Donald Trumpin suhde Vladimir Putiniin

Vladimir Putinin vierailu Donald Trumpin vieraana Yhdysvaltain Alaskassa ei ensimmäisten arvioiden (Yle, MTV3, HS, Uutissuomalainen) mukaan päättänyt Ukrainan sotaa. Sen sijaan se siirsi USA:n tullien korotuksia Venäjältä öljyä ostaville maille ainakin pari viikkoa eteenpäin. Toisin sanoen kokous ei ainakaan vaikeuttanut hyökkääjän sodankäyntiä. 

Käytännössä tapaamisen suurimmaksi anniksi jäi sen osoittaminen, ettei Eurooppalaisista valtioista ole merkittäväksi osapuoleksi edes Euroopassa käytävässä sodassa. Sekä tietenkin Ukrainan ja sen kansalaisten kärsimysnäytelmän jatkuminen.

Ukrainan sotaa kommentoiva Pekka Kallioniemi piirsi neuvottelujen jälkeen kuvan, jossa näkyy Putinin ja Trumpin suhteen dynamiikka. 

Sen mukaan Trump asettaa Venäjälle aikarajan sodan jatkamiseksi -> tuo raja ylitetään -> Putin ehdottaa turhia neuvotteluita -> neuvottelut eivät johda mihinkään, koska Venäjän vaatimukset ovat mahdottomia. Ja sitten aloitetaan taas alusta. Näin sota voi jatkua niin kauan kuin Venäjän diktaattori haluaa. 

Donald Trumpin toiminta muistuttaa läheisesti Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlainin johtamaa Euroopan länsivaltojen toimintaa ennen toista maailmansotaa, kun Adolf Hitler liitti yksi toisensa jälkeen alueita Kolmanteen valtakuntaan. Lopputuloksena oli natsi-Saksan sotilaallinen vahvistuminen, Führerin röyhkeyden lisääntyminen ja lopulta toinen maailmansota.

Onni onnettomuudessa nykyisessä tilantessa on se, ettei Venäjällä ole edellytyksiä nousta todelliseksi muuta maailmaa uhkaavaksi suurvallaksi. Sen sijaan sillä on Ukrainan sodan päättymisen jälkeen kyky uhata sotilaallisesti pieniä rajanaapureitaan, kuten Viroa, Latviaa ja Liettuaa.

Niiden turvallisuus on kiinni ennen kaikkea siitä, miten NATO:n viidettä artiklaa tulkitaan sotilasliiton isoissa maissa. Eli katsotaanko sen velvoittavan niitä täysimittaiseen tukeen hyökkäyksen kohteelle, vai noudatettaisiinko sellaisessakin tapauksessa edelle kopioimani Pekka Kallioniemen kuvan logiikkaa.

Mikäli ratkaisuna on jälkimmäinen, muuttuu Venäjä uhaksi myös Suomelle ja mahdollisesti jopa Puolalle. Samalla maamme NATO-jäsenyys menettäisi merkityksensä yhtä tehokkaasti kuin länsimaiden lupaamalle tuelle Puolalle - ja myös Suomelle Stalinin Neuvostoliittoa vastaan - kävi toisen maailmansodan alussa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Border Residents Concerned Over NATO’s Article 5 Interpretation
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
USA:n päätöksen seuraukset

Mitä Marinin anelu kertoi Suomen itsenäisyydestä?

Sanotaan, että Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Ja näinhän se epäilemättä myös teki.

Tosiasia kuitenkin on, että myös itsenäiseen valtion on huomioitava ympäröivä todellisuus. Ja joskus tingittävä omasta tahdostaan. Olkoon esimerkkinä vaikkapa viime aikoina paljon kauhisteltu suomettuneisuuden aika, jolloin maamme omaehtoisesti pidättäytyi arvostelemasta itäistä naapuria. 

Huomattavaa tuossa mielistelyssä oli se, ettei missään vaiheessa ollut epäselvää, etteikö Suomi tarvittaessa puolustaisi itseään itäisen naapurin aggressiota vastaan. Onneksi sellaista tilannetta ei koskaan tullut vastaan, joten selvisimme suomettuneisuuden ajasta lähinnä ansaitulla häpeällä ja viime aikoina nostatetulla nolouden tunteella - enkä usko juuri kenenkään olevan tuosta ajasta kovin ylpeä. 

Nämä pohdiskelut olivat seurausta eilisestä Helsingin sanomien jutusta, jossa kerrottiin Suomen pääministerin, Sanna Marinin, anelleen Euroopan Unionilta lupaa puolustautua itseämme itäisen naapurin hybridihyökkäystä vastaan. Lupaa sille ei tullut. 

Käytännössähän tämä osoittaa, ettei Suomi ole EU:n jäsenenä itsenäinen valtio. Ei siksi, ettei itsepuolustuslupaa tullut - eiväthän sellaista ole saaneet myöskään Puola tai Liettua, jotka torjuivat vastaavan hybridihyökkäyksen jokin aika sitten - vaan siksi, että ylipäänsä lähdimme anelemaan tuollaista lupaa kansakunnan turvallisuuden kannalta keskeisessä asiassa.

Toivon mukaan suomalaiset - pääministerin matelusta ja Unionin meidän turvallisuustarpeidemme suhteen penseästä kannasta huolimatta - toimisivat mahdollisen venäläisten hybridihyökkäyksen sattuessa samaan tapaan kuin puolalaiset ja liettualaiset. Eli sulkisivat rajansa organisoidulta pakolaisaallolta riippumatta siitä, olisivatko turvapaikkaa hakevat henkilöt harhaanjohdettuja kehitysmaalaisia tai kenties pieniä vihreitä miehiä puna-armeijan jälkeläisorganisaatiosta. 

Selvää on kuitenkin, ettei nyt nähty farssi lisännyt omaa luottamustani Euroopan Unioniin. Sen verran tehokkaasti sen johtoelimet tulivat ampuneeksi meitä ja siinä sivussa itseään jalkaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itä-Suomen apulaisprofessorin mukaan raja-aita olisi turha
Björn Wahlroos: EU:n taksonomiapäätös perustuu väärinymmärrykseen
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla

Ydinsodan pelko ja sen seuraukset

Minun lapsuudessani maailma kävi ydinsodan partaalla, kun Neuvostoliitto toimitti omia ydinaseitaan Kuubaan, eikä Yhdysvallat hyväksynyt sitä, vaan uhkasi maihinnousulla. Tilanne ratkesi, kun USA uhkasi kostaa Kuubasta tehdyn ydinaseiskun suoraan Neuvostoliitolle, minkä jälkeen itäiset ydinaseet vedettiin pois läntiseltä pallonpuoliskolta ja Kuuban valloitusyritys jäi tekemättä.

Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta juuri nyt läntinen maailma katselee sen seuraajavaltion toimesta tapahtuvaa kansanmurhaa Ukrainassa. Huolimatta ilmiselvistä ja massiivisista siviileihin kohdistuvista veriteoista - kuten lastensairaalan tuhoamisesta - länsimaat eivät ole edes uhanneet Venäjää sotilaallisella väliintulla, vaan jopa kieltäneet sotilaidensa omaehtoisen osallistumisen demokraattisen maailman puolustamiseen. Eikä USA ole halunnut osallistua edes puolalaisten hävittäjäkoneiden lahjoittamiseen ukrainalaisille puhumattakaan sotatantereen ilmatilan sulkemisesta.

Syynä tähän passiivisuuteen on pelko täysimittaisen ydinsodan syttymisestä. Se on sikäli järkevää, ettei sellaisessa ole voittajia vaan lopputuloksena on vääjäämättä kaikkien tappio.

Samaan aikaan on mahdollista, että Venäjän heikosti edennyttä hyökkäystä veljeskansansa kimppuun vauhditetaan kemiallisten tai jopa taktisten ydinaseiden käytöllä. Todennäköistä on, ettei länsi ydinsodan pelossaan puutu myöskään tähän, vaan sallii näidenkin aseiden käytön eurooppalaisessa kansanmurhassa. 

Tämän kaiken me tiedämme Ukrainan sotauutisoinnista. Sen sijaan en ole nähnyt ensimmäistäkään journalistista pohdintaa siitä, mitä saattaa seurata siitä, että yhdelle ydinasemahdille annetaan nyt ilmiselvä lupa tehdä omille naapureilleen aivan mitä se itse haluaa. 

Eli mitä seuraa ukrainalaisten kansanmurhan jälkeen? Käydäänkö käsiksi Suomeen, johon on jo nyt kohdistettu hybridisodankäynnin toimia? Vai laskeeko Venäjän tsaarintekele, etteivät USA ja muut länsimaat pane viime kädessä kovaa kovaa vastaan edes NATO:n jäseniin - kuten Viroon, Latviaan ja Liettuaan - kohdistuviin hyökkäyksiin jos niitä vain uhkaa tarpeeksi uskottavasti ydinsodalla? 

Eli kuinka pitkälle länsimaat sallivat Venäjän toimia oman ydinsateenvarjonsa alla? Mihin vedetään raja? Ylitetäänkö se vasta siinä vaiheessa, kun itäisen suurvallan aggressio kohdistuu suoraan ydinasevaltioon - siis USA:an, Iso-Britanniaan tai Ranskaan?

Tässä vaiheessa meidän suomalaisten ainoa mahdollisuus on vain toivoa, että nyt asetetut talouspakotteet näivettävät Venäjän toimintakyvyn niin nopeasti, ettei se voi ukrainalaisten kansanmurhan jälkeen edes haaveilla uusista sotaretkistä. Ja ettei pidemmällä aikavälillä - maan talouden noustua uudelleen - sen johtoon nouse uutta putinia, joka 2020-luvun alun Ukrainan-tapahtumien perusteella olettaa länsimaiden katsovan kansanmurhia sivusta myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin sulki Ukrainan NATO-oven
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa
Trumpin vaihtoehdot Koreassa

EU-alueelle pyrkivien uusi konsti

Helsingin sanomat kertoi, että Marokosta Turkkiin matkalla olleen lentokoneen matkustaja teeskenteli olevansa sairas. Koneen tehtyä pakkolaskun siitä kuitenkin karkasi noin 20 henkilöä, joista osa kuitenkin saatiin nopeasti kiinni. Karkuteillä oli jutun mukaan kuitenkin vielä 12 ihmistä.

Koneen matkustajista suurin osa oli marokkolaisia, mutta ei ole tiedossa mihin kansallisuuksiin karkumatkalle lähteneet kuuluivat. Sen sijaan sairastumista teeskennellyt jäi kiinni ja tuli pidätetyksi laittoman maahantulon järjestämisestä. 

Tapaus kuvaa sitä, kuinka EU on edelleen haluttu kohde kehitysmaalaisille. Ja etteivät nämä suinkaan ole yksitotisen mielikuvituksettomia vaan varsin ovelia ja yritteliäitä päästäkseen nauttimaan eurooppalaisista lihapadoista. 

Suomen osalta maahanmuuttovirasto on julkistanut tiedot syyskuuhun asti. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Kuvassa on esitetty turvapaikanhakijoiden määrä kuukausittain alkaen heinäkuusta 2020. Kuvassa näkyy selkeä kausivaihtelu, mutta ei systemaattista kasvua, jos ei vähentymistäkään. 

Varmaa kuitenkin lienee, ettei kehitysmaalaisten into päästä Eurooppaan ole kadonnut mihinkään. Positiivista on kuitenkin se, että Unioni - tai ainakin pari sen jäsenmaata - on ainakin toistaiseksi ollut jämeränä itärajalla, jonne Valko-Venäjän diktaattori on organisoinut kansainvaellusta. 

EU:n ja eurooppalaisen elämäntavan tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää, että tämä jämeryys näkyisi Unionin kaikilla rajoilla. Viimeisimmän muistutuksen tästä asiasta antoi syyrialaismies, joka puukotti saksalaisessa junassa ainakin kolmea ihmistä.   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallisia muutostapauksia
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla
Ei irakilaisilta konstit lopu, eikä professori Janne Kotiaholta ymmärrys. Eihän?

Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla

Valko-Venäjän ja Liettuan rajalla Eurooppaan haluavien irakilaisten avulla käytävä hybridisota näyttäisi ainakin toistaiseksi keskeytyvän. Syynä on sanottu olleen raja-alueelta löytyneen kuolleen irakilaisen. 

