Valaisevaa marjanpoimintaa

Suomalaisilla marjayrityksillä on edessään hankala paikka. Niiden tuotannon raaka-aine kasvaa metsiin ja pelloille omia aikojaan, joten työvoiman tarve on lyhytaikainen, mutta silloin erittäin akuutti, koska sato on saatava talteen ennen kuin se mätänee pelloille tai metsiin.

Nämä syyt ovat vuosien ja vuosikymmenten kuluessa johtaneet siihen, että marjanpoiminta on siirtynyt ulkomaisen kausityövoiman harteille, koska Suomesta ei ole löytynyt tekijöitä – ja niistäkin, jotka ovat aloittaneet, aivan liian monet ovat kyllästyneet pikaisesti. 

* * *

Uutissuomalaisen mukaan tänä kesänä Suomeen on tulossa aivan liian vähän thaimaalaisia poimijoita. Tarve olisi nimittäin noin 3 200 poimijaa, mutta hakemuksia hommaan ryhtymiseksi on jätetty ulkoministeriölle vain 2 000 kappaletta. Toisin sanoen kotimaasta olisi löydettävä yli tuhat ihmistä paikkaamaan vajetta. 

Toisaalta marjayritykset itse ovat takavuosina toimineet laittomasti ja työvoimaa riistäen. Siitä on tosin sittemmin opittu, mutta menneisyyden haamut elävät edelleen – ainakin viranomaisten mielissä. Ja siksi lupien käsittelyt tehdään nykyisin Thaimaassa kasvokkain, jolloin käsittely on hidasta. Lisäksi kielteinen päätös on herkässä.

Kun sellainen iskee, se on tappio suomalaisille marjayrittäjille, mutta myös thaimaalaiselle työnhakijalle, joka on laskenut hankkivansa Suomessa – kotimaansa palkkatasoon nähden – hyvät rahat. Ja suunnitellut tulevaisuuttaa niiden varaan.

Tämä ongelma osoittaa todeksi vanhan sanonnan, jonka mukaan "minkä taaksensa jättää, sen edestään löytää". Olisi varmaan ollut koko marja-alalle hyväksi, mikäli takavuosien ulkomaalaisten marjanpoimijoiden asiat olisi hoidettu siten, ettei niistä tarvitsisi nyt käydä oikeutta.

* * *

Toisaalta ongelmaa ei myöskään olisi, mikäli suomalaisten leipä olisi kiinni pelkästää palkkatyöstä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan yhteiskunta tukee työttömiä – hallituksen paljon parjatuista leikkauksista huolimatta – edelleen varsin runsaskätisesti. Eivätkä kesälomalla olevat koululaiset ja opiskelijatkaan taida olla sen innokkaampia tai ainakaan raskasta työtä kestävämpiä kuin aiemminkaan. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka Suomen pelloilla ja metsissä kasvavat marjat saadaan tänä vuonna talteen. Tässä vaiheessa on selvää vain se, että niiden poiminta ja siihen liittyvät ongelmat valaisevat varsin kouriintuntuvasti sitä, miten yhteiskunnan erilaiset interventiot vaikuttavat työmarkkinoiden ja sitä kautta koko talouden toimintaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra vilautti
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Ihme on tapahtunut

Yle esitti samanmielisten maahanmuuttokeskustelun

Kirjoitin eilen illalla pienestä "tutkimuksestani", jossa selvitin Ylen ajankohtaisohjelman A-studion valintoja poliittisiksi kommentaattoreiksi kolmen viime viikon aikana. Tulos oli sikäli hätkähdyttävä, ettei tuossa ohjelmassa esiintynyt sinä aikana ainoatakaan maan toiseksi suurimman puolueen edustajaa.

Illalla katselin sitten eilisen A-studion ja hätkähdin entistä enemmän. Sen loppupuolella puhuttiin nimittäin nimien vaikutuksesta työntekijöiden rekrytointeihin eli väitteestä, jonka mukaan työnantajat syrjivät maahanmuuttajia.

Koska maahanmuutto ja sen ongelmat ovat nimenomaisesti Perussuomalaisten agendalla, olisi luullut, että myös heidän edustajansa olisi kutsuttu ohjelmaan. Sen sijaan siitä oli keskustelemassa toimittajan lisäksi kolme henkilöä, joista kaksi ihonväristä päätellen maahanmuuttajataustaisia ja kolmas oli Vantaan kaupungin nimettömän työnhakukokeilun tehnyt edustaja.

Ei siis ihme, että koko ohjelma oli yhteen ääneen laulamista suomalaisten työnantajien ennakkoluuloista ja vaatimusta työhakemusten anonymisoimisesta ja rekrytointipäätösten jakamisesta väestösuhteiden perusteella. Sen sijaan en kuullun ohjelman aikana ensimäistäkään ajatusta siitä, mitä tuon väitetyn suomalaisten ennakkoluuloisuuden taustalla mahtaisi olla.

