Yllättävää älykkyyttä

Me kaikki tiedämme, että ihmisten ja ihmisryhmien välillä on oleellisia eroja älykkyydessä. Lisäksi meidät on opetettu siihen, ettei etenkään jälkimmäisistä ole soveliasta puhua. Ei ainakaan julkisuudessa.

Eläinten välisistä älykkyyseroista on sen sijaan luvallista puhua eikä niiden tutkimisella ole negatiivista leimaa. Siksi tiedämme, että esimerkiksi hammasvalaat, ihmisapinat, varislinnut ja mustekalat ovat älyllisesti yllättävän kyvykkäitä. 

* * *

Siksi oli mielenkiintoista huomata tuore suomalaistutkimus (Bhambore ynnä muut), jonka mukaan myös kimalaiset ovat älykkäämpiä kuin aiemmin on ajateltu. Näin siitä huolimatta, että niiden on jo aiemmin tiedetty leikkivän palloilla sekä osaavan laskea, tunnistaa kasvoja ja jopa aistivan rytmiä.

Tutkimuksessa kimalaisille annettiin pallo, jonka avulla sen oli mahdollista päästä muuten saavuttamattomissa olleen palkinnon luokse. Kimalaiset, jotka oli aiemmin opetettu yhdistämään lattialla oleva sininen rengas (“kukka”) palkintoon siirsivät onnistuneesti palloa päästäkseen kukalle. Tämä onnistui kun kukka oli siirron ajan näkyvissä, mutta myös silloin, kun kukka oli piilossa siirtämisen aikana.

Tutkijoiden mukaan kyseessä olivat tavoitteelliset toiminnot, eivätkä pelkästään havaintopalautteen ohjaamat vahvistusoppimiseen perustuvat assosiaatiot. Toisin sanoen kimalaiset kykenivät spontaaniin ongelmanratkaisuun. 

Näin tutkimus osoitti, etteivät edistyneet kognitiiviset kyvyt ole yksinomaan tämän tekstin alussa mainitsemieni varsin suuriaivoisten eläinten ominaisuus, vaan sellaisia esiintyy myös hyönteisillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi
Korpit muistavat apajansa
Ihmisen ja simpanssin aivot

Ratkaisiko lyijymyrkytys ihmisten evoluution suunnan?

Yksi ihmiskunnan suurista arvoituksista on, miksi nykyihminen säilyi hengissä, kun läheiset sukulaislajit – neandertalilaiset ja denisovalaiset – katosivat. Kalifornian yliopiston tutkija Renaud Joannes Bouyay kollegoineen on tuoreessa tutkimusraportissaan esittänyt syyksi sitä, että ihmisaivot olisivat kehittyneet kestävämmiksi lyijyn vaikutuksia vastaan. Tämä suojasi niitä myrkyllisiltä vaurioilta, joita varhaiset hominidit saattoivat saada juomavedestä tai ravinnosta, ja mahdollisti monimutkaisempien ja yhteisöllisempien yhteiskuntien synnyn.

Tutkimus yhdisti fossiilihampaisiin perustuvaa todistusaineistoa ja laboratoriossa kasvatettuja aivo-organoideja. Jälkimmäiset ovat pieniä aivokudospalloja, jotka jäljittelevät ihmisaivojen kehitystä.

Tutkimusta johtaneen Alysson Muotrin ryhmä analysoi 51 muinaista hammasta ja löysi lyijyjäämiä 73 prosentista näytteitä, myös varhaisilta ihmisiltä ja apinoilta. Tämän tiedon perusteella he muokkasivat organoideja sisältämään joko nykyihmisen tai neandertalilaisen version geenistä, joka ohjaa hermoston kehitystä. 

Kun nämä organoidit altistettiin pienille määrille lyijyä, arkaaiset “miniaivot” kärsivät erityisesti alueilla, jotka liittyvät kieleen ja kommunikaatioon. Nykyihmisen organoidit sen sijaan selvisivät lähes vahingoittumattomina.