Näytelmän luonteesta kertoo jotain myös se, että rajan ylittäneistä 4 000 irakilaisesta jo lähes joka kymmenes on ilmoittanut haluavansa palata takaisin kotiin. Tästä jokainen järkevä ihminen osaa tietenkin tehdä sen johtopäätöksen, ettei kyse ole humanitaarisista pakolaisista vaan turvapaikkajärjestelmää väärinkäyttävistä elintasopakolaisista, joita Valko-Venäjän presidentti Lukashenko käyttää hyväkseen.

Järkeviin ihmisiin eivät näytä kuitenkaan lukeutuvan ns. ihmisoikeusaktivistit, jotka vastustavat kiivaasti Liettuan pyrkimyksiä pysyttää poliittisten elintasopakoklaisten virran EU:n alueelle. 

Turvapaikan myöntämisen tarpeettomuudesta omaa karua kieltänsä kertoo myös irakilainen, joka eleli Suomessa kolme ja puoli vuotta - ja onnistui jopa työllistymään - ennen kuin hänen turvapaikantarpeensa havaittiin olevan perusteeton. Nyt hän on muiden Liettuan rajalla olevien maanmiestensä tavoin pyrkimässä takaisin Lukashenkon avulla ja löytänyt tiensä julkisuuteen valittamaan Liettuassa saamastaan suojasta.

Valko-Venäjän irakilaisilla käymästä hybridisodasta todistaa myös se, että irakilaisia on alettu ohjata Puolaan sen jälkeen, kun maa antoi poliittisen turvapaikan Tokion olympialaisissa puheidensa takia vaikeuksiin joutuneelle pikajuoksijalle. Tämän saama turvapaikka on kuitenkin juuri sellainen, johon kansainvälinen sopimus oikeudesta hakea turvapaikkaa on tarkoitettu - eli suojaksi diktatorisen hallinnon yksittäiseen ihmiseen kohdistuvaa henkilökohtaista vainoa vastaan. 

Nähtäväksi jää, kuinka hyvin Lukashenko ja hänen ilmeinen toimeksiantajansa Valko-Venäjän itärajan takana onnistuu manöövereissään. Toivon mukaan Euroopan ja muiden länsimaiden poliittiset johdot ovat tässä tilanteessa kuitenkin hereillä ja osaavat tehdä oikeat johtopäätökset sekä hybridisodan käyjien että sen hyväksi käyttämien ihmisten motiiveista. 

Jos näin kävisi, he kykenisivät myös muuttamaan länsimaiden akilleen kantapääksi osoittautuneiden ihmisoikeuksien tulkintaa sellaiseksi, joksi se on aikanaan tarkoitettukin. Näin Lukashenko tulisi tahtomattaan opettaneeksi länsimaita tosimaailman kovista realiteeteista. Sen sijaan, mikäli hän ei tässä onnistu, maksavat länsimaiden johtajien ymmärtämättömyydestä kovan hinnan ennen kaikkea nuoret ja vielä syntymättä olevat länsimaalaiset ihmiset järjestäytyneiden hyvinvointiyhteiskuntien sortuessa kansainvaellusten luoman epäjärjestyksen alle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä Valko-Venäjän hybridisota kertoo meistä eurooppalaisista?
Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan
Nokkelia ja kyvykkäitä irakilaisia

Kurt Westergaardin kuolema ja Liettuan rajatapahtumat

Yksi eurooppalaisen sananvapauden puolustamisen ikoneista eli tanskalainen taiteilija Kurt Westeraard on kuollut. Hänen tunnetuin teoksensa esitti profeetta Muhammedia pommi palava päässään. 

Sen hän piirsi tanskalaislehden pyynnöstä osana joukkoa pilapiirroksia testatakseen onko sananvapaus kaventunut islamin takia Tanskassa. Tähän kysymykseen vastasivat myöntävästi - eivät pelkästään Tanskan muslimit, vaan suurin osa islamilaista maailmaa.  

Kuin alleviivatakseen sananvapauden vastaisuuttaan ja kulttuurinsa sopimattomuutta sivistyneeseen maailmaan, järjestivät muslimiterroristit samojen kuvien uudelleenjulkaisemisen takia myöhemmin Ranskassa Charlie Hebdon toimitukseen terrori-iskun, jossa kuoli useita lehden toimitukseen kuuluneita henkilöitä.

