosenttia olisi myös valmis sekä energian että ruuan hintojen nousuun niiden seurauksena.

Ehkäpä tähän asenteeseen vaikuttaa se, että me olemme tunteneet venäläisten uhan vuosisatojen ajan, ja olemme epäilemättä yksi potentiaalinen Venäjän seuraavan aggression kohde. Nyt nähdyn kyselyn perusteella näyttää kuitenkin siltä, että mikäli maahamme kohdistuisi samankaltainen aggressio kuin Ukrainaan, emme voisi luottaa edes EU-maiden kansalaisten vähäiseen tukeen, vaan omakin taistelumme olisi käytävä ilman varmuutta ulkoisesta avusta - siis samaan tapaan kuin aikanaan käytiin talvisota. 

Näin ainakin siihen asti, kunnes meille on myönnetty jäsenyys Pohjois-Atlantin puolustusliitossa eli NATO:ssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoleeko pääministeri Marin Putinin persettä vai näytteleekö hän tarkoin varjeltua näytelmää?
Venäjän Ukraina-aggressio paljasti maastamme vätyksiä ja jämäköitä ihmisiä
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa

Tieteellinen tieto ei tue Kristiina Silvanin ihonvärilausuntoa

Tutkijan tehtävänä on yrittää ymmärtää todellisuutta täsmälleen sellaisena kuin se on. Tämä tarkoittaa tieteellisten teorioiden ja hypoteesien muodostamista niistä tiedoista, joita kulloinkin on käytettävissä sekä koejärjestelyiden suunnittelemista niiden koettelemiseksi. 

Erityisen tärkeää on pyrkimys osoittaa vallitsevia teorioita vääräksi. Tällöin keskeiseksi seikaksi nousee sen varmistaminen, että koejärjestely vastaa varmasti juuri haluttuun kysymykseen, eikä vääristy jonkin suunnittelussa huomaamatta jääneen ilmiön takia. Ja tämän välttämiseksi on palattava tämän kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen, eli suunnitteluvaiheessa on otettava huomioon mahdollisimman tarkoin kaikki jo aiemmin tiedossa olevat asiat, jotka voisivat vaikuttaa kokeen tulokseen. 

Edellä kuvattu on yleensä mahdollista useimmilla tieteenaloilla. Poikkeuksiakin on kuten esimerkiksi historia, jonka kulkua ei voi toistaa. 

Olen itse omalla tieteellisellä urallani muotoillut tutkimuskohteisiini liittyen monenlaisia hypoteeseja ja testannut niitä. Usein hypoteesini ovat saaneet vahvistusta, mutta toisinaan olen myös joutunut tunnustamaan ne vääräksi. Jälkimmäisessä tapauksessa olen joutunut tunnustamaan vajaan tietämykseni tutkittuun asiaan ja muotoilemaan tutkitun ilmiön selityksen uudelleen.

* * *

Edelle kirjoittamaani taustaa vastaan hämmästyin lukiessani uutista siitä, kuinka Puola on ottanut maaperälleen peräti 2,5 miljoonaa ukrainalaista, mutta kieltäytyy edelleen päästämästä rajan yli Lähi-Idästä saapuvia turvapaikanhakijoita. Samassa jutussa nimittäin lainattiin Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristiina Silvania, jonka mukaan tähän eroon "ei ole muuta selitystä kuin että nämä ovat valkoisia ja kristittyjä".

Koska kyseessä on tutkija, ihmisten pitäisi periaatteessa voida luottaa siihen, että näin selkeän kannan taustalla on kiistatonta tutkimustietoa. Siis esimerkiksi tutkimuksia siitä, millä tavalla puolalaiset suhtautuvat erivärisiin tai eriuskoisiin ihmisiin. Ja mistä syistä he suhtautuvat siten kuin suhtautuvat.

