Kansan mielipide velvoittaa johtajia

Yle julkaisi eilen mielipidekyselynsä, jonka mukaan suomalaisten selvä enemmistö haluaisi liittyä läntiseen puolustusliittoon eli NATO:on. Sen mukaan 62 prosenttia vastanneista haluaa läntiseen puolustusliittoon, 16 prosenttia vastustaa liittymistä ja viidennes ei tiedä mitä ajatella.

Tämän jälkeen demokraattisten suomalaisten johtajien tehtäväksi jää hoitaa asia. Eli toteuttaa Suomen liittyminen läntisiin turvallisuusjärjestelyihin siten, että se tapahtuu mahdollisimman turvallisesti eli mahdollisimman vähäisten Venäjän vaikutusyritysten ryydittämänä. 

Mielenkiintoisen lisän tähän toi kuitenkin entinen puolustusministeriön kansliapäällikkö, jonka mukaan NATO tuskin edes käsittelisi Suomen hakemusta, mikäli se jätettäisiin juuri nyt. Tämä on selkeässä ristiriidassa poliitikkojen korostaman jatkuvasti avoimen NATO-option kanssa.  

Toki entinen kansliapäällikkö on vain yksi ihminen muiden joukossa ellei jopa suomettuneisuuden ajan jäänne. Eikä hänen puheitaan tule siitä syystä pitää minään jumalan tai edes oraakkelin ilmoituksena. Ja siksi se on otettava vain yhtenä esille tuotuna näkemyksenä, jonka merkitys suhteessa muihin näkemyksiin on analysoitava huolellisesti. 

Omalta osaltani Ylen mielipidekysely vahvisti käsitystä siitä, että Suomen ulkopoliittisen johdon on selvitettävä läntiseen puolustusliittoon liittymisen realiteetit pikimmiten keskustelemalla NATO:n ja sen jäsenmaiden edustajien kanssa. Jäsenhakemus kannattaa jättää mahdollisimman pian, mikäli sen läpimeno läntisessä puolustusliitossa saa selkeän positiivisen signaalin.

Ellei näin käy - kuten entinen kansliapäällikkö väitti - tulee poliittisen johtomme tärkeimmäksi tehtäväksi huolehtia siitä, että NATO-maiden asenteet muuttuvat Suomelle positiiviseksi. Mutta mikäli kansliapäällikkö olisi kuitenkin väärässä, on hakemus syytä jättää mieluummin tänään kuin huomenna. 

Nopeaa kiiruhtamista korostavat uutiset Ukrainasta. Niiden mukaan Venäjä on keskittynyt murhaamaan siviilejä ja pommittamaan Ukrainan kaupunkeja kivikauteen. Näihin tarkoituksiin se on käyttänyt erityisen brutaalia voimaa ja tuoreimpien epäilyjen mukaan harkitsisi jopa kemiallisten ja biologisten aseiden käyttämistä.

Lienee selvää, ettei kukaan suomalainen halua samanlaista kohtaloa itselleen, läheisilleen tai kotimaalleen. Ja siksi poliitikkojen tulee varmistaa, ettei näin myöskään käy.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvisodan seurausten opetus ukrainalaisille
Ydinsodan pelko ja sen seuraukset
Bunkkerimiehen huolet johtivat suomalaiseen kansalaisaloitteeseen

Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin

Pääministeri Sanna Marin (sd) astui eilen Tasavallan Presidentin tontille ottaessaan kantaa Suomen NATO-jäsenyyteen. Hänen mukaansa jäsenyyttä tuskin haetaan hänen pääministerikautensa aikana. 

Suomi ei pääministerin mukaan ole jäsenyyttä hakemassa eikä edes keskustelemassa aiheesta. Niinpä hän muotoili, että "sanoisin, että tämä on erittäin epätodennäköistä".

Kolumnisti Timo Haapalan (Ilta-Sanomat) mukaan - aivan oikein - "Marinin puheet menivät suoraan Venäjän Vladimir Putininin lapaan". Ja juuri niinhän tässä pääsi tapahtumaan. 

Asiaa ei enää auta se, että pääministeri ryhtyi kohun synnyttyä selittelemään puheitaan. Signaali Moskovaan ja myös Washingtoniin oli jo annettu: Suomen hallitus ei anna kansainvälisen tai edes Itämeren turvallisuustilanteen muutosten vaikuttaa NATO-kantaansa, vaan puhe maamme vapaasta optiosta on pelkkää liturgiaa.

Arvoisa lukijani saattaa tässä vaiheessa ajatella, että hyvähän Professorin on blogissaan arvostella pääminiterin toimia. Siksi koen tarpeelliseksi kertoa nuorelle pääministerilleni myös sen, mitä hän olisi voinut sanoa - jos nyt oli pakko sanoa mitään - tuottamatta Suomelle suurempia ongelmia kuin mahdollinen astuminen ulkopolitiikkaa johtavan presidentin varpaille.