* * *

Suomen kannalta toistaiseksi suurin muslimeihin liittyvä ongelma oli vuoden 2015 kansainvaellus, jolloin maahamme saapui joukoittain elintasopakolaisia Irakista ja muista muslimimaista. Kuten useat tässäkin blogissa julkaisemani kirjoitukset ovat osoittaneet, ovat nämä ihmiset sittemmin aiheuttaneet lukuisia seksuaali- ja muita väkivaltarikoksia. Ja muodostuneet valtavaksi taakaksi maamme taloudelle. 

Tuon kansainvaelluksen me suomalaiset muistamme hyvin myös tulijoiden röyhkeydestä. Milloin olivat verhot apeita, milloin ruoka oli pahaa. Syynä eivät toki ollut pelkästään elintasopakoilaiset itse, vaan heitä oli opastamassa joukoittain suomalaisia, jotka myös ohjasivat maahan saapuneet turvapaikkaturistit tekemään yhä uusia kansainvälisen suojelun hakemuksia keksityin perustein. 

Mikään ei näyttäisi muuttuneen nyt, kun Liettuan rajalla on uusia turvapaikanhakijoita pyrkimässä Eurooppaan. Nämä ihmiset ovat suomalaisten Liettuaan komennettujen rajavartioiden mukaan saaneet turvan kotimaassaan väitetysti esiintyvältä vainolta: "totta kai heille järjestetään asianmukainen majoitus, ruokailu ja kaikki muu mahdollinen. Ilmastoituja telttojakin on. Heistä kyllä pidetään huolta."

Tämä ei kuitenkaan kelpaa näille ilmiselville elintasopakolaisille. Tämä pitäisi jokaisen ymmärtää heidän itse antamistaan kommenteista. 

"Olen laiton maahanmuuttaja, en kiellä sitä, mutta olen ihminen ja minulla on oikeuteni."

"Valtaosa Afganistanista on Talebanin hallussa. Miksi nämä ihmiset ja tämä maa eivät keskity meidän ongelmiimme – irakilaisten, afganistanilaisten, kurdien ja afrikkalaisten, jotka ovat paenneet maistaan. He eivät kysy, miksi olemme paenneet."

"Tämä maa ei vaikuta todelliselta Euroopan maalta. Kysyn vain, missä ovat eurooppalaiset ihmisoikeudet?"

"Tavoitteenani on valmistaa hyvä elämä vaimolleni ja lapsilleni. En usko, että se on mahdollista tässä maassa. Liettuan omiakin nuoria on muuttanut muualle töihin. Kun maa ei voi tarjota hyviä mahdollisuuksia omilleen, miten sen voi tarjota hyvät mahdollisuudet ulkomaalaisille?"

”Voitko auttaa meitä tulemaan Suomeen?"

Tämä ei ehkä vaatisi kommentteja blogistilta, mutta totean kuitenkin, että minulle edelle kopioimani kommentit näyttäytyvät joukkona vaatimuksia, eikä niistä välity akuutti turvapaikan tarve vaan eurooppalaisten lihapatojen ääreen pääseminen. Eikä se tapahdu kauniisti pyytäen vaan kansainvälisiin sopimuksiin kuulumattomia "oikeuksia" röyhkeästi vaatien.

Nähtäväksi jää, minä päivänä ensimmäiset näistä elinpakolaisista saapuvat Suomeen punavihreän hallituksemme avustamina. Tämä tapahtuu nykyisen hallituksen maahanmuuttopoliittisen linjan huomioiden erittäin todennäköisesti, eivätkä tulijat ole sen paremmin sivistyneeseen yhteiskuntaan sopeutuvia kuin kuuden vuoden takaiset edeltäjänsäkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan
Ei irakilaisilta konstit lopu, eikä professori Janne Kotiaholta ymmärrys. Eihän?
Onko irakilaisilla mielessä hätä vai elintaso?

Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan

Koronapandemia on vähitellen irrottamassa otettaan eurooppalaisista, joten myös EU:n rajat avautuvat yksi toisensa jälkeen. Näin on Suomessa ja näin on muissa jäsenmaissa. 