* * *

Siksi selvittelin hiukan tähän liittyvää tieteellistä kirjallisuutta ja tein aihepiiriin liittyen seuraavia havaintoja. Täydellinen kirjallisuuskatsaus tämä ei kuitenkaan ole. 

Yksi. Korkeamman koulutuksen ja ammattitaidon omaavat ihmiset suosivat maahanmuuttoa todennäköisemmin kuin matalan koulutuksen saaneet riippumatta maahanmuuttajien ammattitaidon tasosta. Asenne on samanlainen sekä työssä olevien että työtä tekemättömien parissa, joten suhtautumisella tulijoihin ei ole juuri lainkaan tekemistä sen kanssa, että ihmiset pelkäisivät tulijoiden vievän työpaikat heidän edestään. Sen sijaan selitys ihmisten asenteisiin tulijoita kohtaan tuntuisi löytyvän heidän omista arvoistaan ja uskomuksistaan.

Kaksi. Ihmisten maahanmuuttoasenteita muokkaavat huolet tulijoiden kulttuurivaikutuksista – ja vähemmässä määrin sen taloudellisista vaikutuksista – koko kansakuntaan.

Kolme. Rodulliset tai kulttuuriset ennakkoluulot ovat tärkeä osa maahanmuuttoa koskevia asenteita. Tämä rajoittuu kuitenkin maahanmuuttoon maista, joissa on etnisesti erilainen väestö.

Neljä. Kantaväestöön kuuluvat ihmiset suhtautuvat maahanmuuttoon negatiivisesti erityisesti sellaisilla alueilla, joilla asuvista ihmisistä suuri osa on syntynyt EU:n ulkopuolella ja joilla maahanmuuttajaväestön työttömyysaste on korkea. Asiaan vaikuttaa myös kantaväestön työttömyysaste: jos se on korkea, ovat myös asenteet EU:n ulkopuolelta tulevaan maahanmuuttoon vähemmän negatiivisia.

Viisi. Kontaktit maahanmuuttajiin vähentävät heihin kohdistuvia negatiivisia mielipiteitä, erityisesti ammattitaitoisten ihmisten kohdalla. Maahanmuuttajavirrat saavat kuitenkin keskitasoisesti ja matalasti koulutetut ihmiset arvioimaan negatiivisesti maahanmuuton taloudellisia seurauksia. Kaiken kaikkiaan ihmisten koulutustaso selittää suurimman osan maahanmuuttajien taloudellisen merkityksen kognitiivisesta arvioinnista, ainakin korkean tulotason maissa.

Kuusi. Belgiassa sekä yksityiset vuokranantajat että kiinteistönvälittäjät syrjivät marokkolaisen nimen omaavia ihmisiä. Alueiden kantaväestön omat asenteet tai heidän kokemansa uhka ei kuitenkaan vaikuttanut syrjintään sen enempää alueilla, joilla väestön asenteet olivat kielteisempiä tai koettu uhka oli suurempi. Asuntoja vuokraavat kutsuivat kuitenkin vähemmän sekä belgialaisnimisiä että marokkolaisnimisiä ehdokkaita paikkakunnille, joilla asenteet ovat negatiivisia tai koettu uhka maahanmuuttajien taholta on suurempi. 

Seitsemän. Ihmiset osaavat yhdistää ihonvärin sävyn eri maahanmuuttajaryhmiin ja heidän välisensä erot tässä kyvyssä liittyvät heidän ennakkoluuloihinsa ja mielipiteisiinsä maahanmuutosta. 

* * *

Tieteellistä kirjallisuutta - tutkimusraportteja ja yhteenvetoartikkeleita - olisi ollut todella paljon enemmänkin, mutta riittäköön tämä satunnaisotos tähän. Totean kuitenkin, etten löytänyt tukea ulkopoliittisen instituutin tutkijan näkemykselle ihonvärin merkityksestä puolalaisten erilaiselle käyttäytymiselle eri maahanmuuttajia kohtaan. 