Olisi mielenkiintoista nähdä, millä A-studion tekijät perustelevat valintojaan kyseiseen keskusteluun osallistuvista henkilöistä. Eli oliko heidän tietoinen tarkoituksensa edistää omaa agendaansa kutsumalla keskusteluun pelkästään yhtä näkökantaa edustavia henkilöitä? Vai oliko kenties päätarkoituksena pimittää koko Suomen kansalta tieto siitä, että ihmisten ennakkoluuloisuudelle saattaa olla myös rationaalisia syitä - siis esimerkiksi huonot kokemukset maahanmuuttajista työntekijöinä tai monikulttuurisen työyhteisön toimivuudesta?

Sinänsä en epäile, etteikö olisi olemassa myös perusteetonta ennakkoluuloisuutta maahanmuuttajia kohtaan. Toisaalta tiedän myös, että on olemassa henkilöitä, jotka soveltavat rekrytointeihinsa positiivista diskriminaatiota. Minusta olisikin mielenkiintoista kuulla jälkimmäisten motiiveista - etenkin silloin kun (jos?) he toimivat omalla rahallaan eli yksityisellä sektorilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?
Pelastaisiko 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa suomalaisten eläkkeet?
Miksei Moataz saa jäädä Suomeen?

Yksi asia, mutta monta näkökulmaa

Luin juuri uutisen, jonka mukaan hallitus kaavailee muutoksia työttömyysturvaan. Uutinen herätti minussa ajatuksen, jonka haluaisin jakaa lukijoideni kanssa.

Jutun mukaan suunnitteilla on kaksi muutosta. Ensimmäinen koskee sellaisen työn vastaanottovelvoitetta, joka ei vastaa työttömän ammattitaitoa tai kokemusta. Nykyisin sellaista ei tarvitse ottaa vastaan työttömyyden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, mutta jatkossa näin tulisi tehdä.

Toinen taas koskee työnsaannin vaikutusta työttömän elintasoon. Toisin kuin nykyisin, olisi jatkossa otettava vastaan tarjottu työ, vaikka siitä saatava palkka olisi huonompi kuin työttömyysturva.

* * *

Ensimmäinen näkökulma on hallituksen oma, mutta voisi sopia myös työnantajien retoriikkaan. On nimittäin niin, että joillakin matalapalkkaisilla aloilla on vaikeuksia saada tekijöitä, vaikka työttömiä on satoja tuhansia. Ongelmaa on toistaiseksi hoidettu ulkomaisella halpatyövoimalla, mutta eikö olisi koko yhteiskunnan kannalta parempi, jos sekin raha käytettäisiin ulkomaalaisten sijaan suomalaisten palkkaamiseen?

Toinen näkökulma uutiseen on puolestaan perinteinen vasemmistolainen: tässä lyödään taas lyötyä ja pannaan köyhät kyykkyyn. Eikö ole tarpeeksi paha, että on jäänyt ilman työtä. Joutuuko sen seurauksena vielä vaihtamaan leipäpuun vähäpalkkaisempaan ja täysin epäkiinnostavaan työhön?

Kolmas näkökulma on oikeudenmukaisuus. Jos veronmaksaja kustantaa vaikeuksiin joutuneen ihmisen elämän, eikö ole vain kohtuullista, että tämä lopettaa ilmaisen rahan varassa elämisen välittömästi, kun hänelle syntyy mahdollisuus ottaa oman elämänsä kustannukset omiin käsiinsä? Tässä on muistettava, että työttömyysturvasta vain osan kustantavat työntekijät itse.

Neljäs näkökulma on taloudellinen, mutta liittyy myös maahanmuuttopolitiikkaan. Kun talous yskii ja tänne vyöryvät ihmismassat ovat lisänneet vielä entisestään julkisia kuluja, on jostain saatava uusia säästöjä ja verotuloja. Ensimmäisiä tulee työttömät töihin pakottamalla saavutettavasta työttömien määrän vähenemisestä ja jälkimmäisiä entistä useamman työllisen veroista.

* * *

Näkökulmia voisi keksiä helposti paljon lisääkin. Nähdäkseni kaikki edelle kirjoittamani ovat kuitenkin myös kohtuullisen hyvin argumentein perusteltavissa - mutta myös helposti kritisoitavissa. Mitä me tästä kaikesta siis opimme?

