Kansainvälinen lainsäädäntö kannusti Fitburgin kaapelisabotaasiin

Ankkuria laahannut laiva – Fitburg – vioitti eilen Suomenlahden pohjassa kulkenutta kaapelia. Suomen rannikkovartiosto toimi totutun tehokkaasti, dokumentoi valokuvin ankkurin roikkumisen ja otti aluksen talteen.

Tapaus etenee seuraavaksi tarkempaan tutkintaan ja aikanaan epäilemättä oikeuteen. Tämä kuulostaa sinänsä hyvältä, mutta kiinnittäisin – arvoisat lukijat – huomionne siihen, mitä tapahtui viime lokakuussa. 

Silloin Helsingin käräjäoikeus ilmoitti jättävänsä tutkimatta – samankaltaisessa tapauksessa – Venäjän varjolaivastoon kuuluvan Eagle S -aluksen syytteen ja siihen perustuneet korvausvaatimukset. Oikeus katsoi, että tapaukseen ei voida soveltaa Suomen rikoslakia. 

Asiaan otti tuolloin kantaa kansanedustaja Jarno Limnéll (kok), jonka mukaan "tarvitaan selkeämpää lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia, jotka antavat valtioille mahdollisuuden käsitellä tämänkaltaisia tekoja myös talousvyöhykkeillä ja kansainvälisillä vesillä". Sellaisia ei ole kuitenkaan ilmaantunut kuluneiden parin kuukauden aikana. 

Siksi minusta on selvää, että Fitburgin – ilmeisen selvästi Venäjän määräämä kaapelisabotaasi – oli loogisesti ottaen Helsingin käräjäoikeuden päätöksen ja kansainvälisen lainsäädännön puutteellisuuden seuraus. Onhan selvää, että jos kaapeleiden rikkomisesta ei seuraa mitään, voi Putinin hallinto jatkaa aivan huoletta niiden sabotoimista. 

Siksi on helppo ennustaa, että Suomenlahden ja Itämeren pohjassa kulkevia kaapeleita rikotaan – niin sanotusti vahingossa – myös jatkossa. Ja sitä jatkunee siihen asti, kunnes kansainväliseen lainsäädäntöön säädetään tarvittavat pykälät odotettavissa olevasta Venäjän ja sen bulvaanien vastustuksesta huolimatta.  

* * *

Jos Fitburgin tapauksessa haluaa nähdä jotain positiivista, niin sellaista oli epäilemättä suomalaisten viranomaisten toiminnan tehokkuus. Kaapelinrikkoja selvitettiin nopeasti ja se saatiin myös pysäytetyksi. 

Edellä mainitsemani lainsäädännöllisen ongelman takia laivan omistajan ja/tai miehistön ainoaksi sanktioksi jouduttaneen etsimään vikoja laivan kunnosta, mikä viivästyttäisi sen liikkeelle lähtemistä. Näin laivan miehistö joutuisi nyhjäämään edes vähän aikaa Kirkkonummen rannikolla. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, että onko laivan varustamo ja/tai sen miehistö tehnyt Vladimir Putinin hallinnon kanssa sopimuksen noiden päivien korvaamisesta ruplina vai jonakin vahvempana valuuttana. Ruplan kurssihan on viime aikoina ollut samanlaisessa laskussa kuin se kuuluisa lehmän häntä, joten venäläisvaluutalla korvattavien päivien arvo laskee ajan myötä. 

Joka tapauksessa laivan mahdolliset puutteellisuudet on selvitettävä ennen sen päästämistä pois Suomen aluevesiltä. Sekä tietenkin vaatia pienimpienkin laivasta löytyvien vikojen huolellista korjausta ennen sille – ja sen miehistölle – annettavaa lähtölupaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Johtaako Suomen näyttävä operaatio Itämeren tilanteen eskaloitumiseen?

Finland Detains Russia-Linked Ship Suspected of Cable Damage

Kansainvälinen oikeus on ongelma

Mika Meranon kritiikki ja Suomen Akatemian velvollisuus

Perussuomalaisten helsinkiläinen varavaltuutettu Mika Merano julkisti eilen pamfletin, jossa arvioidaan suomalaisen – lähinnä Suomen Akatemian – tiedepolitiikkaa. Sen perimmäinen sanoma on, että lähinnä, mutta ei pelkästään, humanististen tieteiden julkiseen rahoitukseen on sekoittunut wokeltavaa politiikkaa, minkä seurauksena rahoitettavaksi on päätynyt kelvottomia hankkeita. 

Koska pamfletti herätti jo etukäteen keskustelua, jonka seurauksena Suomen Akatemia lähetti jopa jonkinlaisen varoituskirjeen tutkijoille, ajattelin nostaa tässä esille Meranon oman pääviestin suomalaiselle tiedeyhteisölle. Minun ymmärtääkseni se kuuluu näin: tiede on erittäin tärkeää ja siksi tutkijoiden tulisi ottaa vastuu omien tieteenalojensa uskottavuudesta vaatimalla poliittisesti värittyneiden agendatutkimusten poistamista julkisen rahoituksen piiristä.

Lisäksi Merano vaati, että tutkimusrahoituksen viime kädessä veroistaan kustantavalla tavallisella kansalla tulee olla mahdollisuus ymmärtää, mitä heidän rahoillaan on tehty ja saavutettu. Ja siksi jokaisen rahoitetun hankkeen tuloksista ja merkityksestä tulisi saattaa julkisesti nähtäväksi kansantajuinen raportti. 

* * *

Nähtäväksi jää, onko Meranon pamfletilla vaikutusta Suomen Akatemian toimintaan. Omalta osaltani totean, että hänen ulostulonsa on hyvin perusteltu ja sellaisena sen soisi tulevan huomioiduksi suomalaisessa tiedepolitiikassa. 

Siksi pamfletissa listatuksi tulleiden – kelvottomiksi väitettyjen – hankkeiden vetäjillä ja rahoituspäätökset tehneellä Suomen Akatemialla on suorastaan velvollisuus tulla puolustamaan tekemisiään. Siis kertomaan miksi rahoitetut hankkeet olivat tärkeitä suomalaiselle ja kansainväliselle tiedeyhteisölle, minkälaista tieteellistä tietoa niillä haluttiin saavuttaa ja miten niiden löydöksiä oli tarkoitus hyödyntää. Tai vaihtoehtoisesti tunnustaa, että Meranon kritiikki oli aiheellista. 

Ihan lopuksi totean, että olen johtanut Suomen Akatemian rahoittamia projekteja, joten tiedän, että ainakin minua rahoittaneet toimikunnat ovat aina vaatineet tuomaan esille edellä mainitsemani asiat sekä tutkimussuunnitelmaan että myös hankkeen loppuraporttiin. Siten tämän tehtävän, eli näiden asioiden viestiminen kansantajuisella kielellä, ei pitäisi olla kenellekään tutkijalle – tai edes Suomen Akatemian toimihenkilöille – kovin vaativa tehtävä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tutkijatohtori Daria Krivonos, kansanedustaja Wille Rydman ja Suomen Akatemian tehtävä
Tieteestä ja sen tarpeellisuudesta
Suomen Akatemian roolista tieteen rahoittajana

Tieverkoston rapautuminen pysähtyi

Suomi on harvaan asuttu maa, jossa etäisyydet ovat pitkiä. Sen seurauksena sekä ihmisten että tavaroiden kuljettaminen edellyttää toimivaa liikenneverkostoa, joka koostuu sekä rautatie- että maantieverkostosta. Näistä ensin mainittu on viime aikoina ollut keskustelun keskiössä, koska se halutaan - lähinnä sotilaspoliittisista syistä - muuttaa kapearaiteisemmaksi kuin nykyisin. 

Harvaan asutussa maassa rautatiet eivät kuitenkaan yksinään riitä kattamaan ihmisten liikkumis- ja tavaroiden kuljetustarpeita, vaikka ne ovatkin tehokkaita väyliä suurten asutuskeskusten välillä. Maantiet sen sijaan johtavat jokaiseen kylään ja kaikkien talojen nurkille, joten myös rautatie- ja jopa lentokuljetusten perille pääsemiseen tarvitaan maanteitä. 

Lisäksi yksi Suomen tärkeimmistä teollisuudenaloista on metsäteollisuus, jonka raaka-aineet kasvavat hajautetusti ympäri valtakunnan. Eikä niitä voi saada sieltä jalostettavaksi tehdaspaikkakunnille kuin metsäautoteistä ja paikallisteistä alkavia liikenneverkostoja pitkin. 

* * *

Edellä mainitsemistani syistä on ollut äärimmäisen lyhytnäköistä, että suomalainen tieverkosto on päästetty rapautumaan. Vielä vuonna 2016 maassamme oli "vain" noin 8 ooo kilometriä heikkokuntoisia teitä. 

Tämä määrä oli noussut vuonna 2021 eli edellisen hallituskauden puolivälissä noin 9 000 kilometriin. Eikä siinä kaikki, sillä seuraavan kahden vuoden aikana niiden määrä lisääntyi reilusti yli tuhannella kilometrillä, koska asia ei kiinnostanut silloista Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolaista hallitusta.

Nykyinen Petteri Orpon (kok) hallitus lähti kuitenkin eri linjoille ja sen seurauksena vuoden 2024 aikana huonokuntoisten teiden määrä laski karvan verran. Eniten parannusta tapahtui vilkkailla tieverkon osilla, mutta vähäliikenteisten teiden kunto heikkeni edelleen. 

Hinnan teiden heikosta kunnosta maksavat tiellä kulkevien ajoneuvojen omistajat rikkoontuneina renkaina, joiden vaihtamisesta aiheutuu helposti satojen eurojen ylimääräinen kustannus. Lisäksi heikkokuntoisilla teillä olevat vaaran paikat lisääntyvät vaarantaen kaikkien teillämme liikkuvien ihmisten turvallisuuden, eikä merkityksetöntä liene myöskään teollisuuden raaka-ainekuljetusten ajallinen pidentyminen. 

Kaiken tämä lisäksi olisi ymmärrettävä, ettei tässä puheena oleva ongelma ole pelkästään lineaarinen, vaan pikemminkin eksponentiaalinen, koska teiden alkava rapautuminen - kuten vettä imevät reiät asfaltissa - kiihdyttävät entisestään teiden kunnon heikkenemistä. Tämän seurauksena suomalaisen tieverkoston ylläpitäminen maksaa ajan myötä sitä enemmän, mitä huonommassa kunnossa niiden pinnoitteet pidetään.  

Toivoa siis sopii, että maanteiden kunnon parantaminen jatkuisi myös tulevina vuosina ja hallituskausina, jotta ihmisten ja tavaran liikkuminen harvalukuisessa ja pitkien yhteyksien Suomessa säilyisi siedettävänä. Eivätkä tieverkoston hoitokustannukset kasvaisi mahdottomiksi hallita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HSL:n edustaja esitti autoilun matka-aikojen pidentämistä
Vapautta rajoittava verotus nauttii äänestäjien kannatusta
Ilmastopaneelin puheenjohtajan suloisenpunaisia ajatuksia

Kuinka vähentää poliittista polarisaatiota?

USA:n politiikka on tunnettu vuosi vuodelta syvenevistä jakolinjoista eli puoluevihamielisyydestä republikaaneja ja demokraatteja kannattavien ihmisten välillä. Siksi siellä olisi paljon käyttöä toimille, jotka vähentäisivät epädemokraattisia asenteita ja eri puolueita kannattavien henkilöiden välistä vihamielisyyttä. 

Tuoreessa tutkimuksessa Jan G. Volkel ja hänen kollegansa valitsivat tutkijoista ja käytännön toimijoista koostuneen asiantuntijapaneelin kanssa 25 mahdollista keinoa vähentää ihmisten epädemokraattisia asenteita ja puoluevihamielisyyttä. Sen jälkeen he testasivat niiden vaikutuksia yli 30 000 vastaajan verkkokyselyllä, jossa oli kiintiöity demokraattien ja republikaanien kannattajat sekä keskeiset demografiset muuttujat.