Lähimmäksi Silvanin näkemystä osui tuo seitsemäs tutkimusraportti, jossa todettiin ihmisten olevan tietoisia eri maahanmuuttajien ihonväreistä sitä paremmin, mitä negatiivisempia heidän asenteensa tulijoihin olivat. Mutta siinäkään ihonväri ei siis ollut asenteita selittävä tekijä, vaan seurausta ihmisten muista syistä johtuvista asenteista.

Ja noissa kuudessa ensimmäisessä artikkelissa oli sitten valotettu mitä nuo muut syyt voisivat olla. Ja siltä osin ulkopoliittisen insituutin tutkijan väite kristinuskosta saa jonkinlaista tukea. Mutta siinäkään kyse ei liene itse uskonnosta vaan yhteys lienee pikemminkin tulkittava mittatikuksi vastaanottavan väestön ja maahanmuuttajien välisen kulttuurisen eron suuruudesta.

* * *

Koska olen itse tutkija, olen aina tarkka siitä, mitä sanon omaan tieteenalaani kuuluvista asioista julkisuudessa - oli kanavana sitten perinteinen tai sosiaalinen media tai esiintyminen erilaisissa tilaisuuksissa. Se tarkoittaa pyrkimystä siihen, että puhun vain tietoa, jolle on olemassa vahva tutkimuksellinen peruste. 

Jos sitten kuitenkin vaikka MTV3:n toimittaja pyytää vastauksia asioista, jotka ovat heikommin tunnettuja, annan toki hänelle parhaaseen ymmärrykseeni perustuvan vastauksen. Mutta tuon samalla esille näkemykseeni liittyvän epävarmuuden. Ja näinhän tein myös tässä kirjoituksessa kirjaamalla sanat "täydellinen kirjallisuuskatsaus tämä ei kuitenkaan ole". 

Siksi en voi tutkijana sietää sellaisia perusteettomia lausuntoja, jollaisen Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristiina Silvan oli antanut MTV3:lle. Näin erityisesti siksi, että tieteen kaapuun verhottuina niitä ei voi pitää eettisesti hyväksyttävinä. Ja lisäksi ne hämärtävät tieteellisen ja arkitiedon välistä eroa ja sellaisina heikentävät tutkitun tiedon merkitystä ja arvostusta yhteiskunnassamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi ukrainalaisten ja muiden tulijoiden ihonvärillä on merkitystä?
Maahanmuuttajien kohtaamisteoria osoittautui virheelliseksi
Mitä Valko-Venäjän hybridisota kertoo meistä eurooppalaisista?

Maahanmuuttajien kohtaamisteoria osoittautui virheelliseksi

Vallitsevan jargonin mukaan ihmisten negatiivinen suhtautuminen maahanmuuttajiin johtuu siitä, etteivät he tunne näitä. Tämän ns. kohtaamisteorian mukaan asenteet muuttuvat suopeammiksi sitä mukaa kun tulijat tulevat tutummiksi. 

Tutkijana olen luonnollisesti ollut paljonkin tekemistä ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien kanssa. Olen ohjannut monenlaisten ihmisten opinnäytteitä ja tehnyt tieteellistä yhteistyötä kaikenväristen ihmisten kanssa yönmustista afrikkalaisista ruskehtaviin pakistanilaisiin ja kellertäviin kiinalaisiin sekä vaaleahipiäisiin venäläisiin.

Näiden ihmisten kanssa työskentely on johtanut kaikenlaisten ihonväriin liittyneiden ennakkoluulojen katoamiseen. Ovathan kyseessä olleet korkeasti koulutetut ja ammattimaisesti työtään harjoittavat, osaavat ja ahkerat ihmiset, joille länsimaisen elämäntavan parhaat puolet ovat itsestäänselvyys.

Siksi heidät onkin syytä erottaa omaksi ryhmäkseen maahanmuuttajien joukossa. Ryhmäksi, joka ei vaadi erityishuomiota kanssaihmisiltä. 

