Totuus, jonka kaikki tietävät valheeksi

Eduskunta on Suomen korkein yhteisistä asioista päättävä elin. Siksi voisi kuvitella, että kansanedustajan ammatti olisi hyvinkin arvostettu. 

Näin ei kuitenkaan ole, vaan esimerkiksi vuonna 2017 tehdyn selvityksen mukaan se oli vasta sijalla 351 – siis juuri ennen tanssijaa ja pari pykälää kosmetologin takana. Valitettavasti tähän on selvät syynsä.

* * *

Kansanedustaja Martin Paasi (kok) kirjasi sosiaaliseen mediaan ajatuksia herättävän huomion: "eniten politiikassa v*tuttaa älyllinen epärehellisyys. Eli viljellään sanomisia joita valheelliseksi tiedetään, istuntosalissa, mediassa ja somessa, ja kaikki aika menee tämän arvottoman retoriikan vatvomiseen". 

Eilen hän sitten huomasi, ettei ollut ensimmäinen, jolla oli tämänsuuntaisia ajatuksia. Presidentti Risto Ryti oli nimittäin todennut jo kauan sitten, että "pahimmat viholliset keskuudessamme ovat ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiita uhraamaan kansakunnan elinedut, ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi".

Muistutettakoon tämän blogimerkinnän lopuksi vielä presidentti Alexander Stubbin todenneen pari päivää sitten Eduskunnan avajaisissa pitämässään puheessa, että "tänä päivänä usein se, joka sanoo räväkimmin, saa eniten näkyvyyttä. Provokaatiot palkitaan huomiolla. Ylilyöntejä luullaan rohkeudeksi. Liioittelua totuudenpuhumiseksi."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?
Mitä sitten, jos Risto Rytin tilalla olisi ollut Sanna Marin tai Petteri Orpo?

Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää

Tämä aamun uutiset kertoivat Puolan ilmapuolustuksen tuhonneen venäläisiä lennokkeja. Eikä tämä tapahtunut Ukrainan vaan NATO:n jäsenmaan Puolan ilmatilassa. 

Ottaen huomioon vähän aikaa sitten tapahtuneen komission puheenjohtajaa kuljettaneen lentokoneen häirinnän sekä aiemmin tapahtuneet amerikkalaisten Ukrainassa omistaman tehtaan pommituksen sekä EU:n ja Iso-Britannian rakennusten vaurioittamisen, alkaa olla selvää, ettei kyse ole vahingoista, vaan tahallisesta toiminnasta. Eikä sellaiselle voi olla muuta tarkoitusta kuin eurooppalaisten ja etenkin NATO:n yhtenäisyyden ja taisteluvalmiuden testaaminen. 

Samalla on selvää, että mitä löperömmin länsimaat vastaavat venäläisten toimiin, sitä varmemmin venäläiset jatkavat niiden haastamista. Kyse on vain siitä, että missä ja millä tavalla. 

Tässä tilanteessa suurimmassa vaarassa ovat pienimmät rajavaltiot eli Baltian maat. Niistä Viro on joutunut viime aikoina useiden ilmatilaloukkausten kohteeksi, viimeksi vain pari päivää sitten. 

Niinpä kysymys kuuluu, että mikäli länsi vastaa veltosti tai jättää kokonaan vastaamatta venäläisten Ukrainan sotaan liittyviin provokaatioihin, voisiko edessä olla yllätyshyökkäys? Eli esimerkiksi johonkin Baltian maahan suuntautuva salamasota, jolla koko maa pyrittäisiin miehittämään niin lyhyessä ajassa, ettei taistelemaan haluton NATO ehtisi mukaan tilanteeseen? 

Tämän tilanteen estämiseksi olisi tärkeää, että länsimaat ryhdistäytyisivät, tunnustaisivat ilmeiset tosiasiat ja vastaisivat voimalla venäläisten Ukrainassa ja sen rajojen välittömässä läheisyydessä tekemiin provokaatioihin. Ja osoittaisivat näin mahdollisimman selkeästi Vladimir Putinille, ettei hänelle ole tarjolla EU- ja NATO-maissa helppoja voittoja, vaan ainoastaan karvas tappio.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Kaksiteräinen miekka

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan pelaa näyttävää peliä Ruotsin kustannuksella. Sen uusimmassa näytöksessä hän vilautti naapurimaallemme eriarvoista suhtautumista sen ja Suomen NATO-hakemuksen käsittelyssä. Toisin sanoen yritti käyttää vanhaa hajota ja hallitse-menetelmää, jolla esimerkiksi Rooman hallinto piti valtavaa valtakuntaansa koossa. 

Erdoğanin mukaan hänen maansa voisi ratifioida Suomen liittymisanomuksen erikseen ja jättää Ruotsin rannalle, koska se ei ole noudattanut hänen vaatimuksiaan. Siis palauttanut Turkkiin joukoittain terroristeiksi kutsumiaan kurdeja eikä estänyt ihmisiä käyttämästä sanavapauttaan. 

Ruotsissa ei ole julkisesti reagoitu Erdoğanin peliin, vaan todettu, ettei asiassa tule tapahtumaan edistystä ennen kuin maassa on käyty vaalit. Niinpä tässä vaiheessa on syytä olla provosoitumatta ja panna jäitä hattuihin. 

Ruotsin ja Suomen kannalta NATO-prosessissa voidaan juuri nyt aiheuttaa ainoastaan vahinkoa eli Erdoğanin peliin ei ole syytä reagoida sen kummemmin. Sen sijaan toukokuisten Turkin vaalien jälkeen ei ole esteitä palata asiaan. 

Erdoğanilla on vaalivoiton lisäksi myös toinen tavoite eli se haluaa saada Ruotsin NATO-jäsenyyden ehtona ilmavoimilleen uutta amerikkalaista kalustoa. Sen osalta Suomella tai Ruotsilla ei liene kovin kummoista vaikutusvaltaa, joten voimme vain seurata sivusta, millä tavalla Yhdysvallat reagoi sulttaanintekeleen kiristykseen. 

Erdoğanin kannalta kiristämispolitiikka saattaa osoittautua kaksiteräiseksi miekaksi. Se voi toki johtaa toivottuun tulokseen, mutta jos ja kun Joe Bidenin hallinto ymmärtää kyseessä olevan kiristyksen, se saattaa johtaa myöskin Turkin kannalta jonkinlaiseen tympääntyneeseen vastareaktioon. Onhan selvä, ettei isompansa ja vahvempansa kiristäminen ole koskaan ollut riskitöntä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö Suomen reagoida Ruotsin käyttöön Erdoganin pelinappulana?
Erdogan wants fighter jets, and uses Finland and Sweden to get them
Yhdysvalloilla on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja