Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Venäjä on joutunut viime päivinä yhä ahtaammalle kolmen päivän erityisoperaatiossaan. Siitä ehkä hätkähdyttävin esimerkki on moskovalaisen öljyteollisuuden yksiköiden tuhoutuminen – pääosin ukrainalaisten droonien, mutta ilmeisesti myös venäläisen ilmapuolustuksen seurauksena. 

Samaan aikaan ukrainalaiset ovat ulottaneet hyökkäyksensä jo 2 500 kilometrin päähän sijaitsevaan Tyumenin öljynjalostamoon. Eikä Krimin niemimaan ahdinko huoltoyhteyksien haavoittuvuuden takia helpota presidentti Vladimir Putinin asemaa. 

* * *

Tämä kaikki on johtanut sosiaalisessa mediassa venäläisten trollien vastaiskuun. Moskovan iskuja väitetään huijaukseksi, selitetään Venäjän ryhtyvän uuteen hyökkäykseen Ukrainassa ja uhkaillaan jopa öljyteollisuuden tuhoamisen seurauksena käynnistyvällä ydinsodalla.

Itse asiassa ydinsodan käynnistyminen Venäjän sotaonnen kääntymisen seurauksena saattaa olla todellinen uhka, mikäli Vladimir Putin pelkää asemansa vaarantuvan sotilaallisen tappion myötä. Hänen kannaltaanhan tappio saattaisi tietää vallasta syöksemistä tai jopa hengenmenoa.

Siksi olisi tärkeää, että länsimaat – ja aivan erityisesti USA – ilmoittaisivat yksiselitteisesti, että venäläisen ydinaseen käyttö ylittäisi kaikissa tapauksissa sellaisen vastaiskun kynnyksen, mikä suuntautuisi sinne, missä Putin pitää tiedustelutietojen mukaan kulloinkin majaansa. Toivon mukaan tästä seuraava pelko riittäisi kaikissa tilanteissa pitämään venäläiset ydinaseet laukaisualustoillaan.

* * *

Samalla olisi syytä painottaa Venäjän diktaattorille, että hänellä on edelleen mahdollisuus tehdä rauha. Se ei edellyttäisi kuin joukkojen pois vetämistä Ukrainasta ja korvausten maksamista hänen erityisoperaatiossaan aiheutetuista tuhoista. 

Sekä sitä, että Putinilla olisi jäljellä edes hiukkanen tervettä järkeä. Toisaalta voi olla niin – kuten edelle kirjoitin – ettei Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä. Onhan hänellä epäilemättä tiedossaan ennakkotapaus ensimmäisen maailmansodan tappiosta, joka johti tsaari Nikolai II:n ja tämän perheen murhaamiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sodankäynnin suuri muutos
Ukraina nolasi Vladimir Putinin
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden

Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Sosiaalisessa mediassa suurta närkästystä ja intohimoja herättänyt ilmoitus kompostoinnin valvontapäällikön tehtävästä 9 450 euron kuukausipalkalla on valeuutinen. Hyvä näin, mutta todettakoon tässä kuitenkin, että on vaikea keksiä julkiselle rahalle turhempaa käyttöä kuin kompostitarkastukset. 

Tuoreen tiedon mukaan niitä kuitenkin aiotaan tehdä. Ensi alkuun tarkastajat tonkivat touko–heinäkuun aikana noin 500 kompostoria pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Laskun siitä kuittaavat pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen veronmaksajat, mutta epäilemättä myös muut kunnat seuraavat ennemmin tai myöhemmin tätä esimerkkiä.

Korjattakoon tähän liittyen myös toinen mahdollinen väärinkäsitys. Nimittäin se, että - toisin kuin moni varmasti ajattelee - kompostintarkastus ei ole EU:n suomalaisille asettama vaatimus. Sen sijaan se on suomalaispoliitikkojen kotikutoinen keksintö, joka tuli voimaan Sanna Marinin (sd) johtaman hallituskauden keskivaiheilla. 

* * *

Yleisradion julkaiseman gallupin perusteella näyttää siltä, että Perussuomalaiset olisivat palaamassa korkeintaan keskikokoiseksi - ellei sitten suorastaan pieneksi - puolueeksi. Tämä johtopäätös voitaneen tehdä sillä perusteella, että puolueen kannatus putosi kuukauden aikana peräti neljällä prosenttiyksiköllä eli sen vielä kuukauden takaisista kannattajista olisi vaihtanut puoluetta yli neljännes. 

Näin on tapahtunut siitä huolimatta, että Riikka Purran johtama PS:n ministerijoukko on lunastanut varsin hyvin lupauksensa maahanmuuttopolitiikan muuttamisesta. Siksi on esitettävä kysymys, että eivätkö ihmiset ole sittenkään äänestäneet puoluetta Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan luomien ongelmien takia vaan jostakin muusta syystä. 

Vai onko tässä käynyt siten, että - eilisen kirjoitukseni mukaisesti - puolue on joutunut maksamaan liian kovan hinnan muiden hallituspuolueiden hallitusohjelmaan kirjoituttamien asioiden takia? Ja nämä asiat ovat sittenkin puolueen äänestäjille tärkeämpiä kuin suomalaisen Suomen tulevaisuus.

Neljännes on myös sana, joka kuvaa SDP:n kokonaiskannatusta, sillä sitä äänestäisi 25,3 prosenttia suomalaisista, mikäli vaalit pidettäisiin nyt. Toisin sanoen näyttää siltä, että puheenjohtaja Antti Lindtmanin johdolla harjoitettu vastuuvapaa retoriikka puree hyvin suureen osaan suomalaisista - eivätkä edes Kimmo Kiljusen vehkeilyt Venäjän hyväksi tai puolueen edellisen pääministerin aikana junaillut kompostintarkastukset - näytä olevan puolueen kannatukselle minkäänlainen rasite. Eikä edes sen toiminta pakolaiskiintiöiden nostamisen puolesta.

Myös Minja Koskelan Vasemmistoliitolla on syytä tyytyväisyyteen gallup-lukujen ollessa lievästä nousussa, mutta Sofia Virran Vihreillä sujuu heikommin, sillä puolueen kannatus on pudonnnut jälleen noin kymmenyksen eli 0,9 prosenttiyksikköä. Lienevätkö syyt sitten puheenjohtajan puolison metsässä vai jossain muualla? 

Tyytyväisyyteen lienee syytä myös - ja erityisesti - Keskustalla, jonka kannatus nousi 1,4 prosenttiyksiköllä eli kymmenystä vaille kymmenellä prosentilla. Näin siitä tuli maan kolmanneksi suosituin puolue, jonka avulla - mikäli suosio säilyy tai kasvaa - Suomeen saadaan seuraavien vaalien jälkeen taas punamultahallitus jakamaan veronmaksajilta kerättävää rahaa ja keksimään uusia "kompostintarkastuksia". 

Muiden puolueiden kannatuksessa ei tapahtunut oleellisia muutoksia. Se tarkoittanee sitä, että sekä Kokoomuksen, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kannattajat ovat tyytyväisiä harjoitettuun hallituspolitiikkaan. 

Erityisesti Kokoomus on hyötynyt siitä, että valtiovarainministeriksi asettui Riikka Purra (ps), joka on tehtävänsä mukaisesti joutunut viemään eteenpäin - ja puolustamaan - erityisesti pääministeripuolueelle tärkeitä uudistuksia, joita suuri osa Perussuomalaisia aiemmin kannattaneista näyttäisi puolueen gallup-kannatuksen kehityksen perusteella vastustavan. 

* * *

Lopuksi on todettava, että seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä kaksi vuotta aikaa ja siksi on mahdollista, että hallituspuolueiden tekemät toimenpiteet Suomen talouden nostamiseksi ehtivät vielä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Ja sitä kautta pudottavat SDP:n ja Keskustan juuri nyt korkeaa kannatusta. 

Ainakin tämä olisi toivottavaa jo senkin takia, ettei hallitus ole onnistunut kääntämään Suomen taloutta selvään nousuun. Mutta - ja se on iso mutta - juuri nyt näyttäisi, että käänne olisi kuitenkin tapahtumassa. 

Jos ja kun näin tapahtuu, näkyvät sen seuraukset ennemmin tai myöhemmin myös tavallisten ihmisten arjessa. Mutta etenkin Perussuomalaisten - sekä käänteisesti SDP:n ja Keskustan - kannalta tärkeä kysymys tietenkin kuuluu, että tapahtuuko se tarpeeksi nopeasti vaikuttaakseen vuoden 2027 vaaleihin ja pelastaakseen Suomen punamultahallitukselta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakaristiryijy
Ylen toimitus salasi jälleen SDP:n lapsipornokytköksen
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Osmo Soininvaara ja Ylen tarkoitus

Osmo Soininvaara kirjoitti eilen otsikolla "Yleisradion puute tuhoaa Yhdysvallat". Itse tekstissä hän puhuu yksisuuntaisesti - mutta sinänsä todenmukaisesti - niin sanotusta laitaoikeistosta ja sen salaliittoteorioiden aiheuttamista ihmishenkien menetyksistä. Mutta unohtaa aivan yhtä haitallisen laitavasemmistolaisen wokeltavan disinformaation seurauksista. 

Tästä puutteesta huolimatta Soininvaara on sikäli oikeassa, että luotettavan ja puolueettoman median puute on Yhdysvalloissa vakava ongelma, koska mediakenttä on jakautunut kahteen osaan, joista yhtä - ja vain yhtä - seuraa republikaaninen ja toista - ja pelkästään sitä - demokraattinen kansanosa. Näin syntymättä jäävä yhteisen amerikkalaisen näkemyksen puute on johtanut maan vakavaan jakautumiseen kahteen leiriin. 

Soininvaara astuu kirjoituksessaan toisellekin harhatielle ryhtyessään yhdistämään Ylen tarvetta sen rahoituksen suuruuteen. Ja syyttämällä perussuomalaisia siitä, että he haluaisivat Suomeen "samanlaista tiedotusilmapiiriä kuin on Yhdysvalloissa. Haluavat, että ilmaiseksi on tarjolla vain valeuutisia."