Tulokset osoittivat, että peräti 23 keinoa vähensi puoluevihamielisyyttä. Lisäksi kuusi keinoa vähensi tukea epädemokraattisille käytännöille ja viisi puolueväkivallalle. Puoluevihamielisyyden vähentämiseksi tehokkaita olivat sellaiset keinot, jotka toivat esille sympatiaa herättäviä, mutta poliittisesti erilaisia henkilöitä tai korostivat ihmisten yhteisiä identiteettejä. 

Tehokkaita strategioita epädemokraattisten käytäntöjen tukemisen vähentämiseksi taas olivat sellaiset keinot, jotka korjasivat väärinkäsityksiä kilpailevan puolueen jäsenten näkemyksistä. Myös demokratian romahduksen riskin esille tuominen vähensi epädemokraattisten käytäntöjen tukea. 

Puolueväkivallan tukemisen vähentämiseksi tehokkaita keinoja olivat väärinkäsitysten korjaaminen toisen puolueen näkemyksistä ja poliittisten eliittien demokraattisille periaatteille antaman tuen esille tuominen. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että useat keinot vähensivät myös muita asenteita, jotka voivat olla ongelmallisia demokratian terveelle toiminnalle, kuten epädemokraattisille ehdokkaille annettua tukea, puolueiden välisen yhteistyön vastustusta, sosiaalista epäluottamusta, sosiaalista etäisyyttä ja politisoitujen faktojen puolueellista arviointia. 

Toisaalta jotkut epädemokraattiset asenteet - erityisesti tuki epädemokraattisille käytännöille ja puolueväkivallalle - eivät liittyneet suoraan puoluevihamielisyyteen. Siitä huolimatta juuri puoluevihamielisyyden vähentäminen olisi tärkeää, koska se on yhteydessä polarisaatioon ja amerikkalaisten halukkuuteen tukea epädemokraattisia ehdokkaita.

* * *

Suomalainen poliittinen ilmasto on toki aivan erilainen kuin amerikkalainen, vaikka myös täkäläisessä yhteiskunnassa näkee jopa poliitikkojen joukossa yhä useammin samankaltaisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat USA:ssa. Siis sellaisia kuin kilpailevan puolueen edustajien sanojen vääristelyä ja tahallista väärinymmärrystä. Ja toki myös tavallinen kansa käyttää poliitikoista tai heidän puolueistaan usein luonnehdintoja, joita ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua rakentavaksi demokraattiseksi keskusteluksi. 

Tästä huolimatta myös monien suomalaisessa yhteiskunnassa toimivien poliitikkojen - laidasta laitaan - olisi syytä käyttää hetki sen ajattelemiseen, että edistääkö heidän kielenkäyttönsä varmuudella demokratiaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Vai onko se pikemminkin yhteiskuntaa polarisoivaa ja sitä kautta viime kädessä suomalaisen yhteiskunnan toimintaa heikentävää?    

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihapuheesta
Lindtmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918
Vasemmistolaista retoriikkaa

Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla

Tuore uutinen kertoo, että Suomen lasku metsien hiilinielujen romahduksesta voi laskea miljardeilla. Tekstistä selviää muutoksen olevan riippuvainen päästöyksiköiden määrästä ja esimerkiksi hiilidioksiditonnin hinnan ollessa 40 euroa olisi hinnan alenema 2-7 miljardista eurosta 0,4-1,6 miljardiin euroon. 

Se tarkoittaa prosentuaalisesti noin 80 prosentin "halpuuttamista". Toisin sanoen vanha hinta oli viisinkertainen verrattuna uuteen. Nyt tehty muutos vastaa siis sitä, että bensiinin hinta putoaisi yht´äkkiä kahdesta eurosta 40 senttiin. 

Tämä on hämmentävää, sillä nyt puhutaan todella isoista maksuista suomalaiselle kansantaloudelle. Verrokkina olkoon vaikkapa tämän vuoden oikeusministeriön koko määräraha, joka on 1,1 miljardia euroa. 

Otan asian esille siksi, että jos päästöyksiköiden laskentaperusteet ovat niin heikot kuin nyt näyttää, voidaan mielestäni niiden oikeutus kyseenalaistaa. Näin siitä huolimatta, että hinnanmuutos oli tällä kertaa alennus. 

Taustalla on Luonnonvarakeskuksen tekemä tekninen korjaus, jonka taustalla oli kasvihuonekaasupäästöjen inventaarion laskentamenetelmien muutos. Uutisessa haastateltu tutkija kertoi, että nyt "vertailutaso on oikeasti vertailukelpoinen inventaarion tuloksiin. Siksi luvut kutistuivat niin paljon."

Jos ja kun hiilipäästöistä joudutaan maksamaan jatkossa, on laskentaperusteiden luonnollisesti oltava täsmälliset ja oikeat. Nyt tehdyn muutoksen mittaluokka kuitenkin asettaa tämän kyseenalaiseksi. 

Näin siksi, että olisi outoa, mikäli myös aiempaa - nyt muutettua - laskentamenetelmää ei aikanaan olisi pidetty oikeana. Olisihan vieläkin oudompaa, mikäli EU:ssa olisi päätetty miljardiluokan tulonsiirroista ilman uskoa sen perusteiden pitävyyteen. 

Kun nyt kuitenkaan asia ei ollut näin, on kysyttävä, että kuka tällä kertaa takaa sen, että uusittu laskelma olisi niin täsmällinen ja oikein, että sen perusteella tehtävät tulonsiirrot ovat perusteltuja? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista

Olisi hyvä, jos lehdistö korjaisi asiantuntijalähtöiset virheensä

Helsingin sanomissa oli korvissani oudolta kuulostaneen väitteen sisältänyt artikkeli sienisadon ja puiden terveyden välisestä suhteesta. Siinä Luonnontieteellisen keskusmuseon sieniasiantuntija Pertti Salo kertoi - sinänsä aivan oikein - että "sienet ovat täydessä symbioosissa puiden kanssa. Ne ottavat maasta veden ja ravinteet ja antavat ne puille. Puut eivät voi ottaa maasta mitään [ravinteita] ilman sieniä. Vastaavasti sienet saavat puilta takaisin valmiit yhteyttämistuotteet."

Sen jälkeen hän väitti, että heikon sienisadon seurauksena "puita tulee varmasti kuolemaan. Jonkin verran koivuja on jo kuollut".

Kulunut kesähän oli monin paikoin hyvin kuiva ja sen seurauksena lienee paljon vettä tarvitsevia eli kuivuudelle herkkiä koivuja tosiaan kuollut. Mutta itse jäin ihmettelemään, että voisiko niiden kuolema tosiaan johtua sienisadon vähäisyydestä - eli sienten vähäisestä lisääntymisinnosta. 

Aloitin lukemalla kommenttikentän ja siellä asian olikin jo oikaissut Tarja Lehto. Kyse lienee varsin meritoituneesta metsäntutkijasta, jonka tieteelliset saavutukset ovat ainakin kertaluokkaa suuremmat kuin jutussa haastatellun Salon meriitit. Tässä puheena ollut asia kuuluu Lehdon omaan tieteenalaan, jolla hän on julkaissut mm. runsaasti siteeratun tieteellisen yhteenveto-artikkelin juuri puheena olevasta aiheesta. 

Lehdon mukaan "sienisato ei vaikuta puihin mitenkään. Sienten ja puiden välisen mykorritsasymbioosin keskeinen osa on maan alla elävä rihmasto, joka ottaa maasta ravinteita ja saa puulta hiilihydraatteja. Kuivuus kyllä haittaa sekä rihmastoa että itiöemiä, mutta jutussa olivat syy- ja seuraussuhteet menneet sekaisin. Ei ole myöskään osoitettu, että puiden kuoleminen kuivuuteen johtuisi nimenomaan sienirihmaston ongelmista."

* * *

Tapauksella on sikäli yleistä mielenkiintoa, että se valaisee erinomaisen hyvin toimittajan työn vaikeutta. Heidän oma tietämyksensähän rajoittuu enemmän tai vähemmän kirjoitustyöhön ja siihen suoraan liittyviin seikkoihin. Ja siten he ovat substanssikysymyksissä aina riippuvaisia käyttämistään asiantuntijoista. 

Jos nyt sitten sattuu niin, että toimittajan kiinni saama asiantuntija tulee lausuneeksi virheellisiä väitteitä, ei hän itse pysty oman tietämyksensä perusteella havaitsemaan niiden virheellisyyttä. Ja näin maailmalle pääsee uutisankka, joka saattaa jäädä elämään pitkäksikin aikaa. 

Siksi jään mielenkiinnolla seuraamaan, saammeko vielä tämän syksyn aikana lukea tai kuulla muualtakin, kuinka sienisadon kehnous on Suomessa johtanut metsätuhoihin. Pahimmassa tapauksessa asia voi nousta esille vielä tulevinakin vuosina, kuten kävi minun parhaassa iässäni, kun saasteiden väitettiin - useiden vuosien ajan - tuhoavan Suomen metsät. 

Onneksi julkisen keskustelun virheet eivät sinänsä vaikuta puukuolemiin mitenkään. On kuitenkin syytä muistaa, että Keski-Euroopan metsien laajat hyönteistuhot ovat viime vuosina olleet varsin paljon julkisuudessa ja aiheuttavat monille suomalaisillekin ahdistusta osana ilmastonmuutokseen liittyviä huolia. 

Juuri siksi olisi järkevää, että HS käyttäisi hiukan palstatilaa korjatakseen tässä puheena olleessa artikkelissaan esiintyvän asiantuntijalähtöisen virheen. Lehdon kommenttikenttään kirjaamaa korjaustahan tuskin monikaan tulee katsoneeksi. 

Itse asiassa olisi hyvä, jos kaikki maamme mediat ottaisivat tavakseen korjata juttujensa virheet. Erityisesti silloin, kun niillä on laajempaa merkitystä meidän suomalaisten elämässä - liittyi aihe sitten ilmastonmuutokseen, metsänhoitoon, maahanmuuton seurauksiin tai vaikkapa EU:n sisäisiin valtasuhteisiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pieneliöt manipuloivat isäntäänsä
Kesä vailla mansikoita?
Sienimetsän juttuja

Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan

Kuuma kesä on johtanut ennennäkemättömän voimakkaaseen mediapaineeseen luonnonvarojen käytön ja ihmisen elämäntavan muuttamiseksi. Näin siksi, että lämpimien säiden on ajateltu johtuneen ainakin osittain ilmastonmuutoksesta, joka tulee käytössä olevien ilmastomallien mukaisesti johtamaan yhä tukalampaan ilmastoon. 

Vähemmälle uutisoinnille on sen sijaan jäänyt muutaman päivän takainen Science-lehdessä julkaistu artikkeli, jossa kerrottiin nykyisten ilmastomallien ennusteiden olevan aivan liian ääreviä eli laskevan ilmakehän hiilioksidipitoisuuden vaikutuksen lämpötiloihin oleellisesti liian suureksi. Siksi niiden antamia ennusteita ryhdytään rajaamaan keinotekoisesti aina silloin, kun tulokset ovat epäuskottavia. 

Science-lehden mukaan tämä rajaaminen johtuu siitä, että tutkimuksessa oli huomattu nykyisten mallien "ennustavan" viime jääkauden - jolloin myös ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuudet olivat vähäisiä - lämpötilat aivan liian alhaisiksi. Toisin sanoen mallien herkkyys hiilidioksidipitoisuuksille on suurempi kuin ilmakehässä vallitseva todellisuus edellyttäisi. 

Asiaan on jo ehditty reagoida ja muokata malleja. Samalla on nykyisissä malleissa kuitenkin havaittu yhä uusia ongelmia, jotka osoittavat niiden vastaavan todellisuutta heikommin kuin on toivottu ja myöskin annettu ymmärtää julkisuudessa. 