Se on hyvin yksinkertaista - joskin ilmeisesti liian vaikeaa Sanna Marinille. Hän olisi nimittäin voinut todeta, että Suomen liittyminen läntiseen puolustusliittoon riippuu eurooppalaisen turvallisuustilanteen kehityksestä. Myös tämä olisi ollut viesti sekä Moskovaan että Washingtoniin, mutta vaikutukseltaan varsin erilainen kuin Marinin antama signaali.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?

Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?

Aamuisen koronatilastoihin liittyvän kirjoitukseni jatkeeksi päätin näin sunnuntai-päivän ratoksi jakaa ajatukseni toisestakin aiheesta. 

Sotilaallinen puolueettomuus on toiminut Suomen tapauksessa oikein hyvin toisen maailmansodan jälkeen. Toki alkuun oli vaikeaa Neuvostoliiton pyrkiessä vaikuttamaan politiikkaamme vahvasti ja 25-vuotta hallinneen presidentin hyödyntäessä Neuvostoliiton uhkaa sisäpolitiikassa. Ulkopoliittisesti kuitenkin myös hän pyrki viemään Suomea niin lähelle länttä kuin Neuvostoliiton puristuksessa oli mahdollista. 

Nykyisin virallinen puolustuspoliittinen strategiamme perustuu kahteen seikkaan: vahvaan puolustuskykyyn ja itänaapurin toimien tarpeettoman arvostelun välttämiseen. Myös lännessä on ymmärrystä maatamme kohtaan, kuten USA:n äskettäinen päätös myydä asejärjestelmiä, jotka eivät ole olleet tarjolla edes kaikille Nato-maille. 

Helsingin sanomien pääkirjoittaja nosti tänä aamuna esille Venäjä-uhan ja tuli siihen johtopäätökseen, ettei Suomen ole syytä muuttaa linjaansa. Omalta osaltani olen ollut kymmeniä vuosia samalla kannalla: miksi muuttaa toimivaksi osoittautunutta linjaa, jota aikanaan kutsuttiin Paasikiven-Kekkosen linjaksi ja josta on nykyisin virallisesti, vaan ei käytännössä - kuten Venäjän näkyvän arvostelun puuttuminen osoittaa - irtauduttu.

Puolueettomuutta kannattava ajatteluni on mennyt suunnilleen siten, että Nato tarjoaisi kyllä suojan Venäjän suoralta aggressiolta, mutta toisaalta siihen liittyminen sitoisi Suomen muihin Naton operaatioihin, joiden seurauksena maailmalta alkaisi virrata nuoria suomalaisia haudattavaksi isänmaansa multiin. 

Siten vastakkain on kaksi erillistä vertailua. Ensimmäisessä Natoon liittyminen tarkoittaisi varmuudella suomalaisten enemmän tai vähemmän tasaista kuolemista maailmalla, mutta puolueettomuuden valitessamme tällaista veriuhria ei tarvitsisi antaa muiden puolesta. Toisessa Natoon liittyminen poistaisi Venäjän suoran hyökkäyksen riskin, mutta mikä on todennäköisyys sille, että tuollaista hyökkäystä tulisi Suomen nykyiselläkään linjalla?

Varmoja vastauksia ei ole tuon jälkimmäisen vertailun jälkimmäiseen osaan. Aiemmin se vaikutti kaukaiselta, mutta Georgian ja Ukrainan tapahtumien jälkeen... hmmm... sanotaan nyt vaikka, että vähemmän kaukaiselta. Eivätkä Venäjän uudet toimet Ukrainan rajalla ainakaan loitonna huolta (täällä värikkämpi näkemys). 

Yleisellä tasolla lienee selvää, että mikäli Suomeen kohdistuisi akuutti Venäjän uhka, olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että Nato-maat ottaisivat Suomen pikajäseneksi puolustusliittoonsa, saati että rientäisivät Suomen turvaksi. Toki tuo optio voi kuitenkin vähentää Venäjän Suomeen kohdistamia aggressioita, mikäli se ymmärtää niiden lisäävän suomalaisten halua liittyä Natoon. 

Selvää siis kuitenkin on, ettei pelkkä Nato-optio tarjoa meille turvaa, eikä myöskään tule pelastamaan akuutista tilanteesta, mikäli Venäjä jostain syystä - vaikka vain senhetkisen tsaarintekeleen sisäpoliittisten vaikeuksien takia - päättää toistaa Georgian tai Itä-Ukrainan tapahtumat luoteisrajallaan.

Ja juuri tämä on se seikka, joka on alkanut kääntää mieltäni vuosi vuodelta yhä enemmän sen suuntaan, että Suomen kannattaisi liittyä Natoon. Siksi suosittelen kaikille muillekin suomalaisille tämän asian harkitsemista - edelle kirjoittamieni ja mahdollisten muiden seikkojen valossa. Tässä ja juuri nyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä Putinin edustajan valehtelemisesta pitäisi oppia?
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?