Alussa mainittua jargonia ei siten käytetäkään korkeasti koulutetuista maahanmuuttajista, vaan sellaisista henkilöistä, jotka ovat saapuneet maahamme muista syistä - lähinnä helposti saavutettavan kotimaahansa nähden korkean elintason takia. Siksi olikin mielenkiintoista lukea väitöstutkimuksesta, jossa oli tutkittu turkulaisten suhtautumista tähän maahanmuuttajaryhmään.

Tutkimuksen tehneen tutkijan mukaan "monissa lähiöissä, joissa maahanmuuttajien osuus väestöstä on verrattain suuri, asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat yleisemmin kielteisempiä kuin myönteisiä". 

Tosin hänen tulostensa mukaan "toisaalta osa maahanmuuttoon kaikkein kielteisimmin suhtautuvista Turun alueista ovat etnisesti hyvin yksipuolisia. Toisin sanoen niissä asuu lähes pelkästään kantaväestöön kuuluvia."

Väitöskirjantutkijan mukaan tämä tarkoittaa yhteiskunnan polarisoitumista. Eli "asuinalueiden sisäinen asenteiden samankaltaistuminen sekä lujittuminen merkitsevät sitä, että asuinalueilla on potentiaalia muodostaa eräänlaisia ´kuplia´. Niissä yhteiset kokemukset, näkemykset ja mielipiteet edelleen ruokkivat ja vahvistavat samankaltaista maailmankuvaa sekä asenteita"

Nähdäkseni nämä tulokset ja ne tehneen tutkijan näkemykset osoittavat, ettei paljon mainostettu kohtaamisteoria toimi. Tämä on toki ollut maahanmuuttokriittisten ihmisten näkemys jo aiemmin, mutta nyt sille on saatu tieteellinen vahvistus. 

Siksi sopii toivoa, ettei kohtaamisteoriaan enää vedottaisi maahanmuuttokeskustelussa - eikä varsinkaan siihen liittyvässä poliittisessa päätöksenteossa. Sen sijaan maamme poliittisten päättäjien vasemmalta oikealle laidalle tulisi ryhdistäytyä ja perustaa maamme tulevaisuuspolitiikka tosiasioille. 

Käytännössä tämä tarkoittaisi elintasopakolaisuuden aiheuttaman yhteiskunnallisen polarisoitumisriskin välttämistä tiukan maahanmuuttopolitiikan avulla. Käytännössä ensimmäinen askel sillä tiellä olisi turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön ehkäiseminen seuraavilla neljällä keinolla.

Yksi. Turvapaikantarpeen näyttövelvollisuuden siirtäminen hakijalle, eli epäselvien tapausten tulkitseminen suomalaisten eduksi.

Kaksi. Turvapaikanhakuun liittyvän rajattoman valitusoikeuden poistaminen ja siirtyminen normaaliin oikeuskäytäntöön, jossa viranomaispäätöksestä voi valittaa vain rajoitetusti.

Kolme. Elintasopakolaisia houkuttelevan korkean sosiaaliturvan määräytymisen muuttaminen kansalaisuusperusteiseksi nykyisen asuinpaikkaperusteisuuden sijaan. 

Neljä. Laittomasti maassa oleskelevien ihmisten erottaminen muusta väestöstä joko palauttamalla heidät kotimaahansa tai sijoittamalla leirimäisiin olosuhteisiin, joista olisi vapaa pääsy takaisin kotimaahan.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n pitäisi muuttaa tulkintaansa Geneven sopimuksesta
EU-alueelle pyrkivien uusi konsti
Kohti järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa

Ilmastotutkijoiden asenteista paistaa suuri huoli maailman tulevaisuudesta

Kenellekään ei liene uutinen, että ruotsalainen teini mekastaa ja saa kansainvälistä huomiota ilmastonmuutostapahtumien yhteydessä. Tuttua lienee kaikille myös se, että nuoret ilmastoaktivistit surevat ja pelkäävät tulevaisuutta. Ja toimivat siksi enemmän tai vähemmän militanteissa kansalaisjärjestöissä.