Ongelmanahan meillä Suomessa on nimenomaisesti se, ettei Yle ole pysynyt roolissaan koko kansaa palvelevana poliittisesti puolueettomana mediana, vaan on vääristänyt toimintaansa vuosi vuodelta yhä enemmän laita- ja jopa äärivasemmistoon kallistuvaksi. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii toimittaja Sanna Ukkolan julkaisema tietovuoto, jonka mukaan Yle on järjestänyt henkilöstölleen kymmeniä monimuotoisuuteen ja inkluusioon liittyviä propagandatapahtumia, tehnyt toimittajien valinnoista outoja tilastoja sekä lisäksi vielä salannut tämän kaiken hinnan.

En ryhdy tässä referoimaan syntynyttä keskustelua muuten, kuin toteamalla Ylen johdon pyrkineen ensin kiistämään Iltalehteen kolumneja kirjoittavan Sanna Ukkolan esittämät asiat, mutta jääneen niin sanotusti rysän päältä kiinni valehtelusta, koska selvästikin joku Ylen sisältä on vuotanut tietoa tälle. Siis tietoa, jonka esille tuomisen koko yhtiön toiminnan kustantaville veronmaksajille pitäisi kaiken järjen mukaan olla itsestäänselvyys.

Palatakseni Soininvaaran kirjoitukseen. Oleellista siinä on - puutteistaan huolimatta - sen oivaltaminen, että pystyäkseen toimimaan yhteiskunnan jakautumista ehkäisevänä voimana, olisi Ylen kyettävä tuottamaan tosiasioihin perustuvaa uutisointia, jossa yhtiön omat - tai sen työntekijöiden henkilökohtaiset - intressit eivät vaikuta tulkintaan. Ja lisäksi juontamaan ihmisten ajattelua avartavia keskusteluohjelmia, joihin on kutsuttu tasapuolisesti kuhunkin asiaan perehtyneitä eri poliittisten suuntausten edustajia.

Myöskään yhtiön esittämän ja tuottaman muun ohjelmiston ei pitäisi olla poliittisesti motivoitunutta. Tai ei ainakaan kansaa hajottavaa, vaan kaikkia suomalaisia ja heidän muodostamansa yhteiskunnan toimivuutta ja ihmisten keskinäistä ymmärrystä parantavaa ohjelmaa. Eikä sen enempää yhden ideologian pakkosyöttöä kuin toisen mustamaalaamistakaan. 

Se on nimittäin juuri tämä asia, joka on nostattanut perussuomalaisissa ja muissa ajattelevissa ihmisissä tyytymättömyyttä Yleä kohtaan. Siis ei jonkinlainen kaipuu valeuutisten kuulemiseksi vaan toive Ylen poliittisesti tasapuolisesta toiminnasta. 

Tämä olisi hyvä ymmärtää - ja tunnustaa - kaikkien asiasta keskustelua käyvien tahojen parissa. Ja enemmän kuin kenenkään muun juuri Ylen vastaavien päätoimittajien, joiden eilen iltapäivällä julkaisemassa puolustelutekstissä tämä asia näytti unohtuneen kokonaan.

Lopuksi. Mitä tulee Ylen kustannuksiin, tulee sen tietenkin laskea samassa suhteessa kuin valtion muidenkin toissijaisiksi katsottavien toimintojen. Tämä tietenkin edellyttäen, että yhtiön toiminta täyttää edellä puheena olleet yhteiskunnallisen tasapuolisuuden vaatimukset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen ylibudjetointi on johtanut henkilöstön aivopesuun
Toverituomioistuin
Yle antoi palstatilaa Elokapinalle, mutta olisiko sitä tarjolla myös Uusheräykselle tai Suomen sisulle?

Journalisti vääristelee, mutta kansa ymmärtää

Tämän blogin lukijat lienevät erinomaisesti perillä siitä, että maan suurimmat uutiskanavat Yleisradio ja Helsingin sanomat ajavat uutisoinnillaan omia intressejään. Olenhan vuosien mittaan kirjoittanut joukoittain asiaa kommentoivia kirjoituksia (yksi, kaksi, kolme, neljä esimerkkiä), ja suurin osa teistä - arvoisat lukijani - on epäilemättä havainnut asian jo ennen tähän blogiin tutustumistakin. 

Positiivista tässä asiassa on, ettei toimitusten agendajournalismi ole jäänyt huomaamatta, vaan peräti yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on havainnut niiden otsikointien vääristelevän uutisia. Lisäksi yli puolet on ymmärtänyt senkin, että mediat vääristelevät tarkoituksella puolueiden ja poliitikkojen viestejä.

On kuitenkin selvää, ettei suomalainen journalismi tule koskaan olevaan aivan neutraalia. Toimittajilla on muiden ihmisten tapaan omia poliittisia näkemyksiään, jotka ohjaavat heidän toimintaansa käytännössä poliittista vasemmistoa suosivaksi, vaikka toki monet lehtimiehet pyrkivätkin jutuissaan olemaan neutraaleja. 

Lienee kuitenkin niin, että pyrkimys poliittiseen uutisointiin joutuu kilpailemaan ihmiselle tyypillisen konformismin kanssa. Tarkoitan sitä, että suurissa toimituksissa - kuten HS:n ja Ylen organisaatiot ovat - ihmisille syntyy paine toimia enemmistön näkemysten mukaisesti. 

Mikäli tuo paine vielä vastaa kunkin toimittajan omia näkemyksiä, on lopputuloksena uutisoinnin painottuminen ammattikunnan yleisen suuntautumisen mukaisesti. Eli kallistuminen mukailemaan poliittisen vasemmiston näkemyksiä.

Tämä ei kuitenkaan selitä sitä uutisointia, joka kohdistui useampiin hallitukseen nousseisiin perussuomalaisiin kansanedustajiin viime kesänä. Sellaisen taustalla ei missään tapauksessa ole enää konformismi, vaan selkeä pyrkimys kaataa vastasyntynyt hallitus - oletettavasti siksi, että Helsingin sanomien toimittajakunnassa syntyi päätös estää heille vastenmielisen puolueen pääsy toteuttamaan omaa poliittista linjaansa. 

HS:n hyökkäyksen epäonnistuminen oli tietenkin voitto suomalaiselle demokratialle, joka on aina perustunut yhteistyöhön politiikan kaikkien merkittävien toimijoiden välillä. HS:n toimituskunnan onnistuminen tämän perinteen rikkomisessa olisi johtanut poliittisen järjestelmämme jonkinasteiseen rampautumiseen  sulkemalla järjestelmästä ulos kansan yhden viidenneksen kannattaman poliittisen liikkeen - ja sitä kautta ollut haitaksi koko Suomen kansalle. 

Tällä kirjoituksella en tarkoita sitä, etteivätkö toimittajien poliittiset näkemykset saisi näkyä lehdistössä. Kyllä ne saavat, mutta selkeästi sellaisiksi merkittyinä - siis pääkirjoituksina, kolumneina, blogeina tai vaikkapa kirjoituksina avoimesti poliittisen sitoutuneisuutensa kertovissa medioissa. Mutta ei siis uutisraportteina tai niiden klikkiotsikoina.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Journalismin periaatteita noudattava media
Oikeuskansleri arvioi Riikka Purran vanhat kirjoitukset maailman korkeimman verotuksen maassa
HS ja demokratia

Minne vie Wille Rydmanin tie?

Kansanedustaja Wille Rydman (kok) joutui Helsingin sanomien levittämien - ainakin osittain perättömien - juttujen kohteeksi, minkä seurauksena hänet pakotettiin eroamaan puolueensa eduskuntaryhmästä. Sen jälkeen syyttäjä on todennut, ettei ole syytä epäillä hänen syyllistyneen mihinkään rikolliseen toimintaan. 

Eilen Rydman kävi blogissaan läpi suhdettaan Kokoomukseen sekä erityisesti sen johtomiehiin Petteri Orpoon ja Kai Mykkäseen, jotka eivät ole ottaneet kantaa hänen poliittisen tulevaisuutensa jatkoon puolueessa. Kirjoitus loppui sanoihin "kun nyt näyttää ilmeiseltä, ettei kokoomuksesta puolueena löydy riittävästi väkeä näitä sen johdon linjauksia kyseenalaistamaan, niin luonnollista toki on, että itsekin osaan asiasta omat johtopäätökseni vetää".

Tuo johtopäätös lienee uuden poliittisen kodin etsiminen. 

Asiaa ajateltuani tulin siihen johtopäätelmään, että mikäli Rydman jättää Kokoomuksen, olisi hänelle luonnollisinta liittyä Harry Harkimon Liike Nyt-puolueen riveihin. Sen poliittinen linja on erittäin lähellä nykyisen puolueensa oikeaa laitaa edustavan Rydmanin näkemyksiä sekä talouden, maahanmuuttopolitiikan että Eurooppapolitiikan suhteen. 

Muita Rydmanille edes periaatteessa mahdollisia vaihtoehtoja ovat Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit, RKP ja Keskusta. Niistä ensin mainittu tuskin tulee kyseeseen, koska sen ja Rydmanin EU-linjaukset ovat pahasti ristiriidassa. RKP taas sulkeutuu pois ultraliberaalin maahanmuuttopolitiikkansa takia. 

Sen sijaan Kristillisdemokraatit saattaisivat periaatteessa haluta ja saada Rydmanin joukkoonsa, mutta voi olla, että tässä puheena olleen vyyhdin aloittanut Helsingin sanomien juttu on lyönyt Rydmaniin sellaisen leiman, ettei hänen olisi helppoa löytää kannatusta uskonnollista seksuaalimoraalia korostavassa puolueessa tai sen äänestäjäkunnassa. 

Sen sijaan poliittisesti varsin linjaton Keskusta saattaisi houkutella Rydmania. Toki puolueen kannatus on ollut syöksykierteessä, mutta se on selvinnyt ahdingosta ennenkin. Jos niin kävisi, voisi Rydman puolueen nosteessa kohota jopa ministeriksi - ainakin paljon helpommin kuin pienpuolue Liike Nytin tai useimpien muiden puolueiden vieroksuman Perussuomalaisten riveistä. 

Ja niin. Vielä on toki sekin mahdollisuus, että Rydmanille löytyy sittenkin Kokoomuksen sisältä niin vahva tuki, ettei hän vaihda puoluetta. Siinä vaihtoehdossa ongelmana lienee kuitenkin se, että hänen ministeritiensä olisi joka tapauksessa tukossa niin kauan kuin Orpo tai hänen poliittinen linjansa jatkaa puolueen ohjaksissa.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan, minkä puolueen listoille Rydman lopulta asettuu. Ja ryhmittyykö vaalikarja hänen taakseen - koska suomalaiset tyypillisesti tuntevat sympatiaa väärin kohdeltua kohtaan - vai onko HS:n toimittaja sittenkin onnistunut mustamaalaamaan Rydmanin niin syvästi, ettei hänelle enää löydy kannatusta. 

Omalta osaltani toivon, että Rydman menee läpi - asettui hän minkä tahansa puolueen listoille. Näin siksi, että vaihtoehto olisi sikäli karmea, että sen voisi tulkita tarkoittavan likasankojournalismin olevan tehokas tapa hankkiutua eroon median mielestä vastenmielisestä poliitikosta. Eikä sellainen olisi hyväksi sen enempää Suomen, demokratian, oikeudenmukaisuuden kuin lopulta itse mediankaan kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman, Helsingin sanomat ja vaimon hakkaaminen
Wille Rydmanin tapaus onkin isompi juttu
Vastenmielisiä ihmisiä ja Rydman

Minkä takia Yle julkaisee valeuutisia?

Ukrainan ahdinko Venäjän sotatoimien uhrina on ajanut suuren joukon ihmisiä myös Suomeen. Asiasta on luonnollisesti uutisoitu myös suomalaismedioissa. 

Yksi näistä uutisista kuultiin eilen verorahoitteiselta medialtamme eli Yleisradiolta. Siinä pohdittiin miten puolueiden suhtautuminen ukrainalaisiin poikkeaa vuoden 2015 maahanmuuttoaallosta. 

Jutun mukaan suurin osa suomalaispuolueista ei katso pakolaispoliittisen linjansa muuttuneen seitsemässä vuodessa: näin kertoivat SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen sekä puheenjohtajat Iiris Suomela (vihr.), Li Andersson (vas.), Anna-Maja Henriksson (r.) ja Sari Essayah (kd.).

Tämä pitää paikkansa, koska nämä puolueet ottivat kritiikittä vastaan myös vuoden 2015 elintasopakolaiset, joita tuli Suomeen lähinnä Irakista, mutta maahan tuli kohtuullisen paljon myös afgaaneja Iranista sekä Somaliasta. Merkittävää tuolloisessa kansainvaelluksessa oli, että ainoana maana vakavasti sodan kurimuksessa tuolloin olleesta Syyriasta tuli vain 2,7 prosenttia Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista.

Tämä tosiasia ei estänyt Yleä kirjaamasta uutiseensa lausetta, jonka mukaan "suuri osa pakolaisista tuli tuolloin Syyriasta, jonka vuosia kestänyt sota on ollut 2000-luvun tähän asti suurin pakolaiskriisi". Tämä toki pitää paikkansa koko EU:ta tarkasteltaessa, mutta ei koskenut Suomea, kuten edellä esittämäni tulijoiden lähtömaatilasto osoittaa. Meille tuli oikeiden pakolaisten sijaan sotilaskarkureita Irakista, afgaaneja turvallisesta Iranista ja elintasopakolaisia rauhoittuneesta Somaliasta. 

Tulijoiden tosiasiallinen elintasopakolaisuus näkyi myös turvapaikkahakemusten suurena hylkäämisprosenttina, vaikka niiden tulkinta epäselvissä tapauksissa tehdään Suomessa aina hakijan hyväksi. Toisin sanoen oleskelulupa heltiää aina, ellei tutkinnassa ilmene erityistä syytä evätä sitä.

Nämä ihmiset - lähinnä nuoret miehet - tulivat myös tunnetuksi tyytymättömyydestään ruokaan ja asumisoloihinsa. Eivätkä he ole vieläkään työllistyneet edes kohtuullisesti, vaikka ovatkin kunnostautuneet erityisesti seksuaali- ja väkivaltarikosten saralla. 

Ukrainassa on sen sijaan menossa systemaattinen kansanmurha, jota ovat paenneet naiset ja lapset - miesten jäädessä puolustamaan maataan. Nämä naiset ovat kerta toisensa jälkeen ilmaisseet kiitoksensa siitä, että ovat päässeet maahamme turvaan: valituksia en ole uutisvirrasta huomannut. 

Edelle kirjoitetut tosiasiat lienevät syinä sille, että muutamat suomalaispuolueet sanovat suhtautuvansa tulijoihin toisin kuin vuonna 2015. Tällainen puolue on Riikka Purran johtama Perussuomalaiset, joka oli maahanmuuttokriittinen vuonna 2015, mutta on toivottanut ukrainalaiset tervetulleiksi maahamme. 

Sen sijaan Kokoomus tai Keskusta eivät ole puheenjohtajiensa Petteri Orpon (kok) ja Annika Saarikon (kepu) Ylen uutisessa esittämistä väitteistä huolimatta muuttaneet linjaansa. He ottavat ukrainalaispakolaiset kritiikittä vastaan nyt ja niin he tekivät myös vuonna 2015. 

Kysymys kuuluu, että miksi Yle ei muistuttanut kohdeyleisöään tästä tosiasiasta - olihan irakilaisinvaasion ensisijaisena syynä Juha Sipilän (kepu) lupaus luovuttaa oma asuntonsa tulijoille ja vuonna 2015 asiasta vastuussa ollut silloinen sisäministeri Petteri Orpo (kok) totesi, että "pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia". 

Oleellista tässä kaikessa on, että verovaroillamme toimiva Yle katsoi nyt - vuonna 2022 - tarpeelliseksi julkistaa kaksi valeuutista. Ensimmäinen oli virheellisen tiedon antaminen vuoden 2015 tulijoiden lähtömaasta ja toinen kahden puolueen nykyisten puheenjohtajien valheellisen väitteen toistaminen ilman minkäänlaista huomautusta. 

On siis syytä esittää kysymys: minkä takia Yle julkaisee veronmaksajien varoilla valeuutisia?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen valeuutinen syrjinnästä ja rasimista
Nyt Yle alitti jopa itse asettamansa riman
Julkaisiko Yle tutkimuksen vai valeuutisen?

Ylen valeuutinen syrjinnästä ja rasimista

Yleisradion välittämää todellisuutta on välillä vaikea erottaa Hollywood-fantasiasta. Tästä tarjosi hyvän esimerkin juttu, jossa seitsemän vuotta Suomessa notkunut somalimerkonomi vaikersi, ettei häntä ole vielä kukaan toivottanut tervetulleeksi. 

Niinpä hänestä "tuntuu tosi pahalta, kun sosiaalinen media ja eurooppalainen media toivottavat ukrainalaiset tervetulleiksi". Ja syynä tähän tuntemukseen on mikäs muu kuin suomalaisten harjoittama syrjintä, jonka seurauksena ihmisoikeudet eivät somalimiehen mielestä toteudu kaikilla samanlaisina.

Samassa jutussa turvapaikanhakijoiden kanssa työskennellyt psykologi kertoi, että "jos vaikeista olosuhteista tullut turvapaikanhakija kohtaa lisäksi syrjintää ja rasismia, se vaikeuttaa hänen tilannettaan ja selviytymistään vaikeista kokemuksista". Niinpä hän ymmärtää somalia, koska heidän turvapaikkahakemuksensa käsittely kestää niin kauan. 

Tämä oli sikäli varsin outo näkemys, sillä saman jutun mukaan somalin turvapaikkahakemuksia oli kyllä käsitelty seitsemän vuoden aikana peräti neljästi. Toisin sanoen maahanmuuttovirasto on todennut jo useita kertoja, ettei hänellä ole tarvetta humanitaariseen suojeluun, mutta siitä huolimatta somalimies on lykännyt hallinnon rattaisiin vielä viidennenkin hakemuksen.

Fantasiaksi Ylen uutisen tekee se, että jutussa on jätetty sanomatta muun muassa tämä tosiasia. Sen sijaan siinä ryhdyttiin syyllistämää suomalaisia syrjinnästä ja rasismista sekä ihmisten erilaisesta kohtelusta ihonvärin perusteella. 

Lisäksi maahanmuuttoviraston virkamiehen suulla spekuloitiin sillä, että turvapaikanhakujärjestelmä menisi tukkoon, mikäli ukrainalaisilta vaadittaisiin oleskelulupahakemus. Mutta ei kerrota, että ukrainalaisilla on oikeus tulla Suomeen kolmeksi kuukaudeksi ilman viisumia. 

Se sentään mainitaan, että lisäksi EU:n sisäministerit ovat päättäneen ukrainalaisten tilapäisestä suojelusta vuoden 2023 maaliskuuhun asti. Siten turvapaikkahakemusten puuttuminen johtuu siitä, etteivät ne ole tarpeellisia - eikä todellakaan mistään suomalaisten virkamiesten harjoittamasta syrjinnästä tai rasismista. 

Samassa jutussa haastateltiin myös afgaanipariskuntaa, joka oli tullut Suomeen väliaikaisen viisumin perusteella. He sentään toivottivat ukrainalaiset tervetulleeksi, mutta vihjailivat somalin tavoin siitä, että ihmisiä eroteltaisiin "sen perusteella, mistä he tulevat". Ja lisäksi pohdiskelivat, että onko Suomen turvallista antaa oleskelulupa niin monelle ihmiselle niin nopealla aikataululla ilman, että heidän taustojansa tarkistetaan kunnolla.

Jutun luettuani jäin miettimään, että luulevatko Yleisradion työntekijät nyt nähdyn kaltaisten suomalaisia syyllistävien fantasiakirjoitusten lisäävän yhteiskuntamme suopeutta somaleihin ja muihin jo aiemmin ongelmallisiksi osoittautuneihin maahanmuuttajaryhmiin. Vai kirjoittavatko he näitä valeuutisiksi luokiteltavia juttujaan siitä huolimatta, että tiedostavat yksipuolisen uutisointinsa lisäävän yhteiskunnan polarisoitumista? Ja luovan sitä kautta pohjaa todellisen rasismin lisääntymiselle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kokoomuksen maahanmuuttopolitiikka johtaa tilanteen kärjistymiseen entisestään
Uutisia monikulttuurisesta Suomesta - sekä kurkistus tulevaisuuteen
Jussi Halla-aho: vihervasemmisto panee köyhät kyykkyyn

Onko karismaattinen guru uskottavampi kuin tieteentekijä?

Nykymaailmassa on monilla tahoilla tarve kertoa ihmisille valeuutisia - esimerkkinä vaikka presidentti Putin tai erilaiset salaliittoporukat. Näin siitä huolimatta, että kokonaisuuden kannalta olisi kaikkien etu, että ihmiset ja yhteisöt tekisivät päätöksiään tosiasioiden perusteella. 

Siksi kaikissa vähänkin vauraammissa maissa on organisoitu tutkimusta, jonka tarkoituksena on tuottaa tietoa maailmasta ja maailmankaikkeudesta. Toisaalta ihmiset ovat taipuvaisia täyttämään tiedontarvettaan myös erilaisilla uskomuksilla tai kokonaisilla uskonnollisilla oppirakennelmilla. Niinpä maailmassa on tuhansia erilaisia uskontoja suurista maailmanuskonnoista mitä omituisempiin lahkoihin, erilaisiin uususkontoihin ja kaikenlaisten gurujen vetämiin yhden asian oppirakennelmiin. 

Nämä seikat tulivat mieleeni kun eteeni sattui tutkimus, jossa oli selvitetty erilaisten tietolähteiden luotettavuutta ihmisten silmissä. Siinä haluttiin ymmärtää, kuinka yksittäisten ihmisten uskonnolliset maailmankuvat vaikuttavat heidän luottamukseensa erilaisiin tiedonlähteisiin. 

Asiaa selvittääkseen tutkijat pyysivät yli 10 000 internetin käyttäjää 24 maasta lukemaan fiksulta kuulostavia, mutta kuitenkin todellisuudessa merkityksettömiä lausuntoja näyttäen samalla kuvaa tekstin oletetusta lähteestä. Kuvat taas oli valittu siten, että niissä oleva henkilö oli ulkonäöltään helposti tunnistettavissa joko hengelliseksi tai tieteelliseksi auktoriteetiksi. 

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että maasta tai uskonnollisuudesta riippumatta osallistujat pitivät tutkijaksi tunnistetun hahmon absurdeja väitteitä uskottavampina kuin henkiseltä johtajalta tuleviksi kuvittelemiaan väitteitä. Tämä lainalaisuus oli kuitenkin heikompi niillä ihmisillä, jotka olivat ilmoittautuneet vahvasti uskonnollisiksi - eli heidän luottamuksensa tieteeseen, verrattuna uskonnollisiin väitteisiin, oli heikompi kuin muilla ihmisillä. Lisäksi tutkijat havaitsivat viitteitä siihen, että ihmiset ponnistelisivat enemmän sellaisen viestin tulkitsemiseen, jonka lähteeseen he luottavat.

Tutkijat nimesivät havaintonsa Einstein-ilmiöksi. Ja loppukaneetissaan he totesivat, että on runsaasti esimerkkejä, jotka osoittavat, että tiede toimii tärkeänä uskottavuuden vihjeenä. Esimerkiksi Donald Trumpin veljentyttären sukuhistoriakirjaa koristaa uskottavuutta lisäävä teksti "Mary L. Trump, PhD", kosmeettisten tuotteiden mainokset sisältävät usein tieteeseen viittavia väitteitä kuten "kliinisesti todistettu" tai "ihotautilääkärien suosittelema" ja jopa tupakkateollisuus on vedonnut tieteeseen esimerkiksi maniostamalla, että "lääkärit polttavat Cameleita enemmän kuin muita savukkeita". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittinen korrektius ja väestötieteellinen tieto
Hölynpölyä
Suomalaiset ovat lähes immuuneja huuhaalle

Uutta tietoa faktantarkastajille

Viime vuosina on puhuttu paljon valeuutisista ja niiden merkitsemisestä. Äskettäisessä tutkimuksessa testattiin riippuuko faktatiedon pidemmän aikavälin vaikutus siitä, milloin ihmiset saavat ilmoituksen valeuutisesta. 

Tutkimuksesta tehdyssä kahdessa kokeessa yhteensä 2 683 osallistujaa luki sosiaalisesta mediasta otettuja oikeita ja valheellisia otsikoita. Niihin liitetyt fakta/valeuutinen-merkinnät tulivat näkyviin joko ennen kuin koehenkilö luki otsikon, lukemisen aikana tai sen jälkeen. Kontrolliryhmän osallistujat eivät saaneet tietoonsa lainkaan faktantarkistusvaroituksia. 

Kaikki kokeisiin osallistuneet arvioivat viikkoa myöhemmin samojen otsikoiden totuudenmukaisuutta. Silloin ilmeni, että fakta/valeuutinen-merkinnän ilmaantuminen jälkikäteen paransi tosiasioiden tunnistamista enemmän kuin samojen merkintöjen ilmaantuminen heidän näkyviinsä lukemisen aikana tai sen jälkeen. 

Nähtäväksi jää, millä tavalla tutkimuksen tulokset vaikuttavat erilaisten sosiaalisen median alustojen toimintaan tulevaisuudessa. Sananvapauden kannalta tutkimuksessa on positiivista joka tapauksessa se, että se osoittaa ennakkosensuurin olevan tehoton tapa vaikuttaa lukijoiden mieliin. 

Vähän puhuttu, mutta ilmeisen todellinen, ongelma koko asetelmassa on kuitenkin se, että leimojen lyöminen langettaa suuren vastuun faktantarkastajille. Tässä todellisessa maailmassahan asiat eivät useinkaan ole mustia eivätkä valkoisia, vaan pikemminkin erilaisia harmaan sävyjä elleivät suorastaan värikarttoja. 

Eivätkä faktantarkastajatkaan ole koskaan erehtymättömän neutraaleja henkilöitä, vaan omien ennakkoasenteidensa ja näkemystensä varaan harmaan sävyjä tai värikarttoja tulkitsevia inhimillisiä olentoja. Siten yksinkertaisen fakta/valeuutinen-leiman lyöminen saattaa ajan mittaan tuottaa sosiaalisen median käyttäjille suurempaa haittaa kuin heiltä itseltään tunnistamatta jääneiden valeuutisten oikaisematta jääminen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vanhat poliitikot ja sananvapaus
Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin
Vakava media

Hölynpölyä

Muun muassa tämän blogin keskustelupalstalla on ajoittain näkynyt epäilyjä rokotusten ja etenkin lapsille annettavien koronavirusrokotteiden turvallisuudesta. Tämä johtunee osittain siitä, että viruksen aiheuttama kuolleisuus on lapsilla alhaisempi kuin aikuisilla ja osittain siitä, että koronarokotteisiin liittyy harvinaisia sivuvaikutuksia (kuten kaikkiin muihinkin rokotteisiin).

Jotta nuo sivuvaikutukset asettuisivat oikeisiin mittasuhteisiinsa, on syytä tuntea SARS-CoV-2-tartunnan seuraukset. Tuoreessa Science-lehdessä kerrottiin koronaviruksen aiheuttamista ongelmista Britanniassa. 

Artikkelin mukaan koronaan sairastuneille brittilapsille kehittyi varsin usein vähintään neljä viikkoa kestäviä pitäaikaisen sairauden oireita. Siis sellaisia kuin äärimmäinen väsymys, sydämentykytykset, hermosto-ongelmat ja niin edelleen.

Suurimmassa Britanniassa tähän mennessä tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin 1 734 iältään 5-17-vuotiaan positiivisen koronatestituloksen saaneen lapsen tautihistoriaa. Akuutteja oireita löytyi neljän viikon jälkeen 77 tutkitulta lapselta. Toisin sanoen 4,4 prosenttia tartunnan saaneista oireili vielä lähes kuukauden tartunnan saamisen jälkeen. Kahdeksan viikon jälkeen tutkituista 1 379:stä lapsestakin vielä 25:llä eli 1,8 prosentilla oli oireita. 

Suomessa on Fimean mukaan annettu tähän mennessä kaikkiaan 5 923 422 rokoteannosta. Niistä on tehty sivuoireilmoituksia yhteensä 3 128 kappaletta. Toisin sanoen, sivuvaikutuksia on seurannut vain 0,05 prosentille rokotetuista eli koronatartunnan aiheuttamat yli kahdeksan viikkoa kestävät oireet ovat yli 30 kertaa yleisempiä kuin rokotuksiin liittyvät sivuoireet. Ja neljä viikkoa kestäviä oireita esiintyy yli 80 kertaa yleisemmin kuin rokotusten sivuoireita.  

Kun edellä kirjoitetut luvut yhdistetään siihen, että vakavien oireiden lisäksi korona myös tappaa lapsia - vaikkakin alhaisella frekvenssillä - ja rokotukset hidastavat viruksen leviämistä väestön keskuudessa, ei kenellekään pitäisi olla epäselvää, että lasten rokottaminen on järkevää.

* * *

Toinen tämän blogin keskustelupalstalla usein esiintyneen väitteen mukaan koronavirusta ei olisi pystytty eristämään tai sen sekvenssiä määrittämään. Näitä kommentteja lukiessani olen joutunut ihmettelemään, että ovatko niiden esittäjät lainkaan perehtyneet aiheesta tehtyyn tutkimukseen, sillä molemista asioista on kasapäin tutkimusraportteja. 

Siltä varalta, että viruksen olemassaoloa epäileviät henkilöt sattuisivat lukemaan tämän kirjoituksen, kerron tästä  linkistä löytyvään yhden esimerkin koronaviruksen nukleotidijärjestyksestä. Eikä se suinkaan ole ainoa, vaan käyttämällä GenBankin hakutoimintoa esimerkiksi hakusanalla SARS-CoV-2 niitä löytyy joukoittain lisää.

Viruksen eristämisestä taas raportoidaan esimerkiksi täällä. Tutkimustarkoituksiin tehtävään eristämiseen erityisen sopivasta solulinjasta taas on kerrottu täällä. Ja täällä puolestaan on raportoitu koronaviruksen pintaproteiinin ja sen ihmissolussa olevan reseptorin välisistä interaktioista atomitasolla. 

Siten väitteet siitä, ettei virusta olisi edes olemassa, ettei sitä olisi pystytty eristämään tai ettei kukaan olisi onnistunut määrittämään sen genomin nukleotidijärjestystä ovat silkkaa hölynpölyä. Ja siksi pyydän, että blogin keskustelupalstan täyttäminen tällä hölynpölyllä loppuisi tähän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koronahörhöille on tulossa oma puolue - mutta mitä muuta Valta kuuluu kansalle-puolue haluaa
Rokote- ja koronaskeptikon valta
SARS-CoV-2 on muuttumassa virusfossiiliksi

Kanadan rajut metsäpalot ovatkin tavanomaisia

Yle uutisoi pari päivää sitten Kanadan metsäpaloista ja mainitsi niistä jo aiemmin raportoidessaan maan länsiosien ennätyshelteistä. Ainakin minulle syntyi tämän uutisoinnin seurauksena käsitys, jonka mukaan Kanadan metsäpalot olisivat poikkeuksien rajuja ja kytköksissä ilmastonmuutokseen. 

Niinpä päätin tutkia asiaa hiukan ja päädyin löydösteni seurauksena kirjoittamaan aamuisen Etelä-Afrikkaa koskevan ajatukseni lisäksi tämän - päivän toisen - blogimerkinnän. Ensin löysin nimittäin tiedon, jonka mukaan vuoden 1980 jälkeen suurimmat kanadalaiset metsäpalot ovat olleet vuosina 1989 ja 1995, jolloin tulipalot tuhosivat yli 7 000 000 hehtaaria metsää. 

Sen jälkeen vastaani tuli tilanneraportti, jonka mukaan Kanadan tämänvuotisten metsäpalojen pinta-ala vastaa melko tarkalleen viimeisen kymmenen vuoden saman ajankohdan keskiarvoa jääden hiukkasen sen alle. Tämän jälkeen jäin tuijottamaan tietokoneeni kuvaruutua suu ammollaan.

Avoimeksi kysymykseksi tässä jäi tietenkin se, minkä takia meidän suomalaisten halutaan Ylellä saavan väärän käsityksen kanadalaisista metsäpaloista. Ja sen jälkeen on tietenkin kysyttävä, että onko tämä syy - mikä se sitten onkaan - hyväksyttävä toteutettavaksi verovaroilla. 

* * *

Kun ilmastonmuutoksesta nyt taas tuli puhe, en voi olla kommentoimatta - ilmastomallien perusteella nopeimmin lämpenevän arktiksen - merijään laajuuden viimeaikaista kehitystä. Ja vähän eteläisenkin.

Tiedot löytyvät NSIDC:n ylläpitämiltä internetsivuilta, joilla olevien kuvaajien avulla voi seurata jään laajuutta päivittäin. Viimeksi heinäkuun alussa asiasta kirjoittaessani mainitsin, että pohjoinen napajää on sulanut vuodenaikaan nähden mittaushistorian pienimmäksi eli olin tuolloin "äärimmäisen kiinnostunut siitä, että olisiko teoria maapallon ilmaston nopeasta lämpenemisestä juuri nyt saamassa tukea".

Tuon kirjoitukseni jälkeen pohjoinen merijää pysyi jonkin aikaa ajankohtaan nähden mittaushistorian pienimpänä, mutta noin viikko sitten sen sulaminen hidastui selvästi, minkä seurauksena tämän hetken tilaston mukaan pohjoinen napajää on enää vuonna 1979 alkaneen historian neljänneksi pienin. Siten näyttää siltä, ettei median innokkaasti raportoima pohjoisen pallonpuoliskon kesäinen helleaalto sittenkään näy kovin voimakkaasti arktiksella. 

Tulin samalla katsoneeksi myös antarktiksen merijään laajuutta. Sieltä löytyikin yllätys, sillä sen laajuus on ajankohtaan nähden koko mittaushistorian kuudenneksi suurin. 

Tämän olisi voinut kuvitella olevan sen verran yllättävä asia, että joku media olisi halunnut siitä uutisoida, mutta en ole huomannut sellaista tehdyn. Niinpä suomalaisten valtava enemmistö on autuaan tietämätön antarktiksen merijään poikkeuksellisen suuresta laajuudesta - ja todennäköisesti kuvittelee sen olevan sulamassa nopeasti.

En oikeastaan tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. En ainakaan haluaisi kuvitella, että journalistit ovat epärehellisiä. Toisaalta vielä vähemmän tahtoisin nähdä ilmaston kehitystä tutkivien kollegoideni olevan sellaisia. 

Ehkä siksi on syytä olla syyttelemättä mitään tahoa. Todeta vain, että faktoja löytää se joka hakee. Ja itse kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä niiden perusteella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoinen helleaalto sulattaa myös arktista napajäätä
Titaaninen ilmastomittari
Metsien haravoimisesta Suomessa

HS maalasi vihreällä pensselillä epärehellisiä kauhukuvia

Helsingin Sanomat haastatteli Suomen luonnonsuojeluliiton ilmasto- ja energia-asiantuntijaa jutussa, jossa pohdittiin sitä kuinka maailma muuttuu tämän lapsen elinaikana. Näkökulma oli sellainen, jota sopi odottaakin ottaen huomioon haastateltavan taustan. Siis kauhukuvien maalailua ja poliittisesti vihreiden vaatimusten esittelyä. 

Jollain tavalla huvittavaa oli jutun sisältämä suuri asiavirheiden määrä. Niistä ensimmäinen oli jo ingressin toisella rivillä, jolla väitettiin, että "Jäämeren jää sulaa silmissä".

Kuten vain joitain päiviä sitten kirjoitin, on kyseisen jään pinta-ala ollut pienimmillään vuonna 2012, eikä siinä ole tapahtunut tilastollisesti merkitsevää pienenemistä enää aikoihin - ei ainakaan silloin kun puhumme sen vuotuisesta minimikoosta syyskuussa. 

Jutussa siteerattiin Maailman ilmatieteen järjestön puheenjohtajaa Petteri Taalasta, jonka mukaan pohjoinen merisää sulaa ensimmäistä kertaa vuoden 2040-luvulla. Tuoreimman tutkimuksen mukaan se tapahtuu kuitenkin vasta vuoden 2050 tienoilla. Mielenkiintoista kyllä, molemmat ennusteet ovat selvästi myöhäisempiä kuin vuonna 2009 tehty arvaus samasta asiasta, joten arktisen merijään sulaminen ei näyttäisi tänä päivänä olevan yhtään lähempänä kuin vuosikymmen sitten.  

Seuraavaksi HS:n jutussa oli kuva, jonka otsikon mukaan "jäämeren merijään keskimääräinen pinta-ala on kutistunut hälyttävästi". Kuvassa ei kuitenkaan näytetä jäämeren keskimääräisen pinta-alan muutosta vaan sen laajuuden muutos joulukuussa. Laajuus tarkoittaa sitä alaa, jolla jäätä esiintyy sisältäen ne kohdat, jotka ovat jäättömiä. Pinta-ala on sen sijaan jään pinta-ala, joka on niinikään esitetty samassa lähteessä, jota HS:kin oli käyttänyt. 

Kuvassa jään laajuus on merkitty sinisellä ja pinta-ala punaisella. Näemme, että jäiden kahden kehitys poikkeaa jonkin verran toisistaan, ja jää on saavuttanut molemmilla kriteereillä ajankohtaan nähden minimikokonsa vuonna 2016. Tulevaisuuden ja HS:n artikkelin kannalta oleellista lienee kuitenkin erityisesti se, että molempien käyrien supistuminen osoittaa sulamisen hidastuneen tämän vuosituhannen puolella. Tämä näkyy vielä selkeämmin kaikkien kuukausien pinta-alojen keskiarvojen muutoksesta, joka on esitetty seuraavassa kuvassa.

Näemme, että merijään sulaminen on lähes pysähtynyt vuoden 2007 jälkeen. Tämä muutos lienee syynä myös edellä mainitsemaani pohjoisen merijään sulamisen siirtymisennusteen siirtymiseen kohti tulevaisuutta, vaikka en muistakaan missään sanotun näin.   

HS:n jutussa mainittiin myös, että "Voimakkainta lämpeneminen on ollut arktisella alueella, joka lämpenee kaksinkertaisella nopeudella muuhun maailmaan nähden. Suomikin on arktista aluetta. Täällä keskilämpötila on noussut noin kaksi astetta vuodesta 1850."

Tämä pitänee paikkansa, koska 1850-luvulla elettiin vielä pienen jääkauden viimeisiä vaiheita. Sen sijaan Suomen ilmasto ei poikkea juurikaan 1930-luvun ilmastosta, vaikka viime vuosi olikin tällä ajalla mitatuista ylivoimaisesti lämpimin Etelä-Suomessa. Sodankylässä ennätysvuotena säilyi edelleen vuosi 1938. Alla olevassa kuvassa Kaisaniemen ja Sodankylän ilmastotilastot Ilmatieteen laitoksen mittausten perusteella.