* * *

Muotrin mukaan tulokset viittaavat siihen, että luonnollinen lyijyaltistus saattoi ohjata evoluutiota: ihmiset, joiden aivot kestivät myrkkyä paremmin, kykenivät rakentamaan tiiviimpiä ja tehokkaampia yhteisöjä – ja siten selviytymään. Hänen mukaansa "evoluutio kääntää joskus vastoinkäymiset eduksi".

Muotrin teoria on kiehtova, mutta – kuten tieteessä yleensäkin – sille löytyy epäilijöitä. New Yorkin yliopiston antropologi Shara Bailey huomauttaa, ettei hampaista ole varmaa näyttöä siitä, että altistus olisi tapahtunut varhaislapsuudessa, jolloin vaikutus aivoihin olisi suurin. Myös Helsingin yliopiston neurotieteilijä Takashi Namba pitää tuloksia kiinnostavina, mutta varoittaa, ettei organoidien käyttäytyminen välttämättä täysin vastaa todellisten aivojen kehitystä.

Silti tutkimus herättää kiehtovan ajatuksen: ihmislajin sosiaalinen ja älyllinen etumatka saattaa olla seurausta siitä, että esi-isämme oppivat elämään myrkyn kanssa – ja jopa hyötymään siitä evoluution kautta. Se jää kuitenkin nähtäväksi, kestääkö tämä ajatus niitä kokeita, joissa sen oikeellisuutta testataan uusilla tavoilla, mitä ikinä ne sitten lienevätkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaisia ihmisiä ja apinaihmisiä
Historiallinen ihmisryhmien sulautuminen
Kumulatiivisen kulttuurin alku

Hiiriä ja maahanmuuttajia

Väkivalta on Suomessa ja muissa länsimaissa yleisesti tuomittua ja kriminalisoitua, mutta siitä huolimatta eräät sen tyypit ovat lisääntyneet nopeasti epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Nuorison osalta erityisen ongelmallista on erilaisten porukoiden tai jengien muihin kohdistama väkivaltainen ryöstörikollisuus, johon liittyy usein myös uhrien nöyryyttämistä. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että yhdysvaltalaiset tutkijat – Magdalene Agdej ja kumppanit  – ovat julkaisseet tutkimustietoa siitä, miten väkivallan näkeminen vaikuttaa hiirten käyttäytymiseen. He asettivat tutkimukselleen hypoteesin, jonka mukaan sosiaalinen tuttuus aggressiivisen yksilön kanssa on ratkaisevaa havaitsijan hermoverkkojen aktivoitumiselle, joka puolestaan altistaa aggressiolle. 

Sitä testatakseen he loivat uuden sosiaalisesti välittynyttä aggressiota mittaavan koejärjestelyn, jossa hiiret seurasivat kahteen osaan jaetussa häkissä joko tuttujen tai vieraiden hiirien hyökkäyksiä tuntemattomia hiiriä vastaan, ja saivat sen jälkeen seurakseen uuden vieraan hiiren. Näin toteutettujen kokeiden tuloksena tutkijat havaitsivat, että itselleen tutun hiiren harjoittamaa väkivaltaa nähneiden uroshiirten aggressiivisuus sen seuraksi asetettua vierasta hiirtä kohtaan lisääntyi merkitsevästi. 

Sen sijaan väkivaltainen käyttäytyminen ei lisäännyt naarashiirten väkivaltaisuutta. Eikä sitä tehnyt myöskään väkivallan näkeminen uroksilla silloin, kun sitä oli harjoittanut vieras hiiri. 

Tutkijoiden tulokset osoittivat siten, että väkivallan harjoittajan sosiaalinen tuttuus vaikuttaa oleellisesti uroshiirten aggressiivisuuteen vieraita yksilöitä kohtaan. Lisäksi he osoittivat, että tätä käyttäytymistä säätelee tietty aivojen osa, jonka toimintaan vaikuttavilla biokemiallisilla käsittelyillä voitiin estää tai lisätä hiirten aggressiivisuuden kehittymistä edellä kuvatuissa koejärjestelyissä.