Tätä tilannetta näyttää käyttävän hyväkseen lentokonekaappauksen takia vaikeuksiin joutunut Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukašenka, joka on ryhtynyt rahtaamaan irakilaisia elintasopakolaisia Liettuan rajalle. Tarkoituksena lienee pakottaa EU pysymään erossa Valko-Venäjän asioista. 

On helppo arvata, ettei irakilaisten päämääränä ole Liettua, Latvia tai edes Viro. Sen sijaan he pyrkivät niihin EU-maihin - kuten Suomeen - joissa turvapaikanhakijoiden edut ovat parhaat ja velvollisuudet oman elämänsä ylläpitämiseksi pienimmät.

Tapaus alleviivaa sitä ongelmaa, että EU:n ulkorajojen valvonta ei ole riittävän tehokasta pitääkseen kansainvaellukset kurissa. Eikä sen jäsenmaiden lainsäädäntö sisällä juurikaan pykäliä, jotka ennaltaehkäisisivät kansainvaeltajien intoa hakeutua kotimaataan helpomman ja leveämmän leivän ääreen.

Valko-Venäjän ja Liettuan välinen tapaus innoitti minut katsahtamaan myös maahanmuuttotilastoja. Ne osoittivat, ettei kehitysmaalaisten turvapaikanhaun varjolla tapahtuva kansainvaellus Suomeen ole vielä voimistunut, mikä tietenkin selittyy sekä EU:n että myös Suomen rajoilla koronapandemian takia vielä käytössä olleilla matkustusrajoitteilla. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tilanne kehittyy jatkossa rajojen avauduttua kokonaan meillä ja muualla. Ja etenkin, mikäli Valko-Venäjän ja EU:n raja alkaa vuotaa - ja lisäksi tietenkin Välimeren pitkä rantaviiva, jota vastaan hyökkäys on taksiliikenteen avulla ollut käynnissä jo jonkin aikaa. 

Siksi EU:lla olisi juuri nyt erinomainen paikka osoittaa kyvykkyytensä ja tukkia Lukašenkan todennäköisesti Venäjä tuella masinoima ihmisvyöry. Ja samalla varmistaa myös eteläinen rantaviivansa esimerkiksi Tanskan lanseeraaman mallin mukaisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi kehitysmaalaisten kansainvaellus käynnistyi rytinällä
Välimeren pelastuspalvelu toimi jälleen
Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!

Ylen uutinen ja karu todellisuus

Yle teki varsin positiivissävyisen jutun siitä, kuinka Suomi aikoo kesäkuussa hakea Kreikasta 25 "pakolaislapsen" ryhmän. Kaikkiaanhan Suomi on lupautunut roudaamaan elätettäväksemme 175 henkilöä. Pohjoismaista Suomi on ainoana tekemässä näin, eikä Baltian maistakaan mukana ole kuin Liettua.

Tämän kirjoituksen motivoi jutun loppupuolella ollut tieto Suomen näitä "pakolaisiksi" kutsuttuja turvapaikanhakijoita varten hakemasta rahoituksesta. Sen mukaan "maahanmuuttovirasto on hakenut EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta (AMIF) kaksitoista miljoonaa euroa pakolaisten vastaanoton ja turvapaikkakäsittelyn kuluihin. Tämän lisäksi noin miljoonan euron tukea on haettu komission hätäapurahastosta."

Yksinkertaisen jakolaskun perusteella päädytään siihen, että Suomi hakee noin 75 000 euron tukiaisia per turvapaikanhakija ottaakseen vastaan nämä tulijat. Sitä ei kerrota, paljonko Sanna Marinin (sd) hallitus aikoo lisäksi käyttää omaa suoraa rahoitustaan. Taustaksi on kuitenkin hyvä muistaa, että yleisimpien täältä turvapaikkoja saaneiden henkilöiden kotimaista tulleiden ihmisten elinaikaiset kokonaiskustannukset veronmaksajille ovat lähes miljoona euroa nokkaa päälle.