En tällä kirjoituksella halua sanoa, etteikö maapallon ilmasto olisi lämmennyt viimeisinä vuosikymmeninä tai etteikö ilmaston hallitsematon lämpeneminen aiheuttaisi ihmiskunnalle suuria vaikeuksia. Sen sijaan tahdon nostaa esille jälleen kerran sen epärehellisyyden, joka näyttää liittyvän elimellisesti siihen liittyvään uutisointiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella
Valtionjohtajien virtuaalikokous synnytti kauhukuvia - entä faktat?
MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

Rovastin ideologiset ja poliittiset vaikuttimet

Mielipiteensä tämän aamun lehteen saanut rovasti oli huolissaan siitä, kun joku hänen ystävänsä "esitti vakavasti väitteen, että Ylen uutisiin ei voi luottaa". Lisäksi hänen mukaansa "on myös epäilty, että hallituksen ja viranomaisten antamiin tietoihin ei voi eikä pidä luottaa. Samalla on tarjottu vaihtoehtoisia uutislähteitä ja -kanavia unohtaen täysin niiden takana olevat ideologiset ja poliittiset vaikuttimet."

Tämä mielipidekirjoitus oli ajatuksia herättävä. Meillä on siis joukossamme ihmisiä, joille valtion kustantama media ja viranomaiset ovat niin luotettavia, ettei niiden tarjoamaa totuutta sovi epäillä. Eikä varsinkaan tutustua niille vaihtoehtoisiin tiedonlähteisiin. 

Rovasti oli kylläkin huomannut, että "luotettava tiedonvälitys ja yhteiskunnan sisällä vallitseva luottamus ovat yhteiskuntamme eheyttä vahvasti ylläpitäviä asioita", mutta ei ymmärtänyt aluksi mainitsemiensa lähteiden olevan myös inhimillisten ihmisten toimintaa ja sellaisena välittävän vaihtoehtomedioiden tavoin esittäjänsä "ideologiset ja poliittiset vaikuttimet".

Toki rovasti huoli on siinä mielessä aiheellinen, että yhteiskunta on epäilemättä polarisoitunut. Ei vielä samalle asteelle kuin pahimpina taistolaisvuosina minun nuoruudessani, mutta ilmapiirissä on kyllä paljon samaa. 1960-luvullahan Yle asettui vahvasti vasemmiston rinnalle muuta yhteiskuntaa vastaan ja sai siksi jopa pääjohtajansa mukaisen Reporadio-nimenkin.

Samaan tapaan myös nykyinen Yle toimii vahvasti etenkin punavihreiden aatteiden äänitorvena, kuten tämänkin blogin historiassa on monet kerrat todettu. Esimerkiksi Vihreiden puoluekokouksen uutisoinnista on unohdettu ongelmakohtia, on otettu epärehellisesti kantaa metsäsertifikaatteihin ja julkaistu harhaanjohtavaa grafiikkaa, on tehty tahallisia käännösvirheitä väärän mielikuvan luomiseksi ja on syrjitty ajankohtaisohjelmissa eduskunnan toiseksi suurinta puoluetta myös silloin, kun puheena on ollut sen kärkiteema.  

Minusta olisikin hyvä, että Yleisradio ottaisi tosissaan rovastin huolen. Onhan selvää, että ihmiset hakeutuvat vaihtoehtoisten tiedonlähteiden pariin silloin, kun valtakunnallinen media osoittautuu epäluotettavaksi. 

Tosiasia kuitenkin on, että nykymaailmassa ei enää ole neuvostotyyppisesti vain yhtä totuutta julistavaa mediamonopolia. Sen sijaan ihmiset hakevat tietonsa ja analyysinsä sieltä mistä haluavat - vaikkapa näistä professorin ajatuksista. 

Yksi suosituimmista poliittisen keskustelun kanavista on Twitter. Siellä on silmiinpistävää se, että ihmiset seuraavat vain samoin ajattelevia twiittaajia ja sulkevat muunlaiset näkemykset pois. Tämä lisää ymmärtämättömyyttä toisin ajattelevia kohtaan ja lisää ajatusten polarisoitumista.

Itseni on vaikea ymmärtää tätä, sillä lyhyiden viestien media on mitä parhain tapa seurata eri tavoin ajattelevien ihmisten näkemyksiä. Siksi seuraan poliittisia toimijoita Vasemmistoliitosta Kokoomukseen ja Vihreistä Perussuomalaisiin - ja kaikkia muita poliittisia toimijoita näiden väliltä. Enkä etenkään blokkaa ketään pois, vaikka saankin aika ajoin varsin hapanta palautetta omista kommenteistani. 

Tosiasia kuitenkin on, ettei ymmärtämättömyyteni poista ihmisten halua pysyä omissa samanmielisten kuplissa ilman omaa ajatteluaan haastavia näkemyksiä. Siksi olisi tärkeää, että Yle ottaisi uutisoinnissaan ja ylipäänsä ohjelmatarjonnassaan sellaisen roolin, jossa se pyrkisi esittelemään tasapuolisesti kaikenlaisten poliittisten aatteiden kannattajien näkemyksiä. 

Siten voisimme varjella ihmisten ymmärrystä toisiaan kohtaan - ja sitä kautta myös rakentaa sellaista yhteiskunnallista luottamusta, jota mielipidekirjoitteleva rovasti tarkoitti. Mutta mahtaako Ylen punavihreistä toimittajista olla sellaiseen rehellisyyteen sen sijaan, että he asettaisivat nykyiseen tapaansa etusijalle omat ideologiset ja poliittiset vaikuttimensa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylellinen kuva Vihreistä
Ylen toimintaa valaiseva metsäkeskustelu
Tragikooomista politiikkaa

HS johti lukijoitaan harhaan

Helsingin Sanomat jäi tänä aamuna kiinni varsinaisesta punavihreää agendaa tukevasta valeuutisoinnista. Se nimittäin julkaisi jutun otsikolla "Tilastokeskuksen tulotiedot julki: Suomen tuloerot kaventuivat viime vuonna, tuloerot kasvaneet silti ”merkittävästi” 1990-luvun lamasta". 

Jutussa näytettiin seuraava kuva, joka sinänsä näyttäisi osoittavan otsikon tiedot oikeaksi.

Onko siis syytä yhtyä vihervasemmiston huoleen ja nousta barrikadeille riistämään suurituloisimmilta suomalaisilta heidän rahansa? Vastaus on ei, sillä HS:n uutinen oli lukijaa harhaanjohtava, koska kuvan lähde eli Tilastokeskus julkaisi pidemmän aikasarjan. 

Se näyttää, että 1960-luvulta 1980-luvulle eli tulonjaon tasaisuus kasvoi huomattavasti todennäköisesti ajanjakson loppua lukuun ottamatta valtaa pitäneiden punamulta- ja kansanrintamahallitusten vasemmistolaisen jakopolitiikkan takia. Siten HS:n käyrän alkupään nousu johtui vain paluusta normaaliin markkinatalouteen.

Tulonjaon muutos vuodesta 2018 vuoteen 2019 näkyi Tilastokeskuksen tiedotteessa myös seuraavana kuvana. 

Siitä nähdään, että suuripalkkaisimman kymmenyksen tulot laskivat selvästi, kun taas kaikkien muiden tulotaso nousi. Toisin sanoen taloutemme yskähtely on vaikuttanut ennen kaikkea vauraimpien suomalaisten tuloihin. Kaikilla muilla tulot kasvoivat vuodesta 2018 vuoteen 2019.

Pitäisikö tästä siis iloita? Vai pitäisikö surra sitä, että yksityisen omaisuuden kertyminen väheni ja sitä kautta suomalaisten talouden investointeihin käytettävissä oleva rahakertymä pieneni? 

Entä pitäisikö meidän olla kainuulaisen kateuskäsitteen mukaisesti tyytyväisiä siitä, että parempiosaisillakin alkoi mennä vähän huonommin vai eteläpohjalaisittain tyytyväisiä oman tulotason noustessa lähemmäs suurituloisimpia?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ansio- ja pääomatulojen verotuksesta
Kummallista uutisointia tulonjaosta ja elintasopakolaisten palautuksista
Niin paksua propagandaa, että se kääntyy itseään vastaan

Pyrkiikö HS:n toimituskunta totuuteen

Helsingin Sanomien toimittaja vakuutteli eilen, että maamme valtalehdistössä toimivat toimittajat pyrkivät aina totuuteen. Joskus ehkä epäonnistuen, mutta ei koskaan tahallaan lukijoitaan tarkoituksella harhaan johtaen.

Siksi minun on pakko kysyä, että miksi saman lehden toimittaja Katja Kuokkanen kirjoittaessaan alaikäisten raa´asta hyväksikäytöstä jätti oleellisia asioita kertomatta. Eikö juuri sellainen ole tarkoituksellista harhaanjohtamista?

Hän nimittäin puhui ensin pakkotöiden uhreista. Heistä annetaan hyvin tarkka etnis-kansallinen kuva, mutta jutusta ei löytynyt sanallakaan mainintaa minkälaiset ihmiset heitä käyttävät hyväkseen. Lukija ei siten voi jutun perusteella tietää ovatko nämä iljetykset kantasuomalaisia vai kenties esimerkiksi uhrien maanmiehiä tai muuten vain maahanmuuttajia.

Seuraavaksi hän kirjoitti pakkoavioliitoista. Siinä kyllä kerrottiin kyseessä olevan maahanmuuttajiin liittyvä ongelma - ehkä siksi, että asia lienee ilmeinen kaikille suomalaisille. Pieni epärehellisyyden maku jäi kuitenkin siitä, ettei tämän hyväksikäyttömuodon uskonnollista ulottuvuutta mainittu. Ehkä siksi, että asiaan liittyvä uskonto vaikuttaa usein olevan HS:n toimituksen erityissuojeluksessa.