* * *

Tutkimus itsessään ei luonnollisesti kerro vielä mitään erilaisten ihmisjengien harjoittamasta väkivallasta. Se tarjoaa kuitenkin mielenkiintoista taustatietoa toisen nisäkäslajin käyttäytymisestä tilanteessa, joka monella tavalla muistuttaa – ja saattaisi selittää – nuorten maahanmuuttajien harjoittamaa järjetöntä väkivaltaa sekä sen nopeaa leviämistä länsimaisissa yhteiskunnissa.

Siksi tämä tutkimus on syytä huomata myös ihmistieteiden puolella. Ja samalla pohtia, olisiko siitä yhdeksi lähtökohdaksi yritettäessä ymmärtää – tai jopa ehkäistä – tiettyjen maahanmuuttajaryhmien parissa nopeasti levinnyttä vastenmielistä käyttäytymismallia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorison tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet peräti 40 prosentilla - maahanmuuttajataustaiset hyvin edustettuina
Muslimien parissa esiintyvän mielenvikaisuuden syyt tulisi selvittää
Polarisaatio lisää etnisten konfliktien riskiä

Miksi äiti rakastaa vastasyntynyttä lastaan?

Tuoreessa Camila Servin-Barthetin ja kumppaneiden tutkimuksessa osoitettiin, että biologisten äitien aivojen harmaan aineen määrä väheni nopeasti raskauden aikana ja palautui osittain synnytyksen jälkeen – jälkimmäinen tosin tapahtui hitaasti ja vain osittain. Tutkijat havaitsivat myös, että terveiden äitien joukossa korkeampi hyvinvointi, matalampi stressi ja vähäisempi masennus korreloivat vähäiseen vihamielisyyteen vastasyntynyttä kohtaan. 

Toisaalta äidin yleinen hyvinvointi selitti yli 50 % harmaan aineen tilavuuden palautumisen ja äidin kiintymyksen välisestä yhteydestä synnytyksen jälkeisenä aikana. Tämän voi tulkita siten, että raskauden jälkeiset neuroanatomiset muutokset vaikuttavat äitien psyykkiseen hyvinvointiin ja sitä kautta edistävät hänen kiintymistään lapseensa. 

Servin-Barthetin tutkimus lisäsi ihmiskunnan ymmärrystä siitä, kuinka hormonien, aivojen kehityksen ja käyttäytymisen vuorovaikutus vaikuttaa äitiin siten, että hän lapsen syntyessä kokee tämän yleensä elämänsä rakkaimmaksi asiaksi ja ottaa ilomielin vastaan sen suuren vaivan, jonka pikkuvauvasta huolehtiminen vaatii. Samalla tutkimus osoitti jälleen kerran, kuinka tieteellinen lähestymistapa lisää ymmärrystämme mitä erilaisimmista asioista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ja Amerikan lihansyöjät 
Kuinka vähentää poliittista polarisaatiota?
Monimuotoisuus tautien taustalla

Leperrelkää koirille!

Arvoisa lukijani on varmasti havainnut, että ihmiset - erityisesti naiset - mielellään lässyttävät eli lepertelevät pienille lapsille. Tai virallisemmin: käyttävät hoivakieltä jälkeläistensä kanssa kommunikoidessaan.

Lapsille lässyttäminen on tutkitusti hyödyllistä, sillä lapsen tunneilmaisu, tunneskaala, sekä varhaiset vuorovaikutustaidot laajenevat sitä kautta. Tämän kaiken seurauksena vanhempiensa lepertelyä kuunnelleiden lasten sosioemotionaalisten taidot ovat paremmat kuin sellaisilla pilteillä, joilla ei ole ollut tätä mahdollisuutta.

Mutta minkähän takia monet ihmiset lepertelevät myös koirilleen? Tästä oudosta tavasta on nyt saatu uutta tietoa, koska unkarilainen tutkimusryhmä julkaissut aiheesta tutkimuksen.

Sen aikana koiria koulutettiin istumaan liikkumattomina magneettikuvauslaitteessa, minkä jälkeen niiden annettiin kuunnella erilaisia ääniä. Ja toden totta, koirien aivotoiminnassa havaittiin lisääntynyttä aktiivisuutta äänten käsittelyyn osallistuvissa osissa silloin kun ne kuulivat lepertelevää naisääntä. 