Siten Ylen jutussa mainostettu tuki on parhaassakin tapauksessa vain murusia ministeri Ohisalon (vihr) halujen täyttämiskustannuksista suomalaisille veronmaksajille, vaikka hätkähdyttävän suurista summista puhutaankin. Siten Ylen uutisen valoisa propaganda ja meidän suomalaisten veronmaksajien karu todellisuus ovat aika kaukana toisistaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
175 onnellista
Maria Ohisalon halut herättivät kysymyksiä
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia

Uskottava Kreikkapaketti ja tosiasiat

Suomen hallitus otti ilmeisesti Perussuomalaisten johdolla tiukan kielteisen kannan Kreikan lisärahoittamiseen. Kaikenlaiset asiantuntijat ja journalistit ennakoivat, että Kreikka tulee siitä huolimatta saamaan tukirahansa: reilut 53,5 tai jopa 74 miljardia, jos pankeille annettava tuki lasketaan mukaan.

Perusteluita tukipaketille on antanut esimerkiksi valtiovarainministeri Alexander Stubb. Kuunnellaan siis häntä.

"Ratkaisu edellyttää sitä, että Kreikalla on uskottavia ehdotuksia pöydällä, jotka liittyvät vahvaan ehdollisuuteen, rakenteellisiin uudistuksiin ja luottamukseen ylipäätään." Lisäksi "ratkaisu on se, että Kreikka esittää uskottavan ohjelman ja hyväksyy sen omassa parlamentissaan."

Stubb on siis valmis "lainaamaan" Kreikalle lisää rahaa, mikäli paperille saadaan uskottavalta kuulostava velanhoitosuunnitelma. Tosiasia kuitenkin on, että maan velka on 175 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Jälkimmäinen on Wikipedian mukaan 267 miljardia US dollaria, joten velan määräksi tulee noin 420 miljardia euroa, joka nousisi uuden lainapaketin mukaan ainakin 470 miljardiin. 

Asukkaita Kreikassa on noin 11 miljoonaa, joten uuden lainan jälkeen jokaiselle kreikkalaiselle tulisi takaisin maksettavaa suunnilleen 38 000 euroa, johon olisi laskettava päälle vielä jokavuotinen korko. Summaa voi verrata kreikkalaisten keskipalkkaan 1 004 euroon kuukaudessa. 

Suomessa velkakello näyttää tällä hetkellä vähän yli 17 800 euroa jokaista suomalaista kohti; ja keskipalkkahan meillä on saman lähteen mukaan noin 2 300 euroa kuussa. Näiden lukujen suhteista voidaan laskea, että kreikkalaisten velkataakka on kansalaisten maksukykyyn verrattuna yli viisinkertainen Suomen julkiseen velkataakkaan verrattuna. 

Edellä olevassa laskelmassa ei ole huomioitu esimerkiksi työllisyysastetta, joka muuttaa työssäkäyvien kreikkalaisten asemaa vielä mahdottomammaksi. Jos tässä tilantessa ottaa huomioon sen itkun ja valituksen, josta olemme saaneet lukea nyt, kun Suomen hallitus on alkanut listata julkisen talouden sopeutustoimia sekä kreikkalaisten negatiivisen suhtautumisen veronmaksuun, en usko hetkeäkään, että Kreikka maksaisi ikinä velkaansa takaisin. 

Jäänkin tässä tilanteessa odottamaan suurella mielenkiinnolla EU:n ja Suomen linjanvetoa Kreikan uuteen tukipakettiin, sillä kyllä jokaisen EU-maan päätöksentekijät osaavat laskea edelle kirjaamani rätingit itsekin. Mielenkiintoinen kysymys on myös se, poikkeavatko esimerkiksi Slovakian, Latvian tai Liettuan kannanotot Suomen tiukasta linjasta. Sitä en usko.

Timo Soini ja koko Sipilän hallitus ovat tässä asiassa siis paljon vartijoina. Toivottavasti nahka on tarpeeksi parkkiinntunutta kestämään kovia paineita. Se olisi kreikkalaisten ja koko Euroopan etu, kuten olen jo ajat sitten todennut. Tosiasia kun on, ettei Kreikkaan upotettuja rahoja voi saada enää takaisin tehtiin mitä tahansa tai vaikka harmittaisi kuinka paljon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Euroopan Unionin syvin olemus
Vanhoja konsteja Kreikalle
Tehdään oikein!