Sen sijaan kolmantena ryhmänä puheena olleiden seksuaalisen hyväksikäytön uhrien osata jäi jälleen epäselväksi, ketkä heitä tuovat maahan seksityöläisiksi tai ketkä pakottavat seksiin ns. grooming-ilmiön osana. Eikö totuuteen pyrkivän journalistin olisi pitänyt valottaa meille lukijoille myös tämän uhriluokan hyväksikäyttäjien olemusta ja taustaa? Ellei muuten niin siksi, että kaikenlaiset maamme asukkaat etnisestä alkuperästä, uskonnosta tai ihonväristä riippumatta osaisivat varoa heitä?

Minulle itselleni on pitkäaikaisena HS:n asiakkaana valitettavasti syntynyt sellainen käsitys, että lehti pyrkii kylläkin julkaisemaan totta olevia asioita, mutta jättää tarkoituksella kertomassa sellaisia seikkoja, jotka eivät sovi sen arvoliberaaliin agendaan. Viitaten eiliseen vakuuttelukirjoitukseen onkin kysyttävä, että onko tämä sellaista totuuteen pyrkimistä, joka lehden toimituskunnan mielestä vastaa sen lukijakunnan tarpeeseen luoda itselleen totuudenmukainen kuva maailmasta ja sen ilmiöistä.

En moiti tässä HS:n valintoja siksi, etteikö yksityinen toimija saisi välittää sellaista propagandaa kuin tahtoo. Sen sijaan moitin sitä ulkokultaisuutta, jonka antamalla varmuudella lehdessä vakuutetaan kirkkain silmin toimittavan yhdellä tavalla eli totuuteen pyrkien, mutta kuitenkin todellisuudessa ajetaan omaa agendaa totuutta vältellen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Feministinen olkinukke vai valeuutinen?
Miksi HS julkaisi virheellistä tietoa?
HS:n seksuaalirikosjutussa jäi harmittamaan kaksi seikkaa

Ylen valeuutinen amerikkalaisesta farssista

Prosessi Yhdysvaltain tulevan presidentin valitsemiseksi on käynnistynyt värikkäästi. Ensin demokraattien ehdokkaan valintakokous Iowasssa sujui hyvään kehitysmaalaiseen tyyliin, jossa vaalitulosten saaminen kestää yleensä päiväkausia.

Kakkosnäytös nähtiin maan edustajainhuoneessa, missä nykyinen presidentti Donald Trump piti puheensa maan tilasta. Siellä presidentti jätti puhettaan ennen kättelemättä senaatin demokraattisen puhemies Nancy Pelosin, joka vastineeksi repi teatraalisesti presidentin printatun puheen ja kutsui puhetta "epätotuuksien manifestiksi".

Itselleni tästä kaikesta tuli ensimmäiseksi mieleen kiusaavan pikkupojan ja loukatun pikkutytön kiukuttelu, jonka loppunäytöksenä oli loukatun naisen kosto. Vaikka Trump aloitti epäasiallisuudet, taisi tässä lopunperin käydä niin, että Pelosi keräsi negatiiviset pisteet sen sijaan, että olisi pysynyt asiallisena ja antanut Trumpin kärsiä omasta hölmöydestään.

Kolmosnäytöksen foorumina toimi USA:n senaatti, joka vapautti nykyisen presidentin virkarikossyytteistä. Näin ollen tämä saattaa jatkossa keskittyä maansa hallitsemiseen ja uuteen nelivuotiskauteen tähtäävään kampanjointiin. 

En tietenkään tunne kovin syvällisesti amerikkalaisten sielunelämää, mutta ainakin Suomessa vastaavista tapahtumista kaksi ensimmäistä olisivat pudottaneet demokraattien uskottavuuden pohjalukemiin. Kolmannesta en ole varma kumman puolueen laariin päätös lopulta sataisi Suomessa, saati miten se vaikutti USA:ssa.

Tosiasia kuitenkin on, että USA:n presidentinvaaliprosessi on vasta alkumetreillä. Ennen kuin se on maalissa, ehtii tapahtua todella paljon - ja samalla nyt nähty kolminäytöksinen startti ehtii unohtua äänestäjien ylivoimaiselta enemmistöltä. Juuri nyt Trump vaikuttaisi kuitenkin saaneen jonkinlaisen yliotteen haastajistaan.

* * *

Mutta sitten itse tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen. Oli mielenkiintoista huomata kuinka vaivihkaa Yle aivopesee meitä suomalaisia jopa USA:n presidentinvaalien suhteen. Eilisissä pääuutisissa se nimittäin teki oudon käännösvirheen Trumpin puheessa.

Areenasta löytyvällä tallenteella noin kohdasta 2:50 alkavassa puheen kohdassa Trump sanoo, että "today the ISIS territorial caliphate has been 100 % destroyed...". Tämän Yle on kääntänyt näin: "nyt ISIS ja sen alueellinen kalifaatti on tuhottu..."., kun se olisi pitänyt kääntää, että "nyt ISIS:in alueellinen kalifaatti on tuhottu...".

En jaksa uskoa, että ammattikääntäjä tekisi tuollaisen virheen, vaan tarkoituksena lienee ollut katsojien harhaanjohtaminen siihen luuloon, että presidentti Trump olisi valehdellut ISIS-järjestön lyömisestä. Meillähän on näyttävästi uutisoitu (esimerkki, toinen ja kolmas)  ja siten kansalaisten hyvässä tiedossa, ettei ISIS suinkaan ole lyöty, vaikka se onkin menettänyt aiemmin valtaamansa alueet Irakissa ja Syyriassa.

Siten ainakaan tältä osin Trump ei kertonut puhemies Pelosin väittämää epätotuutta, mutta suomalainen Yle sen sijaan syyllistyi valeuutisen julkaisemiseen. Edellä käsittelemäni käännösvirhe ei nimittäin voinut olla vahinko, koska Ylen toimittajan kohdassa 2:50 alkaneen puheenpätkän juontoon sisältyivät seuraavat sanat: "...etenkin kun ulkopolitiikassa hän pitää kiinni siitä, että terroristijärjestö ISIS on nujerrettu". Ei pitänyt, ei ainakaan Ylen näyttämässä puheenpätkässä, vaikka verorahoitteinen kääntäjä näin antoikin ymmärtää.

Minusta on varsin hämmästyttävää, että verorahoillamme toimivassa Ylessä toimittaja/toimittajat katsovat oikeudekseen syöttää valeuutisia palkkansa maksajille. Etenkin motiivin keksiminen on vaikeaa, sillä eihän noilla valeuutisilla liene mitään vaikutusta Yhdysvaltain ja tuskin kovin suuresti edes Suomen politiikkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkaisiko Yle tutkimuksen vai valeuutisen?
Vastuutonta journalismia
Tosiasiat eivät ole vihapuhetta

Esimerkin olematon voima

Aika usein kuulee sanottavan (ministeritason esimerkki jos toinenkin), että Suomen tulisi erilaisten maailmanparannustoimien yhteydessä uhrata osa omasta hyvinvoinnistamme, koska se tarjoaisi esimerkin muille. Näin erityisesti silloin kun vaatimuksena ovat maamme kansalaisille yksiselitteisen haitalliset toimet esimerkiksi metsien hyödyntämisastetta alentamalla tai sisäisestä turvallisuudesta tinkimällä.

Tämän argumentoinnin kannalta oli mielenkiintoista lukea tänään vihervasemmistolaisen toimittajan Saska Saarikosken kolumni, jossa hän kertoo Suomen tunnettuutta koskevista havainnoistaan suuressa brittiläisessä historianteoksessa.

Sieltä löytyivät tiedot siitä, että Ruotsi valloitti Suomen keskiajalla ja Venäjä 1800-luvulla. Myös Kalevalan kerrottiin olevan suomalainen - kuten myös Elias Lönnrotin ja Jean Sibeliuksen (molemmat väärin kirjoitettuina).

Talvisodassa Suomi osoitti teoksen mukaan Neuvostoliiton heikkouden, mutta oli 1940-luvulla natsien liittolainen. Myöhemmin siitä tuli kuitenkin pohjoismaa ja osa rikasta Eurooppaa. Lisäksi historianteos unohti, ettei Suomea miehitetty kahdesti (eikä edes yhdesti) sodan aikana.

Tätä taustaa varten asettuu käsitys suomalaisen esimerkin ja taloudellisen uhrautumisen voimasta maailmanparantamisessa ilmeisen oikeaan viitekehykseensä. Siitä voi tehdä sen johtopäätöksen, että Suomen on syytä parantaa maailmaa vain sen verran kuin meistä itsestä tuntuu hyvältä - eikä yhtään enempää. Ei edes esimerkin vuoksi, koska sillä ei tosiasiassa olisi mitään vaikutusta maailman mahtavien toimintaan - ei vaikka tuhoaisimme koko tulevaisuutemme muiden edestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen
Fanatismi on vaarallista
Amnestyn ymmärtämättömyys ja yllätyksettömyys saivat lisävalaistusta

Feministinen olkinukke vai valeuutinen?

Helisngin Sanomat julkaisi jutun, jossa kritisoitiin keskustanuorten vaatimusta feministisestä aluepolitiikasta. Sen teki mielenkiintoiseksi vain ja ainoastaan se, millä tavoin maan suurin sanomalehti käyttää valta-asemaansa harhauttaakseen lukijoitaan.

Oleellista jutussa olivat seuraavat lauseet: "vaikka asiaa ei ihan suoraan sanota, käytännössä kannanotossa ollaan huolissaan maaseudun nuorten miesten kohtalosta... Tiedotteen mukaan feministisellä aluepolitiikalla olisikin 'positiivinen vaikutus maamme syntyvyyden kehitykseen'. Käytännössä feminismi ilmeisesti toteutuisi sillä, että maaseudun naiset ymmärtäisivät jäädä kotipaikkakunnilleen synnyttämään."

Toimittajan muotoilu toi hakematta mieleeni ikävän kuvan maaseudun nuoresta naisesta maalaismiehensä nyrkin ja hellan välissä. Se lienee myös ollut tarkoituksena.