Näin siitä huolimatta, että Glasgown kokouksessa annetut hiili­neutraalius­lupaukset kattavat jo valta­osan maailman päästöistä, minkä seurauksena Kansain­välinen energiajärjestö on arvioinut ilmaston lämpenemisen jäävän 1,8 asteeseen - eli kokouksen saavuttavan minimitavoitteensa. Osana tätä prosessia myös Suomessakin ollaan ajamassa yhtä tuotannonalaa pikavauhdilla alas, jotta maamme saavuttaisi lupaamansa hiilinieluvähennykset.

Vähemmän tunnettua sen sijaan lienee, miten varsinaiset huippuilmastotutkijat suhtautuvat tutkimustensa johtopäätösten mukaiseen tulevaisuuteen. Siksi ajattelin kertoa teille, arvoisat lukijani, viime viikon Nature-lehden raportista, jossa oli paneuduttu juuri tähän asiaan. 

Jutun mukaan 88 prosenttia huippuilmastotutkijoista arvelee maapallon ajautuvan ilmastokriisiin ja reilusti yli puolet uskoo maapallon keskilämpötilan nousevan yli kolme astetta. Peräti 82 prosenttia näistä tutkijoista uskoo maapallolle ilmaantuvan katastrofaalisia seurauksia jo heidän elinaikanaan.

Ilmastontutkijoista 21 prosenttia kokee usein ja 40 prosenttia silloin tällöin ahdistusta, surua tai muuta tuskaa ilmastonmuutosodotustensa seurauksena. Heistä myös 41 prosenttia on huomioinut ilmastonmuutoksen valitessaan asuinpaikkaansa, 17 prosenttia päättäessään lasten hankkimisesta sekä 21 prosenttia muussa elämässään, kuten ratkaistessaan ruokavalioonsa tai liikkumiseensa liittyviä kysymyksiä.

Näistä tutkijoista 81 prosenttia pitää tärkeänä toimia aktiivisesti ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja 64 prosenttia on myös tehnyt niin. Heistä 98 prosenttia on pitänyt puheita, tehnyt julkaisuja tai videoita tieteen edistämiseksi, 40 prosenttia on ottanut yhteyttä lainsäätäjiin tai hallituksiin ajaakseen jotain tiettyä ilmastopolitiikkaa, 43 prosenttia on allekirjoittanut toimintaa vaativia vetoomuksia tai kirjeitä ja 25 prosenttia on osallistunut mielenosoituksiin. 

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n toimintaan ollaan kuitenkin suhteellisen tyytyväisiä. Ilmastotutkijoista vain 26 prosenttia piti tarpeellisena järjestön suuntautumista entistä enemmän kohti asianajajan roolia ja 79 prosentin mielestä siinä on sopiva edustus maailman eri maista.

Kun noita lukuja lueskelin, jäin miettimään, että miten näiden ihmisten vahvat asenteet vaikuttavat heidän omaan työhönsä puolueettomina tutkijoina. Ainakin näin ulkoa päin katsottuna heidän on syytä olla valppaana omien asenteidensa pitämisessä erillään tutkimuksen tekemisestä, jotta tulosten tulkinnan objektiivisuus säilyy.

Ainoat, jotka asiasta eivät taida murehtia ovat lehmät, jotka röyhtäilevät häpeämättä lisäten ilmakehän kasvihuonepäästöjä. Murheeseen olisi kuitenkin syytä niilläkin, sillä niiden suku ja koko evolutiivinen linja saattaa kadota maailmasta, jos lihansyönti loppuu ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä kokonaan - asiassa esimerkkiä näyttäneen Helsingin kaupungin mukaisesti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta
Juhana Vartiaisen salainen budjettivalmistelu ja orwellilainen lihatiski
Muutama kysymys Elokapinasta