Ilmakehän mallitukseen liittyvien ongelmien havaitseminen on tietenkin sinänsä hyvä asia, mutta jäin ihmettelemään sitä tapaa, jolla ongelma aiotaan käsitellä seuraavassa kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportissa.   Sen sijaan, että todettaisiin tämänhetkisten mallien epäonnistuneen ilmaston kuvaamisessa riittävän tarkasti, on päädytty rajaamaan niiden epäuskottavia ennusteita keinotekoisesti. Tämä tehdään vertaamalla niiden tuloksia muutaman viime vuosikymmenen aikana tapahtuneeseen ilmaston kehitykseen ja korjaamalla siis tuloksia sen mukaisesti. 

Jos ja kun näin tehdään, tulisi IPCC:n ainakin todeta, että näin toimien mallit kuvaavat kylläkin tarkasti muutaman viime vuosikymmenen kasvihuonekaasupitoisuuden ja lämpötilan välistä suhdetta, mutta niissä havaittujen puutteellisuuksien takia mallien perusteella luotavat tulevaisuuden skenaariot ovat epäluotettavia ja siten politiikanteon pohjaksi kyseenalaisia. 

Epäilen kuitenkin, ettei näin tulla tekemään, vaan mallien havaituista puutteista huolimatta jatketaan vanhalla linjalla, jossa kerrotaan ihmisen toiminnan johtavan lähivuosikymmeninä ilmastokatastrofiin. Ja tämä tulee olemaan myös se linja, jonka pohjalta tehdään ainankin kaikissa länsimaissa kansallista ilmastopolitiikkaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hidastunutta kasvua vai ei?
Titaaninen ilmastomittari
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

Nyt Yle alitti jopa itse asettamansa riman

Yleisradio julkaisi pienen uutisen, jossa kerrottiin tunisialaistaustaisen miehen puukottaneen naispoliisia, ja kuolleen sen jälkeen poliisien ampumiin luoteihin. Jutussa kerrottiin myös, että Ranskassa on aiemminkin tehty hyökkäyksiä poliisia vastaan. 

Sellaisista esimerkkinä verorahoitteinen mediamme kertoi sananvapaudesta kertoneen opettajan, Samuel Patyn, tappamisesta. Kahden tapauksen vertaaminen on sinänsä asiallista, mutta eivät ne islamistista murhaajaa ymmärtävät sanankäänteet, joita käytettiin. 

Ylen mukaan - nimittäin - "viime lokakuussa yläasteen opettaja Samuel Paty kuoli ääri-islamistin puukotettua häntä. Paty mestattiin lopuksi ja raaka tapaus sai ranskalaisten tunteet kuohumaan. Paty oli näyttänyt luokassa profeetta Muhammedista tehtyjä pilakuvia, jollaiset ovat suututtaneet muslimeja jo vuosien ajan eri puolilla maailmaa."

Tarkennettakoon vielä, että... eikä tarkennetakaan. Näin siksi, että arvoisa lukijani epäilemättä ymmärtää ilman rautalangasta vääntämistäkin mikä ongelma noissa lauseissa piilee. Mutta ilmeisesti jutun kirjoittanut toimittaja ei ole ymmärtänyt, koska on tekstin kirjoittanut ja vielä jälkikäteen korjaillutkin sitä. 

Todettakoon kuitenkin lopuksi, että Erkkomedian iltapäivälehden uutisen mukaan kyseinen tunisialainen oli ilmaissut oman motiivinsa huutamalla jumalansa suuruutta arabiankielellä juuri ennen puukotusta. Mutta tästä asiasta kertomiseen puolen miljardin euron Ylen varat, kyvyt tai tahto eivät sitten riittäneetkään. Kuten eivät siihenkään, että tapaukseen liittyen on pidätetty kolme muutakin ihmistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Teinitytön jorinat johtivat opettajan murhaan
Sananvapaus ja fasistinen ideologia
Minkälainen on tunisialainen ongelmanuori?