Itse tiedotteesta voidaan toki lukea virke, jonka mukaan "feministisellä aluepolitiikalla Keskustaopiskelijat uskoo olevan positiivinen vaikutus myös maamme syntyvyyden kehitykseen". Mutta se ei ole aloitteen varsinainen sisältö vaan pikemminkin arvioitu seuraus.

Aloitteen kannalta keskeistä ei siis ole se, että naiset jäisivät "kotipaikkakunnilleen synnyttämään" kuten toimittaja olkinukkensa muotoili. Sen sijaan siinä vaaditaan sitä, että korkeakouluissa "hankittua osaamista on opiskeluiden jälkeen oltava mahdollista hyödyntää ympäri Suomen".

Toisin sanoen keskustanuorten tavoitteena oli luoda aluepolitiikan keinoin koko maahan edellytykset korkeakoulutetuille sopivien työpaikkojen syntymiselle. Tämän onnistuessa helpottuisi luultavasti myös nuorten ns. kohtaanto-ongelma, jolla tarkoitetaan naisten yliedustusta kaupungeissa ja miesten maaseudulla. Tästä tosiasiasta eivät kärsi vain maaseudun miehet, joista pelkästään toimittaja arveli keskustanuorten olevan huolissaan, vaan yhtä lailla kaupunkien parisuhdetta vaille jäävät naiset.

Toimittaja puhui jutussaan feminismin venyttämisestä. Tämä ei kuitenkaan todellisuudessa koske keskustanuorten aloitetta, sillä sen tekee varsin perinteiseksi feminismiksi se, että aloitteen tavoitteiden toteutuessa korkeakoulutetuille naisille avautuisi mahdollisuus asua kaupunkien lisäksi myös maaseudulla näin halutessaan.

Nyt tätä mahdollisuutta ei käytännössä ole lähinnä opettajia ja lääkäreitä lukuun ottamatta. Tästä HS:n toimittaja ei kuitenkaan ollut huolissaan juttua kirjoittaessaan.

Kirjoitin tämän blogimerkintäni siksi, että halusin nostaa esille sen vallan, jota suurimmat mediat - Helsingin Sanomien lisäksi Yle - voivat kenenkään kyseenalaistamatta käyttää edistääkseen sellaisia poliittisia aatteita, joita toimituskunta kannattaa. Keinot ovat moninaiset sisältäen myös poliittisten kilpailijoiden aloitteiden vääristelyn - kuten keskustanuorten aloitteen käsittelystä erkkomediassa näimme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin

Simon Elo muunteli olkiukkoa

Elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtaja ja populismi

WWF valeuutisten sylttytehtaana

Mietin tänä aamuna pitkään, mistä kirjoittaisin. Lopulta päädyin tuomaan esiin Ylen uutisen, jossa kerrotaan WWF:n koululaisten harhaanjohtamisesta - siis heille tehdystä kuvamanipulaatiosta, jossa jääkarhu ja sen poikanen ovat pienenpienellä jäälautalla, vaikka alkuperäisessä kuvassa ne seisovat laajalla jääkentällä. Näin siitä huolimatta, että asia tuli mainituksi jo eilisen kirjoitukseni keskusteluketjussa - tosin Iltalehden alkuperäiseen uutiseen viitaten - ja olen muutenkin kirjoittanut viime aikoina paljon ilmastonmuutoksesta.

Nämä kaksi uutista välittävät WWF:stä vähemmän mairittelevan kuvan, vaikka sen viestintäjohtaja sanoikin pahoittelevansa - ei kuvan julkaisemista vaan sitä, ettei sen luonnetta kuvayhdistelmänä ole mainittu. Pahoittelun krokotiilinkyynelmäistä luonnetta kuvasi kuitenkin se, että hän oli vasta nyt huomaavinaan, että "esimerkiksi koululainen ei erota sitä, mikä on mainoskuva, mikä uutiskuva".

Kun on jäänyt kiinni koululaisten huijaamisesta, on pyrkimys vahinkojen minimoimiseen selittelemällä tietenkin ymmärrettävää. Lienee kuitenkin lähes varmasti niin, että jääkarhukuvan muokkaus tehtiin vakaassa tarkoituksessa ja nimenomaisesti koululaisten ilmastoahdistuksen lisäämiseksi.

WWF:n viestintäjohtaja väitti myös, että "lyömme jatkuvasti faktoja tiskiin varsinaisessa uutisviestinnässämme". Tämä pitänee osittain paikkansa, mutta en ole huomannut järjestön tuovan esiin kuin ilmastonmuutoshypoteesia tukevia faktoja. Se on siis jättänyt kertomatta ne tosiasiat, jotka ovat sen kannalta ongelmallisia.

Esimerkiksi sen, ettei arktisen napajään koko ole pienentynyt seitsemään vuoteen vaan oli esimerkiksi toissapäivänä noin 16 prosenttia laajempi kuin lokakuun 4. päivänä vuonna 2012. Tai että jääkarhut ovat eläneet myös edellisen interglasiaalin aikana, jolloin arktiksen ilmasto oli 2-4 astetta nykyistä lämpimämpi ja napajää mitä todennäköisimmin suli pois joka kesä.

Minusta on ikävää, että WWF:n kaltaiset järjestöt käyttävät epärehellisiä keinoja johtaakseen ihmisiä harhaan. Toki vielä ikävämpää on alan tutkimukseen ilmiselvästi pesiytynyt epärehellisyys.

Lopputuloksena tästä epärehellisyydestä on vaikeus muodostaa objektiivinen kuva ilmaston lämpenemisen todellisuudesta. Onhan selvää, että jos ihmisen rooli tässä asiassa on ratkaiseva, tulee se ilmi myös rehellisten analyysien ja tiedottamisen kautta. Sen sijaan huijaaminen ja siitä kiinni jääminen herättävät epäilyjä koko asiaa kohtaan ja - mikäli kauhukuvat ovat todellisia - johtavat lopulta korjaavien toimenpiteiden viivästymiseen kuten sadussa paimenpojasta ja sudesta.

Tai mikä vielä pahempaa - mikäli ihmisellä ei todellisuudessa ole merkittävää roolia ilmaston viimeaikaisessa lämpenemisessä, on saatu syntymään taloudellista kehitystä haittaava kalabaliikki, josta kovimman hinnan maksavat maailman vähävaraiset. Sekä ne nuoret, jotka ahdistuvat näistä kauhukuvista ja jättävät esimerkiksi lapset hankkimatta sen takia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hämmentäviä ilmastouutisia
Ylimenopäivä on pohjimmiltaan valeuutinen
Ilmaston mittaamista vai tilastohuijausta?

Valeuutinen - mutta kumpi?

Helsingin Sanomat julkaisi pari päivää sitten jutun koulujen kasvisruokailusta. Jutun sävy oli kasviruuan suhteen äärimmäisen positiivinen.

Sen mukaan "kaupungilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten paljon kasvisruokaa kouluissa kuluu yhteensä verrattuna muuhun ruokaan. Se tiedetään, että suosituimmat kasvisruuat ovat monen lempiruokaa. Niitä otetaan yhtä paljon tai enemmän kuin suosituimpia liharuokia."

Pari päivää sitten myös Iltalehti julkaisi jutun samasta aiheesta. Sen mukaan "kuuden viikon kiertävällä ruokalistalla pääruoista kasvisruokia on tarkalleen 59,3 prosenttia, liharuokia 30,5 prosenttia ja kalaruokia 10,2 prosenttia." Kasvisruoka on siten jo nyt pääasiallinen koululaisille Helsingissä tarjottava lounas, joten kyse ei enää ole mistään kasvisruuan kokeilupäivistä.

Mielenkiintoiseksi nämä kaksi juttua teki se, että IL:n mukaan "vaikka liha- ja kalaruokaa on kouluissa tarjolla vähemmän kuin kasvisruokia, niitä syödään suurempia määriä kuin kasvisruokia".

Molempien lehtien jutut eivät siis voi pitää paikkaansa, joten toinen niistä on valeuutinen. Mutta kumpi?

Toivottavasti se ei ole HS:n juttu, koska IL:n välittämän tiedon mukaan kasvisruuan suosiminen olisi johtanut yhä useamman koululaisen jättämään verorahoitteinen päiväruokansa syömättä - ja siten heidän vanhempiensa ja kaikkien Helsingin veronmaksajien - siihen käytetyt verorahat olisi heitetty kankkulan kaivoon.

Asia on siksi vakava, että se on syytä nostaa esille. Kouluruokaahan jaetaan Suomessa siksi, että koululaiset jaksaisivat opiskella koko päivän syömällä lounaaksi terveellistä ruokaa. Jos nykyinen kasvisruokainnostus on kuitenkin johtanut siihen, että osa heistä (pojat?) korvaa sen ravintotieteellisesti heikkotasoisella roskaruualla tai jättää lounaan kokonaan syömättä, ei tätä tavoitetta ole saavutettu.

Jos näin on, ei tämä voi olla näkymättä sekä koulujen arjessa eikä myöskään näiden nuorten kehityksessä kohti aikuisuutta. Siksi tarvitaan pikaisesti tutkittua ja luotettavaa tietoa - eikä kahta vaihtoehtoista "totuutta" - kasvissyönti-ideologian vaikutuksesta koululaisten ravitsemukseen.

Toivottavasti Helsingin kaupunki siis selvittää asian mahdollisimman pikaisesti. Ja Suomen muut kaupungit ja kunnat odottavat oikeaa tietoa ennen kuin lähtevät omilla tahoillaan suosimaan kasvisruokaa koululaisten lautasilla.

Sivumennen sanoen tämän jutun lähteitä etsiessäni tuli vastaan myös uutinen, jonka mukaan mielenterveysongelmat ovat brittitutkimuksen mukaan todennäköisempiä kasvissyöjillä. Toisaalta muutamien fyysisten sairauksien suhteen kasvisruokavalio saattaa olla parempi kuin sekaruoka. Siten myös kasvisruokavalion kokonaisterveysvaikutukset tulisi tutkia nykyistä paremmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruokafasismia Helsingissä
Vegaaniarmeija?
Elisa Aaltola, filosofi, ja minä, sekasyöjä