Ehkäpä sen, etteivät yksinkertaisetkaan asiat ole aina mustavalkoisia. Siksi myös yhteiskunnan ratkaisut monissa asioissa riippuvat paremminkin poliittisesta näkökulmasta ja tahdosta kuin loogisista ja faktapohjaisista analyyseistä. Ei siis ihme, että aika usein menee myös pieleen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työtaistelulainsäädäntö olisi uudistettava
Kiinalainen pääoma tuo Kemiin tullessaan sekä hyvää että huonoa
Miksi meillä on tekemätöntä työtä?

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Pirjo Junttila-Vitikka kirjoitti tänään Helsingin Sanomien yleisönosastolla nuorten kesätöiden hakemisesta. Hänen sanomansa oli, että ujojen nuorten on vaikea löytää kesätöitä. Syyksi ongelmaan Junttila-Vitikka esittää rohkeusvalmennuksen puutetta.

Minullakin on lapsia. Vanhin lapseni ei ensimmäisenä kesänä töitä hakiessaan onnistunut, seuraavalla sen sijaan tärppäsi heti alussa. Myös esikoiseni onnistui toisena kesätyön hakuvuotenaan. Mikä siis oli heidän salaisuutensa tänä aikana, jolloin nuorten todellakin on liian vaikea saada kesätöitä ja sitä kautta arvokasta työkokemusta.

Molempien kohdalla prosessi eteni siten, että kun kesätyö tuli kotona puheeksi, kävimme lapsen kanssa keskustelun siitä miten työtä haetaan. Kerroimme miten työhakemus tehdään ja kommentoimme ensimmäisiä versioita.  Neuvoimme myös kärsivällisyyteen: on ihan tavallista että vaikka hakemuksia lähettäisi kymmeniin työpaikkoihin ei välttämättä saa yhtään vastausta.

Seuraavaksi kävimme läpi miten käyttäydytään kysyttäessä työtä suoraan työnantajalta. Rakettitiedettä tämä ei ole: käskimme olemaan siistejä, esittäytymään, kertomaan työpaikan tarpeesta ja esittelemäään koulutodistuksen ja tet-todistuksen. Kun toiselle lapselleni oli kerrottu, että vastaus annettaan jonkin ajan kuluttua, kehotin häntä itse kohteliaasti tiedustelemaan asiaa annetun ajan täytyttyä. Se johtikin tulokseen.

Oleellista tässä kaikessa on, että hyvien ohjeiden varassa lapsi uskaltaa ottaa työnantajaan yhteyteen, vaikka olisi kuinka ujo. Asian helpottamiseksi vanhempien kannattaa myös käydä tärkeimmät työnantajalle sanottavat repliikit läpi, ja antaa niihin mallit. Näin nuorille syntyy selkeä toimintamalli.

Mitä arempi nuori on, sitä tarkemmin tilanteet kannattaa käydä läpi; samalla kuitenkin painottaen että ihan tavallisia ihmisiä ne työnantajatkin ovat. Ja usein heillä on omiakin lapsia, joten kyllä he ymmärtävät että nuorta työnhakijaa jännittää. Tahdon siis sanoa, että asioiden käsittely kotona vähentää pelkoa ja kynnys työpaikan hakemiselle madaltuu hiljalleen.

Tällaisen omakohtaisen kokemuksen jälkeen olin aika hämmästynyt lukiessani Junttila-Vitikan kirjoituksen. Se oli sinänsä hyvin asiallinen ja käsitteli aihetta monipuolisesti. Mutta samalla se paljasti kaikessa alastomuudessaan sen, miten monet tänä päivänä ajattelevat lasten ja nuorten kasvatuksesta: vastuu ei ole vanhemmilla vaan jossain muualla. Ilmeisesti yhteiskunnalla koska kirjoituksessa kaipailtiin rohkeusvalmennusta.

Totuus kuitenkin on, ettei lapsen kasvatusta voi ulkoistaa. Eikä lasta kannata päästää kotoa ilman, että tämä on opetettu erottamaan oikean väärästä, tekemään ruokaa, siivoamaan, tiskaamaan, sovittamaan menonsa tulojen tasolle, huomioimaan muiden ihmisten tarpeet, pettymään toiveissaan tai hoitamaan esimerkiksi kesätyön hakemisen kaltaiset asiat. Muuten tulee tehneeksi rakkaalle jälkeläiselleen varsinaisen karhunpalveluksen. Sellaisilla eväillä on nimittäin vaikea selvitä kylmässä maailmassa, missä äiti tai isä eivät kuitenkaan ole auttamassa.

Tahdon siis sanoa, ettei lasten kasvatusvastuuta kannata antaa muualle - ei ainakaan jos rakastaa lastaan!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koejännityksestä eroon helposti
Vauraiden ihmisten kakarat vähäarvoisempia kuin muiden lapset?
Kiinalainen juttu