Tällainen reaktio ei ole voinut johtua sikiöaikaisesta altistumisesta naisten äänille, kuten vauvojen tapauksessa on arveltu. Sen sijaan tutkijat arvelivat, että kyseessä voisi olla mahdollisesti koirien kesyttämiseen liittyvä sopeutuma tai yksilönkehityksen aikainen oppiminen. Ja mahdollisesti osaselitys sille, että koirat ymmärtävät niin hyvin ihmisten puhetta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi jo syntyessään - vai onko sittenkään?
Koiraflunssa
Pula luovuttavista koirista

Ihmisen ja simpanssin aivot

Ihmisryhmien välisten henkisten erojen vertailu on tunnetusti poliittisesti arka asia. Näin siitä huolimatta, että jopa älykkyyttä käsittelevässä Wikipedia-artikkelissa todetaan, että "rotujen väliset keskimääräiset älykkyysosamääräerot ovat olemassa, mutta erojen syyt ovat tuntemattomat".

Tämä poliittinen epäkorrektius ei kuitenkaan ulotu lajirajojen yli, eikä kukaan kiistä, etteikö ihmisen henkinen suorituskyky olisi oleellisesti muuta eläinkuntaa suurempi. Niinpä yksi mielenkiintoisimmista evoluutioon liittyvistä kysymyksistä on ihmisen aivojen kehittyminen aivan erilaiseksi kuin lajimme lähisukulaisilla. Ja juuri tästä asiasta on nyt saatu tutkimuksen kautta uutta ja äärimmäisen mielenkiintoista tietoa.

Aiemmin ihmisaivojen ainutlaatuisuutta selittäviä oleellisia muutoksia on yritetty etsiä ihmisen ja apinoiden välisistä eroista sellaisissa geeneissä, joita esiintyy kaikilla selkärankaisilla. Ajatuksena on ollut, että aivojen muutokset johtuisivat juuri sellaisista geeneistä, jotka ovat ihmisellä muuttuneet enemmän kuin muilla lajeilla. 

Uudessa tutkimuksessa unohdettiin rajaus kaikilla lajeilla samankaltaisiin perimän alueisiin ja tarkasteltiin ilman ennakko-oletuksia koko genomia. Tämä analyysi johti huikeaan löydökseen, jonka mukaan ihmisen nopeimmin kehittyneet alueet sijaitsevat sellaisilla perimän alueilla, jotka ovat muilla selkärankaisilla kehittyneet neutraalisti, mutta ero ihmisten - myös neandertalilaisten ja denisovalaisten - ja simpanssien välillä on suuri. 

Siten ainakin nyt löytyneiden geenialueiden suurin muutos on tapahtunut sen jälkeen kun simpanssi ja ihminen ovat erkaantuneet omiksi evolutiivisiksi linjoikseen. Mutta ennen kuin neandertalilaisiin ja denisovalaisiin johtaneet linjat erosivat nykyihmiseen johtaneesta linjasta.

Löydetyt genomin alueet nimettiin HAQER-alueiksi (human ancestor quickly evolved regions eli ihmisen esi-isien nopeasti kehittyneet alueet). Niitä oli yhteensä 1 581 ja niiden mutaationopeus on ollut selvästi suurempi kuin muilla lajeilla. Lisäksi niihin on kohdistunut positiivinen geneettinen valinta eli luonnonvalinta on suosinut ihmisellä tiettyjä geenimuotoja. 

HAQER-alueet sisälsivät geenejä, jotka vaikuttivat ihmisen hermoston ja suoliston kehitykseen. Tämä korreloi sen kanssa, että ihmisellä juuri aivot ja suolisto ovat muuttuneet eniten suhteessa simpanssiin.

Näissä genomin alueissa oli ihmisellä myös paljon geenien ilmentymistä sääteleviä elementtejä, mutta simpanssilla niitä ei löytynyt juuri lainkaan. Toisin sanoen ihmisen HAQER-alueilla oli syntynyt mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta kokonaan uusia geneettisiä elementtejä, joita ei ole esiintynyt lainkaan esi-isillämme.

Tämän kanssa sopi yhteen myös se, että HAQER-alueilta löytyi kaksi hermoston kehitykseen vaikuttavaa geeniä, jotka olivat kahdentuneet sen jälkeen, kun ihmisen ja simpanssin evolutiiviset linjat erosivat toisistaan. Tämän seurauksena kahdentuneiden geenien rakenne ja funktio ovat voineet eriytyä ja siten vaikuttaa aivoihin monipuolisemmin kuin lähisukulaistemme yksittäiset geenit. Lisäksi näiden geenien ilmentyminen oli paljon voimakkaampaa kuin lähisukulaisillamme.   

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei jotain pahaa. HAQER-alueet liittyvät myös hermostoon liittyviin sairauksiin kuten skitsofreniaan tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Toki nyt saavutettu uusi tieto on sikäli iloinen asia, että sen pohjalta näihin tauteihin voidaan yrittää kehittää uusia parannuskeinoja.  

Edelle lyhyesti kuvaamani tutkimus osoittaa jälleen kerran, että tiede lisää ymmärrystämme kaikenlaisista asioista. Tässä tapauksessa osoittamalla, missä kohdissa genomiamme tärkeimmät muutokset sijaitsevat ja kuinka näiden muutosten taustalla on myös kokonaan uusien geenien ja niiden säätelyyn vaikuttavien elementtien syntymistä. 

Tutkimus ei kuitenkaan kerro vielä sitä, millä tavalla nämä muutokset ovat johtaneet siihen, että meillä ihmisillä on niin erilaiset aivot kuin lähisukulaisillamme. Se selvinnee aikanaan, kun HAQER-alueiden tarkempi tutkiminen johtaa parempaan ymmärrykseen nyt havaittujen geneettisten muutosten vaikutukseen aivojen toiminnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pituustutkimus osoitti, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia
Älykkyyden rapistumisesta
Tutkimus paljasti uusia älykkyysgeenejä

Mitä yhteistä on raiskauksella, joukkoraiskauksella ja puiston siivoamisella?

Lueskelin eilen aikani kuluksi Twitter-viestejä. Vastaan tulivat seuraavat kaksi tekstinpätkää, jotka lukaisin nopeasti - kuten sosiaalisessa mediassa kuuluukin - ja siirryin eteenpäin.

Ensin oli turkkilainen virastopäällikkö. "Venäjän joukot pitivät ryhmää naisia ​​ja tyttöjä talon kellarissa 25 päivää ja raiskasivat heidät toistuvasti. Yhdeksän heistä on nyt raskaana. Poliisi löysi viisi perheenjäsentä, joiden joukossa oli kaksi naista ja lapsi, ruumiit heitettyinä ja poltettuina."

Ja toisena Puolan lipulla koristeltu nimimerkki, joka oli jakanut myös valokuvan. "Nämä ovat ukrainalaisia ​​pakolaisia ​​siivottuaan puiston Puolassa kiitoksena majoituksestaan. He järjestävät näitä asioita nyt kaikkialla Puolassa."

Tänä aamuna luin sitten Ilta-Sanomien uutisen. Sen mukaan eräs Saman Safari oli tuomittu Pohjanmaan käräjäoikeudessa 5,5 vuoden vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Jostain syystä nuo edelle kääntämäni kaksi Twitter-viestiä nousivat mieleeni juuri tämän jutun luettuani. 

Ihmisen aivot toimivat aika mielenkiintoisella tavalla, vai mitä? Yhdistelevät asioita oudolla tavalla ja löytävät kytkentöjä sieltä, missä niitä ei oikeastaan ole. Kuten ei ollut noissa kolmessa viestissäkään. Eihän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteellinen tieto ei tue Kristiina Silvanin ihonvärilausuntoa
Miksi ukrainalaisten ja muiden tulijoiden ihonvärillä on merkitystä?
Tiedotus nuorten vanhemmille!